Itse kun pelasin tuon GTA:n HD-trilogian (3, VC, SA) läpi PS4:lla joskus 2015-2016 ja tahkosin ne vielä 100% mokomat kaikki, niin ei jaksaisi näin pian tehdä paluuta niiden pariin. Ihan shokeeraavaa kaikki karkeasta ajotuntumasta lähtien, mutta maistui loistavasti. Olin jo PS3:lla ostanut San Andreaksesta sen emuloidun version, mikä oli PS2-versio sellaisenaan ja sitä ei kyllä innostanut pelata karuutensa vuoksi - vaikken itseäni koskaan ole grafiikoista nillittäjänä pitänytkään, niin siinä näki aikakausien kuilun nostalgiaharson läpi. Siinä mielessä jo tuo HD-trilogia siloitti kynnystä huomattavasti ja hei Samuel L. Jackson Tenpennynä... Vaikka ääninäyttely oli jotain halvan mikrofonin rätisevää paskaa ja mekaniikka, sekä levytila asetti rajat elokuvakerronnalle, niin ei himmentänyt yhtään tunnelmaa ja aitoutta - hyvinkin tehokasta siinä mielessä.
Sen sijaan jos/kun sieltä tulee GTA IV myös, niin se tarttunee haaviin. Toki jos pakettina hinta ei ole paha, niin saattaa nuo kaikki sitten joskus myöhemmin ostoskoriin päätyä jostain alennusmyynnistä tylsänä hetkenä.
Vaikka kieltämättä auringon ja neon-valon kyllästämä Vice City tulee kaiken järjen mukaan näyttämään hemmetin mahtavalta. San Andreaksenkin mappi on nykypäivänäkin yllättävän valtava ja monet tunnit siellä tuli möyrittyä tiettömissä metsissä ja muisssa, sekä riemastuttua valtavasti kun löysi mitä tahansa uutta. Mielikuvitus kävi ihan villinä pienimmistäkin asioista, eikä siinä paljoa hidastanut, ettei johonkin parin pikselin metsämökkiin päässyt edes sisälle. Ja sitten tosiaan tehtiin base-hyppyjä korkeista rakennuksista lentämällä sinne ensin helikopterilla/rakettirepulla laskuvarjon kera. Ajettiin polkupyörällä superhyppy-koodin kanssa ynnä muita koodeja ja tehtiin, mitä tahansa mieleen tulee.
Siinä on oma lapsuus ja nuoruus kanssa pähkinänkuoressa. Olin varmaan toisella luokalla, kun kirpputorilta ostin kopioidun version GTA 1:stä tietämättä yhtään mitään mistään. Kakkososa löytyi kaverilta, jonka isä oli ostanut netistä jumalattoman kasan kopioituja pelejä. Joukosta löytyi myös GTA 2, joka sitten minulle kopioitiin myöskin - edelleen olin vahvasti ala-asteella ja tokko oli vuottakaan kulunut ykkösen löytämisestä. Sitten oltiin jo PS2-aikakaudella ja minä edelleen ala-asteella, kun lähdin isoveljen kanssa (kun synttärirahaa tai jotain oli taas tullut) ostamaan Age of Empires 2:sta. Sen ostin, mutta veli suositteli myös GTA 3:sta - ei olisi tarvinnut kun tajusin, mikä peli oli kyseessä) ja ostettiin se varmaankin puoliksi. Siitä riitti juttua ala-asteella ja kavereita tuli useampia jopa kerralla kylään katsomaan ja pelaamaan. Itsehän en pelannut tarinatehtäviä, koska ne olivat turhan vaikeita, vaan minulle riitti puhdas rellestäminen isoveljien tallennuksissa - jotka jaksoivat teroittaa ainaa, ettet sitten tallenna päälle tai mene tehtäviä eteenpäin. Huijauskooditkin tulostin paperille kaverin luona, koska meillä ei vieläkään ollut tietokonetta. Hidden packaget jäivät luonnollisesti johonkin 80 hujakoille, koska ne piti oikeasti etsiä sieltä pelialueelta, eikä katsoa netistä.
Vice City tuli jo ihan joululahjaksi ja taisin olla edelleen ala-asteella, sekä tänä aikana saatiin myös tietokone ja internet-yhteys. Vielä ei ollut Youtubea ja videopalveluita, joten hidden packagien löytäminen oli netin ohjeista huolimatta ihan järkyttävän vaikeaa, kun kuvat kartalla ei pitäneet kovinkaan tarkasti kutiaan - eikä toisaalta muistanut, mitä kaikkea oli jo kerännyt. San Andreas haettiin yläasteen seiskalla julkaisupäivänä ja kassa meinasi estää vähäisen iän vuoksi, mutta oli äiti mukana. Jo kotimatkalla kaveri soitti, että voiko meille tulla ja peli oli sitten viikkotolkulla kuuma peruna välitunneilla. Jotkut jopa väittivät, että ovat saaneet pelissä siltoja tuhotuksi. Bullshit! Mutta sellaista se oli ja varma ei voinut olla. Vieläkin tässä vaiheessa esim. huijauskoodit vain tulostettiin paperille. Ostin myös pelioppaan, jonka avulla löysin viimeinkin ekaa kertaa jossain GTA-pelissä kaikki kerättävät, vaikka jälleen ohjekuvat olivat joissain kohdissa vain sinnepäin.
IV aikana olinkin jo lukiossa. Jos tunnit alkoivat vasta kympiltä, niin julkkaria seuranneina viikkoina tuli hakattua 1,5 tuntia sisään. Oli samanhenkisiä kavereita, joten jälleen taivasteltiin aina, että mitä kaikkea on löydetty ja voi tehdä.
Nykyään ei jaksa keskittyä pelaamaan edes yhtä peliä loppuun asti, vaan siinä 10-25 tunnin kohdalla alkaa kyllästyä ja sitten mennään hampaat irvessä suorinta reittiä läpi.