Mainos

FC Bayern München 2021–2022 – Julian Nagelsmannin aikakauden alku

  • 8 415
  • 44

Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Kait se on pakko avata Saksan futismahdillekin oma ketjunsa, vaikka ei kyllä hajuakaan, kuinka aktiivisesti tätä tulee päiviteltyä, varsinkin, jos menee pelkästään meikäläisen päiväkirjoitteluksi. Mutta parempi, näin, niin ei tarvitse tuonne yleiselle puolelle sitten sotkea erikseen näitä tekstejä ja toivotaan muiltakin aktiivista keskustelua ja oikeastaan ihan mistä vaan, mikä Bayerniin liityy, niin saa ja melkeinpä pitääkin tänne laittaa.

Hansi Flickin 1,5 kauden suht voitokas aikakausi tuli päätökseensä ja nyt alkaa uusi aika "baby Mourinhon" eli Julian Nagelsmannin alaisuudessa. Vasta 33-vuotias Nagelsmann on futismaailman nousevia ja lahjakkaimpia valmentajakykyjä. Miehen urakaari on ollut lähes poikkeuksellinen ja etenkin poikkeusellisen nopea, aina sinne huipulle asti. Valmentajaura alkoi vuonna 2008 TSV 1860 Münchenin U17-joukkueessa, josta matka jatkui vuonna 2010 TSG Hoffenheimin organisaatioon. Nagelsmann toimi ensin kauden Hoffenheimim U17-joukkueen apuvalmentajam, jonka jälkeen nappasi päävastuun. 2013 vuonna Nagelsmann sai ylennyksen Hoffenheimin edustusjoukkueeseen ja toimi puoli kautta Marco Kurzin apurina. Tämän jälkeen tie vei kausiksi 2013-2016 Hoffenheimin U19-joukkueen päävalmentajaksi, jonka jälkeen nousi kolmeksi kaudeksi Hoffenheimin edustuksen päävalmentajaksi. Nagelsmann valmensi kausina 2016-2019 Hoffenheimissa 136 ottelua ja näissä pistekeskiarvo oli 1,53 P/O.

Nagelsmann sai jo paljon kehuja Hoffenheimissa ollessaan ja tie vei jälleen eteenpäin, tällä kertaa Saksan yhteen parhaimmista seurajoukkueista, RB Leipzigin pääkäskijäksi. Leipzigissa Nagelsmann valmensi kaksi kautta pistekeskiarvolla 1,94 P/O ja yhteensä 95 ottelua. 2019-2020 kaudella irtosi Bundesliigan 3.sija ja 2020-2021 kaudella 2.sija. Nagelsmannin molempina kausina Leipzig pääsi mys pelaamaan Mestarien Liigassa. 2019-2020 kaudella Leipzig voitto alkulohkonsa ja tie vei aina välieriin asti, jossa PSG katkaisi matkan lopulta 3-0 voitolla, mutta tämä oli jo kova työnäyte Naglesmannilta. Menneellä 2020-2021 kaudella Leipzig sijoittui tasapistein lohkonsa kakkoseksi PSG:n jälkeen ja matka katkesi jo pudotuspelin ensimmäisellä kierroksella englantilaista Liverpooli vastaan 4-0 yhteismaalein.

Ja nyt, kun kausi 2021-2022 on käynnistymäisillään, joutuu Nagelsmann jälleen kerran uuden haasteen ja työympäristön eteen ja tällä kertaa se haaste onkin mammuttimaisen iso. Hän ottaa haltuunsa Saksan futismahdin ja yhden maailman suurimmista seuroista, Bayern Müchenin peräti 5-vuotisella sopimuksella. Bayern maksoi Nagelsmannista ennätys-siirtosumman Leipzigille, 23 miljoonaa euroa. Nagelsmann valmensi ensimmäistä kertaa Bundesliigassa päävalmentaja paikalla, vuonna 2013 ja nyt vain kahdeksan vuotta myöhemmin, on tie vienyt jo 33 vuoden ikäisenä maailman huipulle. Voidaan todeta Nagelsmannin unelman käyneen toteen, koska mies on ollut pienestä pitäen kova Bayern-fani, nukkunut lapsuuden yönsä Bayern-lakanoissa ja syntynyt sekä viettänyt lapsuutensa, aivan Münchenin kupeessa, Landsberg am Lechin pikkukylässä.

Nagelsmann tunnetaan loistavana pelaajakehittäjänä, nuorten pelaajien jalostajana, pelin osaajana, pelin kehittäjänä sekä taktisena nerona. Nagelsmann haluaa koko ajan oppia uutta ja imeä tietoa itseensä, kuin pesusieni. Saa myös nähdä, miten Nagelsmannin suosima kolmen topparin, plus wing-backit -systeemi sopii Bayerniin, jossa on iät ja ajat pelattu neljän takalinjalla.

Odotukset sekä paine ovat Bayernissa samantien massivista luokkaa ja Nagelsmann tietää tämän itsekin. Mitään sopeutumisjaksoja ei ole, vaan Bayern-fanit, seurajohto, pelaajat ja varmasti myös Nagelsmann itse, odottavat ensi kaudella jälleen kerran Bundesliigan voittoa (Bayern tavoittelee Nagelsmannin alaisuudessa kymmenettä peräkkäistä Bundesliigan mestaruutta) ja Bayernissa odotusarvot ovat myös joka kausi triplassa: Bundesliiga, DFB-Pokal ja Mestarien Liiga. Tulosta pitää tulla päivästä UNO alkaen. Mutta voi jopa olla, että Nagelsmannin itse itselleen asettamat paineet ovat paljon kovemmat, kuin ympärillä olevan ympäristön ja Nagelsmann kääntää varmasti joka ikisen kiven menestystä jahdattaessa. Uhkakuviakin on ja kysymysmerkkejä on ilmassa, kuten jokaisessa pestissä. Tiukassa paikassa mitataan se, miten Nagelsmann nuorena kaverina saa joukkueen ja itseään vanhemmat pelaajat näppeihinsä. Kovassa paikassa on 33-vuotias Nagelsmann, joka tapauksessa.

Kokoonpano: 34 sopimuspelaajaa

Maalivahdit:
#1 Manuel Neuer (GK) "C"
#26 Sven Ulreich (GK)
*#35 Alexander Nübel (GK) - 2 vuoden lainalla AS Monacossa, (FRA)
*#36 Christian Früchtl (GK)
*#39 Ron-Thorben Hoffmann (GK)

Puolustajat:
#2 Dayot Upamecano (CB)
#3 Omar Richards (LB/LM)
? #4 Niklas Süle (CB/RB)
#5 Benjamin Pavard (RB/CB/LB/CDM)
#19 Alphonso Davies (LB/LW)
? #20 Bouna Sarr (RB/RM)
#21 Lucas Hernandez (LB/CB)
#23 Tanguy Nianzou (CB/CDM)
* #33 Lars Lukas Mai (CB/CDM) - vuoden lainalla Werder Bremenissä, (GER)
* #41 Chris Richards (CB/RB/LB)
* #44 Josip Stanisic (RB/CB/LB)

Keskikenttä:
#6 Joshua Kimmich (CDM/RB/CM)
? #8 Leon Goretzka (CM/CAM)
? #11 Michaël Cuisance (CM/CAM/CDM)
#22 Marc Roca (CDM/CM)
? #24 Corentin Tolisso (CM/CAM/CDM)
? #30 Adrian Fein (CDM/CM/CB)
* #32 Christopher Scott (CAM/SS/CM)
* #34 Oliver Batista Meier (CAM/LW/SS)
#42 Jamal Musiala (CAM/LW/CM)

Hyökkääjät:
#7 Serge Gnabry (RW/LW/SS)
#9 Robert Lewandowski (ST/SS)
#10 Leroy Sane (RW/LW/CAM)
#13 Eric Maxim Choupo-Moting (ST/SS)
? #14 Joshua Zirkzee (ST/SS)
* #15 Jann-Fiete Arp (ST/LW/RW) - vuoden lainalla Holsten Kielissä, (GER-2)
#25 Thomas Müller (SS/CAM/RW) "A"
? #29 Kingsley Coman (LW/RW/SS)
* #45 Leon Dajaku (SS/RW/LW) - vuoden lainalla Union Berlinissä, (GER)

Tähdellä (*) merkityt pelaajat aloittavat (suurella todennäköisyydellä) kauden joko lainalla muussa seurassa tai junioriakatemissa. Kysymysmerkillä (?) merkityt ovat vahvojen siirtohuhujen kohteena ja lähtökuopissa.


Ennen kauden alkua seuraavien pelaajien tilanne on 50/50 ja ovat lähtökuopissa: Bouna Sarr, Niklas Süle. Michael Cuisance, Adrian Fein, Joshua Zirkzee, Jann-Fiete Arp. Myös Comanista ja Goretzkasta on liikkunut huhuja. Goretzkan lähtöön en usko millään. Bayern haluaa pitää miehen ja tehdä Goretzkasta tulevaisuuden joukkueiden kulmakiven (Kimmichin ohella), Goretzka haluaa jatkaa Bayernissa ja tehdä jatkosopimuksen, mutta uusi agentti on nyt ilmestynyt hämmentämään soppaa. Tämä on vain todennäköisesti Goretzkan yritys mitata markkina-arvoa ja millaista rahallista korvausta olisi mahdollista saada. Goretzkan on huhuttu haluavan yli 10 miljoonan vuosipahvia, mikä olisi mielestäni jopa alakanttiin ja ryöstöhinta. Goretzkan sopimus loppuu ensi kesänä, mutta jo pari viikkoa sitten huhuttiin, että, kun EM-kisat päättyvät Saksan osalta ja Goretzka palaa Müncheniin, niin Bayernin tavoite on kiihdyttää neuvotteluita ja saada uusi sopimus tehtyä ennen seuraavan kauden alkua. Coman on ilmaissut lähtöhalunsa ja Bayern on asettanut miehen hintalapuksi 90 miljoonaa euroa. Comanin sopimus loppuu kuitenkin vasta kesällä 2023, joten Bayernilla ei ole mikään kiire tai tarve myydä Comania tänä kesänä ja suurella todennäköisyydellä pelaa ainakin ensi kauden Bayernin paidassa, näin kertovat vahvat huhut.

Jos katsotaan vielä pelaajarunkoa, niin maalivahtiosasto rakentuu kapteeni Neuerin varaan ja tuuraajana toimii paluumuuttaja Ulreich. Puolustuksen kolmen takalinjasta 2/3 paikkaa on varattu Hernandezille ja Upamecanolle ja kolmannesta paikasta taistelevat Süle, Nianzou sekä Pavard. Paljon riippuu siitä jääkö Süle Müncheniin vai siirtyykö muualle. Äärimmäisen lahjakas Nianzou on painanut huhujen mukaan kesällä hullun lailla hommia ja ollut nyt alkaneissa Bayernin treeneissä vakuuttava. Pavard voisi myös pelata oikean wing-backin paikalla, mutta hyökkäysominaisuudet eivät tätä ihan tue. Nagelsmannin tulon jälkeen on puhuttu paljon siitä ketkä pelaajista "hyötyvät" ja ketkä "kärsivät" Nagelsmannin tulosta. Flickin laisuudessa flopanneet ja koirankoppiin joutuneet pelaajat varmasti tästä hyötyvät, mutta Pavard lukeutuu enempi noihin "kärsijöihin". Pavardin pelaajaprofiili ei aivan parhaalla mahdollisella tavalla sovellu wing-backin tontille ja topparin paikalla kilpailu on kovaa. Vasen laita on selvä: Davies avaa ja sopii, kuin nenä päähän Nagelsmannin systeemiin ja Readingista hommattu Omar Richards tuuraa. Oikealla puolella wing-backiksi on ehdotettu myös hyökkäävämpää vaihtoehtoa, mm. Serge Gnabrya.

Jos katsotaan keskikenttää, niin Goretzka-Kimmich duo on päivänselvä avauksen kaksikko. Jos Tolissoa ei myydä, niin hän on loistava tuuraaja. Flickin koirankoppiinn joutunut Marc Roca kuuluu myös näihin "hyötyjiin" ja on pistänyt kesän aikana fysiikan kovaan kuntoon. Haluaa todistaa itsensä. Cuisancen tilanne selkiytyy treenileirin aikana. Onnistuuko vakuuttamaan Nagelsmannin? Jos ei, niin laitetaan lihoiksi. Ne kaksi ylempää keskikenttäpelaajaa ovat Müller ja Coman/Sane. Müller itsestäänselvä valinta, mutta saapa nähdä kumpi kaksikosta Coman-Sane avaa tuossa vierelle. Toki jos Pavard oikealla wing-backina, niin Gnabry ilmestyy kolmanneksi hämmentämään soppaa. Nuori Musiala tarjoaa myös erittäin hyvän vaihtoehdon, joko tuohon keskikentän yläosaan (Müller-Coman/Sane/Gnabry tontille) tai alemmas, missä Goretzka-Kimmich kaksikko pelaa. Kärjessä Lewandowski piikissä ja Choupo-Moting tuuraa. Nuori hollantilainen Zirkzee myyntihuhujen kohteena.

Bayernin on huhuttu etsivän markkinoilta vielä pelaajia seuraaville tonteille. Oikea laitapakki, keskikenttäpelaaja ja laitahyökkääjä. Tämä kuitenkin vaatisi todennäköisesti sen, että jokunen nykyisistä kavereista myytäisiin pois ja saataisiin kerättyä täten varoja hankintoihin.

Avauskokoonpano näyttää todennäköisesti kutakuinkin tältä:

3-4-2-1 (oletettu formaatti)

.....................................Lewandowski.........................................

..................................Coman......Müller.....................................

....Davies............Goretzka.............Kimmich............Gnabry....

............Hernandez........Upamecano........Süle.........................

............................................Neuer..............................................

Pitää vielä todeta, että ei se loppujen lopuksi kovin yllättävää ollut, että Flickin pesti Bayernissa jäi vain 1,5 vuoden mittaiseksi. Bundesliigavalmentajan keskimääräinen "elinikä" yhdessä seurassa on 1,2 vuotta. Bundesliigassa on viimeisen 15 vuoden aikana, kaksi(!) valmentajaa, jotka ovat valmentaneet enemmän, kuin kaksi vuotta: Pep Guardiola Bayernissa 3 vuotta ja Felix Magath Wolfsburgissa 2,5 vuotta. En siis yhtään ihmettele, miksi suurin osa noistakin valmentajista viettää elämäänsä hotellissa, eikä ala roudata omia rojujaan mukaan...Nagelsmann saattaa nyt nuorena ja hieman naiivina kaverina ajatella, että "täähän on selvä juttu", mutta en välttämättä antaisi kovinkaan pieniä kertoimia sille, että Nagelsmannkaan tuota viiden vuoden lappuaan loppuun asti valmentaa... :D

Siinäpä tämän ketjun avaus. Sana on vapaa.

Edit. Bayernin harkkakauden pelit ja päivämäärät sekä DFB-Pokalin ja Bundesliiga-kauden ensimmäinen peli:

Harkkapelit:
17.7, klo:17.00 FC Köln (Villingen)
24.7, klo:17.30 AFC Ajax (Allianz Arena)
28.7, klo:19.00 Mönchengladbach (Allianz Arena)
31.7, klo:17.30 SSC Napoli (Allianz Arena)

DFB-Pokal:
7.8, klo:15.00 Bremer SV (Bremen)

Bundesliiga:
13.8, klo:21.30 Mönchengladbach (Borussia-Park)
 
Viimeksi muokattu:

Tjapalala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, FC Honka
Loistava ketjunavaus @Proffa_20 . Näitä sun pitkiä asiantuntevia viestejä on suuri ilo lukea. Oppii samalla jotain uutta, kun Bundesliga tai Bayern ei ole tutuimpia aiheita itselle.

Itse katsoisin kokoonpanoa Neuerin ja Lewandoskin kautta. Kumpikaan ei ole enää nuori mies. Lewandoskilla ikääntyminen ei ole alkanut osoittaa merkkejä, mutta Neuerilla ehkä hieman olin ikääntymistä EM-kisoissa näkevinä. Onko Ulreich riittävä korvaaja? Ehkäpä. Mutta sentteritilanne on mielestäni huolestuttava mahdollisesti. Lewandoski on elämänsä kunnossa ja tuskin radikaalia hidastumista on vielä ensi kaudella ainakaan tulossa. Ei se ikääntyminen yksin kuitenkaan tule. Choupo-Mouting on suurseuroista yksi heikoimmista vaihtopelaajista. Viime kaudella 22 peliin 3 maalia ja ei koskaan mikään armoitettu maalintekijä ole ollut. Tottakai Gnabrya tai Mülleria voi peluuttaa ylempänä tarvittaessa. Mutta jos Lewalla menisi jokin paikka pahemmin rikki, niin kyllä se aika riski on. Choupo-Moting ei ole edes mikään nuori potentiaalinen tulevaisuuden nimi vaan ikämies hänkin.
 

Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Loistava ketjunavaus @Proffa_20 . Näitä sun pitkiä asiantuntevia viestejä on suuri ilo lukea. Oppii samalla jotain uutta, kun Bundesliga tai Bayern ei ole tutuimpia aiheita itselle.

Itse katsoisin kokoonpanoa Neuerin ja Lewandoskin kautta. Kumpikaan ei ole enää nuori mies. Lewandoskilla ikääntyminen ei ole alkanut osoittaa merkkejä, mutta Neuerilla ehkä hieman olin ikääntymistä EM-kisoissa näkevinä. Onko Ulreich riittävä korvaaja? Ehkäpä. Mutta sentteritilanne on mielestäni huolestuttava mahdollisesti. Lewandoski on elämänsä kunnossa ja tuskin radikaalia hidastumista on vielä ensi kaudella ainakaan tulossa. Ei se ikääntyminen yksin kuitenkaan tule. Choupo-Mouting on suurseuroista yksi heikoimmista vaihtopelaajista. Viime kaudella 22 peliin 3 maalia ja ei koskaan mikään armoitettu maalintekijä ole ollut. Tottakai Gnabrya tai Mülleria voi peluuttaa ylempänä tarvittaessa. Mutta jos Lewalla menisi jokin paikka pahemmin rikki, niin kyllä se aika riski on. Choupo-Moting ei ole edes mikään nuori potentiaalinen tulevaisuuden nimi vaan ikämies hänkin.
Nuo kaksi pelipaikkaa, eli maalivahti ja kärkipelaaja ovat aika hankalat ja kimurantit tontit Bayernissa. Maalin suulla Neuerin tontti on niin sinetöity ja kiveen hakattu, että hän saa pelata oikeastaan niin monta peliä, kuin haluaa. Manu Neuerin taso on tosiaan hiipumaan päin, mutta on siltikin vielä huippumaalivahti ja kiistaton ykkösmies maalille. Ulreichin taso on tosiaan vähän niin ja näin, että onko riittävä korvaaja, mutta toisaalta, aika harvalla huippujoukkueella siellä on varamaalivahtina sellaista nimeä kenet voisi maalin suulle isoihin peleihin heittää ja niin, että taso ei roimasti laske.

Bayernillahan on sopimuspelaajana 24-vuotias Alex Nübel, joka nyt siirtyi lainalle kahdeksi kaudeksi Monacoon. Olisi ollut loistava ja takuuvarma kakkosvahti, mutta lähti peliajan perässä, koska joutui istumaan viime kauden pääsääntöisesti penkillä. Sama homma olisi ollut tällä kaudella. Ei olisi tullut peliaikaa, vaan penkki olisi kulunut, tuohon ei halunnut lähteä, joten Ulreichiin on tyytyminen. Ulreich on ihan ok kakkosvahti ja entuudestaan tuttu seuralle, joten sen takia Bayernin johto tod.näköisesti kääntyi hänen puoleensa.

Kärjessä sama homma. Lewan asema on niin sementoitu ja saa Neuerin tavoin pelata kaikki mahdolliset pelit. Varakärjelle jää vain jämäminuutit ja todellisuudessa Bayernin varamoken ja varakärjen tontit ovat vain penkillä istumista koko kauden. Kuka sellaiseen haluaa lähteä? Lewa ja Neuer pelaavat n. 95%-99% koko kauden peleistä ja varapelaajille jää ihan marginaaliminuutit. Choupo-Moting on huhujen mukaan loistava koppipelaaja, pidetty pelaaja kaikkien keskuudessa, tulee toimeen kaikkien kanssa, luo yhteishenkeä, puhuu mm. englantia, saksaa, ranskaa, espanjaa. Tuo on todennäköisesti syy, minkä takia hän jatkaa ja Bayern ei lähtenyt merta edemmäs kalaan uuden varakärjen kanssa.

Nuo vararoolit ovat vain niin suurta penkillä istumista, että sinne ei ole mahdollista saada parempia kavereita. Nübel nuorena kaverina halusi lähteä peliajan perässä Monacoon ja Zirkzeenkin rooli olisi vain istua penkillä, mutta nuori ja lupaava peliemies tarvitsee peliminuutteja ja vastuuta. Toki voidaan pohtia, sitten Choupon taitotason riittävyyttä ja viime kauden maalimäärä oli vähäinen, mutta toisaalta ei haittaa, jos on ensi kaudellakin säästänyt kaikki maalit Chämppärien pudotuspelivaiheeseen ;)

Pari vuotta sitten Bayernilla oli Lewan varakärkenä varsinainen suber-sub eli Sandro Wagner. Wagner iski 2017-2018 kaudella yhteensä 9 maalia ja toimi loistavana tuuraajana Lewalle. Nuori Zirkzeekin iski toissa kauden lopussa 12 peliin 4 maalia (+yhden syötön) ja osoitti potentiaalinsa. Joku tuollainen "sandrowagner" olisi toki ollut huima haku, mutta ei oikeastaan realistinen, ellei ns. puhkeaisi kukkaan nimenomaan Bayernissa. Mutta edes tuollaiset "jo valmiiksi" 8-10 maalin miehet eivät pelkästään penkille tule istumaan. He saavat avauskokoonpanon paikan nääs jostain kellarikerroksen joukkueesta.

Choupo-Motingkin kävi huhujen mukaan jopa vähän koppavaksi, noiden kahden PSG-maalin jälkeen ja hän huhujen mukaan tavoitteli Bundesliigan kellarikerroksen joukkueista avaripaikkaa ja meinasi jopa hylätä Bayernin jatkosopimuksen, kun "ei ollut täysin tyytyväinen peliaikaan ja rooliin". Tuo vain osoittaa sen, että tuohon penkillä istujan rooliin ei oikein ole mahdollista saada kovemman tason ukkoja, kun tällaiset Choupotkin meinaavat jo alkaa röyhkeiksi ja vaatia enemmän peliaikaa.

Se on niin selvä homma ja kaikille halukkaille tehdäänkin selväksi jo neuvotteluvaiheessa, että "pojat, teidän rooli on muuten istua vain penkillä ja annatte koko kauden aikana ehkä 3-4 huilipeliä Neuerille ja Lewalle, plus sitten pelien lopun jämäminuutit". Nuorten ja kehittyvien kavereiden ei tuohon kannata lähteä ja paremmat pelaajat eivät myöskään halua istua koko kautta penkillä. Nyt tämä joukkue on rakennettu tuon uhkapelin varaan, että noille pelipaikoille on avaukseen kiistattomat pelimiehet, ja varapelaajat noille tonteille vain istuvat penkillä ja ovat muutenkin laadultaan enemmän hernepyssy kategoriaa. Sitten, kun aika Neuerista, Lewasta ja Müllerista jättää, niin mielenkiintoista, miten Bayern lähtee tuota sitten rakentamaan.

Vielä kun korona verottaa budjettia, niin voi olla, että Bayernin ensi kauden joukkue jää joiltain osin hieman vaatimattomaksi, vaikkakin se toki edelleen kova on ja avauksen riittää laatua, niin penkin laadusta joudutaan tod.näköisesti nyt tinkimään hieman.
 

Tjapalala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, FC Honka
Nuo kaksi pelipaikkaa, eli maalivahti ja kärkipelaaja ovat aika hankalat ja kimurantit tontit Bayernissa. Maalin suulla Neuerin tontti on niin sinetöity ja kiveen hakattu, että hän saa pelata oikeastaan niin monta peliä, kuin haluaa. Manu Neuerin taso on tosiaan hiipumaan päin, mutta on siltikin vielä huippumaalivahti ja kiistaton ykkösmies maalille. Ulreichin taso on tosiaan vähän niin ja näin, että onko riittävä korvaaja, mutta toisaalta, aika harvalla huippujoukkueella siellä on varamaalivahtina sellaista nimeä kenet voisi maalin suulle isoihin peleihin heittää ja niin, että taso ei roimasti laske.

Bayernillahan on sopimuspelaajana 24-vuotias Alex Nübel, joka nyt siirtyi lainalle kahdeksi kaudeksi Monacoon. Olisi ollut loistava ja takuuvarma kakkosvahti, mutta lähti peliajan perässä, koska joutui istumaan viime kauden pääsääntöisesti penkillä. Sama homma olisi ollut tällä kaudella. Ei olisi tullut peliaikaa, vaan penkki olisi kulunut, tuohon ei halunnut lähteä, joten Ulreichiin on tyytyminen. Ulreich on ihan ok kakkosvahti ja entuudestaan tuttu seuralle, joten sen takia Bayernin johto tod.näköisesti kääntyi hänen puoleensa.

Kärjessä sama homma. Lewan asema on niin sementoitu ja saa Neuerin tavoin pelata kaikki mahdolliset pelit. Varakärjelle jää vain jämäminuutit ja todellisuudessa Bayernin varamoken ja varakärjen tontit ovat vain penkillä istumista koko kauden. Kuka sellaiseen haluaa lähteä? Lewa ja Neuer pelaavat n. 95%-99% koko kauden peleistä ja varapelaajille jää ihan marginaaliminuutit. Choupo-Moting on huhujen mukaan loistava koppipelaaja, pidetty pelaaja kaikkien keskuudessa, tulee toimeen kaikkien kanssa, luo yhteishenkeä, puhuu mm. englantia, saksaa, ranskaa, espanjaa. Tuo on todennäköisesti syy, minkä takia hän jatkaa ja Bayern ei lähtenyt merta edemmäs kalaan uuden varakärjen kanssa.

Nuo vararoolit ovat vain niin suurta penkillä istumista, että sinne ei ole mahdollista saada parempia kavereita. Nübel nuorena kaverina halusi lähteä peliajan perässä Monacoon ja Zirkzeenkin rooli olisi vain istua penkillä, mutta nuori ja lupaava peliemies tarvitsee peliminuutteja ja vastuuta. Toki voidaan pohtia, sitten Choupon taitotason riittävyyttä ja viime kauden maalimäärä oli vähäinen, mutta toisaalta ei haittaa, jos on ensi kaudellakin säästänyt kaikki maalit Chämppärien pudotuspelivaiheeseen ;)

Pari vuotta sitten Bayernilla oli Lewan varakärkenä varsinainen suber-sub eli Sandro Wagner. Wagner iski 2017-2018 kaudella yhteensä 9 maalia ja toimi loistavana tuuraajana Lewalle. Nuori Zirkzeekin iski toissa kauden lopussa 12 peliin 4 maalia (+yhden syötön) ja osoitti potentiaalinsa. Joku tuollainen "sandrowagner" olisi toki ollut huima haku, mutta ei oikeastaan realistinen, ellei ns. puhkeaisi kukkaan nimenomaan Bayernissa. Mutta edes tuollaiset "jo valmiiksi" 8-10 maalin miehet eivät pelkästään penkille tule istumaan. He saavat avauskokoonpanon paikan nääs jostain kellarikerroksen joukkueesta.

Choupo-Motingkin kävi huhujen mukaan jopa vähän koppavaksi, noiden kahden PSG-maalin jälkeen ja hän huhujen mukaan tavoitteli Bundesliigan kellarikerroksen joukkueista avaripaikkaa ja meinasi jopa hylätä Bayernin jatkosopimuksen, kun "ei ollut täysin tyytyväinen peliaikaan ja rooliin". Tuo vain osoittaa sen, että tuohon penkillä istujan rooliin ei oikein ole mahdollista saada kovemman tason ukkoja, kun tällaiset Choupotkin meinaavat jo alkaa röyhkeiksi ja vaatia enemmän peliaikaa.

Se on niin selvä homma ja kaikille halukkaille tehdäänkin selväksi jo neuvotteluvaiheessa, että "pojat, teidän rooli on muuten istua vain penkillä ja annatte koko kauden aikana ehkä 3-4 huilipeliä Neuerille ja Lewalle, plus sitten pelien lopun jämäminuutit". Nuorten ja kehittyvien kavereiden ei tuohon kannata lähteä ja paremmat pelaajat eivät myöskään halua istua koko kautta penkillä. Nyt tämä joukkue on rakennettu tuon uhkapelin varaan, että noille pelipaikoille on avaukseen kiistattomat pelimiehet, ja varapelaajat noille tonteille vain istuvat penkillä ja ovat muutenkin laadultaan enemmän hernepyssy kategoriaa. Sitten, kun aika Neuerista, Lewasta ja Müllerista jättää, niin mielenkiintoista, miten Bayern lähtee tuota sitten rakentamaan.

Vielä kun korona verottaa budjettia, niin voi olla, että Bayernin ensi kauden joukkue jää joiltain osin hieman vaatimattomaksi, vaikkakin se toki edelleen kova on ja avauksen riittää laatua, niin penkin laadusta joudutaan tod.näköisesti nyt tinkimään hieman.
Kyllä se näin kuten itse sanot. Jossain kohtaa on varmaan hyvä kuitenkin alkaa katsomaan korvaajaa ja mantteliperijää joukkueseen. Ettei käy niin, että vanha runko jää käsiin ja korvaajien löytäminen on hankalaa. Muutenhan on Bayern aika hyvin nuorentanut joukkuetta ja tasapainoinen rakenne. Nübel lienee ainakin vielä Neuerin korvaajalta ja kahden vuoden päästä on varmasti jo enemmän peliaikaa luvassa jos kehitys on toivottua. Siinä ajassa on kuitenkin paljon kerkeää tapahtua.

Lewan korvaajaa varmaan muutaman vuoden päästä aktiivisesti kannattaisi alkamaan etsimään. Kesään 23 on soppari tällä hetkellä. Siinä vaiheessa ei varmaan pysty enää pelaamaan 95% pelejä. Håland on varmaan nimi ketä tulee kaikilla ensimmäisenä mieleen, mutta hänen suhteen pitää varmaan hyvissä ajoin ennen ensi kesää hereillä, kun ulosostopykälä astuu voimaan.
 

Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
Myös Comanista ja Goretzkasta on liikkunut huhuja. Goretzkan lähtöön en usko millään. Bayern haluaa pitää miehen ja tehdä Goretzkasta tulevaisuuden joukkueiden kulmakiven (Kimmichin ohella), Goretzka haluaa jatkaa Bayernissa ja tehdä jatkosopimuksen, mutta uusi agentti on nyt ilmestynyt hämmentämään soppaa. Tämä on vain todennäköisesti Goretzkan yritys mitata markkina-arvoa ja millaista rahallista korvausta olisi mahdollista saada. Goretzkan on huhuttu haluavan yli 10 miljoonan vuosipahvia, mikä olisi mielestäni jopa alakanttiin ja ryöstöhinta. Goretzkan sopimus loppuu ensi kesänä, mutta jo pari viikkoa sitten huhuttiin, että, kun EM-kisat päättyvät Saksan osalta ja Goretzka palaa Müncheniin, niin Bayernin tavoite on kiihdyttää neuvotteluita ja saada uusi sopimus tehtyä ennen seuraavan kauden alkua.
Aika kaukana taidetaan olla vielä jatkosopimuksesta. Uusimpien huhujen mukaan Goretzkan pyynti on 20 miljoonaa/vuosi ja Bayernin tarjous on 10-12 miljoona/vuosi. Voihan se olla, että tuosta vielä johonkin kompromissiin päästään, mikäli Goretzka haluaa välttämättä jatkaa Bayernissa, mutta jos hän haluaa lähteä kokeilemaan siipiänsä muualle, niin eiköhän joku seura tuohon hänen pyyntiinsä vastaa.

Christian Falk puhui alkukesästä tästä Bayernin ongelmasta tehdä jatkosopimuksia ja se kaikki johtuu hänen mukaansa Sanen erittäin rahakkaasta sopimuksesta. Sanelle maksetaan kovaa liksaa ja muut pelaajat käyttävät tuota vertailukohtana jatkosopimusneuvotteluissa, mikä on sinänsä ihan loogista. Minkä ihmeen takia esimerkiksi Goretzka suostuisi pelaamaan pienemmällä liksalla kuin Sane, sillä hän on Bayernille kuitenkin huomattavasti tärkeämpi pelaaja. Tarkkaa tietoa Sanen palkasta ei ole, mutta arviot siitä heittelevät kuitenkin tuon 20 miljoonaa/vuosi molemmin puolin.

Sane vaikutti viime kesänä hyvältä hankinnalta Bayernille, mutta jos tuon hänen sopimuksensa takia useampi tärkeä pelaaja poistuu seurasta, niin aika surulliselta hankinnalta tuo alkaa vaikuttamaan. Alaba lähti jo eikä jatkosopimusneuvottelut tunnu oikein etenevän myöskään Goretzkan, Comanin tai Sulen kanssa. Sama homma kävi myös Real Madridissa nyt, kun he hankkivat Alaban. Jatkosopimusneuvottelut Varanen kanssa eivät edenneet mihinkään, kun Realin tarjoukset olivat paljon alempana kuin Alaban palkka ja kohta Varane onkin jo ex-Real Madrid pelaaja.
 

Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Aika kaukana taidetaan olla vielä jatkosopimuksesta. Uusimpien huhujen mukaan Goretzkan pyynti on 20 miljoonaa/vuosi ja Bayernin tarjous on 10-12 miljoona/vuosi. Voihan se olla, että tuosta vielä johonkin kompromissiin päästään, mikäli Goretzka haluaa välttämättä jatkaa Bayernissa, mutta jos hän haluaa lähteä kokeilemaan siipiänsä muualle, niin eiköhän joku seura tuohon hänen pyyntiinsä vastaa.

Christian Falk puhui alkukesästä tästä Bayernin ongelmasta tehdä jatkosopimuksia ja se kaikki johtuu hänen mukaansa Sanen erittäin rahakkaasta sopimuksesta. Sanelle maksetaan kovaa liksaa ja muut pelaajat käyttävät tuota vertailukohtana jatkosopimusneuvotteluissa, mikä on sinänsä ihan loogista. Minkä ihmeen takia esimerkiksi Goretzka suostuisi pelaamaan pienemmällä liksalla kuin Sane, sillä hän on Bayernille kuitenkin huomattavasti tärkeämpi pelaaja. Tarkkaa tietoa Sanen palkasta ei ole, mutta arviot siitä heittelevät kuitenkin tuon 20 miljoonaa/vuosi molemmin puolin.

Sane vaikutti viime kesänä hyvältä hankinnalta Bayernille, mutta jos tuon hänen sopimuksensa takia useampi tärkeä pelaaja poistuu seurasta, niin aika surulliselta hankinnalta tuo alkaa vaikuttamaan. Alaba lähti jo eikä jatkosopimusneuvottelut tunnu oikein etenevän myöskään Goretzkan, Comanin tai Sulen kanssa. Sama homma kävi myös Real Madridissa nyt, kun he hankkivat Alaban. Jatkosopimusneuvottelut Varanen kanssa eivät edenneet mihinkään, kun Realin tarjoukset olivat paljon alempana kuin Alaban palkka ja kohta Varane onkin jo ex-Real Madrid pelaaja.
Noista kolmesta, niin Niklas Sülea Bayern on ilmeisesti muutenkin kaupitellut ja kertonut, että dopivan hinnan tullessa kohdalle ovat valmiita Sülen myymään. Chelsea on ollut ainakin todella kiinnostunut Sülesta. Süle on tottakai Nagelsmannin vanha tuttu Hoffenheimista ja Süle nimenomaan puhkesi kukkaan Nagelsmannin alaisuudessa Hoffenheimissa. Sülen jatkosopimus riippuu pitkälti siitä, miten hän itse näkee roolinsa seurassa nyt ja tulevaisuudessa. On käynyt keskusteluja jo Nagelsmannin kanssa ja Nagelsmannilta löytyy kova arvostus Sülea kohtaan ja näkee Sülen arvokkaana palasena joukkuetta. Tämä ei silti poista sitä, että Bayern on valmis laittamaan Sülen lihoiksi jos sopivaa rahamäärää tarjotaan. Toistaiseksi kukaan ei ole lähteiden mukaan kuitenkaan esittänyt komkreettista tarjousta Sülesta, vaikka kiinnostusta monesta suunnasta on.

Comanin pyynti on tosiaan huhujen mukaan jossain siellä €20 miljoonan tienoilla ja noilla hinnoilla saa kyllä omasta puolestani lähteä. Oikeassa olet siinä, että tuota Sanen n. €16 miljoonan sopimusta käytetään mittatikkuna näiden muiden pelaajien keskuudessa. Mm. Goretzkan, Comanin, Kimmichin. Coman on hyvä pelaaja, mutta jos haluaa sellaista €20 miljoonan vuosipalkkaa, niin siinä ei mitään järkeä ole. Bayern ja Oliver Khan ovat tehneet selväksi, että €20 miljoonaa ovat sopimusneuvotteluissa seuran katto ja sitä enempää he eivät ole kenellekään maksamassa. Tällä hetkellä ainoa Bayern pelaaja kuka tuon 20 miljoonaa tienaa on Lewandowski. Comanin hinnaksi Bayern on asettanut €70-90 miljoonaa ja, vaikka Coman hyvä pelaaja on, niin ei kuitenkaa mikään korvaamaton tai sellainen pelajaa kuka pitäisi pitää "hinnalla millä hyvänsä". Noista kolmesta kaverista (Coman, Goretzka, Süle), niin ilmeisesti Comancon eniten "närkästynyt" ja tällä hetkellä haluaa eniten lähteä seurasta, jolleivat noihin hulluihin palkkasummiin taivu.

Goretzkan tilanteessa hämminkiä aiheuttaa Manuel Neuerinkin agenttina tunneetu Thomas Kroth, jonka välit Salihamidzicin kanssa eivät ole kovin hyvät. Bayernin katto pelaajapalkkioiden kanssa on tosiaan se €20 miljoonaa ja se on varattu ihan muutamalle johtavalle kärkipelaajalle. Comanille Bayern ei ilmeisesti ole missään vaiheessa ollut valmis maksamaa tuollaisa summia, mutta Goretzkan kohdalla Bayern voi jopa olla valmis tuon parikymmentä miljoonaa maksamaan. Goretzkan loukkaantumisherkkyyd on ilmeisesti asia mikä huolettaa Bayernia. Toki Goretzkalla on ilmeisesti halua jatkaa Bayernissa, joten on mahdollista, että suostuu tulemaan jonkin verran vastaan noissa vaatimuksissa. Näistä kolmesta kaverista itse näen, että Goretzka olisi ehdottomasti se tärkein palanen kuka olisi pidettävät. Süle, niin ihan kiva jos jatkaa, mutta sopivan tarjouksen tullessa vastaan, en pane pahakseni, jos Bayern miehellä rahastaa. Sama Comanin kanssa. Mielellään Comanin pitäisi, koska on kasvanut maailamnluokanpelaajaksi, mutta ei ole kuitenkaan korvaamaton. Tällä hetkellä tilanne toki on noin, että pakka on aika auki ja varmasti kuumimpana aiheena pöydällä on Goretzkan jatkosopimus, koska se umpeutuu ensi kesänä ja on noista kolmesta kaikista tärkein.

Kimmichin vaatimukset myös €20 miljoonan tienoilla, mutta sopimus loppuu vasta kesällä 2023. Kimmichiä Bayernilla ei ole varaa menettää.

Edit. Lisättäkään vielä, että ilmeisesti tuo Goretzkan vaatimus €20 miljoonan vuosipalkasta ei pidä paikkaansa tai ainakaan tuollaista summaa ei olla missään vaiheessa Goretzkan leiristä nostettu esille. Aiemmat huhut Goretzkan palkasta ovat pyörineet max. siellä €16 miljoonan tienoilla. Goretzka haluu ensin nähdä mihin suuntaan Nagelsmannin Bayern on matkalla, ennen kuin allekirjoittaa jatkon.
 
Viimeksi muokattu:

Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Pientä päivitystä Bayernin tilanteeseen:

- Kimmichin kanssa on sovittu kahden vuoden jatkosta nykyiseen sopimukseen. Nykyinen sopimus kestää kesään 2023 saakka, mutta nyt tuon kahden lisävuoden ansiosta jatkuu suoraan kesään 2025. Kimmich tulee noiden parin vuoden aikana tienaamaan n. €20 miljoonaa ja nousee Bayernin palkkalistojen kärkipäähän. Itse olisin toivonut vielä yhtä extra vuotta tuohon jatkoon, mutta parempi tämä on, kuin ei yhtään mitään. Julkistuksen piti tulla jo eilen, mutta se on jostain syystä viivästynyt. Mutta ei huolta, kyllä se on sieltä tuloillaan hetkenä minä hyvänsä.

- Bayern on informoinut Tolissoa, että hän ei kuulu Nagelsmannin suunnitelmiin ja Bayernin tavoite on ilmeisesti myydä Tolisso pikapikaa, jopa niinkin alhaisella hinnalla, kuin €10 miljoonaa.

- Tolisson korvaajaksi Bayern on hankkimassa Leipzigin Marcel Sabitzeria, joka oli Leipzigissä Nagelsmannin luottomiehiä. Hinnan arvioidaan olevan €18-20 miljoonan tienoilla.

- Bayern on koko kesän metsästänyt neljättä laituria Gnabryn, Comanin ja Sanen seuraksi ja kärkivaihtoehdoksi on noussut FC Toulousen (FRA-2) 21-vuotias ranskalainen Amine Adli, jonka hankintaa Bayern on vaivihkaa työstänyt taustalla. Toulousen pyynti on n. €10 miljoonaa, mutta on hieman epävarmaa, onko Bayern valmis maksamaan kakkossarjatason pelaajasta tuota summaa. Toki Musiala pystyy pelaamaan myös laidalla, mutta tällöin se on pois keskikentältä.

- Franck Ribery treenannut ja pitänyt kuntoa yllä Münchenissa ja jotkut Bayernin johtokunnan dinoista puoltavat Riberyn paluuta...ei vakuuta tämä plääni ollenkaan (eikä vakuuta Salihamidziciakaan, mutta saapa nähdä jyräävätkö johtokunnan dinot urheilujohtaja Salihamidzicin tässä). Mieluummin Adli tai antaa sitten vaikka omille junnuille näytönpaikan, esim. 18-vuotias Armin Sieb vakuutti harkkapeleissä.

- Bayern etsinyt markkinoilta myös oikeaa laitapakkia ja nyt, kun Pavard loukkasi nilkkansa eilen treeneissä (huilaa n. 3-4 viikkoa), niin Bayern on "kiihdyttänyt" etsintöjään uuden oikean laitapakin suhteen. Hyvin suurella todennäköisyydellä, joku saapuu ennen siirtorajan umpeutumista.

- Tilanne on kuitenkin edelleen se, että Bayern ei halua käyttää liikaa rahaa tai rahaa ollenkaan, joten on myös mahdollista, että Bayern tekee laitapakin suhteen lainasopimuksen. Rahan niukkuus on myös syy, miksi ilman sopimusta oleva Ribery houkuttaa johtokuntaa. Bayernin hankintalistalla oli keskikenttäpelaaja, oikea laitapakki ja laituri. Näistä laiturin ja laitapakin suhteen näyttää siltä, että jotain toimia vielä nähdään. Keskikentällä tilanne tulee menemään yksi yhteen, jos Tolisso poistuu ja Sabitzer tulee tilalle, joten kenties keskikentälle voisi vielä jonkun vahvistuksen hommata, mutta kun rahaa ei oikein ole tai sen kanssa nuukaillaan, niin...

Kausi starttaa siis huomenna vieraspelillä Borussia Mönchegladbachia vastaan, joka on ollut viime vuosina ilkeän epämieluisa ja hankala vastus Bayernille. Bayern ei harkkakaudella voittanut pelin peliä, mutta tämä asia ei sinänsä allekirjoittanutta sen suuremmin huoleta, koska harkkapeleissä ei kertaakaan menty parhaalla mahdollisella kokoonpanolla koko peliä, vaan nuoret saivat rutkasti peliaikaa. Totta kai Nagelsmann ajaa vielä omia systeemejään ja pelitapaansa sisään ja tavallaan hyvä, että huomenna haaste on jo kova ja saadaan jonkinlaista osviittaa, että miten se peli parhaalla kokoonpanolla kulkee. Kun katsoo Bayernin aiempaa nihkeämpää rekordia Mönchegladbachia vastaan ja nykyistä hieman sekavaa ja oppimisvaiheessa olevaa tilaa, niin tasapeli tai tappio huomisesta pelistä ei yllätäisi. Toki tulosta tärkeämpää on nähdä, että miltä se itse peli näyttää.

Nagelsmannin huhutaan vahvasti avaavan neljän takalinjalla ja jo Flickin aikana tunnetuksi tulleella 4-2-3-1 systeemillä. Upamecanon ja Nianzoun spekuloidaan olevan topparipari, Sarrin avaavan nyt oikealla, kun Pavard puuttuu ja Stanisicin avaavan vasemmalla. Kesällä hankittu Omar Richards osoitti harkkapeleissä puutteita puolustussuuntaan, joten kun Davies on vielä pois, niin Stanisic on suosikki vasemmaksi laitapakiksi huomenna. Keskikentän kaksikko tullee olemaan Goretzka-Kimmich, ylempänä on suurella todennäköisyydellä trio Sane-Müller-Gnabry ja piikissä Lewa.

Edit. typot
 
Viimeksi muokattu:

Fordél

Jäsen
Ei vakuuttanut Bayenin puolustuspeli ja etenkään keskustan pelaaminen avauspelissä Mönchengladbachia vastaa. Etenkin pelin alkupuolella Bayernin puolustus oli ihan sekaisin ja sen läpi tultiin useita kertoja. Upamecano oli erityisen pihalla.

Hyökkäyspeli toimi ihan kivasti, ja vain Sommerin huipputorjuntojen myötä Bayern jäi tänään vain yhteen maaliin. Välihuomautuksena: Sommer on muuten yksi aliarvostetuimpia veskoja maailmassa. Ihan huikea veska! Lewandowski teki taas se yhden. Taisi olla seitsemäs peräkkäiden maali kauden avauspelissä.

Tästä on ihan hyvä jatkaa, mutta Nagelsmannin pitää saada puolustuspelaaminen organisoitua kuntoon.
 

Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Samoja ajatuksia, kuin @Fordél :illa ylempänä. Pelin alku ja ekat parikymmentä minuuttia olivat todella heikkoa Bayernilta. Staattista seisokelua ja ihmettelyä, jonka seurauksena oltiin koko ajan myöhässä ja pihalla. Davies vasemmalla oli koko pelin ajan aika jokerikortti, niin hyvässä, kuin pahassakin. Hyökkäyspäänvaistot on, mutta peliin pitää saada tasaisuutta ja varmuutta.

Samt ongelmat jatkuivat, kuin viime kaudella, eli puolustus veti, kuin verkkokassi. Upamecano oli uskomattoman heikko eilen. Pitää toki nyt lähtökohdin tarkentaa, että ei Bayernilla ole mitenkään huikean kova puolustus _juuri nyt_. Esim. moni hehkuttaa ja hehkutti Upamecanoa, kun siirtyi Bayerniin, mutta ei Upamecano ole _vielä_ maailman eliittipuolustajia. Hyvä puolustaja toki jo nyt ja siinä kintahaalla, että murtautuu sinne eturiiviin, mutta ei se pelkkä paidan vaihtaminen tee pelaajasta yhtäkkiä sen parempaa. Joillakin faneilla tuntuu vain olevan se käsitys ja harhaluulo, että kun pelaajaa siirtyy isoon seuraan, niin hänestä tulee automaattisesti maailmanluokan pelaaja siinä ohessa. Upamecano oli viime kaudella monessa tilastossa ja ylipäätään kokonaistaitotaso huomioiden vielä jopa roimasti muuan Mats Hummelsiakin perässä, joka pelasi Dortmundissa hyvän viime kauden.

Bayernin puolustus on näin alkuun, ihan nimellisestikin, jopa köykäinen ja rakennettu sen kuuluisan potentiaalin varaan. Ei sillä, koska itse tykkään nykyisestä puolustuksesta ja sen nuoruudesta ja kehitysvarasta, mikä siihen on laskelmoitu, mutta näin lähtökohtaisesti se ei ole lähelläkään maailman kärkeä. Davies, O.Richards, C.Richards, Hernandez, Upamecano, Nianzou, Süle, Pavard...potentiaalia tuossa on, mutta ei tuossa ole yhtään sellaista kiistatonta aloittajaa tai pelipaikkansa ihan maailmanhuippua. Tai toki Davies vasemmalla on selvä aloittaja ja myös vasemman laitapakin tontilla omissa papereissani on Hernandez, joka hän on ehkä ainoa eliittitason kaveri tuossa nimilistassa, loisti jo viime kaudella, kun sai peliaikaa.

Mutta muuten pakka on aika auki, ketkä pelaavat. Muun muassa Upamecano ja Nianzou ovat kovia talentteja, mutta eivät ole _vielä_ sillä eliittitasolla. Voivat sitä toki olla jo niinkin pian, kuin loppukaudesta, mutta ei vielä. Loppukaudesta (jos ihan kaikki menee nappiin), niin Bayernin puolustus voi olla ihan jopa huikea, mutta vielä _juuri nyt_ se ei sitä ole. Josip Stanisicille erityismaininta eiliseltä. Ei ole mikään maailmanluokan talentti, mutta tsäännssit on kehittyä Bayernissa vuosien mittaan erittäin luotettavaksi ja tunnolliseksi varapelaajaksi, jonka voi heittää mihin tahansa puolustuslinjassa; keskelle, vasemmalle tai oikealle. Jo nyt erittäin varmaa pelaamista ja monipuolisuutensa takia (sekä osin Bayernin heikohkon vaihtopenkin takia), niin voi saada tällä kaudella jo yllättävän paljonkin peliaikaa. Eilisen näytöt ainakin puoltavat lisää tilaisuuksia.

Jos vielä nopeasti itse peliä, niin hyökkäsypelissä oli paljon samaa ja hyvää mitä jo viime kaudella Flickin alaisuudessa, siinä on hyvä pohja minkä päälle rakentaa ja vielä, kun siellä on Coman, Sane ja Gnabry näytönhaluisina lyömässä pökköä pesään, niin pohjat on hyvä. Sen sijaan puolustuspeli, keskustan tukkiminen, sijoittuminen...heikkoa, äärimmäisen heikkoa. Nagelsmann ei varmasti halu pelata ihan samanlaista hurlumheita, kuin Flick ja haluaa enemmmän kenttätasapainoa pelaamiseen. Linjojen välit venyivät liian suuriksi (etenkin keski ja puolustuslinjan väli).

Toki helpot virheet ja lapsukset entisestään vaikeuttivat hommaa (kauden eka peli, joten annetaan löysää) ja vielä, kun pakiston sijoittuminen oli heikkoa ja oltiin (kenties vielä Flickin jalkapallon mukaisesti?) tuntosarvet ojossa, menossa hyökkäämään, niin myöhässä oltiin, vaikka pelin alla oliskin ollut tarpeeksi pelaajia. Bayernin vastaprässi oli jo viime kaudella heikkoa pallonmenetyksen jälkeen ja samalla lailla reagointi oli nytkin etanan tasolla.

Tästä on ihan hyvä tosiaan jatkaa ja ihan hyvä, että Nagelsmann ei saa katettua pöytää, vaan parannettavaa löytyy ja kehitysvaraa on.

Edit. typot
 
Viimeksi muokattu:

Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Bayern nappasi Super Cupin pytyn voittamalla Dortmundin 1-3 lukemin ja nyt nähtiin massiivinen tasonnosto viime perjantain Mönchengladbach peliin. Puolustuspeli oli paljon tiiviimpää ja ehkä se suurin ero perjantain peliin nähtiin nimenomaan yksilöiden tasonnostoissa. Jos 'Gladbachia vastaan topparipari Süle - Upamecano oli äärimmäisen heikko, etenkin Upamecano, niin tänään nähtiinkin aikamoinen tasonnosto tältä duolta.

Haaland oli taiteltu niin visusti Sülen ja Upamecanon povitaskuun, että norjalainen ei saanut yhtään mitään aikaan. Upamecano näytti, minkä takia mies on isolla rahalla Bayerniin hankittu ja mikä se miehen potentiaali on, ja Süle pelasi yhden parhaista peleistään Bayernin paidassa pitkään pitkään aikaan. Hyökkäyksessä Lewa näytti jälleen kerran osaamisensa ja loisti hänen sekä Haalandin välisessä 'otatuksessa'. Neuer maalin suussa taattua laatua ja loistava peli häneltä. Musiala kehittynyt kesällä entisestään ja pystyy tällä kaudella auttamaan ennestään mm. Müllerin kuorman kanssa sekä laituri-rotaatiossa. Bayernin vastaprässi toimi myös tänään hyvin ja Bayern sai pallonriistoja nopeasti ja korkealla kenttää.

Huolia aiheuttaa kuitenkin vaihtopenkin kapeus ja ohuus. Siellä ei ole mielestäni tarpeeksi laatua. Stanisic on noussut oikealla puolella loistavasti esiin ja voisi kenties olla ratkaisu Bayernin oikean laitapakin ongelmaan, mutta keskikentälle ja laituriosastolle vaaditaan penkille enemmän laadukasta reserviä. Nyt mennään taas aika kapealla osastolla ja avaus 11-toistikko joutuu kantamaa liian suurta kuormaa, jos penkille ei lisähankintoja saada.

Huhuissa pyörineet Sabitzer ja Adli olisivat täsmälääkettä tähän vaivaan. Stanisicin otteet ovat olleet lupauksia herättäviä, mutta otanta on vielä niin kertakaikkisen pieni, että kysymysmerkkejä on. Ehkäpä tuon oikean laitapakin suhteen voitaisiin mennä näillä tammikuun siirtoikkunaan asti ja antaa siihen asti Stanisicille näytönpaikkaa (koska on sen nyt ansainnut) ja reagoida sitten tammikuussa, jos tarve on. Keväällä ne pytyt kuitenkin ratkotaan ja Bayernin ryhmä on sen verran vahva, että kyllä näillä pitäisi Mestarien-Liigassa alkulohkosta mennä jatkoon ja olla joulun tienoilla Bundesliigassa aivan siellä kärjessä.

Nagelsmann voitti samalla valmennusuransa ensimmäisen pytyn, joten toivottavasti tämä nyt jollain tasolla vapauttaa tekemistä. Tasapainoinen esitys, josta on hyvä jatkaa eteenpäin...
 

Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Vahvojen lähteiden mukaan Bayern on päässyt jatkosopimukseen Goretzkan kanssa. Palkka tulee olemaan jossain 12-15 miljoonan euron tienoilla per vuosi. Jatko ulottuu ilmeisesti kesään 2026 saakka. Odotettu uutinen. Kuten tuli jo aiemmin todettua, niin ainakin allekirjoittaneella oli vahva luotto (kuten myös Bayern johtokunnalla), että Goretzka jatkaa, enkä ainakaan itse ole missään vaiheessa ajatellut tai pelännyt, että Goretzka pois lähtisi ja nyt näyttää hyvin vahvasti siltä, että jatko on saatu solmittua. Goretzka on koko ajan halunnut jatkaa Bayernissa, sanonut, että palkka ei ole kaikki kaikessa, vaikka toki tärkeä osa sopimusta. Bayern on koko ajan tiennyt Goretzkan arvon, ollut valmis maksamaan Goretzkalle isoa palkkaa, ja Bayern on nähnyt Goretzka elintärkeänä osana tulevaisuutta ja tulevien joukkueiden runkopalasena mm. Kimmichin kanssa.

Puheet ja edistyneet neuvottelut muiden seurojen kanssa ovat ilmeisesti olleet huuhaa-puheita, eikä mitään varsinaisia neuvotteluita ole missään vaiheessa ollut kenenkään muun kanssa, kuin Bayernin. Bayern solmi ensin Kimmichin kanssa jatko, jonka jälkeen neuvottelut kiihtyivät Goretzkan kanssa ja yhteinen sävel näyttää löytyneen.

Kimmichin jatkosopimuksen julkitus lykkääntyi Gerd Müllerin valitettavan poismenon johdosta. Bayern katsoo, että olisi ollut sopimatonta julkistaa Kimmichinm jatko nyt. Sopimus on kuitenkin tehty ja ihan lähi tulevaisuudessa on odotettavissa sekä Kimmichin että Goretzkan jatkojen julkistukset. Kimmichin jatko on tod.näköisesti kesään 2025 saakka, kuten aiemmin uutisoitu.

Süle mitä suurella todennäköisyydellä ei lähde tänä kesänä pois. Sülen sopimus umpeutuu ensi kesänä, joten on olemassa uhka, että Süle kävelee ensi kesänä ilmaiseksi pois. Jatkosopimus on mahdollinen, mutta Bayern haluaa tarkkaila vielä Sülen mahdollisia peliotteita. Alkukausi on ollut lupauksia herättävä. Viime kausi oli heikohko Süleltä, joka lisäsi Bayernin halua myydä miehen, mutta Nagelsmannin tulon myötä myös Süle on ollut taipuvainen jäämään ja, jos Sülen peliotteet jatkuvat yhtä vahvoina, on jatko täysin mahdollinen.

Lewa ei myöskään tänä kesänä lähde pois. Vuoden päästä kesällä sopimusta on jäljellä yksi vuosi ja sitten katsellaan ilmeisesti uudelleen tilannetta. Myynti ensi kesänä on yhtä mahdollinen, kuin sekin, että Lewa pelaa sopimuksena loppuun Bayernissa ja kahden vuoden päästä, 35-vuotiaana kävelee ilmaiseksi pois.
 

Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Jos otetaan vielä pieni katsaus Bayernin siirtoikkunaan, niin ihan hyvän arvosanan voi siitä Brazzolle antaa. Upamecano puolustukseen paikkaamaan Alabaa, Omar Richards tuomaan leveyttä vasemman laitapakin tontille, joka vapauttaa Hernandezin topparin paikalle. Vanha luottoratsu Ulreich palaa varakassariksi Neuerille, kun Nübel lähti lainalle Monacoon. Sabitzer loistava kiinnitys keskikentälle tuomaan leveyttä ja Sabitzerhan voi itse asiassa pelata mitä tahansa paikkaa keskikentällä, voi pelata kummassa tahansa laidassa ja voi jopa pelata piikissä. Hyvä sainaus 15 miljoonalla ja monipuolisuuden lisäksi on vielä ehta laatupelaaja. Ja ehkä se kesän tärkein kaappaus managerin tontilta lähteneen Flickin tilalle eli Julian Nagelsmann josta pulitettiin 25 miljoonaa euroa Leipzigille, mutta hyvästä valmennuksesta jos jostain, kannattaakin maksaa. Bayernin kesän kovin ja ehodottomasti tärkein kiinnitys.

Maalivahtiosasto on suht kunnossa Neuerin ja Ulreichin jäljiltä. Ehkä siellä voisi olla kovempi kirittäjä Manulle, mutta kokenut Ulreich pystyy antamaan huilipelejä ja helpottamaan Neuerin kuormaa ja on Bayernille tuttu kaveri, joten tiedetään mitä saadaan Ulreichista. Täytyy vain toivoa, että Manu pysyy ehjänä *koputtaa puuta. Puolustus näyttää myös hyvältä. Vasemman laitapakin tontille on heittää Davies ja kirttäjäksi O.Richards. Myös Hernandez voi pelata vasemmalla, mutta on lähtökohtaisesti suunniteltu topparin tontille. Kahdesta topparin paikasta kilvoittelevat siis nyt Hernandez, Upamecano, Süle ja Nianzou. Luottavainen olen ja hyvissä kantimissa on tämä osasto. Potentiaalia kasvaa on myös rutkasti tuossa nelikossa. Oikealla tilanne on vähän huolestuttavampi, mutta kyllä uskon, että trio Pavard, Stanisic ja Sarr tulee Bundesliigassa riittämään vallan mainiosti. Mutta miten, kun mennään Mestarien liigan pudotuspelivaiheeseen muita maailman huippuja vastaan? Pavard on luotettava vaihtoehto, mutta luottavaisempi olisin, jos Pavard toimisi kirttäjänä jollekin kaverille, eikä niin, että Pavard on itse se avauksen ykkösvaihtoehto. 21-vuotias Stanisic on kuitenkin antanut lupaavia merkkejä kauden alussa, joten toivottavasti on kelpo tuuraaja Pavardille kauden edetessä.

Keskikentälle on tunkua ja kahdesta avauksen paikasta käydään vääntöä Goretzkan, Kimmichin, Sabitzerin ja Tolisson välillä. Taustalla häärii vielä täysin katsomaton kortti eli Marc Roca, joka vietti viime kauden lähes kokonaan penkillä tai sairastuvalla. Epäileväinen olin jo vuosi sitten tason riittävyyden suhteen, eivätkä ne pelit, missä viime kaudella pelaamaan pääsi, menneet mitenkään huikeasti. Kesällä on kuitenkin Rocan toimesta tehty hurja määrä duunia, fysiikka on parantunut, joten nyt kun maju-tauon jälkeen palaa loukkaantuneiden listalta, niin ei vielä lynkata kaveria, vaan annetaan aito mahdollisuus näyttää. Joulutauolla ollaan toivottavasti viisaampia sen suhteen, onko Roca Bayern-paidan arvoinen pelaaja vai eikö ole. Kuudentena vaihtoehtona keskikentälle on nuori, hieman ongelmapelaajan maineessa oleva 22-vuotias Michael Cuisance. Potentiaalia on, mutta pää pitää saada kuntoon. Tilanne keskikentällä on itse asiassa sen verran hyvä, että kun mennään niihin kauden koviin peleihin, niin voi jopa olla niin, että keskikentän kaksikoksi lyödään Goretzka - Sabitzer/Tolisso, ja Kimmich nappaa tuon oikean laitapakin tontin itselleen.

Hyökkäyksessä Müller hoitaa kymppipaikan tehtaantakuulla. Huimasti kauden aloittanut Musiala voi paikata Mülleria ja Musiala voi paikata myös laidassa tai jopa alempana keskikentällä, jos esim. Kimmich ottaa sen oikean laitapakin tontin itselleen kauden tärkeissä peleissä. Alkukauden perusteella Musiala on viettänyt aikaa laidalla ja ollut Bayernin alkukauden paras laituri. Muut laiturit ovat Coman, Gnabry ja Sane, joilta kaikilta kolmelta odotetaan tällä kaudella tasonnostoa viime kauteen verrattuna. Myös Sabitzer voi pelata laidassa, joten kilpailutilanne on olemassa, mikä toivottavasti motivoi em. trioa. Piikissä on Lewa ja tuuraajana toimii Choupo-Moting (voi tuurata myös laidassa tai Müllerin paikalla varakärkenä), joka on myös elintärkeä palanen Bayernin pukukoppia ja joukkuehengen luontia. Ihan ok varavaihtoehto Lewalle, myös siellä ruohonjuuritasolla. Sabitzer, Müller ja Gnabry eritoten, voivat myös paikata piikissä.

Tammikuun siirotikkunnassa katsellaan sitten ilmeisesti uudelleen tuota oikean laitapakin tonttia, tarvitseeko siihen tuoda ketään, mutta tästä kesän siirtoikkunasta voi hyvän arvosanan Salihamidzicikille antaa. Viime kauden joukkueesta lähtivät pois Javi Martinez, Jerome Boateng, David Alaba, Douglas Costa ja Hansi Flick (+ Alex Nübel lainalle Monacoon), ja tilalle ovat tulleet siis Marcel Sabitzer, Dayot Upamecano, Omar Richards, Sven Ulreich ja Julian Nagelsmann. Toki myös kakkosjoukkuesta nousseen Josip Stanisicin voi tuohon listan jatkoksi laittaa. Keskikenttä on paljon paremmissa kantimissa tällä kaudella ja tietyissä määrin myös kaksikon Tolisso - Roca voi laskea "saapuneiden" listalle, koska molemmat olivat viime kaudesta puolet sivussa ja sairastuvalla. Tuovat nyt siis tähän kauden joukkueeseen lisäsyliynerin versus viime kausi. Myös nuorissa/kakkosjoukkueessa on lahjakkaita pelaajia, jotka voivat tarvittaessa tuurata keskikentällä ja hyökkäyksessä, mm. Malik Tillman, Oliver Batista Meier, Christopher Scott, Taylor Booth jne.

Joukkueessa on tarpeeksi laatua ja määrällisestikin pelaajia on hyvä määrä. Puikoissa Nagelsmannin alku on ollut lupauksia herättävä, joten ihan hyvä tytinä on tästä kaudesta.

Edit. Typot
 
Viimeksi muokattu:

yökkömies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Bundesliga
Itseäni ilahduttaa Sülen parantunut liike. Nagelsmann peluuttaa kaveria myös hyökkäysvoittoisemmin, jotenkin kaverin itseluottamus noussut uudelle tasolle. Ja muutama kilokin tainnut painosta lähteä. Huomaa, että yhteistä historiaa valmentajan kanssa löytyy ja Nagelsmann tietää kaverista jotain mitä Flick ei tiennyt. Olikohan se tuo Super cupin matsi missä rynni muutamankin kerran pallon kanssa, höyryjyrän lailla keskikentän läpi vastustajan rankkarialueen tuntumaan. Oli mielestäni aika lähellä man of the match- titteliä. Tykkään kyllä seurata tämän "koulun takapihan isoimman pojan" otteita. Jos Süle oli jokunen aika sitten pois potkittavien listalla niin nyt kyllä pitäisin jengissä ehdottomasti.
 

Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Itseäni ilahduttaa Sülen parantunut liike. Nagelsmann peluuttaa kaveria myös hyökkäysvoittoisemmin, jotenkin kaverin itseluottamus noussut uudelle tasolle. Ja muutama kilokin tainnut painosta lähteä. Huomaa, että yhteistä historiaa valmentajan kanssa löytyy ja Nagelsmann tietää kaverista jotain mitä Flick ei tiennyt. Olikohan se tuo Super cupin matsi missä rynni muutamankin kerran pallon kanssa, höyryjyrän lailla keskikentän läpi vastustajan rankkarialueen tuntumaan. Oli mielestäni aika lähellä man of the match- titteliä. Tykkään kyllä seurata tämän "koulun takapihan isoimman pojan" otteita. Jos Süle oli jokunen aika sitten pois potkittavien listalla niin nyt kyllä pitäisin jengissä ehdottomasti.
Süle on kyllä ollut alkukauden perusteella kenties suurin yksittäinen tasonnostaja viime kauteen verrattuna. Erittäin väkevää suorittamista Upamecanon parina. Toki itse olin juurikin Nagelsmannin takia valmis antamaan Sülelle vielä sauman näyttää juurikin tuon yhteisen historian takia ja aikanaan Hoffenheimissa muuan Nagelsmannin alaisuudessa Süle nousi Bundesliigan huipulle asti, joten luottavainen olin, että Nagelsmann saisi jälleen kaivettua Sülesta parhaan esiin ja siltä tällä hetkellä näyttää. Näyttää tosiaan siltä, että Süle on saanut nopeutta kinttuihin ja rooli on vähän vapaampi ja hyökkäsypäässäkin on osoittanut vaarallisuutta. Oli tosiaan tuo Super Cupin peli missä veti rankkualueella spin-o-raman ja oli lähellä aika huikeaa maalia. Süle-Upa kaksikko piti kyllä Haalandin visusti taiteltuna povariin tuossa matsissa.

Vaikka viime kausi ei putkeen Sülelta mennyt, niin en itse silti aivan osta esim. median puheita siitä, että se viime kausi olisi ollut jotenkin täysin sysipaska. Sülehan paikkasi viime kaudella myös yllättävän hyvin oikean laitapakin tontilla, kun tarvetta oli. Arkkupakastimen kokoinen Süle oli kyllä aikamoinen näky tuolla oikean laitapakin tontilla, mutta suoritui siitä roolista varsin mallikkaasti. Süle myös itse vähän tuohtui keväällä joidenkin toimttajin kysymyksiin ja älähti tyyliin: "tiedän, että kausi ei ole mennyt osaltani putkeen, mutta en omasta mielestäni ole silti ollut niin ennennäkemättömän huono, mitä te tomittajat ja media annatte ymmärtää". Itse olen kyllä samaa mieltä Sülen kanssa. Viime kausi oli heikohko, mutta ei Süle tosiaan omasta mielestäni ollut niin susihuono, mitä media antoi ymmärtää.

Mutta tällä hetkellä Süle petaa itselleen jatkolappua ja jos jatkohaluja löytyy, niin ehdottomasti sopparia kouraan. Nykyinen sopimus, kun umpeutuu ensi kesänä, niin toivottavasti ei ilmaiseksi lähde kävelemään ja viimeistään tuossa loppuvuodesta/alkuvuodesta saataisiin Sülelle se jatkolappu aikaiseksi. Ihan mukava kilpailutilanne toppariosastolla, kun Hernandez, Süle ja Upamecano taistelevat kahdesta paikasta. Taustalla myös nuori Nianzou, joka pelasi harkkakauden vahvasti ja kehitystä on selvästi tapahtunut versus viime kausi. Laajutta tarvitaan, koska kausi on pitkä ja loukkaantumisia tulee.

Siellä kun on jo nyt Upamecano loukkaantunut ja tänään on ilmeisesti magneettikuvat, mistä selviää vamman vakavuus ja sairasloman pituus. Myös Müllerin ja Tolisson pelaaminen viikon päästä Leipzigiä vastaan on epävarmaa. Tolisso loukkaantui Ranskan maajoukkueen harjoituksissa ja ensiarvioiden mukaan on mahdollista, että (jälleen kerran) on tiedossa pitkä pitkä huili...että sellaista. Enpä toki yllättyisi, jos vielä esim. Coman liittyisi tuohon loukkaantuneiden listan jatkoksi, niin lasinen on Comankin. Onneksi Hernandez, Roca (ja kenties myös Pavard) palaavat Leipzigiä vastaan loukkaantuneiden listalta pelaavaan kokoonpanoon.

Edit. typot
 
Viimeksi muokattu:

Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Goretzka solminut jatkosopimuksen, joka ulottuu kesään 2026 asti. Kuulemma Kimmichin jatko ja Nagelsmann tuleminen Bayernin päävalmentajiksi, vaikuttivat Goretzkan haluun tehdä jatko Bayernin kanssa. Goretzka haluaa olla osa Bayernin "uutta aikakautta".

Bayernin keskikenttä on turvattu seuraavaksi pariksi vuodeksi ja runko hahmottuu aika hyvin: Kimmich (2025), Goretzka (2026), Sabitzer (2025), Roca (2025) ja Musiala (2025). Toki myös Cuisancella sopimus kesään 2024 asti, mutta on todennäkösiempää, että lähtee, kuin pelaa sopimuksensa loppuun asti.

Tolisson sopimus loppuu ensi kesänä. Mielellään näksin jatkon sorvattavan myös Tolissolle, koska on mielestäni aliarvostettu kaveri ja on todellisuudessa monipuolinen ja -käyttöinen laatupelaaja tuomaan leveyttä rosteriin. Mutta, kun ei mies pysy kasassa, ei sitten ollenkaan, joten kenties on parempi katsella tuohon tilalle, jotain kestävämpää pelaajaa. Tolisson eka kausi (17-18) Bayernissa oli suorastaan loistava, mutta sen jälkeen loukkaantumiset ovat vaivanneet isosti ja syöneet parasta terää pois. Myös Sülen sopimus loppuu ensi kesänä, mutta luulisi, että näillä alkukauden näytöillä Bayern pyrkii sorvaamaan jatkon ASAP.


 

Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Pientä päivitystä Bayernin sopimustilanteisiin/huhuihin:

- Gnabryn kanssa ollaan ilmeisesti todella lähellä ja viimeisissä vaiheissa jatkosopimuksen suhteen. Kimmichin jatkosopimus aiheutti ns. dominoefektin --> ensin Goretzka solmi jatkon ja nyt myös Gnabry on lähellä jatkoa. Joukkueen sisällä Kimmich nähdään seuran tulevaisuuden "kasvoina" ja kapteenina, ja Kimmichin jatkolla oli vaikutusta, että Goretzka halusi jatkaa ja se myös kiihdytti myös Gnabryn sopimusneuvotteluita, jonka kanssa Kimmichillä on ilmeisen hyvät välit. Gnabryn nykyinen sopimus ulottu kesään 2023 asti.

- Tolisso lähtee varmuudella Bayernista (raportoi BILD). Bayern yrittää ilmeisesti myydä Tolisson tammikuun siirtoikkunassa, koska muuten Tolisso lähtee ensi kesänä ilmaiseksi, kun sopimus päättyy.

- Comanin ja hänen agenttinsa Pini Zahavin tiet erkanivat vasta hiljattain, joten uusi jatkosopimus ei ole täysin poissuljettu. Comanin ylisuuret palkkatoiveet (haluaa kivuta Bayernin palkkahierarkian kärkipäähän 'ydinpelaajien' joukkoon, n. 18-20 milj. euroa kaudessa) ja toiveet isommasta roolista (=arvostuksesta) kuitenkin aiheuttavat ongelmia ja kitkaa. Tällä hetkellä on todennäköisempää, että Bayern myy Comanin ensi kesänä isolla rahalla, ettei Comankin lähde ilmaiseksi, kun nykyinen sopimus loppuu kesällä 2023.

- Cuisancella ei näytä olevan tulevaisuutta Bayernissa. Bayern yrittää kaupitella Cuisancea jo tammikuussa, mutta viimeistään ensi kesänä on lähtö todennäköinen. Marc Rocan tilanne on toisenlainen ja hän on paiskinut kesällä kovasti hommia ja tulee tällä kaudella saamaan Nagelsmannilta mahdollisuuden uudelleen lunastukseen. Toki, jos taso ei riitä, on myynti ensi kesänä todennäköinen. Mutta Rocaa ei tammikuussa kaikesta päätellen myydä, vaan saa aidon näyttöpaikan tällä kaudella.

- Bayernin konkaritrio ja ydinrunko Lewa, Müller ja Neuer ovat kaikki hieman samanlaisessa tilanteessa. Müllerin kanssa ei nähdä ongelmaa jatkon suhteen. Bayern pystyy helposti näkemään, että Müller jatkaisi nykyistä sopimimustaan pidempään (kesään 2023 saakka) ja myös Müller haluaa jatkaa. Kysymyksiä aiheuttaa lähinnä jatkon pituus eli kuinka monta vuotta? Müllerillä tällä hetkellä on ikää 32 vuotta.

- Lewan kanssa tilanne on sellainen, että Bayern haluaa ehdottomasti pitää Lewan ja myös Lewalla on jatkohaluja Bayernin kanssa (nykyinen sopimus kesään 2023 saakka). Lewa kuitenkin haluaa seuralta "vakuuden", että hän tulisi edelleen olemaan seuran ydinpelaajia, iästään (nyt 33 vuotta) huolimatta. Lewa paranee, kuin viini vanhetessaan ja on vieläkin niin timanttisessa fyysisessä kunnossa, on himotreenaaja ja elää pyyteetöntä ammattiurheilijan elämää, joten en itse näe mahdottomana, etteikö Lewa voisi esim. Ronaldon tavoin olla vielä kovassa tikissä ja iskussa siellä 36-37 vuoden paikkeilla. Tilannetta seurataan tällä hetkellä tarkasti Bayernin toimesta.

- Neuerin kanssa oli jo hieman ongelmia viime jatkosopimuksen pituuden suhteen. Nyt ikää on 35 vuotta ja sopimus loppuu kesällä 2023. Neuerin kohdalla en myöskään näe syitä, miksi sellainen Gigi Buffonmainen urakaari ei olisi mahdoton ja voisi vielä 40 ikävuoden tienoilla olla kova tekijä. Mutta pitäisikö uutta paikkaaja jo alkaa katsella ja mitkä ovat Neuerin omat näkemykset uran jatkumisen suhteen? Näitä kysymyksiä Bayernissa pohditaan tällä hetkellä.

- Niklas Sülen kanssa tilanne on edellen 50/50. Nagelsmann arvostaa kovasti Sülea ja näkee hänet tärkeänä palasena tulevaisuudessa, joten Süle on myös tällä hetkellä hieman enemmän taipuvainen jatkamaan. Sülen alkukauden loistavat otteet ainakin puoltavat jatkoa.

Jos katsotaan hieman tulopuolta, niin Bayern "johtaa" tällä hetkellä kisaa Florian Wirtzistä. Suunnitelma on tällä hetkellä se, että Wirtz tulisi Bayerniin kesällä 2023 ja myös Wirtz näkee tällä hetkellä Bayernin parhaana vaihtoehtona jatkon suhteen. Kiinnostusta on luonnollisesti ollut ympäri Eurooppaa, mutta Wirtz ei ainakaan vielä koe olevansa valmis lähtemään Saksasta, joten on erittäin mahdollista, että Bayern ryöstää jälleen kilpakumppaninsa talentin posi kuljeksimasta.

- RB Salzburgissa kovaa jälkeä takova 19-vuotias Karim Adeyemi on myös tutkalla. Adeyemistäkin ollaan kiinnostuneita ympäri Eurooppaa, mutta oli ainakin viime kevään jaellut mediaan "lunastushenkisiä" kommentteja, että paluu Bayerniin kutkuttaisi. Adeyemi oli aikanaan Bayernin juniorijoukkueissa, mutta häntä ei nähty tarpeeksi hyvänä pelaajana, joten Adeyemi lähti hakemaan uralleen vauhtia muualta, mutta nyt kovia näyttöhaluja uhkuvana on paluu Bayerniin mahdollinen.

- USA:ssa FC Dallasissa pelaava 17-vuotias Justin Che (CB/RB) on mahdollinen tulija jo tammikuussa. Pelasi viime kaudella Bayernin kakkosjoukkueessa ja vakuuttui Bayernin toimintatavoista. Kiinnostusta muualtakin on, mutta Che on tällä hetkellä taipuvainen tulemaan Bayerniin ja siirto on erittäin mahdollinen jo tammikuussa. Che nähdään Bayernissa kuitenkin liian hyvänä kakkosjoukkueeseen (eikä ehkä vielä tarpeeksi laadukkaana ykkösryhmään), joten sen takia on kysymyksiä, että tapahtuuko siirto tammikuussa vai vasta kesällä, kun ensi kauden joukkue alkaa hahmottua. Jos Bayern odottaa kesään asti, on kuitenkin mahdollista, että joku muua nappaa Che:n jo tammikuussa Bayernin nenän edestä.

- Benjamin Pavard on ilmoittanut, että haluaa jatkossa pelata mielummin topparin paikkaa, mutta niin kauan, kuin Bayernilla ei ole parempaakaan vaihtoehtoa heittää tuonne oikean laitapakin tontille, tulee Pavard olemaan ykkösvaihtoehto sinne. Toki Sülen vakuuttavat otteet, niin topparin, kuin oikean laitapakinkin tontilla voivat tarjota tähän toisenlaisen vaihtoehdon...Wolfsburgin 23-vuotias Ridle Baku ollut huhuissa ja on Bayernilla seurannassa.

- Florian Neuhaus on pudonnut 'Gladbachissa penkille/rotaatioon, joten ensi kesän "unelmasiirto" Bayerniin on uhattuna. Itse en ole oikein ymmärtänyt, että mitä Salihamidzic näkee Neuhausissa, joten ei tämä sen suuremmin harmittaisi, jos ei Bayerniin siirtyisi. On tutkalla kenties, koska on saksalainen?
 

yökkömies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Bundesliga
Jaahas, Nagelsmannilla korona:


Toivottavasti ei kovin montaa pelaajaa ole tartuttanut.

P.S. Sané muuten pelaa aivan huikeaa futsista tällä hetkellä jos ei kukaan ole huomannut...
 

Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Jaahas, Nagelsmannilla korona:


Toivottavasti ei kovin montaa pelaajaa ole tartuttanut.

P.S. Sané muuten pelaa aivan huikeaa futsista tällä hetkellä jos ei kukaan ole huomannut...
Eli Nagelsmannin paluu venähtää. Tarkoitus ilmeisesti palata joukkueen arkeen ensi tiistaina, jos tulee nega-testi, eikä oireita enää ole. Pikaisia paranemisia Nagelsmannille. Toki tulee varmasti "katsomokoutsaamaan" poissaolo jaksonsa aikana, kuten eilen Benficaa vastaan. Eilen vetovastuussa ollut Dino Toppmöller kertoi, että mm. kaikki eiliset vaihdot olivat Nagelsmannin vaihtoja ja tulivat häneltä (oli hotellihuoneestaan yhteydessä pelin aikana paikalla olleen staffin kanssa).

Sane pelaa tosiaan tällä hetkellä aivan huikeaa futista. Itseluottamus on tapissa ja tämä on se Sane, joka Bayerniin aikanaan hommaattiin. Huimaa tekemistä. Mutta, itse olen sen verran pessimisti, että epäillen odotan, että mitä sieltä kevään kovissa peleissä tulee. Itse näen, että se on se Sanen tämän kauden "testi". Viime kaudella Sane suli totaalisesti kauden tärkeissä peleissä (toki viime kausi muutenkin heikko), joten ei nämä lokakuun Benfica, Kiova, Köln yms. pelien hyvät suoritukset hirveästi lämmitä, jos keväällä panos on samanlaista kuraa mitä se oli viime keväänä.

Toki, jos pystyy näin pelaamaan kevään isoissa peleissä, kuin pelaa nyt, niin silloin on toki pullat hyvin uunissa. Juuri nyt näyttää maailman eliittipelaajalta, mutta niin Sanen pitää ehdottomasti näyttää keväälläkin.

Tällä hetkellä Bayern on todella kovassa tikissä. Vaikea nostaa pelaajistostakaan heikkoja lenkkejä. Viime kaudella laiturit Sane, Gnabry ja Coman pelasivat kaikki alle tasonsa, mutta nyt on nähty jokaiselta massiivinen tasonnosto ja pelaaminen on aika silmäkarkkia tällä hetkellä. Comanin eilinen peli myös huikea Sanen tavoin. Totaalista dominointia vasemmalla laidalla ja tuli vahvoka flashbackeja Flickin Chämppäri-voitto kauteen. Jos noin pelaa, niin en panisi pahakseni, jos Comanillekin se jatkosopimus sorvattaisiin...

En nyt mitään 20 miljoonaa olisi edelleenkään Comanille valmis tarjoamaan, mutta kenties sellainen hieman +15 miljoonaa (+bonukset), voisi olla vielä mukiinmenevä. Hankalaa toki, koska vaikka Coman on parhaimmillaan huikea pelaaja, niin ei ole kuitenkaan mikään "must keep" tason kaveri. Sane (ja Gnabry kun uusi jatko solmitaan) tienaavat jo sen yli 15 miljoonaa, ja vaikka Bayernilla pitää olla vähintään 3 tai jopa 4 kovaa laituria joukkueessaan, niin onko järkeä maksaa kolmelle laiturille yli 15 miljoonaa kaudesta?

Jos heikko lenkkiä pitää hakea, niin Sabitzer selvästi hakee vielä pelaamistaan. Tuntuu, että Sabitzer on parhaimmillaan silloin kun peliaikaa tulee ja pääsee pelaamiseen flow-tilaan, joten saa nähdä miten tämä lähtökohtaisen varapelaajan rooli miehelle sopii. Saako kertaakaan kauden aikana koneitaan kunnolla käyntiin? Tässä on vielä yksi sylinteri Bayernin pelaamiseen, jos Sabi parhaaseen iskuun pääsee. Silloin olisi huikea lisävaihde Bayernin peliin. Henk.kohtainen taito ja kaukolaukaukset ovat parhaimmillaan maagista tasoa.

Sülelle voi puolestani alkaa jo sorvata jatkoa. Nagelsmann on saanut kaivettua miehestä tällä hetkellä parhaan irti ja en epäile yhtään, miksei näin olisi tulevillakin kausilla, kun Nagelsmman jatkaa koutsaamista. Kauteen lähdettäessä Hernandez-Upamecano pari oli mielestäni topparin paikalla kaksikko, joka oli hieman Sülea edellä, mutta juuri nyt Süle pelaa niin hyvin, että Bayernilla on tällä hetkellä kolme kovaa vaihtoehtoa topparinpaikoille.

Ihmetyttää hieman Rocan tilanne. On tällä hetkellä pahassa raossa. Ei meinaa edes mahtua penkille ja, vaikka on kesällä painanut kovasti hommia, ei peliaikaa tule. Miksi mm. Tolissoa peluutetaan noin paljon, kun on päivänselvää, että mies lähtee jo viimeistään kesällä, kenties jo tammikuussa? Miksei Rocalle anneta saumaa näyttää? Viime toukokuun puolivälin jälkeen, Roca on mahtunut Bayernin penkille ainoastaan viidessä(!) pelissä. Rocan viimeiset minuutit ovat toukokuun puolesta välistä. Tämän vuoden puolella (10kk periodi) on pelannut ainoastaan kuudessa ottelussa n. 225 minuuttia.

Kun Tolisso varmuudella lähtee, minkä takia Rocalle ei voi antaa saumaa näyttää, että riittääkö taso Bayerniin vai eikö se riitä? Tällöin saataisiin varmuus Rocastakin ja voitaisiin mies myydä, jos ei riitä ja uutta kaveri tilalle, kuka Bayernin tasoinen pelaaja sitten olisi. Nyt tuntuisi jopa vähän kohtuuttomalta teilata mies ja sanoa, että ei riitä, kun ei pääse edes pelaamaan ja näyttämään tasoaan. Minuutteja miehelle ja varmuus tasosta. Voi olla kehittynyt sen verran, että voisi olla jopa hyvä lisäsylinteri pelaamiseen. Tai sitten ei riitä ja lihoiksi sekä uutta kaveria tilalle.

+ Neuerilta eilen kyllä jälleen huikea matsi. Otti parit aikamoiset gamesaverit. Kovalla tasolla pelaa edelleen Manu.

Edit. typot
 
Viimeksi muokattu:

Mercyrock IFK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bayern, Liverpool
Kiitos Proffalle todella kattavista analyyseistä, yritän jatkossa jotain itsekin tänne änkyttää. Sane on todellakin viime aikoina ollut palkkansa veroinen, toivotaan että on myös kova koville. Sulelle jatkoa naturlich, jos vaan kassa kestää. Vähän on huhua ollut että pankinjohtajan puheilla on joutunut Kallekin käymään.
 

Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Pitää vielä kyllä tarttua tuohon eiliseen ihan totaaliseen mahalaskuun ja romahdukseen. 5-0 teurastus Mönchengladbachilta ja suoritus oli huonoin, mitä itse muistan nähneeni Bayernilta pitkään pitkään aikaan, jos koskaan. Aivan kammottava peli ja ei ollut kyllä ensisekunneista saakka mitään epäilystä, että kuka pelin vie. Bayern ei henkisesti ollut saapunut paikalle.

Mikään ei onnistunut eilen. Ei edes viitsi alkaa perata asioita, mitkä olisivat onnistuneet ja mitkä ei, kun yksinkertaisesti mikään ei onnistunut, ei yhtään mikään. Aivan järkyttävän romahdus loistavaan alkukauteen pohjaten. Syöttöjen laatu, pelinrakentelu, puolustaminen, työmäärä, reagointi, kommunikointi...kammottavaa tekemistä. Palloa roiskittiin ylös, vailla päämäärää ja pelinrakentelu oli olematonta. Olisi voinut luulla, että toiselle puoliajalle tultaessa, tsemppi ja yritys olisi ollut raivokkaampaa, mutta aivan lammasmainen toinen puoliaika, ihan yhtä surkeaa, kuin avausjaksolla. Pelitavan huonoudesta ei ole mielestäni kyse (isossa kuvassa), mutta eilinen oli täysin hengetön ja munaton suoritus sekä totaalinen ohipeli.

Puolustuslinja vuoti, kuin verkkokassi ja, vaikka tuollaisen kollektiivisen sukelluksen jälkeen ei viitsisi ketään yksittäistä pelaajaa suolata, niin herranjestas Upamecano! Synttärisankari Upamecano tarjoili eilen sitten yhden surkeimmista, ellei jopa surkeimman esityksen, mitä Bayern-paidassa on ikinä nähty. Hukassa oli Upamecano eilen. Sielu ja mieli olivat irtaantuneet kropasta ja Upa vaelteli, jossain kaukana varjoissa.

Kommunikointi topparipari Hernandezin kanssa oli toki myös kamalaa ja en nyt enää muista oliko 4-0 vai 5-0 maali, missä kumpikaan ei ottanut/pelannut palloa, vaan Hernandez (Neuerista katsottuna) vasemmalla lähti juoksemaan vasenta laitaa kohti ja näytti Upalle, että "ota sinä", mutta mitä tekee Upa oikealla? Lähtee juoksemaan hänkin oikealla puolella oikeaa laitaa kohti ja Embololle tehtiin oikea kunniakuja siihen keskelle iskeä pallo maaliin!! Toki Upa tajuaa nopeasti, että minunpa tuo pitäisi ottaa, mutta liian myöhäistä on jo siinä vaihessa. Toki myös Embololta (osin taitoa, osin kenties tuuria) huikea kuoletus palloon leuallaan, pallo putoaa suoraan oikean jalan eteen ja hieno viimeistely. Maailmanluokan suoritus Embololta.

Ylipäätään, kun Upaa kuvatiin pelin aikana ja vielä, kun otetiin 55 minuutilla (vihdoin ja viimein!) vaihtoon, niin ilme oli, kuin peuralla ajovaloissa. Yksinkertaisesti hukassa olleen näköinen. Ja katse oli oli kissimirrin katse. Pelokasta ja epävarmaa tekemsitä Upalta. Upan kauden kaksi ylivoimaisesti huonointa peliä on nyt sattnueet molemmat Borussia-Parkilal 'Gladbachia vastaan. Kauden avauspeli 'Gladbachia vastaan oli Upalta todella huono ja kuvittelin, että tuosta ei voi enää vetää surkeammin. Mutta mitä vielä!? Eilinen oli niin kammottava pohjanoteeraus Upalta, että aikoinaan edes huonoimpien päivien Rafinha ei ollut noin huono, mitä Upamecano eilen oli. Ja Rafinha se vasta huono olikin, kun oli surkeimmillaan.

En tiedä onko Borussia-Parkin kirkkaat valot vai mitkä, kun häkäisevät Upaa, mutta ensi kerralla ei tarvitse kyllä Upan vaivautua paikalle 'Gladbachia vastaan, jos katse on kuin kissimirrillä ja ei ole valmis taistelemaan. Jo toinen surkea peli tällä kaudella 'Gladbachia vastaan. Kyllä tässä tietyllä tavalla näkyy se, että Upa ei vielä maailmanluokan puolustaja ole. Hyvän ja huono päivän ero on järisyttävä. Parhaimmillaan, kuten viime viikonloppuna Hoffenheimia vastaan, suorastaan huikea, mutta parissa päivässä tapahtui jotain (kenties pitkäksi venyneet synttäribileet ja ilolientä nautittu?). En tähän toki tahdo Bayernissa uskoa, että noin voisi olla.

Vaikuttiko Nagelsmannin puuttuminen vaihtopenkillä siihen, että homma ei ollut näpeissä? Valmistautuminen mennyt täysin metsään? Toki ei edes Nagelsmannin poissaolo selitä sitä, miksi eilinen esitys oli niin saamaton ja lammasmainen. Kollektiivisesti surkea esitys. Ei voi nostaa ainuttakaan onnistujaa eiliseltä Bayernin puolelta (kenties Neuer saa jonkinlaisen synninpäästön, jäi aika "yksin" niin sanotusti). Tästä, jos mistä, ei ole kuin suunta ylöspäin. Toki pitää antaa kunniaa myös 'Gladbachille. Loistava peli ja olivat kirkkaasti parempi joukkue eilen, siitä ei edes yhtä poikkipuolista sanaa. Viikonloppuna vastaan asettuu hyvin kautensa aloittanut Union Berlin ja silloin on statementin paikka. Pelin on pakko parantua ja silloin pitääkin lyödä parastaan pöytään ja olla ihan eri ääni kellossa.

Toki Union Berlinin kauden rekordi (4W, 4D, 1L) kertoo, että tukalan ja limainen matsi on luvassa. Berlinillä ainoastaan yksi tappio kauden alussa ja ovat taistelleet vähintään tasureita kovalla prosentilla. Nihilistisen ärsyttävän joukkue ja peli tiedossa.
 
Viimeksi muokattu:

Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Eilisestä matsista vielä sen verran, että Bayernin vastareaktio oli hyvä keskiviikon häpeällisen heikkoon 'Gladbach nöyryytykseen peilaten. 2-5 voitto suht hallitsevan esityksen päätteeksi. Puolustuspelissä hieman yksittäisiä virheitä, mutta päällipuollisin väkevä esitys pallonhallinan ja hyökkäyspelin kautta. Oli jo paljon tutumpaa Bayernia ja keskiviikon mahalaskun voi laittaa totaalisen ohipelin ja yksittäisen romahduksen piikkiin.

Peli oli hyvää, mutta ennen kaikkea pelaajapuolen tasonnostot lämmittivät. Muun muassa Müller näytti isosti eteen. 5 tehtyä maalia ja Müller tehoili 1+3. Jos on tullut aiemmissa peleissä vähän kritisoitu Müllerin vähäistä osallistumista peliin ja näkymätöntä roolia, niin nyt otti joukkueen reppuselkään ja näytti suuntaa koko joukkuueen tekemiselle. Müller jakoi pelin jälkeen kommentteja, että ymmärsi 'Gladbach-pelin jälkeisin kritiikin ja, että se pitää kestää, jos Bayernissa haluaa pelata, ja että nyt se taso piti näyttää uudestaan sekä lyödä parasta pöytään ja niin myös tapahtui suurilta osin. Loistavaa johtamista Mülleriltä! Upamecano myös iso tasonnostaja sysimustats 'Gladbach-pelistä. Tasaisuutta vaaditaan Upan otteiisiin, mikäli meinataan maailman eliittipakista puhua.

Joukkue taisteli ja oli alusta asti valmis pelaamaan. Nyt oli sähäkkyyttä ja nopeaa reagointia pallonmenetyksiin, oli halua saada palloa, olla vapaana ja edistää peliä, jos keskiviikkona sen sijaan kaikki halusivat lähinnä piilotua kentällä ja jättää pelikaverin yksin. Syöttöjen laadussa oli nyt huomattava parannus, tuet olivat lähellä ja päästiin nopeasti etenemään, mutta pystyttiin myös nopeasti hyödyntämään leveyttä.

Tiistaina sitten Chämppäri-peli kotona Benficaa vastaan ja lähteiden mukaan, palaa Nagelsmann takaisin ruoriin tuohon peliin, jos huomenna saa nega-koronatestin.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: EP34
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Aika hyvä valokuva eilisestä maalista.
 

Liitteet

  • 51AEC88D-76BF-4D69-9E66-0AB60E246E59.jpeg
    51AEC88D-76BF-4D69-9E66-0AB60E246E59.jpeg
    603,7 KB · kertaa luettu: 111
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös