Mainos

Espoo Metro Areena

  • 738 989
  • 3 011

björn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Asiasta on käyty keskustelua aiemminkin, mutta milloinkohan tuo Restelin sopimus Metro Areenalla päättyy? JE Oy:n konkurssin myötä olin toiveikas, että ruoka-/juomapuoli vaihtuisi, mutta sopimus lienee Restelin ja Areenan välillä, joten JE:n konkurssilla ei välttämättä ollut tähän suoraa vaikutusta. Toisaalta luulisi, että Restelillä olisi ollut oikeus irtautua sopimuksesta, kun Liigaa ei enää Metrolla pelata.

Omaan silmään ainakin ruokailijoiden määrä clubin pöydissä on romahtanut ja kun katsojienkin määrä on liiga-ajoista vähintään puolittunut, niin tuskin tuo mikään kovin kannattava bisnes Restelille enää on (jos on koskaan ollutkaan). Restel ja Areena voisivat yhteisymärryksessä purkaa sopimuksen, 1000+ katsojalle homma olisi varmasti järjestettävissä muillakin tavoin. Itse ainakin kaipaisin hallille "raikkaampaa" ruokaa ja juomapuolessakin voisi petrata.

En tiedä kuinka mahdoton ajatus olisi tehdä esimerkiksi yhteistyötä ruokakojuyrittäjien kanssa. Jotain tortillakoju, hodarifillari, nuudeliwokkioski tyylisiä ratkaisuja voisi kokeilla. Kyseiset yrittäjät taitavat tehdä tulonsa lähinnä iltaisin/öisin Helsingin kaduilla, joten tämä järjestely voisi tuoda myös mukavasti lisäbisnestä heille ilman, että normaali bisnes kärsisi.

Juomapuolella homman voisi hoitaa vaikka läheinen Gallows Bird. Joka peliin vaikka pari uutta hanaolutta tarjolle, ylijäävät pystynee myymään sitten baarin asiakkaille. Tämmöiset järjestelyt vaatii toki vaivaa, mutta ainakin omaan ostokäyttäytymiseen nämä varmasti vaikuttaisivat. Tällä hetkellä varsinkin ruokapuolta tulee käytettyä vain "hätätilanteissa".

Noh, ehkä asian laita parantuu jos ja kun tuo Restelin sopimus joskus loppuu. Se on toki eri asia, haluaako kukaan muu toimija kyseistä bisnestä hoidettavakseen.
 
Nick Brophy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo
Toki Restel näyttää tehneen tarvittavia korjausliikkeitä huonontuneen kannattavuuden korjaamiseksi. Kahvipiste pidetään kiinni, pizzatiskillä tarjottava tuote on ilmeisesti vaihtunut kaupassakin myytäviin Dennis-einespizzan puolikkaisiin ym... JE:n kehuminen on vaarallista, mutta siinä alkuvuoden joukkorahoitussuunnitelmassa aika korkealla ollut visio kohtuuhintaisesta ja maistuvasta ruoasta koko perheelle toisi ainakin meidän ruokakunnasta enemmän rahaa taloon. Nyt ollaan pojan kanssa sovittu, että jokainen paikan päällä ilman Restel-ruokaa katsottu matsi palkitaan käynnillä joko Pohjanmaan grillillä tai Siipiweikoissa.

Yritin joskus kesällä kysellä palstatovereilta Restelin sopimuksen pituutta ja ilmeisesti on tasoa iäinen. Toki ovat ilmeisen reilusti satsanneet Metro-areenan keittiövarustukseen ja kohtuullista on saada panostukselle jonkinlaista tuottoa. En kuitenkaan pistäisi pahakseni, että vuokraisivat ainakin nuo tiskikioskinsa joillekin paikallisille yrityksille, jotka tekisivät jotain ihan oikeasti hyvää.
 
Hannutic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Asiasta on käyty keskustelua aiemminkin, mutta milloinkohan tuo Restelin sopimus Metro Areenalla päättyy? JE Oy:n konkurssin myötä olin toiveikas, että ruoka-/juomapuoli vaihtuisi, mutta sopimus lienee Restelin ja Areenan välillä, joten JE:n konkurssilla ei välttämättä ollut tähän suoraa vaikutusta. Toisaalta luulisi, että Restelillä olisi ollut oikeus irtautua sopimuksesta, kun Liigaa ei enää Metrolla pelata.

Restel on käsittääkseni investoinut merkittäviä summia Metro Areenan ruoka-infraan, joten kyse ei ole pelkästään sopimuksen päättymisestä. Tämän kuulin hallissa muinoin pelanneen seuran toimitusjohtajalta. Tulkitsen asian niin, että Restel käytännöllisesti katsoen omistaa ne myyntipisteet. Kai siellä ajan saatossa on ollut muitakin toimijoita kuin Restel, joten en sitten tiedä. Asiahan ei tule vaikuttamaan omiin kulutuspäätöksiini, mutta en elättelisi toiveita radikaalista muutoksesta.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Noh, ehkä asian laita parantuu jos ja kun tuo Restelin sopimus joskus loppuu. Se on toki eri asia, haluaako kukaan muu toimija kyseistä bisnestä hoidettavakseen.

Joo toinen seikka sitten on että kuinka kannattavaa varsinki mestiksessä on ulkoistaa hallimyyntiä millekään Restelille tai vastaavalle toimijalle, eikö tuommoisestä jää aika vähän itselle käteen verrattuna siihen vaikka että hommaa pyöritäisi suurimmaksi osaksi vaikka junnujen vanhemmat ja "vapaaehtoisvoimin"?
 
Ei Espoosta löydy sellaisia vanhempia eikä vapaaehtoisvoimia. Jossain muualla voi löytyäkin. Restel maksaa vuokran Tapiolan Monitoimiareenalle ja sillä selvä halliyhtiön osalta. Todennäköisesti homma pyörii Restelinkin puolella tällä hetkellä tappiollisena ja mietitään, että "mitenkähän tämä jatkossa hoidetaan".

Ideana esitetty mopomyyjät iltatöihin tuonne ennen yönakkisesonkiaikaansa olisi muuten loistava veto. Eikä tarvitsisi kuin päräyttää käytävälle tai jos ei sisälle niin sitten ulos köysillä rajatulle alueelle.
 
E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Ei Espoosta löydy sellaisia vanhempia eikä vapaaehtoisvoimia. Jossain muualla voi löytyäkin.

Aivan varmasti Bluesin peleihin olisi löytynyt vapaahetoisia, jos asian olisi tehnyt kuten esimerkiksi Lappeenrannassa tai hyvin monella muulla Liiga-paikkakunnalla olisi tehty. Enemmän haastetta olisi ollut saada hallin muihin tapahtumiin kuten konsertteihin ja muihin niitä vapaaehtoisia. Samoin osa ravintolatiloista on sellaista, jossa vaaditaan jo hieman erikoisosaamista, mutta jonkinlaisella itse kontrolloidulla hybridimallilla (ravintoloissa esim kunkin tapahtuman tarpeen mukaan vuokratut ammattilaiset ja kiskoissa vapaaehtoiset amatöörit) olisi aivan hyvin voinut asiat hoitaa, jos tahtoa olisi ollut. Helpompaa toki halliyhtiölle on ulkoistaa kaikki toiminnot ja periä vuokraa - areenan käyttäjältä vaan tässä mallissa jää oheismyyntituotot kokonaan saamatta.
 
Mitä vapaaehtoisia Lappeenrannassa on? Liiga-Saipa Oy vastaa siellä kaikesta hallin ravintola- ja kioskitoiminnasta jopa pitopalvelua tarjoten. Vakituisia työntekijöitä 50 ja osa-aikaiset mukaanluettuna 200 henkilöä. Se on viimeisen päälle viritettyä ammattilaisten ammattimaista liiketoimintaa, jossa ei ole sijaa vapaaehtoisten sinänsä hyvää tarkoittavalle käytölle.
 
oka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen kiekko
Liiga-Saipa Oy vastaa siellä kaikesta hallin ravintola- ja kioskitoiminnasta jopa pitopalvelua tarjoten
älä nyt tänne tuu pilaamaan unelmahöttöä...
Varsinkaan Espoossa vapaaehtoolaisten ja talkoolaisten saaminen on lähestulkoon vaikeinta Suomessa ja sitten vielä pitäisi saada organisoitua kaikkiin kotipeleihin.
Kun on kysymyksessä lähes viikottainen business niin ei vapaaehtoisen ja ilmaisen työvoiman varaan voi laskea. Jukolat ym on eri asia kun ovat kertaluontoisia vaihtaen paikkakuntaa vuosittain.
 
Sinällään ollaan varmaan aika lähellä totuutta, toki vapaaehtoisjututkin on semmoisia että riippuu aina aika pitkälle miten asian esittää, tuskin ketään missään koskaan saadaan sillä valjastettua että joku vapaaehtoisesti tulisi seuraa tukemaan moneksi tunniksi tiskin taakse vain pyytämällä, toki jossain saattaa sekin toimia ja varsinkin tarpeeksi pienissä seuroissa. Kyllähän siinä sitten pitäisi itse saada jotain tai joku järjestö.

Mutta totuushan on että varmaan tuo hallin oheismyyntipalvelujen ollessa halliyhtiöden pääteltävissä ja restelin kautta menee on yksi juttu ollut joka on syönnyt niitä voittoja. Eihän tuokaan ole kun yksi osa-alue, mutta kun niitä tulee monessa niin toiminta ei ole kannattavaa. Sinällään jos miettii että nykyiselläänkin hallissa on se joku 1000 ihmistä per matsi niin varmaan rahaa tulisi enemmän jos joukkueen omistajat pistäisi makkarakojun pystyyn ja myisi niitä pelin aikana kuin se mitä tulee tilityksenä per peli tuolta restelin kautta. Toki tietenkin on semmoista ravintolatoimintaa myös jossa tarvitaan ammattilaisia. Ei toki nykyisessä tilanteessa taida olla muita vaihtoehtoja jos kerta sopimus on voimassa ja taitaa liigajoukkueissakin olla vähenemässä tuo vapaehtoisvoimin toimiva ravintolatoiminta, mutta se on myös yksi ainoa vaihtoehto jolla tehdä varsinaisesti isoja voittoja ja pidettyä katteet itsellä.
 
E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Mitä vapaaehtoisia Lappeenrannassa on? Liiga-Saipa Oy vastaa siellä kaikesta hallin ravintola- ja kioskitoiminnasta jopa pitopalvelua tarjoten. Vakituisia työntekijöitä 50 ja osa-aikaiset mukaanluettuna 200 henkilöä. Se on viimeisen päälle viritettyä ammattilaisten ammattimaista liiketoimintaa, jossa ei ole sijaa vapaaehtoisten sinänsä hyvää tarkoittavalle käytölle.

SaiPalla on aivan täysin ammattimainen organisaatio, mutta kyllä ne vapaaehtoisia on ainakin viime kaudella käyttäneet ihan reilustikin näissä pelien tukitoimissa, mitkä esim Espoossa on Baronan vuokratyöläisten hoitamia.

Erittäin hyvän tutun poika pelaa SaiPan pikkujunnuissa ja kahdesti kaudessa heidän joukkueelleen on sovittu peli, jossa vanhemmat tulevat ainakin ohjaamaan liikennettä ja myymään kioskeihin (saattoi olla järkkärihommia tai muitakin lisäksi) sillä porkkanalla, että Liiga-SaiPa tukee sitten junnujoukkuetta jollain summalla. Käytännössä kausimaksu on täten junnujoukkueella olikohan se noin 100-200€ pienempi per pelaaja.

Sitä en tiedä, miten tuo on kirjanpidollisesti järjestetty, mutta näin oli käsittääkseni aivan varmasti ainakin viime kaudella, koska vapaaehtoisena pelissä ollut henkilö on itse näin minulle kertonut, enkä ole kuullut asian muuttuneen.

SaiPalla on kyllä kieltämättä aika kadehtittavat resurssit puhtaasti jääkiekkojoukkueen näkökulmasta katsottuna, kun on kunnallinen halli, jossa saa toimia käytännössä kaikesta itse vastaten.

Ja olen kyllä ollut järjestämässä vaikka mitä vapaaehtoistoimintaa, eikä koskaan ole ongelma ollut se, että tulijoita ei olisi. Motiivi tulla mukaan on se, mikä vaan pitää olla selkeästi viestitty. Ei kukaan tule vapaaehtoisena talkoisiin, jos heidän panostaan ei arvosteta (tai koeta, että tapahtuman onnistumisen kannalta heidän panoksensa on aivan yhdentekevä), jos siitä ei koeta olevan tapahtumalle hyötyä tai jos tapahtuman merkitys jonkun tietyn asian edistämiseksi ei ole selkeä. Eikä tuo ole mitenkään erilaista Espoossa kuin Ruotsinpyhtäällä tai Lieksassa.

Jos ihan jääkiekkopiireistä Espoossa miettii vapaahtoistoimintaa, kyllähän tuolla esim BFC:n porukka on vuosien varrella jopa tarjoutunut itse tekemään vapaahtoisena hommia. Ei nuo tifot esimerkiksi ole muuta kuin vapaaehtoistoimintaa. Lippujonoja on tarjouduttu purkamaan myymällä käteisellä lippuja suoraan jonoon, jotta ihmiset ehtisi halliin ennen pelin alkua. Ei nämä Blues-nalletkaan ollut mitään muuta kuin vapaaehtoista työtä, saati sitten tämä BluesinPuolesta-kampanja.
 
Piiskuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oranssi, sympatiat sinisille
SaiPalla on aivan täysin ammattimainen organisaatio, mutta kyllä ne vapaaehtoisia on ainakin viime kaudella käyttäneet ihan reilustikin näissä pelien tukitoimissa, mitkä esim Espoossa on Baronan vuokratyöläisten hoitamia.

Erittäin hyvän tutun poika pelaa SaiPan pikkujunnuissa ja kahdesti kaudessa heidän joukkueelleen on sovittu peli, jossa vanhemmat tulevat ainakin ohjaamaan liikennettä ja myymään kioskeihin (saattoi olla järkkärihommia tai muitakin lisäksi) sillä porkkanalla, että Liiga-SaiPa tukee sitten junnujoukkuetta jollain summalla. Käytännössä kausimaksu on täten junnujoukkueella olikohan se noin 100-200€ pienempi per pelaaja.
...
SaiPalla on kyllä kieltämättä aika kadehtittavat resurssit puhtaasti jääkiekkojoukkueen näkökulmasta katsottuna, kun on kunnallinen halli, jossa saa toimia käytännössä kaikesta itse vastaten.

SaiPallahan vapaaehtoistoimintaan osallistuu myös entisten junnujen vanhempia, eikä mm. Hämeenlinnan kuvio taida suuresti poiketa tästä. Motiivina toimintaan yhden tuntemani lappeenrantalaisen vapaaehtoisen mukaan on hyvä porukka ja tieto siitä, että edistävät aktiivisuudellaan hyvää tarkoitusta, eli tässä tapauksessa tienoon junnujen kausimaksujen pysymistä edes jollakin tasolla kohtuullisina ja junnujen pysymistä lajin parissa sen sijaan, että potkisivat roskiksia tai seiniä lähikulmilla. Luonnollisesti vapaaehtoisten valjastaminen hommaan vaatii seuralta pientä panosta toiminnan organisointiin, mutta kääntöpuolena saavat hyötynä mm. kaupunkilaisten sitoutumisen seuraan, kun kokevat olevansa joko suoraan tai välillisesti (pieni) osa sitä.

En epäile hetkeäkään, etteikö Espoossakin löytyisi kiinnostusta hankkia joukkueille varoja tätä kautta. Junnut myymään arpoja tms. ja vanhemmat ohjaamaan liikennettä / myymään kahvia / järkkäreiksi tai mitä lie. Ja ei, ei suinkaan joka viikko läpi koko kauden, vaan aina silloin tällöin. Jos on halua nähdä junnujen varainhankinnan tukemisessa muutakin arvoa kuin edullinen työvoima, ei luulisi olevan kovin vaikeaa keksiä keinoja homman toteuttamiseen. Tämä voisi myös palvella kasvattajaseurojen sitouttamista EU:n toimintaan aika paljon paremmin kuin tällä hetkellä. Menneenä syksynä EU:sta ei ole nimittäin näin rivivanhemman vinkkelistä kuulunut juuri muuta kuin juniorikorttien toimittaminen pari kk kauden avauksen jälkeen sekä 30.12. pelattava ottelu, johon junnut on enemmän tai vähemmän velvoitettu osallistumaan. Kehotuksen voimaa on jopa pyritty tehostamaan kieltämällä yksittäisiä joukkueita pitämästä treenejä tai muita tapahtumia ko. ottelun aikana (ikään kuin EU:lla olisi moiseen jonkinlainen mandaatti...).

Ja painotetaan nyt vielä, ettei kukaan ymmärrä väärin: minäkään en tarkoita, että KAIKKI työvoima ottelutapahtumissa järjestettäisiin jatkossa talkoomeinigillä, mutta OSA siitä voitaisiin varmasti korvata ja laittaa tällä tavalla osa ulkopuolisille maksettavista korvauksista melko suoraan junnujen kausimaksujen kurissapysymiseen.
 
Jambo78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Jyp
Menneenä syksynä EU:sta ei ole nimittäin näin rivivanhemman vinkkelistä kuulunut juuri muuta kuin juniorikorttien toimittaminen pari kk kauden avauksen jälkeen sekä 30.12. pelattava ottelu, johon junnut on enemmän tai vähemmän velvoitettu osallistumaan.
Kova on hinku saada porukkaa tv peliin jottei totuus tulisi katsojamääristä julki. Onhan se nolon näköistä pelata lähes tyhjälle hallille.
 
E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Menneenä syksynä EU:sta ei ole nimittäin näin rivivanhemman vinkkelistä kuulunut juuri muuta kuin juniorikorttien toimittaminen pari kk kauden avauksen jälkeen sekä 30.12. pelattava ottelu, johon junnut on enemmän tai vähemmän velvoitettu osallistumaan. Kehotuksen voimaa on jopa pyritty tehostamaan kieltämällä yksittäisiä joukkueita pitämästä treenejä tai muita tapahtumia ko. ottelun aikana (ikään kuin EU:lla olisi moiseen jonkinlainen mandaatti...)

Aika pelottavan kuuloinen tapa luoda yhteisöllisyyttä... mutta toisaalta ei yllätä.
 
björn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Subway on näköjään lopettanut toimintansa areenalla, harmi. Sibyllan pisteestä saatava kana-avokado-wrap on varsin toimiva, jos haluaa jotain suhteellisen terveellistä syödä.
 
E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Urheilupuistoon 6 000 katsojan stadion ja monitoimihalli | Länsiväylä

Olisikohan tämä lähinnä sopiva ketju tälle oikeasti mielenkiintoiselle linkille. Eli urheilupuiston alueen osayleiskaavan muutos on nytkähtänyt eteenpäin.

Mielenkiintoisin kokonaisuuden kannalta on kuitenkin vielä epäselvää - kuka toteuttaa ja mitkä osat, jos tämä kokonaisuus etenee.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Ja ennenkaikkea, kuka maksaa ja kuka operoi? Toi pytinki tulee nimittäin tekemään todella messevät tappiot, ihan kuin tuo tornihotelli siinä vieressä. Veikkaankin, että tämä kaava ei tule toteutumaan lähellekään samanlaisena in real life.
 
Eiköhän noissa ole erilliset operoijat suunnilleen jokaisessa. Enkä ainakaan vielä tyrmäisi näitä ideoita, kun tarkempia tietoja ei ole.

Tuo jalkapallostadion on käsittääkseni ollut Esportin visio jo pitkään. Oikealla tavalla toteutettuna voisi oikeasti olla ihan riittävän kannattava. Kunhan ei rakenneta liian hienoa ja ylläpitokustannuksiltaan kallista kompleksia. Espoo ja Honka joka tapauksessa tarvitsee riittävät olosuhteet pääsarjatason jalkapalloilulle, sellaisen rakentaminen ja ylläpito ei kuitenkaan ole niin kallista kuin sisähallin.

Enemmän tuo muutaman tuhannen kapasiteetin uuden sisähallin rakentaminen yhdistettynä vanhan palloiluhallin peruskunnostamiseen ihmetyttää. Luulisi noiden kahden ylläpidon olevan kohtuullisen rankkaa rinnakkain, kun palvelisivat aivan samaa tarkoitusta urheilun näkökulmasta.
 
Blöö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Onko lipunmyynti rikki? Ticketmasterin sivu vain päivittää päivittämästä päästyään. Ei tämmöinen asia voi olla perseellään, eihän?
 
Viimeksi muokattu:

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Onko lipunmyynti rikki? Ticketmasterin sivu vain päivittää päivittämästä päästyään. Ei tämmöinen asia voi olla perseellään, eihän?
Tapahtumasta riippumatta ticketmasterin sivut välillä eivät kirveelläkään toimi joka selaimella. Yleensä toista selainta käyttämällä onnistuu.
 
Blöö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
@Kiekoton Mä yritin Firefoxilla, Chromella ja Explorerilla. Ei onnistunut. Vika on Adoben Flashissa, joka muutenkin on kaatuileva paska. Päivitin sen (Win 10 ei muka tarvitse erikseen ladata), mutta mikään ei muuttunut. Boottasin koneen ja yritin, ei tulosta. Latasin ja boottasin, vitut. Lopuksi ostin tabletilla (android) paksuin sormin. Hermot meni jo ennen peliä...
 
msg

Jäsen
Nyt kun EU näyttää osoittautuvan yhden kauden ihmeeksi, niin onkohan halli kohta myynnissä? Mahtaisiko sopia Esport-perheeseen? Nimeksi sopisi vaikkapa Esport Garden.
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Nyt kun EU näyttää osoittautuvan yhden kauden ihmeeksi, niin onkohan halli kohta myynnissä? Mahtaisiko sopia Esport-perheeseen? Nimeksi sopisi vaikkapa Esport Garden.
Toivottavasti ei kuitenkaan sinne jos EU nyt kaatuu, mihin en kuitenkaan usko. Esportin ympärillä on sen historian aikana ollut sellaisia suhmurointeja, että oksat pois. Suht läheltä seurasin sen kuplahallin rakentamista ja siinä tehtiin kaikki sillä periaatteella, että on helpompi saada anteeksi kuin lupa. Alkuperäisessä rakennusluvassa se ei edes ollut kuplahalli. Sellainen kuitenkin rakkennettiin ja sitten alettiin hakea muutosta rakennuslupaan kun halli oli jo pystyssä. Sitä lupaa ei herunut paloturvallisuussyistä, jonka jälkeen kupla pinnoitettiin sisäpuolelta palosuojalevyjä liimamaamalla ja nehän tuli sitten myöhemmin sieltä alas kun tollanen kupla jonkinverran elää tuulessa. Lisäksi epäselvyyksiä on ollut mm. väestönsuojissa. Silloin projektia vetänyt rakennusmestari oli aivan kypsänä Ainedtiniin, jonka mieli muuttui koko ajan ja etenkin kaikesta turvallisuuteen liittyvästä olisi pitänyt tinkiä.

En usko, että Jussi saa hallia myytyä vaikka haluaisikin. Se on huono business ja varsinkin ilman liigatason joukkuetta todella vaikea yhtälö. Aitioiden omistajatkaan ei kovin innoissaan maksa vastikkeita kun aitiolle ei ole juuri käyttöä.

Jos EU tosta nyt kuopataan, niin halliin tarvitaan joku vakikäyttäjä. Ja jos Espooseen perustetaan uusi jääkiekkojoukkue, joka nousee jollain aikavälillä Liigaan (tai edes Mestikseen), niin tilanne on se, että joukkue tarvitsee hallia ja Espoossa on vain yksi kelvollinen. Toisaalta halli tarvitsee käyttäjää. ja se uusi seura on käytännössä ainoa vaihtoehto, joten neuvotteluasetelmat on aika tasoissa. Mun mielestä tilanne on silloin uuden kiekkojoukkueen tilanne on silloin parempi kuin mitä JE:llä oli kun ne perivät Blues Hockey Oy:n vanhoja sopimuksia ja niiden velvoitteita. Lisäksi Jussilla oli tietääkseni silloin myös muita ostajakandidaatteja, joten jonkinlaista kilpailua oli.
 
DanC

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, Bleg, ACM
Nyt kun EU näyttää osoittautuvan yhden kauden ihmeeksi, niin onkohan halli kohta myynnissä? Mahtaisiko sopia Esport-perheeseen? Nimeksi sopisi vaikkapa Esport Garden.

Toivottavasti Esport pysyy kaukana Metro Areenasta ja keskittyy omiin lajeihinsa sekä futisstadioniin. Metro Areena on enemmän kuin ehostusta vaativa rahareikä.
 
E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Olisiko mitenkään järjetön yhtälö se, että Metro Areenasta tekisi oikeasti ihan jotain muuta kuin jääurheiluareenan - ja rakennuttaisi ihan "puhtaan" 5-6k vetävän jäähallin erikseen? Kun tuo metro nyt alkaa kulkea, areenasta voisi saada oikeasti jonkinlaisen tapahtumakeskuksen, johon voisi saada kuitenkin yleisötapahtumia. Ylläpitokuluista käsittääkseni yllättävän iso osa on tuota jään ylläpitoa, kun areena itsessään ei ole jäähalliksi mitenkään ideaali (niin korkea, että sisäilma on turhan lämmin jäädytykselle), joten tuon jäädytyslaitteiston poiskytkemisen jälkeen tapahtumavuokratkin voisi saada aika kohtuullisiksi...

Ihan vaan heitto, ei perustu muuhun kuin omaan "mutuun".
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Jos (ja kun) Jussi lakkaa haaskaamasta rahojaan jääkiekkojoukkueen kulujen kuittaamiseen (kun ketään muutakaan ei kiinnosta) niin mahdollisesti tyhjästä polkaistava uusi joukkue joutaa kyllä pelailemaan III ja II divaripelinsä Matinkylässä tai vaikka Kirkkonummella. Ne katsojaluvut kun lasketaan mieluummin kymmenissä tai sadoissa kuin tuhansissa ja tällöin Jussin the Areena on ihan liian iso mesta. Tokihan siitä voisi remontoida jonkun Logomon tai T:reen Tullikamarin kaltaisen konsertti-mestan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös