Guns N' Roses

  • 796 986
  • 4 529

Sic

Jäsen
Axlin muistoja menneiltä vuosilta kuuntelisi vaikka tuntitolkulla, tuntuu noita juttuja riittävän sen verran. Oletetusti DJ Ashba ei päässyt ääneen kertaakaan ja oli vain muodon vuoksi roikkumassa mukana, sikäli harmi miehen puolesta, mutta Axlin takiahan tätä haastattelua tehtiin ja katsottiin. Ron Thal vaikuttaa mukavalta mieheltä ja häneltä olisi voinut kuunnella pidempäänkin jutustelua.

Axlin haastattelusta tuli näitä asioita päällimmäisenä mieleen:

1.) Tommy Stinsonin asema bändissä on erittäin vakaa, vaikuttaa että hän junailee välillä juttuja Axlinkin puolesta (settilistat jne.). Olin jo aiemminkin sitä mieltä että että Stinson on yksi uuden GNR:n runkomiehistä, ja tämä haastattelu vain vahvisti kuvitelmaani.

2.) Uutta musiikkia ei nähtävästi ole tulossa vuonna 2012, sen tyyppinen vastaus Axlilta tuli tuohon kyssäriin. Vaikuttaa että managerointi ei ole kunnossa ja levy-yhtiönkin kanssa on vaikeaa?

3.) Izzyn kanssa Axlilla on ilmeisen hyvät välit kun soittelevat keskenään, toki tämä oli selvää jo vuosia sitten, mutta kiva kuulla että ystävyyssuhde on säilynyt. Duffinkin kanssa taitaa Axl olla paremmin sujut mitä esim. 10 vuotta sitten. Slashista ja muista ex-gunnereista ei sit mainittu sanallakaan, mikä ei toisaalta ollut yllätys.

4.) Välillä tuli vähän liian "helppoja" peruskyssäreitä ja muutamaan kysymykseen ei edes saatu kunnon vastausta, mutta toisaalta ymmärrän sen kun haastattelu tehtiin aamuyöllä pienessä väsymyksessä.

5.) "En ollut valmis Use Your Illusion-rundille" -kommentit Axlilta olivat haastattelun mielenkiintoisinta antia. Saatiin vähän uutta näkökulmaa tuon rundin vaikeisiin aikoihin. Tosin en tiedä milloin Axl olisi sitten halunnut tehdä tuon kiertueen? Kyllähän 90-luvun alussa aika oli otollinen Guns N' Rosesin valtakaudelle, kunnes pari vuotta myöhemmin grunge tuli maisemiin. Oliko tässä homma sitten sellainen, että Axlia piti piiskata rundille hieman kuin vasten tahtoaan vai olisiko hän vain halunnut tehdä erityylisen kiertueen (lyhyempi jne.).
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Oletetusti DJ Ashba ei päässyt ääneen kertaakaan ja oli vain muodon vuoksi roikkumassa mukana, sikäli harmi miehen puolesta, mutta Axlin takiahan tätä haastattelua tehtiin ja katsottiin. Ron Thal vaikuttaa mukavalta mieheltä ja häneltä olisi voinut kuunnella pidempäänkin jutustelua.

Axl oli pyytänyt DJ:tä mukaan, se nyt sitten meni miten meni. Kunnon DJ:n haastattelukin on kuitenkin olemassa, mahdollisesti myös Ronilta.

Materiaalia on sen takia vaikka kuinka paljon, koska joku lähetys oli pakko saada kasaan Axlista riippumatta, jos haastattelu ei olisikaan onnistunut. Näin kerrotaan, toivottavasti saisimme nähdä noitakin jossain vaiheessa.
 

axe

Jäsen
Kyllä muutenkin huomasi, että herralla oli ns. hyvä päivä, sillä juttua tuli solkenaan sen kummemmin nyhtämättä. Monessa kohtaa juontaja kysyy lyhyen kysymyksen, jota seuraa Axlin muutaman minuutin vastaus. Jopa vanhoista ajoista puhui paljon ja mielellään, joskaan henkilöistä ei puhuttu sanaakaan. Varmaan Slash- kysymys olisi tuollakin ollut liikaa;)

Jos joskus on aikaa ja jaksua, niin kuuntelepa vuoden 2006 haastattelu, jossa Axl spontaanisti tulee Eddie Trunkin radio-ohjelmaan vieraaksi ja juttelee siellä tuntitolkulla isäntien ja Sebastian Bachin kanssa. Aivan huikeita tarinoita ja juttuja putkeen, suoranaista tykitystä. Varmasti Axlilla on ne menkkapäivänsäkin, joista sitten vedellään otsikoita, mutta eiköhän nää Trunkin vierailut ole kuitenkin se normaalimoodi. Eka osa radio-ohjelmasta YouTubessa: http://www.youtube.com/watch?v=O_c7H8wgq4E ja olisko se sitten viiteen vai kuuteen osaan pilkottu.

Viime yöltä melkoinen tarina myös. Keikka jossain ihan-sama-missä, pari "GNR-fanien Jatkoajan" keskustelupalstan (heretodaygonetohell.com) jeppeä kuvasivat ja striimasivat sitä livenä nettiin muiden katsottavaksi. Juttelivat asiasta julkisesti palstalla ja olivat vakuuttuneita, että bändin jäsenet tulivat esittämään soolojaan heidän kameralleen jne. Sitten loppui kamerasta patterit tai jotain, pistivät keskustelupalstalle viestin Jarmolle*, että hoitaisi heille kaksi AA-paristoa. Hetkeä myöhemmin Axlin äitihahmon Betan poika Fernando (GNR-piirien julkkiksia toki molemmat myös) toi heille sellaiset ja antoi myös turvamiehille ohjeet, että kuvaaminen voi jatkua.

* Jarmo on Ruotsissa asuva suomalainen kaveri, joka joskus kuutisentoista vuotta sitten perusti tuollaisen GNR-sivuston ja on ylläpitänyt kovasti moderoitua, hyvin Axl-myönteistä ja puristien mielestä varmasti suorastaan fasistista foorumia siitä lähtien. Kaveri elää nyt melkoista unelmaa, kun pääsee vieraaksi kiertämään bändin kanssa maanosasta ja backstagesta toiseen enkä usko että ihan hirveän montaa omaa kruunua tarvitsee laittaa pinoon matkustamiseen.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Juna se vain jyskyttää, aivan loistavaa menoa ja kaikilla on ollut kivaa. Kaipa sekin vaikuttaa, kun kotimaassa saa pelata.

Ei nyt mitään mahdollisuutta muistaa onko tämä ollut jo kuinka usein täällä: http://gnrworld.net (Linkki vie blogiin missä on paljon videoita kiertueesta.)
 

axe

Jäsen
Viime yönä - tai itse asiassa juuri edelleen parhaillaan menossa olevalla keikalla - Nashvillessä Civil War livenä. Facebookissa pyöri huonolaatuinen kännykkävideo josta sentään huomaa että toimii, mutta eiköhän sieltä ihan kamerallakin kuvattua vielä saada, kunhan pääsevät kotoihinsa ja nukkuvat ensin.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Tämähän lähtee aivan käsistä koko touhu. Nyt niitä kunnon videoita kehiin ja äkkiä.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Laitetaan ny tuo kakkalaatuinen kännykkästriimivideo maistiaisiksi. Varmasti tulee vielä parempikin.

Ihan kelvollinen maistiainen, voisi alkaa itkeä. Onneksi illalla on peli, niin saa muuta ajateltavaa tähän odottamiseen.

Joku kirjoitti HTGTH:lla, että on tallessa, mutta nukkuu ensin.
 

Bäcks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Washington Capitals
Ohhoh! Tätä on todellakin toivottu hartaasti ja kuulostaakin vielä kaiken lisäksi aivan mahtavalta! Olisin varmaan seonnut totaalisesti paikan päällä, kun Youtuben kauttakin kuulostaa sen verran upealta. Uskaltaisin jopa väittää, että paras veto nykyiseltä kokoonpanolta.

Tässähän alkaa ihan elätellä toiveita, että sieltä olisi tulossa vielä muitakin harvinaisuuksia, kuten vaikka Coma tai Locomotive. Toisaalta, miksei tulisi, kun kerran Estranged ja Civil War on myös otettu mukaan settilistoille.
 

Sic

Jäsen
No ei jumalauta mikä pommi taas pläjähti. Luulin että seuraava harvemmin soitettu biisi iskettäisiin kehiin vasta ensi rundilla. Civil War on kyllä top-5 biisejä itselleni gunnareilta, joten onhan tämä perkeleen hieno homma että UYI:n parhaimmistoa saadaan lisää settilistaan. Ensin Estranged ja nyt tämä, huhhuh! Piru kun saatais tämä poppoo ensi vuodeksi suomeen.

Vielä paremmalla laadulla Civil War Nashvillestä: http://www.youtube.com/watch?v=5bjErC2DijA

Eddie Trunkilta uutisia:
I have it from a very good source that @gunsnroses will get inducted for the R&R Hall 1st time eligible when officially announced this Wed.

mielenkiintoista :)
 
Viimeksi muokattu:

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Civil War on kyllä top-5 biisejä itselleni gunnareilta, joten onhan tämä perkeleen hieno homma että UYI:n parhaimmistoa saadaan lisää settilistaan. Ensin Estranged ja nyt tämä, huhhuh! Piru kun saatais tämä poppoo ensi vuodeksi suomeen.

Kyllähän tämä top-2 menee. Tämmöinen versio löytyi Facebookista: Civil War

Lentoliput ovat niin halpoja, että nyt vain sitä Euroopan kiertuetta kehiin, niin mukana ollaan.
 

kovalev

Jäsen
Vielä paremmalla laadulla Civil War Nashvillestä: http://www.youtube.com/watch?v=5bjErC2DijA
Uskomattoman laadukasta tuubia!

Nyt siellä "toimistolla", eli Axl:n itsensä, olisi syytä olla hereillä. Nämä uudet tulokkaat settilistassa ovat toimineet paljon paremmin kuin monet jo aiemmin settiin vakiintuneet biisit.
Itse karsisin AFD-materiaalin n. neljään biisiin, heivaisin KOHD:n lopultakin stetsonistaan vittuun ja ottaisin vakiosettiin nämä uudet tulokkaat: Estranged, Civil War. Muita kokeilemisen arvoisia ja jo aikoinaan kokeiltujakin biisejä voisivat olla Don`t Cry, Perfect Crime, Coma ja vaikkapa Dead Horse.
Chinese Democracyn säilyttäisin vahvasti edustettuna myös tulevaisuudessa.
 

-Niks-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
Axl taitaa olla hieman taas paremmassa kunnossa fyysisestikkin, näin äkkiseltään arvioituna. Mielestäni myös tämä Civil Warien yms soittaminen tuo paljon toiveita tulevaa ajateltuna. Lähinnä mietin mahdollista uutta levyä, potentiaalia löytyy vaikka mihin ja kokoajan tämä uusi kokoonpano tuntuu paremmalta. Myönnän että oli vaikea tottua noihin kitarasoundeihin ja tiettyyn cover meininkiin mutta nyt, viimeistään tämän biisin ulostulo tällä kokoonpanolla sai minutkin vakuuttuneeksi jos vielä oli jotain epäselvää.
 

axe

Jäsen
Eddie Trunkilta uutisia:


mielenkiintoista :)

Ei taida lainauksessa lainaus näkyä, mutta oli siis uumoilua nimeämisestä R&R Hall of Fameen. Nyt se on virallista, siellä on nimi mm. RHCP:n ja Beastie Boysin kanssa.

"Ja pyttyä tulevat vastaanottamaan Axl Rose, Slash, Izzy Stradlin, Duff McKagan, Steven Adler, Gilby Clarke, Matt Sorum, Dizzy Reed, Tommy Stinson, Chris Pitman, Brain, Buckethead, Paul Tobias, Robin Finck, Richard Fortus, Frank Ferrer, Ron "Bumblefoot" Thal ja DJ Ashba."

Oikeestihan paikalla on luultavasti vain Adler, joka kertoo koko maailmalle kuinka Axl on kertonut hänelle että vanhan bändin reunioni on ihan hetken kysymys vaan.
 

kovalev

Jäsen
"Ja pyttyä tulevat vastaanottamaan Axl Rose, Slash, Izzy Stradlin, Duff McKagan, Steven Adler, Gilby Clarke, Matt Sorum, Dizzy Reed, Tommy Stinson, Chris Pitman, Brain, Buckethead, Paul Tobias, Robin Finck, Richard Fortus, Frank Ferrer, Ron "Bumblefoot" Thal ja DJ Ashba."
Kiitos päivän nauruista!
No, kyllähän esim. Megadeth:sta saisi melkoisen äijäköörin lavalle. Yllättäen senkin bändin nokkamies on aika läikkyvä persoona.
 

Nosebleed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, San Jose Sharks

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Omasta mielestä Axl, Slash, Izzy, Duff, Adler, Sorum ja Dizzy olisivat ainakin oikeutettuja tuohon ketkä tuonne otetaan.

Haastava kysymys tosiaan. Näkisin tuon sinun listasi aikalailla oikeana. Toki Stinson (ja kai Pitman myös) on ollut bändissä pidempään kuin moni alkuperäisistä, mutta toisaalta bändi menee hall of fameen alkuperäisen kokoonpanon ansioilla. Axl tuskin saapuu paikalle, mutta vielä vähemmän ellei muita uuden kokoonpanon veijareita tai yleisesti uudemman version saavutuksia ole huomioitu.

Hall of famen valinnat siitä kuka kunnian saa (kokoonpanovaihdoksista) eivät ole olleet linjakkaita ja tässä jos jossain on monta ongelmaa puitavaksi. Esim. kategoria Matt ja Gilby ovat varmasti tehneet vähemmän kuin monet uuden kokoonpanon kaverit. Vaikkakin Matt tuntuu välillä käyttäytyvän kuin olisi perustajajäsen.

Axl voisi lähettää katu-uskottavan videotervehdyksen, mutta samalle lavalle Slashin kanssa ei kyllä taida olla toivoa. Adlers Appetite voisi vetää muutaman biisin juhlan kunniaksi. Izzy, Duff ja Slash vierailemaan, siinä lienee lähin mitä re-unionista voidaan haaveilla.
 

Sic

Jäsen
Enpä jaksa minäkään uskoa että Appetiten kokoonpano nähtäisiin yhdessä lavalla, jotenkin se ajatus on vain iskostunut mieleen vuosien aikana, että alkuperäistä kokoonpanoa ei yhdessä nähdä. Toki ainahan sitä toivoo että edes yhden biisin vetäisivät, mutta saa nähdä miten käy. Vähän samalla tapaa voisivat tehdä kuin Black Sabbath Live Aidissa vuonna 1985, sen jälkeen voisivat jatkaa taas omille teilleen, sillä "uudella" kokoonpanolla tuntuu menevän paremmin vuosi vuodelta. Toisaalta jos sen yhden biisin edes vetäisivät yhdessä, niin eiköhän villit Reunion-huhut lähtisi siitä liikkeelle ja enpä tiedä olisiko se sitten hyväksi uuden kokoonpanon menoa ajatellen.

Axl, Duff ja Izzy voisivat ihan hyvin ollakin yhdessä lavalla, mutta vaikeampi on varmaan saada Slash ja Steven siihen mukaan. Stevenin kohdalla tilannetta ei helpota tuo suhteellisen aktiivinen kommentointi medialle.

Axlin kommentit twitterissä RN'R Hall Of Fame -valinnasta:
axlrose Axl Rose
I'd like to thank the Rock N' Roll Hall of Fame and our fans. This is your victory.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös