Englanti MM-kisoissa 2018 – mestarisuosikki

  • 26 927
  • 129

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
Ei ole. Ei edes pelipaikkansa TOP3. Helkkarin hyvä toki ja lähellä sitä.

Odotukset on toki ylitetty sijoituksellisti, koska harva uskoi Englannin yltävän välieriin. Silti on todettava, että onhan Englannilla käynyt kaamea munkki vastustajien suhteen. Harvoin MM-välieriin pääsyyn riittää voitot Pananasta, Tunisiasta, Kolumbiasta ja Ruotsista. Ilman James Rodriquezia pelaava Kolumbia kaatui vasta pilkuilla ja toista kohdattua kovaa maata eli Belgiaa vastaan tuli kuokkaan. Toki siinä pelissä Englannilla ei ollut ns. kaikki pelissä. MM-finaaliinkin riittää vielä voitto "vain" Kroatiasta.

Mua Englanti ei ole vielä erityisemmin vakuuttanut eikä materiaali ole hääppöinen. Esim. Englannin avauksesta menisi Ranskan avaukseen varmaankin tasan yksi pelaaja. Mutta jengillä on käynyt hyvä tuuri, se taitaa olla hyvin valmennettu ja se on onnistunut pelaamaan vähintään omalla hyvällä tasolla. Esim. Saksalta, Espanjalta ja Argentiinalta tämä oman hyvänkään tason saavuttaminen ei onnistunut. Siitä pisteet Englannille. Näillä evaillä se voi edetä jopa MM-finaaliin, mutta siltikään Englannissa ei kannata tehdä johtopäätöksiä, että maailman kärki alkaisi olla saavutettu ja kaikki on hyvin.

Nooh. Kane-kommentti Englanti-ketjuun sopivien värilasien kanssa. Top 3-kärki helposti kyllä tällä hetkellä maailmassa. Mutta mielipide-erot jne.

Niin kuin myös omassa tekstissä sanoin, näistä kisoista ei odotettu kummempia, eikä Englannissa tulla tekemään teikän pelkäämiä johtopäätöksiä. Ihan realistisesti sielläkin tiedetään tilanne, kuten myös tässä ketjussa.

Materiaalista ja vastustajista valittaminen taasen on suomalaisen tuttua vähättelyä. OK, kokematon joukkue, mutta kyllä siellä hyviä pelaajia on. Katsoo nyt vaikka ihan suoraan Valioliigan tasoa ja missä roolissa nämä pelaajat pelaavat. Nuoria ja suht kokemattomia kavereita tosiaan tällä tasolla. Kane, Sterling, Stones, Maguire, Trippier, Alli, Walker... ei tuo nyt kovin huonolta kuulosta.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Joo, ei Englannin menestystä tarvitse vähätellä. Isot maat ovat kaatuneet paljon heikompiinkin vastustajiin kuin Kolumbia tai Ruotsi, kun taas Englanti on edennyt yhdestä rankkukisasta huolimatta aika vaivatta eteenpäin. Hyvä turnaus joukkueelta ja ovat suorittaneet vakuuttavasti tasollaan.

Ei Englanti kuitenkaan mitään läpimurtoa maailman huipulle tehnyt. Näissä kisoissa riitti vähän vähempi ja käyttivät tilanteen hyväkseen. Ylemmän keskikastin maa edelleen, selvästi huippumaita perässä.
 
Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat, kehä-III:n ulkopuolinen Suomi
Mua Englanti ei ole vielä erityisemmin vakuuttanut eikä materiaali ole hääppöinen. Esim. Englannin avauksesta menisi Ranskan avaukseen varmaankin tasan yksi pelaaja. Mutta jengillä on käynyt hyvä tuuri, se taitaa olla hyvin valmennettu ja se on onnistunut pelaamaan vähintään omalla hyvällä tasolla. Esim. Saksalta, Espanjalta ja Argentiinalta tämä oman hyvänkään tason saavuttaminen ei onnistunut. Siitä pisteet Englannille. Näillä evaillä se voi edetä jopa MM-finaaliin, mutta siltikään Englannissa ei kannata tehdä johtopäätöksiä, että maailman kärki alkaisi olla saavutettu ja kaikki on hyvin.
Samaa mieltä. Mutta näkisin Englannin materiaalista puhuttaessa myös sellaisen kulman, että esim. Ranskan menestystä näissä kisoissa tuskin olisi horjuttanut sekään, jos heillä olisi maalissa Pickford, toppareina Stones ja Walker, laitapakkina Trippier ja Giroudin tilalla Kane, noin muutamina esimerkkeinä. Taso ei juuri laskisi ja se kertoo kyllä Englannin materiaalistakin.

En ole mikään Englanti-fani, mutta olen aina tykännyt siitä, miten varmasti ja huolella he hoitavat karsinnat. Siinä missä jotkut isot pelaavat Makedoniassa tasan (poislukien viime vuosien Belgia), Englantiin on voinut luottaa. Ja tämä on jäänyt Vakioveikkauksen sekä vedonlyöntien puolelta mieleen. Hyvä heittää lisämerkkejä Hollannille Armeniaa vastaan, kun Englannin voi "huoletta" niitata varmaksi.

Pronssia toivon Englannille Ranskaa vastaan. Belgian vuoro olisi nyt voittaa ja Kroatian joskus myöhemmin.
 
Fordél

Jäsen
Olisikohan muuten että tätä on myös vähän liioiteltu? Ruotsi oli tosiaan kevyt vastus eilen, mutta sen aiemmilta vastustajilta - ja Italialta - voi kysyä miten "kevyt" se heille oli. Ehkäpä siinä Ruotsin huonoudessa oli myös jotain Englannin hyvyyttä? Tilannehan on että se on nuori, nopea, taitava ja kurinalainen joukkue - jep, ei mitään kovin häikäisevää peliä eikä varmaan ole tällä hetkellä Belgian tai Ranskan tasolla, mutta en kyllä vähättelisi tämän vuoden Englantia.

Tottakai siinä oli Englannin hyvyyttä eikä tarkoitus ole vähätellä joukkuetta. Englanti on ihan itse pelannut itsensä välieriin. Se on pystynyt pitämään vähintäänkin tasonsa, toisin kuin moni muu iso maa. Eikä Englantia voida syyttää siitä, että vastustajien suhteen on käynyt hyvä flaksi. Kaiken keskellä on kuitenkin syytä muistaa realiteetit. Vaikka Valioliiga on kova sarja ja moni Englannin pelaaja pelaa siellä hyvässä roolissa, pelaajamateriaali on edelleen muita isoja maita jäljessä ja välieriin on edetty suht helpolla otteluohjelmalla.
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
LITmanen sen ääneensä sanoi, että nyt kun koko homma ei pyöri Beckhamin tai Rooneyn tukkalaitteiden ympärillä, niin joukkueelle pelaaminen on noussut keskiöön. Kanesta ei ylimielistä staraa saa, vaikka siihen olisi jo kannuksiakin. Kyle Walker, hieno mies. Otti normaalista poikkeavan ja ei niin näkyvän roolin alimpana lukkona, kun Maguire, Stones ja Trippier ovat nousseet parrasvaloihin.

Henkisesti Englanti on todella vahva, loistavaa työtä Southgatelta. Fat Samin konnuudet osoittautui todelliseksi onnenpotkuksi Three Lionsille.

Ainoa miinus Southgatelle menee peluutuksesta. Sterling pois ja Rashford tilalle, asap. Kari Eteläportti on tekemässä samaa virhettä, minkä Brasilian koutsi teki Jeesuksen kanssa. Firmino olisi pitänyt avauksessa alusta asti.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Peter Shilton oli Sky Newsin haastattelussa. Ei hän ole kuin vasta 68-vuotias.

Kyllä mä luulen, että Pickford torjuu kuitenkin loput matsit. Toivottavasti nyt olisi sitten sellainen juttu edessä, että ura ei lähtisi laskuun arvokisojen jälkeen, niin kuin suurimmalla osalla muista lähihistorian lädivahdeista. Pickfordilla voisi nimittäin hyvinkin olla vielä jopa sellaiset 12-15 vuotta mj-uraakin jäljellä.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Neljän vuoden päästä sama porukka voi olla kovassa iskussa, mutta surulliset paskakisat muistetaan aivan muusta kuin Englannin kannusta.
Joo, vituttaa nyt jo kisojen ajankohtakin. Ei sitä vaan pysty samoin paneutumaan kisoihin töiden pyöriessä, kuin vapaalla ollessa.
 
Fordél

Jäsen
Henkisesti Englanti on todella vahva, loistavaa työtä Southgatelta. Fat Samin konnuudet osoittautui todelliseksi onnenpotkuksi Three Lionsille.

Mun mielestä henkistä kanttia on vielä vaikea arvioida, koska sitä ei ole vielä koeteltu kuin yhden rankkarikisan verran. Mitä esim. tapahtuu, jos Kroatia tai finaalissa Belgia/Ranska menevät johtoasemaan tai jopa parin maalin johtoon? Riittäkö usko omaan tekemiseen ja säilyykö pelikuri?
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Mun mielestä henkistä kanttia on vielä vaikea arvioida, koska sitä ei ole vielä koeteltu kuin yhden rankkarikisan verran. Mitä esim. tapahtuu, jos Kroatia tai finaalissa Belgia/Ranska menevät johtoasemaan tai jopa parin maalin johtoon? Riittäkö usko omaan tekemiseen ja säilyykö pelikuri?

No kyllä siinä alkaa tulla toisaalta pelaajamateriaalikin kysymykseen. Ei se usko välttämättä lopu, taito onkin sitten toinen juttu.

En tiedä, olisiko tuo Kolumbia-matsi paljoakaan vittumaisempi voinut enää olla. Juuri se henkinen kantti tuossa oli äärimmäisellä koetuksella, mutta hienosti kesti lädien kasetti.

Mutta kova on seuraava vastus. Kroatia on myös käynyt kuoleman porteilla, mutta noussut ahdingosta. Ruotsi oli Englannille walk in the park, verrattuna siihen death matchiin, minkä Venäjä tarjoili Kroatialle. Katsotaan nyt sitten, mikä on meininki keskiviikkona? Kroatian ukot olivat kyllä aika romuna yks sun toinen ottelun jälkeen. On siinä huolto-osastolla riittänyt vipinää....
 
Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Gareth Southgate on sellainen nykyajan valmentaja ja johtaja yleensäkkin. Hyvin pelaajalähtöinen sympaattinen kaveri. Elää hetkessä ja se kaikki tarttuu ympärille. Ei huuda naama punaisena kentän laidalla vaan luottaa poikiin. aika vahva muutos perinteisiin brittivalmentajiin. Ainakin tällaisen kuvan olen hänestä saanut ja tälläisen tyypin voisi toivoa itsellekin valmentajaksi. Toki voi olla, että hän on omimmillaan juuri turnausvalmentajana. Olen kuitenkin perinpohjin ihastunut hänen tyyliinsä enkä vähiten niihin liiveihin.

Ja niin, tykkään tuosta joukkueestakin. Jotenkin se on niin kapteeninsa Harry Kanen ilmentymä. Ja Kane kapteenina varmaan viimeisen päälle joukkuepelaaja. Ei se tarvi mitään lävistyksiä tai hienoja kampauksia. Hän on Harry Kane juuri sellaisenaan ja sellaisenaan loistava pelaaja ja varmasti loistava tyyppikin.
 
VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
Guardiola-effect baby!

Pep dominoi Barcan kanssa Espanjassa -> Espanja dominoi Barcan rungolla ja kopioimalla pelityylin. 2 em-kultaa ja maailmanmestaruus.
Pep dominoi Bayernin kanssa Saksassa -> Bayernin runko, Löw siirtyy pallonhallintaan ja tuloksena maailmanmestaruus.
Pep dominoi Cityn kanssa Englannissa -> Cityn pelaajat isossa roolissa, Southgate ottanut vaikutteita Pepiltä ja tuloksena Englannin paras turnaus sitten vuoden 1966.

Scholeskin huomasi selkeän kaavan.
 
Suosikkijoukkue
Spartalaiset puukäsiajokoiragladiaattorit

Huikeeta. Vain sä voit vedellä näin vahvasti mutkat suoriksi kun se sopii sun pirtaan.
 
Outsider

Jäsen
Se juttu taisi mennä alunperin niin, että Pep on voittanut liigan = kyseinen maa voittaa mestaruuden. Cityn pelaajien isoa roolia tuossa kuviossa ei sitten enää kovin moni näekään.
 
Byvajet

Jäsen
Täytyy olla samaa mieltä alle lainatun Futisforumin mielipiteen kanssa. Englanti näytti paremmalta kuin oikeasti oli osaksi siksi, että se hävisi tahallaan Belgialle. Se takasi helpommat pelit.

Ei Kroatia olisi ollut näin vahvan oloinen, jos vastassa olisi ollut Belgia.

Koska suuria tippui varhain ja Englanti onnistui taktikoimaan, syntyi harha sen pystyvyydestä.

"Ainakin Brasiliaa, Belgiaa, Ranskaa, Argentiinaa, Meksikoa, Uruguayta ja Portugalia vastaan Englannille olisi tullut lähtö jo samantien jo kotiin."
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Ketjun nimen voi varmaan jo vaihtaa?

Tänä vuonna Englannin joukkue on ollut selvästi vähemmän ärsyttävä kuin yleensä, joten ei Englannin finaalipaikka olisi mitenkään vääryys ollut , koska tärkeintähän on toki se, ettei Ranska voita.

Harvinainen Englannin joukkue siinä suhteessa, että mukana on ollut nopeita kiitureita jotka osaavat pelata palloakin sen sijaan, että hyökkäyksessä olisi liuta pönäköitä, puoliksi alkoholisoituneita (täysalkoholismi koittaa vasta peliuran jälkeen) ja puoliksi lukutaidottomia pääpuskumörssäreitä ampumassa rankkareita taivaan tuuliin.

Toivottavasti Englanti vielä kokoaa itsensä pronssipeliin ja taistelee kunniakkaasti - ja häviää sen, koska ennemmin kuitenkin mitali sympaattiselle Belgialle.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Oh well, eivätköhän kaikki tienneet ettei se oikeasti ollut tulossa kotiin ja Kroatian taistelua ja Luka Modricia on pakko vain ihailla. Se mitä toivoisi on että Englanti olisi jatkossakin kilpailukykyinen ja jatkaisi tätä kehitystrendiä - joukkue ainakin on nuori ja valmentaja kerrankin sopiva tehtävään, että siinä mielessä näyttää hyvältä.
 
"Ainakin Brasiliaa, Belgiaa, Ranskaa, Argentiinaa, Meksikoa, Uruguayta ja Portugalia vastaan Englannille olisi tullut lähtö jo samantien jo kotiin."

Yksittäisessä ottelussa Englanti voi ihan hyvin voittaa minkä tahansa noista maista ja hävitä mille tahansa niistä. Meksikoa, Uruguayta ja Portugalia vastaan Englanti olisi ennakkosuosikki.
 
SamSal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vilpas
Hieno turnaus mr nice guyn johdolla ja kyllä se alkoi tuntumaan siltä, että voisiko se kuitenkin tulla kotiin. No ei tullut, mutta Southgaten Englanti on lupaavampi kuin aikoihin. Ei Hendersson mikään Beckhamin tasoinen johtaja ole, mutta kapteenin nauha kuuluisi hänelle.
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Southgate on muokannut Englannin hyvin pelaavaksi ja taitavasti palloa käsitteleväksi joukkueeksi, jolla on ollut tässä turnauksessa selvä identiteetti sekä arvot. Puolustus osoittautui pallon kanssa ajoittain hieman riskialttiiksi, mutta Kane ja erikoistilanteet kompensoivat tuota. Sen Big Samin kanssa oltaisiin jo hyvät ajat oltu laulukuorossa, mikään ei olisi muuttunut.

Tässä on nyt jatkoa ajatellen valtava mahdollisuus. Jos muutama britti lähtisi Serie A:han, La Ligaan tai vaikka Bundesliigaan pelaamaan, toisi se harmonisuutta maajoukkueeseenkin, nyt kun koko joukkue koostuu Valioliigasta.
 
Fordél

Jäsen
Mun mielestä henkistä kanttia on vielä vaikea arvioida, koska sitä ei ole vielä koeteltu kuin yhden rankkarikisan verran. Mitä esim. tapahtuu, jos Kroatia tai finaalissa Belgia/Ranska menevät johtoasemaan tai jopa parin maalin johtoon? Riittäkö usko omaan tekemiseen ja säilyykö pelikuri?

No eilen Englannin henkistä kanttia koeteltiin. Kroatian tasoituksen jälkeen peli näytti menevän sekaisin. Ei tiedetty, että mitä pitäisi tehdä. Vasta kun varsinainen peliaika päättyi ja Southgate pääsi kokoamaan joukkonsa sekä ohjeistamaan jengin uudestaan, peli alkoi taas sujua. Toki takkiinhan siitä lopulta tuli ja ihan ansaitusti.

Edelleen Englanti ei suuremmin vakuuttanut. Pettymys oli etenkin hyökkäyspeli. Erikoistilanteet olivat vaarallisia, mutta pelitilanteissa murtautuminen kunnon maalipaikoille oli vaikeaa. Vain yksi laukaukaus maalia kohti. Ja oliko koko turnauksessa vasta kymmeneksi eniten luotuja maalipaikkoja.

Pettymys oli eteeten se, kuinka kapteeni Kane katosi täysin kuvasta ratkaisuhetkillä. Nyt olisi tarvittu sitä modricmaista pelillistä johtajaa ja kaveria, joka vaikka väkisin raahaa jengiä perässään. Kanesta tai kenestäkään muusta englantilaisesta ei ollut tähän. Lopulta loppukirikin jäi olemattomaksi.

Englannilta tuloksellisesti hyvä turnaus, joka päättyy todennäköisesti neljänteen sijaan. Tuloksen takana on todennäköisesti kuitenkin vain voitot Panamasta, Tunisiasta, Kolumbiasta ja Ruotsista. Hyvistä maista se onnistunee kaatamaan vain vähän haaksirikkoituneen Kolumbian ja pataan tuli seka Belgialta että Kroatialta. Kun piti venyä ja kaataa kovia jengejä, Englanti ei siihen näyttänyt pystyvän.

En siis suuremmin hehkuttaisi Englannin suoritusta tässä turnauksessa. Hyvän joukkuepelin takia sitä tuskin mikään maa olisi pystynyt kunnolla höykyttämään, mutta vaikea myöskään nähdä, että tällä hyökkäyspelillä Englanti olisi kaatanut kovia maita. Toki voitti pronssipelissä Belgiasta toisi ison sulan hattuun, mutta vaikea nähdä senkään tapahtuvan.

Ja seuraaviin maaotteluihin ja turnauksiin Rasford avaukseen ja Sterling vaihtoon. Sitten jos vielä löytyisi jostain se pelilinen johtaja keskikentälle niin tämä jengi voisi nousta aidosti seuraavalle tasolle. Aihio on nimittäin hyvä.
 
Joukkueen historian takia jonkin verran voi kyllä mielestäni hehkuttaa - takavuosien Englanti olisi löytänyt monia mielikuvituksellisia tapoja sössiä tämän helponkin tien, ja tietysti päättää turnauksen jo Kolumbiaan. Nyt esiintynyt yhtenäisyys ja viileys ovat hyviä merkkejä kun ne yhdistyvät vielä joukkueen huomattavaan nuoruuteen, ja ymmärtääkseni pelaajatuotannon nousu on edelleen jatkunut eli tulevaisuus näyttää paremmalta kuin aikoihin. Mutta noin muuten hyvä analyysi: lisävaihdetta ei oikein missään vaiheessa löytynyt vaan joukkue eteni aika dieselmäisesti eikä kipeän tarpeen tullen löytänyt sitä seuraavaa tasoa, mikä liittyy epäilemättä juuri noihin mainitsemiisi puutteisiin, toivottavasti jatkossa korjautuvat. Joskin Sterlingiä kyllä pidän Rashfordia selvästi parempana vaihtoehtona...
 
VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Täytyy olla samaa mieltä alle lainatun Futisforumin mielipiteen kanssa. Englanti näytti paremmalta kuin oikeasti oli osaksi siksi, että se hävisi tahallaan Belgialle. Se takasi helpommat pelit.

Ei Kroatia olisi ollut näin vahvan oloinen, jos vastassa olisi ollut Belgia.

Koska suuria tippui varhain ja Englanti onnistui taktikoimaan, syntyi harha sen pystyvyydestä.

"Ainakin Brasiliaa, Belgiaa, Ranskaa, Argentiinaa, Meksikoa, Uruguayta ja Portugalia vastaan Englannille olisi tullut lähtö jo samantien jo kotiin."
Mielipiteitä voi olla monia, mutta toi nyt on aivan täyttä bullshittia. Eikä se tuo näkemykselle yhtään sen enempää painoarvoa, että se on lainattu joltain paskafoorumilta. Pikemminkin päinvastoin.

Jotenkin tuntuu, että osa jengistä seuraa ensimmäisiä MM-kisojaan tai sitten musiti nollautuu aina neljän vuoden välein. Se nyt vaan on osa näitä turnauksia, että kaaviosta voi muodostua yllättäväkin. Puheet jostain moraalisista finaaleista on aivan täyttä roskaa, puhumattakaan tuollaisista listoista, kuinka ainakin noille ja noille joukkue olisi hävinnyt. Jokainen, joka on nähnyt elämänsä aikana yli 5 ottelua futiksen arvokisoissa ymmärtää, että yksittäisessä ottelussa voi käydä mitä tahansa ja mitä pidemmälle turnausta mennään, sitä pienemmäki tasoerot joukkueiden välillä keskimäärin käyvät.

Englannista ei vielä ollut mestariksi ja onhan se valitettava todeta, että it's not coming home. Mutta hyviä aihioita tulevia arvokisoja varten on olemassa, joten ehkä vielä se päivä koittaa.
 
Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Tärkeä turnaus silti englannin kannalta. Sukupolven vaihto tapahtui kivuttomasti ja meno oli raikasta. Samoin huutia sai vanhat rankkarit mörötkin.

Englanti oli vahva erikoistilanteissa, mutta muuten pelinrakentaminen oli onnetonta. Taitoakin kyllä puuttui, mutta tuntui että homma meni liian staattiseksi ja kaikkea potentiaalia ei saatu siirrettyä kentälle. Nyt Kanekin on saanut kritiikkiä, mutta ei hän ole sellainen pelaaja joka yksin voittaisi pelejä jos pelinrakentaminen sakkaa. Hän on omassa hommassaan maailman parhaita, mutta myös erittäin rajoittunut pelaaja. Vertailu Luka Modriciin on aika epäreilu sinänsä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös