FC Bayern München 2013–2014

  • 48 805
  • 241

Edustaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, CFC, Bayern, BVB
Ongelma ei ole Guardiolan suosimassa pelitavassa, vaikka en sitä aivan täysillä sympatisoikaan.

Kyllä tuo tikitaka osataan muiden huippujoukkueiden toimesta puolustaa jo niin hyvin, että sillä systeemillä ei Bayern, kuten ei myöskään Barca tule enää mestareiden liigaa voittamaan. Jo sysipaskan kauden eläkeläispapparaisilla vetänyt Manu oli lähellä tiputtaa Bayernin. Jotain isompaa evoluutiota tuo tarvitsee, eikä sellaista valitettavasti Guardiolan aikakaudella ole tulossa. Mies on näemmä täysin kyvytön oppimaan uutta ja myöntämään virheitään.

Bayern saattaa toki ensi kaudella noita Bundesliigan jämäjoukkueita vielä pyöritellä, mutta Saksan mestaruus taitaa ensi vuonna olla BvB:n heiniä.

Mikäli Bayern aikoisi tosissaan tulevaisuudessa taistella tuolla pelisapluunalla UCL-pytystä, pitäisi rosterista vaihtaa yli puolet pelaajista pois. Nykypäivänä tikitakassa jokaisen pelipaikan pelaajan tulisi olla omalla tontillaan vähintään maailman top-3 äijä, jotta hyökkäyspäässä kyettäisiin murtamaan vastustajan järjestäytynyt puolustus ja tarvittaessa myös torjumaan omaan päähän suuntautuvat huippuvaaralliset vastaiskut. Lewandowskin rinnalle olisi hankittava ainakin Hazard ja Reus. Tämän lisäksi puolustuslinja täytyisi remontoida kokonaan, paitsi Lahm, mikäli pelaisi laitapakkina. Nämä Boatengit ja Dantet ovat täysiä turisteja nopeasti vastaan iskeviä huippulaitureita vastaan.
 

Crews

Jäsen
Suosikkijoukkue
FC Bayern München, Die Nationalmannschaft
Kyllähän Bayernilla on lähes jokaisella pelipaikalla maailman top-3 pelaaja. Ylihintaiset Lädit tai Youtubesta tutut kikka-hispaanot voi jättää omaan arvoonsa.

Ongelma on väärässä pelityylissä. Bayern elää laitojen kautta, jossa sillä on maailman parhaat laituri+laitapakki duot. Robben ja Ribery näyttivät viime kaudella mihin he pystyvät kun pelataan heidän vahvuuksillaan ja Lahm ja Alaba täydensivät heitä erinomaisesti. Nykyään heidän suurimmat vahvuutensa (nopeus ja haastot) on karsittu pois ja tilalle on asennettu alibi-palloilu. Keskikenttä oli jo viimekaudella maailman paras, joka on nyt pilattu sen vahvuuksia huomioimattomalla pelityylillä.

Toivottavasti Pep näkee asian kuten se on ja alkaa pelaamaan Bayernin tyylillä, niin Bayernin kuin myös fanien takia.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Minä haluaisin (ilman sarvia ja hampaita) kuulla nimimerkin VilleLeino mielipiteen siitä miten Bayernin piti raiskata Real, ja mikä lopulta meni konkreettisesti vikaan. Lieneekö liikaa pyydetty tässä vaiheessa?
 

Edustaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, CFC, Bayern, BVB
Kyllähän Bayernilla on lähes jokaisella pelipaikalla maailman top-3 pelaaja.

Eilisen avauksen pelaajista Dante, Boateng, Kroos, Muller, Mandzukic eivät olleet edes top-10 pelaajia omilla paikoillaan. Kroos alempi keskikenttä ja Muller kymppipaikalla, hohhoijaa!

Jos siis alibisyöttelyllä halutaan murtaa vastustajan järjestäytynyt puolustus, siellä on oltava paljon enemmän hyökkäysvirtuositeettia. Ja jos halutaan torjua omiin suuntautuvat vaaralliset vastaiskut, siellä ei voi olla mukana esim. kolmea ensin mainitsemaani keskinkertaisuutta puolustussuuntaan pelattaessa.
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eilisen avauksen pelaajista Dante, Boateng, Kroos, Muller, Mandzukic eivät olleet edes top-10 pelaajia omilla paikoillaan. Kroos alempi keskikenttä ja Muller kymppipaikalla, hohhoijaa!

Eilinen oli eilinen ja viime vuonna peli kulki eri tavalla. Ei pelaajien taitotaso ole pudonnut vajaassa vuodessa älyttömiä määriä. Kyllähän tuossa Bayernin nipussa on hyvä joukko maailman kärkipelaajia. Eri pelitavoilla vaaditaan ehkä eri ominaisuuksia avainpelaajilta, joten tätä kauttakin on vaikea arvioida asiaa lopulta mitenkään hedelmällisesti. Pepin paskafutis sai monta voittoa Messin avulla. Toki joukkueessa oli monia loistavia pelaajia, mutta kun tuollaista vitun hieromista harjoitetaan, niin asiaa helpottaa, kun joukkueessa on ehkä maailman paras hyökkääjä tekemässä taikoja 16m sisällä. Bayernilla ei tämmöistä pelaaja ole ja tästä syystä epäilytti tuon satanan kaljupään taktiikka erityisesti. Viime kauden vahvuudet heitettiin kerralla romukoppaan, ne vahvuudet jolla juuri kaadettiin se Messin höystämä Barcelona. Vittu.

Eilisen tulos pedattiin ensimmäisen matsin tuloksessa ja kyllä on nöyryytetty fiilis. Tuo saatanan pelitavan vituttavuus korostautui ekassa matsissa. Real pelasi aivan mahtavasti espanjalaisen ruton saastuttamaa Bayernia vastaan.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
... Pepin paskafutis sai monta voittoa Messin avulla... Bayernilla ei tämmöistä pelaaja ole ja tästä syystä epäilytti tuon satanan kaljupään taktiikka erityisesti. Viime kauden vahvuudet heitettiin kerralla romukoppaan, ne vahvuudet jolla juuri kaadettiin se Messin höystämä Barcelona. Vittu...

Juuri näin, sanasta sanaan.

Mistä Pep muuten aikoo hankkia tätä pelitapaa tukevia pelaajia? Saksasta heitä ei liiemmin ole saatavilla, eli tuleeko Bayernista joku lattaripelaajien keidas? Ei jumalauta, painaisin fanina jo pelkästä ajatuksesta paniikkinappulaa.

Mitä veikkaatte, että käy ensi kauden Bundesliigassa??

Toki Bayern on puhtaasti pelaajamateriaaliltaan ja resursseiltaan mukana taistelemassa mestaruudesta silloinkin, mutta veikkaanpa Kloppin ja kumppaneiden opetelleen Bayernin alibitaktiikat aika täydellisesti jo ensi vuodeksi.


ot:En muuten liene ainoa, jolla Messin ikävän loukkaantumisen ja väsymisen (ja ehkä myös Xavin vanhenemisen) myötä tuli kuitenkin hivenen yllätyksenä, kuinka täydellisesti koko peli oli kulkenut yhden ihmemiehen kautta: pelihän oli Barcalla myös tuloksellisesti täyttä kurapaskaa.
 

zelios

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit & Bayern München
todella heikko esitys ja karmiva lopputulos, lähdettiin pelaamaan oikeastaan sitä samaa mitä tehtiin jo Madridissa, viimeistään ekan Ramosin maalin jälkeen odotin, että lähdetään pelaamaan satalasissa ylöspäin, ei lähdetty. Sama ongelma on ollut koko toki läpi kauden, puolustaminen on surkeaa, etenkin erikoistilanteissa. Samaa vaivaa oli toki jo viime kaudella, mutta silloin hyökkäyspeli toimi ratkaisuhetkillä paremmin ja nopeammin. Lahmilla ja Robbenilla oli yritystä, en tiedä mitä ihmettä on Riberylle tapahtunut perseleikkauksen jälkeen, mies ei ole sen jälkeen ollut oma itsensä. Myös Müller oli eilen heikko. Mandzukicia en ole pitänyt oikein missään vaiheessa rosteriin sopivana, ei ole semmoinen kliininen viimeistelijä boksin sisällä mitä esimerkiksi Gomez oli. Boateng ja Dante eivät onnistuneet eilenkään, mutta nuo vastahyökkäykset mitä tulee Bayernin nykyisellä pelitavalla ovat vain liian nopeita muualla kuin bundesliigassa. Linja on pelitavan vuoksi liian ylhäällä pelaajien nopeuteen nähden.

Katsotaan nyt vielä ensi kausi Pepin kanssa, mikäli meno on samanlaista niin sitten vasta ulos. Jotenkin tuntuu, että Pepin pelitapa alkoi iskostua vasta tämän vuoden puolella joukkueeseen ja se ei toiminutkaan. Realilla oli paketti molemmissa otteluissa niin hyvin kasassa, että vaikka pelaisivat uudestaan niin lopputulos olisi Realin finaalipaikka. Kunhan nyt saksalaiset saisivat pois ajatuksistaan tuon passiivisen pallonhallintapelin ennen mm-kisoja, sieltä voi muuten tulla kaikkien aikojen floppi.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...Kunhan nyt saksalaiset saisivat pois ajatuksistaan tuon passiivisen pallonhallintapelin ennen mm-kisoja, sieltä voi muuten tulla kaikkien aikojen floppi.

Vaikka taannoinen ottelu pirteää Chileä vastaan (nihkeä 1-0 voitto nahkapöksyille) ei ollut kummoinen, ei ainakaan toistaiseksi tätä vaaraa ole ollut nähtävissä Mannschaftin peleissä: pallo liikkuu nopeasti ylös, pitkät syötöt syvyyssuuntaan ovat teräviä ja oikea-aikaisia. Tästä pitää huolen ennen kaikkea Özil.

Maajoukkueen kohdalla huolenaihe on useasti mainittu Löw, joka saattaa jälleen sortua muokkaamaan maajoukkueen taktiikkaa ja ryhmitystä, jonkun ison ottelun aattona.
 

Edustaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, CFC, Bayern, BVB
Pepin paskafutis sai monta voittoa Messin avulla.

Juuri noin. Tosin alkuvaiheessa Barcan tikitaka menestyi myös siksi, ettei sitä vastaan osattu pelata. Ajan kuluessa ja vastustajien oppiessa tikitaka alkoi jäädä Messin, Iniestan, Xavin ja kumppanien virtuositeetin varaan ja oli lopulta pelkästään Messin varassa.

Jotta nykypäivänä olisi edes teoriassa mahdollista menestyä kyseisellä tyylillä huippujoukkueita vastaan, pitäisi Bayernin tapauksessa yli puolet rosterista vaihtaa valittuun systeemiin soveltuviin pelaajiin. Koska kolmen-viiden vuoden takaista Messiä ei ole olemassakaan, olisi hänet korvattava kollektiivisesti maailman parhailla offensiivisilla pelaajilla. Esim. Hazard, Reus, Lewandowski, Aguero, Cavani, Pastore, Falcao, Suarez, Vidal, Y. Toure ja Lavezzi kuuluvat niiden pelaajien joukkoon, joista olisi löydettävissä tarvittavat palaset murrettaessa vastustajan järjestäytynyttä puolustusta. Ribery ja Robben ovat loistavia pelaajia, mutta soveltuvat ehdottamiani Hazardia ja Reusia huonommin seinäsyöttelyyn ahtaassa tilassa, kun yritetään väkisin tunkeutua pallon kanssa vastustajan boksiin. Mandzukicille ei tikitakassa ole mitään kayttöä. Pääpelivoimaa ei tarvita ja jalkojen tulisi liikkua sähäkästi pallon kanssa. Myös seinäsyöttötaito ja luovuus ahtaassa tilassa tyyliin Lewa/Aguero ovat tikitaka-hyökkääjän välttämättömiä ominaisuuksia.

En tosin ole täysin vakuuttunut siitä, voitettaisiinko tikitakalla näitä nykyisiä huippujoukkueita edes Guardiolan vapaasti kaikista maailman pelaajista valitsemalla rosterilla. Siinä mielessä tällainen spekulointi on turhaa. Ainoa relevantti ratkaisu olisi antaa Pepille välittömästi kenkää ja koittaa houkutella seuraan joku pätevä nykyaikainen koutsi, joka osaisi hyödyntää joukkueen potentiaalia ja vahvuuksia täysimääräisesti.
 

müller

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eilisen avauksen pelaajista Dante, Boateng, Kroos, Muller, Mandzukic eivät olleet edes top-10 pelaajia omilla paikoillaan. Kroos alempi keskikenttä ja Muller kymppipaikalla, hohhoijaa!

Eivät mahdu Pepin takia, jos tarkkoja ollaan. Ei kukaan mainitsemistasi pelaajista ole oikeasti huonontunut viimekaudesta, vaan kaikki kärsivät Guardiolan peluutuksesta. Kroos on tosin Lahmin kanssa ainut tällä kaudella, jonka taso ei ole yleisesti tippunut, vaan Kroos on jatkanut enemmän tai vähemmän siitä mihin viimekaudella jäi ennen loukkaantumistaan. Taitaa tosin Pep olla ainut ihminen maailmassa, jonka mielestä Kroosin pelipaikka on keskikentän pohjalla, eikä ylempänä, kuten eilisessä pelissä.

Viime kaudella Heynckesin alaisuudessa pelaajat paikkasivat toistensa heikkouksia kollektiivisesti, varsinkin puolustussuuntaan. Tällä kaudella kaikkien pelaajien heikkoudet korostuvat, koska joutuvat pelaamaan vierailla paikoilla tai muuten vaan vieraalla tavalla tutulla paikalla.

Viime kaudella Bayern voitti tikitaka-Barcan UCL:n semifinaaleissa 7-0 -yhteislukemin, nyt Real voitti tikitaka-Bayernin 5-0 -yhteislukemin. Ei se ole sattumaa.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
... Kroos on tosin Lahmin kanssa ainut tällä kaudella, jonka taso ei ole yleisesti tippunut, vaan Kroos on jatkanut enemmän tai vähemmän siitä mihin viimekaudella jäi ennen loukkaantumistaan...

Viimeisimmissä Sieniliigan peleissä Kroos on ollut mielestäni heikko, etenkin hyökkäyssuunnan ratkaisut (keskitykset!!) olleet todella surkeita laadullisesti. Puhun nyt sekä Manu- että Real-sarjoista. Eilen väläytti 15min ennen loppua, muuten oli hiljaista.

Toki nyt en puhu Kroosin otteista yleisesti, koska en ole pelejä viime aikoina nähnyt, vaan noista Sieniliigan matseista.

edit. Lahm on ollut hyvä, mutta niinhän Kapteeni on aina!
 

müller

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Viimeisimmissä Sieniliigan peleissä Kroos on ollut mielestäni heikko, etenkin hyökkäyssuunnan ratkaisut (keskitykset!!) olleet todella surkeita laadullisesti. Puhun nyt sekä Manu- että Real-sarjoista. Eilen väläytti 15min ennen loppua, muuten oli hiljaista.

Viittasin noihin huonoihin suorituksiin tuolla miten Pep jääräpäisesti peluuttaa Kroosia keskikentän pohjalla aina välillä (kuten myös eilen), mikä yleensä sitten johtaa huonompiin suorituksiin, koska Kroos ei sillä paikalla yksinkertaisesti osaa pelata vahvuuksillaan. Oikeastaan aina kun Kroos on pelannut ylempänä, on hän ollut yksi parhaista pelaajista.

Lahm ei yksinkertaisesti ole kykenevä pelamaan huonosti, peluutti kalju espanjalainen häntä sitten maalivahtina tai hyökkääjänä.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Viime kaudella Bayern voitti tikitaka-Barcan UCL:n semifinaaleissa 7-0 -yhteislukemin, nyt Real voitti tikitaka-Bayernin 5-0 -yhteislukemin. Ei se ole sattumaa.

Juu, ei ole. Onhan tuo kyllä jokseenkin hämmästyttävää. Vanhana Bayernin vihaajana olin täysin shokissa, kun tuota eilistä peliä katsoi. Siis, mitä vittua?!?!
 

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Viime kaudella Bayern voitti tikitaka-Barcan UCL:n semifinaaleissa 7-0 -yhteislukemin, nyt Real voitti tikitaka-Bayernin 5-0 -yhteislukemin. Ei se ole sattumaa.

On jännä muuten nähdä, miten Espanja pelaa tulevissa MM - kisoissa ja millaisia tuloksia saavat tällä kertaa aikaiseksi. Eiväthän he puhdasta tikitakaa pelaa, mutta pallonhallintaan perustuvaa jalkapalloa kuitenkin.

Olipahan huonosti valmisteltu Bayern eiliseen peliin. Onko mestaruuden varmistuminen aikaisessa vaiheessa vienyt parhaan terän ja nyt kun on höntsäilty paineettomasti kuukauden pari kotoliigassa, niin ollaan sitten tärkeimmässä paikassa näin velttoja. Vastassa kenties maailman paras vastaiskupelaaja C. Ronaldo ja yksi pallon kanssa maailman nopeimmista laitureista G. Bale, eikä minkäänlaista aikomustakaan antaa "erikoiskohtelua". Ja erikoistilanteet, kenelle tuli yllätyksenä, että Realista pitää ottaa kiinni Ramos, Pepe ja Ronaldo erityisesti? Molemmissa maaleissa vain Ronaldo otettiin kiinni.

Jos tarkoitus on pitää palloa ja pyrkiä murtaviin syöttöihin boksin ympärillä, niin miten ihmeessä pallonmenetystilanteissa Bayernin pelaajat puolustivat niin laiskasti kuin tekivät? Jos näin pelataan, niin silloin pitää tulla alaspäin ja vauhdilla ja täyttää ensin keskusta ja antaa kaverin juosta laidoille vaikka päätyyn asti, kunhan keskusta on tukossa. Eikä yrittää mitään maagisia syötönkatkoja keskialueella, kun vastustajalla on noin paljon taitoa. Kaiken kaikkiaan Guardiolan porukka ei ollut valmis tähän haasteeseen, johtui sitten mistä johtui.
 

Hakki#20

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bayern München
Bayernin heikko kohta on erikoistilannepelaaminen. ManU teki maalin kulmapotkusta ja taas eilen käsittämättömän heikkoa toimintaa oman maalin edessä. Samoin kuin Ramosin vaparimaalissa. Ei jumalauta noin laiskasti voi puolustaa noin tärkeässä matsissa.
Puolustuksen hitaus korostui Realin pikakiitureita vastaan, peräpäähän on pakko tehdä hankintoja.
 

müller

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Bayernin heikko kohta on erikoistilannepelaaminen. ManU teki maalin kulmapotkusta ja taas eilen käsittämättömän heikkoa toimintaa oman maalin edessä. Samoin kuin Ramosin vaparimaalissa. Ei jumalauta noin laiskasti voi puolustaa noin tärkeässä matsissa.

Erikoistilannepelaaminen on jo pitkään ollut Bayernin heikkous, ei pelkästään tällä kaudella. Viime kaudella esim. Arsenal käytti tämän hyödykseen, kuten myös HSV nöyryyttävässä 9-2 -tappiossa. En edes muista milloin en olisi jännittänyt Bayernin erikoistilannepuolustamista, sillä niin monen kauden ajan se on ollut baijerilaisille heikko kohta. Tällä kaudella se ei tosin ole heikoin kohta, kuten viime kaudella oli, vaan nyt niitä heikkoja kohtia löytyy monia.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Bayernin heikko kohta on erikoistilannepelaaminen...

Tämä on niin TOTTA!

Aina tämän kanssa saa murehtia, kuten joku jo aiemmin kirjoitti, niin näihin ei ole panostettu tarpeeksi.

Ja miksi vitussa Neuer ei ota esim tolpille miehiä kulmissa?

Tärkeä asia: olen (alasarja)maalivahtina ja saksalaisen futiksen ihailijana Manuel Neuerin suuri FANI ja ihailen kokonaisvaltaista dominanssia ja noita (yleensä) varmoja vastaantuloja aina puoleen kenttään.

SILTI, Neuerilla on selvä heikkous, joka on näkynyt sekä seurajoukkueessa, että maajoukkueessa ja se on nuo vitosen kohdalle tulevat keskitykset. Joku saattaisi sanoa, että nuo ovat kaikista pahimpia palloja kenelle tahansa (totta!), mutta ihmettelen Neuerin ylimielistä pelaamista tilanteissa, miksi niitä tolppia ei oteta?

Eilen sekä eka, että kolmas maali ei missään nimessä olleet Neuerin maaleja, mutta kyllä pientä venymistä olisi tämä yksi maailman parhaista veskoista voinut esittää: eka pallo osui käsiin ja se kolmas maali meni jalan vierestä.

Neuer käytti tilanteissa hirveästi energiaa kyllä jälkikäteen, paitsioita viittoillen ja pakeille valittaen.

Toivottavasti sama ei toistu kesällä, mielessä EM-välierä 2012 ja Balotellin eka puskumaali, jossa myös Neuer oli jähmettynyt suolapatsaaksi.

Marion tokaa maalia ei olisi ottanut kyllä Nasse-setäkään ;)
 

H.Incandenza

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, SiiPe, Chelsea FC
Jotta nykypäivänä olisi edes teoriassa mahdollista menestyä kyseisellä tyylillä huippujoukkueita vastaan, pitäisi Bayernin tapauksessa yli puolet rosterista vaihtaa valittuun systeemiin soveltuviin pelaajiin.

Pep näyttää olevan samaa mieltä.

Pepin kommentteja MTV 3:n sivuilla

"Guardiola myöntääkin nyt miettivänsä, riittääkö Bayernin tähtikaartilla eväät hänen nopeisiin syöttöihin perustuvan tikitaka-jalkapallonsa toteuttamiseen."

"Guardiolan mukaan hänen joukkueellaan ei ollut pallo riittävästi hallussaan Real-ottelussa. Tilastot puhuvat tosin toista: pallonhallinta merkittiin Bayernin hyväksi prosentein 69–31.

– Totta kai meidän pitää miettiä, onko meillä oikeat pelaajat tämäntyylisen jalkapallon pelaamiseen, Guardiola miettii.

– Pidän pallonhallinnasta ja hävisimme, koska meillä ei ollut palloa, niin yksinkertaista se on.

– Voin vain sanoa, että tätä pitää tarkastella ja ajatukset on kerättävä. Pitää keskustella asiasta seurana."
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...
"Guardiola myöntääkin nyt miettivänsä, riittääkö Bayernin tähtikaartilla eväät hänen nopeisiin syöttöihin perustuvan tikitaka-jalkapallonsa toteuttamiseen."

...

Eli suomeksi sanottuna: jos Pepillä mennään jatkossakin, aikoo hän pelikirjan lisäksi "epäsaksalaistaa"* myös pelaajiston.

Tämä on toki loogista, mutta mieluummin ottaisin sen vaihtoehdon, että Pepille kenkää ja Bayern pidetään Bayernina.

* joo, olen hyvin tietoinen, etteivät kaikki pelaajat ole saksalaisia, mutta varmaan kaikki ymmärtävän, mitä haen tässä takaa.
 

Japi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh, Jokerit, Saipa, Jokipojat, Titaanit
Pep näyttää olevan samaa mieltä.

Pepin kommentteja MTV 3:n sivuilla

"Guardiola myöntääkin nyt miettivänsä, riittääkö Bayernin tähtikaartilla eväät hänen nopeisiin syöttöihin perustuvan tikitaka-jalkapallonsa toteuttamiseen."

"Guardiolan mukaan hänen joukkueellaan ei ollut pallo riittävästi hallussaan Real-ottelussa. Tilastot puhuvat tosin toista: pallonhallinta merkittiin Bayernin hyväksi prosentein 69–31.

Kyllä se Guardiola täysin oikeassa on. Pallonhallintaprosentti ei ollut lähellekään riittävä. Tuolla pelillä kaksiosaisessa ottelusarjassa Bayernin pallonhallintaprosentti olisi pitänyt olla yli 99% jotta mahdollisuuksia jatkoon olisi ollut. Ja ainoa Real-pelaaja joka olisi saanut koskea palloon rankkarikisan ulkopuolella olisi ollut Iker Casillas:)
 

zelios

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit & Bayern München
jotenkin toivoin, että Pep olisi oppinut tappiosta jotain ja huomannut, että toi pallonhallintasyöttelyjauhaminen ei ihan Euroopan huipputasolla riitä, mutta nyt kun seurannut miehen kommentteja olen todella huolissani. Ilmeisesti samalla tavalla aiotaan jatkaa ja Pepin usko pallonhallinnan merkitykseen on vain kasvanut tappion jälkeen. Luulisi tuolla tasolla valmentajan peluuttavan joukkuettaan siten mikä parhaiten joukkueelle sopii eikä siten, että yritetään väkisin peluuttaa tietyllä tavalla ja mikäli se ei toimi niin hankitaan vielä lisää syöttelijöitä.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...mutta nyt kun seurannut miehen kommentteja olen todella huolissani. Ilmeisesti samalla tavalla aiotaan jatkaa ja Pepin usko pallonhallinnan merkitykseen on vain kasvanut tappion jälkeen...

Niin, kommenteista päätellen huolestuttavaa on se, että Pep on P.Sihvosen tapaan kaivautunut syvälle poteroonsa ja näyttää olevan valmiimpi vaihtamaan pelaajia, kuin muokkaamaan pelitapaa.

Valitettavasti näyttää siltä, että inhorealistinen ennusteeni Pepin ja fanien/organisaation ajautumisesta törmäyskurssille elää ja hengittää vahvasti.

Hauska nähdä, mitä tapahtuu ensi kauden alussa, jos Bayern ei enää jatkakaan voittokulkuaan Saksan pääsarjassa.
 

müller

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Onhan nuo Pepin viimeaikaiset kommentit olleet melko naurettavia, kun vertaa siihen mitä hän sanoi kauden alussa. Guardiola on nyt suoraan sanonut, ettei aio muuttaa pelifilosofiaansa, ja että on valmis irtisanoutumaan tämän takia, vaikka kauden alussa hän vielä erikseen mainitsi, että aikoo muokata taktiikkansa pelaajien vahvuuksien mukaan. Nyt Pep on sitten aikeissa muokata joukkuetta taktiikkansa mukaan, mikäli saa vapaat kädet Bayernin johtoportaalta. Toivottavasti ei saa. Mielestäni tämä kielii siitä, ettei Guardiola ole niin hyvä valmentaja kuin tämän saavutukset antavat ymmärtää. Nyt on aika, että Bayern myöntää tekemänsä virheen Guardiolan suhteen, ja etsii uuden valmentajan, joka saa pelaajat taas pelaamaan vahvuuksillaan, ei heikkouksillaan.

Moni sanoo, että Bayern on todella onnekas, että saivat Guardiolan uudeksi valmentajakseen, koska tämä on voittanut Barcan kanssa monia pokaaleja, ja dominoinut eurokentillä pitkään. Moni myös unohtaa sen, että olosuhteet olivat täysin erilaiset Barcassa silloin, kuin Bayernissa nyt. Barcassa Guardiolalla oli käytössä pelaajia, jotka olivat nousseet edustukseen La Masiasta, eli olivat oppineet tikitakan jo akatemiassa, ja siitä muokkaantui Barcan vahvuus. Guardiolalla oli käytössään myös Messi, jonka ympärille koko pelitaktiikka oli käytännössä rakennettu, ja joka oli päävastuussa maalinteosta. Bayernissa Guardiolalla ei ole käytössä La Masian kasvatteja (Thiagoa lukuunottamatta), eikä Messiä, ja tämä tuo hyvin esille Pepin kyvyttömyyden kehittyä sekä sopeutua valmentajana muuttuneisiin olosuhteisiin. Lisäksi vielä se fakta, että nykyään eurokentillä kaikki osaavat puolustaa tikitakaa vastaan, toisin kuin Pepin aikoina Barcassa.
 
Viimeksi muokattu:

müller

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Bayern voitti HSV:n tänään 4-1 vieraissa, mikä ei sinällään ole ihme, mutta se miten Bayern pelasi oli pieni ihme. Turhat alibisyötöt keskikentällä loistivat poissaolollaan suurimmilta osin, vaikkakin turhaan alaspäinsyöttelyyn Bayern välillä sortui. Hyökkäysten rakentamiset olivat paljon suoraviivaisempia kuin ennen tällä kaudella, ja laitoja (varsinkin oikeaa laitaa) käytettiin paljon hyökkäyksissä. Suurinpana erona oli kuitenkin Martínezin ja Schweinsteigerin peluuttaminen keskikentän pohjalla samaan aikaan. Schweini pelasi tosin heikosti, mutta Martínez dominoi tuttuun tapaansa.

Oliko kyseessä vain yksittäinen ottelu erilaisella taktiikalla, vai onko Guardiola sittenkin päättänyt muokata taktiikkaansa pelaajien vahvuuksien mukaisesti? Vielä on kaksi peliä tällä kaudella jäljellä, liigaottelu ja DFB-pokalin finaali Dortmundia vastaan. Saa nähdä miten Bayern pelaa niissä otteluissa, mutta mikäli pelaa kuten tänään pelasi, niin hyvältä näyttää.
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Bayernin ensi kauden kotipelipaita on julkaistu -> Twitter. Ei miellytä ainakaan omaa silmää yhtään tuo sinisen lisääminen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös