Ex-jukurit maailmalla

  • 218 615
  • 633

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Joppe on tosiaan ehkä yksi menestyneimmistä mikkeliläislähtöisistä, mutta Jukureissa ei Joppe koskaan pelannut.
Menestynein jukurikasvatti on eittämättä Marko Kauppinen, jolta ei (ainakaan vielä) Suomen mestaruutta löydy, mutta pari hopeaa kuitenkin. Maajoukkuetehtävistä löytyy kuitenkin kakskymppisten MM-kulta ja 18-v kisojen pistepörssin voitto siis pakin tontilta. A-maaotteluihin Kauppinen on pukenut 15 kertaa. SM-liigaotteluja on takana lähes neljä sataa ja ensi kaudellakin ura jatkuu Tapparan paidassa. Viime kauden perusteella Kauppinen kuuluu lisäksi Tapparan kärkipakkeihin.

Vertigo kirjoitti:
Kun nyt täällä listaillaan pelaajia, jotka määritellään ex-jukureiksi, sen takia että ovat pelanneet Jukureissa muutaman vaihdon tai peräti yhden ottelun, olisi korrektia lienee kysyä, kuinka nämä listatut, määrittelevät pelaajauransa ja taustansa ja minkä merkityksen he antavat sille jaksolle, jonka ovat Jukuripaidassa kiekkoilleet. Haluavatko he olla itse ex-jukureita?
Tuohan olisi mielenkiintoista tietää. Siitähän voisi joku tehdä gallupin.. Ihan muutaman vaihdon pelanneita en tästä ketjusta löytänyt, vaan kyllä pari peliä taitaa olla minimi, mutta näin fanin näkökulmasta kaikki lasketaan. Tuskin monikaan esim. ensi kaudella SM-liigassa pelaavista laskee itseään varsinaisesti jukuritaustaiseksi, mutta erittäin moni saa takuulla kiittää taskussaan olevasta sopparista Jukureita. Väitän, että tuolla avausviestissäni luettelemastani listasta olisi monen liigaura jäänyt aukeamatta ilman peliuraa Jukureissa. Kaikki Jukureita ja Mestistä tarkkaan seuranneet varmasti tietävät monta pelaajaa, joita tarkoitin. Hienoa joka tapauksessa, kun pelaajat ovat päässeet urallaan eteenpäin.
 

jesse72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, MP, E. Frankfurt, hyvä MJE!
Nämä pelaajat ovat aikoinaan hakeneet pelipaikkaa Jukureista pelaten harjoitusmatseissa.

Jussi Passi
Tomas Sinisalo
Juha Jokiraita
Kalevi Aitio

Jukka Hentunen aikoinaan kävin intin Mikkelissä ja haki pelipaikkaa Jukureista, mutta silloinen valmentaja ei nähnyt Warkauden miehelle käyttöä..
 

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Mää kuulin et joku vorsel ja nurmbergi viälä pelaa..

Tämä tuli ehkä väärään ketjuun, mutta Lassehan mahtuu Jukurien kaikkiin ketjuihin.

Faktaa: Lasse Kanerva aloittaa 14. kautensa sarvipäiden riveissä. Liekkö nykydivaripelaajista ennätys? Jukureissa ei ainakaan kukaan ole aikaisemmin esiintynyt 14 kaudella viikinkiasussa.
Mies on muuten iskenyt jukuripaidassa käsittämättömät n. 500 pistettä ja yli 200 pinnaa Mestiksessä. Parasta kuitenkin on, että Lassen mahtava ura jatkuu edelleen. Toivottavasti nähdään tulevallakin kaudella Lassen huikeita rannareita, sillä niihin on moni veskari urallaan taipunut..
 
Viimeksi muokattu:

Vertigo

Jäsen
Suosikkijoukkue
muinainen MiPK
Jape kirjoitti:
...Lasse Kanerva aloittaa 14. kautensa sarvipäiden riveissä. Liekkö nykydivaripelaajista ennätys? Jukureissa ei ainakaan kukaan ole aikaisemmin esiintynyt 14 kaudella viikinkiasussa...

Tarkastappa toisen Jukuri- legendan Martti Salmisen tilastot ja pelikaudet alkuperäisessä ja mielestäni tyylikkäässä ja aitosuomalaisessa jukuripää-paidassa. No taisihan ne paitamallit siinä välillä vaihdella muutenkin. Viikinkipaitahan on varsin uusi tuote. Eipä se Lassekaan ole viikinkiasussa pelaillut neljäätoista kautta.
 

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Vertigo kirjoitti:
Tarkastappa toisen Jukuri- legendan Martti Salmisen tilastot ja pelikaudet alkuperäisessä ja mielestäni tyylikkäässä ja aitosuomalaisessa jukuripää-paidassa. No taisihan ne paitamallit siinä välillä vaihdella muutenkin. Viikinkipaitahan on varsin uusi tuote. Eipä se Lassekaan ole viikinkiasussa pelaillut neljäätoista kautta.
Hyvä huomio veli-Vertigo. Lahjakkaan, mutta laiskan Masan statseista löytyy muistaakseni 13 kautta pelaajana, eikä läheskään Lassen veroisia pisteitä. Olihan siihen aikaan toki vähemmän pelejäkin. Ja kolme jukuripäätä on vaihtunut parin "mutkan" kautta viikingiin pärstäkuvaan. Ajat muuttuu, mutta onneksi joku on ikuista - tilastot.
 

jesse72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, MP, E. Frankfurt, hyvä MJE!
Vertigo kirjoitti:
Tarkastappa toisen Jukuri- legendan Martti Salmisen tilastot ja pelikaudet alkuperäisessä ja mielestäni tyylikkäässä ja aitosuomalaisessa jukuripää-paidassa. No taisihan ne paitamallit siinä välillä vaihdella muutenkin. Viikinkipaitahan on varsin uusi tuote. Eipä se Lassekaan ole viikinkiasussa pelaillut neljäätoista kautta.

Poika Kimmo pelasi myös edarissa, mutta löi itsensä läpi muilla mailla.
 

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
jesse72 kirjoitti:
Poika Kimmo pelasi myös edarissa, mutta löi itsensä läpi muilla mailla.
Kimmo nousi suuren yleisön tietoisuuteen, mutta isä oli kiekkoilijana ehdottomasti lahjakkaampi. Masa saattoi vetää lihiksen kahdella nakilla ennen peliä ja tehdä kolme maalia. Olisi ehdottomasti pelannut ainakin liigassa jos asenne olisi ollut toisenlainen. Masa ei myöskään liiemmin kesällä harjoitellut tai edes ennen peliä lämmitellyt. Ranteiden pyörittely riitti - ja eiköhän jätkät lähdetä laatikkoon.
 

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Jape kirjoitti:
Masan statseista löytyy muistaakseni 13 kautta pelaajana
Täytyy vetää omia puheita takaisin. Ilmeisesti Vertigo oli sittenkin paremmin hajulla. Isä-Salminen pelasi tosiaan Jukureissa muistaakseni 15 kautta (muisti saattaa pettää yhden kauden verran), mutta joka tapauksessa Lasse Kanervaa ei voida siis vielä julistaa pelattujen kausien perusteella kaikkien aikojen jukuripääksi.

Masa tuli Jukureihin heti seuran perustamisesta alkaen eli kaudelle 1970-71 ja ura loppui muistaakseni 1985 tai -86. Myöhemmin meriiteistä löytyy myös 2,5 kautta valmentajana. Tehotilastoja en tähän pysty varmistamaan, mutta ottelumäärä huomioiden Kanerva on ehkä enemmän pisteitä Jukureille tehnyt eli sen lähes 500. Nykypelaajista Lassen uran pituus samassa seurassa sen sijaan on vertaansa vailla Mestiksessä.
 

Vertigo

Jäsen
Suosikkijoukkue
muinainen MiPK
Tarkoitukseni ei ole mitenkään kiistää Kanervan merkitystä ja mittavaa uraa. Halusin vain tuoda esille, että ennen tässä ja nyt- hetkeä on ollut lukuisia tässä ja nyt- hetkiä. Ja tämän hetken jälkeen tulee taas uusia Kanervoja ja Salmisia jne. Eli seurallakin on historia, vaikka varsin lyhyt sellainen. Joskus on hyvä tiedostaa niitä juuria, vaikka niihin ei pidä liikkaa juuttua ja takertua, kuten ehkä mikkeliläisessä jalkapallossa on tapahtunut; on vain loistava menneisyys. Toivottavasti sielläkin katse on siirtymässä enemmän eteenpäin. Eli jos jonkun jukurin pelipaita joskus kattoon nostetaan, niin kyllä kannattaa tutkailla vähän myös menneitä.

Itse en hirveästi näitä tilastoja seuraa, mutta joskus on hyvä käyttäen tiettyä kriittisyyttä, tarkentaa omaa subjektista näkemystä esimerkiksi yksittäistä ottelua tarkastellessa tai jonkun pelaajan aikaansaannoksia arvioidessa. Se oma muisti ja näkemys on usein kovasti valikoiva ja värittynyt.

Salmisesta vain jäi nassikkana mieleen, että aina kun hän sai kiekon, niin jotain tapahtui. Tuntui, että hän teki kaukalossa, mitä halusi ja muut mihin pystyivät. Siinä hänen pelissä oli leikinomaisuutta ja tyylittelyä. Ei riittänyt, että survottiin maali, vaan siinä piti olla tiettyä tyyliä.

Sittemmin muualta myöhemmin seuranneena ihmetteli, että aina vain se Salminen Mikkelissä pelaa ja on joukkueen parhaita pistemiehiä. Tuli siis seuraan MP:n ja MiPK:n yhdistymisen myötä MP:stä, ellen ihan väärin muista. Aloitti siis kaudella 1970 - 71 Jukureissa ja pelasi vielä ainakin 1983-84 kaudella. Eli tässä on kasassa 14 kautta, joista neljä 1-divarissa. Saattoi kyllä pelata vielä 84:n jälkeenkin, ja niinkuin Jape totesi, niin toimi myös joukkueen valmentajana ainakin pari kautta. Parasta olisi tietysti kysyä mieheltä itseltään aikaansaanoksistaan.

Sitten kun vertaillaan eri aikakausien pelaajia, niin olisi hyvä vertaillessa käyttää ottelukohtaista saavutettua pistemäärää. Japehan aiemmin totesikin, niin otteluitahan tuolloin pelattiin vähemmän, eli kaudessa noin puolet nykyiseen verrattuna, ja pelikin oli vähän toisen näköistä.

Tarkoitus ei ole ollut myöskään haastaa veli Japea eikä muitakaan tilastotieto- mittelöön. Ehkäpä pikemminkin "innostaa" löytämään, niitä mikkeliläisen lätkän juuria ja tapahtumia, nimittäin niitäkin on, vaikkei nyt valtakunnan mittakaavassa kovin näkyviä. Niihin sisältyy monelle kuitenkin ihan mukavia ja henkilökohtaisessa mielessä merkittäviä muistoja.
 

TeeVee

Jäsen
Kiitos Karhulan haastattelusta. Upi on pelannut myös Ranskassa Hokki-kautensa päätteeksi.

Tietysti olisi voinut olla enemmänkin Suomen kausien kokemuksista ja vertailua muihin maihin, kuin Saksaan, mutta hyvä näinkin.
 

jesse72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, MP, E. Frankfurt, hyvä MJE!
Pasi Järvinen TuToon. Eli tuo ehkä kaikkien aikojen värikkäin jukuripuolustaja nähtäneen lauantaina Kalevankankaalla. Viimeksi Pablo vieraili täällä Ahmojen paidassa ja tuolloin Järvisellä ei ollut kaikkein paras iltansa.

Tervetuloa Pablo, väriä aina kaivataan! Saisi Pasi vaikka kerran osua sillä kunnon maalituuletuksia on ilo katsella..
 

dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA
jesse72 kirjoitti:
Tervetuloa Pablo, väriä aina kaivataan! Saisi Pasi vaikka kerran osua sillä kunnon maalituuletuksia on ilo katsella..

Haa, toinen hyvä syy tulla hallille lauantaina...Näkee pitkästä aikaa, kun Pablo lähtee nousuun kohti keskialuetta, kääntää lonkan eteen ja tekee jotain dramaattista...
 

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Jussi Timosen NHL-debyytti

Jussi Timosesta tuli sitten ensimmäinen Jukureissa pelannut NHL-pelaaja.
Timonen pelasi NHL:n eilisellä maanantain kierroksella Flyersin paidassa 9min 39 sek ja tilastoi myös yhden kahden minuutin rangaistuksen.

Jukureissa nuorempi Timonen kiekkoili siis kaudella 2003-04 pelaten runkosarjassa 25 ottelua tehoin 7+9=16, 10min (+7) ja pleijareissa 13 ottelua tehoin 0+4=4, 0min (+1). Taskuun jäi Jukureista Mestiksen hopeamitali.

Toivotaan Timoselle nousujohteista uraa, joka lähti siis todelliseen nousuun Turun vuosien jälkeen nimenomaan Jukureista.
Veikkaanpa ettei J.Timonen jää tämän vuosikymmenen ainoaksi Jukureissa pelanneeksi NHL-pelaajaksi, mutta aika näyttää.
 

jesse72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, MP, E. Frankfurt, hyvä MJE!
Jussi taisi myös tulla valituksi Mestiksen tähdistö-ketjuun?

Kyseessä on samalla uusi veljespari NHL-kaukalossa, Jussi ja Kimmo Timonen. Saku ja Mikko Koivu sekä Miikka ja Marko Kiprusoff ovat samaan yltäneet jo aikaisemin. Matti ja Niklas Hagman ovat ainoat isä ja poika kotimaisista jotka ovat NHL-kaukalossa luistelleet.

ps. Eikä unohdeta Ruutun velloksia Jarkkoa ja Tuomoa..
 
Viimeksi muokattu:

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
jesse72 kirjoitti:
Jussi taisi myös tulla valituksi Mestiksen tähdistö-ketjuun?
Jep, Jussi äänestettiin keväällä 2004 hieman yllättäen Mestiksen (ykkös) allstars-ketjuun Samuli Suhosen pakkipariksi. Yllättävää oli Timosen valinta lähinnä siksi, että mies liittyi Jukurien rinkiin vasta joulukuussa 2003 paikkaamaan joukkueen kaventunutta pakkikalustoa (mm. Matti Kuusiston olkapäävamma).

Aktiivisimmat mikkeliläisfanit muuten muistanevat Timosen olleen Kalevankankaan jäällä parinsa Ville Hyrkäksen kanssa KalPan Matti Tiihosen iskiessä kevään 2004 viidennessä finaalissa voittomaalin hieman helpon näköisesti Jukurien verkkoon pelikellon näyttäessä 73.06.
No menneet ovat menneitä ja kyllähän Timosen otteista Jukureissa pääosin positiiviset muistot jäivät. Toivottavasti mies siis menestyy myös taalajäillä.
 

jesse72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, MP, E. Frankfurt, hyvä MJE!
Jape kirjoitti:
Aktiivisimmat mikkeliläisfanit muuten muistanevat Timosen olleen Kalevankankaan jäällä parinsa Ville Hyrkäksen kanssa KalPan Matti Tiihosen iskiessä kevään 2004 viidennessä finaalissa voittomaalin hieman helpon näköisesti Jukurien verkkoon pelikellon näyttäessä 73.06.
No menneet ovat menneitä ja kyllähän Timosen otteista Jukureissa pääosin positiiviset muistot jäivät. Toivottavasti mies siis menestyy myös taalajäillä.

Klassinen matsi. 2-0 taululla ja sitten homma ryssittiin, tosin kiekko myös pomppi KalPalle. Timonen-Hyrkäs saivat paljon paskaa niskaan tuolla kaudella ja aiheetta. Poikien tyyli oli melko hyökkäävä ja välillä sitten omissa kolisi. Ville Hyrkäkselle ratkaiseva finaali jäi uran päätösmatsiksi.
 

jesse72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, MP, E. Frankfurt, hyvä MJE!
Jesse Welling saanut potkut seurastaan Italiasta. Mihin vie Jessen tie? Samaan aikaan potkut saanut Tommi Turunen sai pelipaikan Ässistä.
 

jesse72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, MP, E. Frankfurt, hyvä MJE!
jesse72 kirjoitti:
Jesse Welling saanut potkut seurastaan Italiasta.

Jesse Welling tänään Kiekko-Vantaan-paidassa KooKoo-pelissä. Jostain luin Wellingin siirtyvän Tanskaan, mutta näköjään palannut Suomeen.
 

TeeVee

Jäsen
Antti Karhula siirtyi Saksassa yhden sarjapykälän alaspäin 2.divisioonaan (Oberliga) EHC Freiburgin joukkueeseen - samassa jengissä pelasi myös Max Kenig tällä kaudella aiemmin. Tällä hetkellä joukkue on sarjansa 7.

Oberligan pistepörssin kolmantena on Mestis-kaukaloista tuttu Turo Virta (40 ottelua, 23+44=67), myös Ahmoissa sarjan pistepörssin voittanut Miikka Jäske on myös 20 parhaan pistemiehen joukossa.

Jesse Welling jatkoi Vantaalta Itävallan 1.divarin jumbojoukkueeseen Bregenzerwaldiin, neljässä ottelussa 11 tehopistettä ja 16 jäähyminuuttia.
 
Viimeksi muokattu:

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Jukka-Pekka Laamasesta tuli eilen tietääkseni ensimmäinen miesten A-tason MM-kisoissa pelannut ex-jukuripelaaja. Hieno saavutus SaPKo-kasvatti Lamppu-Laamaselta, jonka ura on ollut hyvässä nousussa koko kuluneen vuosikymmenen ajan. Debyytti MM-ottelu Ruotsia vastaan oli Laamaselta hieno suoritus ja mies kuului pakkikaluston parhaimpiin.

Jukureissa Laamanen pelasi kaudella 2000-01 Mestistä 31 ottelua tehoin 5+20=25.
 

jesse72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, MP, E. Frankfurt, hyvä MJE!
Jape kirjoitti:
Jukka-Pekka Laamasesta tuli eilen tietääkseni ensimmäinen miesten A-tason MM-kisoissa pelannut ex-jukuripelaaja. Hieno saavutus SaPKo-kasvatti Lamppu-Laamaselta, jonka ura on ollut hyvässä nousussa koko kuluneen vuosikymmenen ajan. Debyytti MM-ottelu Ruotsia vastaan oli Laamaselta hieno suoritus ja mies kuului pakkikaluston parhaimpiin.

Jukureissa Laamanen pelasi kaudella 2000-01 Mestistä 31 ottelua tehoin 5+20=25.

Samasta asiasta piti naputella, mut Jape ehätti ensin. Lisätään vielä, et J-P oli muistaakseni joukkueen kapteeni ennen kuin karkasi liigaan joulutauolla.

Tero Leinonen, Jari Korhonen ja Marko Kauppinen ovat myös olleet kevään leiriryhmässä mukana, mutta pudonneet jo aikaisessa vaiheessa.
 

Patajukuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Perinteiset kilpaurheiluseurat
www.eurohockey.net/players/countries/fi
Tuosta linkistä löytyy suomalaisten joukkueiden vanhoja kokoonpanoja. Itse pisti silmään ainakin Jukureiden paidassa Suomi-sarjan aikaan Herkko Suvannon maagiset pisteet.
 
Viimeksi muokattu:

Jugorov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit, HC Sparta Praha, NY Rangers
Tuomas Tikkasen ura jatkuu Ranskassa, Mont-Blancin joukkueessa.
Lähde: Eurohockey.net
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös