Florida Panthers (1.) – Tampa Bay Lightning (3.), Atlantic 2. kierros

  • 30 949
  • 200

Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Avataampas kettinkiä jo tällekkin huomenna käyntiin polkaistavalle Floridan paikallissarjalle. Bolts selvitti itsensä vaikeimman kautta jatkoon ja on pakko sanoa että eihän tuo missään pelissä näyttänyt entiseltä meiningiltä. Kärkijätkät oli melkolailla syväjäässä vaikka tehoja jonkun verran tulikin. Panthersillakaan ei käsittääkseni ollut ihan helppoa kapitalisteja vastaan.

Nyt on kyllä sellainen olo Bolts-kannattajana ensimmäistä kertaa muutamaan vuoteen että saattaa tulla rumastikin turpaan, jos Vasi ei pelaa aivan huipputasolla, Point ei pelaa ollenkaan ja herrat Stamkos ja Kucherov ei herää.
 
Panthersilla oli tosiaan vaikeaa ensimmäisellä kierroksella Capsin 1-3-1-trapin kanssa, mutta ei mitenkään niin, että Caps olisi sillä ollut suosikki. Teki vain Floridan pelaamisesta vaikeaa. Se ei näyttänyt yhtään siltä Floridalta, mikä oli runkosarjassa. Lisäksi yv-peli tökki. Kuitenkin on toisaalta muistettava, että Florida oli se joukkue, joka hallitsi tapahtumia, vaikkei näyttänyt hyvältä ja voitto tuli vaikean kautta. Mielenkiintoisinta tässä kohtaa onkin (Pointin ja Ekbladin pelikunnon lisäksi), miten Tampa pelaa. Tampa on parempi joukkue kuin Caps, mutta näkyisikö se paremmuus selkeästi, jos toteuttaisivat samaa pelitapaa kuin Caps teki? En usko. Ja jos Tampa pyrkii pelaamaan, kuten pelaa luontaisimmin ja haluaa myös hallita kiekkoa, niin aukeaako Floridan peli siitä sitten luonnostaan?

Seuraavana asiana mieleen tulee viime kauden sarja sekä muutenkin pelit viime kausien aikana, tunteiden kuumeneminen ja onko miten joukkueet ovat tuosta muuttuneet. Molemmilla on muutoksia joukkueessa. Floridalla pääasiassa parannusta, kun Ekblad on ehkä ehjänä ja rosteriin on lisätty Reinhart, Giroux, Lundell ja Chiarot. Tampalta puuttuu kolmonen ja ehkä Point. Tilalle on tullut Hagel ja upeasti ekan kierroksen pelannut Paul.

Erikoisuus nähdään myös kolmannen ja neljännen pelin kohdalla, kun pelataan peräkkäisinä öinä. Mutta Tampassa ilmeisesti joku musiikki on tärkeämpää kuin jääkiekko. Voisivat jotain kulttuuria kasvattaa sinne.

Odotan korkeatasoista, vauhdikasta ja välillä yliläikkyvääkin sarjaa. Jos Barkov voittaa kotipeleissä match-upin Stamkos-Kucherovia vastaan ja Floridan YV pelaa runkosarjan tasolla sekä Florida keskittyy pelaamiseen jälkipelin sijaan, niin joukkue on vahvoilla. Mitä rikkonaisempaa peli on, sitä parempi Tampalle. Huberdeaun, Stamkosin ja Kucherovin heräämiset kiinnostaa. Lundell voisi kanssa päästä tässä pelisarjassa paremmin mukaan, jos Florida pääsee pelaamaan enemmän oman tyylin peliään.
 

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Vähän joo kaksijakoiset fiilikset, en hirveästi arvosta Panthersia joukkueena playoffeja ajatellen, pakisto on omissa papereissa keskitasoa ja hyökkääjät ovat loistavia hyökkämään, mutta vielä en ole itse ainakaan nähnyt sen tason pelaamista mitä omissa papereissa vaaditaan kannuun saakka. Aika odotetusti Panthersilla oli ainakin omissa papereissa hankaluuksia Capitalsin träppiä vastaan ja Tampa pystyy tekemään tuon kuitenkin vielä tehokkaammin terveenä. Toistaiseksi nähdyn perusteella pidän Leafsia paljon parempana joukkueena ja väitän, että Leafs löylyttäisi Pantterit tässä sarjassa, jos olisivat menneet jatkoon.

Kaikesta huolimatta ennustaisin, että Panthers tästä jatkaa ja saattaa tosiaan aika rumastikin tulla turpaan. En tiedä olenko nyt liian skeptinen, mutta Pointin loukkaantuminen, Kucherovin mysteeriloukkaantuminen ja yleisesti se, että vähän kaikkien jalkaa tuntuu painavan pl. Paul, Colton, Hagel jne. kenellä ei hirveästi pelejä ole alla. Panthersilla on nyt lepoetu, minkä lisäksi sitten NHL on suuressa viisaudessaan laittanut B2B kotipelit Tampalle, jos oikein katsoin, että se toisen pelin kotietu voi olla vähän kyseenalaista näin muutenkin. Ihan puhtaasti paperilla Tampa pystyy mätsäämään ilman Pointiakin Floridan, mutta jonkun viikon levon jälkeen olisi paljon positiivisemmin liikenteessä.

Noh, kohta nähdään!
 
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning, symppis Nashville Predators

Pelipäivät seuraavasti:

Florida Panthers (A1) vs. Tampa Bay Lightning (A3)

Tuesday, May 17: Lightning at Panthers, 7 p.m. ET (TNT, SN, CBC, TVAS)

Thursday, May 19: Lightning at Panthers, 7 p.m. ET (TNT, SN, CBC, TVAS)

Sunday, May 22: Panthers at Lightning, 1:30 p.m. ET (ESPN, SN, TVAS)

Monday, May 23: Panthers at Lightning, 7 p.m. ET (TNT, SN, CBC, TVAS)

*Wednesday, May 25: Lightning at Panthers, TBD

*Friday, May 27: Panthers at Lightning, TBD

*Sunday, May 29: Lightning at Panthers, TBD
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Rush

Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Tuossa Tampan ketjuja pohdiskelin ja mietin että olisiko Perry nyt sitten se joka mahdollisesti Pointin poissaollessa ottaa isompaa roolia? Perry voisi olla kolmosen laidassa ja jos kolmonen taas halutaan pitää kasassa niin Perry voisi mennä kakkosen laitaan ja Palat ykköseen. Vähän on myös tuota Maroonin roolia tullut kyseenalaistettua kun pelasi ekassa sarjassa noin 6 min per ottelu.

Colton-Stamkos-Kucherov
Palat-Cirelli-Killorn
Hagel-Paul-Perry
Maroon-Bellemare-tuplaaja
 

nksh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers
Tää on kyllä paha. Lyhyesti sanottuna Floridan kokoonpano on parempi kuin viime vuonna jolloin ensimmäisellä kierroksella juuri Lightning antoi turpaan 4-2. Sivussa oli Ekblad eikä tänä vuonna värvättyjä kavereita ollut luonnollisesti vielä mukana vaan puolustuksessa luuti mm. Yandle. Eikä Bobrovskykaan ollut tämän kauden vireessä. Eli voidaanko nyt odottaa tiukempaa sarjaa?

Vaikka voitetun Washington-sarjan jälkeen saatiinkin vuosien jälkeen pudotuspeleissä ottelusarjasta voitto mikä varmasti poisti paineita koko organisaatiossa (ja kapteenilta) niin kyllä tässä työnsarkaa riittää. Valmennus ei vakuuttanut avauskierroksella kuten ei myöskään nolla tehtyä ylivoimamaalia. Jo näistä syistä laittaisin rahani TBL:lle vaikkei sielläkään avauskierros mennyt aivan nappiin vaan pitkän kaavan kautta missä Vasilevski tosin taas näytti G7:ssä ettei sinne asti kannata mennä jos mielii sarjan voittaa.

Uskon, että tunne tulee automaattisesti mukaan tässä Battle of Floridassa ja nähdään hyvää jääkiekkoa. Maalivahteihin tämä ei kaadu kummallakaan. Erot nähdään muualla. Miten Brunette pystyy vastaamaan Cooperille, siinäpä tuhannen taalan kysymys. Tampa voi vaikuttaa väsyneeltä ja rikkinäiseltä mutta niitä ei vaan voi aliarvioida mestaruussormuksineen, todennäköisesti heräväät tässä sarjassa että niitähän puuttuu vielä muutamasta sormesta.

Mielenkiintoista nähdä minkälainen Panthers nähdään, nouseeko Barkov uudelle röyhkeämmälle tasolle mitä ehdottomasti tarvitaan rutinoitunutta Tampaa vastaan. Kucherov tuskin hätkähtää paria takakarvausta vaan vaaditaan uusia temppuja.
 

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Tämä on kyllä toisen kierroksen kiinnostavin pari itselleni. Tampa nousi kylmäverisesti ykköskierroksen voittajaksi ja Floridan kone käynnistyi vähän yskähdellen eikä samanlaista dominointia nähty kuin runkosarjassa. Washington oli hyvä testi ja toivottavasti ottivat opikseen. Viime vuonna näiden joukkueiden kohdatessa Floridalla oli Ekblad sivussa ja nyt mahdollisesti Tampalla on loukkaantumisongelmia, jos Point on sivussa. Se voi olla hyvin ratkaiseva tekijä tässä sarjassa. Toisaalta Tampa ei ole voitettu ennen kuin se on oikeasti voitettu. Se voi nousta ahdingosta oli tilanne mikä vaan. Kenties vaikka Point palaisi kesken sarjan ja kääntäisi homman Tampalle.

Floridaa tässä haluaisi kannattaa, mutta veikkaan Tampan taas vievän rutiinilla ja kokemuksellaan.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Bolts muuten on tällä kaudella pelaillut johtoasemassa hyvin samantyylistä kolmen miehen miehen siniviivaa kuin Caps. Erona, että Bolts pitää pääasiassa kaksi karvaajaa viivan päällä, eikä yhtään alla. Etuna Capsin ryhmitykseen parempi ohjaus: kärkikarvaajan poispelaaminen ei vielä takaa reittiä keskeltä.

Boltsin suurin ongelma ei liity niinkään pelikirjaan kuin sen noudattamiseen. Joukkue lähti viime keväänäkin leikkiin Panthersin kanssa, vaikka sillä olisi ollut tason puolesta sarjassa hyvät edellytykset sweeppiin.
 

rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mielenkiintoinen sarja luvassa. Kaksi vahvaa joukkuetta, joiden ottelut viime vuosina ovat käyneet viihteestä kerta toisensa jälkeen.

Mielenkiintoista on nähdä, miten Tampa lähtee tätä sarjaa pelaamaan. Brunette on edelleen varsin kokematon, mikä näkyi Capsia vastaan aika räikeästi. Cooperin pelikirjassa sivuja riittää, Brunetten osalta ne näytöt ovat vielä antamatta. Ei Panthers oikein Capitalsia löytänyt pelikirjan sivua, josta olisi tukeva selkäranka löytynyt. Capitalsin träppi aiheutti Panthersille todella paljon ongelmia, vaikkei Panthers aivan hirveän huonosti pelannutkaan. Tampa pystyy samaan, parempaankin. Brunette joutui suuriin saappaisiin hieman yllättäen Q:n joutuessa väistymään. Runkosarja meni hyvin, ehkä osin pelaajamateriaalin laadun avulla. Nyt olisi Brunettelle sauma osoittaa, löytyykö pelikirjasta sivuja tälle keväälle. Opittiinko Capitals -sarjasta riittävästi? Ei Tampaa vastaan parane liikaa päätä seinään hakata, Tampa käyttää kyllä paikat niitä saadessaan.

Erikoistilanteiden merkitys noussee sekin melkoiseen arvoon. Panthersilla ei ole enää varaa jatkaa ensimmäisellä kierroksella nähdyllä tasolla. Tampalla on Pointin mahdollisesta poissaolosta huolimatta riittävästi ratkaisukykyä ylivoimalla. Liikaa sille ei saisi paikkoja antaa. Panthersin oman ylivoiman taas olisi aika löytää tekemistään. 0 yv-maalia Capsia vastaan on käsittämätön saldo tuolla rosterilla. Toki runkosarjassa yv-toimi varsin mallikkaasti, joten ei menetetä toivoa sen suhteen.

Miten pelaajien hermokontrolli pitää? Tampa on rutinoitunut, kaiken voittanut joukkue. Tuskin heille ongelma on, vaikka sarja hieman lämpenisikin. Mutta saavatko Bennett ja kumppanit pidettyä pään kylmänä tilanteessa kuin tilanteessa? Turhaan hölmöilyyn ei varaa olisi, vaan keskittymisen pitää pysyä omassa pelissä, omassa tekemisessä.

Cooperin ja Tampan kokemuksen vuoksi näen sarjassa Tampan hienoisena ennakkosuosikkina, olisiko kuudennessa tai seitsemännessä Tampalle. Panthersilla on ehdottomasti mahdollisuus jatkoon, jos yv-peli löytää edes hieman tehoja ja hyökkäyspeli saadaan toimimaan kauden aikana parhaimmillaan nähdyllä tasolla. Yllätyksen mahdollisuus kasvaa, jos Point valitettavasti ei kykene pelaamaan. Molemmilla joukkueilla on vielä ensimmäisen kierroksen jälkeen reserviä parantaa, kun Huberdeau, Stamkos tai Kucherov eivät ensimmäisellä kierroksella parastaan esiin saaneet.

Eiköhän tästä viihdyttävä sarja aikaan saada. Mentäis jo.
 

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Tamba harjoitellut seuraavilla kokoonpanoilla:

Stamkos - Cirelli - Kucherov
Palat - Paul - Killorn
Hagel - Nash - Colton
Maroon - Bellemare - Bogosian

Poissa: Perry ja Point.
 

Learn2Play

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning
Tamba harjoitellut seuraavilla kokoonpanoilla:

Stamkos - Cirelli - Kucherov
Palat - Paul - Killorn
Hagel - Nash - Colton
Maroon - Bellemare - Bogosian

Poissa: Perry ja Point.
Itse kyllä flippaisin Bellemaren ja Nashin tuossa, Bellemarella kuitenkin enemmän jalkaa ja sopisi paremmin isommille minuuteille. Toki itse ehkä lähtisin 11/7 ja Rutta mukaan pakistoon
 

Dragunov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning
No ainakin Tampa leirissä on aika vaikeat lähtökohdat jos Pointteri ei pysty pelaamaan, täytyy jokaisen pelaajan nostaa suoritustasoa vielä että pystytään voitosta kamppailemaan. Viime vuosina kun joku kolmikosta Point/Kuch/Stamkos on ollut poissa niin koko muu joukkue on nostanut tasoaan, samanlaista ilmiötä kaivataan nyt. Erityisesti Stamkos-Kucherov kaksikolta odotan enemmän, Nick Paul jos jatkaa dominointia niin siinä on tietty yksi valttikortti Lightningille.

Panthersilta odotan enemmän Huberdeaulta, jos hän saa koneet käyntiin kunnolla niin Panthersin ylivoimakin varmasti saa onnistumisia. Viime vuonna Panthersilla ei ollut Ekbladia, nyt hän ei myöskään taida olla ihan 100%, mutta kentällä kuitenkin?

Comeback cats on syytä pitää Tampalla mielessä, ei ole varaa johtoasemassa löysäillä tai muuten Panthers tekee sen mitä on runkosarjassa tehnyt parhaiten.
 
No ainakin Tampa leirissä on aika vaikeat lähtökohdat jos Pointteri ei pysty pelaamaan, täytyy jokaisen pelaajan nostaa suoritustasoa vielä että pystytään voitosta kamppailemaan. Viime vuosina kun joku kolmikosta Point/Kuch/Stamkos on ollut poissa niin koko muu joukkue on nostanut tasoaan, samanlaista ilmiötä kaivataan nyt. Erityisesti Stamkos-Kucherov kaksikolta odotan enemmän, Nick Paul jos jatkaa dominointia niin siinä on tietty yksi valttikortti Lightningille.

Panthersilta odotan enemmän Huberdeaulta, jos hän saa koneet käyntiin kunnolla niin Panthersin ylivoimakin varmasti saa onnistumisia. Viime vuonna Panthersilla ei ollut Ekbladia, nyt hän ei myöskään taida olla ihan 100%, mutta kentällä kuitenkin?

Comeback cats on syytä pitää Tampalla mielessä, ei ole varaa johtoasemassa löysäillä tai muuten Panthers tekee sen mitä on runkosarjassa tehnyt parhaiten.

Ekblad melko varmasti on kentällä, mutta ei näyttänyt Caps-sarjan vikassa pelissä tulleen osuman jälkeen täysikuntoiselta, jos sitä missään vaiheessa sarjaa oli pitkän poissaolon jälkeen. Kuitenkin selkeästi parempi kuin se, mitä saisi poppareilta tilalle.

Odotan, että Barkov pelaa Stamkosia ja Kucherovia vastaan kotipeleissä ja veikkaisin, että vie hallinnan tuossa otatuksessa, viekö sitten maalit, vaikeampi sanoa. Tampan kotipeleissä sitten voikin olla, että Bennettin kentän pitää löytää jostain jotain Stamkosia ja Kucherovia vastaan.

Suurin mielenkiinto mulla tällä hetkellä (Pointin loukkaantumisen lisäksi) kohdistuu Tampan pelitaktiikkaan. Ja sitten kärsivällisyyteen sen toteutuksessa. Panthersille kelpaa vauhdikas peli varmasti.

Ja jos Tampan kannattajissa on niitä, jotka eivät ole Panthersin pelejä katsoneet, niin kannattaa katsella Forslingin peliä. Ollut hyvä koko kauden, ekan kierroksen parhaita joukkueessa. Reinhartin voisi varmaan mainita samassa lauseessa.

Kivaa nähdä Nick Paul myös suorittamassa. Viime kaudella jotenkin pisti jo silmään Senatorsin peleissä, mutta en silti ihan tuollaista uskonut näkeväni, kun Tampaan siirtyi. Odotin vahvaa perustekemistä. Pisteitä tullut odotettua enemmän.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Fyysisellä puolella Cats antaa ainakin alussa tasoitusta Marchmentin verran. Muistaakseni Acciari on paikannut tuota vajetta Lunkan ketjussa. Tosin Marchmentilla on kiekollisella puolella hiukan enemmän annettavaa. Jos siellä toisessa laidassa pelaa Reinhart, niin maalintekovoimaa on kyllä vielä riittävästi kolmosketjussa.

Point lienee varmuudella pois ainakin ekan pelin, mutta sen jälkeen status on day-to-day muistaakseni. Enemmän Bolts antaa tuossa vertailussa tasoitusta. Eipä paljon enempää voisikaan antaa tasoitusta. Aina pelko perseessä, kun on jäällä. Ärsyttävän hyvä pelaaja.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Olipa jäätävä ero erikoistilanteissa. Ensi kerralla kelaan ne yli jälkilähetystä katsoessani ja säästän itseni mielipahalta.
 

rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Joo'o. Ei lähteneet erikoistilanteet Panthersilta vieläkään. Panthers ei saa ylivoimalta apuja. Jo yksikin maali voisi auttaa, että saisivat hiukan apinaa selästä. Ei Panthers noin huono ylivoimalla ole. Ei voi olla. Tampa puolestaan käytti paikkansa YV:llä. Kova on Tampan YV, kuten ennakoitavissa olikin.

5-5 -pelissä Panthers oli hyvin mukana, ei ongelmaa siinä. Tästä on hyvä jatkaa. Mutta erikoistilanteet eivät jatkossa voi mennä näin selvästi Tampalle, jos Panthers meinaa voitoista pelata. ...ja voitoistahan tuolla pelataan.
 

Heddy#77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning, Manchester United
Jotenkin todella helpolla pääsi Bolts, verrattuna tuohon Leafs sarjaan. Panthers on mielestäni tällä hetkellä noista kahdesta vähän parempi joukkue ja freshimmällä jalalla liikenteessä, mutta jotenkin tuosta Floridan pelistä paistaa sellainen runkosarjamainen hyökkäys edellä kulkeva peli, jossa viisikko ei pysy tarpeeksi tiiviinä ja vastahyökkäyksiä satelee omiin. Mielestäni tuo kissojen yv kyllä pyörii ihan hyvin ja paikkoja tulee, mutta nyt varsinkin tässä pelissä oli mukana jo vähän huonoa tuuriakin

Täytyy sanoa, että Boltsin hyökkääminen tasakentällisin on kyllä tällä hetkellä todella unista ja etenkin kippari saa katsoa tuon osalta peiliin. Kuchilta nähtiin jo hieman parempaa 5 vs 5 peliä ja ylivoimallahan mies sitten onkin itse herra ja hidalgo.

Vaikka en todellakaan halua, että tästä ketjusta tulee samanlaista tuomareista itkemistä, kuten Leafs fanien ansiosta tuo meidän avauskierroksen ketju oli, niin pakko kyllä sanoa, että olipahan farssi tuo McDonaghin kolmannessa erässä saama jäähy. Kai tuonkin tilanteen nyt saisi vielä jälkikäteen katsottua ja todettua, että nyt meni pieleen?
 

Kaitsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimo Summanen ja antipatiat
Ikävästi jää Floridalla vajaaksi puolustuspelaaminen. Tänäänkin Barkov ja Lundell alivoimalla yrittämässä maalia ja Tampan viisikko pääsi sitten hyökkäämään koko kentän pituudelta Floridan kahta puolustajaa vastaan. Ekblad toki meni siinä kebabille, mutta silti tilanne, jota pitäisi välttää viimeiseen asti.

Bellemaren maalissa ei oltu sovittu, kuka hakee kiekon tasurialoituksesta ja sitten meni säätämiseksi. Ihan perusasioita, jotka eivät saisi olla noin "levällään".

Vielä on ainakin kolme peliä aikaa laittaa puutteet kuntoon, mutta eihän tuo hyvältä vaikuta. Paljon vähemmän olisin huolissani yv-pelaamisesta, vaikka sekin tekee surkeaa tulosta. Siinä sentään on ollut rakenne kunnossa tällä kaudella ja ukkojen taitotaso riittää ratkaisujen tekemiseen. Lähinnä rentous ja pakottaminen siellä lienee ongelma.
 

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Oli kyllä aika mitäänsanomaton tiistai illan höntsäpeli tunnelmansa puolesta, katsojatkin heräsivät areenalla vasta kolmannessa erässä, että siellä on kentällä joku jääkiekkopeli menossa. Pelillisesti oli myös aika tappavan tylsää, molemmat pelasivat kyllä tiukasti tuota 5vs5 peliä, ei sieltä hirveästi ylivoimalla päästy hyökkäämään. Toivottavasti tässä nyt vähän enemmän tunnetta heräisi pelaajienkin välillä, meinas ekan erän aikana uni tulla.

Vähän mutuilisin, että Brunetten eväät syöty, nyt pitäisi joku uusi soppa keitellä. Tampa veti yhden pelin, ettei ylivoima toiminut ja nyt se toimii taas täysillä sylentereillä ilman Pointiakin. Jopa 2. yv saa ihan hyvin luotua paikkoja.

Hagel pelasi omaan silmään kyllä todella hyvän pelin. Eiköhän tästä silti vielä tiukka sarja saada, Panthersilla kyllä kaikki palaset olemassa tehdä Tampasta ihan hakkelusta, varsinkin kun nyt pelattiin niin yksi hyökkääjä ja kuin yksi puolustaja vajaalla.
 

Danko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Columbus Blue Jackets
Ylivoimissa joukkueiden välillä eroa kuin yöllä ja päivällä. Vielä kun Florida ottaa hölmöjä kakkosia niin käytännössä avaavat kuskin oven Tampalle. En ymmärrä miten Panthersin ylivoima voi olla niin huonoa kun heillä on kentälle heittää Huberdeauta, Barkovia, Girouxia, Reinhartia jne.

Ekblad höntyili hienosti. Onko vastaavaa näkyvissä Tampan ykköspakki Hedmanilta?

Lightningin rutiini ja voittamisen kulttuuri on sillä tasolla että menevät liukuen jatkoon ellei Florida löydä uutta vaihdetta peliinsä.
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Oli kyllä pieni antikliimaksi tämä avaus, ei ollut Panthersista haastamaan Leafsin lailla ja tunnelmakin oli suht vaisu, joskin on sanottava että vertailukohta Florida vs Toronto on noin niinkuin kiekkokulttuurinkin kannalta vähän epäreilu. Tampalta loppuviimein aika ylivoimainen ja kliininen suoritus, näkee että näitä on muutama hoidettu aiemminkin.

Toivottavasti Panthers löytää sen sisäisen villipetonsa ja pelinsä asap koska muuten tämä sarja voi olla yllättävänkin nopeasti ohi.
 
Ylivoimissa joukkueiden välillä eroa kuin yöllä ja päivällä. Vielä kun Florida ottaa hölmöjä kakkosia niin käytännössä avaavat kuskin oven Tampalle. En ymmärrä miten Panthersin ylivoima voi olla niin huonoa kun heillä on kentälle heittää Huberdeauta, Barkovia, Girouxia, Reinhartia jne.

Ekblad höntyili hienosti. Onko vastaavaa näkyvissä Tampan ykköspakki Hedmanilta?

Lightningin rutiini ja voittamisen kulttuuri on sillä tasolla että menevät liukuen jatkoon ellei Florida löydä uutta vaihdetta peliinsä.

Tuo ylivoimahan toimi runkosarjassa ihan ok, varsinkin keväällä. Se oli lopulta kuitenkin sarjan 5. parasta keskiarvoisesti. Se on vaan nyt jostain syystä tukossa.

Ekblad välillä höntyilee, johtuuko sitten jalkanopeuden puutteesta vai mistä. Ei se ole tuollaisissa Hedmanin tasolla, lähellekään.

Mitä sitten tulee tunnelmaan hallissa. Tuntuuko noin paljon se, että Heatilla oli peli samana päivänä? Samoja katsojia, mikä syö sitten Panthersin hallista tunnelmaa? Kuitenkin ekalla kierroksella siellä oli hienoa tunnelmaa.
 

Stevie Why

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Red Wings, Rams, Blue Jays
Mitä sitten tulee tunnelmaan hallissa. Tuntuuko noin paljon se, että Heatilla oli peli samana päivänä? Samoja katsojia, mikä syö sitten Panthersin hallista tunnelmaa? Kuitenkin ekalla kierroksella siellä oli hienoa tunnelmaa.
Ihmettelen jos tää päällekkäisyys NBA-playoffien kanssa ei vaikuta asiaan. Mun mielestä ois aika tärkee juttu NHL:lle että ainakin saman markkina-alueen joukkueiden keskinäiset pelipäivät, tai ainakaan pelit, ei menisi päällekkäin - nythän tais olla niin että tällä kierroksella Heatin ja Panthers/Boltsin sarjojen pelipäivistä tyyliin jopa kuus seitsemästä menisi päällekkäin. Ei se aikataulujen järkkääminen varmasti aina helppoa ole mutta silloin lopputuloksena NHL:n osalta käy yleensä näin. Ja liigalla on tässä syy katsoa peiliin. Varsinkin Panthersin näkökulmasta tää on tosi paska juttu, ei ne voi lyhyellä aikavälillä kilpailla millään Heatin kanssa joka kummiskin on Miamin alueen ykkösjuttu ollut koko 2000-luvun ajan mm. Dolphinsin rämpiessä.




Syyt löytyy ilmeisesti tv-sopimuksista. ESPN:llä oli etuoikeus valita jompikumpi idän otteluparien oikeuksista, ja koska ESPN:llä on NBA:n puolella Celtics-Heat, niin totta kai he valitsi sitten Ranke-Canesin NHL:n puolelta ja ne sitten lyötiin eri päiville kuin Celtics-Heat... ja Panthers-Bolts.

Eli vähän surkeiden sattumusten sarjaa on kieltämättä mutta sanonpahan sen silti: puuhastelua.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Ylivoimissa joukkueiden välillä eroa kuin yöllä ja päivällä. Vielä kun Florida ottaa hölmöjä kakkosia niin käytännössä avaavat kuskin oven Tampalle. En ymmärrä miten Panthersin ylivoima voi olla niin huonoa kun heillä on kentälle heittää Huberdeauta, Barkovia, Girouxia, Reinhartia jne.

Ekblad höntyili hienosti. Onko vastaavaa näkyvissä Tampan ykköspakki Hedmanilta?

Lightningin rutiini ja voittamisen kulttuuri on sillä tasolla että menevät liukuen jatkoon ellei Florida löydä uutta vaihdetta peliinsä.

Valmennukseen nämä hommat on kyllä Floridalla ratkeamassa. Totaalisurkeat erikoistilanteet molemminpäin ja kyllähän tuommoinen kurittomuus ja sen aisoihin saaminen on valmennuksesta lähtevä asia.

Tasakentinhän Pantterit dominoivat tätäkin matsia.
 

Ni$pekt15

Jäsen
Suosikkijoukkue
BOSTON BRUINS
16-4 oli maalipaikat Floridalle toisessa erässä kun noin puolet oli pelattuna erästä. Sitten Tampa käänsi ruuvia kireämmälle ja Floridalta loppui tila ja aika operoimiseen. Myös kaksinkamppailut menivät vieraille sen jälkeen ja Kucherov päätti pistämään yhden miehen shown pystyyn. Loppu meni sitten pannukakuksi kun Tampan yv maali jostain syystä hyväksyttiin haaston jälkeen ja lisää ylivoimaa erän loppuun.

En tajua miksi tuosta Floridan ylivoimasta pitää tehdä niin vaikeata. Huberdeau pitä kiekkoa ja hakee syöttöjä neliön läpi kun vieressä Ekblad on täysin vapaana. No ehkä se siitä vielä aukeaa jossain vaiheessa. Toistaiseksi 0/20 jotain. Jari Sarasvuo sanoisi " onnea valitsemallanne tiellä"
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös