Mainos

Espoo Metro Areena

  • 738 412
  • 3 005

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Taitaa olla mutta siellä on ainakin KeuPa ja Leki pienemmällä halilla mukana ollut että vähintään poikkeusluvalla tuollakin väkiluvulla pääsisi pelaan ja saada lisäaikaa jos liigatason hallia ei ole käytettävissä.
Turha lähteä liian pienellä hallilla tekemään konkurssia tulojen puuttuessa. Metro taas on liian iso ja kallis Mestikseen, eli nousua ei ole näkyvissä.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
En tunne tilannetta ihan tarkasti, mutta Matinkylään suunnitteilla oleva halli on Espoon jääurheilun tuen projekti. Se varmaan vaikuttaa asiaan. Ymmärtääkseni tuki on perustettu nimenomaan harjoitushalleja rakentamaan. Voi olla että siinä tulee jotain ongelmia jos hallista tulee liian kallis katsomoiden takia.

Espoonlahdessa on viisi riviä penkkejä yhdellä sivulla ja 450 jakkaraa. Jos samanverran istuimia olisi kolmella sivulla päästäisiin n. 1100 istumapaikkaan. Samat viisi riviä seisomapaikkoina toisessa päädyssä tekisi arviolta 500 paikkaa lisää. Sillä pääsisi jo aika pitkälle. Kuudennella rivillä saataisiin kolmisen sataa istumapaikkaa ja satakunta seisompaikkaa lisää. Siinä olisi jo ihan kelpo halli Mestikseenkin eikä kustannukset nousisi älyttömiksi.

Toisaalta jos kaupunki haluaa tässä asiassa toimia, voi se tukea Espoon jääurheilun tukea isomman katsomon rakentamisessa. Vastaavasti kaupunki voi panostaa Espoonlahden remonttiin, mutta järkevämpäähän se olisi nyt toimia Matinkylässä kun sinne kerran ollaan joka tapauksessa rakentamassa. Tämä on pelkästä tahdosta kiinni, ei muusta.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Joskus tuli blegin peleistä lähtiessä sadateltua että se halli on tuolla pellolla eikä lähistöllä ole mitään etko- tai jatkopaikkaa. Tänään kävelin ulos urheilupuiston metroasemalta ja huomasin että sinne on tullut olutbaari! No, nyt siellä ei sitten pelata enää jääkiekkoa, mutta jospa futismatseista tuleville olis käyttöä.
 

Dfence

Jäsen
Matinkylän tontilla on alkanut tapahtua, eli uuden rakentamisen työt ovat käynnissä.
Ensiksi valmistuu 3-kaukalon halli jossa yhden kaukalon toiselle sivustalle tulee penkit kuten Tapiola2 hallissa.
2-muuta kaukaloa on mallia Leppävaara eli kaukaloiden välissä ylätasanne missä voi kaukalon mitalta nojailla kaiteeseen ja katsoa kun muksut pelaa.
Kun tämä ensimmäinen 3-kaukalon halli on valmis ja toiminta sisällä alkaa niin puretaan nykyinen 2-kaukalon harjoitushalli ja sen paikalle rakennetaan neljäs halli johon ainakin aiemmin suunnitelmissa oli piirrettynä U-muotoon katsomoa ja piti olla 1500katsojan kapasiteetti.

En tiedä mikä on Espoonlahden tulevaisuus? Kun Latokasken halli valmistuu, harjoitushalli ainakin on käsittääkseni menossa purkuun mutta onko myös kaupungin oma Forum menossa vai jääkö se pystyyn?

Joka tapauksessa menee ainakin puolitoista vuotta ennen kuin Matinkylän 3-kaukaloa on valmis jonka jälkeen voi alkaa uuden Matinkylän ison hallin rakentaminen jossa sitten taas menee aikaa, eli jos väitän että 3vuoden päästä aikaisintaan on Matinkylässä mestis kapasiteetti niin tuskin kauhean väärässä.
Mitä sitten tuon 3vuoden aikana sitten tarkalleen tapahtuu Espoolaisessa jääurheilussa on toinen asia, onko Espoossa silloin Mestis joukkue vai ei, onko Metro uudella omistajalla, tekeekö kaupunki oharit ja päättää että Matinkylän neljättä ei rakennetakkaan tai jos rakennetaan niin tippuuko kapasiteetti, onko kaupungin sisäinen kabinettipeli millä mallilla, syntyykö Espooseen vielä uusi seura.

Mene ja tiedä mutta kiekko-viihdettä kaikki.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Jatkoajan tietojen mukaan Kiekko-Espoo siirtyy Baronan nakkikattilaan. Eiköhän tämä ole yksi peliliike kohti mestistä (ei kuitenkaan vielä pariin kauteen)
Toivottavasti K-Espoo palaa vielä matinkylään, silloin sitä voi sympata kaikkein eniten. Espoo!
 

Mechalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikova, Detroit Red Wings, Idän ihme, FC Honka
Olen toivonutkin että Kiekko-Espoo siirtyisi Metro Areenaan pelaamaan, koska nykyinen koulutukseni antaa mahdollisuuden kenties jopa Kiekko-Espoon kotipelien selostamiseen ja kun Espoonlahdessa ei kunnon selostuskoppia ollut niin en päässyt tuota haavetta käytännössä koskaan toteuttamaan.
 

vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Jatkoajan tietojen mukaan Kiekko-Espoo siirtyy Baronan nakkikattilaan. Eiköhän tämä ole yksi peliliike kohti mestistä (ei kuitenkaan vielä pariin kauteen)
Toivottavasti K-Espoo palaa vielä matinkylään, silloin sitä voi sympata kaikkein eniten. Espoo!
Sit vois lähteä matsiin. Se kun on parin pysäkin päässä. Espoonlahteen näin autottomana ei viitsi.
 

Undrafted

Jäsen
Mielenkiintoinen kehitysaskel ja saa nähdä millaisia yleisömääriä tai lipunhintoja ensi kaudella. Toivottavasti ehdot ovat olleet suotuisat joukkueelle. Mestis-kokoluokan hallia kaipaisi vielä kaupunkiin.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Toivottavasti Suomi-sarjan Kiekko-Epsoo kiinnostaa katsojia niin että Jussi-areenaan saadaan kunnon täyttöaste. Kiinteät kulut on kuitenkin selkeästi isommat kuin Espoonlahdessa tai Matinkylän vanhassa liiterissä.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Toivottavasti Suomi-sarjan Kiekko-Epsoo kiinnostaa katsojia niin että Jussi-areenaan saadaan kunnon täyttöaste. Kiinteät kulut on kuitenkin selkeästi isommat kuin Espoonlahdessa tai Matinkylän vanhassa liiterissä.

Veikkaan että kaupunki subventiloi vuokraa niin että hinta on suurinpirtein sama kun Espoonlahdessa. Se missä ehkä menettää on hallissa on joitakin omia sopimuksia esim. myyntipisteistä ja aitioista. Eli kaikki tulot ei ole omissa käsissä, mutta se mikä on kuitenkin niin potentiaalia kasvattaa toimintaa on todella suuri. Jos aikoo pitää joukkueessa työntekijöitä palkalla ja palkata lisää niin liiketoimintaa pitää saada kasvatettua.
 

Nick Brophy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo
Jatkoajan tietojen mukaan Kiekko-Espoo siirtyy Baronan nakkikattilaan.

Omaan silmään tuo uutinen on kyllä harmillisen kevyttä tavaraa. Lähteenä ainoastaan liiton listaus, kun hyvin olisi voinut soittaa vastuuhenkilöille ja kysellä samalla näitä kiekkokansaa mietityttäviä oheismyynti-, vuokra-, ym. kysymyksiä.
 

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Omaan silmään tuo uutinen on kyllä harmillisen kevyttä tavaraa. Lähteenä ainoastaan liiton listaus, kun hyvin olisi voinut soittaa vastuuhenkilöille ja kysellä samalla näitä kiekkokansaa mietityttäviä oheismyynti-, vuokra-, ym. kysymyksiä.
Mietin samaa. Ei tossa uutisessa ollut mitään uutta siihen mistä täällä on keskusteltu. Spekulaatio perustuu puhtaasti liiton otteluohjelmaan. Toki tossa otteluohjelmassa Areenalla pelaamisen puolesta puhuu se, että tammikuu pelataan käytännössä vieraissa. Ainoa selitys sille olisi Areenan muut tapahtumat. Espoonlahdessa ei olisi tarvetta moiseen. Eiköhän tuo asia selvinne lähiaikoina kun kausikortit tulee myyntiin.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Toivottavasti Suomi-sarjan Kiekko-Epsoo kiinnostaa katsojia niin että Jussi-areenaan saadaan kunnon täyttöaste. Kiinteät kulut on kuitenkin selkeästi isommat kuin Espoonlahdessa tai Matinkylän vanhassa liiterissä.
Kaupunkihan on jo vuokrannut sieltä kaikki jäät, koska kaikkia muita halleja ei pystytä käyttämään. Näin ollen ainakin jäät Kiekko-Espoo käsittääkseni vuokraa suoraan kaupungilta.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Kysymys moderaattoireille. Kuuluuko tämä ketju nyt Suomi-sarjan puolelle, jos Kiekko-Espoo pelaa omat ottelunsa areenassa?
 

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Periaatteessa homma ei mene näin pelien osalta, koska tuo on tapahtuma, ei jäävuoro. Halli myy tapahtumat, vaikka niihin sisältyisi jään käyttö.
Mites noi Bluesin pelit mitä ainakin viimekaudella pelattiin areenan puolella? Onko ne jäävuoroja vai tapahtumia? Pitäisin tässä asiassa Suomi-sarjaa ja A SM-sarjaa aika vertailukelpoisina sarjoina. Vai onko se siitä kiinni että myydäänkö lippua?
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Voihan kaupunki homman subventoida lisävuokralla, mitä pidän melko varmana.
Näin se varmaankin menee. Tai sitten Kiekko-Espoo on itse saanut kaupungin "yhteistyökumppanina" neuvoteltua tuon. Ensimmäinen on toki todennäköisempi.
 

pinky

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Perjantaina sitten matsia. Onko kellään tietoa, saako areenalta esmes mitään safkaa matsin aikana vai täytyykö tankata metroaseman Fafa'silla?
 

Nick Brophy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo
Klubikatsomon myyntipisteet ovat olleet harjoituskauden otteluissa auki, joten eiköhän tuolta syötävää ja juotavaa löydy.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Perjantaina sitten matsia. Onko kellään tietoa, saako areenalta esmes mitään safkaa matsin aikana vai täytyykö tankata metroaseman Fafa'silla?
Lisämausteena Espoolaislähtöiset maailmanmestarit esittelevät MM-pokaalia jossain vaiheessa. Ihan hyvä lisämauste kauden avaukseen.

Mikäs lipputilanne tällä hetkellä? Itsellä liput jo löytyy, mutta päästäänkö nelinumeroiseen yleisömäärään uudessa hallissa?
 

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Perjantaina sitten matsia. Onko kellään tietoa, saako areenalta esmes mitään safkaa matsin aikana vai täytyykö tankata metroaseman Fafa'silla?
Paha mennä Restelin puolesta lupaamaan mitään. #44 All Stars -pelissä oli keittiö auki ja sieltä sai kanakoria/burger -tyyppistä evästä. Titaanit- -pelissä oli myynnissä ruokapuolta Mr. Paninin panineja ja pizzasliceja. Jos tarjonta on jälkimmäistä, niin itse kallistuisin siihen Fafasiin.
 

msg

Jäsen
Ilta-Sanomissa on juttua siitä miltä halliyhtiön kohtalo on jo jonkin aikaa näyttänyt eli kaupungin syliin kaatuu. Lienee vain ajan kysymys milloin Mäkelä ja Merra hankkivat koko hallin kaupungin omistukseen. Jos pitäisi veikata niin ennemmin halli on kaupungin omistuksessa kuin alueella on käyttökelpoinen koulurakennus. Espoossahan osataan laittaa aina asiat tärkeysjärjestykseen.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Ilta-Sanomissa on juttua siitä miltä halliyhtiön kohtalo on jo jonkin aikaa näyttänyt eli kaupungin syliin kaatuu. Lienee vain ajan kysymys milloin Mäkelä ja Merra hankkivat koko hallin kaupungin omistukseen. Jos pitäisi veikata niin ennemmin halli on kaupungin omistuksessa kuin alueella on käyttökelpoinen koulurakennus. Espoossahan osataan laittaa aina asiat tärkeysjärjestykseen.

Meinaat, että ne menevät samasta budjetista? Eiköhän Espoosta löydy urheilulle ja kulttuurille sen verran korvamerkittyä rahaa (taino kulttuurista en ole varma), ettei tarvitse opetussektorin lompakolla käydä...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös