Härkälän ensimmäinen – eli otteet kaukalossa 2023–2024

  • 229 185
  • 2 034

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Tätä nyt on ollut pitkään, varsinkin nykyaikana kun pelaajien hankintapolitiikka ja urheilutoimenjohtajan rooli ovat tulleet näkyvämmäksi kuin aiemmin. "Heivataan huonot pelaajat pois ja hankintaan tilalle pörssistä uudet". Sen mielestäni on aiheuttanut se, että osa näkee jääkiekon jonkinlaisena Football Managerin (tai Liigapörssin) pelaamisena. Ei, sitä se ei kuitenkaan SM-liigassa ole. Pelaajia ei vaihdeta viikottain.
Niin.. kyllä minäkin vanhana positiivarina haluan nähdä tällä hetkellä niin, että ollaan melkein kaksi pistettä per peli tahdissa, ja ajatelkaa miten paljon siellä on vielä värkeissä varaa. Peli toimii kokonaisuutena hyvin, mutta sitten toki käytännössä vain kuusi pelaajaa on kantanut vastuun siitä, että peleissä on saatu riittävä määrä tehoja aikaan pisteiden saamiseksi: ykkösketju, Talaja sekä pakeista Lefebvre ja Matinmikko (ja Viitala sitten toki pelkkien pisteiden valossa, mutta häntä nyt ei sattuneesta syystä muuten oikein voi kokonaisvaltaisesti alkukauden vastuunkantajaksi laskea). Sitten siellä on 0-1 pisteessä sellaisia joiden pitäisi olla niitä ainakin jossain määrin pistevastuussa olevia ukkoja: Graber, Fabre, MD ja Ojantakanen nyt ihan ensimmäisinä. JD nyt ehkä vähän kohtuutonta vain yhden pelin pelanneena ottaa tuohon porukkaan, ja eiköhän se Ikonen siitä myös saa omaa hommaansa käyntiin. Kunhan tuo osasto tuosta nyt pääsisi edes tyydyttävällä tavalla liikkeelle oman tehoilunsa kanssa, niin entistä paremmalta näyttäisi..

Ja oikeassa olet muutenkin. Olen itsekin sanonut miten helposti unohtuu, että tämä aikuisten oikea tosielämä ei ole mitään pleikkari änäriä..
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ja oikeassa olet muutenkin. Olen itsekin sanonut miten helposti unohtuu, että tämä aikuisten oikea tosielämä ei ole mitään pleikkari änäriä..
Niinpä. Miten vanhemmaksi tulen sitä enemmän elän kannattamisessa nykyhetkessä. Toki vanhoja pitää välillä muistella, mutta ei jumittua sinne.

Nautin voitoista ja pelistä nyt. En katso liian pitkälle tulevaan, koska sillä en kannattajana voita mitään. Miksi pohtisin nyt, kuka ensi vuonna pelaa Ässien ylivoimassa. Pohtikoon ne, joiden työtä se on. Kaikki hyvät jutut menevät elämässä ohi, jos ei osaa arvostaa sitä, mitä juuri sillä hetkellä on.
 
RedPower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät // Habs // Carolina Hurricanes
Niinkuin Jessekin haastattelussa sanoi, ettei oikein tiedä (hymiö) mikä on syynä alkukauden hyvään pistesaldoon, niin väitän että se on joukkueen muuttunut pelikirja ja parantunut jalkanopeus.

Viime kaudella Kiven komennossa vaikeiden kausien jälkeen Karrin pelikirja täytyi olla maltillinen, jolla saadaan Ässät taas uskottavaksi joukkueeksi joten lähdettiin puolustuksen kautta ja kun saimme joukkueeseemme vielä uuden maalivahdin Rubin, joka osoittautui huippuveskariksi niin tämä Kiven pelikirja oli täysosuma.

TPS joka on aloittanut kauden vahvasti hävisi nyt ensimmäisen ottelunsa varsinaisella peliajalla.TPS joka on hyvin liikkuva joukkue kompastui kuitenkin jotenkin Ässien vastahyökkäyksiin, joissa oli paikkoja useampiinkin maaliin kuten Fabre.

Ässien ei tarvinnut tukeutua niin paljon Rubinin hyviin torjuntoihin, kuin ainoastaan alivoimalla kolmannessa erässä.

Hämeenaho,JMJ,Fabre,Ikonen,Erholtz ovat niitä kavereita jotka polkevat vastustajilta karkuun ja järjestävät näitä maalipaikkoja meille.

Kyllä tällä meidän Härkälällä ideaa on tuloksen tekoon.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.

Tuo on varmasti hyvä analyysi. On hivenen erilaisia työkaluja ja jossain määrin erilainen lähestymistapa, pelisuunnitelma.

Meinasin sanoa, että identiteetti, mutta ne pohjat luotiin vahvasti jo viime kaudella, nyt on jatkumona jalostettu. Hieman virtaviivaisempaa ja vankemmalla itseluottamuksella. Joukkueelle pelaaminen, viisikkopuolustus, tietty asenne ja sopiva roso. Pelirohkeus ja heittäytyminen.
 
ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Se, joka ottaa tyhmiä jäähyjä tänään, kusee omiin muroihin. Jypin suurin ase on ylivoima, viisikkopelissä Ässät pärjää hyvin. Maltti on valttia tänään ja antaa mahdollisuuden pisteisiin ja sen puute on goodbye niille.

Viime syksynä vastaava peli voitettiin, mutta se pelattiin vasta marraskuussa. Muutenhan ollaan tällä hetkellä paljon viime syksyä edellä pistepotissa.
 
Ressa

JYP tehnyt 24 maalia joista 13 ylivoimalla. Eli seitsemään peliin n. 1,57 maalia per ottelu kun 5v5. Ässillä vastaava lukema 2,37.

Boksista tosiaan kun pysyy poissa niin todennäköiset voittaa on aika suuri.
 
1stApril

Näistä 13:sta ylivoimamaalista viisi SaiPaa vastaan ja kolme HPK:ta vastaan. JYP:n ylivoima on ollut kiistatta tehokasta, mutta tälläiset yksittäiset pelit ja heikohkot vastustajat saavat aikaan näissä pelimäärissä hieman vääristymää tilastollisesti.
Toki niissä viidessä muussakin pelissä on helähtänyt ylivoimalla kerran pelissä keskiarvolla eli kyllä alivoimapelin onnistuminen (+jäähyttömyys) näyttelee tänään roolia.

Viime pelien pelaamisen taso riittää JYP:ä vastaan tänään kolmeen pisteeseen.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Turkulainen on samanlainen pelimoottori kuin mitä Palmu oli Tepsille viime viikonlopun peleissä. Eli hänet pitää saada kuriin tai ei hyvä heilu Ässille. Alusta asti vaan pientä häirintää, ettei Turkulainen pääse parhaaseen pelimoodiin niin pinnojen jääminen Ässille on heti astetta lähempänä....
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ässien av 62.50% ja yv 8.70%
JYP av 45.45% ja yv 43.33%

JYP:in yv ollut tappavan tehokasta mutta alivoima vuotanut jopa enemmän kuin Ässillä. Parhaiten Ässät pärjää tänään, kun ei ota jäähyjä eikä saa ylivoimaa... vähän kuten @Ressa tuossa jo mainitsikin.
 
Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Ässien av 62.50% ja yv 8.70%
JYP av 45.45% ja yv 43.33%

JYP:in yv ollut tappavan tehokasta mutta alivoima vuotanut jopa enemmän kuin Ässillä. Parhaiten Ässät pärjää tänään, kun ei ota jäähyjä eikä saa ylivoimaa... vähän kuten @Ressa tuossa jo mainitsikin.
Jypinkylä ollut perinteisesti sellainen mesta, missä Pata istuu paljon jäähyllä.. avauserän liki täyden kahden minuutin 5-3 alivoima niin nähty, tai siltä ainakin tuntuu. Elikäs, se onkin jo moneen kertaan mainittu, niin nyt jumaliste on tärkeää pysyä poissa jäähyltä ja alkukauden pelityyli jos mikä auttaa siinä. Ollaan itse aktiivisia ja hallitaan kiekkoa, ei vain peruutella. Jotenkin vielä vaikea uskaltaa luottaa siihen että Pata ei liiemmin jäähyile, mutta sillä mennään ja luotto hyvään peliin on kova. Ässät on ollut tosi hyvin luisteleva tähän mennessä, ei pahemmin roikuta mukana.
Nuo yo. erikoistilanteet numeroina ovat kyllä kohtuu hupaisia, otanta sentään vielä pieni mutta kuitenkin.
 
Seeepra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat SaiPalle
Lenni maalipörssin kärkeen, Matinmikko taas pari syöttöä. Tää menee nyt vähän liian hyvin.
Niinku aina ni JYPihän tykkää aikasin syssyllä kosiskella Ässistä pelaajia. Onneksi Hämeenahoa eivät voi viedä. Katsotaan kuinka moni akselilta Lefe/Matinmikko/JMJ/Ikonen akselilta pelaa JYPissä ensi kaudella :D
 
Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Tulee nykyisestä menosta vähän mieleen Rocky Rautakallion ensimmäinen visiitti Porissa. Silloin viimeksi tainnut sujua runkosarja yhtä hyvin. Noh, alussa toki vasta ollaan. Mutta hyvältä näyttää!
Rockymaisia vieraspelejä. Tiivistä ja helvetin tehokasta.
 
Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Ja sitten puolivälierissä Rockyn tyylillä kolme ekaa peliä käkättimeen, käkättimeen..
Se on kiva kerran 10-15 vuoteen kattoa hyvää runkosarjaa.

Eikä se Kiekko-Espoo onneksi vielä Liigaa pelaa.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Lenni maalipörssin kärkeen, Matinmikko taas pari syöttöä. Tää menee nyt vähän liian hyvin.
Peli on kyllä kokonaisuutena uskomattoman hyvässä kuosissa, tämä nyt on tämän saman toistelua, mutta minkäs teet..

Toki jos nyt katsotaan fantastisten tulosten taakse, niin tietenkään sikäli ei mene "liian hyvin" kun ne ovat koko ajan ne samat 5-6 ukkoa, jotka tekevät kaikki tehot. Ja yksi ainoa 18-vuotias, joka kykenee tekemään maaleja jatkuvalla varmuudella. Tämähän on kiistaton ongelma, joka on nähtävä ja myönnettävä. Joka ukko kyllä pelaa sovittua sapluunaa täysin tinkimättä kuin oppikirjasta, eli sikäli joukkueen rakenteessa ei ole ongelmaa ja joka äijää tarvitaan.. mutta totta kai apuja tehoiluun on nyt alettava nopeasti tulla
 
Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Oli kyllä loistava peli, vieraspeliksi Jyväskylässä. Lenni on saatanan kova kuten odottaa sopi ja koko ykkönen puhaltaa yhteen, jopa puoli kahteen asti jos kapteeni saisi päättää.

Rubin on liigan paras veskari, ja Ässät tällä hetkellä TOP-3 porukka, vaikka 9 peliä on pelattu. En näe tuolla pelillä mitään kriisiä ainakaan tulevaksi.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Jännä nähdä, kun vielä Heimosalmi tulee mukaan miten pakkien tehoilu jatkuu. Nyt Levebvre ja Matinmikko ovat tehneet 8 ja 7 pinnaa eli pakin tontilta todella hyvin. Siihen vielä Heimo mukaan niin kiekollista taitoa pakistossa pitäisi olla riittämiin.
 
Ressa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ja vaikka Ässät onkin tällä hetkellä hyvä, on tuossa vielä huimasti parannettavaa. AV toimi tänään mutta ylipäätään erikoistilanteet ovat olleet huonossa jamassa. Nämä kun pikkuhiljaa hinautuisivat edes sinne keskitasolle niin alkaa olemaan hyvällä mallilla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös