Futista - miksi?

[msg]

Viestin lähetti Tunkki
Onhan meillä joukkueita Suomessakin, lähes joka paikkakunnalla. Jopa Espoossa, city-kulttuurin tyyssijassa. Se, joka sanoo Suomen jalkapalloa potkupalloksi, joutukoon ikuisiksi ajoiksi Espoon keskustaan ja ovi lukkoon. Se on a) vanhentunut vitsi ja b) täysin väärä toteamus. Maailman jalkapallokulttuuriin kuuluu, että pienilläkin seuroilla on omat kannattajansa. Siispä ainoita vaihtoehtoja Suomessa eivät ole Hjalliksen joukkueet. Liigassakin pelaa monta taitavaa, hyvää, PERINTEIKÄSTÄ, joukkuetta, joiden suoritukset ovat kaunista seurattavaa. Kansainvälinen menestys on hieman heikkoa ollut viime aikoina, mutta eiköhän sitä vielä nousta!

Eikä ketjua ilman tunkkia ja antipatiaa

 

[Annuli]

No, niinhän onkin skotti... Olipa taas huono päivä, kun tuota kirjoittelin. Mutta idea oli varmaan kuitenkin selvä. Siitä on kuitenkin jo niiiiiiin kauan.

 

[Ex]

Seuraan futiksesta vain isot kisat (EM, MM) ja Suomen karsintapelit satunnaisesti. MM-kisat on tietty se kovin juttu, sillä siellä näkee brassit tositoimissa.

Otsikossa kysyttiin: "Futista - miksi?"
Minä vastaan: Zico, Eder, Socrates & kumpp.

Olen ollut brassi-fani ainakin vuodesta -82 alkaen, ja tässä joskus vuosi pari sitten ihmettelin että minkähän takia. Sitten näin dokumenttipätkän brassien pelistä noista kisoista ja tiesin taas miksi. Kukaan ei ole koskaan pelannut kauniimpaa jalkapalloa kuin brassit 70- ja 80-luvulla!

Ja turha varmaan lisätä että minä VIHAAN Italiaa ja niiden äärimmäistä puolustuspelaamista! Oikeaa epäjalkapalloa pahimmillaan! Vaimonikin ihmetteli viime EM-kisoissa nähtyään yhden Italian pelin (loppupeleissä) että hän ei ollut koskaan eläessään nähnyt minkään joukkueen pelaavan niin tylsää jalkapalloa: Rankkarikisaa odotettiin niin innolla että purkupallojen perään ei lähtenyt kukaan! Siis hyi helvetti miten rumaa peliä! Italia on minulle pahimman luokan kirosanan synonyymi. Eikä Paolo Rossi dramaattisine heittäytymisineen jää kauas jälkeen... Ai niin, mutta sekin oli makarooni! Hassuinta Italian tyylissä on nimenomaan se, että taitoa ja rahkeita olisi muunkinlaiseen peliin, mutta kun ei niin ei. Vaan tämä riittäkööt vuodatukseksi Välimerenseudun kusipääpotkupallon ankeudesta.

Ugh! Onneksi ensi kesänä saa taas kaivaa keltaisen T-paidan naftaliinista.

 

[Mustavalkoinen]

Mission16W, kun luin selostustasi ManU:n noususta Champions Leaguen voittoon, niin suupieleni kääntyivät väkisinkin ylös päin. Juuri Manchester United on tarjonnut minulle mieleenpainuvia muistoja vuosien varrella.
Itse kuulun ensimmäiseen sukupolveen, joka on aina nähnyt television kököttävän olohuoneen nurkassa tai kirjahyllyllä. Lieneekö se sitten syy siihen, että iso osa varhaislapsuutenikin muistoista liittyy tv:stä tulleisiin urheiluohjelmiin. Clayn ottelu Listonia vastaan "suorana" lähetyksenä aamuvarhaisella tai vuoden 1966 jalkapallon MM-finaali Wembleyllä dramaattisine viime hetken tasoituksineen ovat jääneet mieleeni ikiajoiksi.
Miksi siis futista? Englannin voitettua mestaruuden se sai paljon myönteistä julkisuutta. Suomessakin esitettiin makasiinityyppistä Englannin liiga -katsausta 60-luvun loppupuolella. Muistan niistä sottuisen sumuiset välähdykset, joita ihastuksesta ymmyrkäisinä katseltiin.
Samaan aikaan Manchester United voitti Euroopan cupin ja joukueessa pelasi aikansa seuratuin hulivilipelaaja George Best. Lisäksi kun sopivin välein aina muisteltiin Unitedia kohdannutta lentokatastrofia Münchenissä 1958, niin eihän se mikään suuri ihme ole, että pienestä Mustavalkoisesta muovautui innokas ManU-fani.
No aika kului ja tuli noutaja. Rehellisesti sanottuna itkua väänsin, kun saman kaupungin City varmisti voitollaan Unitedin putoamisen silloiseen II divisioonaan, maalintekijänään vielä ex-Unitedstara Dennis Law.
Englantiakin oli tullut koulussa opittua, joten liigan seuraaminen oli todella mielenkiintoista radiosta. Lyhyiltä aalloilta kuunneltiin BBC:n Saturday night specialia, joka raportoi ottelujen maalit sitä mukaan, kun niitä tuli.
Lauantai-illat olivatkin sitten täyttä juhlaa, kun Aulis Virtasen selostamat liigalähetykset alkoivat. Kaikki liikenevät kymmenpenniset oli laitettu likoon vakioveikkaukseen ja jännityksellä odoteltiin väliaikatietoja muista kohteista. Koko huusholli täyttyi paistetun popcornin hajusta, sillä ei ollut siihen aikaan mikropoppareita vaan itse piti popcornit kattilassa voin seassa paukutella.
No sitten tuli tietysti aika, jolloin kaikenmaailman pimut astuivat mukaan kuvioihin. "Täyspäiväinen" liigan seuraaminen tuli mahdottomaksi, kuten hyvin voitte kuvitella. Takana oli ajat, jolloin Veikkaus-Lotto -lehti osattiin melkein ulkoa. United ei kuitenkaan unohtunut mielestäni.
Tulihan se United taas sitten pinnalle ja parempana kuin koskaan. Kaikki voitetut mestaruudet eivät kuitenkaan ole tuntuneet vallan ihanilta, koska samaan aikaan myös toinen "armaani" eli TPS on voittanut vähän sitä sun tätä. Suoraan sanottuna en osaa enää arvostaa kaikkia näitä mestaruuksia kuten kuuluisi. Toisaalta tulee vielä aika, jolloin näitä voittoja kaiholla muistellaan.
Pienenä poikana minulla oli kolme haavetta: jääkiekon MM-kisat keväisessä Wienissä, kiivetä Eiffel-torniin ja matkata Old Traffordille katsomaan Unitedia livenä. Kaksi ensimmäistä on toteutunut ja viimeisen aion kyllä vielä toteuttaa. Siihen menee vielä jokin vuosi, sillä oma pikku poikani on nyt neljävuotias ja haluaisin antaa myös hänelle muiston, jonka hän tulisi muistamaan ikänsä: maailmassa on paljon hyviä jalkapalloseuroja, mutta on vain yksi Manchester United.