Ex-Kärpät maailmalla

  • 1 838 232
  • 5 235

VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Kupari on nostettu ensimmäisen kerran Kingsin "taksiryhmään", mikä on tietysti askelen lähempänä NHL:ää, mutta ei takaa vielä mitään. Kupari on joka tapauksessa erottunut AHL:ssä edukseen byfieldeistä ja turcotteista.

 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kärppien kanssa täksi kaudeksi sopimuksen tehnyt puolustaja Ville Ottavainen pelaa tänään uransa ensimmäisen liigapelin JYP:in paidassa. Tiedä sitten mitä taustalla tapahtui, kun siirtyi kesken kauden vähin ääni JYP:in A-nuoriin pelaamaan ja onkin pelannut siellä erinomaisesti. 15 peliin tehot 7+8=15 ja +12. Mestiksessäkin on KeuPassa pelannut tällä kaudella 2 peliä tehoin 1+1. Ehkäpä Kärppien laaja puolustus sitten pakotti Ottavaisen hakemaan pelipaikkaa jostain muualta, josta sen voisi Liigan puolelta vielä tämän kauden aikana saada. Ymmärrän Ottavaisen ratkaisun lähteä peliajan perässä muualle, kun tie edessä oli aika tukossa, mutta olisin ehkä itse silti mielelläni nähnyt Ottavaisen Kärpissä, koska Ottavainen oli kuitenkin hieman erilainen prospekti, kuin muut tuosta Kärppien lupauspoolista. Isokokoinen ja raamikas, mutta ilmeisen hyvin liikkuva ja hyökkäsypeliinkin kykenevä all-around pelaaja.

Tänään sitten debyytti JYP:in 2.parissa kokeneen Mikko Kaltevan kanssa. Jäädään mielenkiinnolla seuraamaan Ottavaisen edesottamuksia. JYP:illä muutenkin puolustus pursuilee 2000-luvulla syntyneitä poikia, joten Ottavaisella on hyvä paikka ottaa loppukaudesta vakipaikka tuosta.



Siinä vähän Ottavaisen mietteitä illan pelistä ja muutenkin siirrosta JYP:iin

Samaa mieltä siinä, että Ottavainen olisi kannattanut yrittää pitää erilaisen profiilinsa takia. Tällaisia isoja järkäleitä tarvitaan aina, eikä Kärppien puolustusjunnumylly ole liiemmin näitä tuottanut.

Selvää on kuitenkin se, että Ottavainen lähti hakemaan helpompaa Liigareittiä Jypistä. Ja näköjään saikin sen. Kärppien junnupoolissa on tällä hetkellä pitkä liuta lupaavia pakkeja, jotka olivat Ottavaisen edellä. Topi Niemelä on jo vakiokalustoa Liigassa, hänen lisäkseen Jaakko Niskala ja Kasper Puutio ovat pelanneet runsaasti edarissa tällä kaudella. Lisäksi A-junnuissa on vielä Samu Koskenkorva ja Kalle Loponen, jotka kolkuttelevat edustuksen portteja. Kaikki suurin piirtein saman ikäisiä vieläpä, Niskala ainoana pari vuotta vanhempi. Ja tottakai edarissakin on tien tukkona Ronkaista ja Huttulaa.

Kyllä tuosta osaa tyhmempikin laskea, millaiset saumat on edariin ja alkaa tekemään mieli muualle. Mutta itse asiassa kun EP:n statseja katson niin siellä lukee Ottavaisen tilastoissa tällä kaudella Jypissä ja Jypin a-junnuissa "loan" perässä? Minulla ei ole tietoa siirtyikö Ottavainen Jypiin pysyvästi vai lainasiko Kärpät vain hänet sinne, kuten voisi tuosta olettaa?
 

Glove

Jäsen
Kyllä tuosta osaa tyhmempikin laskea, millaiset saumat on edariin ja alkaa tekemään mieli muualle. Mutta itse asiassa kun EP:n statseja katson niin siellä lukee Ottavaisen tilastoissa tällä kaudella Jypissä ja Jypin a-junnuissa "loan" perässä? Minulla ei ole tietoa siirtyikö Ottavainen Jypiin pysyvästi vai lainasiko Kärpät vain hänet sinne, kuten voisi tuosta olettaa?
Liiton siirtolistalla näkyy ensin lainasiirto tammikuun loppuun ja sen jälkeen normaali pelaajasiirto.
 

VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Kärppien junnupoolissa on tällä hetkellä pitkä liuta lupaavia pakkeja, jotka olivat Ottavaisen edellä. Topi Niemelä on jo vakiokalustoa Liigassa, hänen lisäkseen Jaakko Niskala ja Kasper Puutio ovat pelanneet runsaasti edarissa tällä kaudella. Lisäksi A-junnuissa on vielä Samu Koskenkorva ja Kalle Loponen, jotka kolkuttelevat edustuksen portteja. Kaikki suurin piirtein saman ikäisiä vieläpä, Niskala ainoana pari vuotta vanhempi. Ja tottakai edarissakin on tien tukkona Ronkaista ja Huttulaa.

Kyllä tuosta osaa tyhmempikin laskea, millaiset saumat on edariin ja alkaa tekemään mieli muualle.
Pakiston kilpailutilanteesta tuli odotettua kovempi, kun nuo Puutio ja Loponen siirtyivät samaan aikaan Kanadan junnuliigojen taukojen vuoksi. Myös Viljami Juusola siirtyi ensin Luulajan A-nuoriin, mutta on pelannutkin miesten kolmossarjatasolla Kalixissa.

Tuon edustuksen pakiston syvyyden vuoksi A-nuorissakin on kova kilpailu. Koskenkorvan lisäksi Yli-Suutala on pelannut U20-maaotteluita. Arttu Paaso debytoi juuri lainalla Hermeksessä tehden kahteen peliin tehot 1+2=3. Myös jo tehokkaan viime kauden JHT:n Suomi-sarjajoukkueessa pelannut Hannes Häkkilä lähti viimeksi Hermeksen matkaan, kunnes korona puuttui peliin. U18-maajoukkuepakki Ville Ruotsalainen on taistellut peliajasta, mutta Arttu Kuivas ole mahtunut kokoonpanoon. Mourujärvi on oikeastaan A-nuorten ainoa vakiopakki miesten pelien ja maajoukkueiden ulkopuolella.

Tuolla pakistolla edarirotaatio mukaan lukien saisi jo aika hyvän Mestispakiston. Onkin vähän absurdia, että U18-MM-kävijä, NHL-varaus sekä täysimittaiset kaudet Mestiksessä ja OHL:ssä pelannut Loponen pelaa U20-SM-sarjaa. Ottavainen olisi Kärppien pakkihierakiassa todennäköisesti seuraavalla sijalla 12, mutta hyötyy nyt JYPin ahdingosta, kun runko on täynnä 2000-luvulla syntyneitä.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mitä tekee Kärppien ensimmäinen ulkomaalainen kapteeni Ivan Huml tällä hetkellä? Ai että Humlia muistellen.


Kukkosen Lasse mainitsi lisäksi (taisi olla Petopodissa), että Ivanin oli tarkoitus tulla käymään Suomessa viime vuonna, mutta se nyt tämän koronatilanteen takia lykkääntyi myöhempään ja turvallisempaan ajankohtaan. Töiden lisäksi Ivanilla pitää kiirettä myös kotona, onhan hän nykyisin isä.
 

Goner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, NHL
Tästä on puhuttu miltä näyttää kun junnut nousee vastuunkantajiksi.


Toisaalta pitää muistaa että miehet katosivat playoffeissa, ainakin tahti hiipui selvästi. Lähinnä viittaan siihen, että hyvä että Kärpillä on rotaatiota ja kokeineitakin pelaajia mukana. Mutta ihan kivasti on pojilla maailmalla mennyt, eiköhän Kuparikin viimeistään ensi kaudella pelaa isossa liigassa.

Hakanpään rooli on kyllä todella suuri, Ducksissa. Pelaa jo yli 20min per peli. Jos jollekin, niin hänelle kyllä menestystä suo.
 

Skruf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Kärpät
Viuhkola käyny kertomassa kuulumisia Petopodissa:


Toivottovasti yritys lähtee hyvin rullaamaan tästä koronasta huolimatta.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät

GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Teemu Kivihalmeella alkanut makoisasti kausi AHL:n puolella. Eiköhän tällä kaudella tule NHL-debyyttikin.
Ihmettelin oikeastaan, ettei viime kaudella vielä saanut mahdollisuutta ylhäällä. Oli kyllä aivan järjettömän hyvä puolustaja etenkin toisella kaudellaan Kärpissä.

Väkevää! Kärpissä läpilyönyt suomalainen jättiyllättäjä pyssytti maalipörssin kärkeen Pohjois-Amerikassa - SuomiKiekko

Ilman isompia loukkaantumisia tuskin on tulossa. Toronto on sarjan paras joukkue, jossa ei näytä olevan sijaa edes Mikko Lehtoselle. Hän on kuitenkin napsun Kivihalmetta kovempi seppä. Lisäksi Rasmus Sandin ja Timothy Liljegren on hierarkiassa edellä vielä, ikänsä ja tulevaisuuden satsausten myötä.

Se lienee varmaa, että Kivihalme tekee itsestään NHL-pelaajaa. Todennäköisesti se tapahtuu eri organisaatiossa ja vuoden päästä.
 

Skruf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Kärpät
Kuparin ensiesiintyminen NHL- kaukaloissa tapahtunee tänä yönä!

 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kuparin ensiesiintyminen NHL- kaukaloissa tapahtunee tänä yönä!

Hemmetin hienoa jos Kupari saa debyyttinsä. Kingseillä on kuitenkin todella kova prospecti-osasto senttereissä, joten Kuparikin joutuu ihan tosissaan kilpailemaan pelipaikasta jatkossakin. Siitäkin huolimatta, että jengi on änärin pohjasakkaa tällä hetkellä.
 

Käppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kuparille tosiaan yöllä debyytti ja peliaikaa kertyi sellainen 10 minuuttia. Raporttien mukaan pelasi ainakin ihan mallikkaasti joten peliaikaa tulossa varmasti jatkossakin.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Kattelin tuossa Youtubea ja aloin miettimään että olikohan Charles Bertrand monipuolisin snaipperi Kärpissä koskaan? Katsokaa nyt näitä maaleja, herranjestas:





Ihan hävyttömän upeita ja ennenkaikkea monipuolisia maaleja. Ohjureita, ripareita, rystyllä, ranteella, rähmällään ja ties mitä. Yhyy, tuu kotiin Kaarle!
 

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ihan hävyttömän upeita ja ennenkaikkea monipuolisia maaleja. Ohjureita, ripareita, rystyllä, ranteella, rähmällään ja ties mitä. Yhyy, tuu kotiin Kaarle!
On Tapparassa ajautunut vähän paitsioon. Tilastojen valossa melko heikko sesonki meneillään (41 matsia, 11+7 -9). Tapparan kanssa tosin pitkä sopimus, mikä päättyy kauteen keväällä 2023.

Upean ketjun säestyksellä Bertrand sai itseluottamuksensa lentoon, mikä kyllä näkyy noissa maaleissa.
 

HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF
Ihan hävyttömän upeita ja ennenkaikkea monipuolisia maaleja. Ohjureita, ripareita, rystyllä, ranteella, rähmällään ja ties mitä. Yhyy, tuu kotiin Kaarle!
Näinpä. Kouraisi kyllä syvältä sydämestä, kun kuuli siirrosta Tapparaan. On kyllä lähihistorian yksi lempihyökkääjistäni Kärpissä.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Upean ketjun säestyksellä Bertrand sai itseluottamuksensa lentoon, mikä kyllä näkyy noissa maaleissa.
Joo onhan tuossa joukossa paljon sellaisia maaleja joita ei ilman ihan järjettömän röyhkeää itseluottamusta edes yrittäisi. Jotain selkä maaliin päin rystyheittoja ilman että mitään hajua mihin kiekko on menossa, kappas sehän meni maaliin.
 

VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Veini Vehviläinen kaupattiin juuri Torontoon vaihdossa Mikko Lehtoseen.
Tässä kaupassa näyttää kumpikin voittaneen lähtötilanteeseen nähden. Veinillä on Toronton nuoremmista maalivahdeista parhaat näytöt lähihistoriasta. Joseph Woll on jäänyt farmijoukkue Toronto Marliesissa selkeäksi kakkoseksi Andrew D'Agostinille, jolla ei ole NHL-sopimusta ja pelannut vain yhden ottelun. Wollin sopimus päättyy tähän kauteen. Ian Scott puolestaan ei ole pelannut lähes kahteen vuoteen, eikä ylipäätään miesten peleissä. Sopimuksettomista prospekteista Maple Leafs saattaa kiinnittää kauden jälkeen venäläislupaus Artur Ahtjamovin. Leafsin kokenut syvyysvahti Michael Hutchinson pelaa nyt kahden suunnan sopimuksella, joten Veini voi olla potentiaalinen investointi ensi kaudeksi.

Lehtonen saanee hyvän mahdollisuuden kasvattaa peliaikaansa Blue Jacketsissa, mutta Torts ja tapetilla ollut sisäinen dramatiikka jättävät kysymysmerkkejä. Lehtosen poistuminen tuskin nostaa suuresti Teemu Kivihalmeen osakkeita Torontossa. Teemun sopimus jatkuu vielä ensi kaudella, joten debyytti voi olla ajan kysymys.
 

Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös