Mainos

Ex-Kärpät maailmalla

  • 2 010 284
  • 5 686

VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Myös Julius Junttila jatkaa Mladá Boleslavissa kauden loppuun. Tryoutin yhdeksän peliä toivat tehot 2+4=6, mitkä riittävät nyt sisäisen pistepörssin jaettuun toiseen sijaan. Utj Tomas Vlasakin mukaan kaksi muutakin seuraa Extraligassa oli kiinnostuneita.

Joko Jullella nyt lähtisi ulkomaisessa sarjassa? Nuori hän ei enää ole ja mitään ilotulituksia tuskin nähdään, mutta kokonaisvaltainen peli odotuksiin nähden ratkaisee. Jos tästä ikäkysymys halutaan tehdä, niin pelaajien keski-ikä on korkeampi kuin Liigassa. Julle viihtyy kaupungissa ja seurassa tiettävästi paremmin kuin JMA.

Onnea myös Bunnamanille Extraligan valloitukseen. Pelaajana turhake Kärpissä, mutta symppis kaveri jolle haluaa kaikkea hyvää. Pelillinen koti löytyy varmasti muusta huippusarjasta. Jätti Kärppien seuraajille ainakin käsitteen tietynlaisesta arpahankinnasta.

Suosikkijoukkue
Kärpät
Oli Kärpissä ihan paska. Ei kestänyt pää kirkkaita valoja. :)
Taisi miehellä olla noihin aikoihin muitakin haasteita elämässä. Sittemmin laittanut asioitaan kuosiin ja parantanut myös maalinsuulla. Hieno tarina kun ura nyt vielä jatkuu.

Corona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Taisi miehellä olla noihin aikoihin muitakin haasteita elämässä. Sittemmin laittanut asioitaan kuosiin ja parantanut myös maalinsuulla.
Juu näin taisi olla ja taisi jossain asiaa avatakin.

Vain ja ainostaan hienoa, että mies selättänyt vaikeudet, mitä ikinä ne sitten ovat olleetkaan.
 
Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Tuolla kaudella jolloin Hovinen Oulussa kävi pyörähtämässä pelasi Kärppien maalilla 5 eri maalivahtia - nimenomaan pelasi, ei vaan ollut luukulla.

I. Tarkki
N. Hovinen
A. Lehtonen
S. Aittokallio
S. Rajaniemi

Good times.
 
Huml71

Kummallista ajatella, että tuon listan paras maalivahti oli lopulta Sami Rajaniemi.

No, Tarkkiin vertaaminen on hieman haastavaa, kun mies päätti lyödä hanskat tiskiin kesken kauden. En kyllä muista lainkaan, että miksi näin kävi.
 
Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Kummallista ajatella, että tuon listan paras maalivahti oli lopulta Sami Rajaniemi.

No, Tarkkiin vertaaminen on hieman haastavaa, kun mies päätti lyödä hanskat tiskiin kesken kauden. En kyllä muista lainkaan, että miksi näin kävi.
Taisi muistaakseni vaan intohimo ja palo lajiin lopahtaa, kun jääkiekko oli jo pitkään ilmeisesti vaatinut todella paljon, etenkin henkisesti.

Jos en väärin muista, niin Tarkki taisi kärsiä noista 'motivaatio-ongelmista' jo useamman vuoden uransa loppuvuosien aikana ja palo vain sitten sammui lopulta lopullisesti.
 
Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Taisi muistaakseni vaan intohimo ja palo lajiin lopahtaa, kun jääkiekko oli jo pitkään ilmeisesti vaatinut todella paljon, etenkin henkisesti.

Jos en väärin muista, niin Tarkki taisi kärsiä noista 'motivaatio-ongelmista' jo useamman vuoden uransa loppuvuosien aikana ja palo vain sitten sammui lopulta lopullisesti.
Muistaakseni Tarkki on kertonut, että suhtautuminen jääkiekkoon muuttui, kun sai ainoaksi jääneet NHL-minuutit pelattua. Tuon jälkeen fokus alkoi siirtymään muihin asioihin.

Poikkeuksellinen tapa toki lopettaa on tehdä se kesken kauden.
 
Verilepakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Blomqvistilla menee Amerikoissa lujaa. Pittsburghin ykkösvahti loukkaantunut, ensimmäisessä pelissä kakkosvahti kusi hommat ja Blomma pääsi kehiin runkosarjan toiseen peliin - ja nyt aloittaa heti perään kolmannessa! Kolmosvahdin paikalta aloittavaksi on melkoinen onnenpotku. Toivottavasti ei käy kylmät suht heikon Pingviiniporukan takana.
 
Ccrb

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars
Pakko kommentoida, että tämä Björkqvist on kyllä hämmentävän näkymätön pelaaja kentällä. Saattaa oikeasti mennä pelejä, että kaveria huomaa kentällä. Jossain siellä pelin ulkopuolella se surffailee ilman päätä tai häntää. Aika hidas, mutta ei kyllä oikeen edes taklaa tai kamppaile. En ihmettele yhtään pieniä pistemääriä Kärpissä. Helvetin hyvä äijä kuitenkin kaukalon ulkopuolella. Ette te pelaajana mitään menettänyt.
 
VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Mitähän tapahtuu Justus Annuselle, sillä Colorado poimi siirtolistalta Kaapo Kähkösen? Annunen on Avalanchen kolmikosta halvin. Hän teki viime keväänä kahden vuoden yksisuuntaisen jatkosopimuksen ja hän on kolmikosta ainoa jolla jatkuu sopimus. Avsin maalivahtiosasto on lähivuosina murroksessa, sillä seura varasi kesällä kolme veskaria. Liikkuja myös poispäin voi olla luvassa.

Goner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, NHL
Blomqvistilla menee Amerikoissa lujaa. Pittsburghin ykkösvahti loukkaantunut, ensimmäisessä pelissä kakkosvahti kusi hommat ja Blomma pääsi kehiin runkosarjan toiseen peliin - ja nyt aloittaa heti perään kolmannessa! Kolmosvahdin paikalta aloittavaksi on melkoinen onnenpotku. Toivottavasti ei käy kylmät suht heikon Pingviiniporukan takana.

Korjataan faktat:

- Penguinsin kakkosmolari on loukkaantunut, mistä syystä Blomma jäi ylös kauden alkaessa
- Pelasi erinomaisen pelin ja sitä myöten valmennus laittoi hänet Torontossa askiin viime yönä

- Tappio tuli, mutta Blomma pelasi erinomaisen ottelun
- Kuitenkin, kun Nedeljkovic palaa, niin Blomma on ainoa kolmikosta jolla on kahden suunnan sopimus.

Joten ei kannata pettyä, jos mies pelaa tällä kaudella myös AHL-jääkiekkoa.
 
Käppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Olin varma, että Sailio on jo lopettanut kun tuntui, että ikää oli jo kärpissä pelatessaan sen verran. Näköjään kuitenkin 38v jaksaa vielä painaa.
 
Dynastia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Eipä olisi ikinä uskonut, Että Silli vielä liigatasolla tulee pelaamaan. On kuitenkin kärppäuran jälkeen pelannut Euroopan pikkusarjoissa varsin pieniä pelimääriä ja ikää on jo reilusti. Mahtava homma kuitenkin nähdä Sailio vielä liigassa, oli yksi ehdoton suosikkipelaajistani Kärpissä ja olin kyllä sitä mieltä, että vuotta liian aikaisin Kärpät Sillistä luopui.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös