ESPN-lätkämanageri

  • 95 861
  • 1 311

repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
Kyllähän noita loukkaantumisia sattuu. Onneksi sulla ei näytä olevan kuin yksi pelaaja sivussa.

Juu ei siinä mitään, loukkaantumisia tulee kauden aikana, ja se kuuluu peliin. Harmittaa vaan mitenkä paljon joku Suttonin loukkaantuminen vaikuttaa pariin kategoriaan, kun muuten miehestä ei kuitenkaan hirveästi iloa ole. Toisaalta se on myös hieno juttu, että muutoin turhat pelimiehet tulevat tarpeellisiksi näiden ns. lisäkategorioiden myötä.
 
Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
AnFan joukkueen kanssa tuli käytyä odotetun tasainen taisto eikä ero tainnut koko viikon aikana olla yli 3 kategoriaa suurempi suuntaan eikä toiseen. Lopulta kuitenkin Chicken Wingsit veivät ottelun nimiinsä lukemin 10-9 Bertuzzin viime hetken käytösrangaistuksen ansiosta, jonka myötä jäähyt kääntyivät minuutin erolla Chicken Wingsien eduksi. Tapa jolla tappio lopulta tuli jäi siis hieman harmittamaan.

Maalivahdit olivat taas parhaimmistoa hoitamalla osuutensa 5-1. Tuloksena olisi ollut puhdas 6-0 voitto jos olisin peluuttanut ainoastaan Luongoa ja Huetia. Kenttäpelaajista parhaimmistoa olivat viimeinkin jotain aikaiseksi saanut Dion Phaneuf sekä Fleischmann, Boyes, Hanzal ja Niedermayer. Mutta ilman veskareitteni hyvää peliä lukemat olisivat olleet melko rumat, sen kovaa jälkeä vastustajan kenttäpelaajat tekivät.

Seuraavaksi sitten hakemaan paluuta voittojen tielle, kun vastaan asettuu Philadelphia Flyers.
 
Linjatuomari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
On tämä vaan mielenkiintoista, edellisellä viikolla tuli kenttäpelaajien lähes unelmaviikosta huolimatta suurinumeroisesti turpaan, viime viikolla taas Shaolin Muffins kaatui suoraan sanottuna melko keskinkertaisillaa tehoilla lukemin 11-7. Maalivahtien 5-0 voitto toki auttoi asiaa.

Seuraavalla viikolla vastassa sitten Jaffalan Jokerit, ja ainakaan näin etukäteen mitään syytä voittoputken katkeamiselle ei pitäisi olla.
 
Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
On tämä vaan mielenkiintoista, edellisellä viikolla tuli kenttäpelaajien lähes unelmaviikosta huolimatta suurinumeroisesti turpaan, viime viikolla taas Shaolin Muffins kaatui suoraan sanottuna melko keskinkertaisillaa tehoilla lukemin 11-7. Maalivahtien 5-0 voitto toki auttoi asiaa.

Hmm, pienet näyttäisivät olevan erot unelmaviikon ja keskinkertaisen viikon välillä. Sillä ainakin mun silmiin sun kenttäpelaajat näyttävät pelanneen viime viikolla Muffineja vastaan jopa paremmin kuin toissa viikolla Chicken Wingsejä vastaan.
 
No sitten muisti temppuilee ja pahasti :D Täytyy myöntää että ihan mutulla tuon faktan heitin enkä sen kummemmin sitä käynyt tarkastelemassa.

Edit. Joo, eipähän tuossa suuria eroja ollutkaan. Ei siellä edellisellä viikolla ollutkaan unelmaviikkoa juuri kuin Chicken Wingsillä.
 
McJokke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Sharks, Pelaajat: Joe Thornton,Ron Hextal
Takkiin tuli odotetusti Telochilta. Todennäköisesti tappioputki jatkuu Geren Gerbiilejä vastaan.

Olen ihmetellyt millä ihmeen tuurilla olen seisaillut välillä voittoihinkin. Kenttäpelaajisto on joka osa-alueella melkein liigan häntäpäässä, mutta silti vain jotenkin on keploteltu oman divisioonan toisena. Joka tosin on heikoin divari koko liigassa.

Treidejä olisi mukava tehdä, mutta eipä mulla ketään kiinnostavia pelaajia kokoonpanossa oikeastaan ole jotka hyvänä kauppatavarana kävisi. Maalivahdit ainoita jotka mua pitää pystyssä, joten yleensä jos siellä tulee tukkaan niin koko pelissäkin todennäköisesti tulee rumasti tukkaan.
 
Linjatuomari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Unohtui tuohon edelliseen viestiin pistää, ja laitetaan nyt editoinnin sijaan uusi viesti mediahuomion maksimoimiseksi.

Elikkäs RD Army olisi hakemassa riveihinsä oikeaa laitahyökkääjää. Toiseen suuntaan voisin tarjota ensisijaisesti sentterin, mutta myös pakkia voi kysellä, sekä Leclairen kuntoutuessa myös jompaakumpaa kaksikosta Gustavsson/Leclaire.

Eli ei muuta kuin faksit paukkumaan ja tarjouksia tulemaan!
 
AnFa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
AnFan joukkueen kanssa tuli käytyä odotetun tasainen taisto eikä ero tainnut koko viikon aikana olla yli 3 kategoriaa suurempi suuntaan eikä toiseen. Lopulta kuitenkin Chicken Wingsit veivät ottelun nimiinsä lukemin 10-9 Bertuzzin viime hetken käytösrangaistuksen ansiosta, jonka myötä jäähyt kääntyivät minuutin erolla Chicken Wingsien eduksi. Tapa jolla tappio lopulta tuli jäi siis hieman harmittamaan.

Maalivahdit olivat taas parhaimmistoa hoitamalla osuutensa 5-1. Tuloksena olisi ollut puhdas 6-0 voitto jos olisin peluuttanut ainoastaan Luongoa ja Huetia. Kenttäpelaajista parhaimmistoa olivat viimeinkin jotain aikaiseksi saanut Dion Phaneuf sekä Fleischmann, Boyes, Hanzal ja Niedermayer. Mutta ilman veskareitteni hyvää peliä lukemat olisivat olleet melko rumat, sen kovaa jälkeä vastustajan kenttäpelaajat tekivät.
Kyllähän tuo Bertuzzin kymppi pelin loppuun aikamoinen pulla oli itselleni. Taisin voittaa ekan kerran jäähykategorian tällä kaudella. Toisaalta kuka uskoi Huetin pelaavan kaksi nollapeliä koko kaudella? Nyt ne käänsivät viimeisenä yönä torjuntaprosentit toiseen suuntaan. Ja ettei ihan liioitteluksi menisi nuo omat kovat pisteeni niin aika tasanhan nuo pistekategoriat lopulta menivät. Hieman yllättävillä kategorioilla sain ottelun käännettyä. Eli jäähyt, jotka ei todellakaan ole olleet vahvin osa-alueeni sekä alivoimapisteet, joita syntyi samalla viikolla kauden toinen ja kolmas.

On tämä vaan mielenkiintoista, edellisellä viikolla tuli kenttäpelaajien lähes unelmaviikosta huolimatta suurinumeroisesti turpaan, viime viikolla taas Shaolin Muffins kaatui suoraan sanottuna melko keskinkertaisillaa tehoilla lukemin 11-7. Maalivahtien 5-0 voitto toki auttoi asiaa.
On tämä tosiaan ihmeellistä. Olisin viime viikon statseilla voittanut RD Armyn 12-8 ja hävinnyt Shaolin Muffinsille 9-10.

Nyt vastassa juurikin Shaolin Muffins, joka repäisi jo ensimmäisenä yönä aikamoisen kaulan eikä helpotusta näy, kun on tynkä viikko ja sekä Edler että Zetterberg ei ole palaamassa pitkäaikais potilaista puhumattakaan.
 
#97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, NHL
H.C. Andersen hakee edelleenkin vahvistusta RW-osastolle. Trading blockia on päivitetty.

Hyvää joulua!
 
McJokke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Sharks, Pelaajat: Joe Thornton,Ron Hextal
Tiedotetaan nyt joulun kunniaksi yhdestä treidistä joka tuli hyväksyttyä.

Eli Niinivaaralle karjalaan matkaa ykkösvaraukseni Marc Savard sekä hieman jäissä ollut sharks laituri Devin Setoguchi. Savoon puolestaan tulevat laiturit Steve Sullivan ja Ray "Wizard" Whitney.

Aloituksiahan itseltäni lähti roimasti, mutta kunhan Bolland kuntoutuu niin uskoisin sentteri kaluston kuitenkin riittävän vertailun. Pisteissä varmastikin ainakin aluksi tämä treidi menee minulle, mutta muutoin kaikin puolin win-win siirto. Oma laituriosasto kuitenkin oli todella ohut.

Kiitokset kauppakumppanille ja toivotaan onnistumisia molemmille!
 
AnFa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Tälläinen tosiaan tuli pyöräytettyä. Meinasi jo epätoivo iskeä, kun kukaan ei halunnut luopua sentteristä vaikka tarjoilin törkeitä ylihintoja pisteiden puolesta.

Tässä treidissä häviän paljon pisteiden puolesta, jos Setoguchi ei ala heräilemään pikku hiljaa. Viime kauden statseihin ei mitenkään voi yltää tällä kaudella( kiitos Heatleyn), mutta jos edes hieman petraisi niin en jäisi niin rankasti tappiolle tehopisteiden suhteen. No aloitusvoittoja/sentteriä hain ja se nyt on joka tapauksessa tärkeintä kannaltani tässä treidissä.

Kiitokset tosiaan kauppakumppanille.
 
lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Hossa olisi vielä kaupan. Haen arvoja BLK, DEF, FOW ja PIM. Tällä hetkellä yksi tarjous on pöydällä jossa Giroux ja Carkner vaihtaisivat paikkaa meikän tiimiin ja Hossa lähtisi Savoon.

Ehdotuksia saa laittaa.
 
Linjatuomari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuli sitten taas kauppa rykäistyä näin joulunpyhien kunniaksi, ja saatiin rosteria vähän tasapainoisempaan kuntoon.

Dufvan leivissä keikkatyöläisenä ollut ja Leclairen kuntouduttua tarpeettomaksi käynyt Jonas Gustavsson matkaa Doug Weightin kanssa Rovaniemelle, ja Cowgirlsistä pohjoisen pakkasia karkuun lähteät Mikael Samuelsson sekä Scott Clemmensen.

Heh, nyt kun Alfredssonkin meni klesaksi niin ennen tätä kauppaa mun ainoat terveet RW:t olivat Craig Adams ja Patrick Dwyer.. Kertoo kyllä tämän kaupan tarpeellisuudesta, joten kiitos vain thegolle.

Edelleenkään joukkueessa ei ole siis kuin kolme tervettä RW:tä, joten tarjouksia saa yhä laitella. Plussaa olisi jos ottaisit siihen suuntaan yhden loukkaantuneen, noita alkaa meinaan jo tulemaan ovista ja ikkunoista..
 
lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Hossa lähti sitten. Vaihdossa tuli mielestä oikein hyvä kaksikko Savon suunnalta, sillä viimeaikoina otteitaan parantanut ja aloituksiakin napsiva Claude Giroux liittyi joukkueeseeni yhdessä Ottawan kovaotteisen Carknerin kanssa.

Lisää treidejä tullee vielä myöhemmin.
 
Linjatuomari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuli hyväksyttyä sitten toinenkin kauppa, jossa loukkaantunut Alfredsson matkaa Niinivaaraan ja sieltä tännepäin RW-pulaa paikkaamaan saapuu kaksikko J.P Dumont ja Dan Sexton.

Nyt on tuo RW-osasto taas ainakin numeerisesti kunnossa, joten suurta tarvetta ei enää kaupoille ole, vaan tällä miehistöllä lähdetään vielä epätoivoiseen taisteluun playoff-paikasta.
 
AnFa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Tuli hyväksyttyä sitten toinenkin kauppa, jossa loukkaantunut Alfredsson matkaa Niinivaaraan ja sieltä tännepäin RW-pulaa paikkaamaan saapuu kaksikko J.P Dumont ja Dan Sexton.

Tämä on varmaankin win-win treidi kunhan vain Alfredssonin toipumisaika ei ala venymään tuosta 4-6 viikosta. Dufvan armeija saa heti tehopisteitä taisteluun pudostuspelipaikasta ja itse kovan pelaajan loppukaudeksi.

Nyt on haussa vielä yksi LW ja vaihdossa tarjottaisiin RW. Siellä on tarjolla Gaborik, Kessel, Setoguchi, Alfredsson (IR) ja Franzen (IR) (Alfredsson ja Seto sitten kun Bosco palaa lomilta ja kuittaa treidit). Tarvittaessa kauppaa tasoitellaan toisilla pareilla suuntaan tai toiseen. Tämän lisäksi taklaukset ja aloitusvoitot kiinnostavat kategorioista.

Lisäksi, jos jotain kiinnostaa laajentaa vielä materiaaliaan ns. kaksi yhteen treidillä niin kannattaa ehdotella.

edit. typo
 
Viimeksi muokattu:

Linjatuomari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Viime viikko päättyi sitten ehkä toivottua hivenen niukempaan 9-8 voittoon Jaffalan Jokereista. Mutta eipähän noita voittoja ole mitenkään liikaa tällä kaudella esiintynyt, joten en kyllä valita.

Sijoitus on tällä hetkellä viidestoista, joten eihän tämä ihan putkeen ole mennyt, ja pudotuspelipaikan saavuttaminen vaatisi lähes nappiin mennyttä loppukautta.

Tällä viikolla vastaan uivat Hait Savosta. Saapa nähdä miten poikien käy.
 
Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Joukkueen hyvät otteet ovat jatkuneet managerin talvilomankin aikana ja tuloksena viimeiseltä kahdelta viikolta on 11-5 ja 12-4 voitot ja kärkisija edelleen hallussa.

Jouluviikolla saatiin kaadettua Flyersit 11-5 lukemin. Veskarit olivat tuttuun tapaan pääroolissa voitossani hoitamalla oman osuutensa 5-0. Kenttäpelaajilla ei sitä vastoin oikein kulkenut, mutta voittivat kuitenkin oman osuutensa 6-5 vaikka sieltä esim. Phaneuf ja Michalek nollilla pelailivatkin.

Viime viikolta otettiin puolestaan 12-4 voitto ClockTouched Rangerseista. Jälleen veskarit olivat pääosassa hoitamalla osuutensa 5-0, tosin sitä huomattavasti auttoi se ettei vastustajan veskarit pelanneet peliäkään. Tehopisteiden osalta oli heikko viikko, maaleja syntyi ainoastaan 4 kappaletta, mutta sieltä saatiin onneksi näistä muista kategorioista voittoja (jäähyt, peliaika, aloitukset, taklaukset, blokit, laukaukset, pakkien pisteet). Phaneuf ja Michalek jälleen nollilla, lisäksi Phaneuf meni vielä loukkaantumaan. Lisäksi Brown jäi nollille ja ainoastaan Tyutin tehoili kolmen pisteen edestä, eli paljon jäi parantamisen varaa vielä.
 
McJokke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Sharks, Pelaajat: Joe Thornton,Ron Hextal
Tällä viikolla vastaan uivat Hait Savosta. Saapa nähdä miten poikien käy.

Hai poikienhan kävi loppujen lopuksi hyvin. 11-7 voitto siis Sharkseille.
Maalivahdeilta loistava viikko 6-0 voitto sieltä. Leighton on ollut hyvä nosto waivereista. Nollapeli tällä viikolla ja päästetyt pysyi alle kahden ja torjunta % yli 90.

Pelaajisto oli vaikeuksissa kuten aina, mutta viimeisessä matsissa Dvorakin hattutemppu käänsi sarjan minulle. Ennen Pens - Panthers ottelua tilanne taisi olla 10-10 tasan, mutta Dvorakin laukaukset ja kolme maalia käänsivät kuitenkin muutaman tilaston oikeaan suuntaan ja näin saatiin voitto.

Seuraavana sitten Boscon pingviinit vastassa ja selkäsauna voi olla tulossa jos pelaajisto jatkaa epävarmoja otteita. Altavastaajana lähdetään, mutta ihmeitä on tapahtunut kauden aikana ennenkin. Suurimpana ehkä voitto Gere Gerbilseistä vuoden lopun tynkäviikolta.

---
Joukkue alkaa olla aikalailla kasassa ja treideille ei ole suurempaa tarvetta, joten jos laittaa ehdotuksia sen täytyy olla todella hyvä jotta siihen suostutaan.
Travis Zajac ei valitettavasti riitä olympia Bergeroniin vaihdossa.
 
Linjatuomari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hai poikienhan kävi loppujen lopuksi hyvin. 11-7 voitto siis Sharkseille.
Maalivahdeilta loistava viikko 6-0 voitto sieltä. Leighton on ollut hyvä nosto waivereista. Nollapeli tällä viikolla ja päästetyt pysyi alle kahden ja torjunta % yli 90.

Pelaajisto oli vaikeuksissa kuten aina, mutta viimeisessä matsissa Dvorakin hattutemppu käänsi sarjan minulle. Ennen Pens - Panthers ottelua tilanne taisi olla 10-10 tasan, mutta Dvorakin laukaukset ja kolme maalia käänsivät kuitenkin muutaman tilaston oikeaan suuntaan ja näin saatiin voitto.

Joo näinhän siinä sitten kävi että turpiin tuli. Vielä ennen eilisen pelejä numerot taisivat olla nuo samat mutta toisinpäin, ja aikaisemmin johdin jopa enemmän, mutta tosiaan tuo viime yö ja erityisesti Dvorakin panos käänsi tuloksen siihen suuntaan, joten orastavaa voittoputkea ei päästy jatkamaan.

Seuraavaksi vastaan asettuu sitten Hockey Mullets.
 
Cube

Jäsen
Gere Gerbilsillä on pari laituria palaamassa kentälle IR-listalta, joten kaupalle voisi olla tarvetta. Eli jonkinlaista kaksi yhteen (tai kolme kahteen) -tyylistä kauppaa olen hakemassa. Myös loukkaantuneita pelaajia voin ottaa, koska tosiaan IR-lista tyhjenee ainakin hetkellisesti kokonaan.

Mieluiten luopuisin yhdestä sentteristä (JStaal tai Perverley lähinnä), vaikka EStaalin siirtyminen laituriksi onkin tiputtanut aloitustilastoja todella paljon. Myös laitureita on aika paljon, mutta laatu on sillä osastolla heikompaa. JStaal/Pevreley + Trent Hunter vaihdossa Hunteria parempaan laituriin voisi esimerkiksi kiinnostaa.

Myös maalivahdille olisi joukkueessa suurta tarvetta, mutta sellaisen perään haihattelu on tässä vaiheessa vähän turhaa, koska lähinnä kiinnostaisi tasokas ykkösveska. Keskinkertaisia maalivahteja on jo kolme.
 
Fingerpori

Jäsen
Suosikkijoukkue
kärpät
Kaupan olis nyt Tehopakkia Dan Boyle on pyytänyt treidiä ja sen tulee saamaan kunhan tarjous muuten miellyttää. Eli tehokasta laituria olis hakusessa, ei puolella väliä.Isompikin kauppa kelpaa vallan hyvin.
 
Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Savo Sharksit kaatuivat tasaisen taiston jälkeen 11-9 lukemin. Viikko nyt ei mitenkään erityisen hyvin sujunut, mutta onneksi peliesitykset riittivät kuitenkin voittoon saakka. Michalekin meni loukkaantumaan, mutta se nyt on melko yhdentekevää. Nuo 1+1 tehot viimeisiin 19 peliin kun ovat helposti korvattavissa vapaista pelaajista nostettavalla turhakkeella.

Seuraavaksi sitten vuorossa ottelu Smythe divisioonan ykköstä Hockey Mulletsia vastaan.
 
McJokke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Sharks, Pelaajat: Joe Thornton,Ron Hextal
Nyt olisi maalivahtia kaupan. Suht paljon pelaava, vaihtevalla menestyksellä torjuva ykkösveskari.

Eikun tarjouksia tulemaan!!!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös