Mainos

Espoo Unitedin tulevaisuuden näkymät

  • 404 841
  • 1 496

Nick Brophy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo
EU:n kaataminen on yksi vaihtoehto, mutta ei se kyllä hyvä vaihtoehto ole. Nyt olisi kasassa hyvä pelaajisto, joka ensi kaudelle vakaalla omistuspohjalla jatkaessaan saa vaikka mitä aikaan. Kaiken lisäksi joukkueella jo valmiiksi on Kiekko-Espoo -brandin käyttöoikeus, joten sikäli mahdolliselle kiinnostuneelle omistajalle olisi paremmin paikalliselle lätkäyleisölle sopiva nimi valmiina. Tuosta Mestis-paikasta haluaisin myös pitää kiinni, mutta samoilla säännöillä kuin maan muutkin joukkueet.

Meikäläinen nyt jaksaa näitä toiveajatteluun perustuvia haavekuviaan internettiin laittaa, mutta hyväksyisin senkin vaihtoehdon, että Salonoja kuittaa BJR:lle kertyneen laskun siirtämällä EU:n organisaation BJR:lle, joka sitten voi vuorostaan siirtää saman organisaation riittävän leveille hartioille ja laittaa mukaan Blues-nimen käyttöoikeuden vuosi kerrallaan. Samalla pitäisi tietysti kuitata ainakin Salonojalle itselleen kertyneet velat, kuten Manngard teki vuosi sitten.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
En kyllä itse näe mitään vaihtoehtoa, jossa Salonoja on mukana. Tää homma on nähty ja ensi kaudella Espoossa ei edustuslätkää pelata ellei omistuspohja muutu täysin.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
EU on ainakin tappioiden euromäärillä mitattuna helposti Liigatason joukkue. Ei edes Vaasan Sport yltänyt läheskään tuollaisiin lukemiin niinä aikoina kun pistivät Mestiksessä rahaa palamaan.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
EU on ainakin tappioiden euromäärillä mitattuna helposti Liigatason joukkue. Ei edes Vaasan Sport yltänyt läheskään tuollaisiin lukemiin niinä aikoina kun pistivät Mestiksessä rahaa palamaan.

Espoo Blues sitä vastoin ylsi säännöllisesti. Sitäkin vastaan tuo tuntuu kummalliselta kun eihän Mestisjengin pelaaja- ja muut henkilöstökulut ole kuin murto-osa liigajoukkuen vastaavasta. Sinänsä olisi ihan mielenkiintoista nähdä miten EU:lla nuo kulut jakautuivat. Esimerkiksi mikä oli Raimo Summasen palkkakulujen osuus koko potista?
 

AaTee

Jäsen
Suosikkijoukkue
lunettes couleurs
On tämä kyllä uskomatonta.... Ilmeisesti kaiken tämän korpivaelluksen yhdistävänä tekijänä on sitten kuitenkin yksi sankari joka on ollut pitkin matkaa taustalla mukana sorkkimassa. En ollut aiemmin ihan varma siitä, mutta ei tässä nyt enää oikein vaihtoehtoja paljoa jää, kun ei taida ketään muita siellä enää olla..

Toistan, on kyllä uskomatonta ettei tuolla saada asioita kuosiin, Ehkä Jussin pitäis nyt todellakin vaan häipyä täysin näistä kuvioista. AIvan täysin puhtaalta pöydältä liikkeelle, niin ehkä Espoossakin olis joskus taas vakaa ja vakavasti otettava seura.
Tää perseily ei lopu, ennenkuin kaikki lisenssit ym. pois näiltä. OIkeasti ovi kiinni ja valot pois. On tätä räpiköintiä nyt jo sen verran monta vuotta seurattu.. vai vieläkö on joku joka ".. no mutta jos .. jos nyt vielä kuitenkin tällein kokeiltas, jospa se siitä.." Eikö tää nyt ole jo nähty.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Jaa ei kyllä taas hyvältä näytä Unitedin tulevaisuus. Pitäisikö pistää oikein äänestys pystyyn siitä, milloin Salonoja viimein tajuaa olevansa täysin kyvytön pyörittämään voittoa tekevää kiekko-organisaatiota, joka ei ajautuisi jatkuvasti velkoihin?
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Espoo Blues sitä vastoin ylsi säännöllisesti. Sitäkin vastaan tuo tuntuu kummalliselta kun eihän Mestisjengin pelaaja- ja muut henkilöstökulut ole kuin murto-osa liigajoukkuen vastaavasta. Sinänsä olisi ihan mielenkiintoista nähdä miten EU:lla nuo kulut jakautuivat. Esimerkiksi mikä oli Raimo Summasen palkkakulujen osuus koko potista?

Toisaalta pitää muistaa että EU rasitti myös muut seurat ei pelkkä mestispuoli, se monesti ihmisiltä unohtuu. Varmaan tuommoisen naisten joukkueenkin pyörittämiseen menee jo joitakin satoja tuhansia, mutta tulopuoli ei välttämättä niin hirveäin iso. Siihen vielä miesten koripallo. Toisaalta ei nämäkään tietenkään kerro kun ehkä kolmasosan tappiosta. Tämänkauden osalta myös nuo naiset taitaa aavistuksen tulokseen vaikuttaa kun toimintaa ei ajettu heti alas viime kauden jälkeen. Pelkällä lätkällä tulos olisikin voinut olla melko siedettävä jos toimintaa pitänyt pienempänä.

Tämänkauden tilanne on vähän myös mielenkiintoinen, ilmeisesti näyttää siltä että mestislisenssi säilyi sillä että maksettiin jotain sen hetken palkkarästejä ja olisiko verovelka käynyt sitten nollissa, mutta todennäköisesti tämänkauden osalta sitten mitään muuta ei olekaan kun työntekijöiden palkat maksettu (lieneekö niitäkään aina), poikkeus tietenkin jos jotain ei anneta luotolla ja pakko käteistä käyttää. Sen takia ei kovin ruusuiselta näytä jos joku toimintaa jatkaa sillä rästejä on todennäköisesti jo niin paljon että ei mitään edellytyksiä toimintaa jatkaa. Ainakin tosiaan Salonojan omia yrityksiä kohtaan tulevat velat pitäisi todennäköisesti unohtaa että jotain edellytyksiä jollain olisi jatkaa.
 

SouthernSun76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Liverpool, Juventus, Azzuri, Leijonat
EU on ainakin tappioiden euromäärillä mitattuna helposti Liigatason joukkue. Ei edes Vaasan Sport yltänyt läheskään tuollaisiin lukemiin niinä aikoina kun pistivät Mestiksessä rahaa palamaan.
Niin, siis tuolta kun kävi lukemassa viime kesällä julkaistuja tilikauden tuloksia eri Liiga-seuroilta, niin pahiten turskaa taisi tehdä TPS sen 1,7 miljoonaa. Joten EU pisti siinäkin paremmaksi vaikka ei pelaa edes Liigassa.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Tunnelman keventämiseksi yksi Espoo United aiheinen vitsi:

Tilanne näyttää Espoossa tosi huonolta, kuka sammuttaa valot?
- Sähköyhtiö
 

Blågula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Meinasin kirjoittaa että Salonoja olisi päässyt halvemmalla maksamalla Bluesin velat – niillä rahoilla olisi sentään saanut jotain jolla on jotain arvoa. Sitten muistin että Jussi on kuitenkin Jussi, siinäkin tapauksessa Jussi olisi takuuvarmasti ensi töikseen suututtanut fanit, hoitanut sponssi- ja talousasiat päin helvettiä ja antanut kasan katteettomia lupauksia tiedottaja Lempisen kautta. Täysi katastrofi koko mies.

Espoolaisen edustuskiekon tulevaisuuden suhteen olen täysin Juhaht:n linjoilla – uskottavuutta ei ole niin kauan kun Salonoja on edes pikkusormella mukana. Pidän itsestään selvänä että sponssit ynnä muut sidosryhmät jakavat tämän näkemyksen.
 

Dfence

Jäsen
Kello käy, ja rahaa ei tipu taivaasta.
Jussi on taitonsa osoittanut edustuskiekon suhteen. Kukaan joka vähääkään ymmärtää yritystoiminnasta ja on nähnyt asiakastiedosta löytyvää dataa, tietää että Jussin pisneksiin ei kannata sekaantua millään tavalla tai edes olla lähelläkään.
Vuosien kuluessa on suututettu kaikki sidosryhmät, jotkut jopa useampaan kertaan kun eivät kerrasta oppineet.
Sekin on nähty miten siinä käy jos joku muu yrittää pyörittää edustuskiekkoa "Jussin puitteissa".
Ongelmahan ei ole siinä että Espoossa ei tälläkin hetkellä olisi sellaisia yksilöitä ja tahoja joilla olisi kykyä toimia edustuskiekossa, mutta totuus on että niin kauan kuin Jussi on millään tavalla kuvioissa niin kukaan ei "liikahda" asian suhteen.
Jos halli olisi kaupungin omistuksessa niin koko kuvio olisi täysin erilainen tänäpäivänä ja Jussi ongelmaa ei olisi. Eli ongelma ei ole vaan joukkue vaan samalla pitää ratkaista halliasia.
Toisaalta ongelma on että Espoosta löytyy vain yksi halli missä voidaan pelata miesten edustuskiekkoa (=Jussin monopoli) eli kilpailevaa edustuskiekkoakaan ei voi kukaan oikein laittaa pystyyn, siis Suomi-sarjaa korkeammalle tasolle.
Mielenkiintoista toki on seurata mitä tapahtuu seuraavaksi kun EU konkurssi iskee?
Tuleeko jostain joku taho paikalle ja on valmis maksamaan liiton edelltysten mukaisesti konkan velat jotta saa pitää Mestis paikan, esim. K-espoo leiri?
Jos kukaan ei tule paikalle niin meneekö konkkaan vain EU, vai sekä EU ja halli?
Ja kun sitten kaikkien konkurssien jälkeen Espoon uutta nousua miesten tasolla joku alkaa III-divarista nostamaan, niin ketä on sen operaation takana, K-espoo, BJR vai joku uusi Jäähonka?
No aika kertoo kaikkeen vastauksia, sitä odotellessa onneksi on A-nuorten ja Naisten liigapelit missä voi käydä ja vieläpä ilmaiseksi.
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille ja IFK:lle
Espoo Unitedin kulut on siis 2,5 miljoonaa euroa kaudessa ja tulot vain 700 000, eli tappiota tulee 1,8 miljoonaa per kausi.

Miten ihmeessä Espoossa pystytään hukkaamaan rahaa noin paljon, jos esim SaPKo pyörittää aika menestyksekkäästi toimintaa noin 600 000 budetilla? Lähde: Savonmaa
 

Tonnikala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Espoo Unitedin kulut on siis 2,5 miljoonaa euroa kaudessa ja tulot vain 700 000, eli tappiota tulee 1,8 miljoonaa per kausi.

Miten ihmeessä Espoossa pystytään hukkaamaan rahaa noin paljon, jos esim SaPKo pyörittää aika menestyksekkäästi toimintaa noin 600 000 budetilla? Lähde: Savonmaa

Pitää ottaa huomioon, että EUhun kuuluu myös miesten korisliiga joukkue ja viimekauden (elipuolet tilikaudesta) osalta myös naistenjääkiekko. Ymmärtääkseni ennen viimekesän toiminnan kutistamista EUlla oli hankittu kai kaikkien näiden joukkueiden yhteinen huolto jonka mm. hierontatilat sijaitsivat metro areenalla, tuo entinem blues shop tila ollut tyhjänä tämän jääkiekkokauden ajan ainakin. Eli kuluja oli muutakin kuin pelkkä mestisjääkiekko. Ja kun lukee uutisen tarkemmin näkee että EUn veloista 1,2miljoonaa on Salonojan muille firmoille. Tai näin olen ymmärtäny kauppalehden jutun perusteella, olisi kiva saada tarkempia lukuja ja kulurakennetta muiden lajien aiheuttamien kulujen ja muutenkin kaikkien kulujen osalta.

EUsta yritettiin tehdä iso monilajiseura kulut ovat myös sen mukaiset ja usealla sektorilla toiminta on voinut moninkertaistaa myös kulut.

Edit. Ja kuluja taisi kasvattaa myös se että myös eun joukkueen naispelaajille tai ainakin osalle maksettiin jonkinlaista palkkaa, joka on ymmärtääkseni suomessa on harvinaista. Tämä kuitenkin perustuu johonkin vanhaan uutiseen jonka paikkaansapitävyyttä en tiedä.

Edit2. Toiki pitää myös ymmärtää, että vaikka kuluja oli on EUn myynti myös epäonnistunut tavoitteissaan, jos ilmeisesti tavoitteena ei ole pyörittää toimintaa hyväntekeväisyydellä.
 
Viimeksi muokattu:

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Voi tietysti myös kysyä mitkä edellytykset myynnillä on ollut onnistumiseen viime kesäisen sirkuksen jälkeen. Ei kovin hyvät ja vaatii ilmeisesti monitoimiesmäistä tilannetajua kusta omiin muroihin noin pahasti siinä vaiheessa kun ne vielä näyttivät freeseiltä ja halukkaita maistajia oli muitakin. Nyt sitten syö pissaiset hiutaleensa ihan itse ja ihmettelee miksei virtsa maistu muille.
 

Nick Brophy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo
Ja kuluja taisi kasvattaa myös se että myös eun joukkueen naispelaajille tai ainakin osalle maksettiin jonkinlaista palkkaa, joka on ymmärtääkseni suomessa on harvinaista. Tämä kuitenkin perustuu johonkin vanhaan uutiseen jonka paikkaansapitävyyttä en tiedä.

Taisi mennä niin, että Espoo oli ainoa paikka, missä naisten ei tarvinnut maksaa pelaamisesta, kun muualla ei vielä näin edistyksellistä ollut. Tuo naiskiekon nostaminen oli sen 2016-17 EU:n ihan absoluuttisen hyviä puolia. Naisten pelien raportointi samassa some-tilissä miesten kanssa taisi herättää ihan maanlaajuisesti goodwilliä ja siitä olisi ehkä enemmällä kärsivällisyydellä päästy ponnistamaan tuollaiseen Luulaja-tyyppiseen kuvioon (kts. tänään julkaistu Jatkoaika-juttu,) jossa saadaan sponsoreita, jotka diggaavat juuri naiskiekkoa.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Ja kun lukee uutisen tarkemmin näkee että EUn veloista 1,2miljoonaa on Salonojan muille firmoille.

Huono johtaminen maksaa todella paljon, mutta huono omistajapolitiikka vie perikatoon. Nokiakin voisi vieläkin olla matkapuhelinten markkinajohtaja, jos sen johtajat olisivat tehneet parempia päätöksiä aikanaan. Salonojan tapauksessa omistaja itse on maksanut valinnoistaan kovan hinnan, mutta ei ole oikein tajunnut että syy on hänen itsensä huonoissa päätöksissä. Tulee mieleen hieman Trump tyylinen johtaminen, missä annetaan potkuja ja käskyjä hyvin ailahtelevalla logiikalla. Lopulta syy löytyy aina muista, jos asiat eivät onnistu. Syy on kuitenkin todennäköisesti ailahtelevassa omistajan linjassa, missä hyväkään yrityksen johto ei tiedä mihin suuntaan ja miten yritystä halutaan viedä. Itse sitten vielä julkisesti pahennetaan tilannetta antamalla sekava kuva koko toiminnasta ja tuhoamalla se viimeinenkin luottamus asioiden hoitamiseen. Kulissit kuitenkin täytyy pitää pystyssä ja toiminta jatkuu, kunnes joku saa myytyä Salonojalle kunnon takaportin tilanteesta, jos muuta ulospääsyä ei löydy.

Mahtaako EU:ssa olla edes toimitusjohtajaa nykyään? TuTosta vapautui Dani Aavinen, joka voisi tuoda EU:lle hieman talon ulkopuolista näkemystä asioiden hoitoon. Se on tietysti asia erikseen, jos niitä ei edes haluta enää hoitaa.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Voi tietysti myös kysyä mitkä edellytykset myynnillä on ollut onnistumiseen viime kesäisen sirkuksen jälkeen. Ei kovin hyvät ja vaatii ilmeisesti monitoimiesmäistä tilannetajua kusta omiin muroihin noin pahasti siinä vaiheessa kun ne vielä näyttivät freeseiltä ja halukkaita maistajia oli muitakin. Nyt sitten syö pissaiset hiutaleensa ihan itse ja ihmettelee miksei virtsa maistu muille.

Joo ja vaikka kesä meni pieleen veikkaan että tuossakohti olisi vielä ostajia voinut ollakin, mutta mitä pitemmälle mennään niin velat ja saatavat on noussut ja joukkueen maine vain huonontunut. Todennäköisesti Salonojan koko idea pitää joukkuetta pystyssä on perustunut siihen että joku ostaisi sen pois ja samalla maksaisi kaikki saatavat omille firmoille/hallille myös, mutta nyt näyttäisi siltä että ehkä ollaan liikaa ahnettien menossa ehkä sekä joukkue että halli nurin kun todennäköisesti antamalla osa saatavissa anteeksi joku olisi voinut ostaa vähintään joukkueen, ehkä hallinkin, mutta todennäköisesti kummassakin on ollut lian kova hintapyynti. Kohta on lopulta vaan hirveät velat kummassakin ja konkurssi kutsuu ja lopulta käteen ei jää mitään sen vähäisen sijaan mitä ehkä vähänaikaa sitten vielä olisi voinut saada. Todennäköisesti tässä ainoa pelastus olisi että annettaisiin nuo 1,2 miljoonaa Salonojan yrityksille anteeksi ja joku jatkaisi joukkueen toimintaa Kiekko Espoona ensikaudella Salonojan hallissa.
 

HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
...joku jatkaisi joukkueen toimintaa Kiekko Espoona ensikaudella Salonojan hallissa.

Eiköhän se ole jo moneen kertaan todettu, ettei siellä Salonojan hallissa kannata kenekään mitään jatkaa. Kyllä sen täytyy mennä niin, että Jussi luopuu jengistä ja hallista. Vasta tämän jälkeen homma voisi toimia uusien naamojen johdolla.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eiköhän se ole jo moneen kertaan todettu, ettei siellä Salonojan hallissa kannata kenekään mitään jatkaa. Kyllä sen täytyy mennä niin, että Jussi luopuu jengistä ja hallista. Vasta tämän jälkeen homma voisi toimia uusien naamojen johdolla.

Kyllähän varmaan sopivalla vuokrasummalla tuokin voisi olla mahdollist,a mutta ne Unitedin rauniot pitäisi melkeinpä ilmaiseksi saada haltuun ilman velkoja ja mestislisenssi säilyä ensikaudelle, mutta tällähetkellä pelkkä verovelkakin todennäköisesti niin iso että tuossa ei olisi kenellekään järkeä lähteä. Hallinkin arvo taas todennäköisesti on suurimmaksi osaksi tällähetkellä noita Unitedilta rästissä olevia maksujen varassa.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Meikäläinen nyt jaksaa näitä toiveajatteluun perustuvia haavekuviaan internettiin laittaa, mutta hyväksyisin senkin vaihtoehdon, että Salonoja kuittaa BJR:lle kertyneen laskun siirtämällä EU:n organisaation BJR:lle, joka sitten voi vuorostaan siirtää saman organisaation riittävän leveille hartioille ja laittaa mukaan Blues-nimen käyttöoikeuden vuosi kerrallaan
Mielestäni tämä olisi ehkä se huonoin ratkaisu. Tässä ei laiteta hyvää kiertämään, vaan pelkkää paskaa. Homma ei toimi, joten organisaatio ja koko operatiivinen toiminta vaihtoon. Turha sitoa uuden toimijan käsiä heti aluksi. Ainoa vähänkin arvokas asia EU:ssa on mestislisenssi. Käsittääkseni tämäkin menee uudelleen arvioitavaksi, kun omistuspohja vaihtuu. Uusien vastuuhenkilöiden tulee saada kehittää oma malli joka voidaan esittää liiton byrokraateille. Nykyinen joukkuekin saattaa olla liian kallis.

Muistutan kuitenkin, että tuo halli ei nykyisellään olen optimaalisella paikalla, vaikka metro kieltämättä tavoitettavuutta parantaakin. Bluesin ja EU:n suurin ongelma on nimenomaan tuo (mätä?) halli. Haasteet ovat itseasiassa niin suuret, että tuo halli pitäisi purkaa ja siihen rakentaa 4000 - 5000 katsojaa vetävä halli, jonka yhteyteen tulee kahden tai kolmen kaukalon harjoitushalli. Vaikka tuo 4000 - 5000 on ehkä vähän pieni liigaan, ei sillä ole väliä, koska lähivuosina sinne ei muutenkaan ole mitään asiaa. Tärkeintä on, että halli on moderni ja siellä on palvelut kohdillaan.

Tuon kokoinen halli ei varmaankaan vedä isoja tapahtumia, mutta lähellä on Hartwall areena ja HIFK:n uusi halli, joten niistä ei kannata kilpaillakaan. Tämä halli olisi PK-seudun ainoa moderni tuon kokoluokan halli. Tämän kokoluokan tapahtumia on huomattavasti enemmän kuin 10000+ vetäviä tapahtumia. Koripallon ja lentopallon karsinnat, sählyn finaalit kisojen kakkosareena, voice of idols ja mitä noita höpöhöpöjä nyt on jne. Tuossa olisi se markkinarako: pienmmät kustannukset, vähemmän kilpailtu ja isompi segmentti.
 

Nick Brophy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo
Ainoa vähänkin arvokas asia EU:ssa on mestislisenssi. Käsittääkseni tämäkin menee uudelleen arvioitavaksi, kun omistuspohja vaihtuu.

Juuri Mestislisenssin vuoksi EU:sta pitäisi pitää kiinni. Pelaajisto saattaa olla kallis, en tiedä, mutta joka tapauksessa ensi kaudelle tehtyjä sopimuksia on niin vähän, ettei muodostu rasitteeksi. Alasarjoista nouseminen on urheiluromantiikkaa parhaimmillaan, mutta täytyy muistaa, että siinä menee vähimmilläänkin useita vuosia ja joka kauden jälkeen pitäisi iso osa pelaajistosta vaihtaa. Samalla Blues-junnujen parhaimmisto suuntautuu muihin joukkueisiin, eikä virran takaisin kääntäminen ole ilmoitusasia, Suomela ei olisi pelannut Suomi-sarjassa pelkästä kotiseuturakkaudesta.

Hallin osalta purkamisinto ampuu yli maalista. Jollei rakennevaurioita ole, päästään pitkälle penkkien verhoilut korjaamalla ja joku saisi vihdoinkin korjata ne tulostaulun ledit. Ihan korkean huomioarvon tapahtumaa tuo nyt näkyy vetävän, eli kelpaa tapahtumajärjestäjille jo nykyisellään.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Ei halli ole kuin 20 vuotta vanha. Se on pintaremontin tarpeessa, mutta muuten oikein hyvä ja metro on parantanut sen saavutettavuutta ihan tolkuttomasti. Ongelma on nyt pikemminkin se, ettei ole mitään syytä mennä hallille.

EU:ssa taasen ei ole mitään arvoa. Läppäseura, ei muuta. Jääkiekkoliitto antaa lisenssin ihan kenelle tahansa jos selät on vihdottu saunassa riittävän hyvin ja sen saa tyhjästä perustettu Blegikin jos taustat ovat kunnossa.
 

Jambo78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Jyp
Alasarjoista nousu on todellakin urheilu romantiikkaa parhaimmillaan ja se taitaa olla juuri se mitä Espoossa kaivattaisiin näiden ikävien vuosien jälkeen. Juniorien asiat kuntoon ja yhteisellä edustuksella rakentamaan uutta nousua. Pelit voisi pelata ympäri Espoota kannattajapohjan kasvun varmistamiseksi ja rakentaa tarinaa muutenkin kannattajat edellä. Metro-areenan ja urheilupuiston remontin jälkeen joukkue voisi olla jo valmis Mestikseen vahvemmalla taloudellisella pohjalla kannattajineen. Liigaan sitten kun paikka jääkiekko kartalla on sementoitu.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös