Suomen historia finaaleissa, kuolemanpeleissä Kanadaa vastaan, pienoisena yllätyksenä tullut finaalipaikka...
Tuo eilinen voitto oli niin makea, että palkeet meinasi jo tyhjentyä. Toivon mukaan Leijonat ottaa kuitenkin Koivun & kumppaneiden puheista vaarin, ovat nollanneet tilanteen eilen ja lähtevät ruokahalu täysin tyydyttömänä illan koitokseen. Kokeneempi, paljon nähnyt kaarti -Peltonen, Lehtinen, JRuutu- on varmasti työstänyt tätä puolta ja nuorten tykkien -Koivu, TRuutu, Lehtonen- kohdalla en usko pienimpäänkään tyytyväisyyteen.
Avainasemaan nousevatkin nämä "marginaalipelaajat" jotka vastoin odotuksia ovat venyneet loistavasti ja vieneet Suomen finaaliin. Eilen antoivat kaikkensa, ottivat iskuja, vuodattivat hikeä...ja tänään pitäisi saada aikaiseksi täsmälleen sama lataus. Vieläkö irtoaa? Voi tulla hieman erilainen peli kuin Venäjää vastaan, mutta kyllä Suomen täytyy edelleen uskoa itseensä ja pelata vahvuuksillaan, ollen myös riittävän rohkea ja aktiivinen. Suoraan lennosta mm-välierään hypännyt Koistinen oli eilen loistava, painotti finaaliin tarkkaa ja yksinkertasta peliä. Kuhan nyt vaan uskaltaa tehdä niitä samoja asioita Kanadaakin vastaan, ettei vuorokauden aikana ala pää jumittaa. Sama koskee tietysti jokaista pelaajaa: peruuttelemalla ja pelkäämällä voittomahdollisuudet romahtavat.
Kanadalla pikkasen helpompi tie finaaliin, omaavat laadukkaan jengin ja sitä kanadalaista isojen peline tappohenkeä jne. Pessimisti voisi näistä edellä olevista aineksista kirjoittaa sen häviäjän muistokirjoituksen. Mutta kun kerta se hopea on jo kaapissa, niin miksei vittu oteta sitä kultaa pois kuleksimasta. Pelko pois, tilanne pitää nähdä suurena mahdollisuutena.
Huikea thrilleri tulossa, jälleen kerran.