F.C. Barcelona 2014–2015

  • 156 230
  • 961

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Kuten on tullut jo aiemmin ennakoitua, niin Neymar pelaa Luchon alaisuudessa keskemmällä, mitä viime kaudella Tatan pelisysteemissä. Tulos on ollut hieman parempaa, mitä viime kaudella ja suurelta osin juuri tästä pelipaikasta, jossa Neymar tällä hetkellä pelaa. Messin siirryttyä hieman alemmas hakemaan palloja rakentamaan peliä, on Neymarille tullut mahdollisuus pelata keskemmällä, välillä jopa keskushyökkääjän tontilla. Ainakin näissä kauden aloitusmatseissa Lucho on kyennyt saamaan enemmän irti tehokaksikostaan, eikä Barcelona ole ollut maalinteon suhteen niin riippuvainen Leosta. Tokihan Messin merkitys on edelleen valtaisa, kuten miehen tehot ja pelaaminen osoittavat, mutta nyt vastustajan pitää huomioida entistä enemmän myös Neymaria, joka on nostanut tasoaan huomattavasti. Neymar on saanut nauttia Messin laatutarjoilusta ja La Liga-maaleja on tilillä jo kuusi kappaletta.

Huomenna pelataan kauden ensimmäinen tositesti, kun Pariisissa vastaan tulee PSG. PSG:llä on toki merkittäviä poissaoloja Thiago Silvan ja Zlatanin muodossa, mutta se on silti äärimmäisen vaarallinen joukkue ja heikosti sujuneen alkukauden jälkeen PSG tullee huomiseen matsiin ärsytettynä. Huomiselle ennustellaan, että Lucho kaivaa taktiikkapussistaan tuplapivoten kentälle Mascheranon ja Busquetsin muodossa, joten toteutuessaan tuon toimivuus on erittäin mielenkiintoista nähdä. Ennakoitu kokoonpano huomiselle on seuraava:

----------Neymar------Messi-------
--Iniesta--------------------Rakitic--
----Mascherano-----Busquets----
--Alba---Mathieu------Pique---Alves--
--------------Ter Stegen------------
_________

Ter Stegen pääsee jälleen maalille ja Pique, Iniesta sekä Alba palaavat lepovuoron jälkeen kokoonpanoon katalaanimediassa ennakoidun kokoonpanon perusteella. Mikäli tuplapivotella mennään, niin Alves ja Alba saavat sitä kautta lisämahdollisuuksia nousta omilta laidoiltaan ylöspäin Mascheranon ja Busquetsin varmistaessa. Mutta katsellaan huomenna, että mihin Lucho lopulta taktiikassaan päätyy. Peli tulee Yleltä suorana, joten ei muuta kuin seurailemaan, miten Barcelonalle huomenna käy!
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Tuo muodostelma olisi mielenkiintoista nähdä, ja sitä tosiaan Sport ennakoi - Mundo Deportivo taas odottaa normimuodostelmaa niin että Pedro on kehissä Massen sijaan. Hieman riskaabeliltahan tuo tuntuisi siinä mielessä, että tuplapivotea ei Barcelonassa ole taidettu (ainakaan virallisessa pelissä) tällä vuosituhannella käyttää - korjatkaa, jos jollain on parempaa tietoa. Mutta noin teoriassa se voisi sopia meidän pelaajiston vahvuuksille hyvin juuri tuolla kokoonpanolla - no, topparina voisi olla myös Vermaelen jos olisi 100% kunnossa ja toki myös Xavi voisi olla avauksessa, mutta Masse on osoittanut vahvuutensa tuolla paikalla, laitapakkien vahvuudet ovat nousuissa ja hyökkäyspään miehistä juuri nyt liekeissä on vain kaksi, joista Neymar hyötyy mahdollisuudesta pelata keskemmällä kuten yllä todettiin. Toimisiko teoria sitten käytännössä ja kuinka paljon tätä on treenattu? Lucho toki tietää mitä on tekemässä, joten jos tällä mennään niin valinnalle on varmasti perusteet.
 

Sambody

Jäsen
Messi&Neymar kyllä on klikannut hyvin alku kaudesta. Suurelta osinhan kuvio menee niin, että Messi tiputtaa kärjestä alemmas palloa hakemaan jonka jälkeen jalka vapaaksi jolloin laidasta keskelle Messin jättämään tilaan juoksuja tekevät "laitapelaajat". Yleensä Pedro/Munir/Sandro suoraan pystyyn ja Neymar välillä siihen perinteiselle ysipaikalle. Huomaa myös ihailtavasti sen, että nyt Messikin pääsee jakamaan kovia palloja puolustuslinjan eteen varsinkin Neymarille jalkaan, kun tällä riittää tekniikkaa ottaa ne vastaan ja jatkaa hyökkäystä. Tuosta onkin pari nättiä kuviota saatu näiden kahden mestarin välillä aikaan. Aiemmilla kausilla se oli lähinnä vain Messi jolle taas XavIniesta paukutti ne kovat matalat pallot räpylään linjojen väliin.

Tänään sitten tuo tähän asti vedenpitävä puolustus pääsee ensimmäiseen tositestiin. Mielenkiintoista nähdä säilyykö tekemisen taso korkealla vaikka vastus kovenee.
 

VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
Avaus on:
Ter Stegen, Alves, Mascherano, Mathieu, Alba; Sergio, Rakitic, Iniesta; Pedro, Messi, Neymar. Eli vanhalla tutulla 4-3-3 mennään ja hyvä niin. Ei meidän tarvitse PSG:tä vastaan lähteä mitään varmistelemaan tupla-pivoteilla, varsinkaan kun Zlatan ei pelaa. Pelataan omaa peliä ja se riittää, kun pelataan omalla tasolla. Piquen kyllä pitäisi olla avauksessa. En ymmärrä miksi miestä dissataan, kun ei ole vielä yhtä ainutta virhettä tehnyt tällä kaudella. Kai se sitten johtuu siitä mistä suurin osa Pique-kritiikki johtuu, eli kateellisuudesta Shakirasta.
 

Sambody

Jäsen
Kukapa olisi ennen kautta arvannut, että Mathieu on se joka heiluttelee alakerrassa isointa luutaa ja Piqué puree lähinnä vain kynsiään. Ei siinä Mathieu on hoitanut EricAbidalmaisella ammattimaisuudella ruutunsa, Bravo sitten maalilla omansa ja tuloksena nolla maalia omiin. Ei tuo patonki mitenkään alakertaa ole dominoinut, mutta hän on juuri sellainen joka tuo näköjään taattua laatua mihin toivottavasti saadaan vielä myöhemmin kaudella pariksi joko tasonsa takaisin löytävä Piqué, parhaiden vuosiensa tasolle toivottavasti nouseva Vermaelen tai sitten jonkun friikin kehityspyrähdyksen saava Bartra. Kolme enemmän ja vähemmän arpaa joista toivottavasti yksi edes on voittava arpa. Tuo Masse ei edelleenkään kuulu toppariksi vaan dominoimaan katkoillaan keskikentän ankkurina.
 

VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
Tuo Masse ei edelleenkään kuulu toppariksi vaan dominoimaan katkoillaan keskikentän ankkurina.
Pivoteksi Masse tosiaan kuuluu, mutta vaihtopenkin puolelle maailman parhaan pivoten Busin varamieheksi.
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Pari jutskaa. Siis erikoistilanteiden puolustaminen, voi hyvää päivää. Viime kauden kaikuja. PSG välillä karvaa, mutta ihme hautomisilla ja väärillä ratkaisuilla annettu aivan liikaa palloja pois omassa päässä. Juotetaan itse itselle omaa lääkettä? Hyökkäyksessä on hyviäkin elementtejä, ja maali oli hieno, mutta Pedron itseluottamus näyttää nyt olevan sillä tasolla että käytännössä pelataan kymmenellä. Nyt joudun siis minäkin liittymään Hxxxx:n odotuksiin Suarezin debyytistä, että saataisiin vähän lisää purevuutta tuohon hyökkäykseenkin. No, onneksi toinen jakso vielä aikaa kääntää peli, eikä sen pitäisi olla mahdotonta jos jätetään tuo oman pään sähellys pois ja sitä kautta myös saadaan enemmän hyökkäyksiä.
 

Beast

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Näinhän siinä sitten kävi, että se puolustuksen korttitalo murtui heti ekassa testissä. Vähän tätä pelkäsin ja esitykset eivät olleet niin vakuuttavia, vaikka maaleja ei aikasemmin päästettykään. Vastustajat olivat myös paljon heikompia ja nyt nähtiin Barcan todellinen tän hetken taso. Myöhemmin tarkempaa analyysia.

Barcan miinukset -

-Iniesta
---Rakitic
---Pedro
--Alves
--Mascherano
--Ter Stegen
-Mathieu
--Busquets

Plussat +

++Messi
+Neymar
+Alba
+Xavi
+Munir
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Barcelonalle 2-3 kuokkaan vieraskentällä PSG:tä vastaan. Mitä itselle tuli mieleen tuosta matsista yritän nyt koostaa tähän. Melko neutraalein silmin pyrin katselemaan matsin, onhan PSG:kin yksi suurimmista inhokkiseuroistani.

Jos lähdetään positiiviset huomiot niputtamaan ensin, niin niitä oli ehdottomasti Leo Messin esitys pallollisena ja pallottomana. Aikoo oikeasti haastaa Ronaldon varmasti myös tehtyjen maalien muodossa tällä kaudella. Upeaa sitoutumista joukkueelle muuten, ei puhettakaan enää mistään veskarin juoksukilometreistä kontra Messin kilometrit tai muuta vastaavaa. Komea oli tuo ensimmäinen osumakin.

Barcan kollektiivinen prässi oli myös loistavaa katseltavaa, alkoi tulla mieleen Pepin ajan palloton pelaaminen. Kovalla asenteella palloja ainakin yritettiin voittaa omille. Liian usein nuo tilanteet toki jäivät hyödyntämättä sillä tuo staattinen pallon kanssa neppailu ilman mitään vaarallista draivia ja pyrkimystä eteenpäin johti tilastojen mukaan yhteensä kahteen laukaukseen maalia kohti. Muutama ohikuti toki oli, mutta tuo on tilastonakin melko surkea. Ihan kuin jotain jätetään puolitiehen sen jälkeen kun pallo omille saadaan. Täytyy myös huomioida se, että mitään pelitavallista varavaihtoehtoa tai regroup-menetelmää ei tunnu joukkueelta löytyvän jos pallo saadaankin pelattua prässin ohi. PSG:n useimmat kulmat olivat perua riistosta, prässin ohittamisesta ja seuranneesta Barcan paniikista. Sama päti muutamiin vaparitilanteisiin joita kotijoukkueelle siunaantui, luonnollisesti tällöin vielä rikkeet tuon ns. paniikin jälkeen korostuivat. Useamman kerran PSG ylivoimahyökkäyksessä oli sellaisten tilanteiden jälkeen joissa Barcan prässi ei ollut tehonnut, ja tuo mielestäni kostautui nyt ainakin epäsuorasti melkoisella tavalla.

Mathieu ja Mascherano olivat aivan hukassa puolustuksessa, ja melkoista höntsäilyä tuo syöttely heidän osaltaan oli. Välillä Mathieu luopui pallosta huonon syötön muodossa ilman että kukaan prässäsi miestä. Mascherano yrittää aivan liikaa rakentaa tuota peliä, tosin eilen sen pienen helpon antaminen Busille ei tainnut olla työkalupakin ensimmäinen valinta sen vuoksi että jälkimmäinen oli niin heikolla jalalla liikenteessä. Kokonaisuudessaan alakerta pelasi liki ala-arvoisen ottelun ja puheet jengin ylivertaisesta balanssista voidaan heittää suoraan romukoppaan. Keskikentän pallolliset supermiehet olivat myös eilen heikkoja, oikeastaan koko tappio oli mielestäni perua siitä että kentällä oli Messin ja Neymarin hyvien suoritusten vastapainoksi kurittomia ja huolimattomia pelaajia vähän jokaisella pelipaikalla.

Aivan totaalista paskaa tuo nyt ei silti ollut, ajoittain juuri esim. tuo prässi korostui useina riistoina ja mielestäni siltä osin rohkaisevaa settiä. Myös Messi on se joka taas kerran tulee tuota joukkuetta kannattelemaan joten hänen hyvät otteensa varmasti tulevat lämmittämään harmaina syysiltoina, myös silloin kun muu pelaaminen on hankalaa. Eilen vastassa oli niin kova jengi että yhdet Messit ja Neymarit eivät yksin riittäneet. Claudio Bravoa olisin myös liputtanut maalille ennen ottelua, mutta LE on valinnut tämän nykyisen linjan ilmeisesti. Munir oli vaarallinen peliin tullessaan, eipä ole pojua turhaan hehkutettu. Tuo suoraviivaisuus on jotain erittäin virkistävää.

Enkä muuten sanoisi että tuossa olisi Barcan "tämän hetken taso". Kyllä sieltä enemmän vielä tulee, mutta eilen oli useammalla pelaajalla samalle päivälle osunut bad day at the office. Myös PSG pelasi omaan silmääni vahvan pelin, luottaen monipuoliseen murtautumiseen, teräviin ja nopeisiin vastahyökkäyksiin ja erikoistilanteisiin. Eiköhän se siitä.
 

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Koko teksti.

Kiitos hienosta kirjoituksesta arvon Scissors. Paljon hyviä pointteja ja samoja, joita itsekin huomioin eilisestä pelistä. Barcelona ei pelannut eilen riittävän hyvin joukkueena, vaan se oli liia riippuvainen yksittäisten pelaajien (=Messin) taidonnäytteistä. Pelissä oli hyviäkin asioita parin hienon maalin ja mainitsemasi prässipelin muodossa, mutta kun kyseessä on kauden ensimmäinen "tositesti" PSG:n muodossa, niin pettynyt olohan tässä on. Huonoja asioita oli sitten paljon enemmän, mistä nyt parhaina tai pahimpina esimerkkeinä erikoistilanteiden puolustaminen. Olihan se toinen maali järkyttävä.. kentän lyhin pelaaja puskee taka-alueelta maalin ilman hyppäämistä. Ter Stegen höntyilee palloon, ei yletä, Rakitic ei tajua, että takana on pelaaja ja siellä on. Kaamea maali. Eikä se ensimmäinen David Luizin maalikaan ollut kovin hyvin puolustettu, vaikka pitää toki antaa brassitopparille kredittiiä hienosta pallonsuojauksesta ja laukauksesta.

Pakko nostaa käsittelyyn myös Luchon tekemät valinnat avausmiehistön ja taktiikan suhteen. Ihmettelen hieman Ter Stegenin avaamista kauden isoimmassa pelissä tähän mennessä. Bravo on pelannut pääosan kauden matseista ja eilen mielestäni näkyi, että Ter Stegenillä ei ole pelituntumaa ja ehkäpä luottamus puolustuksen suhteen ei ole samalla tasolla, mitä Bravolla on. Mitä ihmettä Pedro tekee avauksessa? Koko kausi on ollut todella heikkoa pelaamista ja Luis Enrique kaivaa Pedron avaukseen, en ymmärrä. Viime kaudella tuli jo nähtyä, että Alba ja Alves eivät sovi yhtä aikaa avaukseen, kun vastassa on kovempia joukkueita ja siksipä olisikin ollut hyvä, jos ennen peliä huhuiltua tuplapivotea olisi peluutettu. Näin olisi saatu vahvistusta puolustuspelaamiseen ja turvattu laitapakkien pelaamista. Tuplapivotella ei ole toki pelattu, kun Marquez sitä kyseli, mutta sitä on treenattu ja se on yksi vaihtoehto Luchon pelitaktiikassa. Eilen sille olisi mielestäni ollut tilausta, sillä siten olisi saatu esimerkiksi Pedro pois avauksesta.

Iniesta ja Rakitic pettivät myös eilen. Iniesta toki syötti Messin tekemän FIFA-maalin, mutta muuten heikohko peli häneltä. Rakitic pelasi myös heikoimman pelinsä Barcelonan paidassa tähän mennessä. Paljon pallonmenetyksiä, heikkoja ratkaisuita ja ansaittu vaihto Xavin tieltä toisella jaksolla. Myöskääm topparikaksikolle ei voi antaa puhtaita papereita, jos kolme maalia menee omiin. Pique on ilmeisesti menettänyt asemiaan myös Barcelonassa, kun mies oli jälleen sivussa. Mathieu on toki ollut kallio La Liga-peleissä, mutta eilinen oli häneltäkin heikko peliesitys. Mascherano jatkoi siitä, mihin mies on topparina aiempina kausina jäänyt. Hienoja viime hetken paikkauksia yhdistettynä sijoittumisvirheisiin, joista ropisee maaleja omiin.

Joukkueen peliesitys ei ollut sillä tasolla, että peli olisi voitu voittaa. PSG:lle toki kunniaa siitä, että tukahduttivat Barcelonan pelaamisen noinkin hyvin ja iskivät kovalla prosentilla maaleja. Liian moni pelaaja pelasi alle parhaan tasonsa, että joukkue olisi voinut voittaa. La Ligassa on aloitettu upeasti, mutta UCL:n puolella pitää parantaa ja todella paljon.
 

VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
Superkaksikko Messi-Neymar kävi taas heittämässä pari häkkiä, mutta tällä kertaa puolustus sitten sähläsi voiton PSG:lle. Tuo akilleen kantapää eli erikoistilanteiden puolustaminen täytyy vaan saada kuntoon kevään ratkaisupeleihin mennessä. Jos Lucholla ei tietotaito siihen riitä niin palkataan sitten vaikka joku lädi apuvalmentajaksi laittamaan se kuntoon.
Ensimmäiseksi pitää Masse poistaa lopullisesti topparin paikalta ja palauttaa Pique avaukseen. Masse on loistava katkomaan vastustajan nopeita vastahyökkäyksiä nopeana ja maailman parhaana liukutaklaajana, mutta kun pitäisi ruveta vääntämään jotain Luizia vastaan boxissa niin turpaan tulee joka kerta ja eilen saatiin maksaa siitä. Lisäksi Matudiin maalissa teki sijoittautumisvirheen ja lähti hakemaan paitsioansaa. Mathieulta ei paljon sen parempi peli ja oli osasyyllisenä tuohon Matuidin maaliin.
Ja eikö tuolle Alvesille nyt voi laittaa keskityskieltoa siihen asti kunnes Suarez vapautuu. Nyt sattui yhdestä tulemaan maali, mutta sen lisäksi miljoona meni täysin harakoille ja kun siellä ei sitä pääpeliosaamista ole ilman Suarezia. Ensi peliin sitten Montoya avaukseen.
Loistavan alkukauden pelannut Rakitic pelasi surkean pelin, jonka kruunasi Verrattin maali. Ylen "asiantuntijat kritisoivat tilanteessa aiheesta ter Stegenin tarpeetonta ulostuloa, mutta vielä enemmän siinä mokasi kyllä Rakitic joka unohti miehen ja sitten vielä blokkasi ter Stegeniä mahdollisesti pääsemästä palloon.
Pedrolta taas synkkä peli ja fakta on, että nämä ovat liian isoja pelejä Sandrolle ja Munirille, vaikka Munir lähelle maalia pääsikin. Suarezia, Rafaa ja lainattua Deulofeuta oltaisiin tarvittu eilen kipeästi.
 

Soolo

Jäsen
Jotain mietteitä eilisestä ranskiksilla:

- Barcan ykköspari keskuspuolustukseen näyttää LE:n mielestä olevan siis Masse-Mathieu, eikä Pique-Bartra, kuten ehkä joku on odottanut. En itse keksi juuri muuta syytä tuon edellä mainitun parivaljakon paremmuuteen, kuin ylivertainen nopeus, mikä eittämättä auttaa pirusti vastahyökkäysten puolustamisessa. Ja vastahyökkäykset onnistuttiinkin puolustamaan eilen ilman takaiskuja, vaikka niitä oli useampi kappale. Muutoin on pakko sanoa, että pahaa tekee katsoa erikoistilanteissa kun Masse vartioi jotain Luizia, eihän siinä ole mitään jakoa, kuten eilenkin taas ensimmäisen maalin kohdalla nähtiin.

- Uusi maalivahti ter Stegen voi ottaa toisen maalin piikkiinsä.

- Kolmas maali oli ikävä nähdä, sillä se osoitti miten huonosti Barca yhä kestää painetta ns. hitaiden hyökkäysten puolustamisessa. Kun PSG kerrankin sai pallon hilattua hyökkäyskolmannekselleen hitaalla hyökkäyksellä, se sai pelottavan helposti sahattua siitä maalin. Barcan puolustaminen on näissä lepsuhkoa ja sitoutumatonta, aina joku häviää kamppailun tai sijoittuu väärin mikä laukaisee ketjureaktion ja hajottaa korttitalon. Tuossa maalissa Iniesta ja Alba lepsuilevat, Mathieu päättää erikoisesti lähteä topparina laitaan asti jne.

- Pedrolla on tällä hetkellä homma hukassa, vaihtopenkiltä tulevat junioritkin osoittavat parempaa tatsia, luovuutta ja itseluottamusta.

- Rakiticin taso ei eilen riittänyt, toivottavasti pystyy parempaan jatkossa. Ainakin liigassa kyläseuroja vastaan on pelannut hienosti.

Eli tiivistäen: haluaisin nähdä että tuota puolustusta saataisiin paremmin kuosiin, Masse topparina ja Alba ja Alves laitapakkeina ei vaan riitä fyysisyydessä. Miten olisi esim. kolmen topparin linja Mathieu-Pique-Masse, saataisiin edes vähän pääpelivoimaa nopeutta pahemmin uhraamatta.
 

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
fakta on, että nämä ovat liian isoja pelejä Sandrolle ja Munirille, vaikka Munir lähelle maalia pääsikin. Suarezia, Rafaa ja lainattua Deulofeuta oltaisiin tarvittu eilen kipeästi.

Montako vastaavaa "isoa" peliä olet Munirilta ja Sandrolta nähnyt? Tämähän oli molempien ensimmäinen "iso" peli heidän urillaan ja molemmat tulivat lisäksi vaihdosta kentälle eilen, joten on vieläkin hankalampi arvioida heidän pelaamistaan isossa kuvassa. Munir pääsi sentään lähimmäs tasoitusmaalin tekemistä tolppalaukauksellaan ja myös Sandrolla oli hyvä maalipaikka, mutta viimeistely oli heikko.

Ja taas tuo Deolofeu-höpinä.. eikö se ole jo täällä sataan kertaan käyty läpi, miksi Deulofeu on Sevillassa lainalla eikä pelaamassa Barcelonassa..
 

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Miten olisi esim. kolmen topparin linja Mathieu-Pique-Masse, saataisiin edes vähän pääpelivoimaa nopeutta pahemmin uhraamatta.

Tämä olisi toki yksi vaihtoehto tai sitten peräänkuuluttamani tuplapivote, joka auttaisi myös, koska sillä Mascherano saataisiin parhaimmalle pelipaikalleen keskikentän pohjalle. Albaa ja Alvesia ei saa, eikä voi peluuttaa enää yhtä aikaa näissä kovissa matseissa. Molemmat ovat liian hyökkäysorientoituneita pelaajia ja heidän nousujensa ja pallonmenetysten jälkeen ollaan ongelmissa. Uskon, että Lucho osaa tehdä tästä pelistä tarvittavat johtopäätökset tulevaa El Clasicoa varten. Jos siinä matsissa lähdetään samanlaisella pelitavalla ja ryhmityksellä liikkeelle, niin kyyti on kylmää.
 

VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
Montako vastaavaa "isoa" peliä olet Munirilta ja Sandrolta nähnyt? Tämähän oli molempien ensimmäinen "iso" peli heidän urillaan ja molemmat tulivat lisäksi vaihdosta kentälle eilen, joten on vieläkin hankalampi arvioida heidän pelaamistaan isossa kuvassa. Munir pääsi sentään lähimmäs tasoitusmaalin tekemistä tolppalaukauksellaan ja myös Sandrolla oli hyvä maalipaikka, mutta viimeistely oli heikko.
Ja taas tuo Deolofeu-höpinä.. eikö se ole jo täällä sataan kertaan käyty läpi, miksi Deulofeu on Sevillassa lainalla eikä pelaamassa Barcelonassa..
Lähimpänä oli kyllä Alba hienon sommitelman päätteeksi, mutta Marquinhos kerkesi juuri liukumaan pallon tielle. Munir ja Sandro ovat vasta tällä kaudella pelanneet ekat pelinsä edustuksessa, niin ei todellakaan pojat olleet vielä valmiita vastuunkantoon näin isossa matsissa. Munirilta hyvä laukaus tolppaan, mutta mitä muuta? Säälittäviä tsippejä boxiin, jossa ei ollut ketään. Sandro puolestaan tälläsi ohi todellisesta paikasta.

Deulofeu on saanut pelata vasta 2 peliä avauksessa Sevillan paidassa ja mitä näissä matseissa on tapahtunut? Eurooppa liiga-pelissä oli kentän kuningas ja syötti molemmat Sevillan maalit ja sitten todella tärkeässä Sociedad-pelissä teki ottelun ainoan maalin. Deulo olisi ollut paljon valmiimpi kantamaan vastuuta PSG matsissa kuin Sandro ja Munir.
Eli tiivistäen: haluaisin nähdä että tuota puolustusta saataisiin paremmin kuosiin, Masse topparina ja Alba ja Alves laitapakkeina ei vaan riitä fyysisyydessä. Miten olisi esim. kolmen topparin linja Mathieu-Pique-Masse, saataisiin edes vähän pääpelivoimaa nopeutta pahemmin uhraamatta.
Pique Massen tilalle toppariksi niin homma on ratkaistu. Ei siinä ole mitään järkeä uhrata yhtä pelaajaa ylempää kenttää kolmanneksi toppariksi erikoistilanteiden takia.

Albaa ja Alvesia ei saa, eikä voi peluuttaa enää yhtä aikaa näissä kovissa matseissa. Molemmat ovat liian hyökkäysorientoituneita pelaajia ja heidän nousujensa ja pallonmenetysten jälkeen ollaan ongelmissa.
Kyllä voi ja pitääkin peluuttaa, että saadaan laitahyökkääjät keskemmälle=Neymarin kasvanut maalimäärä, vaikka itse kyllä näkisin Montoyan Alvesin tilalla hyökkäämässä. Ei yksikään maali eilen johtunut mistään Alvesin ja Alba nousuista. Busi tippuu hyökätessä alas ja topparit levittävät niin tuo kolmikko riittää oikein hyvin.
Mitä tuo tupla-pivote olis eilen muuttanut? Ainoastaan vienyt tehoja pois hyökkäyksestä. 2 maalia tuli erikoistilanteista ja yksi kummankin topparin sijoittumisvirheiden takia. Sen sijaan, jos Massen tilalla topparina olisi ollut oikea toppari(Pique, Bartra tai Vermaelen) niin tuo Luizin maali olis ollut estettävissä ja samoin olisivat tuskin höntyilleet paikaltaan pois Matuidin maalissa, kuten Masse.
Ei noissa 3 topparilinjassa ja tupla-pivoteissa ole mitään järkeä, varsinkaan sitten kun saadaan yksi superukko Suarezin muodossa lisää avaukseen. Ne eivät ole mitään ratkaisuja erikoistilanteisiin ja vievät ainoastaan tehoja pois ylempää kenttää. Ja Barca edustaa hyökkäävää ja viihdyttävää futista, eikä siihen kuulu ylimääräisiä pelaajia varmistamassa alhaalla.

Eli jatkossa Suarezin tullessa kehiin 4-3-3
------Neymar-----Leo-----Suarez
----------Iniesta---Busi----Rakitic
Alba----Mathieu-----Pique-----Montoya

Ja hyökätessä muotoon 3-4-1-2
------------Neymar----Suarez
----------------------Leo
Alba-----Iniesta--------Rakitic------Montoya
-----Mathieu------Busi-------Pique
 

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Deulo olisi ollut paljon valmiimpi kantamaan vastuuta PSG matsissa kuin Sandro ja Munir.

Tällä ei ole mitään merkitystä, koska Deulofeu pelaa Sevillassa lainalla tunnetuista syistä johtuen. On aivan turhaa miettiä, että mitä Deulofeu olisi tai ei olisi kyennyt tekemään eilen.


Ei yksikään maali eilen johtunut mistään Alvesin ja Alba nousuista.

Ei suoranaisesti, mutta Alba ja Alves menettivät pallon yhteensä yli 20 kertaa eilisen pelin aikana ja niistä tuli erittäin vaarallisia tilanteita omiin. Alba ei uskaltanut nousta omalta laidaltaan juurikaan ylöspäin, koska Lucasin nopeus ja vastahyökkäyspotentiaali pelotti. Albasta ei saatu näin riittävää tukea Iniestalle ja Neymarille jotka olivat jatkuvasti alivoimaisia PSG:n pelaajia vastaan.


Mitä tuo tupla-pivote olis eilen muuttanut? Ainoastaan vienyt tehoja pois hyökkäyksestä.

Niin, mehän emme voi tietää, että mitä se olisi muuttanut tai ollut muuttamatta. Pelkkää spekulaatiota, mutta sen tiedän, että Lucho on tuplapivotea treenauttanut ja se oli eiliseenkin peliin vakavasti otettava vaihtoehto avauksen osalle, joten ainakin päävalmentaja näkee siinä joitain mahdollisia etuja. Ja se, että viekö tuplapivotella pelaaminen tehoja hyökkäyksestä on aika ohut kommentti, koska Barcelona ei ole käyttänyt tuplapivotea viime vuosina lainkaan. On mahdotonta sanoa, että se vie tehoja hyökkäyksestä, jos emme ole nähneet sitä otteluissa.

Ei noissa 3 topparilinjassa ja tupla-pivoteissa ole mitään järkeä, varsinkaan sitten kun saadaan yksi superukko Suarezin muodossa lisää avaukseen. Ne eivät ole mitään ratkaisuja erikoistilanteisiin ja vievät ainoastaan tehoja pois ylempää kenttää.

Kolmen topparin ja tuplapivoten peluuttamisissa on se merkittävä etu, että se muuttaa Barcelonan totuttua peliryhmitelmää, jota vastaan jokainen maailman jalkapalloseura on kohta oppinut puolustamaan. Barcelonan pelitapa ja se, miten joukkue on pelannut viime vuosina on ollut jalkapalloilevan maailman nk. benchmark ja sitä vastaan on erehdyksen ja onnistumisen kautta opittu pelaamaan. Bayern teki "omaa peliään " pelaavasta Barcelonasta hakkelusta, Real on voittanut Barcelonan monissa otteluissa viime vuosien aikana, Atletico voitti Barcelonan edelliskaudella jne. On pakko kehittyä ja luoda uusia taktiikoita, koska muuten muut menevät ohi. Eihän sitä voi sanoa, että onko tuplapivote tai kolmen topparin peluuttaminen mikään mullistava keksintö, mutta ne muutaisivat ainakin totuttua systeemiä, jota vastaan muut ovat oppineet pelaamaan ja ne saattaisivat myös olla apuna Barcelonan omien heikkouksien parantamisessa.

Barca edustaa hyökkäävää ja viihdyttävää futista, eikä siihen kuulu ylimääräisiä pelaajia varmistamassa alhaalla.

Meinaatko, että tuplapivoten tai kolmen topparin peluuttaminen olisi jotenkin vuuhdyttävyydestä pois? Vaikka keskikentällä olisikin yksi pelaaja numerollisesti enemmän, niin miksi sen käyttäminen olisi hyökkäävyydestä tai vihdyttävyydestä pois? Eikö eilisen kaltaista pelikonsolimaalia pysytä tekemään Iniestan, Messin ja Neymarin toimesta, jos Mascherano on keskikentällä Busquetsin vierellä tai alakerrassa pelaakin kahden topparin sijaan kolme topparia? Barcelonan peli-identiteetti on olemassa, sitä vaalitaan ja hellitään, vaikka pelisysteemiä muutettaisiinkin välillä myös vastustajan mukaan. Kolmen topparin systeemillä saataisiin nostettua esimerkiksi Alba ja Alves ylemmäs pelaamaan ilman pelkoa siitä, että heidän taustaansa isketään vastaiskuilla pallonmenetysten jälkeen tai sitten voidaan sama asia hoitaa tuplapivoten kautta, jolloin keskikentän pelaajat (Busquets/Mascherano) hoitaisivat paikkaamisen ja varmistamisen. Eihän näiden tarvitse olla toisiaan poissulkevia. Voittaminen on ainoa asia, joka merkitsee loppukädessä ja jos se tarkoittaa sitä, että ns. isoissa matseissa peluutetaan hieman puolustavampaa kokoonpanoa, jotta voittaminen tulee mahdollisesti todennäköisemmäksi, niin sitten se pitää tehdä.
 

VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
Niin, mehän emme voi tietää, että mitä se olisi muuttanut tai ollut muuttamatta. Pelkkää spekulaatiota, mutta sen tiedän, että Lucho on tuplapivotea treenauttanut ja se oli eiliseenkin peliin vakavasti otettava vaihtoehto avauksen osalle, joten ainakin päävalmentaja näkee siinä joitain mahdollisia etuja. Ja se, että viekö tuplapivotella pelaaminen tehoja hyökkäyksestä on aika ohut kommentti, koska Barcelona ei ole käyttänyt tuplapivotea viime vuosina lainkaan. On mahdotonta sanoa, että se vie tehoja hyökkäyksestä, jos emme ole nähneet sitä otteluissa.
Kyllähän se nyt on päivän selvää, että hyökkäysvoima laskee tupla-pivotella. Jos Masse olisi pelannut eilen toisena pivotena niin vastustajalla olisi ollut yksi pelaaja vähemmän kenestä huolehtia. Vaikka Pedro pelasi heikon matsin, niin vastustaja kuitenkin joutui häntä merkkaamaan ja reagoimaan liikkumiseen, ja näin Messi ja kumppanit saivat enemmän tilaa.
Ja sitten kun Suarez palaa meillä on 4(Leo, Ney, Suarez, Iniesta) pomminvarmaa avauksen pelaaja hyökkäävissä rooleissa. Jos sitten Rakitic uhrataan, jotta saadaan Masse toiseksi pivoteksi, niin se syö hyökkäysvoimaa merkittävästi, kun vastustajalta vapautuu lisää puolustajia merkkaamaan Messiä ja kumppaneita.
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Ei sitä voi tietää näkemättä. On täysin mahdollista, että hyökkäyspeli paranee tai vähintäänkin maalipaikat lisääntyvät, jos Alves ja Alba (nousut) sekä Messi ja Neymar (ei tartte juosta sivurajalla vaan keskemmällä) pääsevät kaikki pelaamaan paremmin vahvuuksillaan - ja jos tuplapivoten avulla pallo voitettaisiin vastustajalta takaisin nykyistä useammin/nopeammin. Ainakin nyt kun oikeastaan kukaan hyökkääjistä Neymar-Messi kaksikon ulkopuolella ei ole uhka, tässä muutoksessa voisi ihan hyvin olla pointti. Mutta kuten sanottu, kukaan ei voi tietää kun sitä ei ole kokeiltu. Sitten kun Suarez on kehissä voi tilanne olla toinen.
 

Soolo

Jäsen
Kysehän on siitä miten saadaan peli mahdollisimman hyvään balanssiin. Se on tärkeintä, ja eihän se nyt välttämättä niin ole, että pelaako keskikentällä kaksi pivotea vai yksi ja se yksistään sanelee miten monta maalia Barca tulee tekemään tai miten hyökkäävästi se pelaa.

Nythän tässä pari viime kautta on pahimmillaan ollut niin, että joukkue on käyttänyt pelien aikana kaiken energian ja taitokapasiteettinsa pallonhallintaan, tuloksen ollessa se, että vastustaja on pystynyt puolustamaan maalipaikat minimiin ja käynyt puolestaan iskemässä parit vastahyökkäykset ja erikoistilannemaalit Barcan verkkoon. Peli ei todellakaan ole ollut balanssissa.

LE on julkisesti puhunut siitä, että hän haluaa saada Barcan pelaamaan yllätyksellisemmin ja kokonaisvaltaisemmin. Ei varmastikaan ole helppo tehtävä tällä tasolla, mutta sitä me odotamme. Keväällä se sitten nähdään.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Soolo pukee ylläolevassa viestissään kahden edellisen kauden ydinasiat muutamaan lauseeseen erittäin osuvasti. Balanssihan tuossa se avainasia on, ja tuo on lajia ymmärtämättömillekin suhareille hyvin kiteytetty. Taidanpa muutamalla Barca-huumailijalle omassa kaveripiirissä vilauttaa kun uhkaavat jatkuvasti tukehtua tuohon tikitakan hehkutteluunsa. Nämä kyseiset reppanat eivät edelleenkään taida ostaa sitä että sataprosenttinen tikitaka-hinkkailu vailla vaihtoehtoisia pelisuunnitelmia tai vailla rakenteen balanssia ei ole tuomassa Kataloniaan yhtäkään pokaalia. LE saattaa toki olla muutoksen katalyytti, mutta saman tien tuohon peliin pitäisi joitain muutoksia ajaa. Kuten Soolon tekstissä käy ilmi, on myös LE tämän kokonaisvaltaisemman pelaamisen kannalla ainakin teoriassa. On selvää että La Ligassa kyläseurat kaatuvat neppailullakin, tasoero on yksinkertaisesti valtava, eikä vähiten taidollisesti, silloin kun Barca pelaa rayoja ja levanteja vastaan.

En osaa tähän tuplapivote-asiaan sen enempää ottaa kantaa kuin toteamalla että ei se paperille merkattu muodostelma todellakaan syö ainoatakaan maalipaikkaa etukäteen. Eikä myöskään toki takaa että niitä syntyisi lisää. Jos Barca tähän asti on vähänkin kovempia jengejä vastaan (Malaga, PSG) saanut kasaan yhteensä kaksi laukausta maalia kohti, joista kumpikin toisessa ottelussa, niin en näkisi muodostelman pysyvää varianssia tai syksyn otteluissa varianssin testaamista mitenkään kovin huonona ideana. Heikommaksi tuo murtautuminen ei ainakaan voi muuttua.

Mielestäni on myös hassua väittää että pelkästään hyökkäyspään pelaajia "merkataan pois". Totta helvetissä vastustajan pitää pelata pois myös pivoten antamat syötöt ja reagoida pelitilanteisiin samalla tavalla. Muutenkaan en näe Barcan pelifilosofiassa kovinkaan merkityksellisenä sitä montako jätkää on muodostelmissa merkattu millekin alueelle kenttää, sillä niin paljon tuossa keskikentän ja hyökkäyksen välissä vaihtuu paikat noilla pelaajilla. Ainakin on vaihtunut niissä matseissa joita itse olen tällä kaudella nähnyt blaugranalta. Ja vaihtunut nimenomaan jopa kymmenminuuttisten sisällä.
 

Dinho

Jäsen
Barcalla pallollinen peli tukahtui eilen siihen, että pelinavausvaiheesta ei toppareille löytynyt syöttöpaikkaa keskikenttämiehille. Näin eteneminen keskustan kautta estyi monta kertaa ja etenemään lähdettiin oikealta laidalta Alvesin ja Rakitic/Xavin kautta. Ja jokainen, joka osaa järjellä ajatella tajuaa, että keskustasta on kaikki vaihtoehdot auki, laidalta vain harva.

Messi tulee pelinrakentamisvaiheessa alemmas pelaamaan ja silloin, kun tilaa on, se on loistava ase, koska vastustaja alkaa helposti nostamaan linjaa, ikäänkuin alitajuisesti, kun huomaavat, että linjan edusta on tyhjä. Tällöin linjan taakse tulee tilaa, jonne esim. Neymar voi juosta.

Barcan prässi on huikean hyvännäköistä. Vastustajan kääntyminen pyritään estämään ja syöttöjä mennään katkomaan usein etupuolelta. Ja tämä kaikki tapahtuu ihan ylhäältä asti.

Erikoistilanteisiin Barca hävisi. Kulmapotkumaali oli karmeasti pelattu. Yksi Barcelonalainen vs. 3 PSG:tä takatolpalla.
 

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Erikoistilanteisiin Barca hävisi.

Tämä on totta ja ihmetyttää kyllä, että miten vuodesta toiseen Barcelonalla voi olla samat ongelmat näiden erikoistilanteiden kanssa.

Katselin tuossa nuo erikoistilannemaalit useampaan kertaan ja ensimmäisessä maalissa etualueella keskitystä oli puolustamassa Jordi Alba, joka on hätäisesti 170cm pitkä. Pallohan meni hänen ylitseen David Luizin jalkaan, joka siirsi toisella kädellään Mascheranon syrjään ja sijoitti pallon takakulmaan. Missä olivat Barcelonan pisimmät kaverit? Tilanteen takana kolmestaan ja pahasti myöhässä tilanteesta. En tiedä, että olivatko valmennuksen ohjeiden mukaisesti vai miksi, mutta erittäin heikosti puolustettu. Alba blokkaamassa keskitystä lyhyenä pelaajana, Mascherano vartioimassa yhtä vaarallisimmista pääpelaajista (Luiz), pisimmät kaverit yhdessä nipussa ja lopulta pallo oli maalissa.

Toisessa erikoistilannemaalissa keskitys tuli tosiaan kauas taakse, jossa Verratti odotti ilman vartioijaa. Tai olihan Rakitic siinä, mutta hän ei missään vaiheessa katsonut, että oliko hänen takanaan ketään ja lisäksi Rakitic esti hieman Ter Stegenin torjumista, joka teki kyllä itsekin virheen lähtiessä höntyilemään keskityksen perään, joka kaartoi selvästi hänen ylitseen.

Pointti nyt vaan on se, että Barcelona tasoiselle seuralle tuollaiset erikoistilannevirheet ovat kestämättömiä. Ja näitä on tullut paljon viime vuosien aikana. Ei se nyt mitään valtaisaa vaadi, että tuo laitetaan kuntoon, kunhan siihen vaan panostetaan riittävästi.

Erikoistilanteisiin saatettiin tosiaan hävitä tuo peli, mutta muutenkin pariisilaiset veivät Barcelonaa ja saivat Barcelonan täysin aseettomiksi pelaamisellaan ja puolustamisellaan. Prässipeli toimi toki ajoittain hienosti ja kaksi hienoa maalia saatiin aikaan, mutta kokonaisuutena peli jätti todella paljon parannettavaa. Onneksi tämä tuli tässä vaiheessa eikä myöhemmin keväällä, sillä PSG paljasti nyt karulla tavalla muutamia ongelmakohtia, jotka pitää treenata ja laittaa kuntoon. Nyt tulee muutama ennakkoon "helpompi" peli ennen klassikkoa, jossa kaiken pitää kyllä natsata. Luottoa Luchoon kyllä löytyy, että homma saadaan kuosiin.

Hyvät kommentit aiemmin balanssista ja sen merkityksestä. Kyllähän se on juuri näin, kuten Soolo ja Scissors kirjoittivat.
 

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Vielä muutama tilastopala tiistain matsista. Barcelona menetti pallon 54 kertaa PSG:lle ja noista menetyksistä yksin Alves ja Alba menettivät yli 20. Pallo saatiin prässäämällä takaisin 29 kertaa, joten se toimi ihan hyvin. Menetyksiä tuli aivan liikaa ja siihen pitää kiinnittää huomiota jatkossa.

Dani Alves ilmoitti mediassa, että tämä on hänen viimeinen kautensa Barcelonassa ja seuraavaksi Alves tähyää Valioliigan suuntaan. Siirtobannin vuoksi seuraava kausi aloitetaan Douglas/Montoya -kaksikolla oikean laidan osalta.

Barcelona tarkkailee mahdollisuutta palauttaa pelipaitansa vanhaan loistoonsa, jossa ei olisi sponsorimerkkejä. Nythän paidassa on Unicefin lisäksi hihassa Beko ja rintamuksessa Qatar Airways ja tämä on aiheuttanut kannattajissa paljon vastustusta. Barcelona on saanut velka- ja raha-asioitaan sen verran hyvään kuntoon, että johtoportaassa selvitetään, että olisiko seuralla varaa olla laittamatta pelipaitaan sponssilogoja ja palauttaa siltä osin paita "puhtaaksi". Nykyiset sopparit sponsoreiden kanssa päättyvät 2016 ja sen jälkeen olisi mahdollista tehdä paitaan muutoksia mainosten osalta. Pelipaidan sponsorilogojen osalta puhutaan kymmenien miljoonien eurojen summista, joten ihan pikkuasiasta ei ole kysymys.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös