Futista - miksi?

[mission16W]

Tästä on varmasti puhuttu ennenkin, mutta antaa silti palaa. Aika monet tuntuvat olevan myös innokkaita futisfaneja, joten kysyttäköön:

Koska aloit seuraamaan futista, mikä on suosikkiseurasi ja miksi? Suosikkipelaajankin saa nimetä, eikä rakkaimmasta muistostakaan olisi haittaa.

Kausi oli 1993-1994. Jonkun pelisession jälkeen istuskeltiin huoneessani kelailemassa telkkarikanavia läpi, kun kakkoselta tuli Manchester Unitedin matsi. Kaverini sanoi, että anna tulla vaan, hän kun oli futisfani. Katselimme sitten peliä siitä pahemmin kiinnostuneena, kunnes eräs pelaaja taas tempaisi hatustaan maagisen hetken. Saatuaan pallon rankkarialueen kulmalla hän heitti sen kantapäällä itsensä yli, kikkasi kaksi puolustajaa pompottaen palloa jalallaan ja ampui oman volleynsa takakulmaan. Olin siltä istumalta koukussa. Pelaajan nimi oli Eric Cantona.

Suosikkijoukkue on edelleen Manchester United, suosikkipelaajat nykyisestä joukkueesta ovat Ryan Giggs (kiitos upeiden juoksujensa. Tuoreessa muistissa on yhä Giggsin ihmemaali Arsenalia vastaan FA Cupin semifinaalin uusinnassa), Roy Keane (Keano on juuri sellainen pelaaja, jonka ottaisin joukkueeseeni koska vain. Never give up, never surrender) ja Ole-Gunnar Solskjär.

Rakkain muisto...
"They have to score, they always score" hehkuttaa radioselostaja ääni jo melkein itkusta väristen. Katsojat nousevat viimeisen kerran seisomaan toivoen epätoivoisesti, että joukkue onnistuisi jälleen kerran tekemään ihmeen. Schmeichel nousee tukemaan hyökkäystä. Nyt ei enää puolusteta, se on kaikki tai ei mitään. Pallo ajautuu Ryan Giggsille rankkarialueen laidalle. Giggs ampuu väärällä jalallaan, mutta Teddy Sheringham saa jalkansa väliin. Nou Camp räjähtää, United on tasoittanut. Kaikki odottavat jo jatkoaikaa, mutta Sir Alex tietää, että Bayern on nyt köysissä. Sammy Kuffour pistää jalkansa mitättömän keskityksen väliin ja United saa vielä yhden kulmapotkun. David Beckham asettuu vetämään. Ei kai sentään? Ei voi olla... Kulmuri tulee matalana alueelle, Sheringham jatkaa sen eteenpäin. Ole saa jostain jalkansa väliin ja Nou Camp räjähtää uudestaan. Kukaan ei tule -KOSKAAN- voittamaan Euroopan mestaruutta hienommin!

Kuvat juhlivasta joukkueesta, itkevästä Sammy Kuffourista, liehuvista lipuista ja villisti tuulettavasta Schmeichelista ovat luultavasti palaneet aivoihin loppuiäkseni. Vieläkin tulee pala kurkkuun ja tippa silmäkulmaan kun muistelee sitä upeaa iltaa. Jos sitä ennen oli jotain epäilyksiä suosikkijoukkueestani, ei enää sen jälkeen.

One love, Manchester United.

 

[acidjam]

tjaa-a. vaikea.

Futista aloin seuraamaan varmaankin jossain tuolla 80-luvun loppupuolella, kun itse aloitin futiksen pelaamisen. Olisinkohan ollut tuolloin 5-8 vuotias.

AC Milan on ollut suosikkijoukkue aivan aikojen alusta lähtien.
Eikä syy ole oikeastaan muussa, kuin Marco van Bastenissa.
Oi-oi niitä maaleja, joita silloin aikoja sitten tehtiin... eihän noita nykyisiä ruuhkamaaleja... :D Myöhemmin tuli sitten, kun futiksesta enemmänkin ymmärsi, ihailtua Maldinin ja Baresin puolustustyöskentelyä, Rijkaardin ja Gullitin pelinrakentelua jne.
Myös muutama Albertinin vapaapotku on hyvässä muistissa :D

Tietenkin noista muista maista on myös tietynlaiset suosikit:
Englannin valioliigasta Man Utd, Blackburn... Arsenalista pidin myös silloin Ian Wrightin aikoina, mutta nykyään... blah.

La Ligasta ovat sitten nuo Barca ja Real Madrid, joita on tullut seurattua lähinnä noiden europelien myötä.. Realia kannatan tuolla Espanjan puolella lähinnä..

No niinpä niin. Mutta kyllähän tänne on vielä se Milan mainittava loppuun sekaannusten välttämiseksi :)

 

[varjo]

Siinä 94 MM-kisojen yhteydessä tuli sellainen pieni "dokumentti" uudesta tähdestä nimeltä Ronaldo. Pätkässä näytettiin täyttä Macaranaa jossa oli joku matsi alkamassa. Pelaaja esittelyissä sitten tulee tajuton mökä ja koko katsomo huutaa "Ronaldoo, Ronaldooo..." ja kun sitten kerrottiin että tyyppi on 17 v aloin funtsimaan että se on varmaan _aika_ hyvä kun noin hehkutetaan. Noh olin jo muutenkin alkanut kannattamaan brasseja Bebeton ja Romarion uskomattoman taituruuden takia niin Ronaldon "hyväksyminen" ei ollut vaikeaa. Sittemmin olen seurannut miehen uraa kiinnostuneesti ja kun sitten hänet treidattiin Interiin alkoi kiinnostukseni kasvaa.
Samoihin aikoihin sain vanhan Fifa soccer managerin ja luonnollisesti aloin pelaamaan Interillä. Ronaldo ei ollut vielä joukkueessa vaan jouduin ostamaan hänet Barcasta aivan hullulla summalla. Sittemmin CM-sarjassa olen pitänyt Interistä kiinni.
Pääsääntöisesti en pidä joukkueen nykyisestä pelitavasta mutta enpä joukkuetta vaihtaisi vaikka jopa itse Ronaldo myytäisiin.
Kuitenkaan en ole Interista tms. vaan seuraan mielelläni kaikkea "kaunista" jalkapalloa. Eniten vihaan nykyistä "Keskitys laidalta mustan miehen päähän joka pökkii sen maaliin"-jalkapalloa. Brassien pli 94 on yhä mielestäni oman aikani hienointa peliä mutta kun taas on katsellut vanhoja pätkiä brassien kultavuosilta niin 94 joukkue on kuin ruma ankanpoikanen verrattuna vanhoihin aikoihin.

 

[Roby]

Oma suosikkijoukkueeni valikoitui alunperin vähän sattuman kaupalla.Isosiskoni toi joskus 80-luvun puolessavälissä häämatkalta tuliaisena Juventuksen kaulaliinan ja AC Milanin pelipaidan.Paidan väreistä en tykännyt ja annoin sen kaverilleni, mutta kaulaliina jäi seinälle koristeeksi.Siinä iässä en tiennyt edes mitä lajia Juventus pelasi, eikä sillä ollut väliäkään, mutta kaulaliina oli hieno.

Myöhemmällä iällä tuli sitten seurattua futiksen MM-kisoja -94 ja erityisesti silloin Juvessa pelanneen Roberto Baggion upeat esitykset Italian maajoukkuepaidassa ihastuttivat.

Pikkuhiljaa suosikkijoukkueekseni valikoitui siis Juventus, vaikkakaan televisiotarjontaa Italiasta ei Suomessa paljon siihen aikaan ollut.Paitsi tietenkin kaksi Champions Leaguen loppuottelua Jari Litmasen Ajaxia vastaan.Minkään yksittäisten huippuhetkien takia en valaistumista kokenut, vaikkakin iloja ja suruja on tullut viime vuosien aikana joukkueen kanssa myötäelettyä.

Nykyään tulee seurattua joukkueen edesottamuksia tarkkaan netin ja Canal+:ssan välityksellä.

PS. Suosikkipelaajani voi päätellä nickistäni...:)

Forza Juve!

 

[Tj]

Siitä on kyllä jo kauan, kun aloin futista seuraamaan. Isäukko oli Jyväskyläläisen jalkapalloilun taustavaikuttajana aikanaan ja sitä kautta sitten itsekin ajauduin mukaan. Ensimmäiset pelimuistot ovat jostain Jyp-77:n matseista kakkosdivisioonan ajoilta.

Jotenkin hassua, että muistaa elävästi monta 90-luvun alun kolmosdivarin matsia ja niiden maalit sekä tulokset, mutta ei muista mitä söi aamulla.

Sitten Jyp-77:sta ja JyPKistä tuli JJK, jonka kukoistuskausi osui vuosille 96-98 ykkösdivisioonassa. Hämärästi muistelen, että Jyp-77 pelasi joskus edellisellä Ykkösen visiitillään liigakarsintaa Ponnistuksen kanssa, mutta liigapaikka jäi silloin haaveeksi. Menestyksekkäin kausi viimeisimmällä Ykkösen vierailulla oli -97, jolloin tapeltiin jopa etelälohkon kärkipaikasta silloisen PK-35:n kanssa. Sen vuoden joukkue oli todella tasokas, ja mukana oli sellaisia tunnettujakin nimiä kuten Ville Priha, Pasi Laaksonen ja Sükrü Uzuner.

JJK:n matkassa on tullut matkusteltua ympäri suomenmaata varsin perusteellisesti. Olen kiertänyt sellaisia paikkakuntia kuin Inkeroinen, Kemi, Rauma, Närpiö, Nilsiä, Iisalmi, Haapamäki, Kiuruvesi ja esim. Tampereella on tullut käytyä katsomassa nopean laskutoimituksen mukaan ainakin 5-6 eri joukkueen ja JJK:n välistä ottelua. Hienoja muistoja kaiken kaikkiaan, toivottavasti jonain päivänä pääsen näkemään vielä JJK:n liiganousunkin.

Ulkomaalainen futis ei ole ikinä herättänyt minussa mitään suuria tunteita. En kertakaikkiaan pysty samastumaan johonkin Barcelonaan tai Arsenaliin samalla lailla kuin kotikaupungin joukkueeseen.

 

[Demon Allbran]

En todellakaan muista, milloin näin brittifutista ensimmäisen kerran, mutta sen tiedän, että alusta lähtien suosikkini oli Liverpool. Aivan 90-luvun alussahan Liverpool ja Arsenal, hyvä ja paha, oli se suuri taistelupari. :) ManU:a aloin inhota, kun niitä mestaruuksia alkoi rapista ja kaikki olivat yhtäkkiä ManU-faneja. Argh. No, suomalaisten sympatiathan ovat viime vuosina menneet vähän eri suuntaan.

Maajoukkuesuosikkini pystyin valitsemaan aika helposti, koska asustelin ennen Hollannissa, enkä koskaan unohda vuoden 1998 EM-juhlia Rotterdamissa. Koko kaupunki oli oranssi... Oih. Ja nainen näytti pyllyä ikkunasta. Eipä tainnut täti tietää, että suomalaispoika mainitsee hänen takapuolensa 13 ½ vuoden päästä suomalaisella kiekkofoorumilla.

Veikkausliigasta en ole koskaan ollut kovin innoissani, joten suosikki on vaihdellut melkein vuosittain. Tällä hetkellä sellaista ei edes ole.

 

[Hamraan]

-80 luvulla maajoukkue ykkönen oli Argentiina, Maradonan ansiosta, -90 luvulla sen rinnalle tuli Brasilia Romarion ansiosta.. seura joukkueihin tutustuin The Manager pelin avulla, kun siinä alussa valitaan joukkueet niistä logoista, niin Wolvesin susi ja Watfordin hirvi miellyttivät eniten..siitä lähtien ne ovat olleet jotenkin lähellä..en kovin intensiivisesti seuraa mutta aina tulee hyvä mieli kun ovat nuo voittaneet jonkun pelin..suomalaisten seurat maailmalla ovat kanssa kannustuksen kohteena tasapuolisesti.. suosikki pelaaja on Lappeenrannan Rakuunoista Kiili, lähinnä sen takia kun entinen koulukaveri on :)

 

[Clark Kent]

Ensi kosketukseni sain jalkapalloon vuonna -82 jolloin olin 3-4 vuotias. Oli Italian MM-kisat, en luonnollisesti muista kisoista mitään muuta kuin sen kuinka Isä vietti kuukauden tv:n ääressä töiden jälkeen, ja itse istuin Iskän sylissä pelien aikana. Tai sitten häiritsin Isäni otteluiden seurantaa ja minut pistettiin pihalle leikkimään... pallolla.

Futis-hullu minusta tuli pari vuotta myöhemmin, kun Platini ja kumppanit voittivat EM-kisat (1984), suosikki maajoukkuetta en vielä ollut silti valinnut. Silloin joskus (1985) tuli TV2:lta Englannin silloista 1.divaria eräs joukkue miellytti (sininen peliasu...) nuorta miehen alkua. Se oli Everton joka pisti hanttiin isoa ja pahaa Liverpoolia vastaan ja jopa voitti mestaruuden. Joukkueesta nousi eräs pelaaja ylitse muiden, Gary Lineker todellinen maalitykki. Everton ja Lineker oli se kaksikko jota pienenä ihailin eniten vuoteen 1986 asti, jolloin pelattiin minun ensimmäiset MM-kisat, siis ne joista ymmärsin jo jotain. Argentiinasta tuli sellainen pyörremyrsky nimeltä Diego Armando Maradona, kaveri muistutti minua paljon. Pienempi kuin muut ja kauhea yritys päällä, tosin taitoa toisella taisi olla enemmän, mutta junnuna olin "pikku-Maradona". Maradonassa kentällä oli sitä jotain mitä en vieläkään oikein käsitä, jotain maagista. Näin muodostuivat kolme suosikkiani, Everton, Maradona ja Argentiina. Juuri tuossa järjestyksessä.

Henkilökohtainen kohokohtani on edelleen ensimmäinen junnumatsi, jossa tein maalin. Tosin se hylättiin, koska olin paitsiossa. Tuuletukset olivat kuitenkin kuten tähdillä, kädet ylhäällä ja juoksua ympäri kenttää joukkuekavereiden kanssa. Iloa ei pilannut edes se, että maali hylättiin. Olimpa vain niin
iloinen siitä, että pääsin pelaamaan. Olin silloin kuuden vanha.

Nykyään seuraan jalkapalloa mahdollisimman tiiviisti, pelailen vain huvikseni harvakseltaan, polvet kun on mennyt jalkapallon ansiosta huonoon kuntoon. Everton, Argentiina ja Fc Jazz (MuSa), siinä ovat joukkueeni. Maradona pelaajista ykkönen, Lineker kakkonen ja Romario kolmonen.

Jalkapallo siksi, koska se vaan on niin upea laji. Pelien Kuningas.

 

[Mad E]

Potkis on tylsää...

Varsinkin suomipotkis.
Telkkarista katson kyllä isojen poikien pelejä, varsinkin EM,MM lopputurnaukset kiinnostaa.
Viimeisimmästä livenä seuratusta matsista on yksi hauska muisto:
Oli joku klubin matsi vuosia sitten. Tauolla kaljanmyynti oli annettu jonkin martta-kerhon??? hoidettavaksi. Pilsnerit oli laitettu isoihin ämpäreihin ja kylmää vettä päälle. Tädit siinä sitten innoissaan nostelivat bisseä pöydille mutta kukaan ei muistanut rahastaa. (ainakaan minua) :D

 

[eagle]

Saman ikäisenä fudista aloin pelaamaan, kuin luistimille tökittiin, eli siinä 2,5-vuotiaana. Ehkä sitten tulevana kesänä. 4,5-vuotiaana liityin seuraan ja siitä saakka pelannut ainakin yksin säännöllisesti. Muutama vuosi sitten loppui pelit kilpatasolla, matkustaminen alkoi käydä liian raskaaksi ja ehkä siinä vaiheessa peli oli turhan vakavaa, kun kilvoiteltiin SM-tasolla jo.

Ensimmäisenä suosikkina oli Everton, Arsenal sen jälkeen. Kuitenkin Espanjassa pelattava jalkapallo vei sydämeni lopullisesti. Roberto Carloksen muulin potku, hänen kestävyytensä, loistavat keskitykset ja valtava nopeus. Hänen pelityylinsä poikkesi niin paljon omastani(pelaan lähinnä pään sisällä enemmän, kuin juoksen laitaa edes takaisin) kiehtoi ja ne potkut. Hänen lisäkseen Mr Hagi. Hänessä oli sitä jotain, muutkin vastaavan tyyliset pelaajat(oma tyylini) ovat saaneet ihailuni aina, vaikka monilla on heikkoutensa(yleensä temperamentti).

Real on nykyisin se ainoa seura. Myös River Plate & Boca Juniors kiinnostavat, mutta kummankaan fani en ole. Real on se ainoa joukkue ja tällä hetkellä ainoa pelaaja on Roberto.

La Liga & Serie A ovat ne sarjat mitkä kiinnostavat, mutta kaikkea jalkapalloa katson.

 

[Viikate]

Futisinnostus alkoi vuoden 1986 MM-kisoista, ja niihin aikoihin käynnistyi myös oma "ura", jonka kuitenkin jätän tässä yhteydessä hämärän peittoon. Tarkoitushan oli kirjoittaa jalkapallosta.

Niin, 1986 kisat olivat siis Meksikossa. Suosikkijoukkueeni tuolloin oli Englanti siitä yksinkertaisesta syystä, että se oli ainoa joukkue, jonka pelaajia tiesin nimiltä - kiitos TV2:n legendaaristen lauantain futispelien. Gary Lineker oli tietysti ykkönen, ja keitäs muita siellä nyt sitten pelasikaan... Terry Butcher, Ray Wilkins, Glenn Hoddle, maalissa Peter Shilton...

Jalkapallon estetiikasta en paljoa tuolloin, juuri kouluun menneenä, ymmärtänyt. Hurrasin aivan yhtä paljon junnaavalle pitkän pallon heittämiselle kuin upeille harhautuksillekin. Esimerkiksi Argentiinaa vihasin etenkin loppupeleissä sen Maradonan käsimaalin takia. Se jäi mieleeni, mutta ne Maradonan muut loistosuoritukset eivät. Sitä koko kentän läpi pujottelua Englantia vastaan olen myöhemmin ihastellut kaikenlaisissa nostalgiapätkissä, mutta ei se silloin jäänyt mieleen ollenkaan. Loppuottelu jäi mieleen huikeana trillerinä, mutta siinäkin kannatin Saksaa, mikä nykyisin ei tulisi mieleenkään.

EM-kisat 1988 ja MM-kisat 1990 seurasin toki tarkasti, mutta ei niistä jäänyt mieleen mitään erityistä. Seuraava todellinen elämys olivat MM-kisat 1994, kun olin lähinnä sympatiasyistä laittanut voittajavedon mestariveikkaukseen Bulgarian ja Romanian - jotka sitten pelasivatkin kaikkien odotusten vastaisesti loistavat kisat.

Romania pelasi tuolloin sellaista jalkapalloa, että harvoin näkee. Etenkin neljännesvälierävoitto Argentiinasta oli sellainen ottelu, että kelpuutan sen ilman muuta kaikkien aikojen viiden parhaan futispelin joukkoon. Juuri kun joukkue näytti olevan yksin Gheorghe Hagin varassa, esittikin Ilie Dumitrescu aivan yhtä virtuoosimaisia suorituksia... Hagi oli silloin suosikkipelaaja, mutta seuraavina vuosina hänen osakkeensa laskivat, kun mies hidastui, laiskistui ja ryhtyi ottamaan noita järjettömiä kortteja... EM-kisoissa 2000 hän oli taakka joukkueelleen.

Toinen lämmin muisto noista kisoista on Bulgarian puolivälierävoitto Saksasta ja Stoitchkovin upea vapaapotkumaali. Sen sijaan Romanian puolivälierätappio Ruotsille on laskettavissa katkerimpiin jalkapallomuistoihin. Hillitöntä draamaa koko peli, ja loppuratkaisu Romanian maalivahdin arviointivirheestä... Joka tapauksessa Romania on minulle (Suomen ohella) edelleen maajoukkueista se ykkönen. Harmi, kun eivät selviytyneet MM-kisoihin...

Seurajoukkueista ykkönen on RoPS. Kaukorakkaussuhde (vieläkään en ole nähnyt yhtään kotipeliä RoPS:lta - kerran kävin kyllä pyhiinvaelluksella Keskuskentällä, kun Lapissa olin, mutta silloin oli helmikuu...) alkoi 1980-luvun loppuvuosina, kun RoPS tarjosi tuoreen vaihtoehdon näille iänikuisille klubeille ja kuusyseille ja toi eurooppalaisjoukkueita napapiirille. Steven Pollack, Malcolm Dunkley, Ari Tegelberg, Jarmo Ilola, Tapio Kesälahti... Eurocupin ottelut Vlaznia Shkoderia ja Olympique Marseillea vastaan... Etenkin nykypäivänä uskomattomalta kuulostava cup-finaali RoPS-KePS... RoPSin pelejä ei telkkarista ole liiemmin tullut, joten rakkaimmiksi RoPS-muistoiksi on laskettava radiosta kuunnellut eurocup-pelit silloin kultavuosina.

 

[Abu]

Minulla on vähän samanlainen tarina kuin varjolla, 1994 kisat olivat ensimmäiset kunnolla katsomani kisat ja sieltä Romario ja Brasilia nousivat suosikeiksi viihdyttävyydellään. Myöskin Trifon Ivanov, Jordan Letchkov, Hristo Stoichkov, Roberto Baggio ja Gheorge Hagi jäivät lähtemättömästi mieleen. Romariolta muistan erityisen hyvin myös erään maalin jonka hän teki Barcelonassa pelatessaan ManUa ja Schmeichelia vastaan: läpiajossa pisti kylmän viileästi pallon Nasse-sedän längistä maaliin.

1996 EM-kisoissa sitten Youri Djorkaeff jäi erityisesti mieleen. Hänen ja Ivan Zamoranon Interiin siirtyminen oli alkusysäys Interin kannattamisessa ja Ronaldon myötä Inter sitten nousi ainoaksi suosikiksi Euroopassa. Vaikka noista ei käytännössä kukaan ole pelannut Interissä kahteen vuoteen eikä menestys ole ollut kummoista, ei kannatus ole mitenkään lieventynyt vaan Inter on edelleen ainut oikea suosikki.

 

[hannes_ko]

Viestin lähetti Viikate
Romania pelasi tuolloin sellaista jalkapalloa, että harvoin näkee. Etenkin neljännesvälierävoitto Argentiinasta oli sellainen ottelu, että kelpuutan sen ilman muuta kaikkien aikojen viiden parhaan futispelin joukkoon. Juuri kun joukkue näytti olevan yksin Gheorghe Hagin varassa, esittikin Ilie Dumitrescu aivan yhtä virtuoosimaisia suorituksia... Hagi oli silloin suosikkipelaaja, mutta seuraavina vuosina hänen osakkeensa laskivat, kun mies hidastui, laiskistui ja ryhtyi ottamaan noita järjettömiä kortteja... EM-kisoissa 2000 hän oli taakka joukkueelleen.

Sittenhän meitä on kaksi, Romaniasta innostuin tosin jo 1990, kun Argentiina, Neuvostoliitto ja Kamerun muodostivat Romanian kanssa yhden huikemmista alkulohkoista MM-kisojen historiassa. Nuo Italian kisat olivat ensimmäiset joista muistan muutakin kuin mestarin nimen (-88 EM-kisoista muistan kuulleeni Hollanin voittaneen). Muistan kuitenkin että finaalia en noista kisoista katsonut, vaan potkiskelin palloa itse pihalla...
Seurajoukkueita en ole koskaan kunnolla kannattanut, Torino ja Wimbledon olivat muutama vuosi sitten sellaisia väkisin valittuja suosikkeja.
Romani-Argentiina-peli MM-kisoista 1994 on nauhalla. Jutta Rautiainen kehottaa siinä herättämään ystävät television ääreen ja on oikeassa. Se oli upea, upea peli.

 

[Habby]

Muistan katsoneeni 1996 vuoden EM-kisojen loppuottelun, mutta eipä jalkapallo oikein sykähdyttänyt samaan tapaan kuin jääkiekko. Vasta kaksi vuotta myöhemmin innostus jalkapalloon nousi ja on siitä asti ollut nousussa. Ranskan MM-kisat olivat upeaa aikaa Brasilia-Ranska-finaalin päättymisestä lähtien olen odottanut seuraavia kisoja. Jalkapallon MM-kisoissa on aivan eri hohto kuin jääkiekon vastaavissa "MM-kisoissa", joka on lähinnä pilipaliturnaus. Nyt jalkapallon MM-kisojen kynnyksellä kuitenkin vitutus on kova. Kisojen pyöriessä kesäkuussa telkkarissa, minä olen armeijan leivissä.

ManU on suosikkijoukkue. Se tapahtui oikeastaan ajan kuluessa. Mitä enemmän ManU:n pelejä näin, sitä enemmän pidin niiden katsomisesta. Mutta se ei ollut kiinni Unitedin menestymisestä, vaan siitä, että heidän otteluissaan tuntui olevan enemmän "kipinää" kuin muiden otteluissa, enemmän tapahtumia, enemmän jännitystä. Unitedin otteluissa saattoi tapahtua mitä vain. Hyvä esimerkki on tuo vuoden 1999 Champion Leaguen loppuottelu.

Maajoukkue-otteluissa kannatan Suomea, Englantia ja Brasiliaa. Suosikkipelaajiin kuuluvat mm. David Beckham, Peter Schmeichel, Ryan Giggs, Ronaldo, Roberto Carlos, Mikael Forsell...

 

[Tunkki]

Jalkapallo on kaunista katseltavaa, hienoa urheilua, jossa ei säästetä verta eikä hikeä sen paremmin kuin kyyneleitäkään.

Oma innostukseni jalkapalloon alkoi Mexicon MM-kisoista, joita seurasin ahkerasti televisiosta tuolloin toiselta puolelta maapalloa. Kisat jättivät kuitenkin kipinän mieleeni ja niinpä EM-88 olikin jo tuttua, mutta ah, niin mieluisaa seurattavaa. Alkuaikojen suosikkini oli maajoukkuetasolla Hollanti, jonka tuulennopea Marco van Basten teki maaleja liukuhihnalta. Myöhemmin suosikkijoukkueekseni nousi naapurimaamme Tanska, jota kannatan edelleenkin niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin. Kroatia ja Skotlanti ovat kaksi muuta joukkuetta lähellä sydäntäni. Maajoukkuejalkapallo ja arvoturnaukset ovat mieluisaa seurattavaa, mitä tosin työnteko usein haittaa.

Seuratasolla en ole koskaan ymmärtänyt sitä, miksi suomalaiset pojannaskalit vannovat kannattavansa jotain englantilaista, italialaista tai espanjalaista seuraa. Onhan meillä joukkueita Suomessakin, lähes joka paikkakunnalla. Jopa Espoossa, city-kulttuurin tyyssijassa. Se, joka sanoo Suomen jalkapalloa potkupalloksi, joutukoon ikuisiksi ajoiksi Espoon keskustaan ja ovi lukkoon. Se on a) vanhentunut vitsi ja b) täysin väärä toteamus. Maailman jalkapallokulttuuriin kuuluu, että pienilläkin seuroilla on omat kannattajansa. Siispä ainoita vaihtoehtoja Suomessa eivät ole Hjalliksen joukkueet. Liigassakin pelaa monta taitavaa, hyvää, PERINTEIKÄSTÄ, joukkuetta, joiden suoritukset ovat kaunista seurattavaa. Kansainvälinen menestys on hieman heikkoa ollut viime aikoina, mutta eiköhän sitä vielä nousta!

Oma suosikkini Suomen joukkueista taitaa olla Valkeakosken Haka, jota olen kannattanut aivan lapsesta asti. VPS ja KuPS ovat myös joukkueita, jotka sympatiani saavat.

 

[Jack Daniel's]

Aloin seuraamaan jalkapalloa isäni kautta, olin noin 6-vuotias pikkusälli, kun katselin isäni kanssa futismatsia, en ollut ollenkaan kiinnostunut siitä ja kieriskelin ja torkahtelin sohvalla, mutta jotenkin sitten siitä hetkestä aloin kannattamaan ja seuraamaan Manchester Unitedia. Silloin aikoinaan suosikkipelaajani oli Cantona, off course, nykyään suosikkejani on Giggs, Van Nilsterooy sekä tietenkin David Beckham.

Unohtumattomin muisto: Ryan Giggsin upea soolo Arsenalia vastaan FA-Cupin finaalissa, sekä titenkin tuo uskomaton nousu Mestareiden liigan finaalissa, se oli uskomatonta, toivottavasti tänä vuonna käy samoin.

 

[odwaz]

Minun futiksen seuraamiseni alkoi USA:n MM-kisoista '94. Niissä kannatin eniten ehkä Ruotsia(anteeksi...), olihan niillä huiput(?) Tomas Brolin ja Martin Dahlin. Toinen suosikkini oli isäntämaa lähinnä Alexi Lalasin hienon parran takia...:p Myös Hristo Stoichkov oli yksi suosikkeja.

'96 EM-kisat meni jotenkin ohi, jostain syystä, mutta '98 MM-kisoja seurasin taas innokkaasti. Suosikkeina oli ARG ja CRO. Viime EM-kisoja jännitin entistäkin enemmän, suosikkeina POR ja ESP.

Unohtumattomimmat muistot, niitä on kolme: Ryan Giggsin(eräs suosikeistani) soolo siinä Cup-pelissä, sitten kaksi juttua '00 EM-kisoista. Ensinnäkin Ranska-Espanja(?) pelissä Raúlin(?) epäonnistunut "rankkipotku" ja Portugalin tippuminen rankkari-ratkaisulla. Ne oli niin isoja pettymyksiä....

Toivottavasti muistin noi pelit oikein...:rolleyes:

EDIT: tuli vasta mieleen se unohtumattomin: Suomi-Unkari peli ja flipperimaali... onneksi tuli ~500 mk vakiosta...

 

[masaman]

oma panokseni

Lähdenpä kokoamaan tarinaani alusta tähän päivään.

Jalkapallo astui elämääni isäukon toimesta. Hän tahkosi aikoinaan Sapkossa (en ole ihan vissi, mutta Savonlinnan joukkue) ja yritti A-junnuista edustukseen, muttei päässyt:confused: . Sitten muutto kohdisti matkamme kohti Länsi-Suomea, jossa itse koin päivänvalon.

Isäukkoni rupesi sitten seuraamaan paikallisen junnuporukan toimintaa, koska isoveljeni pelasi futista, ja päätti tulla hommaan mukaan, kun itse aloitin nahkakuulan kesyttämisen, mutta lopetti parin kauden jälkeen. Tämä oli kuitenkin sytyttänyt pienen liekin sisällä ja se ei ole vieläkään sammunut.

1986 ja Mexico!!! En hirveästi tajunnut maailman menosta, mutta se Sokratesin mokaama rankkari on vielä tänäkin päivänä joukkueemme yleinen naurunaihe.

1988 EM-kisat olikin sitten jo eri asia. Kuinka ollakaan, olimme hankkineet Ikaalisten kylpylästä itsellemme viikon loman. Paskanmarjat! Aina kun peli tuli telkkarista, niin tämä revohka lähti katsomaan matsia telkkarista, tosin äiti jäi aina ihmettelemään jonnekin rannalle, että mitä hienoa sitä on potkia jotain typerää palloa?? Isukki rahtasi minut ja isoveljeni katsomaan peliä ihan siitä syystä, että sai itsekin kattella peliä, mutta ei se minua häirinnyt. Tuijotin sitä ruutua aivan lumoutuneena, kun Marco van Basten teki "sen" kuuluisan maalinsa ja Hollanti vei kaikki pokaalit!!

1990 ja Italia. Pidin jokaisesta televisio pelistä omaa tilastoa ja jokainen peli oli nähtävä! Suosikeiksi nousi Kamerunin kaverit kovalla pelillään ja pirun pitkillä rajaheitoilla. Finaalista en jaksanut kiinnostua, koska siinä pelasivat sellaiset joukkueet jotka koin vastenmieliseksi, syytä en tiedä. Katsoin sen kuitenkin.

1992 Tässä kohtaa en katsonut kisoja. Miksi? Murrosikä? Ei mitään järkiperäistä syytä? Tai sitten katsoin, mutta nyt en muista mitään legendaarista... jaa niin! sehän oli se vuosi kun kisat voitti Tanska! hehe..

1994 USA. Oma suosikki oli Brasilia, kuten sitäkin aikasemmin, johtuen isukin iänikuisesta Pelén hehkutuksesta. Niistä kisoista jäi mieleen se Marcello Balboan saksari, joka meni hiuksen hienosti ohi maalista ja toisena tulee mieleen Etelä-Korean matsi Espanjaa vastaan. Peli oli 2-0 Espanjalle, mutta sitten tulivat vinosilmät ja tekivät viimeisellä minuutilla tasoituksen!! Äippä kirosi aamulla, että onko sitä pakko huutaa yöt läpeensä. ON!! Otin muuten Stoitshkovista rahat pois maalikuninkuudesta kisataessa. Siitähän nousi oikein maan sisäinen möykkä ja lehdissäkin oli juttua, kun tämä Venäjän kaveri tinttasi Kamerunia vastaan jotain viis maalia ja Veikkaus yritti keplotella asian sillä tavalla, että Venäläinen olisi maalikuningas, koska pelasi vähemmän otteluita!! Taipuivat kuitenkin yleisen painostuksen johdosta. Stoitshkoviltahan hylättiin yks maali!! Heitti Nigeriaa vastaan vaparista yläpesään, mutta oli tuomittu epäsuoraksi, hyi! Kovat oli odotukset pronssipeliä radiosta kuunnellessa, että tekeekö se maalia vai ei... ei tehnyt ja Ruotsi vei senkin pelin.
Semmone tuli vielä mieleen. Kaikki varmaan muistavat Karpaattien "Maradonan" maalin? Kuuluisa "putoava lehti"!!! Sitä passaa treenata...

1996 ja Englannin EM-kisat. Kisojen suosikikseni nousi Tsekki! Boborskyn maali Portugalia vastaan sinetöi ihastukseni heidän peliinsä. Kuningas Gazzan maali skotteja vastaan on myös jäänyt mieleen. Meillä sattui olemaan semmoinen etuoikeutettu asema, että pari kaveria oli "lähtenyt evakkoon" kotoaan viereiseen varastoon. Eli jätkät olivat tehneet sinne kämpän itsellensä. Siellä sitten lyötiin vetoa tuloksesta ja katsottiin jokainen ottelu, mitä vaan ehti.

1998 Unelma tuplasta oli kuitenkin niin lähellä! Sitten tuli Zidane ja veti koko Brassiporukan vessasta alas:mad: Nooh, onneksi oma suosikkini, Emmanuel Petit, pääsi finaalissa vielä maalin makuun. Laudrupin veljekset nautiskelivat sitten viimeisen kerran itsensä maailman tietoisuuteen.

2000 EM-kisat Belgia/Hollanti. Portugali!!! ja niitten pakki, Jorge Costa, jota kutsuttiin joksikin häräksi tai joksikin...hmmm... ei tule mieleen. Pääsi pari kertaa kentälle eikä väistänyt ketään eikä mitään. Itselläni onkin tässä käsissäni kisoja koskeva opus. Kokoan pari maittavaa hetkeä tähän seuraavaksi.
1. Tietenkin Portugalin peli ja sen sydämet, Luis Figo ja Rui Costa ja edellä mainittu "härkä". Sydän oli pakahtua täysin sen rankkarin takia, mutta täysin oikein se oli tuomittu, vaikken itse sitä nähnytkään.
2. Nevillen veljekset, eikö heillä ala jo olemaan liikaa huonoa tuuria?
3. Saksa, kisojen suurin pettymys. kolme peliä ja yksi maali?!
4. Italian uudet paidat ja heidän kurinalainen puolustuspelaamisensa. Dino Zoff nousi silmissäni yhdeksi parhaista valmentajista.
5. Espanja ja Raúl.... silloin pisti säälittämään. Miksi valmentaja oli ottanut Mendietan pois? Olisi ollut varma vetäjä, mutta eihän sitä tiedä olisiko pallo tietään maaliin asti löytänyt.
6. Slovenia ja heidän pelinsä Jugoslaviaa vastaan. Zahovic näytti olevansa maailmanluokan pelaaja, vähän kuin Litmanen muutama vuosi sitten Suomelle. Kaikki kuviot ja juonikkuudet menivät hänen kauttansa. Ja kun ei Olympiakos enää ollut oikein samalla kurssilla Zahovicin kanssa, niin ei muuta kuin menolippu Espanjaan.
7. Norja. Luojan kiitos!! Toivottavasti kaikki nyt huomasivat, että pitkä päätyyn ja perään -tyyli ei ole mikään kaunein tapa pelata futista. Siksipä ei yhtään surettanut, kun he eivät päässeet puusta pidemmälle.
8. Tsekin kova yritys antoi heille nolla markkaa/euroa. Helvetinmoinen tsemppi ynnä muuta, mutta muuttekivät maalit.
9. Hollannin maalijuhlat, vaikka toinen de Boerin veljeksistä mokasikin sillä kalastuksellaan itsensä täysin. Patrick Kluivert ansaitsee myöskin maininnan maaliensa takia, pari kosketusta ja pallo sisään!
10. Eusebio! Mies seurasi omiensa taistelua ja kulki mukana, vaikka omista ajoista onkin, ties kuinka kauan.
11. Hagin nolo lopetus maajoukkue uralleen. Punainen kortti ja pihalle.
12. Mihajlovicin mokailu punaisten korttien osalta ja omalla pelillään. Se kamala syöttö Sloveniaa vastaan kruunasi kaiken.
13. Milosevic. Kaimaansa paljon rakastetumpi versio:rolleyes: Ei tappanut ketään vaan pisti palloa sisään...hehe
14. Loppuottelu. Ainoa kerta elämässäni, kun olen toivonut Italian voittoa, enkä häpeä sitä vieläkään. Harmi vaan kun menivät häviämään...

2002 MM-kisat Japani ja toinen Koreoista. Odotus on kuuma! Toivon sydämestäni finaalissa tapaavani Portugalin tai Brasilian. Toivottavasti Yle tarjoaa edelleen kokoelmiaan edellisistä kisoista ja pääsen vielä kerran nauttimaan niistä unohtumattomista hetkistä joita olen kokenut lyhyen elämäni aikana...



Kaikki tuo varmaan kertoo, että olen niitä ihmisiä jotka kannustavat Davidia Goljatin sijaan. Siksi juuri Leeds nousi pari kautta sitten suosikikseni Champions Leaguen pelissä Barcelonaa vastaan. Sen jälkeen mikään muu englantilaisseur ei ole voinut viedä heihin tuntemaani ihastusta. Nyt kun Fowler liittyi jengiin, niin mitä muuta kuin mestaruutta odotellessa...

En koe jääkiekkoon yhtä suurta paloa, kuin jalkapalloon ja olen sitä useasti ihmetellyt. Ehkä siitä syystä olen käynyt katsomassa Suomen otteluita Olympia stadionia myöten. Jääkiekko leijonapaidassa on jäänyt ainoastaan television kautta nautittavaksi asiaksi. Suosikkipelaajaa en voi nimetä, mutta nautin peräänantamattomasta pelityylistä, koska itse en ole niinkään lahjakas urheilussa, tarttee mennä aina vaan satalasissa.

Siitä mitä rakastaa, voisi kertoa vaikka maailman ääriin... en kuitenkaan jaksa valvoa enempää:D

Hyvät yöt kaikille ja sitä rataa


haa!!! oli muuten viesti num. 200! juhuu! täytyypä korkata vodka pottu tämän kunniaksi! ...hörps!!!

 

[bambamcam]

BELGIA-PUNAISET PAHOLAISET

1982 Espanjan MM-kisat olivat ensimmäinen turnaus, joka
tuli seurattua oikein kunnolla ja tunteella. Ihastuin Belgian
peliin ja varsinkin pelaajaan nimeltä Jan Ceulemans. Hän
pystyi rynnimään väkisin vastapuolen pelureista läpi ja
lisäksi hänellä oli todella hyvä peliäly. Muista Belgialaisista
jäivät mieliin Pfaff, Gerets ja Vercauteren.

Belgiahan lähti jokaiseen peliin luottaen tiukkaan puolustukseen
ja satsasi kaiken nopeaan vastahyökkäyspeliin. Tämä
toimikin todella hyvin ja peli oli todella nautittavaa Belgian
saadessa pallon. Nopeaa toimintaa ja jokainen vastahyökkäys
oli vaarallinen.

Muitakin pelaajia jäi kisoista mieleen. Rossi, Rummenigge,
Boniek ja Zico olivat kaikki huippuja, jotka osasivat
myös ottaa yleisön.

1986 Belgia jatkoi samalla taktiikalla, joka toikin paikan
semifinaaleissa. Rangaistuspotkukilpailu Espanjaa
vastaan aikaisemmassa vaiheessa on jäänyt erityisesti
mieleeni. Zubizarreta Espanjan maalissa hyppeli puolelta
toiselle Belgialaisten upottaessa pallon kovaa keskelle
maalia. Ceulemans oli tietenkin taas mukana. Nyt oli
tullut belgialaisille myös todellinen pallotaituri eli Scifo.
Hän oli todella taitava ja viihdyttävä pelaaja.

Näistä kisoista lähti fudisinnostukseni liikkeelle. Kotimainen
ei oikein kiinnosta. Canalplus näkyy, joten Valioliiga
ja Serie A ovatkin tulleet tutuiksi. Mitään suosikkia ylitse
muiden ei ole tullut kummastakaan sarjasta. Manusta on
tullut kylläkin meikäläiselle inhokki.

 

[Patarouva]

Viestin lähetti Tunkki

Seuratasolla en ole koskaan ymmärtänyt sitä, miksi suomalaiset pojannaskalit vannovat kannattavansa jotain englantilaista, italialaista tai espanjalaista seuraa. Onhan meillä joukkueita Suomessakin, lähes joka paikkakunnalla. Jopa Espoossa, city-kulttuurin tyyssijassa. Se, joka sanoo Suomen jalkapalloa potkupalloksi, joutukoon ikuisiksi ajoiksi Espoon keskustaan ja ovi lukkoon. Se on a) vanhentunut vitsi ja b) täysin väärä toteamus. Maailman jalkapallokulttuuriin kuuluu, että pienilläkin seuroilla on omat kannattajansa. Siispä ainoita vaihtoehtoja Suomessa eivät ole Hjalliksen joukkueet. Liigassakin pelaa monta taitavaa, hyvää, PERINTEIKÄSTÄ, joukkuetta, joiden suoritukset ovat kaunista seurattavaa. Kansainvälinen menestys on hieman heikkoa ollut viime aikoina, mutta eiköhän sitä vielä nousta!

Oma suosikkini Suomen joukkueista taitaa olla Valkeakosken Haka, jota olen kannattanut aivan lapsesta asti. VPS ja KuPS ovat myös joukkueita, jotka sympatiani saavat.

Nyt ollaan taas eräässä suosikkiaiheessani. Suomalaisten seurojen kannattaminen tuntuu muutamista ilmeisesti liian maalaiselta ja tyylittömältä. No, jokaisella on oikeus omiin valintoihinsa, mutta toivoisin kyllä, että ne jotka suomalaista jalkapalloa nimittelevät potkupalloksi, eivät vähättele asiaa pelkkien olettamusten ja muitten tuputtamien mielipiteitten varassa. Kyse on lopulta nimenomaan suomalaisesta jalkapallosta, ei sen kuulukaan olla englantilaista tai italialaista jalkapalloa. Sitäpaitsi sitä voi käydä kätevästi katsomassa paikan päällä.

Potkupallo on muuten siitä hauska sana, että aikoinaan luulin, että kyseistä sanaa käytetään vain silloin, kun pikkulapset potkivat palloa päämäärättömästi. Toisaalta luulin, etteivät kyseistä sanaa jalkapallosta käytä kuin ne ihmiset, jotka eivät ole hitustakaan kiinnostuneet lajista eivätkä siitä mitään ymmärrä.

Kyllä suomalaisissa jalkapallokatsomoissa voi elää ihan yhtä makeita onnen ja vastaavasti kiduttavan tuskan hetkiä kuin vaikkapa kiekkokatsomoissa. Ainakin minä olen kokenut Porin stadionilla kokonaisvaltaisia penkkiurheiluelämyksiä, joiden en uskoisi olevan yhtään sen voimakkaampia, vaikka kentällä olisi ollut taitavampia, parempaa palkkaa nauttivia pelaajia.

 

[Annuli]

Oma futis-hulluus alkoi joskus 80-alulla, kun aloin itse pelata, oiskohan ollut 82 tai jotain. No, silloin oli kuitenkin mm-kisat ja niissä ihastuin (pelitaitoon) Gordon Strachaniin. Aivan se Walesin punahiuksinen oikea keskuskenttä. Itse pelasin lähes kaikkia paikkoja vielä tuolloin, kuten lasten kuuluukin, mutta kuinka ollakaan omaksi pelipaikakseni tuli myös tuo oikea keskikenttä. Tajusin sitten pikku hiljaa, fiksu tyttö, kun olin, että Gordonhan pelaa myös ManUnitedissa. Siitähän tuli tietenkin suosikkijoukkuueeni.

Ensimmäinen suomalainen jalkapallo-ottelu tapahtui kumma kyllä täällä Porissa, vaikka silloin asuinkin vielä Turussa. Olimme lomalla täällä ja kävin iskän kanssa katsomassa silloin PPS:n pelin. Mielikuvat ovat hatarat, paitsi, että makkara oli hyvää.

Nykyään futiksen seuraaminen livenä on jäänyt harmittavan vähälle. Telkusta tulee kyllä katsottua. JOs vaikka nyt tänä kesänä aloittaisin heti kauden alusta ja kävisin katsomassa kaikki Jazzin kotiottelut. Siinä on tavoitetta kesälle. Ja täytyyhän tuo jääkiekon jättämä tyhjä aukko sitten täyttää jollain mieltä ylentävällä. JOs vaikka Jazz vielä pärjäisi tänä vuonna....

mutta niinhän se on, että jos jossia ei olis niin lehmätkin lentäis... jos vaikka Ässät voittais tänään Tapparan, niin päästäis play-offseihin... niin, jos...

 

[Bayern]

Sori, Annuli, mutta pakko korjata pari faktaa: Wales ei ole pelannut MM-kisoissa kuin 50-luvulla ja Pori Jazzia edeltänyt joukkue oli PPT.

Oma futisinnostukseni alkoi 1982 Espanjan MM-kisoista, joissa kannatin Italiaa ensimmäisen ja viimeisen kerran elämäni aikana. Syynä oli varmaan se, että en vielä silloin ymmärtänyt taktiikasta yhtään mitään. Joka tapauksessa takapihan peleissä halusin aina olla Paolo Rossi.

80-luvun lopulla suosikikseni nousi Hollanti ja Tanska ja ovat sitä edelleen. Marco van Basten ja Ruud Gullit oli mahtava kaksikko Hollannin hyökkäyksessä ja Tanskan pääseminen 86-kisoihin antoi ehkä pientä toivoa siitä, että ehkä Suomikin joskus... Englanti on myös kerännyt aina sympatiapisteet. Tämä johtuu varmaan siitä, että on tullut seurattua Englannin liigaa aika tiiviisti.

90-luvun tähtihetkiä ovat olleet Tanskan Euroopan mestaruus ja Litmasen menestys Ajaxissa. Ranskan maailmanmestaruus oli myös OK.

Seuratasolla suosikkini oli 80-luvulla Everton, mutta myöhemmin se vaihtui Chelseaan ja Nottingham Forestiin. Kuten nimimerkistänikin voi päätellä, on Euroopan kentillä ja Saksassa ehdoton suosikkini FC Bayern München, jonka pelejä olen ilokseni päässyt todistamaan myös paikan päällä. Suomessa ei varsinaista suosikkijoukkuetta ole, mutta jos sellainen välttämättä pitää nimetä niin Jarolle sympatiat.

 

[King]

Hmmm...eikös Gordon Strachan ole Skotti?

Mutta se siitä.

En enää muista milloin aloin seurata jalkopalloa, olisiko ollut 94 MM-kisoista. Italiaa kannatin ja kannatan edelleen. Silloin mieleen painuivat niinkin legendaariset nimet, kuin Roby Baggio, Franco Baresi, Paolo Maldini, Romario, Dunga, Bebeto, Hristo Stoichkov ja Gabriel Batistuta. Niin ja George Hagi.

Erityisesti Roberto Baggio nousi suureksi suosikiksi.

Minulla ei ole varsinaista suosikkijoukkuetta euroopan seuroista ole, mutta Roomaa ja Liverpoolia tulee seurattua vähän tarkemmin.

Suosikkipelaajia ovat Roberto Baggio, Francesco Totti ja Litmasen Jarppa.

 

[jackie]

Newcastle!

Strachan on skotti.

Mitä muuten jaloimpaan lajiin tulee, niin sydämeni menetin sille 1986 MM-kisoissa. Ikää tuossa vaiheessa oli kait 7 vuotta. Jo silloin suosikki oli Englanti ja siitä erityisesti Lineker (tietysti). Maradonan olen noista kisoista lähtien ollut valmis kuristamaan, syytä ei liene vaikea arvata. Englanti on ollut suosikkimaajoukkueeni siitä lähtien ja tulee sitä aina olemaan.

Suosikkijoukkueeni onkin selkeesti Newcastle United. Lopullisesti menetin sydämeni saatuani Englannista käsiini 80-luvun lopun ja 90-luvun alun otteluvideoita. Gascoigne foliopeliasussa..hehee. Huippuhetkiä elettiin 90-luvun puolivälissä jolloin joukkuetta alkoi näkyä myös TV2:ssa. Beardsley-Cole-tutkapari teki tuhojaan vähän joka joukkueen puolustuksessa. Hiukan myöhemmin oli mestaruuskin lähellä, mutta niin sekin vain ryssittiin..12 pinnaa ja muutama matsi pelaamatta..ja vielä Manulle. Viime kausien synkkyyden jälkeen tämä kausi onkin ollut erittäin positiivinen yllätys. Keväällä saattavat monet yllättyä.

Suomessa tuli ennen käytyä Ilveksen peleissä, nykyään kyllä TamU:n peleissäkin käyn. Viime kausi tarjosi useita loistavia hetkiä. Oma jalkapallourani kesti kymmenkunta vuotta, välillä pääsin jopa Ilveksen ykkösjoukkueeseenkin. Nyttemmin pitäisi varmaankin aloittaa uudestaan jossain aladivarissa.

Kaikkien aikojen suosikkipelaajani on Jackie Millburn. Hänen taitoihinsa ihastuin pikkupoikana katsellessani kaikenlaisia Newcastlen vanhat mestarit-videoita. Loistava hyökkääjä.

Inholiigoja ovat Espanja ja Italia, jos joku tarttuu täkyyn niin sitten perustelujakin löytyy, nyt en ehdi kun harjoitustyöt kutsuvat..

 

[calvin]

En muista koska futiksen seuraaminen alkoi, mutta palloa olen potkinut kauemmin kuin muistan. Maalla kun asustelin nuorempana niin aitan seinää pommitettiin joka päivä, ja ikkunoita uusittiin aina välillä :) Nuoruuden rakkain kirja oli ehdottamasti äitin ostama Jalkapalloilijan käsikirja, jossa kuvien ja selventävien tekstien avulla opetettiin kaikki mitä jalkapallosta tarvitsee tietää. Erilaisia potkutekniikoita tuli treenattua, ja ala-asteella bravuurini oli pistää pallo suoraan kulmapotkusta maaliin. Nykyään en ehdi enää kuin joskus kesäisin kaveriporukalla pelailemaan.

Suosikkijoukkue on Everton, eikä vähiten Gary Linekerin, Herra Jalkapallo-Legendan, takia. Toinen suosikkijoukkue on Italian wanha rouva, Juventus, ja Paolo Rossilla saattaa olla jotain tekemistä sen asian kanssa.

Jalkapallosta tekee hienon lajin se, että yksilöllä on suurempi mahdollisuus omalla panoksellaan ratkaista ja kääntää otteluita kuin lätkässä. Vuosien varrelta legendaarisimmat muistikuvat ovat ehdottomasti Maradonan soolo Englantia vastaan -86, ja Giggsin soolo Arsenalia vastaan muutama vuosi sitten. Hienoja pelaajia, hienoja joukkueita, hieno laji.