Onhan noita kokemuksia rikkoutuneista paikoista kertynyt melkoisesti urheilu-uran varrelta.
Varsinkin noin vuosikymmenen kestänyt salibandyura eri tasoilla aiheutti lukuisia mukavia, tai vähemmän mukavia, vammoja.
Molemmat nilkat ovat muljahdelleet useamman kerran, nyt niistä kuuluu sopivalla tavalla pyörittäessä ja astuessa riemastuttavaa rutinaa. Teippausta kummempaa hoitoa niille ei ole koskaan tehty.
Oikean jalan reisi on kokenut tällien muodossa kovia, takana pari "puujalkaa" jolloin molemmilla kerroilla reisi turposi lonkasta polveen ja kivut olivat melkoiset. Hoitona lepo ja fysikaalinen kuntoutus.
Molemmat polvet ovat myös kärsineet jonkin verran, oikea pääasiassa kovien kolhujen ja iskujen myötä. Niiden tähden on oltu sairaslomalla useampikin päivä - tai viikko. Jokaisella kerralla kuntoutuksena fysikaalista hoitoa, kertaakaan polvea ei ole sen tarkemmin tutkittu.
Vasemmasta polvesta on kerran mennyt takaristiside, salibandyssa missäs muussa. Tunne oli oikein "nautinnollinen", tuntui aivan siltä kuin vasen jalka polvesta alaspäin olisi jatkanut matkaansa päinvastaiseen suuntaan. Siinä sitä sitten mailaan nojaten könyttiin kentältä pois, jalka kylmään ja kivusta huolimatta kotiin.
Epäilin alkuun jotain vakavampaa tapahtuneen koska kivut olivat huomattavat, seuraavana päivänä jalka ei oikein kestänyt astumista eikä päivien kuluminen parantanut tilaa lainkaan. Muutaman työpäivän jälkeen ja lukemattomien särkylääkkeiden jälkeen päätin mennä työpaikkalekurille tutkittavaksi.
Tuomio oli "polvilumpion siirtyminen pois paikoiltaan", sairaslomaa pari viikkoa ja fysikaalista hoitoa jalkaan. Luulin kaiken olevan sillä selvän. Sairasloman ja fysikaalisen hoidon jälkeen maltoin olla kuukauden poissa kentiltä, sitten veri veti takaisin ja kun jalka ulkoisesti vaikutti hyvältä aloin kevyesti harjoittelemaan. Tukisiteestä huolimatta jalka petti heti ensimmäisessä harjoitusottelussa, jälleen harjoitteluun taukoa. Mutta pahempaa oli vielä tulossa.
Samainen polvi petti yhden talven aikana kolme kertaa: töissä, harjoituksissa ja vapaalla. Kerran välillä kävin näyttämässä sitä työpaikkalekurille, tuloksena lisää fysikaalistahoitoa ja pari viikkoa sairaslomaa - ei muuta, vaikka itse olin sitä mieltä, että polvi kannattaisi tutkia kunnolla. Viimein kolmannen kerran jälkeen sanoin suorat sanat työpaikkalääkärille, vihdoinkin hän otti minut vakavasti ja määräsi jatkotutkimuksiin Keskussairaalaan.
Pari kuukautta meni jonossa ennen kuin pääsin ensimmäisiin tutkimuksiin, lääkäri tutki polveani muutaman minuutin, tiedusteli tämän jälkeen minulta, millaista hoitoa olin saanut ja totesipa sitten uskaltavansa lyödä vetoa, että polvessani on jotain muuta vialla kuin "kerran sijoiltaan mennyt lumpio". Magneettikuvaus paljasti todellisen laidan, takaristiside poikki ja nyt jo hyvin vahvasti arpeutuneena.
Tämän jälkeen kolmeksi kuukaudeksi leikkausjonoon ja sitten viimein leikkaukseen. Leikkaus suoritettiin tähystämällä, neljä reikää polven ympäristöön. Leikkauksen etenemistä oli todella mielenkiintoista seurata televisionruudusta, samalla juttelin hoitajien kanssa ja lääkäri kertoi leikkauksen etenemisestä. Minulle selkäydinpuudutuksesta jäi oikein positiivinen kuva, oli todella mielenkiintoista päästä seuraamaan leikkauksen etenemistä "livenä".
Seuraavana päivänä sairaalasta kotiin sauvoilla, ja sitä seuraavana alkoi jo kuntoutus hitaasti mutta varmasti. Noin viikon ajan käytin sauvoja silloin tällöin, eli kun jouduin tekemään pidempiä lenkkejä koiran kanssa, muutoin liikuin ilman niitä.
Ensimmäisen viikon ajan kivut polven ja säären alueella olivat melkoiset, nestettä valui polvesta nilkkaan, aiheuttaen sen turpoamisen ja värjäytymisen kauniin keltaisen-sinertäväksi. Sitten kivut helpottivat, kaiken aikaa kestänyt kuntouttaminen saattoi jatkua entistä tehokkaammin.
Pyöräilyä, jumppaa, fysikaalista hoitoa - tätä kesti monen monta viikkoa ja vähä vähältä polvi alkoi toimia paremmin ja paremmin.
Kaikkiaan olin sairaslomalla 7 viikkoa, ehkäpä eräänä syynä on se, että joudun työssäni olemaan jaloilla hyvin paljon ja tämän tähden sairasloma oli noinkin pitkä, tai ainakin minut se pituudensa suhteen yllätti.
Leikkaus suoritettiin syyskuussa ja tammikuussa treenasin salilla melkein kuin parhaina päivinäni - hivenen liioitellen.
Leikkauksen jälkeen on tullut pelattua muutamia salibandyotteluita mutta nyt nilkat ja oikea polvi alkavat olla siinä kunnossa, että on parempi pysyä poissa kaukalosta.
Omasta puolestani voi sanoa sen, ettei kuntoutusta kannata todellakaan lyödä laimin. Mitä nopeammin sen kykenee aloittamaan, sitä parempi.
vlad#16.
