Agendahan on koko ajan ollut se että Bluesin pitäisi pelata kutakuinkin Pekka Virran KalPan tapaista kiekkoa. Ihan uskollinen linjalleen riippumatta tuloksista eikä siinä mitään.
Kyllähän kanssani saa eri mieltä olla, ei siinä mitään, mutta en kai koskaan ole väittänyt, että Pekka Virran tapainen KalPa-kiekko olisi juuri se, mitä kaipaan. Jotenkin tämä elää vahvana mielikuvana ja onhan se kalpalainen kiekottelu täysin Ahon vastakohta - mutta ei rautalangasta väännettynä esimerkiksi äärioikeiston tuomitseminen tarkoita äärivasemmiston kannattamista.
KalPa pelaa joo ihan kivaa ja iloista kiekkoa, mutta omaan makuuni liiankin peruuttelevaa - ja muuta en ole mielestäni koskaan väittänyt. Jos pelkästään pelitapaa ja sen rytmitystä katsoo, Marjamäen Blues ja Virran KalPa on molemmat ollut liian hitaita mielestäni parhaaksi pelitavaksi - vaikka kieltämättä mieluummin sitäkin kuin liian nopeaa ja päätöntä touhua. Idea ei kuitenkaan ole se, että aina pelataan samalla tavalla joko nopeana tai hitaana, vaan tilanteen mukaan niin, että kiekko kuitenkin pysyy omilla. Silloin mennään nopeasti ja kovaa, kun siihen on paikka (esim vastustaja ei ole organisoitunut puolustamaan ja pääsee ylivoimahyökkäykseen). Silloin mennään kontrolloidummin ja hitaammin, kun nopea hyökkäys on vain puskemista montaa vastustajaa vastaan.
Jossain tilanteissa on nyanssieroja ja ideaalinen etenemistapa ei ole välttämättä selkeä - silloin en pidä pahana, vaikka turhankin nopeasti lähdettäisiin hitaiden lähtöjen painottamisen sijaan - esimerkiksi SaiPa pelaa aika nopeina nämä "harmalla alueella" olevat tilanteet, mutta silti SaiPan pelitapa on ihan ok mielestäni. SaiPa pitää kiekkoa itseällään ja pelaa syötöt pääosin lyhyinä ja helppoina, siitä pidän. Roiskimisesta en pidä.
Se taas, mikä saa itseni näkemään punaista, on turhat päätykiekot, liian pitkät "toivotaan toivotaan" -tason avaukset ja organisoitua puolustusta vastaan alivoimaisena puskeminen. Esimerkiksi Liivikin ratkaisu punaviivan ylittämisen jälkeen on käytännössä joko päätykiekko tai lerppu kohti vastustajan maalivahtia (poikkeuksia löytää aina välillä, mutta tämä on se perusratkaisumalli). Ja mielestäni sentteri ei vaan voi pelata noin. Eilen Sportia vastaan taas yksi harvoista tilanteista, joissa oikeasti ylitettiin keskialue tasapainossa kolmea kaistaa hyödyntäen ja kiekkoa pitäen päättyi 2-2-tasoitukseen - ja ei siihenkään tarvittu mitään maailmanluokan tekijöitä - omat junnut sen sahasi sisään, kun vaan uskalsi yrittää päätykiekon heittämisen sijaan jotain muuta.
Nopeilla ja pitkillä pystysyötöillä on myös muuten sellainen heikkous, että menee turhan usein pitkäksi, jos vastaanottaja ei saa kiinni.