ESPN Fantasy Hockey 2012-13

  • 20 867
  • 237
Kilimanjaro Athletics Clubin kausi päättyi taas liian aikaisin kun lähtö kesälomille tuli jo pleijareiden ekalla kierroksella Otaniemi Oxenin toimesta. Kauteen osui vain kolme tappiota (joista viimeinen siis pleijareissa), mutta eipä se paljoa lämmitä kun kausi päättyy siinä vaiheessa kun mestaruuksia aletaan ratkomaan.

Kausi kulminoitui maalivahtipeliin (siis siihen ettei sitä ollut). Kaiken huippuna pleijarien ekalla kierroksella en saanut yhtään ottelua tai torjuntaa kolmelta maalivahdiltani, joten matchup oli sitä myöten taputeltu.

Kiitokset kuitenkin kaikille (paitsi kahdelle vätykselle) managereille ja erityisesti GaD...Ralphille homman pyörittämisestä. Jos pitäisi veikata, niin uskoisin runkosarjan voittaneen Team UpiKin vievän koko roskan. Pieni betsi myös Winnipeg Ollille, joka on vetänyt loppukauden aika satumaisesti.

Ensi kaudella uusiksi, kai.
 

Frostburn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs, HPK
Jahas, jäi sitten 2 maalia tilastoimatta, kun en muistanut laittaneeni waiver claimin Zuccarelloon ja mies oli sitten jäänyt penkille. Noh, Rangersilla on vielä 2 peliä joten ehkä sieltä tulee vielä lisää tehoja. Vaikuttaa kyllä vahvasti siltä, että pronssimatsi kutsuu joka tapauksessa - sen verran kovassa vedossa tuo Ollin nippu tällä hetkellä on. Maalivahdeille saan kyllä startit täyteen, mutta kaikella todennäköisyydellä ne jäävät neljään ja häviän sitä myötä ne sekä torjunnat. Seuraavalla kierroksella olenkin sitten noissa vahvoilla Bostonin otteluruuhkan ansiosta.
 

Frostburn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs, HPK
Oxen laittoi välieräsarjan lopussa vielä todella tiukaksi Raskin pidettyä nollat Floridaa vastaan. Paikka auringossa jäi lopulta vajaan minuutin päähän, kun Jeff Carter iski Dallasia vastaan voittomaalin ja täten Ollin Quickille voiton. Vähän jäi harmittamaan tuo Bostonin pommijupakka, kun sen takia hävisin startit ja luultavasti myös voitot tässä sarjassa. Runkosarjaan nähden paikka neljän parhaan joukossa on joukkueeltani erinomainen saavutus ja tyytyväinen olen kauteen vaihtelevien vaiheiden jälkeen joka tapauksessa. Seuraavana vastaan asettuu Team Tykki ja mitalia lähden heitä vastaan tavoittelemaan. Bostonin otteluruuhka tietää ainakin maalivahtiosastolle hyvää, joten luottavaisin mielin olen liikkeellä.
 

Ralph

Jäsen
Ballclub voittoon Rangersista. Ihan hyvä matchup kaikin puolin minulta ja 11-6-4 voitto siis plakkariin. Tämänkertaiset kolme parasta pelaajaani olivat:

Blake Wheeler, 2+5, +5, 2 PPA, 21:22, 8 SOG & 14 HIT
Alex Pietrangelo, 0+4, +2, 24:51, 9 SOG & 11 BLK
Bryan Little, 1+3, +4, 35 FOW, 22:41, 9 SOG & 5 BLK

Sijoista 5-6 pelaan sitten ensi viikolla, viimeisellä viikolla, Sharp Dressed Blues Brothersia vastaan. Edellinen kohtaaminen meni minulle, toivottavasti tämäkin niin pääsen viidenneksi lopullisessa taulukossa. Minulla maalivahtien DTD-huolet alkaa olla ohi, se on hyvä.
 

Ralph

Jäsen
Ballclubin lopullinen ryhmä valmis, kun Nikita Nikitin sai lähteä. Ei mitään käyttöä, Columbus pelaa enää kahtena päivänä ja kumpanakin minulla on kuusi muuta puolustajaa, lisäksi Nikitin on DTD. Tällä ryhmällä sitten nappaamaan vitossija:

Matt Duchene - Mike Ribeiro - Blake Wheeler
Daniel Sedin - David Krejci - Rich Peverley
Alexander Steen - Bryan Little - Tyler Kennedy
Clarke MacArthur - Shawn Horcoff - Adam Burish
(+ Justin Abdelkader, Adam Hall, Teemu Hartikainen & Ben Street)

Josh Gorges - Alex Pietrangelo
Eric Brewer - John Carlson
Andy Greene - Zbynek Michalek
(+ Mark Stuart)

Kari Lehtonen
Ondrej Pavelec
(+ Dan Ellis)

IR: Derek Dorsett (RW) & Cam Ward (G)

Aika heppoinenhan tuo kokoonpano on, mutta jos se riittää vitossijaan niin olen tyytyväinen.
 

Frostburn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs, HPK
Kausi on nyt sitten paketissa ja Oxen nappasi lopulta pronssimitalit itselleen luvuin 14-6-1. Vaihtelevasti sujuneen runkosarjan jälkeen olen todella tyytyväinen joukkueen playoff-menestykseen. Finaalipaikkakin jäi yhden kategoriavoiton päähän, mutta siellä olisi tullut UpiKi:lta kylmää kyytiä. Ensi kaudeksi (toivottavasti sellainen tulee) tavoitteena on mitalin värin kirkastaminen. Draftista tuli tälle kaudelle napattua hieman turhan paljon kysymysmerkkejä, mutta onneksi vapaista saadut pelurit paikkasivat tällä kertaa pronssin arvoisesti. Kiitoksia kaikille liigaan osallistuneille managereille (pl. kaksi nimeltämainitsematonta jotka jättivät hyvissä ajoin homman kesken) ja erityiskiitos Ralphille koko roskan järjestämisestä ja hallinnoinnista!
 

Ralph

Jäsen
Lopullinen sijoitus minulle kuusi, 8-12-1 turpaan viimeisestä matchupista. Onnea Team UpiKille voitosta. Ja kyllä, ensi kaudella mennään taas mikäli on minusta kiinni. Viimeisen matchupin kolme parasta pelaajaani:

Blake Wheeler, 2+0, 20:05, 12 SOG, 10 HIT & 4 BLK
Justin Abdelkader, 1+1, +4, 4 PIM, 14:53, 10 SOG & 11 HIT
Zbynek Michalek, 0+0, 21:18, 9 SOG, 9 HIT & 10 BLK

Ja lopullinen top-5:

1. Matt Duchene, 12p
2. Blake Wheeler, 10p
3. John Carlson, 8p
4. David Krejci, 7p
Alex Pietrangelo 7p
(Krejcilla ja Pietrangelolla molemmille yksi ykkös- ja kaksi kakkossijaa)

Minun joukkueessa vilisi kauden aikana eniten pelaajia ja loppukaudesta kun olin jo ulkona mitalitaisteluista, päätin katsoa että saan jokaisesta joukkueesta vähintään kaksi pelaajaa kauden aikana riveihini. Lopulta 95 pelaajaa kävivät kokeilemassa Ballclub:ssa, 13 viikon aikana.
ANA: Allen & Lovejoy
BOS: Ference, Krejci & Peverley
BUF: Kaleta & Porter
CGY: Butler & Street
CAR: Brent, Ellis, LaRose & Ward
CHI: Bolland & Hjalmarsson
COL: Duchene, Hunwick, Malone, Palushaj & Sgarbossa
CBJ: MacKenzie, Nikitin & Prout
DAL: Bachman, Lehtonen, Morrow, Oleksiak & Smith
DET: Abdelkader, Kindl & Lashoff
EDM: Fistric, Hartikainen, Horcoff, Jones & Potter
FLA: Brennan & Upshall
LAK: Fraser, Lewis & Toffoli
MIN: Cullen & Mitchell
MTL: Emelin & Gorges
NSH: Bartley, Beck, Blum, Gaustad, Halischuk & Klein
NJD: Bernier, Butler, Carter, Fayne, Gionta & Greene
NYI: Hickey & McDonald
NYR: Dorsett & Powe
OTT: Benoit, Dziurzynski & O'Brien
PHI: Coburn & Hall
PHX: Johnson, LaBarbera, Michalek & Schlemko
PIT: Jeffrey & Kennedy
SJS: Braun, Burish & Kennedy
STL: Pietrangelo, Polak & Steen
TBL: Brewer & Palat
TOR: Hamilton, MacArthur, O'Byrne & Reimer
VAN: Schroeder, Sedin & Weise
WSH: Carlson, Ribiero & Ward
WPG: Little, Pavelec, Santorelli, Stuart & Wheeler

Justin Abdelkader, DET
Bryan Allen, ANA
Richard Bachman, DAL
Victor Bartley, NSH
Taylor Beck, NSH

Andre Benoit, OTT
Steve Bernier, NJD
Jonathon Blum, NSH
Dave Bolland, CHI
Justin Braun, SJS
T.J. Brennan, FLA
Tim Brent, CAR
Eric Brewer, TBL
Adam Burish, SJS
Bobby Butler, NJD

Chris Butler, CGY
John Carlson, WSH
Ryan Carter, NJD
Brandon Coburn, PHI
Matt Cullen, MIN
Derek Dorsett, NYR
Matt Duchene, COL
David Dziurzynski, OTT
Dan Ellis, CAR
Alexei Emelin, MTL

Mark Fayne, NJD
Andrew Ference, BOS
Mark Fistric, EDM
Colin Fraser, LAK
Paul Gaustad, NSH
Stephen Gionta, NJD
Josh Gorges, MTL
Andy Greene, NJD
Matt Halischuk, NSH
Adam Hall, PHI

Ryan Hamilton, TOR
Teemu Hartikainen, EDM
Thomas Hickey, NYI
Niklas Hjalmarsson, CHI
Shawn Horcoff, EDM
Matt Hunwick, COL
Dustin Jeffrey, PIT
Chad Johnson, PHX
Ryan Jones, EDM
Patrick Kaleta, BUF

Tim Kennedy, SJS
Tyler Kennedy, PIT
Jakub Kindl, DET
Kevin Klein, NSH
David Krejci, BOS
Jason LaBarbera, PHX
Chad LaRose, CAR
Brian Lashoff, DET
Trevor Lewis, LAK
Kari Lehtonen, DAL

Bryan Little, WPG
Ben Lovejoy, ANA
Clarke MacArthur, TOR
Derek MacKenzie, CBJ
Brad Malone, COL
Colin McDonald, NYI
Zbynek Michalek, PHX
Torrey Mitchell, MIN
Brenden Morrow, DAL
Nikita Nikitin, CBJ

Jamie Oleksiak, DAL
Jim O'Brien, OTT
Ryan O'Byrne, TOR
Ondrej Palat, TBL
Aaron Palushaj, COL
Ondrej Pavelec, WPG
Rich Peverley, BOS
Alex Pietrangelo, STL
Roman Polak, STL
Kevin Porter, BUF

Corey Potter, EDM
Darroll Powe, NYR
Dalton Prout, CBJ
James Reimer, TOR
Mike Ribeiro, WSH
Mike Santorelli, WPG
Jordan Schroeder, VAN
David Schlemko, PHX
Daniel Sedin, VAN
Michael Sgarbosssa, COL

Reilly Smith, DAL
Alexander Steen, STL
Ben Street, CGY
Mark Stuart, WPG
Tyler Toffoli, LAK
Scottie Upshall, FLA
Cam Ward, CAR
Joel Ward, WSH
Dylan Weise, VAN
Blake Wheeler, WPG

Kiitos kaikille mukana olijoille ja toivottavasti ensi kaudeksi saadaan 20 aktiivista pelaajaa. Voin jatkaa komissaarina jos muille passaa.
 

McJokke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Sharks, Pelaajat: Joe Thornton,Ron Hextal
Kiitos kaikille mukana olijoille ja toivottavasti ensi kaudeksi saadaan 20 aktiivista pelaajaa. Voin jatkaa komissaarina jos muille passaa.

Kun tuossa muutkin liigat alkaa nostaa päätään niin vieläkö Ralpin tarjous on voimassa?`Kai sä jatkat?

Eiköhän aleta osallistujia keräämään kasaan!
 

Ralph

Jäsen
Eiköhän aleta osallistujia keräämään kasaan!

Voisi juu alkaa ilmoittamaan, onko mielenkiintoa jatkaa tulevalla kaudella. Kaikesta päätellen McJokke jatkaa, kuten minäkin. Lisäksi Petro ilmaissut mielenkiinnosta, onhan 3/20 jo jotain.
 

LostHorizon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche, Real Madrid
Mukaan, kokemusta on ESPN:n versiosta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös