Euroopan yhdysvallat - United States of Europe

  • 7 479
  • 36

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
On aika soittaa sinfonia, sanoi Hannu Nurmio ja oletan että tuo sinfonia oli Beethovenin 9. jonka Ludwig sävelsi Friedrich von Schillerin kirjoittamaan runoon "Oodi ilolle". Runo ja sen ympärille syntynyt sinfonia kuvastaa luojiensa idealistista näkemystä ihmiskunnan veljeydestä.

Euroopan neuvosto, joka on suunnitellut myös Euroopan lipun, ryhtyi vuonna 1972 käyttämään Beethovenin sävelmää omana hymninään. Herbert Von Karajania pyydettiin tekemään hymnistä kolme instrumentaalisovitusta -pianolle, puhallinorkesterille ja sinfoniaorkesterille. Musiikin yleismaailmallisella kielellä, ilman sanoitusta esitettynä hymni ilmentää vapauden, rauhan ja solidaarisuuden ihanteita, joita Eurooppa edustaa.

Hymnin ja lipun rinnalle EU on kaikessa hiljaisuudessa rakentanut vapaan liikkuvuuden, vapaakaupan, yhteisen rahan ja perustuslain. EU:lla on nyt myös jäsenvaltioidensa yhteinen ulkoministeri ja presidentti.

Unioni ei ole liittovaltio, kuten esimerkiksi Yhdysvallat, koska sen jäsenvaltiot ovat riippumattomia ja itsenäisiä kansakuntia eikä se ole myöskään puhtaasti hallitustenvälinen järjestö YK:n tapaan, koska jäsenvaltiot ovat yhdistäneet voimavaransa saadakseen enemmän vaikutusvaltaa kuin niillä yksin voisi olla. Voimavarat yhdistetään unionin toimielinten tekemillä yhteisillä päätöksillä.

Mutta mikä on oleva seuraava askel? Koko maailmantalous on vaakalaudalla ja toukokuun ajan polttolasi on tukevasti Euroopan yllä. Kärähtääkö euro Kreikan ja muiden Välimeren maiden mañana-meiningin seurauksena? Miten tuhoisa ketjureaktio saadaan purettua? Angela Merkel nousee juhlapöydässä seisomaan, kilistää hopealusikallaan kuuluvasti kristallista kuohuviinilasia ja pyytää puheenvuoroa.

http://www.taloussanomat.fi/kansant...a-ensi-askel-kohti-liittovaltiota/20106720/12

"Merkel perustelee kotimaassaan viikonloppuna sovittuja kriisitoimia pakon sanelemiksi. Hänen mukaansa sovittu jopa 750 miljardin euron kriisipaketti on välttämätön euron tulevaisuuden turvaamiseksi.

Uutistoimisto Reutersin mukaan Merkel pitää välttämättömänä myös euromaiden budjettien yhdistämistä.

Juuri tuohon budjettien yhdistämiseen eli jäsenmaiden kansallisen talouspolitiikan yhtenäistämiseen viittaavat useat viikonloppuna Brysselissä sovitut toimet. Ja juuri tämä voi olla se suuri askel kohti liittovaltiota."

Kriisien kautta siis jälleen kerran luodaan uutta ja positiivista. Vakausrahastosta veikataan jo villeimmissä asiantuntija-arvioissa EU:n valtiovarainministeriöksi. Joka tapauksessa elin saisi varmuudella sellaisia oikeuksia yli jäsenvaltioiden päätäntävallan että Soinin täytyy olla juuri parhaillaan avannossa kokopäivätoimisesti kuumentuneiden isänmaallisten tunteidensa jäähdyttelemiseksi.

Sen jälkeen voitaneen alkaa pienentää paikallisparlamentteja ja Brysselin näkökulmasta katsoen "maakuntien" harjoittamaa veroja tuhlailevaa siltarummuttelua. Myös yhteisen puolustuspolitiikan sopiminen on ensimmäisten käsiteltävien asioiden listalla.

Vain kielikysymykset lienevät niin kiperiä että niihin ei kyetä löytämään edes enemmistöä miellyttävää ratkaisua. Ehkäpä tulevaisuudessa teollisuuden siirryttyä halpamaihin euroopan kansalaiset ovatkin kaikki työllistettyinä EU:n tulkkipalveluissa ja kääntävät parlamentin tuottamia dokumentteja toisilleen.

Yläpesälän neljä kansalaista toivottavat uuden liittovaltion tervetulleeksi sillä kaikki viisaus ei sittenkään synny Suomessa.
 
Viimeksi muokattu:

Espen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Old time hockey like Eddie Shore
Vain kielikysymykset lienevät niin kiperiä että niihin ei kyetä löytämään edes enemmistöä miellyttävää ratkaisua. Ehkäpä tulevaisuudessa teollisuuden siirryttyä halpamaihin euroopan kansalaiset ovatkin kaikki työllistettyinä EU:n tulkkipalveluissa ja kääntävät parlamentin tuottamia dokumentteja toisilleen.

Keksit siis ikiliikkujan?
 

Viljuri

Jäsen
Kysymys tulevista Euroopan puolustusvoimista kytkeytyy Suomen osalta kysymykseen, että pitäisikö meillä vaikkapa historiallisista syistä olla eväitä varustaa sekä mekanisoitu komponentti että ilmakuljetteinen erikoisjoukkojen komponentti?

Akuutiksi kysymys muuttuu 2020-luvulla, ja viimeistään 2030-luvulla eli vaikka kaikkien ennustamisen sääntöjen yli- ja ulkopuolelle mennään, niin sanoilla "mekaaninen" ja "ilmakuljetteinen erikoisjoukkojen" on vielä varmasti merkitystä. Ja että tarkoitetaanko komponentilla "pataljoonaa" tai "prikaatia", on sitten tosiaan meidän omantunnonarvoomme, historiaamme, tuleviin talouspoliittisiin päätöksiimme ja globaaliin vastuullisuuteemme liittyvä asia. Uskottavuuden ja painoarvon vuoksi kannatan jo etukäteen tässä kahta "prikaatia", sikäli mikäli ymmärrämme "prikaatilla" kahta operationaalisessa valmiudessa olevaa pataljoonaa tukevine osineen.

"Maakuntajoukoiksi" luettavia puolustusvoimiamme pidämme kyllä yllä ainakin vielä nähtävissä olevat vuosikymmenet, ainakin siihen saakka, kunnes Venäjän öljy- ja kaasuvarat ovat loppuneet ja maan mahdollinen transformaatio osaksi eurooppalaista arvoyhteisöä olisi käsillä. Emme siis Yläpesälän kiusaksi, vaan täysin omista intresseistämme lähtien.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
KalPa
Saisi ihan kohtalaisen kiekkojoukkueen kasattua USE:n "maista. Ei vaan taitaisi juuri ex-suomalaisia mahtua porukkaan...

En taida jaksaa vielä fantasia-rosteria kasata :o)
 

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Saisi ihan kohtalaisen kiekkojoukkueen kasattua USE:n "maista. Ei vaan taitaisi juuri ex-suomalaisia mahtua porukkaan...
Eiköhän sinne joku maaliin mahtuisi...

Ja Jarkko Ruutu nelosketjuun hämmentämään Jagrin kanssa.
 

Txjokeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Men in Blue ja muut oikeudenjakajat
Saisi ihan kohtalaisen kiekkojoukkueen kasattua USE:n "maista. Ei vaan taitaisi juuri ex-suomalaisia mahtua porukkaan...

En taida jaksaa vielä fantasia-rosteria kasata :o)

Tai sitten kukin liitto jatkaa omilla "maajoukkeillaan" á la jalkapallo ja Skotlanti, Englanti jne.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Tai sitten kukin liitto jatkaa omilla "maajoukkeillaan" á la jalkapallo ja Skotlanti, Englanti jne.

Täähän olisi hyvä tuolla rapakon takana, Kanadalla olis Quebecin, Albertan yms. maajoukkueet ja USA:lla Kalifornian ja Texasin maajoukkueet :)

MM-kisoista tulisi tasokkaat kuin painin mm-kisoista itäblokin poksahtamisen jälkeen :)
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Valtiomies Paavo Lipponen ärisee HBL:ssä raukkamaiselle Ruotsille rusinoiden poimimisesta pullasta ja puhkuu EU:n kehittymisestä liittovaltion suuntaan. Tämän polun hän arvelee olevan vielä pitkä ja Lipponen antaisi yllättäen myös kansalaisille puheoikeuden asian suhteen eikä jättäisi hanketta vain eliitin jutuksi.
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tuossa toisessa myöhemmin aloitetussa ketjussa keskustellaan lähinnä eurosta ja akuutista finanssikriisistä, joten postaan aamun etusivun uutisen tähän alkuperäiseen USE-ketjuun.

"Euroalue on ottanut Saksan liittokanslerin Angela Merkelin mukaan peruttamattoman askeleen kohti finanssiunionia ja liittovaltiota." (KL)

Kunhan päästään tästä väliaikaisesta vellomisesta yli niin voidaan käynnistää nekin keskustelut, mistä täällä uuden valtion pökköperällä voitaisiin luopua. Maatalous lienee ensimmäisiä asioita mitkä keskitetään vehmaammille alueille Keskiseen Eurooppaan. Yhteinen puolustuspolitiikka karsii aggressiiviset kansanarmeijat joita ylläpidetään vain kulttuuris-emotionaalisista syistä. Uskoisin että Suomen harjoittamaan ydinvoimapolitiikkaan tullaan myös puuttumaan tiukkasävyisesti vielä tämän vuosikymmenen aikana.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Täähän olisi hyvä tuolla rapakon takana, Kanadalla olis Quebecin, Albertan yms. maajoukkueet ja USA:lla Kalifornian ja Texasin maajoukkueet :)

En välillä ihmetyttänyt, miksi jalkapallossa Englannilla, Skotlannilla yms. on omat jalkapallojoukkueensa, vaikka Iso-Britannia on esimerkiksi olympialaisissa Iso-Britannia? Yhtä hyvin voisi tosiaan heittää jääkiekon arvokisoihin vaikkapa Kalifornian ja Texasin valtioiden joukkueet, onhan Yhdysvallat nimenomaan useasta alueesta/valtiosta koottu liittovaltio, jonka eri osavaltiot ovat hyvin erilaisia.

Tai jos samaa kaavaa jatkettaisiin, niin voisihan Suomenkin jakaa osiin. Varsinaiseksi Suomeksi jäisi tietysti Varsinais-Suomi, josta sana Suomi alun perin on tullutkin. Suomen joukkueessa pelaisivat sitten lähinnä Koivut, Kiprusoff ynnä Ässien ja Lukon pelaajia. Sitten olisi erikseen Karjalan joukkue, Savon joukkue ja Hämeen joukkue. Helsingin alueen voisi kytkeä johonkin Karjalan joukkueeseen. Sitten voisi olla myös Pohjolan joukkue, joka koostuisi Kärppien edustusjoukkueesta ja RoKin parhaimmistosta.

Meni tavallaan vähän offtopiciksi, joten sanotaan sananen EU-liittovaltiotouhustakin. Ei tuo kovin realistiselta vaikuta, sillä kulttuuriset erot ovat liian suuret, eikä siitä mitään tule, että pohjoiset luterilaiset valtiot raatavat niska limassa ja kuittaavat leväperäisten katolisten etelän maiden kuprut ja kusetukset. Euroopan Yhdysvallat jakautuisi nopeasti Amerikan Yhdysvaltojen tapaan pohjois- ja etelävaltioihin. Ties vaikka saataisiin aikaan kunnon sisällissotakin, eli joka valtion olisi joka tapauksessa syytä ylläpitää kunnon armeija ja maanpuolustus. Tämä koskee myös EU:n ulkopuolisia uhkia. Vaikka mikä liittovaltio olisi kyseessä, niin jos Venäjä joskus vielä Suomeen tunkisi rajan yli, niin eivät mitkään italialaiset tai bulgarialaiset tänne lähtisi auttamaan "EU-veljiään".

Se ilo tietysti Euroopan Yhdysvalloista olisi, että näin teknisesti Suomestakin saataisiin ydinasevaltio, koska Suomi olisi osa Euroopan Yhdysvaltoja, jolla olisi ydinasevalmius. Kenties tänne voisi ihan muutenkin ohjuksen tai pari hommata ihan silkaksi taktiseksi pelotteeksi.

EU-liittovaltiossa Suomen ydinvoimaloistakin olisi hyötyä, sillä kaksinaamaisen tekopyhästä ilmasto/ympäristöhurskastelusta huolimatta joka maa tarvitsee jatkossakin sähköä, ja sähköä saa turvallisimmin suomalaisesta ydinvoimalasta. Ennemmin ydinvoimaloita lisää kuin ainuttakaan saastuttavaa hiilivoimalaa.
 
Onko Suomessakin orastavan liittovaltiokannatuksen taustalla lopulta vain se, että haluamme päästä kerrankin mukaan jalkapallon arvokisoihin?

Muodostuisiko liittovaltio Euroopan Unionin vai pelkästään euroalueen vai kenties joidenkin muiden maiden ympärille?

Jos liittovaltio rakentuisi Euroopan Unionin pohjalle, niin millaiseksi mahtaisi muodostua Euroopan Unionin joukkueen kerroin voittaa jalkapallon Euroopan mestaruus? Ketkä olisivat todelliset haastajat? Moniko tämän hetkinen suomalainen mahtuisi Euroopan Unionin joukkueeseen? Minkä kaupungin torille kokoontuisimme juhlimaan Euroopan mestaruutta tai voittoa Euroviisuissa?

Vaihtuisiko kansallisuutemme euroopan unionilaisiksi? Kuinka vieraalta norjalaiset yhtäkkiä tuntuisivatkaan ja kuinka läheiseksi kokisimme entiset kreikkalaiset, jotka liittovaltiossa olisivat siis samaa kansaa, euroopan unionilaisia?
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Vaihtuisiko kansallisuutemme euroopan unionilaisiksi? Kuinka vieraalta norjalaiset yhtäkkiä tuntuisivatkaan ja kuinka läheiseksi kokisimme entiset kreikkalaiset, jotka liittovaltiossa olisivat siis samaa kansaa, euroopan unionilaisia?

Kyllä vaihtuisi, ilman muuta. Olen itse liputtanut juhannusta jo useamman vuoden sinikeltaisella tähtilipulla ja soittanut B&Hovenin ysiä aika lujalla naapurien iloksi. Norjan miellän ystävällismieliseksi liittolaismaaksi ja Kreikan maakunta on suosittu lomamatka-alue Etelä-USE:ssa.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Norjan miellän ystävällismieliseksi liittolaismaaksi ja Kreikan maakunta on suosittu lomamatka-alue Etelä-USE:ssa.

Ja Suomen maakunta pysyy ulkona NATOsta?

Näen pienenä ristiriitana, että liittovaltiokehitystä eteenpäin vievä ministeri, puoluejohtaja ja vasemmistoliiton presidenttiehdokas Paavo Arhinmäki on ottanut vaaliteemakseen Naton vastustamisen. Olenko ahdasmielinen, jos näen USE:ssa ja Naton ulkopuolella olemisessa ristiriidan?
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kuinka vieraalta norjalaiset yhtäkkiä tuntuisivatkaan ja kuinka läheiseksi kokisimme entiset kreikkalaiset, jotka liittovaltiossa olisivat siis samaa kansaa, euroopan unionilaisia?
Eikös jossain antropologisessa tutkimuksessa ole todettu, että suomalaisten geenien alkuperä olisi jostain Kreikan suuntamailta peräisin, eli...
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
En tiedä tämän hetken tilannetta, onko 2012 olympiajoukkue koottu todellakin vain englantilaisista?
En tiedä tarvitaanko siihen edes mitään "sopua", Skotlannin, Walesin yms pelaajat on vapaita (ja luulisi että halukkaitakin on) edustamaan Iso-Britanniaa, eikä näiden liitoilla ole kai siihen mitään vastaansanomista. Mitään joukkuetta ei kai ole vielä valittu, ainoastaan Stu Pearce valmentaa, se tiedetään.

edit: Ja lisätään sen verran vielä, että jos vaikka Gareth Bale olisi halukas GBR:ää edustamaan, ja häntä ei silti valittaisi, syyllistyisi Iso-Britannian olympiakomitea varmaankin etniseen syrjintään, joka ei välttämättä oikein sovi olympialiikkeen tai olympiaisännän pirtaan.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
En tiedä tarvitaanko siihen edes mitään "sopua", Skotlannin, Walesin yms pelaajat on vapaita (ja luulisi että halukkaitakin on) edustamaan Iso-Britanniaa, eikä näiden liitoilla ole kai siihen mitään vastaansanomista. Mitään joukkuetta ei kai ole vielä valittu, ainoastaan Stu Pearce valmentaa, se tiedetään.

Itse olen elänyt siinä käsityksessä, että jonkinlainen sopu saavutettiin ja että nämä neljä maata pelasivat turnauksen siitä, kuka pääsee edustamaan saarivaltiota. Käsittääkseni Englannin joukkue vei nämä karkelot. Olenkohan nyt sitten nähnyt vain unta tämän asian tiimoilta?
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Eikös jossain antropologisessa tutkimuksessa ole todettu, että suomalaisten geenien alkuperä olisi jostain Kreikan suuntamailta peräisin, eli...

Ei. "Suomalainen" on jo lähtökohtaisesti niin järviveteen piirretty viiva, että joudutaan melkein lähtökohdilta jo levittelemään käsiä. Meillä on perimää niin isien kuin äitienkin osalta melkeinpä kaikkiin mahdollisiin suuntiin. Balttilainaa, germaanivalloitusta, uralilaista möllötystä ja pohjoisimmissa saamelaispopulaatioissa jopa paleoeurooppalaista jämätahmaa. Jääkauden aikaan täällä ei ollut ketään vaan kaikki olivat mamuina eri puolilla Eur-Aasiaa lämpimään oleskeluun kelpaavilla turva-alueilla, tutustuivat siellä toisiinsa, opettelivat eri kieliä toisiltaan ja kenties eksyivät vällyjen tai taljojen väliin naapuriheimonkin hemaisevan vähäkarvaisen keikistelijän kanssa ja jakoivat geenivarannostaan.

Suomalainen on lähtökohtaisesti eurooppalais-aasialainen mix. Siis erinomaisesti USE-ideologiaan sopiva porukka.
 

Fordél

Jäsen
En tiedä tarvitaanko siihen edes mitään "sopua", Skotlannin, Walesin yms pelaajat on vapaita (ja luulisi että halukkaitakin on) edustamaan Iso-Britanniaa, eikä näiden liitoilla ole kai siihen mitään vastaansanomista. Mitään joukkuetta ei kai ole vielä valittu, ainoastaan Stu Pearce valmentaa, se tiedetään.

En olisi ollenkaan varma, että ovat halukkaita edustamaan Isoa-Britanniaa. Perinteet, yleinen paine, muta myös halu juuri oman maan edustamiseen voivat olla niin tiukassa, että jättävät mieluusti tämän väliin.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Itse olen elänyt siinä käsityksessä, että jonkinlainen sopu saavutettiin ja että nämä neljä maata pelasivat turnauksen siitä, kuka pääsee edustamaan saarivaltiota. Käsittääkseni Englannin joukkue vei nämä karkelot. Olenkohan nyt sitten nähnyt vain unta tämän asian tiimoilta?
Veikkaan, että olet nähnyt unta: Great Britain and Northern Ireland Olympic football team - Wikipedia, the free encyclopedia
"The team's coach is Stuart Pearce, who will be permitted to select players from across the UK. [1] The national football associations of Scotland, Wales and Northern Ireland all oppose their players being selected for the team."
Oletan, että tieto on ajantasainen.
En olisi ollenkaan varma, että ovat halukkaita edustamaan Isoa-Britanniaa. Perinteet, yleinen paine, muta myös halu juuri oman maan edustamiseen voivat olla niin tiukassa, että jättävät mieluusti tämän väliin.
Itseasiassa ainakin aiemmin Bale on ollut kiinnostunut: Gareth Bale - Wikipedia, the free encyclopedia
"Bale, who meets the age criteria to play in the 2012 London Olympics, said he would "love to play in the Olympics" for the Great Britain Olympic football team, in defiance of the Welsh FA."
Ja tämän uutisen kuvakin siihen viittaisi: BBC Sport - London 2012: Gareth Bale wears Olympic football shirt

Lievää OT:ta, jota pahoittelen aivan saatanasti.
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Aivan huikea ketju, kun heti alusta lähtien huolta herättää miten EU:n liittovaltiokehitys vaikuttaisi jääkiekkomaajoukkueiden toimintaan :D Joku USE:n nimellä seilaava yhteinen superjoukkue tekisi aikalailla hallaa jääkiekon yleiselle tasolla maailmalla, koska niin moni A-sarjan maista tulee Euroopan maista. Vahva MUTU on, että moisessa tilanteessa jatkettaisiin edelleenkin Känädän kaatoa omilla kansallisilla 'osavaltiojoukkueilla'.

Eli Leijonat forever.

PS. Ydinasesiiloja Suomeen, joo. Nyt Halla-aho tarkkana.
 
Eli Leijonat forever.

PS. Ydinasesiiloja Suomeen, joo.

Ihme impivaaralainen. Eikö sinun euroopanunionilaista sydäntä lämmittäisi lähteä juhlimaan Sotsin olympiakultaa Brysselin kaduille? Olympiakultaa, jonka Sedin olisi meille ratkaissut jatkoaikamaalilla itsensä Jaromir Jagrin esityöstä.

Pikkutunneille asti armotonta kännäämistä ja huoltoaseman avattua aamulla ovensa olisi kerrassaan mahtavaa hoippua tiskille ja toimittamaan tilausta: "Pyttipannu ja yks pitkä."
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Ihme impivaaralainen. Eikö sinun euroopanunionilaista sydäntä lämmittäisi lähteä juhlimaan Sotsin olympiakultaa Brysselin kaduille? Olympiakultaa, jonka Sedin olisi meille ratkaissut jatkoaikamaalilla itsensä Jaromir Jagrin esityöstä.

Ah...jäykistyisin patsaaksi ylpeydestä. Maailmassa olisi vain Eurooppa, voittamaton Eurooppa. Mahti, voima ja oikeus. Kunniallisen jääkiekkomiehen kotimaa. Oooleee!...

Olisi aina otteluissa kenttäkuulutukset, englanniksi, saksaksi, ranskaksi ja espanjaksi sekä sitten vielä suomeksi kun ottelu pelataan Suomessa.

Go USE Go!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös