Mainos

Espoo Unitedin tulevaisuuden näkymät

  • 404 872
  • 1 496

HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kävin piipahtamassa kirjastossa selailemassa lehtiä läpi ja Hyvinkää-Riihimäki -akselilla ilmestyvässä Aamupostissa pisti yksi artikkeli silmään. Otsikkona oli Myös juniorit kärsivät Espoo Unitedin ongelmista. Juttu tuntui vähän vanhalta, vaikka tänään on julkaistu. Liekö sitten julkaistu viiveellä. Jutussa on kuitenkin muutamat Merikannon kommentit ja yhtenä oli, että "Ei olla vieläkän pystytty hommaamaan varusteita. Käynnistimme omat neuvottelut, kun kuulimme, ettei United pysty niitä meille hommaamaan." Ja jäätilanteesta Merikanto kommentoi, että "Meidän pitäisi harjoitella Tapiolassa jo muutaman viikon kuluttua. Saa nähdä, onko siellä silloin sähköjä tai jäätä."

Tiistainahan kuitenkin @T1971 tiesi kertoa, että kamat on jo aiemmin hommattu. Ja sähköthän on jo saatu takaisin. Ainoa murhe voi olla tuo jää, mutta jos kaverit ovat olleet normaalisti siellä hommissa, niin jääthän pitäisi olla tehtynä jo moneen kertaan. Vai onko tässä kohtaa Jussi säästänyt vielä vesilaskussa?

Koko homman pointti on se, että ilmeisen myöhään on toimitus ja toimittaja laskeneet jutun ulos ja lehteen. Tätä ihmettelen suuresti, kun vanhaa tietoa menee jakeluun. Tai sitten vaan tonne böndelle on niin pitkä matka, että jututkin kiirivät sinne vähän myöhässä. Toimittajana jutussa on ollut Tero Vähämäki, joka näyttää olevan Vantaan Sanomien urheilutoimittaja. Vai onko juttu sittenkin vain vantaalaisten propagandaa? Tosin Vantaan Sanomat ja Aamuposti kuuluvat molemmat Etelä-Suomen Mediaan. Silti juttuihin nyt vähän tarkkuutta siellä!

Eli älkää uskoko noita Merikannon kommentteja. Ne ovat jo vanhaa tietoa. Aina ei kannata uskoa, mitä lehdessä/mediassa lukee.
 
MrBitter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
@HMenthal Tuo sama juttu ilmestyi Länsiväylässä aiemmin. Junioreille ei ole hommattu varusteita vaan T1971 ilmeisesti tarkoitti mestis-joukkuetta. Tai siis ainakin viime perjantaina kiroiltiin kun pari päivää aiemmin oli ilmoitettu junnujen "palauttamisesta" bjr:n hoiviin että mitään varusteitakaan ei ole.
 
Tätä vähän arvelin, että tuo juttu on jo jossain aiemmin julkaistu. Länsiväylä on samaten noita Etelä-Suomen Median lehtiä eli juttua on vaan kierrätetty.

Ilmeisesti joo tuossa aiemmin on tapahtunut ymmärrysväärin, kun itse tarkoitin tosiaan tuolloisessa kirjoituksessani junnuja, en Mestisporukkaa. Eli tältä osin tuo lehtijuttu ei ole ollut täyttä paskaa.

Hallin/hallien jään osalta tilanne voi olla kaiketi ihan mitä vaan, ellei se uusi yhteistyötaho ole käynyt jäädyttämässäkin...

Liiton suunnalta ei ole kuulunut mitään, joko Antilan loman takia, tai sitten EU:lta ei ole evätty lisenssiä, tai prosessi on vielä kesken. Ja liitostahan tuskin mitään kuuluukaan, varsinkaan, jos eivät lisenssiä vie. Jos EU:lta lisenssi lähtee, niin eiköhän sieltä hyeenat raportoi valokuidun nopeudella.

Mielenkiinto onkin enemmän elokuussa ja Jussin massiivisessa. Silloin päästään korjaamaan koko casen satoa oikein urakalla, onhan elonkerjuun aika.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Näköjään melkein viikko ollut hiljaista, vähän näyttäisi että EU saa sarjapaikkansa pitää muuten olisi varmaan enemmän mediakin kirjoitellut jos edes harkittaisiin lisenssin jättämistä? vissiin seuraavan viikon maanantaina olisi taas uusi palkkapäivä että vielähän sitä kerkee tarvittaessa perseillä tässä. Olisi vaan hyvä että ratkaisuja alkaisi tulemaan sillä enää viikko niin ekat harkkamatsitkin alkaa ainakin pitsiturnauksen kohdalta ja ei EU:n ekaan matsiinkaan taida montaa viikkoa olla. Olisihan se pelaajienkin etu jos ei joukkue pelaa että kerkeevät muiden joukkueiden harjoituksiin heti ja etsiä joukkueen ennen kauden alkua.
 
HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kyllä sen täytyy niin olla, ettei EU:lta olla lisenssiä viemässä. Pari päivää olisi tietenkin aikaa, jos kerran asiaa ei voi päästää elokuun puolelle, kuten Antila totesi. Mutta olisihan se lisenssin vievä päätös tehty jo, jos sitä oltaisiin viemässä. Eiköhän komitean jäsenet ole kukin materiaaliin tutustuneet ja se näyttää vakuuttaneen heidät EU:n tilasta. Tiedotetta ei ole tulossa, kuten Antila tämän ilmaisi, varsinkaan tässä myönteisessä tilanteessa, mutta jos lisenssi lähtisi, niin aivan varmasti se tulisi nopeasti esille jotain kautta, vaikkei liitto mitään tiedottaisikaan.

Nyt odotellaan Jussin kertomusta koko setin taustalta ja etenkin siitä, miten EU tulee luovimaan alkavan kauden läpi. Koko pitkä elokuu aikaa sitä odotella, tuskin meinaan ihan heti mitään tiedotetta, tai Lempisen tarinaa, on julki tulossa. Toivottavasti tämä tarkoittaa nyt kerralla sitä, ettei mitään hässäköitä synny missään vaiheessa kauden aikana ja EU pelaa kauden läpi, kuten mikä tahansa muukin jengi tuossa sarjassa.

Espoossa on siis tältä osin kaikki kunnossa. Junnupuolella(kaan) ei näytä ihan yhtäköyttäyhdistykseltä, mutta mitä isot edellä, sitä pienet perässä.
 
Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
United tiedotti itse tänään:
"Yhtiömme omistaja sekä toimiva johto on tehnyt koko kesän töitä turvatakseen espoolaisen edustusurheilun jatkumisen. Akuutti kassakriisi on selätetty, mutta edessä on vielä työntäyteinen loppukesä, jotta kaikki velvoitteet saadaan hoidettua asianmukaisesti. Olemme joutuneet muokkaamaan yhtiömme toimintasuunnitelmaa sekä -strategiaa sopeuttaaksemme toimintaamme vallitsevan taloustilanteen vuoksi", kommentoi Unitedin toimitusjohtaja Olli Aro.
Eli eiköhän selvitys mennyt läpi ja pelit jatkuvat. Tämä olis hyvä juttu ja vois kai joku muukin taho antaa tälle vahvistuksen.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Aika nollainformaatiota toi tiedote taas, paitsi sikäli, että toiminta jatkuu vielä. Sitä Jussi Salonojan elokuista tiedotusta odotellessa.
 
Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Aika nollainformaatiota toi tiedote taas, paitsi sikäli, että toiminta jatkuu vielä.
Varmaan Aro palasi kesälomilta, ja ajatteli vain sujauttaa ilmoille tilannepäivityksen. Moni sellaista kaipaili jo aiemmin, mutta eivät ilmeisesti viitsineet lopettaa lomailuaan ja astua median riepoteltaviksi.
 
Eikös Blues myös saanut akuutin kassavajeen selätettyä siinä ennen konkurssia? Sieltähän voisi lainata näitä lausuntoja.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nyt olisi hyvä aika vielä sen sponsorinkin tulla esille ennenkuin lätkä alkaa taas täyttyä muilla uutisilla, olisi hyvä rako ja tulla rauhoittamaan tilanne muutenkin. Ihmetyttää vain kuka haluaa olla hiljaa kun näin isosta sopimuksesta vielä on kyse, kuitenkin taitaa olla sadoista tuhansista kyse kun tuo lisenssi kuitenkin tuli.
 
Espoonmies

Itse asiassa lisenssi tuli jo keväällä. Nyt kesällä spekuloitiin sillä olisiko syytä ottaa lisenssi pois. Silloin oli palkkarästejä. Kun palkat ilmeisesti saatiin maksettua ei liitolla ollut edes teoreettisia mahdollisuuksia ottaa lisenssiä pois. Tuosta mystisestä yhteistyökumppanista en tiedä mitään (edes sitä onko koko tahoa oikeasti olemassa vai oliko kyse Jussin ajanpeluusta), mutta sen tiedän että kaikki isommat firmat on todella tarkkoja siitä miten tollaset sopparit tiedotetaan. Se pitää tehdä niin, että firma saa siitä mahdollisimman suuren hyödyn eikä se onnistu päivässä tai kahdessa. Sitä varten valjastetaan markkinointikoneisto hommiin ja tiedotus suunnitellaan tarkasti.
 
Tonnikala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Sellasta spekulaatiota heittäisin kehiin, että voisko se tai ainakin yksi uusista yhteistyökumppaneista olla Bauer. Instan jääharkkakuvassa ja nettisivujen Killisen? soppari uutisissa on bauerin pottia näkyvissä. Toki voi olla vaan sattumaa, en kyllä muista viime kauden tavarantoimittajaa vähän taisi olla härövarustus.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Milloinkas sitä Jussi Salonojan tiedotusta uudesta yhteistyökuviosta sopii muuten odottaa? Kun Jussi Salonoja niin hienosti neuvotteli tiukat neuvottelut kesäkuussa ja muutenkin hoiti homman mallikkaasti niin Jussi Salonoja varmaan tiedottaa tästäkin asiasta ajoissa eikä kuun viimeisenä päivänä.
 
Melkein voin 210% varmuudella väittää, että Bauer ei todellakaan ole se The Pelastavayhteistyötaho. Bauerhan hakeutui loppuvuodesta 2016 konkkaan, mutta kaiketi uusi omistaja löytyi. Eiköhän Liigajengitkin, ja kaikkien muidenkin liigojen jengit, maksa itsensä kipeiksi nykyään jo mailoista välinevalmistajasta riippumatta, joten en näe mitään mahdollisuutta sille, että Bauer pelastaisi EU:n!

Kyseessä voi olla soppari kamoista, mutta eihän se nyt missään nimessä ilmainen voi olla sekään soppari, saati että maksaisivat rästilaskuja sun muuta. Ei mitään järkeä!

Kyllä se yhteistyötaho on joku ihan muu taho, tai Jussin omat taskut. Elokuu alkaa olla kohta puolessa, eikä Jussista ole kuulunut tietoakaan. Miettii vissiin, miten selittää omien rahojen käytön, taas. Vai ollaanko siellä vaan suunnittelemassa kaikkien aikojen giganttisinta yhteistyötahon julkistustilaisuutta? Elokuussa Jussi lupasi verhoa raottaa. Odotellaan. Jälleen.

Tuo maanantainen Aron tiedote ei sekään edelleenkään täysin vakuuta. Akuutti kassakriisi on ohi, mutta... Se The Yhteistyötaho maksoi siis vanhoja velkoja pois ja palautti myös sähköt halliin, mutta silti on edelleen töitä edessä, jotta kaikki velvoitteet saadaan hoidettua asianmukaisesti?!! Eli eikö se The Yhteistyötaho maksa sitten taas yhtään enempää kuin nuo vanhat rästit? Tuskin siitä yhteistyötahosta silloin tarvitsee paljon enää ääntä pitääkään! Vanha juttu jo! Ja jotta EU saa kauden pelattua ja maksettua esim. pelaajille palkat, niin nyt ollaan etsimässä uusia The Yhteistyötahoja? Tai käännytään taas Jussin taskulle... Ja Jussi miettii, miten tämän muotoilisi medialle?

Miksei tässä edelleenkään tunne itseään kovin vakuuttuneeksi siitä, että kaikki EU:n osalta turvallisen hyvin koko tulevaa kautta ajatellen. Tai sitten Jussi on sitoutunut pistämään yhden millin lisää, jotta tämä kausi saadaan pyöritettyä läpi.
 
En kyllä usko, että uusi yhteistyötaho kuka tai mikä ikinä onkaan, jos on, maksaa kaikkia laskuja. Eiköhän kasvanut tuki lähinnä vapauta rahoja muualta ja muihin käyttötarkoituksiin. Eli esim. hyvä varustesopimus voi keventää varustebudjettia ja vapauttaa EUn toiminnassa rahaa velkojen maksuun yms.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Milloinkas sitä Jussi Salonojan tiedotusta uudesta yhteistyökuviosta sopii muuten odottaa? Kun Jussi Salonoja niin hienosti neuvotteli tiukat neuvottelut kesäkuussa ja muutenkin hoiti homman mallikkaasti niin Jussi Salonoja varmaan tiedottaa tästäkin asiasta ajoissa eikä kuun viimeisenä päivänä.

Miksi se nyt väärin olisi tiedottaa kuun viimeisenä päivänä. Näkyy olevan torstai. Perjantai on tietenkin parempi päivä ikävien juttujen kertomiseen, kun ne sitten ehtii unohtua viikonloppuna.
 
Tonnikala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Miksi se nyt väärin olisi tiedottaa kuun viimeisenä päivänä. Näkyy olevan torstai. Perjantai on tietenkin parempi päivä ikävien juttujen kertomiseen, kun ne sitten ehtii unohtua viikonloppuna.

Näistä yhteistyökumppanien tiedotuksista on helppo heittää läppää Jussin ja EUn suuntaan. Hyvä kuitenkin tiedostaa, että EU toimi aivan samoin viimevuonna ja kaikki yhteistyökumppanit julkaistiin vasta juuri ennen kauden alkua.
 
HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
En kyllä usko, että uusi yhteistyötaho kuka tai mikä ikinä onkaan, jos on, maksaa kaikkia laskuja. Eiköhän kasvanut tuki lähinnä vapauta rahoja muualta ja muihin käyttötarkoituksiin. Eli esim. hyvä varustesopimus voi keventää varustebudjettia ja vapauttaa EUn toiminnassa rahaa velkojen maksuun yms.

En ole mestari näissä talousasioissa, mutta sitä mietin, että kuinka paljon noissa varusteissa voi säästää, ja kuinka paljon se sitten vaikuttaa akuuttiin kassakriisiin? Eikös sieltä EU:lle kertynyt maksuhäiriöitä ja toisaalta eikös täällä ollut tieto, että kamat oli hankittuna jo aiemmin? Hyvin erikoiselta tuntuisi, jos EU saisi kamat jotenkin extraedullisesti. Se asetelma voisi kiinnostaa montaa seuraa. Sitä en taas ihmettelisi, jos esim. pelaajien varustekuluja olisi kiristetty. Mailoja x määrä kauteen ja loput omasta pussista ja yhdet luistimet kauteen esim., ainakin junnujen osalta.

En tiedä. Ihan heti en pysty tätä tarjousta ostamaan.
 
HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Näistä yhteistyökumppanien tiedotuksista on helppo heittää läppää Jussin ja EUn suuntaan. Hyvä kuitenkin tiedostaa, että EU toimi aivan samoin viimevuonna ja kaikki yhteistyökumppanit julkaistiin vasta juuri ennen kauden alkua.

Tilanne kauteen lähdettäessä taisi olla kuitenkin kovin erilainen kuin nyt? Mitä kaikkia yhteistyökumppaneita EU:lla oli? Paita oli ainakin blankko
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En ole mestari näissä talousasioissa, mutta sitä mietin, että kuinka paljon noissa varusteissa voi säästää, ja kuinka paljon se sitten vaikuttaa akuuttiin kassakriisiin? Eikös sieltä EU:lle kertynyt maksuhäiriöitä ja toisaalta eikös täällä ollut tieto, että kamat oli hankittuna jo aiemmin? Hyvin erikoiselta tuntuisi, jos EU saisi kamat jotenkin extraedullisesti. Se asetelma voisi kiinnostaa montaa seuraa. Sitä en taas ihmettelisi, jos esim. pelaajien varustekuluja olisi kiristetty. Mailoja x määrä kauteen ja loput omasta pussista ja yhdet luistimet kauteen esim., ainakin junnujen osalta.

En tiedä. Ihan heti en pysty tätä tarjousta ostamaan.

Voihan varmaan varusteista säästää useita tuhansia euroja, mutta EU:n tapauksessa tosiaan kun isoin ongelma ollut kassakriisissä niin vaikka saisi varusteet ilmaiseksi niin eihän tuo ole kun pieni osa kokonaisuutta monilajiseuran menoista. Lähinnä vain sitä ettei tarvitse välttämättä otta lainaa uuden tilalle voisi tuommoinen estää.

Tässä todennäköisesti saadaan hetki olla rauhassa talousongelmien kanssa kun alkukaudesta tulee yhteistyökumppaneilta ja kausikorttimyyneistä hieman edes tuloja, mutta on täysin eri asia sitten riittääkö nämä tulot kuinka pitkälle, kun käytännössä rahoilla pitäisi pyörittää kaikkia jengejä läpi kauden niin nyt ne todennäköisesti nippanappa riittää harjoituskauden läpivientiin. Tietenkin tuleehan kaudenkin aikana tuloja mutta mestistasolla yleisötulotkin on yleensä semmoista että jotain taskurahoja jää menojen jälkeen. Tietenkin jotain voi jäädä käteen jos ei esim. veroja aina maksella. Oma veikkaus jos ei mysteeriyhteistyökumppani tai Salonoja työnnä rahaa ennen kauden alkua joukkueseen niin viimeistään lokakuussa alkaa isommat ongelmat taas talouden osalta. Tällä yhteistyökumppanilla pelattiin vain lisää aikaa niin että harjoituskaudelle asti sentään pääsi jengi.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Miksi se nyt väärin olisi tiedottaa kuun viimeisenä päivänä. Näkyy olevan torstai. Perjantai on tietenkin parempi päivä ikävien juttujen kertomiseen, kun ne sitten ehtii unohtua viikonloppuna.

Eihän se väärin ole. Ei ole väärin sekään vaikka jättäisi kokonaan tiedottamatta. Se mikä seuraus tuosta on, on sitten toinen juttu. Ne harvat tahot, jotka seurasta ovat kiinnostuneita, voisivat kokea olevansa edes jossain määrin arvostettuja jos tiedotettaisiin ajoissa eikä vasta viimeisellä mahdollisella hetkellä, mutta en ole täysin vakuuttunut ymmärtääkö Jussi Salonoja tätä.
 
Tonnikala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Tilanne kauteen lähdettäessä taisi olla kuitenkin kovin erilainen kuin nyt? Mitä kaikkia yhteistyökumppaneita EU:lla oli? Paita oli ainakin blankko

Neste tais olla pääsponsori, sit oli jotain Tissottia ja muita pienempiä. En muista tarkalleen. Paidassa oli vaan muutama mainos, hallilla kuitenkin enemmän.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös