Mainos

Entä jos?

  • 35 416
  • 225
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Entä jos Eteläpäädyn tifo olisi roihahtanut palamaan ja räjähtänyt sen kilotonniluokan bensaräjähdyksellä, että Pasilan ratapihaa ja Töölönlahtea nuolevien, meripihkaa kauniisti tummuvassa Suomen syysillassa kajastavien liekkien kelmeä, lähes romanttinen hohde olisi värjännyt taivaanrannan Pohjoiskalotilla asti hennon oranssiksi samalla, kun tuhkasade olisi langennut runollisesti, kauniisti ja kiireettä, kuin ujostellen, ihmisten ylle?
 
Viimeksi muokattu:

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Jossitteluhan on aina äärimmäisen kivaa ja nyt heitänkin yhden skenaarion: Entä jos jääkiekkoon olisi 1990-luvun alkupuolella syntynyt ihan oikeasti vakavasti otettava euroliiga, jossa lähes kaikki eurooppalaiset huiput Ovetshkin, Sedinien, Jagrin ja suomalaisten johdolla pelaisivat? Arvelen, että tämä olisi ollut eräänlaista jatkumoa NL/NHL -vastakkainasettelulle, nyt osapuolina olisivat vain olleet kaksi kiekkoliigaa.

Olympialaisissa tuskin oltaisiin koskaan nähty kaikkia maailman parhaita vaan edelleen pelattaisiin vuotuisia MM-kisoja ja säännöllisin väliajoin Canada Cupia, jossa NHL-miehiä pursuavat USA ja Kanada kohtaisivat Euroliigan pelaajista koostuvat Ruotsin, Suomen, Venäjän ja Tshekin.
 

godofthunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Detroit Red Wings
Entä jos, viimeyönä olisikin pudotettu Helsingin edustalla oikeita syvyyspommeja noiden käsipanosten sijasta ?
Minkälaista uutisointia olisi mahdettu päivän aviiseissa lukea ? Ja missä mielentilassa lukijat mahdollisesti olisivat ? Ehkäpä haen toisen kupin kahvia, ja tupaikoin ihan rauhassa....
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Entä jos Suomi ja Norja muodostaisivat liittovaltion?
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Sellainen olisi mahdollista vain siinä tapauksessa, että Ruotsi muodostaisi sen ensin.

Totta. Mutta eikö sittenkin olisi syytä kysyä ensin Venäjän mielipide asiasta? Toisaalta kannattaako edes kysyä, ettei vaan ärsytetä?

Entä jos Suomi olisikin Suur-Suomi?
 

Lunatico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Entäs jos Suomesta tehdään USA:n 51:s osavaltio? Meininki ainakin on jo kuin Jenkeissä, joten?
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Totta. Mutta eikö sittenkin olisi syytä kysyä ensin Venäjän mielipide asiasta? Toisaalta kannattaako edes kysyä, ettei vaan ärsytetä?

Entä jos Suomi olisikin Suur-Suomi?
Vastaan kaikkiin kolmeen kysymykseen seuraavalla tarinalla: kun Neuvostoliitto ehdotti eräänkin epävirallisen kerran Suomelle YYA-sopimuksen mukaisia konsultaatioita eräistä toimenpiteistä, joiden mukaiset aluejärjestelyt olisivat voineet johtaa äärimuodossaan rajaviivan poistamiseen maiden väliltä, presidentti Kekkosen kerrotaan kieltäytyneen ajatuksesta toteamalla, että "kyllä sellainen maa olisi liian suuri minulle hallittavaksi".

Paasikiven-Kekkosen -linjan mukaista ulkopoliittista doktriinia voitaisiinkin - näin sivumennen sanoen - päivittää ATK- ja avaruusaikaan muodossa "Sitä kuusta kuuleminen, joka maasta radiosignaaliviestejä lähettää."
 

Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Entä jos Olli Jokinen olisikin saanut kiekon maaliin Torinossa?
Entä jos Olli Jokisen +- - tilasto olisi yhtä paljon plussalla mitä se on nyt?
Entä jos JYPin johto ei olisi munannut Perriniä Tepsiin?
Entä jos Jagr ei olisi piipahtanut KHL:ssä, olisiko hän edelleen pelaamassa NHL:ää vielä kovemmilla pisteillä?

Entä jos Latvala ei olisi ajanut ulos Saksassa 2014 roimasta johdosta? (olisiko mahdollisesti olut paremmat saumat mestaruuteen?)
Entä jos Grönholm ei olisi kaatanut Fordiaan Australiassa 2006 niin että Loeb vei sairastuvalta mestaruuden?
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Entä jos JYPin johto ei olisi munannut Perriniä Tepsiin?

Legendaarinen Jyppiräppi olisi jäänyt syntymättä, ja eräs rakastettu nimimerkki olisi yhä palstan muonavahvuudessa.
 

Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Voi veljet. Oisko jossain vielä tallessa tuota. Oli melkoosta settiä.

Jyppiräppi

Viikset ajamatta, muutenki naamast ruma
Paita pois nii näkyy mätäpaiseiden suma
Entäs se ihottuma, tai ihon kovettuma
Nollast viitee asteikolla, oot vitu ruma

Oot miinuksella Etkä tuoksu haiset
Ei sust tuu mieleen ees miehekkäät naiset
Miehet karaiset - unohtuu muut scheisset
Voiks noi sun tissit ees olla lailliset

Niist tulee sakkoo ajattelen mari kakkoo
En panis niiden välii ellei olis ihan pakko
Pitää tyhjää pussit en muuten sua nussis
Kaksoissokkotutkimukses sua luultiin jussiks

Plasebokontrolloitunaki oot ku aikakoneen maki
Aiheutat vitun paha olo todellaki
Niinku bb-kaki julkisuudest ämmän haki
Vaik oisit pressa sun valkovuoto hapanta ku tsatziki


Kyl mä sua silti panisin jos oisin rumpuryhmäs
Ilmasel kausaril uisin sun hyhmäs
Tyhmyys voi sakottaa typeryyttä pakottaa
Maksettuu jengii on helppo kusettaa

Olepa hyvä.
 

avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimon Rakuunat
Entä jos toista maailmansotaa ei oltaisikaan koskaan käyty ja Suomi olisi edelleen se Suomi, missä on Viipuri, silloinen Suomen toiseksi suurin(?) kaupunki. Ja muutama muu isompi paikkakunta.

Entä jos ei mietitä sitä, että mitä kaikkea muuta sen jälkeen olisi tapahtunut, koska spekulatiivinen ketju olisi valovuoden pituinen.

Mutta entä jos näin olisi, mikä olisi Suomen Liigakartta tänä päivänä?

Olisiko Viipurin Reipas Viipurissa Hakametsän valtiaiden sijaan se suurin kestomenestyjä?
 

Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Totta kai olisi. Persut eivät saisi edustajiaan myöskään lävitse.
Toisaalta, jos tämä toteutuisi niin persujen edustajissa ei luultavasti olisi sellaista joka vaalivalvojaisissa vetäisi kunnon kännin päälle.
 

Lunatico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Entä jos homokärppäpelaajan tekemä käsimaali Lehtosen taakse Jokerit verkkoon, olisi hylätty game nelosessa vuonna 2003?
 

Rattlehead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gundit
Entä jos Kai Rautio olisi olemassa?
Entä jos Sir Pena olisi viiksetön kalju?
Entä jos Tami Tamminen olisi jääkiekkoleijona numero 69?
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Entä jos Kontiola, Niinimäki, Salmela ja Lindgren olisivat olleet himotreenaajia nuorina?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös