YEEEEEEAAAAAAAAAAAAAAAAAAAH!!!!!!!!!
Uskomatonta, Kiitos JYP!!! 17 vuotta on tullut odotettua pelkästään finaalipaikkaa, mutta nyt tuli kaupanpäälle vielä se kauan kaivattu mestaruus. 4-0 Kärppiä vastaan on huikea suoritus, eikä jätä sijaa jossitteluille. Viimeksi, kun JYP pelasi Jokereita vastaan finaaleita olin vasta 6-vuotias ja kuuntelin matsit radiosta, kun eivät porukat ottaneet hallille. Tuskin olisin seisomakatsomosta nähnytkään mitään. Siitä lähtien on tullut odotettua, että pääsisi itse hallille todistamaan ratkaisumatseja. Kaikkein heikompien vuosien ja pitkän rämpimisen jälkeen tämä mestaruus tuntuu tajuttoman hienolta, eikä tätä meinaa vieläkään uskoa todeksi.
Joskus kello seitsemän aikoihin selvisin kotiin tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Poikaa päästiin koskettelemaan jo keskikaupungilla, mutta myös kultaa pääsin suutelemaan. Kävin onnittelemassa Filip Riskaa, joka ojensi kultamitalin lähempää tuttavuutta varten. Hieno mies, hieno pelaaja. Myös muita pelaajia tuli onniteltua ja ylistettyä sen mikä äänestä irti lähti. Synergia Areenan pihassa oli mainiot pirskeet, kun joukkue ja The Poika saatiin paikalle. Hytösellä oli ääni täysin kateissa, mutta eipä omasta kurkustakaan lähtenyt juuri pihaustakaan. Hytönen aloitti hallin pihassa useat huudatukset ja jengi lähti erinomaisesti mukaan. Kaupungin baareille tosin pieni miinus, kun näyttivät jalkapalloa (!!!) oman kaupungin lätkäjoukkueen mestaruuden jälkeen. Olisivat nyt näyttäneet edes ratkaisevan finaalin highlightseja non-stoppina. Matsi-baarista lähdin pois, kun screenillä pyöri Ruotsin liigan fudista. Noh, hyvät huudatukset saatiin jokaisessa kuppilassa aikaan ja porukka lähti hienosti messiin. Kadulla huudettiin kilpaa: ”JYPPI ON UUSI SUOMEN MESTARI, HEI, SUOMEN MESTARI!!!” ja autot liputtivat JYPin puolesta.
Viimeisestä matsista sen verran, että Louhivaara oli viimeistelijänä kuin Selänne. Kylmäverinen kaveri, joka nousi ratkaisijan rooliin juuri parhaalla mahdollisella hetkellä. Myös oman kylän poika Jääskeläinen jatkoi siitä, mihin sunnuntaina jäi. Ravintola Hurrikaanissa tuli screeniltä peliä seurattua ja tunnelma oli ratkaisuhetkillä käsinkosketeltava. Rupesihan siinä välillä pelko hiipimään puseroon, kun Kärpät aloitti kirin Jonas Anderssonin johdolla. Tuli vähän Suomi-Ruotsi -matsit mieleen, kun asetelma oli hetkittäin JYP vs. Andersson.
Kärpille kiitos hyvästä vastuksesta. Ei tämä sarja kuitenkaan niin selvä ollut kuin otteluvoitot antavat ymmärtää. Suurimmat erot olivat maalivahtirintamalla, valmennuksessa ja pelitavassa. Ei ollut Tarkista samanlaisiin maagisiin otteisiin, joita Tuokkola ja Wallinheimo finaaleissa esittivät. Ollaan JYPin pelitavasta mitä mieltä tahansa, niin se oli sitä voittavaa kiekkoa. Ei välttämättä kaunista, mutta tappavan tehokasta. Tuollaista puolustuspelaamista odottaisin näkeväni myös Leijonilta. Vaikka Dufva kiittelikin hienona miehenä voiton jälkeen ainoastaan joukkuetta, niin erittäin suuri kiitos kuuluu myös hänelle. Ilman Dufvan pelitapaa tuskin oltaisiin tällaisessa tilanteessa. Voittava valmentaja, voittava pelitapa. Näin pitkäaikaisena JYPin kannattajana tämä mestaruus tuntuu niin tajuttoman hyvältä, että on aivan sama millä tavalla se voitettiin.
Huomenna jatketaan juhlia. Paikalla on myös Matti Nykänen. Eli Antti Virtasen toiveisiin on vastattu.
Ei tätä vielä osaa oikein pukea sanoiksi, vaikka vähän tuli fiiliksiä kirjoitettuakin. Yksi hienoimmista hetkistä (ellei hienoin), mitä on tullut jääkiekon parissa koettua.