Mainos

Euro Hockey Tour - Ruotsin Turnaus (LG Hockey Games)

  • 101 325
  • 321

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Tuosta pyörän uudelleen keksimisestä olen kylläkin eri mieltä. Kyse on pikemminkin vanhojen keinojen uudelleen käyttämisestä ja Jukka Jalonen on havahtunut tähän asiaan vasta tänä keväänä. Kyse on ollut pakkotilanteesta. Kummola tosin pyrki tässäkin asiassa heittämään hiekkaa rattaisiin, mutta onneksi Jalonen kuitenkin valitsi nuoret Ruotsin turnaukseen.

Asiat olisi voitu tehdä helpomminkin 10 vuoden ajan. Miksi Aaltoselle ei annettu hyvää tilaisuutta näyttää kykynsä jo aiemmin? Tai miksi Jesse Niinimäki ei saanut ollenkaan tilaisuutta näyttää kykyjään A-maajoukkueessa? Hänkin olisi saattanut kuulua niihin pelaajiin, jotka syttyvät vasta A-maajoukkueessa. Tällaisia pelaajia on ollut muutamia vuosien saatossa. Esimerkiksi Mika Nieminen muistuu mieleen boheemina, joka aloitti todellisen panostamisen kiekkoon vasta 25-vuotiaana, kuten Aaltonen on nyt. Rohkeutta tällaisten lahjakkaiden, mutta omapäisten pelaajien valinta A-maajoukkueeseen kyllä vaatii.

Jalosen periaate on nyt järkevä. Jos pelaajat ovat samantasoisia, silloin valitaan MM-kisoihin mieluimmin sellainen pelaaja, joka voi vielä kehittyä uransa aikana kuin sellainen, joka on jo todennäköisesti uransa huipulla. Tästä jatkuvuudesta on kylläkin ollut varsin eriäviä mielipiteitä täällä Jatkoajassa. Ehkä Tomi Kallio fan club oli JA:ssa varsin pieni, mutta ei kysymys ollut siitä, että hänen sijalleen olisi haluttu nuorempia vaan parempia pelaajia. Pari vuotta sitten nuorennuksen kannattajia oli todella vähän. Positiivista tässä on se, että luultavasti A-maajoukkueen käytännöt muuttuvat järkevimmiksi ja todelliset lahjakkuudet saavat kunnon näytönpaikkoja A-maajoukkueeseen.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Vihdoin ja viimein näyttää siltä, että jääräpäät on taipuneet ja nuoria otetaan mukaan. Jalonen on tuonut uuden pelikirjan ja on näyttänyt siltä, että "vanhalla rungolla" pelitavan toteuttaminen on jäänyt vähän niin ja näin. Uuden tyyli suunan edustaja penkin takana, niin kyllä rungonkin täytyy muuttua vähitellen. Kyllä nämä nuoremmat tuovat peliin jotain aivan uutta, sen voi jopa kotikatsomoihin nähdä. Tuntuu että nämä vanhemmat herrat pitävät maajoukkue pelejä velvollisuutena, kun taas nuoret haluavat sen paikan. JMA on ollut kyllä huikea, en muista koska olisin maajoukkueessa tuollaista dominointia nähnyt. Tuntuu, että Pelicansin kanssa rämpiminen on kasvattanut herraa. Kärpissä ollessa kaikki oli niin hyvin ja voi vaan kentällä kikkailla. Kyllä kaveri on kasvanut huikeasti kauden aikana ja ottanut sen viitan harteilleen.

Taistelu vitossija nuorien kanssa on parempi, kuin rutiini pronssi vanhalla rungolla. Jaa miksi? Koska pronssi ei olisi mitään uutta, mikään ei menisi eteenpäin. Toisessa vaihtoehdossa kasvun siemen on kylvätty.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Asiat olisi voitu tehdä helpomminkin 10 vuoden ajan. Miksi Aaltoselle ei annettu hyvää tilaisuutta näyttää kykynsä jo aiemmin? Tai miksi Jesse Niinimäki ei saanut ollenkaan tilaisuutta näyttää kykyjään A-maajoukkueessa?

Siksi koska pelaajan täytyy itse ansaita se paikkansa sinne. Se on ihan sama kuka kikkailee parhaiten harjoituksissa ja kellä on enemmän potentiaalia. Pelaajan täytyy itse ulosmitata se potentiaali tuonne kentälle ennen, kuin maajoukkueen portit aukeavat. Kuten sanoin yllä, niin uskon että Aaltonen oli suhteellisen turvassa Kärpissä. Muut ketjut ratkoivat, kiekkoa tuotiin Aaltoselle ja kylän oma poika sai olla rauhassa. Nyt Pelicansissa kun meni huonosti niin kaikki käänsivät katseensa kovapalkkaiseen Aaltoseen. Karu todellisuus iski ja hänen täytyi nousta ratkaisupelaajaksi. Mitä Aaltonen teki? Rupesi tekemään töitä hemmetisti ja otti ja ansaitsi palkkansa. Aaltonen nosti omalla työllään hänet lahjakkaasta kiekkoilijasta huippupelaajaksi. Se on sellainen askel jota ei ole Niinimäki ottanut, mahdollisuuksia on ollut, mutta hänestä se kiinni on. Sitä paitsi aika harva huippulupaava pelaaja ottaa tämän askeleen. Nyt Aaltonen tietää mitä vaatii jotta voi olla yksi parhaista pelaajista kentällä. Kyllä Aaltonen on itsensä tuonne pelannut.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Mutta missä ovat pelaavat kokoonpanot? Linkatkaapa joku kun en löydä mistään.
 

Juna

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ehkä Tomi Kallio fan club oli JA:ssa varsin pieni, mutta ei kysymys ollut siitä, että hänen sijalleen olisi haluttu nuorempia vaan parempia pelaajia.
Eipä niitä parempia pelaajia ollut Euroopassa tarjolla tuohon aikaan, kun Kallio pelasi MM-kisoissa. Ja jos NHL:stä ei saada tarpeeksi pelaajia niin otetaan Euroopan parhaimmistoa.

Ja ettei mene ihan ohi aiheen, niin onko tosiaan jollain heittää noita kokoonpanoja?
 

Kilvenkantaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Jokinen - Lehterä - Miettinen
Jaakola - Nummelin

Kapanen - Kontiola - Aaltonen
Niskala - Vatanen

Pihlström - Santala - Granlund
Kukkonen - Hietanen

Komarov - Hytönen - Louhivaara
Puistola - Kuukka

Säteri (Tarkki)

Lähde: Yle

Mitäs helvettiä, Hartikainen tiputettu pois? Taitaa jäädä matsi katsomatta.

EDIT: Tämä tarkoittaa joko sitä, että Hartikainen on jo lippunsa lunastanut tai sitä, että on ulkona. En tiedä, minusta aika erikoista.
 
Viimeksi muokattu:

weean

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Onpas kyllä outoa, pelin kiinnostavuus omalta osalta laski puolella. Melkoinen temppu jos viime pelin perusteella vedettiin viiva nimen yli, kun ottaa huomioon että esim. Louhivaarahan siellä tosiaan vielä pelailee.

Paskaa.
 

Timppa73

Jäsen
Kyllähän listalta vielä putoaa väkeä, tulossa olevat Immonen ja Korpikoski pudottaa väkisinkin pari tuosta listasta pois.
Lähinnä ajattelin tuota ykkös ja kakkoskenttää MM-kentällisenä = Granlund kolmoseen esittämään osaamista.
 

-Niks-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
Onpas kyllä outoa, pelin kiinnostavuus omalta osalta laski puolella. Melkoinen temppu jos viime pelin perusteella vedettiin viiva nimen yli, kun ottaa huomioon että esim. Louhivaarahan siellä tosiaan vielä pelailee.

Paskaa.

Mistä näistä tietää, loukkaantumista yms?
 

Herättelijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Blackhawks, Oilers
Kapanen ja Aaltonen ovat näkemykseni mukaan jo ihan kisakuntoisia, miksi suotta laittaa tänään kentälle? Härski sai vähän lisää peliaikaa ja kiitti siitä tekemällä tasoitusmaalin. Tänään puree tuppea? Haisee kyllä vähän siltä, että Jaloselta tuli ristot housuihin.

Hytönen pelasi eilen ihan ok, mutta Louhivaaraa en kyllä tuolla nelosessa käsitä. Granun syötöt olivat myös eilen melkoisen kylmiä väreitä nostattavia. Tsekki ei näistä rokottanut. Superjunnustatuksella ratsastetaan siis.
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365 ja Real Madrid
Melko rajua puhetta KalPafaneilta Hartikaisen suhteen. Jos mies olisi 10 vuotta vanhempi ei tällaista keskustelua käytäisi. Mielestäni yksi maali ei oikeuta vielä mihinkään. Mies ratsastaa täysin iällään. Alempiin kenttiin miestä on täysin turha laittaa hitautensa puolesta ja ylempiin kenttiin ei vaan mahdu. Ihmettelen osin myös miksi Granlund ja Louhivaara on vielä kokoonpanossa. Varsinkin kun Granlund on jarruketjussa. Noh, jonkun sielä on oltava ja jonkun pudottava...
 

Kilvenkantaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Melko rajua puhetta KalPafaneilta Hartikaisen suhteen. Jos mies olisi 10 vuotta vanhempi ei tällaista keskustelua käytäisi. Mielestäni yksi maali ei oikeuta vielä mihinkään.

Kertoo paljon että puhut vain siitä yhdestä maalista. Eikä kukaan ole mitään kovin rajua tainnut vielä sanoa. Ihmetystä herättää, koska on pelannut ihan hyvin ja tulostakin saanut aikaan. Kalpalaisten näkökulmasta sama asia kuin jos Granlund olisi nyt pudotettu kokoonpanosta. Mietipä minkälainen poru siitä olisi syntynyt. Tekstiä olisi pari sivullista muutaman viestin sijasta.

Vai voiko joku väittää, ettei hämmästynyt Hartikaisen pudottamista?
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Siksi koska pelaajan täytyy itse ansaita se paikkansa sinne.

Toki niin, mutta Suomella on niin vähän noita huippulupauksia, että heille pitää myös tarjota kunnon mahdollisuuksia. Ei siis jotain neloskentän jarrua jossain syyskuun EHT-turnauksessa, jossa menestyminen ei liikuta ketään, edes päävalmentajaa. Hyvä kuitenkin, että Aaltonen viimein löydettiin: toivottavasti hänestä tulee Rintsin perinteen jatkaja, kuten olisin toivonut Niinimäestä Niemisen jatkajaa. Ruotsin turnee on myös selkeästi näyttänyt, että ihan nuoriinkin kannattaa luottaa.

Junalle totean, että yksi paikka Jatkoajassa on taas vapaana: inhokin. Tomi Kallio ei enää pelaa A-maajoukkueessa kuten ei OJ:kaan.
 

verikuut

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suonen Veto
Kuvayhteys toimii, ja eikös taululla ole jo 2-0 sveduille. Vitun vittu.

Ja Tarkki siis tosiaan maalissa, ei suinkaan Säteri
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Tarkki on nyt viimeistään ulkona kisoista. Kyllähän tuo ensimmäinen olisi pitänyt ottaa.
 

Schröder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Augsburger Panther, Torpedo Nizhny Novgorod, JYP
Jaahas, kunnon peppuraisk... 2-0 jo! Ei tainnut ketjujen sekoittaminen natsata.

Nummelin oli mielestäni molempien maalejen aikaan jäällä ja näytti huikeaa puolustusosaamistaan.... Harmi vain ettei Suomella ole varaa jättää Nummelinia pois tuo niin paljon hyvää hyökkäysuuntaan mutta tuo puolustuspeli vuodesta toiseen hirveää..
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Aika paljon yv-vastahyökkäyksiä omiin ja omassa päässä muutenkin purjeessa. Leo The Great One veti aika komeen filmin 0-1 tilanteessa, ei mennyt läpi muttei tullut käytösrangaistustakaan.
 

katariina

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NCAA
Tarkki on nyt viimeistään ulkona kisoista. Kyllähän tuo ensimmäinen olisi pitänyt ottaa.

Miksi Tarkki edes on tänään maalissa? Säteri pelasi eilen ihan mahtavan ottelun ja mielestäni pelasi paremmin koko kauden ajan kuin Tarkki. Säteri on lisäksi paljon nuorempi ja lupaavampi maalivahti. Ei vaan ymmärrä..
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Nummelin!!! Upea rannari!

Ja Lehterältä nyt loistavaa pelinlukua.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös