Gooni-toiminta tekee tuloaan SM-Liigaan?

  • 17 509
  • 85
Ottamatta toistaiseksi kantaa suuntaan tai toiseen:

SM-Liigassa on kuluneella kaudella nyrkit (tai hanskat) heiluneet ehkä aikaisempaa tiuhempaan tahtiin. Tilastomiehet tarkistakoon tämän. Perinteisesti "ylilyöntejä" tai muita kahnauksia on tullut eniten loppusyksyn/alkutalven synkkinä kuukausina, kun kausi on raskaimmillaan, eikä kevät tuo vielä valoa tunneliin. Nyt ollaan oltu varsin aktiivisia tällä osastolla alusta alkaen.

Odotetusti eniten tätä asetta on käyttänyt HIFK. Pari kertaa surkuhupaisasti pikkukakaroiden mellastaessa oman joukkueen pelin pilalle, pari kertaa kirurgisen täsmällisesti vastustajan avainpelaajaan kohdistaen.

Näyttää siltä että alentunut pelaajamateriaalin taso on mahdollistanut jonkinlaisten kovanaamojen rosterissa pitämisen. Liigasta löytyy muutama pelaaja joilla ei kentälle ole muuta annettavaa kuin nyrkit, ja muutama jotka ovat sekä pelillisiä että tappeluvahvistuksia. Edelleen on liigassa myös joukkueita joiden yleinen materiaalin taso on niin korkea, että jämäpelaajia ei voi penkille ottaa istuskelemaan kahakoiden varalta. Takavuosina, parempien pelaaja-aikojen vallitessa valmentajakaksikko Summanen-Westerlund käyttivät tehokkaasti ns. pelotetta antamalla Gagnonin ja Halkidiksen tehdä pahojaan läpi runkosarjan. Playoff peleissä porsastelu loppui top tykkänään ja herrat keskittyivät pelaamiseen ja pelasivat hyvin - pelote kuitenkin edelleen toimi.

Ollaanko liigassa menossa kohti aikoja jolloin jokaisella joukueella pitää olla yksi-kaksi uhrattavissa olevaa pelaajaa? Tämähän neutraloisi tappelijoiden käyttämisen taktisena aseena - joko kovanaamat muksivat toisiaan, tai jos oma runkopelaaja tulee "noudetuksi" tehdään vastustajalle sama temppu ja jäljelle jää tilanne jossa kukaan ei voita. Tai kenties show tappelut, kun ei kentällä mitään muutakaan tapahdu, jota NHL:n nokkapokat pahimmillaan ovat - ketään ei edes homma kiinnosta, kunhan nyt muksitaan jotta palkka juoksee.
 

Emilio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Newcastle
Jo otsikkoon sanoisin, että toivottavasti! Tosin en kyllä usko ainakaan Ameriikan tyyliseen kulttuuriin, johtuen politiikan kukkahattutädeistä, joiden ei tietenkään pitäisi vaikuttaa lajiin millään lailla, ja liigan rangaistus -ja kurinpitotoimista. Kun katsoo nykykiekkoa liigassa, jossa pihalle lentää puhtaista niiteistä ja jokaisesta avojään pommista, niin on vaikea uskoa goonikulttuurinkaan rantautuvan tänne.
 

Morgoth

Jäsen
Tosiasia on että ei SM-liigassa tulee tulevaisuudessa enää pelamaan niin paljon kädellisiä pelaajia kuin ennen vaan puukäsiä vilisee joukkueessa kuin joukkueessa. Kädelliset pelaajat menevät rahan perässä ulkomaille eikä niistä pystytä kilpailemaan.

Onko siinä muilla joukkueilla vaihtoehtoja kuin mennä HIFK-linjalle, jos tuo linja kerran SM-liigassa on ok? Kääntää tietysti poski joka tappelussa...

Kaikki hankkivat kaksi/kolme pelajaa joilla ei ole muuta käyttöä kuin tehdä 'nuotoja'. Makuasia tietysti kumpi on viihdyttävämpää. Katsoa keskinkertaisten pelaajien pelaamista jossa ei tule kuin spontaaneja tappeluita yksi tai kaksi kaudessa tai vielä keskinkertaisempia pelaajien pelejä jossa on järjestelmällisesti 'noutoja' jossa haetaan toisen joukkueen avainpelaajia tai toisen 'nuotajia' jatkuvalla syötöllä.

Jollakin tavalla, ainakin itse koen, että jos tappeluita on lähes joka toisessa matsissa, niin miten niistä jaksaa enää innostua, vaikka parin vuoden päästä? Jos tappeluja haluaa katsoa niin sitten mielummin jotain nyrkkeilyä tai UFC-matseja yms. kuin joskus aika koomisen näköistä luistimilla mätkimistä, jotka nyt harvoin on mitään kovin ihmeellistä tappelua vaan jossakin paidassa roikkumista ja epämääräistä lyömistä ja sohimisista sinne tänne ja kestoa yleensä max. 30 s.
 

Kyle

Jäsen
Tällä kaudella Ässät ja HIFK on laittanut kyseisen toiminnan kunnolla tuloilleen ja hyvä näin, toivottavasti muutkin seuraavat perässä.

Ilves - Hifk pelissä oli Ilveksen pelaajien otteissa havaittavissa kokoajan pientä pelkoa ja kulmiin ei enään uskallettu mennä parin edellis kauden takaiseen tyyliin. Itseasiassa ennen tätä kautta joukkuuessamme on aina ollut joku kova jätkä, kuten Helenius, Majesky, Vopat, Smith, jne. Tänä kautena ei ole ketään(no ehkä Alen) ja se näkyy jäällä, kuten mainitsin korostui selvästi Hifk pelissä.

SM-liigassa on gooni kulttuurin suurin/suurimmista este on ollut, tai on pidetty tappelusta saatavaa peli-/ottelurangaistusta. Tänä vuonna HIFK on laittanut tuon säännön täysin päänlaelleen; Hifk:n nelosketjun tappelu intoiset kaverit on useampaan otteeseen jo matsannut vastustajan parhaisiin pelaajiin kuuluvien kanssa, jolloin molemmat tietenkin lentävät suihkuun ja ainut kuka tästä on hyötynyt koko alkukauden on tietenkin Hifk.
Nyt täytyy Sm-liigan johdon tosissaan miettiä, kannattasiko kuitenkin lieventää tappelusta saatavan tuomion suuruutta.
 

Kyle

Jäsen
Morgoth kirjoitti:
Jollakin tavalla, ainakin itse koen, että jos tappeluita on lähes joka toisessa matsissa, niin miten niistä jaksaa enää innostua, vaikka parin vuoden päästä? Jos tappeluja haluaa katsoa niin sitten mielummin jotain nyrkkeilyä tai UFC-matseja yms. kuin joskus aika koomisen näköistä luistimilla mätkimistä, jotka nyt harvoin on mitään kovin ihmeellistä tappelua vaan jossakin paidassa roikkumista ja epämääräistä lyömistä ja sohimisista sinne tänne ja kestoa yleensä max. 30 s.

Jääkiekko tappelut ovat kuitenkin aivan oma lukunsa. Hienoimmillaan tappelut ovat silloin kun molemmat pelaajat pelaavat suurella sydämmellä joukkueensa eteen ja toinen tekee jotain tyhmää jolloin tämä toinen tulee puolustamaan toveriaan.
Itsekkin olen periaatteessa sitä mieltä että lätkä tappeluista menee hohto jos se alkaa tyyliin, että toinen pyytää vaan että lähdetkö tappeleen. Mutta silloin kun tappelut syntyvät kesken pelin, yllättävissä tilanteissa niin siinä on sitä jotain. Oikeastaan silloin näkee että pelaaja antaa kaikkensa joukkueen eteen ja on valmis luovuttamaan hampaitansa ym.. joukkueen voiton puolesta.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Voimalaituri kirjoitti:
Tai kenties show tappelut, kun ei kentällä mitään muutakaan tapahdu, jota NHL:n nokkapokat pahimmillaan ovat - ketään ei edes homma kiinnosta, kunhan nyt muksitaan jotta palkka juoksee.

Suoranaisten show-tappeluiden en toivoisi rantautuvan SM-liigaan, niillä on paikkansa NHL:ssa ja alasarjoissa mutta ne eivät mielestäni jollain tapaa kuitenkaan sovellu täkäläiseen kiekkokulttuuriin.

Sen sijaan tappelut joilla kokisin olevan jonkin sorttista funktionaalista merkitystä voidaan mielestäni käyttää liigakiekossa - kuten nyt meneillään olevalla kaudella voidaan havaita käytetyn.

Se on sitten eri asia kuinka kauan meno jatkuu nykyisellään, puuttuuko liiga jollain muotoa pelin kulkuun esim. tiukemmin rangaistuksin vai koettaako kukin seura löytää oman ratkaisunsa tällaisen ongelman voittamiseksi, esim. ryhtymällä avoimesti poistamaan vastustajan vahvuudesta näitä "noutajia".

Useammalla joukkueella on tällä hetkellä kokoonpanossaan pelaajia jotka kykenevät joko fyysiseen peliin tappeluiden muodossa tai pelkästään roolitettu pelaamaan "noutajana", mutta muutaman joukkueen kokoonpanosta tällaiset pelaajat tuntuvat liki tyystin uupuvan. Mielenkiintoista onkin havaita kuinka nämä joukkueet reagoivat vastustajan fyysisen voiman käyttöön mikäli se jatkuu vastaisuudessakin samalla tasolla mitä se on muutamissa peleissä jatkunut.

Itse kuitenkin toivoisin ettei tätä "ongelmaa" ryhdytä ratkaisemaan kurinpidollisin toimin vaan annetaan itse kunkin joukkueen ratkaista ongelma (jos sellaista nyt edes on olemassa) omalla tyylillään.

vlad.
 

TBK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sydän on KIRVEEN muotoinen!
Gerodz kirjoitti:
Itsekkin olen periaatteessa sitä mieltä että lätkä tappeluista menee hohto jos se alkaa tyyliin, että toinen pyytää vaan että lähdetkö tappeleen. Mutta silloin kun tappelut syntyvät kesken pelin, yllättävissä tilanteissa niin siinä on sitä jotain.
Aamen!

Itse ketjun kysymykseen vastaisin, että toivottavasti ei. Mielummin haluaisin liigaan korkealla tunnetasolla pelaavia tahto- ja taitopelaajia, kuin kädettömiä gooneja. Kyseinen kulttuuri ei tosiaankaan nosta liigan tasoa, eikä se mielestäni palvele itse jääkiekkoa.

Itse pidän tappeluista siksi, että ne kuvaavat pelin tunnetasoa ja kertovat pelaajan pelaavan kovalla tunteella. Tämä ei tietenkään päde ns. sovittuihin myllyihin, mitkä on sovittu jo alkulämmitelyssä. Hyväksyn tappelun, kun se alkaa sponttaanisti kahden pelaajan kesken.

Ehkä tämäkin kulttuuri muuttuisi jos jo junioreissa ei lähdettäisi siittä ajatuksesta liikkeelle, että kaikki painetaan samaan muottiin, vaan annettaisiin pelaajille hieman vapauksia.
 

Js11

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tappelut jotka syntyvät tunteiden kuumenemisesta ovat mielestäni ok.
Siinä vaiheessa kun kaksi steroidi broileria hakkaavat yleisön mieliksi toisiaan niin ollaan jo kaukana itse lajista.
Jos tappelussa ovat vastakkain Iginla ja Lecavalier, on tappelussa aitoa tunnetta, ja sillä on selkeästi tekemistä itse pelin kanssa.
Gooni vastaan gooni tappeluillahan pyritään vain samaan yleisö viihtymään tylsissä runkosarjapeleissä.
 
Tappelut vain sen tappelemisen vuoksi ovat puisevaa viihdettä, jota tämä(kään) sivuunkirjoittanut ei ymmärrä. Ja kuten jo toiseen ketjuun kirjoitinkin, niin en myöskään käsitä sitä, miksi jääkiekkoaiheiseen makasiiniohjelmaan tungetaan osuus, jossa nämä "goonit" nyrkkeilevät keskenään. Ällöttävää.

Gerodzin, TBK:n ja muutamien muiden kanssa olen samoilla linjoilla siinä, että aidot, pelitilanteista kumpuavat nokkapokat saattavat silloin tällöin olla ihan paikallaan ja jopa peliä piristäviä tapahtumia. Oma kiekkoiltani ei kuitenkaan mene pilalle, jos matsissa ei oteta matsia - käyn halleissa ihan muiden syiden vuoksi.

Käskyttämiselle ja noutamiselle siis iso ei kiitos. Tunteiden palolle jees pliis.
 

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Kun SM-liigan typerät säännöt mahdollistavat niiden muutamien harvojen parempien pelaajien poisottamisen hoitamalla heidät suihkuun, niin miksi ihmeessä sitä ei käytettäisi?
Ihmettelen, ettei tätä ole käytetty jo aiemmin ja tarvittiin valmentaja oikein kanadasta asti ennen kuin tätä alettiin yksittäistapauksia enempää näkemään.

Shedden tekee juuri sen minkä hyvä valmentaja voi tehdä. Yrittää voittaa pelejä ja kun säännöt sanovat, että nokkapokassa suihku kutsuu molempia, niin onhan se nyt ihan päivänselvää, että rostereita kannattaa tasoittaa säännön turvin niin paljon kuin mahdollista. Loistavaa tomintaa!

Harmi, että suomalaiset valmentajat ovat niin munattomia, etteivät uskalla ilmeisesti yleisen lynkkaysmielialan vuoksi samaa harrastaa. Täällä on edelleen vitun vanhat moraalikäsitykset ym. "puhtaan urheilun puolesta"/ "Nuorisuomi" -paska liikaa voimissaan eikä sen vuoksi tehdä, vaikka tiedetään mitä pitäisi tehdä. Otetaan vaikka ennemmin turpaan ja tillitetään sitten maailman pahuutta kuorossa.

Itse hykertelisin ainakin ratkeamisen partaalla, jos esim. ensi tiistaiksi nostettaisiin vaikka muutama b-juniori joukkueeseen ja nämä suoraan kiekon pudottua jäähän painaisivat pää kolmantena jalkana Pikkaraisen, Salmelaisen ja Schnabelin kimppuun ilman hanskoja. Olen aivan varma, että ainakin 2/3:sta pudottaisi itsekin ennemmin ne hanskansa ja lähtisi suihkuun kun olisi puolustamatta itseään. Toinen joukkue saisi muutaman aloittajakakkosen ja ne tapettuaan saisi pelata loppumatsin pahasti syömahampaansa katsomoon menettänyttä - ja neljällä pakilla pelaavaa - vastustajaa vastaan.

Mikäli SM-liiga muuttaisi sääntöä niin, että tappelusta tulee se vitonen ja aloittajalle vaikka 2+2 päälle, niin tämä loppuisi siihen paikkaan. Sille 'hakijalle' saattaisi tulla itselleen pilliruokinta ajankohtaiseksi mikäli kaveri osoittautuu kovemmaksi, hakijan joukkue pelaisi alivoimaa sen 4min ja lisäksi tämä haettava saattaisi tulla boxista edelleen ratkaisemaan sen pelin.

Shedden on pioneeri siinä, että tuo sääntö voi yllämainituksi joskus muuttuakin. Hieno homma. Go Canada Go!
 
Viimeksi muokattu:

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Sen verran vielä, että nimenomaan goonitoimintaahan SM-liigassa ei ole, eikä siihen ole nykysäännöillä mahdollisuuksiakaan. Kuka tahansa pelaaja on vapaata riistaa kenelle tahansa.
Riittää, että joukkueessa on muutama jätkä, jotka suostuvat homman hoitamaan ja näitähän riittää. Esim. mestiksessä/suomisarjassa olisi varmasti kymmeniä pelaajia, jotka suostuisivat unohtamaan sen vähäpätöisen kiekkoilijan uransa, jos pääsisivät pukemaan liigajoukkueen paidan ja auttamaan heitä tässä, sanottakoon vaikka että resurssien tasaamisessa.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Mike kirjoitti:
Itse hykertelisin ainakin ratkeamisen partaalla, jos esim. ensi tiistaiksi nostettaisiin vaikka muutama b-juniori joukkueeseen ja nämä suoraan kiekon pudottua jäähän painaisivat pää kolmantena jalkana Pikkaraisen, Salmelaisen ja Schnabelin kimppuun ilman hanskoja.

Kasvaisit sinäkin jo aikuseksi.
 

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
TuleeEnnenaikaisesti kirjoitti:
Kasvaisit sinäkin jo aikuseksi.

Ihanasti takerruit tuohon yhteen esimerkkiin ja missasit koko jutun pointin. Kun liigan säännöt mahdollistavat tämän, niin sitä käytetään. Sopii kysyä miksi ne mahdollistavat, kun vaihtoehtokin olisi?
 

lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Täällä puhutaan siihen sävyyn että IFK olisi joka tappelussa pistänyt jonkun luuserin hakemaan vastustajien parasta pelaajaa pois. Katsotaanpa tappeluita:

Schnabel vs. Kankaaperä
-Kankaanperä taisi enemmän tätä tappelua hakea. IFK:lle kuitenkin yhtä suuri menetys kuin narreille. Ei mikään käskytys ainakaan.
Hirschovits vs. Komarov
-Komarov itse kaivoi verta nenästään. IFK hävisi menettämällä paremman pelaajan kuin Ässät.
Holma vs. Pentikäinen
-Turhautunut Holma päätti pudottaa hanskat ja haastoi kentän ainoan samankokoisen. Turha tappelu, ei varmaankaan käskytys. Kumpikaan ei pelillisesti paljoa hävinnyt.
Turunen vs. Tasku
-Tasku ajoi Lundellin ja Turunen pudotti saman tien hanskansa. Aivan oikeutettu tappelu, eikä voinut olla käskytys.
Laine vs. Malmivaara
-Tappelua en nähnyt livenä enkä tiedä mistä lähti. Tämä saattaa olla käskytys, mutta turha ruveta spekuloimaan. Laine kuitenkin haki itseään huomattavasti isomman ja ennenkin tapelleen pelaajan, ei mitään ykkösketjun taitosentteriä sentään.
Lostedt vs. Schneider
-Lostedt meni selvästi Schneideria provosoimaan, varmaan Sheddenin käskystä, mutta Scheider oli se joka tappelun aloitti, eli voi ihan itseään tilanteesta syyttää. Ei voi laskea käskytykseksi kun Schneider aloitti.
Losedt vs. Jämtin
-Jämtin veti alkulämmittelyssä kiekkoja IFK-päätyyn. Ihan sama oliko käskytys vai ei, oikeutettu tappelu. Ja jos oli käskytys taisi käskytyksen ja tappelun välillä olla aikaa tunti.
 

Morgoth

Jäsen
lintu kirjoitti:
Laine vs. Malmivaara
Lostedt vs. Schneider
Losedt vs. Jämtin

C'moon! Jokainen tajuaa mitä ainakin noissa kolmessa on haettu! En ymmärrä miksi noille pitää yrittää keksiä sen ihmeellisempiä selityksiä? Hienoa taktinointia nykysäännöillä.

Tietysti HIFK on siinä mielessä pelannut reilusti että hakenut vain vastustajalta tärkeitä, mutta kuitenkin jollakin tavalla fyysisiä ja ennenkin tappeleita pelaajia ettei minkään ihan puhtaan taitokaverin kimppuun ole käyty.

Tosiaan tappeluista vain 5 min. ja aloittajalle 2+2 min. päälle niin tuosta HIFKn tavasta käyttää tappeluja päästäisiin eroon.
 
Viimeksi muokattu:

jtuominen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS(+Länsirannikko)
Lämmittely

lintu kirjoitti:
-Jämtin veti alkulämmittelyssä kiekkoja IFK-päätyyn. Ihan sama oliko käskytys vai ei, oikeutettu tappelu. Ja jos oli käskytys taisi käskytyksen ja tappelun välillä olla aikaa tunti.

Kun kaikesta muusta tapahtuneesta on kohtuullinen kuva, niin miten on sen lämmittelyn kanssa. Suukopua on miesten välillä ollut jo silloin. Mitä muuta? Osa ei ole huomannut mitään kiekon/kiekkojen laukomista lämmittelyn aikana, joku puhui yhdestä ja jotkut puhuvat monikossa. Mitään isompaa hässäkkää ei silloin kuitenkaan ollut syntynyt. Eli miten on?
 

Swift

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Philadelphia Eagles, Flyers
Laine - Malmivaara

lintu kirjoitti:
Tappelua en nähnyt livenä enkä tiedä mistä lähti. Tämä saattaa olla käskytys, mutta turha ruveta spekuloimaan. Laine kuitenkin haki itseään huomattavasti isomman ja ennenkin tapelleen pelaajan, ei mitään ykkösketjun taitosentteriä sentään.

Niin, Laineen vaihdot oli laskettavissa yhden käden sormilla kun Hesus päätti ajaa SaiPa-maalivahti Zeppin syliin. Malmivaara oli paikalla muistuttamassa maalivahdin koskemattomuudesta, samaa harrasti toinen fyysinen SaiPa-pakki O-P Grönholm Ässien Forsbackaa vastaan tämän säntäiltyä veskarin alueelle vihellyksen jälkeen.

Ehkä Laine haki vain myllyä, mutta loppujen lopuksi pääasia ainakin omalla kohdallani oli, että kansa sai sirkushuveja ja tunnetta oli mukana pelissä. Kenellekään ei varmaankaan jäänyt sielunvammoja, ainoa valituksen aihe olivat tappelusta tuomitut ottelurangaistukset. SM-liiga herätys!
 

lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Morgoth kirjoitti:
C'moon! Jokainen tajuaa mitä ainakin noissa kolmessa on haettu! En ymmärrä miksi noille pitää yrittää keksiä sen ihmeellisempiä selityksiä? Hienoa taktinointia nykysäännöillä.

Tietysti HIFK on siinä mielessä pelannut reilusti että hakenut vain vastustajalta tärkeitä, mutta kuitenkin jollakin tavalla fyysisiä ja ennenkin tappeleita pelaajia ettei minkään ihan puhtaan taitokaverin kimppuun ole käyty.

En kiellä sitä, että tappeluita olisi haettu vastustajien tärkeiden pelaajien pois ottamiseen, mutta ei se nyt ihan ole niin että jotain Marko Kivenmäkiä tai Kai Nurmisia vaan joukkueiden fyysisimpiä pelaajia (aivan kuten totesitkin, monet eivät tätä näe). Ja näissä tappeluissa ainakin Malmivaaralla (kuullun perusteella) ja Schneiderilla oli mahdollisuus olla tappelematta. Ja kyllähän Schneider löi ekan lyönnin, joten ei tuosta IFK:ta voi syylliseksi Stevie Wonderkaan saada.

jtuominen kirjoitti:
Kun kaikesta muusta tapahtuneesta on kohtuullinen kuva, niin miten on sen lämmittelyn kanssa. Suukopua on miesten välillä ollut jo silloin. Mitä muuta? Osa ei ole huomannut mitään kiekon/kiekkojen laukomista lämmittelyn aikana, joku puhui yhdestä ja jotkut puhuvat monikossa. Mitään isompaa hässäkkää ei silloin kuitenkaan ollut syntynyt. Eli miten on?

Jämtin ampui kiekkoja IFK:n päätyyn ja tämähän on erittäin paha rike kirjoittamattamissa säännöissä. Jämtin teki tätä aivan varmasti täysin tietoisesti ja provosoi. Shedden sanoi Lostedtille että menee sanomaan Jämtinille että pitää päänsä pystyssä tänään jos jatkaa tuota. Sitten itse pelissä Lostedt kouluttaa Jämtiniä.

Swift kirjoitti:
Niin, Laineen vaihdot oli laskettavissa yhden käden sormilla kun Hesus päätti ajaa SaiPa-maalivahti Zeppin syliin. Malmivaara oli paikalla muistuttamassa maalivahdin koskemattomuudesta, samaa harrasti toinen fyysinen SaiPa-pakki O-P Grönholm Ässien Forsbackaa vastaan tämän säntäiltyä veskarin alueelle vihellyksen jälkeen.

Ehkä Laine haki vain myllyä, mutta loppujen lopuksi pääasia ainakin omalla kohdallani oli, että kansa sai sirkushuveja ja tunnetta oli mukana pelissä. Kenellekään ei varmaankaan jäänyt sielunvammoja, ainoa valituksen aihe olivat tappelusta tuomitut ottelurangaistukset. SM-liiga herätys!

Ihan oikein teki Malmivaara tiputtaessaan hanskat tuossa tilanteessa. Jos oma veska ajetaan pitää se tietenkin kostaa. Isot propsit Malmivaaralle. Mutta tässäkään tilanteessa ei kuitenkaan ollut niin, että Laine hyökkäsi Malmivaaran päälle eikä jättänyt muuta vaihtoehtoa kuin tappelemisen (sellaisen kuvan saa kuin muutamien kirjoittajien viestejä lukee).
 

jtuominen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS(+Länsirannikko)
Tarkennusta..

..hiukan vielä siihen lämmittelyyn l. kun en viestistäsi saa ilmi seuraavaa -> näitkö itse sen laukomisen vai kuulopuheiden mukaan? Niitä on jo riittävästi kaikkiin mahd vaihtoehtoihin jo esitetty. Ja sitten puhut monikossa, joten sinun mukaan useamman kiekon siis laukoi IFK:n päätyyn.

Em. pyyntö lähinnä tarkennusmielessä, ei saivarteluna. Kaikesta muusta olen itse kyllä nähnyt livenä ja sitten nauhalta kotona tarvittavan, ainoastaan se lämmittelyepisodi on varmuutta vailla.
 

eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club
lintu kirjoitti:
Schnabel vs. Kankaaperä
-Kankaanperä taisi enemmän tätä tappelua hakea. IFK:lle kuitenkin yhtä suuri menetys kuin narreille. Ei mikään käskytys ainakaan.
Kankaanperä hakea? Siis kun Kankaanperä heitti maalivahtia häirinneen IFK-hyökkääjän seinille ja Schnabel lähti toiselta kenttäpuoliskolta tappelemaan, niin Kankaanperä haki tappelua enemmän? Siitä olen samaa mieltä, että käskytys tuskin oli kyseessä.
 

lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
jtuominen kirjoitti:
..hiukan vielä siihen lämmittelyyn l. kun en viestistäsi saa ilmi seuraavaa -> näitkö itse sen laukomisen vai kuulopuheiden mukaan? Niitä on jo riittävästi kaikkiin mahd vaihtoehtoihin jo esitetty. Ja sitten puhut monikossa, joten sinun mukaan useamman kiekon siis laukoi IFK:n päätyyn.

Myönnän etten ole tapausta nähnyt livenä, mutta kuulopuheiden mukaan näin on tapahtunut. Sheddenkin tässä surullisenkuuluisassa clipissä sanoo käsittääkseni "if he doesn't stop shooting those pucks".

eh kirjoitti:
Kankaanperä hakea? Siis kun Kankaanperä heitti maalivahtia häirinneen IFK-hyökkääjän seinille ja Schnabel lähti toiselta kenttäpuoliskolta tappelemaan, niin Kankaanperä haki tappelua enemmän? Siitä olen samaa mieltä, että käskytys tuskin oli kyseessä.

Niin, mun mielestä Kankaanperä haki tappelua. Ei hakenut sitä Schnabelin kanssa, mutta haki tappelua jos tulkitsin oikein herran eleitä koko illan ajan.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mielenkiintoista, miten fanit ovat nyt innostuneet...

Suomessa jääkiekolla on tärkeä asema yhteiskunnassa, se on Suomen suurimpia nuorisolajeja. Vaikka luultavasti saan kukkahattu maineen, niin olen huolissani jääkiekon imagosta.

Mitä Lostedt, Nielikäinen tai Helenius tuovat jääkiekkoon lajina?? Kaikki ovat puukätisiä puupäitä, joita viedään kaukalossa mennen tullen. Näistä ainoa tappeliakin on Helenius, Lostedtilla tai Nielikäisellä ei ole mitään sanomista todellisten goonien kanssa. Pidän fyysisestä jääkiekosta, mutta kuitenkin sen pitää olla jääkiekkoa.

HIFK fanit itkevät täällä "kukkahattu tätejä", kun heidän valmentajansa on niin tyhmä, että jää kiinni. Lisäksi he vielä yrittävät puolustaa Lostedtia tempauksistaan. Kuinka kauan Lostedt on hyökkääjänä pelannut?? Yritin etsiä hänen vaihtonsa ja peliminuuttinsa HPK ja TPS pelistä, mutten niitä löytänyt, mutta luultavasti montaa vaihtoa ei ollut ennen "noutoa".

Yhteiskunnan pitää ottaa kantaa roolimalleihin. On ihan oikein, että tämän tyyliseen toimintaan otetaan tiukasti kiinni. Jääkiekko saa rahaa useamman miljoonan veromarkoista nuorisotyöhön ja jopa Lostedt ja Shedden ovat esikuvia nuorille. SM liigan pitää huolehtia imagostaan ja tällä hetkellä ollaan vaarallisilla vesillä.

Mike, kommenttisi on sitä luokkaa, etä pitäisi olla vastaamatta. Toisaalta ymmärrän sen kun katson suosikkijoukkuettasi, ilmeisesti katselet myös jääkiekkoa Englannissa... Kuvaamasi tilanne johtaisi nopeasti siihen että kaikilla joukkueilla olisi ns. tapelu junnuketjuja joukkueessa ja mitä hyötyä siitä olisi jääkiekolle?? Ei mitään. Antaa näiden ns. kovien sarjojen olla tappelusarjoja ja yritetään kuitenkin pitää SM liiga jääkiekkosarjana.
 

Gilmore

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
TosiFani kirjoitti:
Kuinka kauan Lostedt on hyökkääjänä pelannut?? Yritin etsiä hänen vaihtonsa ja peliminuuttinsa HPK ja TPS pelistä, mutten niitä löytänyt, mutta luultavasti montaa vaihtoa ei ollut ennen "noutoa".
Lostedt on pelannut hyökkääjänä jo useammassakin pelissä. HPK-pelissä Lostedt'illa oli käynnissä ottelun toinen vaihto, peliaikaa hänelle ehti kertyä 36 sekuntia. TPS-ottelun peliaikoja SM-liigan mediasivulle ei vielä ole lisätty, joten tarkkaa aikaa en pysty kertomaan, mutta kyseessä oli Lostedt'in kolmas tai neljäs vaihto tuossa ottelussa. Ja kumpikin tappelu tapahtui siis ottelun ensimmäisessä erässä, ennen erän puoliväliä (vs Schneider ajassa 5:08, vs Jämtin ajassa 8:01). Ja lisäksi kannattaa ottaa huomioon Sheddenin tapa olla antamatta neloskentälle kovinkaan paljoa peliaikaa.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
TosiFani kirjoitti:
".
Yhteiskunnan pitää ottaa kantaa roolimalleihin. On ihan oikein, että tämän tyyliseen toimintaan otetaan tiukasti kiinni. Jääkiekko saa rahaa useamman miljoonan veromarkoista nuorisotyöhön ja jopa Lostedt ja Shedden ovat esikuvia nuorille. SM liigan pitää huolehtia imagostaan ja tällä hetkellä ollaan vaarallisilla vesillä.
.

Paljonko saa sm-liiga tai liiga-Hifk yhteiskunnalta rahaa?
Nuorisotyö on nuorisotyötä ja sm-liiga on ammattilaisten sarja eikä näitä kahta kannata sekoittaa keskenään.
 

keppimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Plankkiapina Kunnari, FC TPS ja aktiivinen HC TPS
TosiFani kirjoitti:
Antaa näiden ns. kovien sarjojen olla tappelusarjoja ja yritetään kuitenkin pitää SM liiga jääkiekkosarjana.

Sama.

Pitäisikö tätä gooni-toimintaa miettiä sen airueen, Hra Lostedtin kannalta?

Eli:

Onko Lostedt aidosti tyytyväinen rooliinsa HIFK:ssa?
Entä mitkä ovat Lostedtin uran tavoitteet?
Arvostavatko muut pelaajat Lostedtia?
Entä ansaitseeko Lostedt edes arvostusta näytöillään?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös