Euroopan sarjat – yleinen keskustelu

  • 62 632
  • 116

forrest

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Blue Jackets, Panthers
Nettisurfailun tuomisina Italian Mestiksestä eli Serie A2:sta pari mielenkiintoista tapahtumaa toissapäivän sarjakierrokselta.

Merano johti Egnaa kahden erän jälkeen murskaavasti 7-1. Kolmas erä muutti kaiken ja vierasjoukkue voitti sen 6-0, tasoitusmaalin tullessa ajassa 59.58. Merano vei lopulta voiton rankkareilla. Tulee takavuosien HIFK-Tappara mieleen.

Toisessa ottelussa Appiano kuritti Gherdeinaa lukemin 8-1. Joukkueesta palkintopöydän putsasi Joe Tallari tehtyään vaatimattomasti 6 maalia. Tallari lienee valtaosalle ihan tuntematon nimi, mutta itse törmäsin siihen joitakin vuosia sitten, koska pelasi neljä kautta samassa yliopistojoukkueessa erään entisen Tappara-junnun kanssa (tämä nyt ihan sivuhuomautuksena vaan).
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Itävallan sarjassa pelaava kroatialainen KHL Medvescak Zagreb kerää hyvin yleisöä. Perjantai-iltana kaatui kotikaukalossa viime kauden mestari Klagenfurt 4-1 ja katsojia oli toista kertaa peräkkäin täysi tupa eli 7000 päätä. 10 kotipelissä on katsojia ollut 57700, eli aika hyvin. Selvästi eniten koko sarjassa, mutta eipä taida muilla joukkueilla noin suurta halliakaan olla kuin Zagrebilla on käytössään.
 
Viimeksi muokattu:

Kipelov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiovan fasistijuntta
Olin taas reissussa Ukrainassa ja kävin ihan viihteen vuoksi tiiraamassa Valko-Venäjän superliigan ottelun Sokol Kiova - Keramin Minsk. Edellisen kerran kävin Sokolin pelissä kaudella 05-06, jolloin joukkue vielä pelasi lähellä keskustaa neukkuaikaisessa ja -henkisessä Dvorets sportu -hallissa, mutta nyt pelejä vedetään kustannussyistä jo kolmatta kautta Terminal-nimisessä suht uudessa monitoimikompleksissa, joka itse asiassa sijaitsi aika kaukana keskustasta Brovary-nimisellä paikkakunnalla. Vähän kuin olisi mennyt katsomaan Jokerien peliä jonnekin Hyvinkäälle.

Terminal oli sangen käsittämätön kokonaisuus: tyypillisen slaavikauppakeskuksen näköisessä möhkäleessä sijaitsevat jäähallin lisäksi saman katon alla ainakin karting-rata, akvapark, leffateatteri, pari supermarketia, kasino ja tanssikoulu. Lippu peliin kustansi 35 grivnaa eli tämän hetken kurssilla vajaat kolme euroa. Hallissa oli neljä riviä penkkejä ja laskin istumapaikkojen määräksi aika tarkkaan 1100; porukkaa oli paikalla ehkä 400. Sanomattakin selvää, että pelin taso oli sangen karmaiseva - kiekkoja karkaili, syötöt napsahtelivat minne sattuivat, ylivoima oli melkoista sekoilua ja torjunnat vähintäänkin epävarmoja, vaikka Sokolinkin maalilla seisoi Ukrainan maajoukkueesta tuttu Konstantin Simtshuk. Pelaajista erottui kunnolla oikeastaan vain Sokolin taitava Sergei Varlamov, joka vetikin viime kaudella vielä KHL:ää ja vuosituhannen alussa änäriä.

Sokol voitti pelin parin ruman runnomismaalin jälkeen 3-1. Mistään urheilullisesta elämyksestä ei voida puhua, mutta jos Kiovaan sattuu kauden aikana käymään, suosittelen ehdottomasti ihan kokemuksena. Tilaisuudet nähdä ukrainalaista jääkiekkoa saattavat ylipäätään käydä vähiin, sillä Sokol tarvitsisi ehdottomasti oman oikean kotiareenan, mutta ainakaan sellaisen rakentaminen tässä taloustilanteessa (+peli ei juuri enää kiinnosta ukrainalaisia) ei ole realistista. Junioritoiminta Sokolilla on kuulemma minimalistista, ja päättäjät panostavat ylipäätään mieluummin potkupalloon kuin kiekkoon. Ironista, että pelistä lähtiessä bongasin bensa-asemalta 800 pelin NHL-jermu Dmitri Hritsitshin.
 
Roimo

Jäsen
Euroopan huonotasoisimmat (puoli)ammattilaisliigat

Tuosta Kipelovin hyvästä Ukrainastoorista tuli mieleen, että missäköhän maassa Euroopassa pelataan huonotasoisinta lätkäsarjaa? Kiinnostaisi myös maksetaanko sarjan pelaajille minkäänlaista palkkaa tai korvausta. Haussa ei siis ole mitkään kaljaliigat tai kuntokiekot, vaan edes jotenkin organisoidut sarjat eri maissa. Luulisi että esim. vuokra-asunto ja pieni rahallinen korvaus maksettaisiin pelaajille huonoimmissakin puoliammattilaisliigoissa. IIHF:n rankingista ja täältä pystyy varmaan bongailemaan sopivia sarjoja. Veikkaus että huonotasoisimmat liigat löytyvät tuolta Etelä-Euroopasta, esim. Espanja, Bulgaria, Turkki, Irlanti. Kellään tarkempaa tietoa ko. liigojen tasosta? Koko homman pointtinahan oli, että jos esim. suomi-sarjan tai kakkosdivarin peruspakki haluisi lähteä Suomen räntäkeleistä näkemään maailmaa ja rahallisia säästöjäkin olisi jonkun verran, niin olisiko kaverilla sopivaa liigaa pelata ja että pientä korvaustakin peleistä maksettaisiin?
 
forrest

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Blue Jackets, Panthers
Harvoin on nähty näin selvää yhden kirjaimen ylivoimaa, kun Latgale voitti SK-Rigan Latvian sarjassa:

06:54 1-0 Bullitis Eduards (Bauba Egidijus,Boluss Alberts)
41:03 2-0 Boluss Alberts (Bauba Egidijus,Bullitis Eduards)
53:23 3-0 Boluss Alberts (Balakuns Vladislavs,Bullitis Eduards)
 
mailman-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Laitetaas vaikka tänne;

Tämän päivän (perjantai 5.2.2010) Hesarin B9 sivulla oli juttu otsikolla "Sofian TsSKA suljettiin Bulgarian liigasta joukkotappelun jälkeen".
Nopean juutuben kaivamisen jälkeen ei materiaalia löytynyt... Apuja? :)
 
ipaz

Jäsen
Tuosta Kipelovin hyvästä Ukrainastoorista tuli mieleen, että missäköhän maassa Euroopassa pelataan huonotasoisinta lätkäsarjaa?

Kävin syksyllä 2000 katsomassa Hollannin liigan ottelun Heerenveen-Tilburg. Täytyy sanoa että olisin silloisen II-divarin vasempana puukäsipakkina siellä joukossa ihan kohtuullisesti pärjännyt eli ei se Hollannin taso ainakaan 10 vuotta sitten kovin kova ollut. Tällä hetkellä Hollanti on IIFH:n rankingissa sijalla 24. Molemmissa joukkueissa oli 3-4 kanadalaista, jotka eivät varmastikaan täysin ilmaiseksi pelanneet, mutta kai siellä jotain hanttihommia pitää "vahvistustustenkin" tehdä jotta voi ostaa goudaa leivän päälle.

Ja pelasihan NHL:n työsulkukaudella yli 600 NHL-ottelun Karl Dykhuis Amsterdamin joukkueessa jokusen ottelun. Eli kyllä liigalla vetoa on, heh.
 
Pardus

Jäsen
Itävallan liigassa koettiin melkoinen yllätys, kun viimeisenä joukkueena playoffeihin päässyt kroatialainen Medvescak Zagreb tiputti runkosarjavoittaja Graz 99ersin jatkosta voitoin 4-2. Medvescak käytti eilen tilaisuutensa hyväksi ja otti komean kotivoiton 5-2.

Lycka till Medvescak! Olisihan se hienoa, jos Itävallan mestaruuspokaali matkaisi Kroatiaan.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Eurosarjojen ranking tällä hetkellä.

1. KHL - Vahvistelee asemiaan Euroopan kärjessä hankkimalla tukun SM-liigan, Elitserienin ja Tshekin liigan parhaita pelaajia sekä mahdollisesti vielä joitakin NHL-paluumuuttajia (Kovalchuk, Frolov?). KHL on myös menettänyt tai menettämässä hyviä pelaajia NHL:ään (Hudler, Omark, Harju, Nikitin, Zherdev, Babchuk), mutta ei siinä määrin että asema suhteessa muihin eurosarjoihin heikentyisi. KHL korvaa NHL-menetyksensä kuppaamalla muiden euroliigojen parhaat pelimiehet (Mårtensson, Aaltonen, Lehterä, Cervenka jne.).

2. Elitserien - Vielä 2-3 vuotta sitten Elitserien taisteli melko tasapäisesti Venäjän Superliigan kanssa euroliigojen ykköspaikasta, mutta ei enää. Silti sarjaa voi varmasti pitää Euroopan toiseksi kovimpana tulevalla kaudella.

3. NLA (Sveitsi) - Sveitsin oma jatkuvasti nousussa oleva taso yhdistettynä laadukkaisiin ulkomaalaisiin, ja ei liian suureen joukkuemäärään tekevät NLA:sta Euroopan kolmanneksi kovimman liigan. Sveitsin etu suhteessa Suomeen, Tshekkiin ja osin Ruotsiin on se, että parhaat kotimaiset pelaajat pysyvät pääosin kotimaan sarjassa.

4. Extraliiga/SM-liiga - En osaa asettaa näitä liigoja paremmuusjärjestykseen. Molempia liigoja yhdistää parhaiden pelaajien jatkuva virta muihin liigoihin. Silti Suomen ja Tshekin laaja taso takaa sen, että kansallisen sarjan taso ei koe totaalista romahdusta parhaiden pelaajien poistumisen myötä.

6. DEL
7. Slovakian Extraliiga
8. Itävallan liiga
9. Allsvenskans
10. Visshaja liiga.
 
Viimeksi muokattu:
Ranskalaiset arvottivat taas kerran Euroopan viime kauden seurat järjestykseen: http://hockey365.celeonet.fr/hockeyarchives/eur2011.htm

Kazanin pitäisi ainakin olla ylempänä. Itse asettaisin Kazanin kakkoseksi heti Ufan jälkeen.

SKA Pietari on myös Jypin ja HIFK:n takana :).

Kazanin ja SKA:n pitäisi olla korkeammalla? Siis sinun mielestäsi? Käsittääkseni tuossa on ihan selkeä laskukaava, jonka mukaan joukkueet keräävät pisteitä ja rankataan niiden perusteella. Kazan olisi korkeammalla jos olisi voittanut enemmän otteluita viime kaudella. En tiedä laskukaavaa, mutta kyllä kai se johonkin perustuu. Siis ihan todellisiin tuloksiin eikä mutuiluun tai siihen miltä joukkueiden materiaalit paperilla näyttävät. Ei esimerkiksi Ässät ole paperilla Euroopan 20 parhaan joukkueen joukossa tai KHL:n 10 parhaan joukossa, mutta viime kauden tulosten perusteella näin kuitenkin on. Sikäli mikäli eri sarjojen joukkueita ylipäätään voidaan vertailla keskenään järkevästi.
 
Niin, mikäli tuollainen listaus tehdään jotain laskukaavaa orjallisesti noudattaen, niin päästään tulokseen mikä ei vastaa todellisia voimasuhteita. Jypin ja Trinecin sijoittuminen SKA:n edelle ei voi vastata joukkueiden välisiä todellisia voimasuhteita. Ilmeisesti kyseisessä rankkauksessa eri sarjojen sijoituksista sai tietyn pistemäärän, ja koko lista muodostui tällä tavalla.

Mitään objektiivista tapaa rankata eurosarjojen parhaat seurat ei ole olemassa. Mutta omalla subjektiivisella listallani Kazan ja Pietari olisivat olleet korkeammalla.
 
Niin, mikäli tuollainen listaus tehdään jotain laskukaavaa orjallisesti noudattaen, niin päästään tulokseen mikä ei vastaa todellisia voimasuhteita. Jypin ja Trinecin sijoittuminen SKA:n edelle ei voi vastata joukkueiden välisiä todellisia voimasuhteita. Ilmeisesti kyseisessä rankkauksessa eri sarjojen sijoituksista sai tietyn pistemäärän, ja koko lista muodostui tällä tavalla.

Lista on pakko tehdä laskukaavaa orjallisesti noudattaen. Se on ainoa järkevä tapa edes koota tuollaista listaa. Jokainen palstalainen voi toki tehdä ihan omien mieltymystensä mukaan oman näköisensä listaan jos haluaa, mutta ei se sen paremmin vastaa todellisia voimasuhteita. Voit toki laittaa ihan mielenkiinnosta oman "musta tuntuu" listasi Euroopan 250 parhaassa kiekkojoukkueesta. Katsotaan millaisen saat aikaan. Sen ei tarvitse perustua mihinkään, mutta paperilla pelaajamateriaaleja vertailemalla päästään jo pitkälle. SKA kannattaa ainakin sijoittaa kolmen parhaan joukkoon, oli se sen verran nimekäs ja kovalla rahalla rakennettu. Todellisella menestyksellä ei niin väliä.
 
Suosikkijoukkue
Leijonat, Jokerit
Kävin edellä mainitun listan läpi ja päätin pilanpäiten laskea eri maiden/sarjojen paremmuusjärjestyksen. Täysin mielivaltaisesti päätin, että otin mukaan ainoastaan top 50:n, sillä isommalla otannalla paremmuuden toteaminen käy hankalaksi (esim. top 100 -joukkueilla kakkossijalla on 4 eri sarjaa) ja pienempi otanta on epätarkempi.

Venäjä, tai siis KHL, voitti tietenkin: 17 joukkuetta

Jaetulla kakkossijalla on Ruotsi ja Tshekki: 8 joukkuetta

Niukasti perässä Suomi: 7 joukkuetta

Saksa: 5 joukkuetta

Yllättäen näinkin huonolla edustuksella Sveitsi: 4 joukkuetta

Yhdellä joukkueella mukana Slovakia.

Tällä lailla lueteltuna top 250 -listasta on mielestäni jotain hyötyäkin.

Pelaajamateriaalitkin mukaan luettuna tämä listaus ei varmasti paljoa heitä totuudesta, mutta sijat 2-4 voisivat mennä miten päin vain.

Rankasti offtopic: No nyt kun on Eurooppa laitettu paremmuusjärjestykseen, niin koko maailmaa ajateltaessa NHL menee ykköseksi kaikkien ohi, mutta mihin hiton väliin laitetaan AHL? Itse laittaisin sen samaan kastiin Suomen SM-liigan kanssa, koska niin "musta tuntuu".

Edit. Tai ehkä vieläkin parempi ja tarkempi tapa käyttää top 250 -listaa olisi laskea maittain annetut pistemäärät top 50 -joukkueilta, mutta sitä en jaksa tehdä. Oikeastaan se olisi paljon parempi kuin minun luetteloni.
 
Viimeksi muokattu:

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Onko tietoa Puolan liigasta? Kaverilla on Varsovaan muuta asiaa ja oli puhetta, että lähden mukaan ja käytäisiin joku derby katsomassa.

Google auttanee tässäkin asiassa, en ole vielä yhtään katsonut, mutta kai nyt joku lauantainen paikallispeli on?
 
Suosikkijoukkue
Ukrainan armeija, Pelsut, Kiekko-Espoo
Outoa että noin monta suomalaisjengiä on tuossa sijoitettu Eisbären Berlinin edelle. Milläköhän perusteella? Kyllä Berliinissä pelataan selkeästi isommilla resursseilla kuin missään Suomen liigapaikkakunnalla eikä suomalaisjengit ole eisbärenille kohtaamisissa pärjänneet.

Vähän hakuammuntaa tuollaisten listausten tekeminen kyllä kiekkoilussa on, koska seurajoukkueilla on suhteellisen vähän sellaisia keskinäisiä kohtaamisia joissa tasoa voitaisiin kunnolla mitata. Kauden ulkopuoliset höntsäturnaukset eivät hirveästi tasoeroista kerro.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
eikä suomalaisjengit ole eisbärenille kohtaamisissa pärjänneet.

Vaikkei jääkarhut viime kaudella juuri pelejään hävinny european trophyssä (voittaen lopulta koko turnauksen), niin Hifk:lle ja Jokereille he taipuivat. Ifk väänsi niukan 3-2 voiton ja Jokerit taisi pyyhkiä jääkarhuilla jäätä, lukemin 7-2. Tiedän, että kyseessä on harjoitusturnaus, mutta onko jääkarhuilla ollut muita otteluita suomalaisjoukkueita vastaan nyt vaikka viimeisen kahden kauden aikana?

Edit. mielenkiintoinen listaus suomalaisjoukkueista euroopan kentillä (wikipedia)
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Ukrainan armeija, Pelsut, Kiekko-Espoo
Vaikkei jääkarhut viime kaudella juuri pelejään hävinny european trophyssä (voittaen lopulta koko turnauksen), niin Hifk:lle ja Jokereille he taipuivat. Ifk väänsi niukan 3-2 voiton ja Jokerit taisi pyyhkiä jääkarhuilla jäätä, lukemin 7-2. Tiedän, että kyseessä on harjoitusturnaus, mutta onko jääkarhuilla ollut muita otteluita suomalaisjoukkueita vastaan nyt vaikka viimeisen kahden kauden aikana?

Kuten mainitsin:

Kauden ulkopuoliset höntsäturnaukset eivät hirveästi tasoeroista kerro.

Kaudella 2008-09 pelattiin Champions liigaa, jossa Eisbären oli samassa lohkossa Metallurg Magnitogorskin ja Oulun Kärppien kanssa joka oli tuolloin hallitseva Suomen mestari. Eisbären hävisi kaksi kertaa Magnitogorskille mutta voitti molemmissa peleissä Kärpät.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Kaudella 2008-09 pelattiin Champions liigaa, jossa Eisbären oli samassa lohkossa Metallurg Magnitogorskin ja Oulun Kärppien kanssa joka oli tuolloin hallitseva Suomen mestari. Eisbären hävisi kaksi kertaa Magnitogorskille mutta voitti molemmissa peleissä Kärpät.

Yksi Oulun Kärpät ei paljoa Suomen tasosta kerro. Nokan lähdön jälkeenhän joukkue on ollut lähinnä vitsi. Uskoisin jopa kannattamasi joukkueen kyenneen antamaan paremman vastuksen ko. turnauksessa, kuin sen kauden Kärpät.

Ja vaikka european trophy on tietyllä tavalla harjoitusturnaus, niin silti jääkarhut hävisivät 11 ottelusta vain kaksi ja molemmat olivat suomalaisia.
 
Blueshan pärjäsikin varsin hyvin CHL:ssä. Tarkoitukseni ei ole käydä kiistelemään siitä onko Eisbären tasoltaan kovempi kuin IFK tai Jokerit. Mietitytti vain tuon ranskalaislistauksen perusteet. Siinä Ässätkin oli arvotettu jääkarhuja kovemmaksi jengiksi.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Mietitytti vain tuon ranskalaislistauksen perusteet. Siinä Ässätkin oli arvotettu jääkarhuja kovemmaksi jengiksi.

Niin no, voihan tässäkin käyttää sitä vanhaa sanontaa "vale, emävale, tilasto". Meinaa kuulostaa se omaanki korvaan hullulta, että Ässät olisi arvioitu berliiniläisiä korkeammalle. Mutta minkäs teet, kun tilastoja väkertää? johonkin säännönmukaisuuteen niiden olisi hyvä perustua, mutta tällaisissa tapauksissa ne voivat juuri tuon takia vääristyä. Pelkän budjetinkaan varaan ei ole hyvä laskea, koska se, että jollekin maksetaan enemmän, ei tee hänestä lähtökohtaisesti parempaa. Siitä on esim. Helsingissä paljon kokemusta.
 
Outoa että noin monta suomalaisjengiä on tuossa sijoitettu Eisbären Berlinin edelle. Milläköhän perusteella? Kyllä Berliinissä pelataan selkeästi isommilla resursseilla kuin missään Suomen liigapaikkakunnalla eikä suomalaisjengit ole eisbärenille kohtaamisissa pärjänneet.

Kaudella 2008-09 pelattiin Champions liigaa, jossa Eisbären oli samassa lohkossa Metallurg Magnitogorskin ja Oulun Kärppien kanssa joka oli tuolloin hallitseva Suomen mestari. Eisbären hävisi kaksi kertaa Magnitogorskille mutta voitti molemmissa peleissä Kärpät.

Blueshan pärjäsikin varsin hyvin CHL:ssä. Tarkoitukseni ei ole käydä kiistelemään siitä onko Eisbären tasoltaan kovempi kuin IFK tai Jokerit. Mietitytti vain tuon ranskalaislistauksen perusteet. Siinä Ässätkin oli arvotettu jääkarhuja kovemmaksi jengiksi.

Ei tuota listaa pelaajalistan tai rerussien perusteella tehdäkään. Siinä annetaan eri maiden sarjoille eri painotukset ja sitten seuran menestymisen mukaan kansallisessa sarjassa pisteytetään. Ei tuo lista mikään aukoton totuus ole, mutta mielestäni millään muulla tavoin ei listaa voida tehdä, jossa on mukana joukkueet eri sarjoista. Keskinäisiä otteluita tulee kuitenkin kauden mittaan niin vähän, jos ollenkaan, ja nekin ovat pelkkiä harjoitusotteluita, joten tietenkään niiden perusteella ei joukkueita voida sijoittaa. Yhtä selvää on, että koska tuo on viime kauden listaus, niin jollain kauden 08-09 europeleillä ei ole mitään merkitystä tässä. Ässien parempi sijoitus esim. Eisbäreniin selittyy sillä, että SM-liigan "painokerroin" on sen verran parempi kuin Saksan liigan, että Suomen 3. paras on kuitenkin Saksan parasta edellä. Ja se, että Ässät on noinkin korkealla eli 3. paras suomalaisseura selittyy tietysti viime kauden hyvällä menestyksellä runkosarjassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös