En kärlek som aldrig dör.

[Meister]

Huomasin just, et meillähän ei ole omaa positiivisuus-ketjua. Tänne saa kirjoittaa omia ajatuksia siitä, miksi juuri HIFK on sydämen asia sinullekin. Ketjun avaajan ominaisuudessa on pakko myöntää, että tämä on vähän sukuvika, jo kolmannessa polvessa. Ekat muistot on itsellä, kun ala-asteella kukaan muu ei oikeen tykännyt HIFK:sta, kun oli pahin Teme, Make ja Otto buumi päällä! Ensimmäisen kerran tämä rakkaus palkittiin vuonna 1998, aivan huikean kevään jälkeen! Silloin en uskonut että joutuu odottamaan seuraavaa kertaa 13:sta pitkää vuotta. Nyt vähän vanhempana sitä viime kevättä osaa arvostaa vieläkin enemmän. Se tunne kun Ville heitti tyhjiin Espoossa (btw. istuin suunnilleen samoilla paikoilla vieras joukkueen penkin takana myös 98) oli jotain sanoin kuvaamatonta! Siksi haluan nyt kerätä tänne tarinoita siitä, miksi se sydän on meillä kaikilla punainen :)

Aloitan itse tällä.

tribute 2011


P.S Tässä ketjussa ei sitten jauheta paskan syönnistä tai muusta, vaan ollaan iloisia siitä, että meillä kaikilla on punainen sydän.

 

[Luotain]

Hyvä, ettet positiivisuusketjuksi nimennyt, sellainenhan ei täällä meillä ole oikein soveliasta. Asiaan: faijapuoli vei mut aikoinaan tsiigaamaan kun Hifki skulas Winnipeg Jetsiä vastaan. Siel oli kaikkea, oli Hexit, Vellut ja -tadaa- Bobby Hull, joka lämää kahtasataa. Oli sandwitch-taklaus jollekin hifkihyökkääjälle (kuulutus kertoi että hän toipui...), oli popkornia, oli kaikkee. Vielä nykyäänkin, kun menee Nordikselle tulee vähän sellainen pikkujätkän lintsifiilis.

 

[Rambo]

Peliasut plus se että narrit oli niin kyykyssä 70-luvun lopulla. Kotona ei lätkää seurattu. Eli hallille menin omin päin ekaa kertaa.

 

[Scharnhorst]

Olen erityisen tyytyväinen siitä että meidän HIFK on se jääkiekkojoukkue joka tässä valtakunnassa herättää eniten tunteita ja huomiota, niin hyvässä kuin pahassa!

Tää on ollu mun joukkue niin kauan kuin vain pystyn muistamaan, muita ei oo ollu eikä tuu olemaan.

Parasta oli junnuna ku huoneen ikkunasta ulos kurkkiessa näkyi Nordis n.200m päässä.


Sent from Tapatalk

 

[tant gredulin]

Ensimmäinen jääkiekko-otteluni päättyi kyyneliin. Kyseessä oli muistaakseni Suomi-USA maaottelu ja luullakseni Vellu Ketolan ensimmäinen maajoukkuekomennus. Otti yhteen jonkun jenkkipelaajan kanssa ja isäni, hurmaava ja lempeä mies, huusi 'verta kentälle!' Pelästyin faijan möykkäävää muodonmuutosta enemmän kuin itse tappelua :)

Pikakelauksella eteenpäin ja HIFK:n pre-season otteluun, jossa pelasi 'Victoriaville Tigers' -nimistä seuraa vastaan. Tämä oli ennen kypäräpakkoa ja muistan siilitukkaiset Joe Wirkkusen näköiset miehet vastustajina. Köh. Goolella löytyy, juniori :) Flaidis puhkesi siinä suunnilleen silmieni edessä ja sitten... Minä rakastuin!

Kärleken kommer aldrig att dö.

 

[Kinkku]

Kyllä se oli se legendaarinen Arto Jokinen - Lalli Partinen - Hannu Soro (Hagmanin kirjassa nimi kirjoitettu väärin!) episodi, joka oli kuin huumetta minulle. Tätä pitää saada lisää... Broidi oli ollut HIFK-fani jo pitkään tuota ennen ja olen hänelle kiitollinen valinnastaan. Muut kaverit säästivät kesäduunirahat mopoon ja minä kausikorttiin, niin se meni.

 

[kaizu]

Itse kuulun niihin, jotka eivät saaneet vaikutteita himasta, vaan itse kiinnostuin kiekosta koulun ja urheiluruudun kautta. Keväällä -83 ollessani ekaluokkalainen, ihmettelin kun sisään jonossa marssiessamme jotkut isommat huusivat IFK:ta ja toiset jokereita.

Syksyllä -83 sitten tajusin jo urheiluruudun, josta katselin matsien highlightteja. Sitten faijan kanssa sovin, että mennään paikan päälle, mutta mun hommanna oli selvittää, milloin pelejä on. Löysin sitten sen pienen "tänään" ja "huomenna" palstan hesarin urheilusivuilta.

Tämän jälkeen sitten käytiin faijan kanssa niin IFK:n kuin Jokereiden peleissä, kunnes nämä pelasivat ensimmäisen kerran vastakkain. Faija kysyi autossa matkalla halliin, kumman puolella meinaan olla. En ollut asiaa aiemmin edes funtsinut, mutta vastasin samantien, että IFK:n tietysti...eli se oli niinkuin sydämen valinta :)

Kirjailija Jukka Pakkanen sanoi kerran hyvin jossain futistudiossa: Mies voi rakastaa elämänsä aikana montaa naista, mutta vain yhtä joukkuetta. Tuosta lauseesta pitäisi kyllä tehdä sukupuoli-neutraali, mutta täyttä totta se on.

 

[Jupe]

Olen erityisen tyytyväinen siitä että meidän HIFK on se jääkiekkojoukkue joka tässä valtakunnassa herättää eniten tunteita ja huomiota, niin hyvässä kuin pahassa!

Tästä on hyvä aloittaa. Asetelmasta nautin itsekin, puhetta riittää, koirat haukkuu ja karavaani kulkee.

Syntyminen HIFK kannattajaksi ei ollut sattumaa, kyseinen joukkue oli jo vahvasti valittuna perheessä 70-luvun alussa ennen kuin meikäläinen rääkäisi ensimmäisen kerran. Jos en ihan väärin muista niin tähän vaikutti vahvasti tuolloin että perheeni/iso broidini ennen meikäläisen syntymää asui samassa rapussa missä Matti Murto ja siellä pikkuskloddit oli tohkeissaan superstarasta, muistaakseni saivat vielä jotain tavaraakin tyyliin lätkästagoja/ fanituotteita herralta.

Kertaakaan en ole joukkuetta hylännyt edes kuukausiksi(jos ei kesäkuukausia lasketa), muistelen vieläkin synkimpiä aikoja jostain noin 10 vuoden takaa kun Tappara haki voiton stadista noin 1-7 luvuin ja tuuletin Jan Calounin hienoa yksilösuoritusta ja puhuin siitä vielä matsin jälkeenkin. Ettei ollut juuri se kausi kun oltiin vahvasti taulukossa sijalla 10 ja esim Tappara porskutti. Aina jostain löytyy se pienikin ilo ja syy palata hallille. :)


_

 

[pellha]

Någonting helt magiskt...

Joskus noin vuonna 1977 ensi kertaa hallissa, seisomapaikoilla koulukavereiden kanssa. Kentällä syöttö vasempaan laitaan jossa Peltonen Senior kiertää heittämällä pakin ja täsmäsivaltaa ranteella yläpesään. Niin helppoa, yksinkertaista ja ihmeellistä. Omat kädet nousevat ensimmäistä kertaa punaisen perheen kanssa. Olemme yhdessä, olemme samaa mieltä, olemme oikeassa.

 

[Sonic Empire]

Itse olen syntynyt IFK-perheeseen. Isä pelasi liigassa kultaisella 70-luvulla ja luonnollisesti olen itsekin aloittanut jo päättyneen "junnu-urani" Calle Branderin kiekkokoulussa vuonna 1985 (tai '84, ei voi muistaa).

Missään vaiheessa ei ole tullut kysymykseen muun joukkueen kannattaminen. Toki Kärpät on lähellä sydäntä, koska olen ainoana perheestäni syntynyt pk-seudun ulkopuolella, juurikin Oulussa. Nyt nelivuotias poikani on kova lätkäfani ja hänelle on ostettu pelipaita ja lippu matseja varten.

 

[Mies-Olavi]

Asuin ja vartuin nuorena Hangossa ja kuten jääkiekkoa seuraavat varmaan tietävätkin niin yksikään joukkoe Hangosta ei ole pelannut jääkiekkoa kovimmalla sarjatasolla. Joten kun paikallisella lammella pelailtiin jääkiekkoa ja seurattiin sitten isojen poikien otteluita urheiluruudusta ja televisiosta niin piti tietenkin valita joukkoe jota kannattaa. Itselleni, suomenruotsalaisena, valinta oli helppo. Sikäli valintaa auttoi myös että pelailin HIK nimisessä joukkoeessa ja näiden kahden valintakriteerin myötä valinta oli helpoin mahdollinen.

Ei ole tarvinnut katua ja tässä ollaan, elinkautisena nautiskelemassa ja tunnelmoimassa. En gång HIFK, alltid HIFK.