Mainos

Golfin harrastajat

  • 521 156
  • 3 022

Artyukhin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mulla ainakin Addun CodeChaos -kengät on kestäneet oikeinkin hyvin, edellisillä mentiin varmaan yli 200 kierrosta ja nykyiset on toista vuotta käytössä ja hyväkuntoiset (tänä kesänä tosin ei kauhean montaa kierrosta ole tullut pelattua, ehkä max 20). Mitään rikkoutumisia noihin ei ole tullut, vaan parinsadan kierroksen jälkeen se kenkä alkaa vaan olemaan aika fletku, eihän ne kuitenkaan ihan määrättömästi kestä.

Ihan oman terveyden kannaltakin kannattaa miettiä että kuinka risoilla kengillä haluaa pelata. Huonosti tukevat kengät alkaa isommilla pelimäärillä jo vaikuttaa kävelyyn, josta sitten ainakin näin kypsemmällä iällä seuraa kaikenlaisia selkä- ja jalkavaivoja. Oikeastaan vasta nyt olen alkanut itsekin kiinnittää huomiota siihen, että kengät tulisi olla mielellään aikalailla hyvässä kunnossa ja niiden laatuun kannattaa panostaa. 200 kierrostakin on jo noin 2000 kilometriä, siihen kun vielä laitetaan 100 kierrosta päälle niin tuntuu että vaatimustaso kengän laadusta tuntuu olevan jo aikalailla ylimitoitettu. Vertailuna esim juoksukengät tulisi vaihtaa n. 500 kilometrin välein.
Jeps, itellä noi addut rupesivat hajoamaan 10 kierroksen jälkeen, liekö maanantaikappale..
 
ADX_03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Itse tuli ostettua tähän syksyyn vielä uudet raudat, PXG 0311P GEN7. Toisella kierroksella niillä tulikin sitten räväytettyä henk.koht. ennätys ja kirkkaasti, Lakeside Golfin Järvenranta 76 lyöntiä. Toki kaikki muukin toimi, mutta on kyllä aikamoiset vehkeet ainakin verrattuna TaylorMaden P790, jotka oli aikaisemmin.
 
Veijari

Jäsen
Ollut vähän talonrakennus projektia ja muuta hässäkkää, joten tämä harrastus ollut täysin jäissä kokonaiset kaksi kesää. Tänään tass kentälle, tosin vain puolikas kierros mutta kuitenkin. Vähän jännittää pysyykö yksikään lyönti väylällä.
 
Pistrik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat
Jos tälle kaudelle myös jotain uutta:
- dravipituuden nostaminen uudelle tasolle
- tasoitus kauden päättyessä alle 3.0 (nyt 3.1)
- klubimestiksissä sijoitus viiden parhaan joukkoon
Yllä huhtikuussa asetetut tavoitteet tälle kaudelle.

Draivipituus: Välillä tuli ihan hyviä pommeja. Kokonaisuutena sanoisin kuitenkin, että aika samoissa pysyttiin.
Tasoitus: Tällä hetkellä 1.7 eli tämä onnistuu, koska ei tässä enää tasoituskierroksia tule.
Klubimestikset: Ei onnistunut, meni mönkään heti ensimmäisellä kierroksella. Loput kaksi sujui kyllä jo paremmin ja loppusijoitus nousi lähelle top kymmentä.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jaahanssis, huomenna on vielä melkein sortsikelit niin saa tähän kauteen tasan 30 kierrosta täyteen. Tai siis näköjään tasan puolet noista ysejä, ja aika kauniisti myös tulee lähes päivälleen kuuden kuukauden mittainen tästä pelikaudesta.

Kulunut kausi on osoittanut myös että tällä pelimäärällä ja (kierrosta edeltävä lätkyttely poislukien) ilman lajiharjoittelua, taso alkaa vakiintua siihen vähän bogituuppausta paremmaksi. Yllättäen se tuntuu ihan hyvältä. Tai siis olen jotenkin oppinut sietämään huonoa peliä paremmin kuin ennen. Tiedostan että lyön parhaimmillani varsinkin alle 150 metristä kuin enkeli, mutta tosi huonoja lyöntejä kauempaa ja tiiltä vaan tulee liikaa. Par3 olen selvästi alle +1 ja par4 ja par5 sitten lähempänä +1,5.

Kai tuollekin voisi jotain tehdä, ja kyllä vakavassa harkinnassa on että vähän talviharjoittelisi, ettei ekat pari kuukautta kesäkaudesta menisi aina ihan opetteluun. Voi olla etten jaksa, sekin on okei.
 
Mr. Tasuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palloseura, Avalanche
Tulipahan käytyä proolla ekaa kertaa sitten keväisen gc:n suorittamisen. Vähän jäi väljyksi, kun jotenkin tuntui että asioita lähestyttiin vaan lukujen kautta. Oli joku hieno appi tullut joka näytti ainakin vyötärön ja hartijoiden asteet swingin eri kohdissa, joita verrattiin 100+ pga pelurin keskiarvoihin. Oli jonkun verran hyvää ja jotain kehitettävää, mutta toivottavasti oli jotain alkuintoa siihen softaan, jotenkin jäi opetus vähän vajaaksi omaan makuun.

Sellanen 40 kierrosta saanut kierrettyä ekana kesänä, joista jokunen par3-kenttiä. Olisin halunnut kiertää enemmänkin, mutta hyvä lukema tämäkin ruuhkavuotena. En ottanut pelioikeutta minnekään, joten olen kierrellyt eri kenttiä täällä kotikulmilla. Archipelago, Kultaranta, Aurinko, Kankainen, Kullo vähän kauempaa, Alastaro, Uusikaupunki, Loimijoki ja Wiurila näköjään kierrettynä. Aina hieman haastetta kun uutta kenttää menee pelailemaan, mutta onhan se myös opettavaista ja pitää homman mielenkiintoisena. Noista ylläolevista kentistä suosikkejani olivat Alastaro ja Wiurila johtuen hyvin hoidetuista kentistä sekä ruuhkattomuudesta. Kesällä Alastaro oli itseasiassa aivan mahtava, kun klo 18 jälkeen kierrosmaksu oli 30€, pelaajia ei juurikaan, pahin kuumuus oli pois ja aivan mielettömiä kesäiltoja sai kentällä viettää. Se oli elämää se.

Swingi on alkanut vakiintumaan, mutta pelatessa tulee jonkin verran duffeja ja toppeja eikä tunnu että tekisin jotain typeriä liikkeitä silloin. Oma epäilys on, että rinnan korkeus muuttaa liikaa paikkaansa backswingin aikana, eli sitä pitäisi saada stabiloitua. Toinen on sitten painonsiirto etujalalle, jota olen harjoitellutkin, mutta on siinä vielä tekemistä eri mailojen kanssa.

Tästä sitten kohti talvikautta. Ajattelin taas tänäkin talvena käydä mahdollisuuksien mukaan lyömässä palloa verkkoon.
 
Sambody

Jäsen
Swingi on alkanut vakiintumaan, mutta pelatessa tulee jonkin verran duffeja ja toppeja eikä tunnu että tekisin jotain typeriä liikkeitä silloin. Oma epäilys on, että rinnan korkeus muuttaa liikaa paikkaansa backswingin aikana, eli sitä pitäisi saada stabiloitua. Toinen on sitten painonsiirto etujalalle, jota olen harjoitellutkin, mutta on siinä vielä tekemistä eri mailojen kanssa.
Duffit ja topit on hyvin yksinkertaisia siitä, että kummallakin on sama virhe syynä eli maila pohjaa swingissä ennen palloa. Ja se pohjaa ennen palloa vain, jos paino ei ole siirtynyt etujalalle. Eli turha mitään rinnan korkeuksia alkaa miettimään vaan löydä keinot millä se painosi on ennen palloon osumista siirtynyt etujalalle niin loppuu topit ja duffit.

Vaikea selittää mutta itselläni toimivin tapa on ottaa lyönnin valmistelu rutiiniiksi harjoituslyönti missä korostetusti kädet eivät tee niin sanotusti mitään ja swingi tapahtuu vain lantion kierrolla. Itselläni ainakin jos lantio kierto starttaa swingin ei ole mahdollista etteikö paino olisi mailan pohjatessa siirtynyt etummaiselle jalalle. Tekemällä harjoituslyönnn missä korostetusti tekee asioita yleensä tarkoittaa ettei varsinaisessa lyönnissä asiaa tarvitse enää miettiä , koska liikerata on tuoreessa lihasmuistissa.
 
Hockey#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Eli turha mitään rinnan korkeuksia alkaa miettimään vaan löydä keinot millä se painosi on ennen palloon osumista siirtynyt etujalalle niin loppuu topit ja duffit.
Tämä vinkkihän ei missään nimessä ole yleispätevä. Paino tietysti pitää siirtyä, mutta pelkkä painonsiirto ei korjaa esimerkiksi sitä, että swingissä ylävartalo kyykkää. Swingejä on niin paljon erilaisia, ettei tuommoista ohjetta voi antaa. Duffeja ja toppeja voi tulla vaikka painonsiirto olisikin kunnossa.
 
haepis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuomarit, KooKoo, Red Wings

Mulla (hcp +1) oli pitkään ongelma osumissa, varsinkin wedgeillä. Painonsiirto oli ensimmäinen ongelma mitä korjasin (paino jäi helposti taakse), minkä jälkeen ongelmaksi tuli se, että yritin lyödä tietoisesti palloa alaspäin, ja samalla yläkroppa vähän sukelsi. Ratkaisuksi löytyi se, että downsvingissä fiilis oli enemmänkin se, että vasen olkapää menee ylös ja taakse, eikä palloa kohti. Eli en yritä lyödä alaspäin, vaan luotan svingin alimpaan kohtaan (n. 8-10cm pallon jälkeen wedgeillä) ja annan fysiikan lakien hoitaa homman.
 
Jos pallo on about edes oikeassa paikassa stanssia hakiessa niin on helvetin vaikea pohjata swingiä ennen palloa mikäli paino siirtyy eteen ennen kuin mailanpää löytää swingin alimman kohdan. En edes ymmärrä miten saat ylävartalon lyhistymään, kun painon siirto tapahtuu takajalalta etujalalle. Itse kun tuossa varjoswingejä koitin niin ei mitään toivoa pysyä tasapainoisessa asennossa niin että paino olisi siirtynyt etummaiselle jalalle ja ylävartalo kyykkää.

Joo vaikka painonsiirto olisi kunnossa niin huonoja osumia voi tulla. Esimerkiksi ei poista etteikö voisi ohuena lähteä alaurista tai lavan asennosta johtuvia mishittejä, mutta varsinaiset topit ja duffit on kyllä vaikeita lyödä, kun painonsiirron ajoitus on kunnossa.
 
Hockey#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
En edes ymmärrä miten saat ylävartalon lyhistymään, kun painon siirto tapahtuu takajalalta etujalalle.
No otetaan esimerkkinä pelaaja, joka kiertää backswingin yli. Eli käytännössä jokin osa kropasta kiertyy väärin ja yleensä yläkroppa tiphtaa. Tällöin on tyypillistä, että yläkroppa tippuu jopa 20-30 senttiä alaspäin. Ja tämä tapahtuu backswingin aikana. Siitä voi edelleen lyödä puhtaan osuman, mutta ei kovin toistettavasti koska se vaatii täydellisen ajoituksen. Edelleen painonsiirto on täysin tehtävissä, mutta se ei poista huonoja osumia. Oman golfhistorian aikana olen nähnyt sen verran monta swingiä, että en ihan osta tuota väittämää. Tärkeä osa, mutta vain yhteen asiaan keskittymällä ei kehity klubipelaajasta pidemmälle.
 
Ei tietenkään voi yhteen asiaan keskittyä, mutta mikäli ongelmana on topit ja duffit niin syy on selvä ja jotain täytyy keksiä, jotta se paino kiertyisi sille etujalalle. Sitä voi ihan vaikka kokeilla, että otat lyönnin missä ei missään vaiheessa painoa ole käytännössä ollenkaan takajalla. Voit vaikka pitää takajalan kengän kärkeä maassa jotta tasapaino on helpompi säilyttää kunhan pidät huolen ettei sinne jalalle painoa siirry. Jos tuosta asennosta onnistut topin tai duffin lyömään ilman että pallo on etummaisen jalan varpailla, niin onnnittelen ja haluan nähdä miten siinä onnistut. Edelleen ohkainen osuma tai muusta virheestä johtuvat huonot osumat enemmän kuin mahdollisia, mutta toppia tai duffia on kyllä törkeän vaikea tuosta lyödä, jos se edes on mahdollista ilman, että pallon paikka on ihan päin helvettiä.

Se mikä aiheuttaa huonon painonsiirron tai mikä kullekin on toimiva "fiilis" swingissä, jotta asian saa toimimaan on yksilöllistä ja sen löytämisessä hyvä pro pystyy auttamaan paljonkin.
 
Hockey#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Sitä voi ihan vaikka kokeilla, että otat lyönnin missä ei missään vaiheessa painoa ole käytännössä ollenkaan takajalla.
Nämä on sinänsä tuttuja harjoitteita ihan omilla oppilaillakin, joten siinä mielessä tuttuja harjoitteita. Se ei kuitenkaan muuta alkuperäistä pointtia. Edelleenkin olen sitä mieltä oman kokemukseni perusteella, että pelkkä painonsiirto ei ratkaise duffi/toppi -ongelmaa.
 
Hockey#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mulla (hcp +1) oli pitkään ongelma osumissa, varsinkin wedgeillä. Painonsiirto oli ensimmäinen ongelma mitä korjasin (paino jäi helposti taakse), minkä jälkeen ongelmaksi tuli se, että yritin lyödä tietoisesti palloa alaspäin, ja samalla yläkroppa vähän sukelsi. Ratkaisuksi löytyi se, että downsvingissä fiilis oli enemmänkin se, että vasen olkapää menee ylös ja taakse, eikä palloa kohti. Eli en yritä lyödä alaspäin, vaan luotan svingin alimpaan kohtaan (n. 8-10cm pallon jälkeen wedgeillä) ja annan fysiikan lakien hoitaa homman.
Painonsiirto on ehdottomasti tärkeä asia ja tietysti kun tuolla tasolla pelaat, niin se on varmasti kunnossa. Golf on siitä mielenkiintoinen laji, että toinen tapa toimii toisella ja toinen toisella. Minulla taas toimii tuo, että tulen jyrkästi palloon. Tai ajatuksena on se, mutta lopulta se maila tulee aika ideaalia linjaa silloin, kun mielestään tulee jyrkällä kulmalla.
 
haepis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuomarit, KooKoo, Red Wings
Painonsiirto on ehdottomasti tärkeä asia ja tietysti kun tuolla tasolla pelaat, niin se on varmasti kunnossa. Golf on siitä mielenkiintoinen laji, että toinen tapa toimii toisella ja toinen toisella. Minulla taas toimii tuo, että tulen jyrkästi palloon. Tai ajatuksena on se, mutta lopulta se maila tulee aika ideaalia linjaa silloin, kun mielestään tulee jyrkällä kulmalla.
Voit toki tulla jyrkästi palloon, se ei sinänsä liity tuohon painopisteen nousuun tai laskuun, mutta perusidea pitäisi olla se, että palloon osuessa kroppa on enemmänkin irtoamassa maasta kuin menossa maata kohti.
 
Hockey#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Voit toki tulla jyrkästi palloon, se ei sinänsä liity tuohon painopisteen nousuun tai laskuun, mutta perusidea pitäisi olla se, että palloon osuessa kroppa on enemmänkin irtoamassa maasta kuin menossa maata kohti.
Joo. Ja tarkennetaan sen verran, että tuo ongelma duffien ja toppien kanssa ei koskenut itseäni.
 
Tulevatähti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Mielenkiintoista keskustelua. Kysymys teille jotka tulette raudoilla melko jyrkästi palloon, niin lyöttekö fadea?
Ainakin oma swingi on tuntunut vakiintuneen siihen, että raudoilla tulokulma palloon nähden on jyrkkä.
Toissa kesänä piti tehdä aika paljon töitäkin sen eteen etten driverilla samaa harrastaisi.
Fade on peruskierre mikä tulee jos en erikseen keskity siihen että lentorata on luotisuora. Drawia ei ole näkynyt omissa lyönneissä vuosikausiin, ainakaan tarkoituksellista sellaista. Eipä tuo fade ole haitannut kun puhutaan ihan oikeasta baby fadesta eikä mistään slaissista mikä puheissa kääntyy fadeksi :D
 
5hole

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, VGK, Savolaiset, Jokerit, CBJ?
Mielenkiintoista keskustelua. Kysymys teille jotka tulette raudoilla melko jyrkästi palloon, niin lyöttekö fadea?
Itseasiassa lyönti muuttui hiukan jopa drawiksi kun vaihdoin pari-kolme vuotta sitten Pingin i20 mailoihin. Tottakai vaikuttaa sekin, että rautojen vaihtuessa myös pallon paikka muuttui hiukan enemmän etujalalle. Nyt oikeastaan joka mailalla pallon paikka on aikalailla sama. Aiemmin lyhyillä raudoilla oli todella takajalalla pallo ja vasta rauta4/rauta5 akselilla mentiin keskilinjan yli.
Sinänsä tyytyväinen olen tuohon kun lyöntivarmuus parani aika paljonkin. Ainoana miinuksena tuon fade varan muutoksen draw varan opettelun lisäksi on oikeastaan se, että vaikka pallot tulevat korkealta alas ei niihin tahdo enää tulla samalla tapaa spinniä kuin aiemmin.
Jos tästä kehittyä haluaisi nimenomaan rautamailoilla, pitäisi mailanpään nopeuksia nostaa. Toisaalta vaikken mikään pitkälyöntinen ole, ei montaa väylää Suomessa ole vastaan tullut joissa ei pelkillä raudoilla periaatteessa selviäisi.
Ongelmat kuitenkin on lähipelissä, toki Draivilyöntiä pitäisi myös kehittää nimenomaa tekniikan osalta myös, mutta eipä tässä tarkoitusta ole ammattilaiseksi tähdätä niin harjoitellaan pelin lomassa :D
 
Mapo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pool, Blackhawks
Täällä näyttäs olevan klinikka pystyssä, niin rohkenen kysäistä jos meikäläisen vaivaan löytyis lääkettä.
Eli kainaloon tulee raudoilla hakattua about puolet, toinen puolikas sit tikkusuoria. En vaan kirveelläkään keksi mistä johtunee.
 
Tästä voisi päätellä, että mailan lapa tulee ulkoa sisään, mutta tekstin perusteella on vaikea neuvoa, joten suosittelen, että aloitat katsomalla Kim88Golfin videot, missä tilaajien swingit laitetaan kuntoon. Tämä kaveri toimii Pron tehtävissä Jyväskylän seudulla ja osaa avata swingin syyt ja seurakset todella selkeästi. Eli aloita katsomalla nämä kolme ensimmäistä videota ja katso löytyykö niistä samoja virheitä, mitä itse teet. Laitan alle yhden videoista, niin ei tarvitse etsiä.

(1)
  • Tykkää
Reactions: Mapo

Sambody

Jäsen
Täällä näyttäs olevan klinikka pystyssä, niin rohkenen kysäistä jos meikäläisen vaivaan löytyis lääkettä.
Eli kainaloon tulee raudoilla hakattua about puolet, toinen puolikas sit tikkusuoria. En vaan kirveelläkään keksi mistä johtunee.
Lyöntianalysaattorit ovat muuttaneet golf opetuksen maailmaa. Data osoittaa aika aukottomasti, että mailan pään asento suhteessa toivottuun suuntaan määrittää pallon lähtösuunnasta ylivoimaisesti suurimman osan. Väliraudoilla PGA academyn mukaan noin 65% ja draiverilla jo 85%. Swingin suunta taas suhteessa mailanpään kulmaan määrittää sivuttaiskierteen.

Jos kainaloon lähteneet lyöntisi ovat suoria veikkaan ongelman olevan yksinkertaisesti lyönnin suuntamisessa lyömään asettuessasi. Tikkusuorasta lyönnistä tikkusuoraan kainalovetoon pitäisi samaan aikaan swingissä lapa sulkeutua enemmän ja swingin tulla ulkoa sisään enemmän. Sanotaanko, että periaatteessa mahdollista, mutta kuulostaa todennäköisemmältä että pallolle asettuessa tulee suuntausvirhe ja lyöt sen saman tikkusuoran lyönnin vaikka luulet lyöneesi kainaloon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös