Mainos

Ex-Kerholaiset

  • 1 711 955
  • 6 191

syvasalmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Liedes purkanut sopimuksensa Tapparaan. Seuraava oma poika takaisin ja isoon rooliin?

Hese on menossa Espooseen ja taas voidaan todeta että puhutaan sellaisista rahoista johon Kerholla ei minkäänlaista mahdollisuutta.

Karjalaisen kommentteihin voisi ottaa sen verran kantaa, että palkka joka Sportista tarjottiin oli oikeasti niin iso, ettei siihen vaan mitään mahdollisuuksia tai järkeä ollut vastata - lehteen on tietysti mukavampi antaa vähän toisenlainen lausunto niin pysyy faneihin parempi suhde. En ainakaan itse ole kuullut minkäänlaisesta tulospalkkiosta josta Nakke täällä mainitsi.
 
Sport maksaa Karjalaiselle kieltämättä ihan reilun korvauksen, mutta ettei asiat nyt sotkeennu enempää, niin sillä ei juurikaan ole tekemistä sen asian kanssa, ettei Karjalainen jatka Hämeenlinnassa.

Varsin varhaisessa vaiheessa oli jo selvää, ettei Karjalainen saa haluamaansa jatkoa Kerhoon, vaikka tarjoutui palkan alennukseen. Ns. vapaille markkinoille tultuaan sai sitten muutaman tarjouksen, joista Sportin tarjous oli selvästi paras.

Liedeksestä samaa mieltä kuin edellä. On tällä hetkellä sen hintaluokan pelaaja, että ei ole saatavilla Kerhoon.
 
suklaasydän

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Natus Vincere (CS2), Tottenham Hotspur
Varsin varhaisessa vaiheessa oli jo selvää, ettei Karjalainen saa haluamaansa jatkoa Kerhoon, vaikka tarjoutui palkan alennukseen.
Koitetaas nyt lypsää varmuutta, kun väitteet tästä asiasta ovat vieläkin aika laidasta laitaan ja tuon lainauksenkin voi halutessaan lukea monella tavalla; kertooko tuo nyt enemmän Kerhon haluttomuudesta tehdä jatkoa eniveis vai ovatko Miron toiveet soppariin liittyen olleet silti epärealistisia Kerholle?

Totuushan voi toki olla jossain siellä välimaastossa - ja vaikka Kerhokin kertoisi suoraan oman versionsa, niin sittenhän voitaisiin sanoa heidän valehtelevan, kuten nyt tähän Miron vastaukseen jotkut ovat reagoineet (hymiö).
 
Koitetaas nyt lypsää varmuutta, kun väitteet tästä asiasta ovat vieläkin aika laidasta laitaan ja tuon lainauksenkin voi halutessaan lukea monella tavalla; kertooko tuo nyt enemmän Kerhon haluttomuudesta tehdä jatkoa eniveis vai ovatko Miron toiveet soppariin liittyen olleet silti epärealistisia Kerholle?
Niin, siis HPK ei ollut halukas enää solmimaan Karjalaisen kanssa sopimusta. Ei edes vahvasti "alennushinnalla". Ei siinä asiassa ole mitään epäselvää sen suhteen.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Loimarantaa huhuillaan Espooseen.

Jälleen yksi superlahjakkuus sössitty muualle!

Lahjakkuutta on kahtalaista: lahjakkuus pelin tajuamiseen, joka on monella tavalla synnynnäistä ja jota voi opetella vain tietyissä rajoissa. Sitten on lahjakkuus tehdä helvetisti töitä ja treenata, jotta mahdollisista pelitaidoista voi saada kaikki irti. Sekin on osin synnynnäistä tai hyvin nuorena omaksuttavaa, mutta jota kyllä voi vielä vanhempanakin oppia.

Veikko Loimaranta on mielestäni pelaaja, joka osaa pelata ja ymmärtää helvetin hyvin lajia, mutta josta ei ole tullut huippu-urheilijaa. Usein tämä on toisinpäin: asenne on huippu-urheilijan, mutta pelillinen lahjakkuus vajavainen. Näistä tulee usein niitä hyviä "pörrääjiä".

Kohtuullisen nuori pelaajahan Loimaranta vielä on. Kyllä hänellä ok mahdollisuudet hyväksi tulosketjujen liigapelaajaksi on. Kerhossa ei nyt enempää lähtenyt, mutta toivottavasti uusi ympäristö tuo buustia. Huhun toteutuessa ihan hyvä haku Espoolta kärjen taakse: jos kemiat täsmää, joku potkii vähän perseelle ja jätkä itse tajuaa urheilullisuuden merkityksen, voi hänestä olla paljonkin heille vielä iloa.
 
Viimeksi muokattu:

AIV30

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hpk ja Pata Pori´see myös.

Juurikin näin, Liedes kuuluu tähän toisen polun käyneeseen verrattuna Loimarantaan, joka on kasvanut työnteosta pelin ymmärtäjiin. Ja on nyt Suomen tasolla kärkiketjuissa pelaava pelaaja, paitsi Tapparassa.
 
Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

TheRikza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho, Florida Panthers
Liigaringissä mukana ollut ja harkkamatseja pelaamaankin päässyt Saku Joutsi siirtyy Ilvekseen 2+1 -sopimuksella
 
puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Vaikka itsekin olin huutamassa Mattia ulos, niin onhan hänellä suorastaan pelikirja nykyisen pääkoutsimme vihkoseen verrattuna. Liigajoukkueen apuvalmentajan pesti on sitä, mitä Kerhossakin olisi pitänyt tarjota meritoituneen pääkäskijän tiimissä. Kaikkea hyvää Matti II:lle.
 
Musta_Kyy

Jaa-a, mites se Matti2:n hieno pelikirja nyt sitten meni?

Tais olla kolme pointtii:
1) Pendon jämät joilla oli vielä vuosi sopimusta
2) Hierojan rekry
3) Vikinä pelin jälkeen - luulin että seurasin "päiväni murmelina"-esitystä kerta toisensa jälkeen Mikki Hiiren ja poliisimestari Sisun tiekkaria (tai no "Sisu" vaihteli)
 
Viimeksi muokattu:

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Jaa-a, mites se Matti2:n hieno pelikirja nyt sitten meni?

Tais olla kolme pointtii:
1) Pendon jämät joilla oli vielä vuosi sopimusta
2) Hierojan rekry
3) Vikinä pelin jälkeen - luulin että seurasin "päiväni murmelina"-esitystä kerta toisensa jälkeen Mikki Hiiren ja poliisimestari Sisun tiekkaria (tai no "Sisu" vaihteli)

Pelissä näkyi sentään jotakin toisteisuutta. Mason systeemissä vastaavaa muutamia väläyksiä lukuunottamatta ei niinkään.

Mason kolme pointtia:
1) Piken jälkihöyryillä puolustuksen kautta
2) Kaverin rekry apuvalmentajaksi
3) Nenään puhuminen pelien jälkeen hapen saamisesta ja ties mistä

Masonkin olisi kannattanut tulla opettelemaan liigatasolle apuvalmentajaksi.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Nas

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Pelissä näkyi sentään jotakin toisteisuutta. Mason systeemissä vastaavaa muutamia väläyksiä lukuunottamatta ei niinkään.
Jokainen valmentaja on hyvä, jos saa pelaajat toteuttamaan systeemiään lähelle 100%ia. Matti2:lla ja Masolla on molemmilla tuossa opittavaa. Yllä lainaamastani en ole samaa mieltä, Mason joukkueessa oli tammikuulle asti näkyvissä kuitenkin pelikirjan mukaisia elementtejä. Kontiola, Innala, Nenonen, Tikka, Puustinen, Eronen, Laatikainen, kyllä siinä oli riittävää materiaalia erikoistilanteisiin, jotka voittivat sitten Matille jotain joskus, ihan omilla ja Pendon vanhoilla kuvioilla. Varmaan joku pelikirjakin siellä oli, mutta on kyllä muistista pyyhkiytynyt, kun oli sen verta sekavaa pitkin kautta. Toinen kausi oli sitten paniikkia alusta lyhyen pätkän loppuunsa.
 
Viimeksi muokattu:

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Miksi olisi ollut viemärissä?

Nähdäkseni oikein mainio hankinta Tepekseltä valmennustiimiin.
Kerhossa meni kohtuu huonosti ja eikö Saksassakin ollut vaikeaa. Onneksi pääsi nyt niihin hommiin, jossa oletan pärjäävän mainiosti. Ei siinä kummempaa. Pari kolme vuotta takapiruna ja kokeneempana uusi yritys pääkäskijänä.
 
wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
Kerhossa meni kohtuu huonosti ja eikö Saksassakin ollut vaikeaa. Onneksi pääsi nyt niihin hommiin, jossa oletan pärjäävän mainiosti. Ei siinä kummempaa. Pari kolme vuotta takapiruna ja kokeneempana uusi yritys pääkäskijänä.

Eli just silloin, kun Mason soppari päättyy. "Matti II - toinen tuleminen"

Että silleen...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös