Itse espoolaistuneena lappeenrantalaisena toivoisin, että tästä himmelistä vedettäisiin töpseli seinästä ja paluu kiekkoympyröihin tehtäisiin taas Kiekko-Espoona ja alasarjojen kautta. Sieltä syntyisi se tarina ja sarjanousut paremmin kuin mihin näillä Jussin muovisilla virityksillä pystytään. Muistan, miten Kiekko-Espoolla oli 90-luvulla tosi vahva identiteetti näin SaiPa-faninkin silmissä. Se oli pieni ja taisteleva joukkue, joka pisti hyvin kampoihin isommilleen. K-Espoon liigataipaleen alkuvuosilta on mieleen jäänyt monia pelaajia. Petro Koivunen oli huippulupaus, mistä povattiin kovaakin tähtipelaajaa. Joonas Jääskeläinen oli pelätyin maalintekijä - ja nyt jälkikäteen miehen tilastoja katsoessa en oikein edes ymmärrä, miksi kunnioitus häntä kohtaan oli niinkin kova. Hänen piste-ennätyksensä oli kuitenkin vain 32 pistettä ja 30 pisteen rajaankin hän ylsi vain kerran. Se pelaaja, mistä eniten oli Kiekko-Espoolle kateellinen oli kuitenkin Sergei Prajkhin, joka 192-senttisenä ja ulottuvana pelaajana oli aina erottuva ja vaarallinen.
Blues ei koskaan herättänyt tunteita. Pikemminkin ärsytti se, että Suomessa pelaavalle joukkueelle otetaan englanninkielinen nimi. Ja lisää ärsytti se, että nimi on sama kuin St. Louisissa pelaavalla NHL-joukkueella. Muovista mielikuvaa lisäsi myös Salonojan joukkueen kokoaminen, joka oli markkojen tuhlaamisessa jokerimaista, ja esimerkiksi jo toisella liigakaudellaan Kiekko-Espoon espoolainen fiilis oli mennyttä, kun joukkueen avainpelaajat olivat vahvasti muihin joukkueisiin profiloituneita kuten Janecky (Jokerit), McTavish (SaiPa), Siekkinen (JYP).
Vaikka Bluesiinkin ajan myötä tottui ja sieltä nousivat omat profiilipelaajansa kuten Hirvonen, Kohn, Vykoukal, Rajamäki, ym, ei Kiekko-Espoon kaltaiseen fiilikseen ollut joukkueella koskaan asiaa. Bluesin pelejä en käynyt katsomassa, ellei ollut SaiPa vastassa, mutta K-Espoon taivalta Suomi-sarjassa voisin hyvinkin tukea pääsylippujen muodossa.