Euroviisut 2023 ja UMK 2023

  • 368 063
  • 3 678

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Mielenkiintoinen UMK:n kanavan vlogi finaalipäivästä:

Tuki muilta artisteilta kilpailun jälkeen on aika käsinkosketeltavaa.

Ei todellakaan Käärijän tartte olla pahoillaan, että ei voittanut. Toi Suomelle toiseksi parhaimman tuloksen Euroviisuissa ja voitti yleisöäänet selvästi. Se on tärkeintä.

Edit. Ja kaiken lisäksi todisti, että myös suomenkielellä voi pärjätä Euroviisuissa!
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Kyllä tässä nyt on aika selväksi tullut, ettei Loreenia olisi voinut tänä vuonna voittaa mikään eikä kukaan. Tämä oli etukäteen päätetty, jotta saadaan kivat Abba-juhlat Ruotsiin ensi vuonna. Viime vuonna Ukrainaa ei olisi voinut voittaa, mutta se oli ymmärrettävistä syistä. Vaan kyllähän tämä on väärin ennenkaikkea äänestäjiä ja muita artisteja kohtaan kun voittaja on etukäteen päätetty.

Foliohattuilu ja salaliittoteoriat on nuoralla tanssimista, mutta enempi ja enempi alkaa alkaa tuntua noiden Abba-juhlien alustaminen loogisen järkeenkäyviltä.

Entuudestaan tuttu Euroviisuvoittaja riittävän laadukkaalla tuotannolla ja biisillä, ei mikään super mutta tarpeeksi uskottava ja perinteinen, koneiston helvetin kova ennakkohype ja suosikin asema, ja sitten tallimääräys: haastaa saa ja päästää siihen 1,1 sekunnin päähän - mutta ohi ei tulla!

Käärijä sitten yleisön tuella tuli ehkä lähemmäksikin mitä halusivat. Silleen kivakiva, oli olevinaan rehti kisa ja haastaja kävi näytillä sivupeilissä, mutta lopulta tehtiin mitä piti, saatiin mitä haluttiin, Loreen läpi ja sitten koht'puoliin, hitaasti kiihtyvällä tahdilla lypsetään Euroviisu-nostalgiaa niin vitusti Ruotsin turnausta kohti.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS

Kolmen vuoden päästä tulee muuten 20 vuotta Lordin viisuvoitosta. Vaikka nyt "ihan" ei Abban tapaista uraa olekaan, niin onhan tuo niitä viisuvoittajia jotka kuitenkin mainitaan käytännössä joka vuosi ja onhan bändi usein myös läsnä viisuissa. Eli ei hätää, kahden vuoden kuluttua jury hoitaa Suomelle 400 pistettä ja voitto on varma niin saadaan 2026 kotikisat Lordin 20v juhliin.
 
CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus
Kolmen vuoden päästä tulee muuten 20 vuotta Lordin viisuvoitosta. Vaikka nyt "ihan" ei Abban tapaista uraa olekaan, niin onhan tuo niitä viisuvoittajia jotka kuitenkin mainitaan käytännössä joka vuosi ja onhan bändi usein myös läsnä viisuissa. Eli ei hätää, kahden vuoden kuluttua jury hoitaa Suomelle 400 pistettä ja voitto on varma niin saadaan 2026 kotikisat Lordin 20v juhliin.
Olisi pitänyt saada viime kevääksi Kojokisat Suomeen. Siinä olisi ollut tyyliä!

Blind Channelilla ei ihan riittänyt.
 
heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Haastateltiinko jury tulosten jälkeen muuten pelkästään Loreenia? Yleensähän noissa on haastateltu kolmen kärkeä.
 
Vide68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, RoKi

Melkein päässyt jo yli tästä suuresta vääryydestä, sitten kaksi ruotsalaista hottentottia suoltaa tämmöstä paskaa. Näin huonoja voittajia harvoin näkee. ”Syynä on suomalaisten kateus Ruotsia vastaan” arvelee tämä joku vitun Ek. Voisiko kyseessä olla kuitenkin se, että täällä, niin kuin ympäri maailman, ollaan vihaisia siitä että viisut voittaa tuommonen kädenlämpöinen pitkäkyntinen.

Käärijää kuvaillaan puolestaan ”ankarasti bilettäväksi salaattikulhoksi” tämän toisen ”viisuasiantuntijan” (toim. huom. jos ammattinimike on viisuasiantuntija niin pitäisikö elämään harkita kenties muutakin sisältöä) toimesta. Lähettäähän tämä kyseinen Larsson Suomeen muutenkin lämpimät terveiset sanoin ”Fuck them”

Nämä ylivoimaisesti paremmat ihmiset toteavat myös yhteen ääneen että muut ihmiset eivät ymmärrä laatua, ja että raadit pelastivat voiton Loreenille. NO ONKO SE BIISI SITTEN NIIN SAATANAN HYVÄ JOS SEN VOITTO PITÄÄ ERIKSEEN PELASTAA JOIDENKIN HELVETIN RAATILAISTEN TOIMESTA KUN SE EI MUUTEN PÄRJÄÄ JOTAIN VITUN SALAATTIKULHOA VASTAAN HÄ
 
Spire

Jäsen

Nämä ylivoimaisesti paremmat ihmiset toteavat myös yhteen ääneen että muut ihmiset eivät ymmärrä laatua, ja että raadit pelastivat voiton Loreenille.
Edelleen tekee mieli kysyä että miksi kisoja edes näytetään suurelle yleisölle. Näyttäisivät pelkästään jurylle, joka päättää sitten että mikä on hyvä. Vittuako tässä tavan turakaisille mitään näyttämään.
 
heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Edelleen tekee mieli kysyä että miksi kisoja edes näytetään suurelle yleisölle. Näyttäisivät pelkästään jurylle, joka päättää sitten että mikä on hyvä. Vittuako tässä tavan turakaisille mitään näyttämään.
"– Jos raadeista luovutaan, niin sitten te kyllä saatte sellaiset viisut kuin ansaitsette. Tämä ei ole kansan ylenkatsomista, mutta kyllä [raadeista luopuminen] muuttaisi kisan luoteen täysin. Se pakottaisi miettimään uudestaan, millaisia biisejä lähetämme."

No ehkä lähettäisitte välillä muutakin, kuin pelkästään sitä vanhaa fast food pop-musiikkia.
 
heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Yksi muutos lisää ensi vuoteen:

Sekä semifinaalien että finaalin järjestys arvotaan maittain ja numeroittain: Nostetaan ensiksi maa ja sitten esiintymisnumero.
 
Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat

Melkein päässyt jo yli tästä suuresta vääryydestä, sitten kaksi ruotsalaista hottentottia suoltaa tämmöstä paskaa. Näin huonoja voittajia harvoin näkee. ”Syynä on suomalaisten kateus Ruotsia vastaan” arvelee tämä joku vitun Ek. Voisiko kyseessä olla kuitenkin se, että täällä, niin kuin ympäri maailman, ollaan vihaisia siitä että viisut voittaa tuommonen kädenlämpöinen pitkäkyntinen.

Käärijää kuvaillaan puolestaan ”ankarasti bilettäväksi salaattikulhoksi” tämän toisen ”viisuasiantuntijan” (toim. huom. jos ammattinimike on viisuasiantuntija niin pitäisikö elämään harkita kenties muutakin sisältöä) toimesta. Lähettäähän tämä kyseinen Larsson Suomeen muutenkin lämpimät terveiset sanoin ”Fuck them”

Nämä ylivoimaisesti paremmat ihmiset toteavat myös yhteen ääneen että muut ihmiset eivät ymmärrä laatua, ja että raadit pelastivat voiton Loreenille. NO ONKO SE BIISI SITTEN NIIN SAATANAN HYVÄ JOS SEN VOITTO PITÄÄ ERIKSEEN PELASTAA JOIDENKIN HELVETIN RAATILAISTEN TOIMESTA KUN SE EI MUUTEN PÄRJÄÄ JOTAIN VITUN SALAATTIKULHOA VASTAAN HÄ

Kuinkakohan monesti Ruotsi on jättänyt antamatta Suomelle pisteitä? Voisivat ottaa päänsä pois perseestä. Ruotsalaiset ovat aina voineet luottaa, että kyllä naapurista tulee pisteitä, mutta takaisinpäin ei tarvitse aina antaa.

Tänään oli kiva nähdä, miten jossain Iltalehden lööpeissä oli vaan kuva tuulettavasta Käärijästä ja tekstinä "Yleisö pisteet Käärijä 376 - Loreen 243". Ei mitään synkistelyä kun taas naapuri vei pidemmän korren ja kuvaa Jerestä kädet kasvoillaan, vaan esitettiin Käärijä voittajana. Iltalehdet yleensä kaivavat kaikesta negatiiviset asiat esiin ja myyvät niillä jutuilla lehtiä, joten tämä on kivaa positiviista vaihtelua.
 
FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ruotsissahan on näköjään mennyt aivan tunteisiin tämä että Suomi ja Käärijä vei kaikki sympatiat ja mielenkiinnot heidän muoviselta tusinatuotokseltaan. Kaikenlaista hottentottia on kaivettu murjottamaan ääneen kuinka raadit tietää eikä kansa. Näistä kiukkuitkuista pitää nauttia!
 
Rupture

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, WPG

Melkein päässyt jo yli tästä suuresta vääryydestä, sitten kaksi ruotsalaista hottentottia suoltaa tämmöstä paskaa. Näin huonoja voittajia harvoin näkee. ”Syynä on suomalaisten kateus Ruotsia vastaan” arvelee tämä joku vitun Ek. Voisiko kyseessä olla kuitenkin se, että täällä, niin kuin ympäri maailman, ollaan vihaisia siitä että viisut voittaa tuommonen kädenlämpöinen pitkäkyntinen.

Käärijää kuvaillaan puolestaan ”ankarasti bilettäväksi salaattikulhoksi” tämän toisen ”viisuasiantuntijan” (toim. huom. jos ammattinimike on viisuasiantuntija niin pitäisikö elämään harkita kenties muutakin sisältöä) toimesta. Lähettäähän tämä kyseinen Larsson Suomeen muutenkin lämpimät terveiset sanoin ”Fuck them”

Nämä ylivoimaisesti paremmat ihmiset toteavat myös yhteen ääneen että muut ihmiset eivät ymmärrä laatua, ja että raadit pelastivat voiton Loreenille. NO ONKO SE BIISI SITTEN NIIN SAATANAN HYVÄ JOS SEN VOITTO PITÄÄ ERIKSEEN PELASTAA JOIDENKIN HELVETIN RAATILAISTEN TOIMESTA KUN SE EI MUUTEN PÄRJÄÄ JOTAIN VITUN SALAATTIKULHOA VASTAAN HÄ
Mitäköhän kyseiset asiantuntijat ovat nyt omasta kansastaan mieltä? Onko heilläkin huono ymmärrys laadusta niinkuin meillä suomalaisilla?
 
Liitteet

  • Screenshot_20230515-180835_Instagram.jpg
    Screenshot_20230515-180835_Instagram.jpg
    189,3 KB · kertaa luettu: 200

Yön Kärppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Useimmiten voittajat kuitenkin juhlivat voittoa kyselemättä ensin häviäjältä lupaa. Sillä kyllä voittaminen aina hyvältä tuntuu.
Mistä sinä sen voit tietää, kun HIFK:iä kannatat?

Julma fakta on se, että näillä (mielestäni typerillä) säännöillä Ruotsi voitti. Toivottavasti tämä tapaus laittaa miettimään, että mihin joitain raateja tarvitaan.
 
Malmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat: DIF
Mitäköhän kyseiset asiantuntijat ovat nyt omasta kansastaan mieltä? Onko heilläkin huono ymmärrys laadusta niinkuin meillä suomalaisilla?
En tiedä, mutta hyvin viisujen teema "united by music" näyttää näkyvän ainakin Suomessa ja Ruotsissa tässä jälkipyykkiä pestessä. Tässähän ollaan kuin yhtä kansaa.
 
Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Ruotsissahan on näköjään mennyt aivan tunteisiin tämä että Suomi ja Käärijä vei kaikki sympatiat ja mielenkiinnot heidän muoviselta tusinatuotokseltaan. Kaikenlaista hottentottia on kaivettu murjottamaan ääneen kuinka raadit tietää eikä kansa. Näistä kiukkuitkuista pitää nauttia!
Haistan kyllä kieltämättä hieman suolan katkuista tuulta lännestä päin... ettei vain sittenkin kismittäisi se mikä jäi nyt puuttumaan - suosio ja kunnia? Vaikka oltaisiin kuinka voittajaa olevinaankin.
 
Muuttaisin tuomaristoa seuraavasti:

- Enemmän jäseniä tuomaristoihin (10-15 jäsentä)
- Painoarvo matalammaksi: esimerkiksi 25%-35%
Itse muuttaisin ainakin tuomariston koostumusta.

Tolla tarkotan sitä, että esim. kaiken muusiikin teorian osalta löytyy maasta ku maasta ihan amatöörejä, jotka voi kuulla kaiken.
En mitään salaliitooja viljele, mutta monella voi olla oma lehmä ojassa. Siis tarkoitan näitä ammattituomaristoja.
Esimerkkinä otan itteni.
En ole tehnyt päivätyötä päivääkään muusiikin parissa, mutta sillon vuosia vuosia sitten huomasin, että laulajat eivät osaa edes nuotteja.

Miltä kuulostaa toimittaja joka ei osaa aakkosia?
 
Turnipsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ruotsissahan on näköjään mennyt aivan tunteisiin tämä että Suomi ja Käärijä vei kaikki sympatiat ja mielenkiinnot heidän muoviselta tusinatuotokseltaan. Kaikenlaista hottentottia on kaivettu murjottamaan ääneen kuinka raadit tietää eikä kansa. Näistä kiukkuitkuista pitää nauttia!

Tietävät vissiin suuremmassakin laumassa että tämä oli kabinettivoitto heille jota kukaan ei arvosta. Ennen viisuja rahasalkut vaihtaneet pitkin eurooppaa omistajia kun Abba-teemalla on käyty voitelemassa henkilöitä.

Ruotsi on kyllä sellainen pikkumulkku koulusta joka kiusaa ja vittuilee mutta sitten kun on hätä päällä niin ollaankin niin kaveria niin kaveria. Kunnes taas tulee paikka kiusata.

Haistakaa hurrit pitkä paska.
 
Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen
Vituttaa edelleen aivan saatanasti. Ruotsin mediassa ei hehkuteta voittoa, vaan nillitetään siitä kuinka suomalaiset eivät antaneet pisteitä niiden kädenlämpöiselle tehdastuotteelle. Voi vittu. Voitto ei merkitse heille MITÄÄN. Ihan peruskauraa vaan. Missä Loreenin fanit? Missä haastattelut? Missä muut artistit olivat kun voittaja selvisi? No vittu Käärijän loossissa tietenkin. Sai täysin tappiin asti tuotettu ja ohjelmoitu Loreen virnuilla koneistonsa kanssa kameralle ja jauhaa sielutonta soopaa kameralle, sillä välin kun koko halli ja muut artistit halusivat nähdä Käärijän encoren. Kehtasi vielä kiittää YLEISÖÄ voitostaan. Pah, hyi olkoon, tuo kansa ei ansaitse voittoa, perkele.

Suomelle tämä sen sijaan olisi ollut järisyttävän iso juttu. Torijuhlat olisi jatkuneet koko kesän, Vantaa olisi nimetty Käärijäksi, Mannerheiminpatsas oli vaihdettu Käärijä-patsaaksi, Käärijä olisi ollut kaikkialla ja kansan hurmio olisi jatkunut vielä pitkälle ensi vuoden viisuihin! Tämä olisi yhdistänyt tätä kansaa enemmän kuin mikään aiemmin.

Vitun ruotsi. Toivon että Måns Zelmerlövillä on 24/7 pieni kivi kengässä jota ei voi poistaa, ja Loreenilla 24/7 ummetusta. Ja että teidän ensi-vuonna järjestämät ABBA-rinkirunkkaus viisut floppaa täysin. Voitte taas saada raadeilta hyvät pisteet mutta yleisö saisi jättää nollille, olisko sit kiva, häh??

Kyllä, olen katkera, ja ylpeä siitä. Väärin voitettu.
 
Viimeksi muokattu:

ketjuruletti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mistä sinä sen voit tietää, kun HIFK:iä kannatat?

Julma fakta on se, että näillä (mielestäni typerillä) säännöillä Ruotsi voitti. Toivottavasti tämä tapaus laittaa miettimään, että mihin joitain raateja tarvitaan.
Eikös se nyt ollut ihan selvää, että ilman raateja Venäjä voittaa joka vuosi kunhan vaan malttaa olla sotimatta itseään boikottiin. Hyi helvetti, se pitää estää keinoja kaihtamatta.
 
H.J.Simpson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Barça, Tahko, Flyers

Melkein päässyt jo yli tästä suuresta vääryydestä, sitten kaksi ruotsalaista hottentottia suoltaa tämmöstä paskaa. Näin huonoja voittajia harvoin näkee. ”Syynä on suomalaisten kateus Ruotsia vastaan” arvelee tämä joku vitun Ek. Voisiko kyseessä olla kuitenkin se, että täällä, niin kuin ympäri maailman, ollaan vihaisia siitä että viisut voittaa tuommonen kädenlämpöinen pitkäkyntinen.

Käärijää kuvaillaan puolestaan ”ankarasti bilettäväksi salaattikulhoksi” tämän toisen ”viisuasiantuntijan” (toim. huom. jos ammattinimike on viisuasiantuntija niin pitäisikö elämään harkita kenties muutakin sisältöä) toimesta. Lähettäähän tämä kyseinen Larsson Suomeen muutenkin lämpimät terveiset sanoin ”Fuck them”

Nämä ylivoimaisesti paremmat ihmiset toteavat myös yhteen ääneen että muut ihmiset eivät ymmärrä laatua, ja että raadit pelastivat voiton Loreenille. NO ONKO SE BIISI SITTEN NIIN SAATANAN HYVÄ JOS SEN VOITTO PITÄÄ ERIKSEEN PELASTAA JOIDENKIN HELVETIN RAATILAISTEN TOIMESTA KUN SE EI MUUTEN PÄRJÄÄ JOTAIN VITUN SALAATTIKULHOA VASTAAN HÄ
Herää vaan kysymys, että jos nämä meitä paremmat kansalaiset ylivertaisine viisukoneistoineenkin antavat meille 12p niin juryn kuin yleisönkin toimesta, niin miksi eivät valita muille maille, kuinka nämä eivät ymmärtäneet tämän ankarasti bilettävän vitun salaattikulhon erinomaisuutta tässä kilpailussa. Heidän mielestäänhän Käärijä on silloin ollut ylivertaisen Loreenin jälkeen toiseksi paras. Käärijä kuitenkin jätettiin nollille niin monessa juryssa, että kyllähän nyt pitäisi sieltä valittaa muuallekin, kuinka eivät ymmärtäneet tämän nerokkuutta.

Tuosta heidän hittibiisistään tietty voi olla montaa mieltä, niin paikan päällä ollut yleisö kuin kotoaan äänestäneetkin pitivät selkeästi Käärijän biisistä enemmän ja onhan se nykytermein bangeri, kun vertaa tuohon keskinkertaiseen, tarkoin laskelmoituun kehnoon replicaan Mika Newtonin biisistä.

Larssonia lainatakseni "Fuck them"
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös