Mainos

Ex-Kerholaiset

  • 1 712 051
  • 6 191

Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi, NJD, Barça
Äkkiseltään ajattelisi, että Karjis saa tästä ja ensi kaudesta joka tapauksessa aika lähelle sovitun rahan. Se kuka maksaa ja koska, lienee vielä hämärän peitossa. Toki Karjis voi rahassakin vähän tulla vastaan, ettei tarvi puoltatoista vuotta junnujen kanssa höntsäillä.
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mikäli minun viestiini viitataan, niin kirjoitin, tai ainakin tarkoitukseni oli kirjoittaa, että jotain yhteyttä on ollut Kerhon suuntaan, mutta mikään ei ole siis toistaiseksi ainakaan viitannut siihen, että tarkoitus olisi HPK:hon siirtyä.
Onko viesti ollut, että "mikään ei tunnu miltään, kun en saa pelata Kertsissä"?
 

Kolmio36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Philadelphia Flyers
Kaikki kunnia Karjalaiselle täällä vietetystä ajasta, mutta toivottavasti ei ole palaamassa. Kuitenkin, niitä harvoja pelaajia joidenka kohdalla on arvioita selän kohdalla VAS-asteikkoa tai miettiä mitä se alkometri nyt sitten näyttääkään. Pakkeja tuolla on jo tarpeeksi, osa myös tuolla Karjalaisen pelipaikalla vmtl-osastolla. Parannusta pakistossa on muutenkin ollut havaittavissa mm. Rautiaisen lankomiehen kohdalla. Alkukaudesta sai ihmetellä miehen paikallaolemisen merkitystä, mutta viime peleissä on tehnyt hyvää työtä. Jos jotain tuo joukkue kaipaa, niin se on maalintekijä(t).

En tiedä muista, mutta joskus itse näen unta olevani maali ja näissä unissa otan lukuisia kuteja sisääni. Harmikseni kuitenkin, tällä kaudella unien määrä on ollut huomattavan vähäinen ja välillä kudit jäävät puuttumaan täysin, vaikkakin edessäni vatkataan mailoilla välillä voimakkaasti usean pelaajan voimin. Ei tule mitään. Pidän kyllä mailojen yhteen kolahduksista, se ääni, se näky, siinä on jotain maagista! Kolinasta huolimatta huomaan olevani hieman pettynyt herätessäni, jotain jäi saamatta. Ihan oman unenlaatuni puolesta tahtoisin Kerhon vahvistuvan.
 

Rinkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Petteri Nikkilä, Kalle Kangas, Maso Lehtonen
Rautiaisen lankomiehen kohdalla. Alkukaudesta sai ihmetellä miehen paikallaolemisen merkitystä, mutta viime peleissä on tehnyt hyvää työtä. Jos jotain tuo joukkue kaipaa,
Tämä on kuka? Olisi kiva mainita se nimi myös suoraan.
 

TekAstin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK & Hawks
Pittsburgh laittanut Valtteri Puustisen siirtolistalle.
Toivottavasti joku mestariksi pystyvä noukkisi Puden sieltä. Vaikka Edmonton olisi käynyt, mutta hankkivat jo Kapasen. Vahvasti toivon, että kärkipään joukkueeseen pääsee.
 

Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
Toivottavasti joku mestariksi pystyvä noukkisi Puden sieltä. Vaikka Edmonton olisi käynyt, mutta hankkivat jo Kapasen. Vahvasti toivon, että kärkipään joukkueeseen pääsee.
Ei vaan oikein riitä kärki ketjuihin mestari ehdokkas joukkueissa, mutta fyysisyys ei riitä alempiin ketjuihin.

Utah, Ottawa, Detroit tai Chicago voisi olla hyviä vaihtoehtoja Puden kehitykselle.
 

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Ei vaan oikein riitä kärki ketjuihin mestari ehdokkas joukkueissa, mutta fyysisyys ei riitä alempiin ketjuihin.

Utah, Ottawa, Detroit tai Chicago voisi olla hyviä vaihtoehtoja Puden kehitykselle.
Nojaa, ei tuo onneksi nykyään enää ihan noinkaan mene. Paitsi Penguinsissa ilmeisesti, kun Sullivan jumittaa roolitustensa kanssa vahvasti menneisyydessä.

Jos nyt vilkaisee vaikka Floridaa, niin ihan oikeita jääkiekkoilijoita siellä pelaa alaketjuissakin, eikä enää mitään pelkkiä fyysisiä pelotteita tai vääntäjiä. Helposti Puustinen hyppäisi tuollakin vaikka Samoskevichin saappaisiin tai miksei vaikka suoraan ykköseen Evan Rodriguesin tilalle.

Nashvilleen menisi todella nätisti Juusen kaveriksi tai vaikkapa Tampaan tuomaan just niitä käsiä alempiinkin ketjuihin. Mutta saapa nähdä miten Jutin käy, kunhan nyt pääsisi pelaamaan asap!
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Jos nyt vilkaisee vaikka Floridaa, niin ihan oikeita jääkiekkoilijoita siellä pelaa alaketjuissakin, eikä enää mitään pelkkiä fyysisiä pelotteita tai vääntäjiä. Helposti Puustinen hyppäisi tuollakin vaikka Samoskevichin saappaisiin tai miksei vaikka suoraan ykköseen Evan Rodriguesin tilalle.
No eikä hyppäisi. Samoskevichin ura sojottaa voimakkaasti ylöspäin ja E-Rod on parantanut jatkuvasti otteitaan kuuluen top6:een tossa sapluunassa. Puhutaan ihan eri luokan suoritustasosta. Jonkun Jesper Boqvistin kohdalla voidaan jo hiukan spekuloida, kumpi turhailisi nelosessa.

Jonkun Tolvasen roolin näen maksimina Pudelle.
 

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
No eikä hyppäisi. Samoskevichin ura sojottaa voimakkaasti ylöspäin ja E-Rod on parantanut jatkuvasti otteitaan kuuluen top6:een tossa sapluunassa. Puhutaan ihan eri luokan suoritustasosta. Jonkun Jesper Boqvistin kohdalla voidaan jo hiukan spekuloida, kumpi turhailisi nelosessa.

Jonkun Tolvasen roolin näen maksimina Pudelle.
No juu, liioittelin. Lähinnä meinasin pelaajatyyppinä, eli ettei tarvitse alemmissakaan ketjuissa enää olla mikään kyrpäjyrä, vaan pääsääntöisesti sieltäkin pyritään saamaan tehoja.

Sehän on ihan taivahan tosi, että nähtäväksi jää mihin Jutilla sitten se ihan oikea jääkiekon pelaamisen taito riittää - jostain kun saa vaan sen näyttöpaikan. Pensissä sitä ei ole muutamaan kauteen saanut kukaan.
 

TekAstin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK & Hawks
Puustista huhutaan Islandersiin.
Islandersin nelosketju on saanut 22 peliin painettua yhden maalin, melkein sama lukema kun Kerholla. Mitä jos Kerho sekoitettiin Islandersiin? Pude tulee sittenkin vahvistamaan Kerhon nelosta, eikä Islandersin, siinäkö se paluumuuttajavahvistus?
 

Äimänkäki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvät suoritukset ja Kerttu
Puustista huhutaan Islandersiin.
Islandersin nelosketju on saanut 22 peliin painettua yhden maalin, melkein sama lukema kun Kerholla. Mitä jos Kerho sekoitettiin Islandersiin? Pude tulee sittenkin vahvistamaan Kerhon nelosta, eikä Islandersin, siinäkö se paluumuuttajavahvistus?
Melkein voisi sanoa off-topiciksi, mutta ellei kolme aivosoluani muista ihan väärin niin legendaarisissa ekoissa sm-pa(c)keissa, mitä PC:n NHL-peleille tehtiin, HPK ajettiin nimenomaan Islandersin päälle.

Eli mainitsemasi sekaannus on jopa erittäin todennäköinen.
 

TekAstin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK & Hawks
Melkein voisi sanoa off-topiciksi, mutta ellei kolme aivosoluani muista ihan väärin niin legendaarisissa ekoissa sm-pa(c)keissa, mitä PC:n NHL-peleille tehtiin, HPK ajettiin nimenomaan Islandersin päälle.

Eli mainitsemasi sekaannus on jopa erittäin todennäköinen.
Onhan noissa samaa, molemmat logot pyöreitä, joukkueet käyttävät oranssia pelipaidoissa, (Kerhohan pelasi joskus sinioransseissa paidoissa, joten samanlaisuuksia on lisääkin), yleensä molemmat myös jäävät suurempien seurojen varjoon, vaikka perinteikkäät seurat ovatkin ja lisäksi Hämeenlinna on vähän niinkuin Suomen oma New York ;).
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös