Mainos

Härkälän ensimmäinen – eli otteet kaukalossa 2023–2024

  • 230 068
  • 2 034

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Noni, siellä alkaa paineet kasvaa Jerellä. Noh, itte on ongelmansa aiheuttanut.

Ja kyllähän sen tietää ja ymmärtää jokainen että ei korppi toisen silmää noki. Ei Japa voinut laittaa tuomareita bussin alle.

Kauden alussa oli raikasta ja hyökkäävääkin peliä. Mutta sitten oli jostain syystä pakko alkaa varmistelemaan ja peli on tällä hetkellä aivan kuraa. Pelataan varman päälle varmaa ja sehän on aina tarkoittanut sitä että turpiin tulee. Vastustaja onnistuu aina tekemään sen maalin tai kaksi ja kun itte ei tehdä niin...
Totta. Mutta Jere ärsyyntyy koska hän on valmentaja, mutta miksi Japa ärsyyntyy. Outo esimies? Ei korppi korpin silmään noki, mutta Jarkka saattaisi antaa Japalle poikkaria.
 
Phaneuf#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Tampa Bay Lightning
Ihan turhaan Härkälä siellä kiukuttelee yhdestä maalista peli olisi voinut olla 0-6 ekassa erässä. Pistäisi nyt oman joukkueensa pelilliset asiat kuntoon ja jos oikeasti hävitään johonkin vihellykseen niin sitten voi raivota. Ekaksi voisi kertoa pakeille että viivalta saa pelata maalille eikä edelleenkään kulmiin. Auttaa kummasti maalien tekemisessä kuten tänään nähtiin.
 
Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Ihan turhaan Härkälä siellä kiukuttelee yhdestä maalista peli olisi voinut olla 0-6 ekassa erässä. Pistäisi nyt oman joukkueensa pelilliset asiat kuntoon ja jos oikeasti hävitään johonkin vihellykseen niin sitten voi raivota. Ekaksi voisi kertoa pakeille että viivalta saa pelata maalille eikä edelleenkään kulmiin. Auttaa kummasti maalien tekemisessä kuten tänään nähtiin.
Tuomioista valittaminen ei ole ikinä turhaa, oikein voimaannuttavaa. Varmasti Pori nyt säästi parit oven saranan vaihdot, kun Härkälä päästää höyryjä suoraan päin naamaa.
 
Ressa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ja jos ei olisi nilittänyt tuosta niin täällä puhuttaisiin, että Härkälällä ei munaa sanoa mitään. Niin tai näin, aina väärinpäin.

Paska peli kaikella tapaa mutta silti hävittiin vain 1-2 tämän hetken top3 joukkueella. Jos JMJ ja Hämeenaho toisivat vähän raikkautta ja se siitä myös tarttuisi edes jokuseen niin tällaiset pelit alkavat kääntyä.
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
-

Hävittiin 1-3.

Vaikka pelattiin maalin peliä, todellisuudessa ei oltu lähelläkään voittoa.

Rubin pelaa nämä pelit maalin peleiksi, ei Ässät.

Nyt sitä rohkeampaa peliä! Meillä on sarjan paras häkkäri, se kyllä paikkaa jos joskus hyökätään yli.
Ässien maalit tulee todella usein näistä kun toimitetaan kiekkoa vaan maalille ja luuditaan riparia sisään. Siltikään tätä ei haeta vaan pääsääntöisesti haetaan jotain helvetin kiekolla puolustamista kulmarallivierumäkioppikirjakiekkoa.

Se positiivinen suoraviivainen rohkea tapa hyökätä mitä nähtiin runkosarjan alussa, se on poissa.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Jos JMJ ja Hämeenaho toisivat vähän raikkautta ja se siitä myös tarttuisi edes jokuseen niin tällaiset pelit alkavat kääntyä.
Pääsin juuri miettimästä tässä aamulla samaa hyvin nukutun yön jälkeen. Eli mielenkiintoista on nähdä millainen Ässät ihan ilmeen puolesta tulee ensi viikolla kaukaloon. Nämä kaksi tämän viikon peliä olivat kuitenkin aivan poikkeuksellisen laimeaa ja suorastaan masentavaa katsottavaa, ja tulivat vielä esityksinä harmilliseen väliin. Ja kyllä minulle ainakin jäi epäselväksi, että miksi esitykset noin masentavia olivatkin. Mutta jotenkin näen itsekin, että kun ensi viikolla JMJ ja Hämeenaho taas pelaavat, niin kyseessä olisi (pitäisi olla) isohko piristysruiske.. saas nähdä

Enkä tiedä olenko muuten sikäli outolintu, mutta jaksan kuitenkin iloita siitä miten murskatappiot ovat täysin kadonneet Ässien repertuaarista. Niitä tuli vielä pari jopa viime kaudellakin (jos nyt ajatellaan, että vaikka viiden maalin ero lasketaan jo murskatappioksi), mutta nyt on ollut hiljaista sillä rintamalla..
 
Viimeksi muokattu:

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Viimeisestä 10 pelistä vain 3 voittoa ja niistäkin 2 kahden pisteen voittoa. Suunta sarjataulukossa on vahvasti alaspäin. Eniten vatuttaa se, että se hyvä alku ollaan päästetty (mitään muutoksia rosteriin ei ole yritetty tehdä, kun kassa on kuulemma tyhjä) tälläiseen syöksykierteeseen. Tässä älyttömän tasaisessa sarjassa oltaisiin muutamalla voitolla tuon viimeisen 10 ottelun aikana heti paljon paremmissa asemissa. Nyt voidaan tämän illan jälkeen olla jo ulkona kympin sakista ja jokainen kiekkoa seuraava ymmärtää, että panta rupeaa kiristämään päätä, kun mennään takaa-ajajan ja pakkovoittojen tielle. Maalinteko on pitkään ollut tervanjuontia ja yhtäkkiä pitäisi alkaa napsimaan voittoja sekä Davidssonien pelata, kun -23 keväällä Tapparassa? Kuule, ei tuu mittään.

Tällä hetkellä eniten vatuttaa Vuorinen, Lehtinen ja Ässien passiivinen hallitus. Ja näiden päälle pörssisähkö.
 
Ressa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Hävittiin 1-3.

Vaikka pelattiin maalin peliä, todellisuudessa ei oltu lähelläkään voittoa.

Rubin pelaa nämä pelit maalin peleiksi, ei Ässät.

Nyt sitä rohkeampaa peliä! Meillä on sarjan paras häkkäri, se kyllä paikkaa jos joskus hyökätään yli.
Ässien maalit tulee todella usein näistä kun toimitetaan kiekkoa vaan maalille ja luuditaan riparia sisään. Siltikään tätä ei haeta vaan pääsääntöisesti haetaan jotain helvetin kiekolla puolustamista kulmarallivierumäkioppikirjakiekkoa.

Se positiivinen suoraviivainen rohkea tapa hyökätä mitä nähtiin runkosarjan alussa, se on poissa.

Joo en laskenut tyhjiin tehtyä koska 58 minuuttia kuitenkin pelattiin maalivahdin kanssa ja se peli "päättyi" 1-2. Eikä Ässät lähellä voittoa ollut. Pointti on se, että Ässät pystyy kaatamaan tuolla, jopa hieman repalaisella, joukkueella Tapparan ja Ilveksen. Ja vielä repaleisemmalla joukkueella pidetään maalin pelinä top3 joukkuetta vastaan vaikka tämä peli oli vielä kaiken lisäksi pelillisesti täysin ohipeli.

Eikä mielestäni sillä ole väliä kuka nämä pelit pelaa tiukoiksi, Ässät joukkueena siellä pelaa.

Ässillä on nyt kaksi ongelmaa. Toinen se lievähkö varoivaisuus hyökkäyspäässäm joskin pääsääntöisesti, myös tilatojen perusteella, luodaan riittävästi paikkoja siihen 2-3 maaliin. Toinen ongelma on se, että ei näitä paikkoja sitten käytetä hyväksi, tyhjistä vedellään seinille ja mailaa puristetaan. Tuska tuntuu ihan katsomoon asti.

Ilman Daavidsonien täyttä floppaamista olisi Ässät edelleen kuuden joukossa. Nyt vain kärkisentteri ja kärkilaituri ovat täysin hyödyttömiä eikä Ässät pysty tällä rostella venymään pidemmälle.
 
Ässät kirjaimellisesti roikkuu tuloksessa kiinni.
Joukkueen rakennus on mennyt vihkoon kun ollaan täysin kahden hyökkääjä varassa. Siellä on monella muullakin pahoja loukkeja ja esim. Jukurit on siitä hieno joukkue, että kun yksi putoaa toinen astuu esille. Ylivoima on samaa pyöritystä vaikka välillä on tuurarit paikalla.

Tämä pelitapa missä luodaan vain kourallinen paikkoja vaatisi ehdottomasti niitä puhtaita maalintekijöitä muutaman. Nyt kun meillä on duunaripelaajia ei pystytä ylittämään tehokkuudessa odottamaa kuin harvoin.

Positiivista tosiaan se on että kuitenkin voidaan kaataa parhaita, mutta sitä tekee muutkin.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Joo en laskenut tyhjiin tehtyä koska 58 minuuttia kuitenkin pelattiin maalivahdin kanssa ja se peli "päättyi" 1-2. Eikä Ässät lähellä voittoa ollut. Pointti on se, että Ässät pystyy kaatamaan tuolla, jopa hieman repalaisella, joukkueella Tapparan ja Ilveksen. Ja vielä repaleisemmalla joukkueella pidetään maalin pelinä top3 joukkuetta vastaan vaikka tämä peli oli vielä kaiken lisäksi pelillisesti täysin ohipeli.

1, 2, 2, 3 (viimeinen tyhjiin). Siinä päästetyt maalit edelliset vs Ilves, Tappara, Jukurit, Kärpät. Pisteitä 7/12.

Sijoitus sarjassa
1. Päästetyt maalit
14-15. tehdyt maalit
9. tasaisessa taulukossa

Kuinkakohan yleistä ja normaalia on tuo tehdyt/päästetyt kun sentäs lähestytään jo 2/3 kaudesta pelattuna.

No, mennyttä ei voi enää muuttaa, mutta josko sitä happea hyökkäyspeliin sitten jatkossa löytyis enempi. Lennin uskon löytävän pelitahdin suht nopeasti, Järvisen kohdalla tietysti veteraanipelaajan pitkä poissaolo hieman jänskättää.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Lukko kairasi kotonaan mukavat 3p Kärpiltä parilla loppuhetkien yv-maalillaan. Olisi maistunut eilen Ässillekin mutta kun ei päästy edes ylivoimalle, kiitos vähäisten haastojen ja vaihtelevan tuomarilinjan.
 
Lukko on aivan eri tason jengi tällä hetkellä kuin Ässät. Ne tappelee kotiedusta suoraan puolivälieräpaikkaan, me tapellaan siitä et pysytäänkö 10 sakissa. Tällä hetkellä ei sekään hyvältä näytä.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Tänään vielä pysytään kun KooKoo ja HPK hävisivät. Tepsi ehkä menee ohitse.
 
Sens

Jäsen
Jotenkin näyttää tällä hetkellä siltä, että osa pelaajista ei joko osta valmennuksen pelikirjaa, arvosta päävalmentajaa tai sitten joukkueen sisällä ei kemiat kaikilla kohtaa.

En enää usko, että tämä ei voi johtua pelkästään maalinteon vaikeudesta tms. Joillakin pelaajista turhautuminen ja välinpitämättömyys paistaa läpi kyllä erinomaisen selvästi… Ja mitä tulee täällä paljon haukuttuihin veljeksiin, niin jos on nähnyt erityisesti MD:n pelaavan viime kevätkaudella Tapparassa (ja myös Ikosen ja JD:n, ) niin mikä ihme näitä miehiä nyt vaivaa ja mistä kiikastaa. Selvästi Ässissä ei nyt nappaa. Kenelläkään edellämainituista. Johtuu mistä? (Toki Ässillä on pitkä perinne hukatuista pelaajista, jotka ovat heti olleet tulosyksikköjen miehiä kun ovat vaihtaneet maisemaa) Onko siis kyse pelikirjasta? Vai eikö Härkälästä ole rakentamaan joukkuetta henkisesti?
 
SONN1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Se on juurikin näin. Itse olen kritisoinut tätä jo pidemmän aikaa. Alkukausi antoi "virheellisen kuvan" touhusta. Tuloksellisesti oltiin todella hyviä, mutta pelillisesti ei lähelläkään niin hyviä, mitä sarjataulukko vielä lokakuussa antoi ymmärtää. Iso osa pelaajista pelaa ja pelasi jo silloin kurittomasti ja itse lasken tähän sen, että ei esim taklata selvässä paikassa, jossa ihan kuka tahansa taklaisi. Kuuluu pelinhenkeen ja monessa ottelussa silminnähden on saatu momentumia puhtaasti muutamilla hyvillä taklauksilla. Väkisinkin, kun tätä suoritat 3 kuukautta niin se jää päälle. Jesse on ollut läpi kauden ainoa pelaaja, mutta hällä taas menee välillä vähän jopa turhankin paljon energiaa siihen hakemalla hakemiseen.

Alaketjuissa ollaan herätty ja yritys on kovaa, ehkä peliajankin perässä. On haistettu veri ja yritetään lunastaa paikkaa ylemmissä ketjuissa. Se ei valitettavasti tätä touhua kuitenkaan pelasta, kun annettavaa ei ole kuin työmäärässä. Toki sitäkin mielummin katsoo kuin talajaa tai davidsoneja.

Pirteys, iloisuus, fyysisyys ja suoraviivaisuus kohti maalia puuttuu täysin. Puolustajat ei pelaa juuri ollenkaan hyökkäyssuuntaan ja joukkueessa on jo määttä, joka ei pakon edessäkään puolustaisi eteenpäin.
 
K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Jotenkin näyttää tällä hetkellä siltä, että osa pelaajista ei joko osta valmennuksen pelikirjaa, arvosta päävalmentajaa tai sitten joukkueen sisällä ei kemiat kaikilla kohtaa.

En enää usko, että tämä ei voi johtua pelkästään maalinteon vaikeudesta tms. Joillakin pelaajista turhautuminen ja välinpitämättömyys paistaa läpi kyllä erinomaisen selvästi… Ja mitä tulee täällä paljon haukuttuihin veljeksiin, niin jos on nähnyt erityisesti MD:n pelaavan viime kevätkaudella Tapparassa (ja myös Ikosen ja JD:n, ) niin mikä ihme näitä miehiä nyt vaivaa ja mistä kiikastaa. Selvästi Ässissä ei nyt nappaa. Kenelläkään edellämainituista. Johtuu mistä? (Toki Ässillä on pitkä perinne hukatuista pelaajista, jotka ovat heti olleet tulosyksikköjen miehiä kun ovat vaihtaneet maisemaa) Onko siis kyse pelikirjasta? Vai eikö Härkälästä ole rakentamaan joukkuetta henkisesti?
Varmaan monta syytä, mistä kiikastaa. Härkälä ei (ainakaan vielä) ole mikään Karri Kivi, joka kuitenkin kuuluu suomen eliittivalmentajiin. Härkälällä on onneksi aikaa kasvaa ja oppia.

Minusta nuo ruotsalaiset veljekset kuuluvat poppareille, ja jos ei eroon päästä. Olkoot palkat mitä tahansa. Ässien alamäki alkoi kun nämä tirehtöörit tulivat kokoonpanoon. Eivät anna kentällä kaikkeaan ja se kaiketi vaikuttaa muihinkin pelaajiin .

Lisäksi yksi vaikuttava tekijä oli JMJ:n loukkaantuminen, mutta onneksi mies palaa pian. On ihan mielettömän arvokas pelaaja Ässille.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Minusta nuo ruotsalaiset veljekset kuuluvat poppareille, ja jos ei eroon päästä. Olkoot palkat mitä tahansa. Ässien alamäki alkoi kun nämä tirehtöörit tulivat kokoonpanoon. Eivät anna kentällä kaikkeaan ja se kaiketi vaikuttaa muihinkin pelaajiin .

Lisäksi yksi vaikuttava tekijä oli JMJ:n loukkaantuminen, mutta onneksi mies palaa pian. On ihan mielettömän arvokas pelaaja Ässille.

Täältä ulkokaarelta on mahdoton sanoa miten veljesten tilanne vaikuttaa joukkueeseen. Tai vaikuttaako mitenkään. Tukkosuutta ja alakulosuutta on esiintynyt halki kiekkohistorian, ei sen aina tartte olla kriisin siemen.

Toisaalta, mietin selkeyttäisikö tilannetta tai vapauttaisiko jotenkin energiaa mikäli poistuisivat joukkueesta? Kiitos, kättelyt ja eteenpäin. Siinä olis sitten selkeästi minuutteja ja vastuuta otettavissa itse kullekin. Ja kaikenlaiset epävarmuustekijät sen suhteen, lähteekö vai jääkö, olis sitten siivottu. Joskus ne siivotaan toki niinkin, että tulee ilmoitus "näillä mennään päätyyn asti". Mutta siinähän se joukkue tiivistyisi, kirjaimellisesti.

Tovi sitten leikittelin ajatuksella miten sitten kuitenkin ovat riittävän laadukkaita ja rutinoituneita pelaajia, että kun saadaan koko jengi kasaan, löytävät oikean ruutunsa, löytävät vähän peli-iloa ja pelaavat joukkueelle kevätkuukausina. Kun ei ne menestysmahdollisuudet ja auvoisuus välttämättä pelkästään ulos laittamalla avaudu. En tosin ole ihan varma kuinka todennäkönen tämä "peli-ilo ja joukkueelle pelaaminen" skenaario enää on.

Tässä on ma-ti aikaa pistää palikoita paikoilleen, kuvioita kuntoon. Ke HIFK, la TPS. Seuraavalla viikolla ke-pe Sport-HIFK. Brändi Isomäessä sytyttää aina, TPS ja Sport siinä päävastustajakategoriassa. Kaks seuraavaa viikkoa nyt ei ainakaan ole otteluruuhkaa, aikaa treenailla. Posin kautta.
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Varmaan monta syytä, mistä kiikastaa. Härkälä ei (ainakaan vielä) ole mikään Karri Kivi, joka kuitenkin kuuluu suomen eliittivalmentajiin. Härkälällä on onneksi aikaa kasvaa ja oppia.

-

Ei sitä aikaa kasvaa ja oppia ihan hirveästi ole. Jos Ässät jää tällä kaudella top10 ulkopuolelle, on Härkälällä yksi kausi aikaa näyttää.

Aika vähän on uusia näytönpaikkoja saaneet nämä koutsit jotka ovat tulokaspesteissään epäonnistuneet.

Härkälän on onnistuttava mikäli haluaa liigassa tehdä päävalmentajana pidemmän uran.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Sens

ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Päävalmentajalla tuntuu pipo olevan aika (liian?) kireällä, nyt täytyisi ymmärtää rentouttaa hommaa. Maalinteko ei lisäämällä mailanpuristamista parane, mutta peli vain huononee, ja ilmapiiri.

Kaikenlaisissa ongelmissa nähdään monesti vikana ettei yritetä tarpeeksi. Liika yrittäminen kuitenkin tuhoaa pelin rytmejä ja tekee siitä väkinäistä ja ongelma senkun pahenee. Kenelläkään ei ole mitään patenttiratkaisuja näihin juttuihin, siinä eräs joukkueurheilun hienous, mutta ehkä kokemus auttaa. Härkälä saa nyt arvokasta kokemusta lisää, jos oppii tästä jotain.

Tietysti olettaa nyt kokeneiden pelaajien tulevan avuksi, juuri tällaisia tilanteita varten heitä on joukkueeseen hankittu. Onneksi Järvinen palaa, sillä voi olla merkitystä muutenkin kuin pelkästään pelillisesti.

Jos pelaajiston osalta jotain tehdään, se olisi tehtävä nyt heti. Kuten todettu, pleijaripaikka on sen verran arvokas, että sen saavuttamisen eteen tulee tehdä kaikki mahdollinen.
 
Bruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pori,Boston,Vaasa
En olisi ikinä uskonut että JMJ on näinkin tärkeä pelaaja tämän kauden joukkeelle. Nyt uskon.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Ei sitä aikaa kasvaa ja oppia ihan hirveästi ole. Jos Ässät jää tällä kaudella top10 ulkopuolelle, on Härkälällä yksi kausi aikaa näyttää.

Aika vähän on uusia näytönpaikkoja saaneet nämä koutsit jotka ovat tulokaspesteissään epäonnistuneet.

Härkälän on onnistuttava mikäli haluaa liigassa tehdä päävalmentajana pidemmän uran.
Nythän tietysti on mielenkiintoista ja tärkeää määritellä, mikä lopputulema kaudesta olisi sitten se epäonnistuminen, nimenomaan Härkälän näkökulmasta siis. Sanoin itsekin kauden alkaessa, että totta kai viime kauden jatkumona odotusarvo on puolivälierissä mukanaolo, eihän siitä ole kysymystäkään. Vaikka niihin sitten jäätäisiin, niin tällöin kauden voisi kuitenkin sanoa olleen onnistunut. Mutta jos siellä ei olla, niin onko se sitten heti epäonnistuminen? Kympinsakin ulkopuolelle jääminen olisi tosiaan jo epäonnistuminen, mutta jos pudotaan "sääleissä", niin onko sekin epäonnistuminen?

Nyt on tietysti sikäli rauhallista, että Härkälä ei työskentele akuutti potkujen uhka niskassaan, vaan käytännössä katsellaan sitten ensi kauden loppupuolella mikä tilanne on. Toki onhan nyt jo ollut mielipiteitä, että jos tulostahti on ensi kaudella sama mikä se nyt on ollut (eli pisteissä pyöritään tuossa 1,5p/peli tahdin vähän molemmin puolin, nyt esimerkiksi karvan alle), niin tällöin Härkälälle on pakko antaa kenkää jopa kesken kauden.. eli vaatimustaso tuntuu olevan ainakin fanien suhteen kohdillaan
 
Varmaankin kaikkiin ennakko-odotuksiin nähden on mennyt...ihan kohtuullisesti. Kaikenlaisia uhkakuviahan maalailtiin pestin julkasun yhteydessä. Debyyttivalmentajalle, vieläpä kotikaupungissan, mennee startti sinne paremmalle puolelle. Miten kehitetään peliä, mahdollisesti vahvistuvaa rosteriaa, pelaajia ylipäänsä, sen aika näyttää.

Pakko antaa kenkää kesken kauden mikäli pyöritään 1,5 molemmin puolin? Epäilen hieman. Ellei nyt mene jotenkin kuviot ja kemiat täysin solmuun.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Pakko antaa kenkää kesken kauden mikäli pyöritään 1,5 molemmin puolin? Epäilen hieman. Ellei nyt mene jotenkin kuviot ja kemiat täysin solmuun.
Juuri näin, tietenkään Härtsy ei saa kenkää ensi kaudella jos tulos on sama mitä se nyt on ollut. Mutta täällä palstalla on nähty kommentteja, että jos se on sitä, niin silloin jonkun mielestä pitäisi antaa kenkää.. että tämä ei riitä

Tällöin katsottaisiin sitten, että haluttaisiinko hänen kanssaan tehdä enää jatkoa ensi kauden jälkeen, mikä on sitten oma asiansa..
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Nythän tietysti on mielenkiintoista ja tärkeää määritellä, mikä lopputulema kaudesta olisi sitten se epäonnistuminen, nimenomaan Härkälän näkökulmasta siis. Sanoin itsekin kauden alkaessa, että totta kai viime kauden jatkumona odotusarvo on puolivälierissä mukanaolo, eihän siitä ole kysymystäkään. Vaikka niihin sitten jäätäisiin, niin tällöin kauden voisi kuitenkin sanoa olleen onnistunut. Mutta jos siellä ei olla, niin onko se sitten heti epäonnistuminen? Kympinsakin ulkopuolelle jääminen olisi tosiaan jo epäonnistuminen, mutta jos pudotaan "sääleissä", niin onko sekin epäonnistuminen?

Nyt on tietysti sikäli rauhallista, että Härkälä ei työskentele akuutti potkujen uhka niskassaan, vaan käytännössä katsellaan sitten ensi kauden loppupuolella mikä tilanne on. Toki onhan nyt jo ollut mielipiteitä, että jos tulostahti on ensi kaudella sama mikä se nyt on ollut (eli pisteissä pyöritään tuossa 1,5p/peli tahdin vähän molemmin puolin, nyt esimerkiksi karvan alle), niin tällöin Härkälälle on pakko antaa kenkää jopa kesken kauden.. eli vaatimustaso tuntuu olevan ainakin fanien suhteen kohdillaan

Sanoisin että ulkona top10 = epäonnistuminen. Sääleissä ulos = ok tulos. Puolivälierät = onnistuminen.

Mun mielestä ei ole järkeä lähteä potkuihin ensi kaudella jos tilanne on tämä ja tapellaan paikasta playoffeissa. Jos taasen pelataan kuten nyt ja piste ka pyörii siellä missä se on nyt viimeiset 20 peliä ollut, niin ehdottomasti ulos.

Jos taasen näyttää siltä, että tulos on aivan samaa tasoa eikä kehitystä tapahdu, voidaan katsella uutta koutsia ja Härkälän aika jää 2 kauden mittaiseksi.

Rankka paikka debytoida kun peli on murroksessa ja oma pelikirja ei ole murroksen matkassa.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Mun mielestä ei ole järkeä lähteä potkuihin ensi kaudella jos tilanne on tämä ja tapellaan paikasta playoffeissa. Jos taasen pelataan kuten nyt ja piste ka pyörii siellä missä se on nyt viimeiset 20 peliä ollut, niin ehdottomasti ulos.
Tämä olisi sitten oma lukunsa juu, jos nyt ei verrata koko tämän kauden kokonaisuuteen. Koska nythän viimeisen sekä 20 että 15 ottelun pistesaldo on vain 1,2p/peli. Viimeisen kymmenen pelin saldo on vain 0,9p/peli ja viimeisen viiden tasan 1p/peli. Jos ensi kausi lähtisi jo liikkeelle näissä merkeissä ja jymähdettäisiin tuollaiseen haarukkaan, niin sitten oltaisiin jo eri tilanteessa Härtsyn aseman suhteen minunkin mielestäni..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös