Entiset Pelikaanit maailmalla

  • 1 051 682
  • 3 172

Janez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
Näin ei-sisäpiiriläisen yhteistyökumppanin näkökulmasta toimiston toiminta on kyllä ottanut valovuosien loikan eteenpäin Kolun lähdettyä. Viime kaudella ekaa kertaa vuosiin tuntui siltä, että seura oikeesti välittää yhteistyökumppaneistaan. Yhteistyötä on tehty rakkaudesta seuraan aina liiganoususta asti, mutta viime kaudella luotiin ekaa kertaa yhteisöllinen, lämmin ja ennen kaikkea molempiin suuntiin kunnioittava ilmapiiri.
Tästä iso kiitos Jari Pohjoselle joka nyt ei enää kuvioissa olekaan.
 

Arsi Haakana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
Säästä nämä tonne Nurmisen ryhmään. Voi luoja sentään. Todella raivostuttavaa lukea jatkoajan Pelicans-osastoa nykyään, kun ketjusta tai käsiteltävästä aiheesta riippumatta viestit ja niiden sisältö on aina tätä samaa.
No jos välttämättä haluaa ummistaa silmänsä organisaation oikeilta ongelmakohdilta niin voidaanhan me toki jatkossa elää kiltisti mukavassa kuplassa ja todeta että kaikki on hyvin, organisaatio toimii terveesti ja todeta keväisin että tässä sitä taas ollaan, samassa tilanteessa kun aiempinakin vuosina.

Jos asioista ei halua puhua niiden omilla nimillä.
 

Jahva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ei nyt välttämättä haluta ummistaa silmiä ja mukava tietää ongelmakohdista, mutta jos asiaa toistaa kokoajan ja ihan jokaisessa asiayhteydessä niin alkaahan se tulla jo vähän korvista ulos. Asia on varsin selväksi jo tullut aikoja sitten. En kuuntele samaa musiikkiakaan vuotta putkeen.
 

surfa

Jäsen
No jos välttämättä haluaa ummistaa silmänsä organisaation oikeilta ongelmakohdilta niin voidaanhan me toki jatkossa elää kiltisti mukavassa kuplassa ja todeta että kaikki on hyvin, organisaatio toimii terveesti ja todeta keväisin että tässä sitä taas ollaan, samassa tilanteessa kun aiempinakin vuosina.

Jos asioista ei halua puhua niiden omilla nimillä.
Joo. Pasi on paska. Saadaanko seuraava biisi?

Ja ei, ei ole kysymys vieläkään siitä mikä on totta ja mikä ei, mutta se Paskapasi nyt kuitenkin omistaa suurimman osan seurasta ja sen mukaan nyt vaan pitää elää. Ei jaksaisi aina tätä samaa laulua, kun ei täällä kuitenkaan mitään voida muuttaa. Mieluummin lukisi jotain jääkiekkoon, pelaajiin tai valmentajiin tai ihan mihin tahansa liittyvää.

Haukutaan vaikka vaihtelun vuoksi Pekko-Park. Onko joku käynyt siellä?
 

nipsu11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Mistä tämä Pasi Jong Un:in ryhmä löytyy ??
Ryhmä - ketju, mitä näitä nyt on suomenkielen sanoja...
"Pasi Nurminen - Kuningas Lahesta" -ketjuun viittasin. Toki myös Vitutusketju ois tälle yhteen biisiin jumahtaneelle levylle osuva valinta
 

Bobby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ryhmä - ketju, mitä näitä nyt on suomenkielen sanoja...
"Pasi Nurminen - Kuningas Lahesta" -ketjuun viittasin. Toki myös Vitutusketju ois tälle yhteen biisiin jumahtaneelle levylle osuva valinta

Ihan aiheesta se levy on siinä biisissä repeatilla, kun hänellä on tietoa asiasta enemmän kun meillä, ja helvetin hyvä niin.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Voisiko joku Pelsuja seuraava kertoa lyhyesti millainen oli Ässiin huhutun Laakson viime kausi? Pelejä kertyi runkosarjassa vain 38, oliko usein loukkaantuneena vai kerralla pidemmän pätkän? Onko luistimilla millainen, jäähymääristä päätellen ei sentään ole koko aikaa virveli kainalossa.
 

Lahelainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, sympatiat SaiPa
Voisiko joku Pelsuja seuraava kertoa lyhyesti millainen oli Ässiin huhutun Laakson viime kausi? Pelejä kertyi runkosarjassa vain 38, oliko usein loukkaantuneena vai kerralla pidemmän pätkän? Onko luistimilla millainen, jäähymääristä päätellen ei sentään ole koko aikaa virveli kainalossa.
Oli muistaakseni ainakin viiden ottelun pelikiellossa ja yhden kerran loukkaantuneena. Ihan normaali pakki, ei mitään ihmeellistä. Aiempi kokemus antaa odottaa liikoja, ei mielestäni mitenkään erotu joukosta. Ei pelannut meillä ylivoimaa eikä alivoimaa.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Aiempi kokemus antaa odottaa liikoja, ei mielestäni mitenkään erotu joukosta. Ei pelannut meillä ylivoimaa eikä alivoimaa.

Toisaalta kolmosparin peruspakille on hyväkin, jossei erotu kentällä hyvässä eikä varsinkaan pahassa. Katsotaan nyt ensin tuleeko Laakso vai jääkö (toivottavasti) vain huhuilun asteelle.
 
No jos välttämättä haluaa ummistaa silmänsä organisaation oikeilta ongelmakohdilta niin voidaanhan me toki jatkossa elää kiltisti mukavassa kuplassa ja todeta että kaikki on hyvin, organisaatio toimii terveesti ja todeta keväisin että tässä sitä taas ollaan, samassa tilanteessa kun aiempinakin vuosina.

Eihän tässä itseasiassa olla samassa tilanteessa kuin ennen aiempina vuosina. Ennen kuin Nurminen tuli puikkoihin oltiin yleensä jumboja tai tiputtiin erilaisilla nimivirityksillä.
 

Arsi Haakana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
Oli muuten aikoinaan Suomen lupaavimpia koutseja, kunnes tuli Lahteen ja Nupe pilas taas kaiken.

Vakavasti ottaen ihan siistiä nähdä miten ukko tullut eteenpäin. Tietty saunakerhofibahan tässä on, mutta katsotaan ensin ja tuomitaan sitten.
Nupe ei tuolloin ollut hommissa, eikä pääomistaja ":)".

Lämsä on liiton ja Erkan miehiä, mulla jäi silloin aikoinaan vähän sellainen haisu että sai liikaa liian nopeasti. Jokerit -kauden runkosarjan voittokaan ei liiemmin vakuuttanut, se oli Erik Karlssonin dominanssin ja muun joukkueen saavutus, pelaaminen itsessään ei hivellyt silmiä eikä sitten hivellyt sitäkään vähää Pelicansissa.

Siltä kaudelta jäi esimerkiksi hyvin mieleen kun Michal Repikin tasonen jätkä pelaa täällä ja oli aivan loppuun turhautunut kun koutsi ei anna mitään vapauksia kentällä.

Mutta mielenkiintoista nähdä miten Lämä on sen jälkeen kehittynyt, olisihan se hienoa nähdä kotikylän poika pokkaamassa maailmanmestaruuksia maajoukkueessa.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa

Turkoosisalpa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Olki-Jussi teki NHL-sopparin! Miten näissä nyt meni, kun on pelannut 3 kautta KHL:ää Pelsujen jälkeen, että onko vielä saumoja saada jotain korvauksia? Paitsi, että taisi pelata jo AHL:ää yms nuorempana, eli se taisikin mennä jo siinä…
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: aave
Suosikkijoukkue
Turkoosi kevät 2024, Dallas Stars, Leksands IF
Onnittelut Olkijussille! Vahvasti sujuneiden MM-kisojen jälkeen osasin oikeastaan odottaakin NHL-sopparia.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: aave
Lambert on aika kovassa syöksyssä rankingissa. Ei olisi kamala yllätys vaikka menisi vasta kolmannella kierroksella.

Tässä tuoretta arviota TSN:n Share Wrigthilta: 'I never considered another player at No. 1' - Wright locked in atop final Craig's List - TSN.ca

En tiedä olisiko se asiaa muuttanut mutta tuskin ainakaan auttanut tämä oletettu faijan sohlaaminen ja seurojen vaihto. 4 kertaa uuteen seuraan sopeutuminen vaikka jannu ei ole edes 18v.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös