Jos itse joskus tuonne reissaisin, olisi se ainakin aika nollatoleranssia brenkun suhteen. Kännimokat tuossa maassa eivät varmasti johda kovin miellyttäviin seurauksiin. En tosin tiedä, saako tuolta edes alkoholijuomia mistään.
Nyt on kovin puutteelliset tiedot maasta. No, kenelläpä ei olisi, heh. Nollatoleranssia ei tarvitse pitää, koska maa on turistille yksi turvallisimmista mitä maan päältä löytyy. Rikollisuudelta se aivan varmasti onkin. Turisteihin kohdistuvaa rikollisuutta ei yksinkertaisesti ole.
Hommahan toimii niin, että yksin ei saa liikkua missään, vaan aina on mukana kaksi opasta ja autonkuljettaja. Ei mikään estä siinä brenkkua vetämästä. Siitä saa ravintoloista mihin sinut viedään syömään ja hotellin kaupasta.
Ihmeempiä kännimokia ei siis sinällään pysty tekemään. Yksi typerimmistä teoista mitä voisi tehdä olisi eksyttää oppaansa. Se mahdollisesti onnistuisikin ja sinulle kovin mahdollinen jälkiseuraamus olisi maasta karkoitus. Oppaillasi taas olisi hyvin vähän elinaikaa jäljellä tai mahdollisesti äärimmäisen pitkä elinaika pakkotyöleirillä. Mahdollisesti jotain lievempiäkin rangaistuksia on, mutta mistä sitä tietää, katoamisia tapahtuu.
22 vuorokautta Pjongjangiin lentoon, vielä ei osaa ihmeemmin jännittää, koska taustatyö on kunnolla tehty ja sitä tehdään koko ajan ja vielä on Walesin-reissu välissä. Päiväkännejä tuolla ei jaksa vetää, mutta iltaisin mahtaa maistua kaikkien päivän outojen tapahtumien jälkeen pilvenpiirtäjähotellin kattobaarissa.
Iltaisin ei luonnollisestikaan saa poistua hotellista, mutta se on täysin kansanvälisentason paikka ja viihdykettä riittää. Kansainvälinen siksi, koska sinne on tietenkin paikallisilta pääsy kielletty. Osa työntekijöistä on tosin paikallisia, mutta hallituksen luottohenkilöitä.