Mainos

EM-Finaali 1.7.2012 Espanja-Italia, klo 21.45

  • 45 665
  • 260

Liverpooligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC
Näin se on, että jäljellä on enää yksi ja se kaikkein kovin ottelu tämän vuoden EM-kisoista. El grande finale, vastakkain kisoissa tappioitta taivaltaneet ja toisensa jo kertaalleen kohdanneet eurooppalaisen jalkapallon suurmaat Espanja ja Italia.

Alkulohkossa joukkueet tasasivat pisteet 1-1 -tuloksella varsin tasaisen pelin jälkeen. Di Natale vei Italian johtoon Pirlon loistavasta läpisyötöstä, mutta Fabregas tasoitti kolmisen minuuttia myöhemmin Silvan yhtälailla loistokkaasta "slide-rule" syötöstä. Italialla ja erityisesti Balotellilla olo ottelun alkupuolella omat paikkansa. Samaa voi sanoa myös Espanjasta ja suurimpana tuhlarina heiluneesta ja viimeistelynsä kanssa tuskailleesta Torres, joka hukkasi viimeisen vartin aikana monta hyvää paikkaa ratkaista ottelu.

Espanja
Espanja on hallitsevana euroopan- ja maailmanmestarina varmaan jonkinasteinen suosikki ihan jo hallitsemiensa titteleiden vuoksi. Pelaajarunko on hyvin pitkälle sama, kuin kahden vuoden takaisen mestarijoukkueen, David Villan ollessa merkittävin pelitapaan vaikuttava poissaolo.

Joukkue perustaa pelinsä neljä vuotta sitten ihastusta ja nyttemmin jo vihastusta aiheuttavaan pallonhallintapeliin, missä puolustaminen lähtee vastustajan pallollisen ajan minimoinnista. Käytännössä tämä on tarkoittanut sitä, että riskisyötön ja siitä seuraavan mahdollisen pallonmenetyksen sijaan Espanja useimmiten pysäyttää hyökkäyksen ja lähtee hakemaan uutta mahdollisuutta ratkaisevaan syöttöön kierrättämällä palloa. Toinen tähän pelitapaan vaikuttava ja johtava seikka on ollut David Villan poissaolo. Villan pystyjuoksut puuttuvat ja siten vastustajien puolustuslinjat pystyvät ottamaan ylempää kiinni ja siten Espanjalta on puuttunut aikaisemmista kisoista tuttu "penetraatio". Torres toisi pelityyliltään tällaista uhkaa, mutta ei nauti Del Bosquen suosiota. Llorente ja Negredo puolestaan elävät tehokkaasta laitapelistä ja kun se ei ole Espanjan pelifilosofian mukaista, niin näiden pelaajien parhaat avut menevät hukkaan. Tämän vuoksi Espanja onkin pelannut muutaman ottelun mielenkiintoisella keskushyökkääjättömällä tavalla.

Italiaa vastaan selvää on vain puolustuksen ja keskikentän alimman kolmikon aloitus. Iniesta aloittaa vasemmalla, mutta heikommin viime matseissa esiintyneen David Silvan ja "kärkimiehen" paikka ovat arvoituksellisempia. Pedro oli erinomainen Portugalia vastaan ja olisiko tässä Del Bosquen yllätysveto Silvan paikalle. Kärkimiehen paikkaa tullee miehittämään Fabregas, sillä Negredon heikko esitys ja Llorenten peluuttamattomuus sulkee nämä vaihtoehdot pois. Valinta on siten tehtävä Torresin tai Fabregasin väliltä ja uskoisin Fabregasin olevan ykkösvaihtoehto.

Italia
Italia on pelannut varsin tasaisesti. Mieletöntä loistokkuutta ei ole näkynyt, mutta todella tiivistä ja ihailtavaa joukkue- ja puolustuspeliä sitäkin enemmän. Italialaisten joukkuehenki näyttäisi olevan mestarijoukkueen tasoa ja näyttämisen halu on valtava. Joukkueen peli kulminoituu loistavaan puolustuslinjaan ja sen yläpuolella erinomaiseen vireeseen yltyneeseen Andrea Pirloon. Pirlo on ollut mielestäni tähän asti kisojen paras pelaaja, joskin iso osa kiitosta menee myös raskaan työn raatajille De Rossille ja Marchisiolle. Paljon hehkutettu Marchisio ei ole pettänyt oikestaan muussa kuin maalintekemisessä, mutta ehkä se nyt ei ole hänen pääasiallisin tehtävänkään. Muuten kaveri on pelannut erinomaisesti ja tekee Pirlolle sekä Montolivolle tilaa pyörittää peliä ja hakea loistavia pystysyöttöjä.

Kokoonpanoon voi veikata mahdollisia muutoksia vain oikean pakin osalta, kun Maggio palaa pelikiellosta. Balzaretti pelasi kyllä todella hyvin Saksaa vastaan oikealla ja Prandellilla onkin mielenkiintoisen valinnan paikka.

Ottelun teesit
- Pelin "puuroutuminen" keskustaan. Molemmilla joukkueilla ei varsinaista laitapelaajaa ole ja laidoilla pelaavien pelaajien mieltymys leikata keskustaan, joten keskikentän keskustassa on ahdasta. Espanja pystyy hyödyntämään Alban aktiivista laitanousemista, Arbeloa oikealla on melko hyödytön hyökkäyspään pelote. Jos Maggio pelaa, hänen nousunsa oikealta piristävät laitapeliä, mutta Balzarettin pelatessa Italian laitapelaaminen tulee olemaan melko vähäistä.
- Keskikentän herruus. Molempien joukkueiden pelintekijät Xavi ja Pirlo elävät pallosta ja molempien joukkueiden keskikentän prässipeli on todella hyvin organisoitua. Italian De Rossi ja Marchisio ovat selvästi Busquetsia ja Alonsoa parempia pallonvoittajia, mutta Espanjan miesten pallollinen osaaminen on puolestaan parempaa, joten tässä tullaan käymään aivan huikean mielenkiintoinen kamppailu.
- Kumman puolustus kestää loppuun asti? Vastakkain on kaksi kisojen parasta puolustusta, joten maalintekeminen ei ole helppoa. Balotellin ja Cassanon herääminen heikon Englanti-matsin jälkeen laittaa taatusti kovasti painetta tähän asti suhteellisen helpolla selvinneeseen Espanjan puolustuslinjaan. Italian puolustus on joutunut pariin otteeseen kovempaan myllytykseen mutta selvinnyt erinomaisesti.
- Vaihtopelaajien panos. Ottelua tultaneen käymään äärimmäisen tasaisissa merkeissä puolin ja toisin kovaa prässiä käyttäen, joten väsymys iskee puseroon varmasti jossain vaiheessa. Molemmilta joukkueilta löytyy laatua penkiltä, mutta Espanjalla on tässä etu monipuolisemman vaihtopelaajakaartin vuoksi.

Laitetaan vielä lopuksi kokoonpano- ja tulosveikkaukset:

Espanja:

--------------Casillas------------
Arbeloa----Ramos---Pique----Alba
---------Alonso----Busquets-----
-Pedro--------Xavi-------Iniesta-
-------------Fabregas-----------

Italia:

-------Cassano-----Balotelli------
------------Montolivo------------
--------Pirlo------Marchisio------
-------------De Rossi------------
Chiellini--Bonucci-Barzagli--Maggio
--------------Buffon-------------

Tulosveikkaus: 1-2 Italialle, koska tuossa Italian menossa on jotain alkukantaisen raivokasta, mistä pidän ja veikkaan siksi heitä vastoin kaikkia alkuperäisajatuksiani mestareiksi.
 
Viimeksi muokattu:

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Liverpooliganilta kiitettävä avaus. Taitaa olla ensimmäinen kerta kun Italiaa ei dissata ja räikeästi aliarvioida ennen ottelua. No ei sitä nyt niin kauheasti dissattu Saksa-fanienkaan osalta, varsinkaan näiden varsinaisten pelin seuraajien. Mutta paljon oli näitä välimallin huutelijoita joiden mielestä Englantipelin jälkeen Italia ei edes hengästytä Saksaa. No se itkunsekaisesta avautumisista;)

Nyt täytyykin valita sanansa oikein. Viimeksi taisin möläyttää että Italia pystyi hallitsemaan peliä Espanjaa kohtaan(ainakin ajoittain, jota mieltä olen edelleen) mutta korjataan nyt lausuntoa sen verran että eilisen pelin kunnossa oleva Balotelli olisi tehnyt Casillaksesta reikäjuustoa niiden paikkojensa kanssa, mitä se ekassa matsissa sai. Eilisessä kunnossa oleva Balotelli tuntuu tosin olevan aikamoinen harvinaisuus joten sen varaan ei kannata laskea vielä yhtään mitään. Paikkoja siis oli siinä ensimmäisessä matsissa normaalisti voittoon tarvittava määrä. Balotellin lisäksi myös Mottalla, Cassanolla, Di Natalella, Marchisiolla puolittaiset.. Oli niitä kyllä Espanjallakin, varsinkin Torresilla joten let's not get carried away.

Toivotaan että pelistä tulee hyvä ja tuomarivirheiltä vältytään.
 

Ralph

Jäsen
Balzaretti luultavasti aloittaa taas. Maggio ei ole pelannut peliäkään avauksessa, kun Italia vaihtoi neljän puolustajan taktiikkaan, vaan pääsi vain kerran vaihdosta sisään paikkaamaan loukkaantunutta Abatea. Muuten hyvä kokoonpano, mitä nyt De Rossi ja Pirlo on väärinpäin.

Olen myös sitä mieltä, että Marchision pallollinen osaaminen on parempaa kuin Espanjan Xabi Alonsolla, vaikka nyt Xabilla on parempi hevosenpotku.

0-1 Italialle, Il Principino osuu vihdoin.
 

Liverpooligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC
Balzaretti luultavasti aloittaa taas. Maggio ei ole pelannut peliäkään avauksessa, kun Italia vaihtoi neljän puolustajan taktiikkaan, vaan pääsi vain kerran vaihdosta sisään paikkaamaan loukkaantunutta Abatea. Muuten hyvä kokoonpano, mitä nyt De Rossi ja Pirlo on väärinpäin.

Olen myös sitä mieltä, että Marchision pallollinen osaaminen on parempaa kuin Espanjan Xabi Alonsolla, vaikka nyt Xabilla on parempi hevosenpotku.
Noiden pelaajien sijoittaminen nyt on käytännössä mahdotonta ja paikat vaihtuvat miten sattuu. Mun silmääni De Rossi on pelannut useammin Pirlon alapuolella (esim. lähes koko Espanja-matsi alkusarjassa, missä De Rossi pelasi ryhmityksestä johtuen melkeinpä liberoa), mutta eipä tällä paperihahmotelmalla ole merkitystä, kun peli pyörähtää käyntiin.

Toiseen kohtaan, makuasioita ja pelityyliltään kuitenkin varsin erilaisia pelaajia, joten vaikea sanoa. Mun mielestä tähän asti Alonson pallollinen peli on ollut Marchisiota parempaa ja monipuolisempaa, mutta Marchisio taas on liikkeellään ja keskikentän nousuillaan ollut vaarallisempi - olkoonkin että Alonso teki Ranskaa vastaan maalin juuri marchisiomaisella nousulla keskikentältä. Hienoja pelaajia toki molemmat.
 

Ameno

Jäsen
Hieno avaus Liverpooliganilta viimeiseen ottelun, mutta...
Espanja:

--------------Casillas------------
Arbeloa----Ramos---Pique----Alba
---------Alonso----Busquets-----
-Pedro--------Xavi-------Iniesta-
-------------Fabregas-----------

Italia:

-------Cassano-----Balotelli------
------------Montolivo------------
--------Pirlo------Marchisio------
-------------De Rossi------------
Chiellini--Bonucci-Barzagli--Maggio

Ei kai Italia nyt maalivahditta meinaa lähteä otteluun, vaikka Espanjaa nyt ollaankin arvosteltu siitä, etteivät edes yrittäisi maalia tehdä. Vai onko tämä joku vastataktiikka Espanjan hyökkääjättömyydelle.

Vaikka Espanjan puolesta liputankin, niin toivoisin että tulisi hieman enemmän suoraviivaisuutta tuohon peliin. Tähän varmastikin auttaisi, kun Xavi saisi nostettua tasoaan aiemmista peleistä. Toivottavasti nähdään kisojen paras ottelu.

Niin ja olishan tuo kiva nähdä joku hyökkääjä Espanjan avauksessa. Llorentea olisin minäkin toivonut, mutta tuskinpa saa ensimmäisiä minuuttejaan finaalissa. Ja Torresiakaan ei varmaan siellä nähdä, niin Fabregas sinne päässee taas pyörimään, vaikkei kyllä tunnu Fabregasin omin paikka olevan.
 
Viimeksi muokattu:

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Espanjan uskon lähtevän seuraavalla kokoonpanolla:

---------------Fabregas--------------
Iniesta---------Xavi--------------Silva
---------Busquets------Alonso--------
Alba-----Ramos------Pique-----Arbeloa
--------------Casillas----------------

Toiveissa oleva aloitus:

-------------Llorente--------------
Iniesta------Fabregas--------Navas
-------Busquets-----Alonso-------
Alba----Ramos-----Pique----Arbeloa
--------------Casillas-------------

Kun omat suosikit putosivat jo jatkosta, niin voi levollisin ja paineettomin mielin katsoa finaalin. Oikeastaan aivan sama kumpi voittaa, mutta ehkä vaihtelun vuoksi Italia saisi viedä.
 

Liverpooligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC
Hieno avaus Liverpooliganilta viimeiseen ottelun, mutta...

Ei kai Italia nyt maalivahditta meinaa lähteä otteluun, vaikka Espanjaa nyt ollaankin arvosteltu siitä, etteivät edes yrittäisi maalia tehdä. Vai onko tämä joku vastataktiikka Espanjan hyökkääjättömyydelle.
Nojoo, kun yleisesti ajatellaan, että Espanja on tylsä, neppailee vain keskikentällä eikä edes yritä maalia, niin siksi Italia voisi ihan hyvin lähteä matsiin ilman veskaria. Ei vaan, lisätäänpäs Buffon oikeutetulle paikalleen tuonne avauksen avaukseen.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Itse toivoisin Espanjan lähtevän puhtaalla hyökkääjällä pelaamaan, mutta del Bosquen valintojen ennakointi on osoittautunut melkoisen haastavaksi. Fabregasin ollessa kentällä peli puuroutuu, ja kuten ensimmäisessä pelissä nähtiin, Italia sai nollattua tämän pelaamisen lähes tyystin. Yksi maali saatiin, mutta pääosin tuo peli oli ihan kohtalaisen hyvin italiaanojen kontrollissa. Tuo oli ainoa peli muuten tässä turnauksessa tähän asti jossa Xavi on ollut oikeasti erottuva.

Xaviin kulminoituukin sunnuntaina paljon. Mistä se kertoo, että joukkueen peli parani rutkasti kun tämä kaveri lompsi vaihtoon välieräottelussa? Laskeeko joku vielä niitä helvetin jarrusyöttöjä muna pystyssä? Espanja näytti pitkästä aikaa tässä turnauksessa jengiltä joka voisi saada jotain aikaa sen jälkeen kun Pedro ja Navas oli tuotu kentälle. Tosin se, että ei saatu mitään aikaan johtui Fabregasin boksi-impotenssista. Del Bosquella tuskin kuitenkaan on dikkiä tehdä tällaisia permanentteja peliliikkeitä finaalin alla, vaikka toivoa sopisi. Ja Xavin tulee parantaa ehdottomasti, toisaalta, parantaessaan voisi olla jopa voittavan joukkueen ykkösnimittäjä. En silti ihan usko siihen, mutta kuten tähänkin asti, toivon että innostuisi vielä pelaamaankin.

Balotelli on helvetinmoinen pelote. Sitä ei ennakkoon tiedä ollenkaan mitä on luvassa, mutta oli eilen fantastinen. Cassanokin on pelannut eheän turnauksen vaikkei vielä ole maalinteossa onnistunutkaan, on silti pedannut paljon tontteja kavereille ja eilen suorastaan leikitteli Hummelsilla. De Rossi vakuutti minut eilen taas kerran, kun taas omiin silmiini Marchisio pelasi heikomman pelin vaihteeksi. Oli aloitteellinen, mutta pallolliset ratkaisunsa olivat järjestään heikkoja, erityisesti syötöt ja laukaukset. Italia kuitenkin on niin tiivis joukkue, että siellä yksilöä ei melkeinpä Balotellista ja Cassanosta huolimatta edes tunneta, vaan jätkät hinaa toisiaan jatkuvasti eteenpäin. On ollut hieno seurata Azzurrin taivalta finaaliin asti, ja melkein näillekin pelaajille soisi glooriaakin.

Espanjan laitapuolustajien nousut asettavat Italian vastaaville melkoisen haasteen, sillä Arbeloakin on saanut paljon hyviä keskityksiä laitettua maalille, siinä missä täräytteli niitä suoraan päätykatsomoon kaudella Real Madridin paidassa. On parantanut kauden edetessä paljon muutenkin, ja on ollut erinomainen alaspäin tässä turnauksessa. Alba on jatkuvasti vahva ylöspäin, mutta Italian vastahyökkäykset miehen nousun katkettua tulevat olemaan puolestaan Espanjalle vaikeita. Ramos joutunee melko paljon paikkaamaan taas, toistaiseksi on siihen kyennytkin.

Mikäli Italia iskee kiinni Espanjan keskikenttään kuten Portugali, estäen syöttölinjat ja hyökäten kääntyviin manoloihin, he tekevät La Rojalle pelin erittäin hankalaksi. Ottaen huomioon Portugali-ottelun lopun Fabregasin vaihdosta eteenpäin, en todellakaan näe järjen hiventäkään siinä että Cesc aloittaisi piikissä. Jotenkin finaalista saataisiin ennakkoon metkampi jos Mursu todella tekisi jotain niin revolutionarya että laittaisi Navasina ja Pedron Xavin ja Silvan tilalle, mutta tuskin tekee niin.

Odottavan aika on pitkä...
 

RDivis

Jäsen
Olisihan se nyt jollakin tapaa hienoa, jos Italia jälleen kaiken sotkun keskellä "juoksisi ensimmäisenä maaliviivan yli". Kova temppu olisi myös Espanjankin voitto, mutta enemmän historian kirjoittamista ajatellen.

Mario-poeka kovin harvoin pelaa kahta maagista peliä putkeen, ennemminkin päinvastoin. Mielestäni trendi on ollut seurajoukkueessa maaginen-sysipaska-sysipaska-maaginen. Tämä perustuu enemmän mutuun, kuin tilastoon. Voihan toki olla, että Azzurri jaksaa kiinnostaa poikaa enemmän ja nähdään taas huippu matsi.

Kokonaisuutena en odota mitään klassikkofinaalia. Espanja yrittää rullata sitä omaa peliään ja Italia iskee, kun paikka on. Spanskit kaatuvat Italian kivikovaan puolustukseen yhdistettynä omaan tehottomuutensa. Italia vie 2-1 Piquen henkilökohtaisen virheen seurauksena tulleesta tilanteesta ja maalista.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Balotelli on helvetinmoinen pelote. Sitä ei ennakkoon tiedä ollenkaan mitä on luvassa, mutta oli eilen fantastinen.

Aivan totta. Englantia vastaan miehen viimeistely oli tasoa Mikael Forssell, mutta mitä eilen nähtiin.. Siihen ei pysty kukaan muu tässä maailmassa. Espanjan kannalta sieltä voisi tulla vähän hiljaisempi ilta.

Espanjalla on tosiaan vähän kokoonpano-ongelmia. Kuka aloittaa kärjessä? Del Bosque sai tähän vastauksen siltä osin, että ei ainakaan Negredo. Mies oli täysin hukassa koko pelinsä Portugalia vastaan. Tämä jättää kaksi vaihtoehtoa ja ne on Fernando Torres tai Cesc Fabregas. En oikeastaan tajua miksei Torres ole tähän asti saanut tämän enempää peliaikaa, koska näytti Irlantia vastaan mihin mies pystyy. Pystyy tekemään itsensä useasti pelattavaksi ja kuten eilen nähtiin, kankeampi Mario Gomez hukkui täysin Italian toppareiden väliin. Eli en näe Llorentea vaihtoehtona finaaliin. Ehdottomasti pystyyn juokseva kärki sinne italiaanojen toppareiden väliin juoksemaan. Cesc taas on ollut vähintään hyvä tässä turnauksessa, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Vaikka ei luonnollinen kärki olekkaan, mutta on pelannut suhteellisen hyvin tuossa roolissa.

Toinen ongelmakohta lienee hyökkäyksen osalta David Silva. Se mitä esitti vielä alkulohkossakin, on kadonnut. Onko väsynyt tai mitä, mutta ei tunnu enää olevan sähäkkä oma itsensä. Vaikka olen itsekkin todennut, että Jesus Navas on parhaimmillaan vaihdosta sisään tultuaan, mutta voisin tässä vaihtaa vähän roolia päikseen. Eli Navas voisi aloittaa ja Silva tulla about tunnin kohdalla sitten sisään. Pienen vaihtoehdon tarjoaa myös Pedro tuonne oikealle. Bosquen "vaihtomies", mutta ollut riittävällä tasolla ihan avaukseenkin asti ja ei ole Navasin kaltainen yksipuolinen menijä.

Eli toive olisi tällainen avauksesta:


---------------Torres--------------
Iniesta---------Xavi--------------Navas
---------Busquets------Alonso--------
Alba-----Ramos------Pique-----Arbeloa
--------------Casillas----------------

Tuloksesta riippumatta sitten tunnin kohdalla Cesc <-> Torres ja Silva <-> Navas vaihdot.

Del Bosque on kumminkin tähä asti osoittanut, että tulossa voi kärjen osalta olla ihan mitä vain joten vähän jopa pelon sekaisin tunnelmin täällä odotellaan tulevaa. Torres on kumminkin kärki, joka tässä turnauksessa on osoittanut olevansa parhaassa vireessä. Llorente ei siihen toki ole saanut edes mahdollisuutta.
 
Suosikkijoukkue
Hiroshima Toyo Carp
Minuuttiakaan en tätä peliä tule katsomaan(helppoa kun on duunissa), mutta toivottavasti Balotelli edes nöyryyttää Madridin epäpyhää. Olisi edes jotain hymyiltävää tämän surkeuden keskellä.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Cesc taas on ollut vähintään hyvä tässä turnauksessa, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Vaikka ei luonnollinen kärki olekkaan, mutta on pelannut suhteellisen hyvin tuossa roolissa.

Boldaus on oma. Mietin tässä itse sitä, että onko Cesc oikeasti noudattanut tuota rooliaan sittenkään niin kovin hyvin? Etenkään ensimmäisen (Italia-) ottelun jälkeen? Teki tuossa kyseisessä matsissa komean osuman Silvan syötöstä, mutta sittemmin ei ole tuonut mitään pallonhallintalisää tuonne, vaan on lähinnä hukkunut massaan ja jäänyt vastustajien puolustuslinjojen runtelemaksi ja filmaavaksi turhakkeeksi. Teki toisen maalinsa erikoistilanteesta (teki sen toki hyvin koska oli yksin boksissa kulmapotkun jälkitilanteessa ja onnistui maalaamaan), mutta ei ole tuossa ns. valeysin roolissa kyennyt siihen mitä siinä pelaavalta vaaditaan, puhumattakaan siihen mihin kykeni Barcelonassa kauden aikana. Kuten nimimerkki eagle on jo todennut, Barcassa avittaa se, että Messi ja muut juoksevat boksiin leikkaamalla sisään muualta, ja tuovat näin taustatukea Cescin tekemiseen, kun taas maajoukkueessa edes Cesc ei pahemmin boksissa ole jostain kumman syystä viihtynyt. Eritoten surkeaa roolisuorittamista on ollut Cescin peli silloin kun Navas ja Pedro ovat tuoneet mahtavalla energiallaan tilaa ja aikaa hakeutua hyvään mestaan jotta voisivat keskittää, mutta Cesciä ei ole napannut olla päättämässä noita(kaan) tilanteita.
Itse siis kyseenalaistaisin miehen roolin, ja laittaisin hänet ennemmin vaikka Silvan tontille kärjen taakse tuomaan läpisyöttövaihtoehtoa ja kaukolaukauspelotetta. Ja nimenomaan avaukseen, niin surkea Silva on viime ottelut ollut. Cescin loistava ja monipuolinen syöttövalikoimakin menee aivan täysin hukkaan piikissä, kun tuppaa tulemaan selkä maalia kohti vastaan tiputtamaan jalalla helppoja syöttöjä takaisin Xaville/Iniestalle/Silvalle.

Nämä siis omia hajanaisia huomioitani tuosta niinsanotusta roolin toteuttamisesta.

Hyvät kisat on pelannut silti, pakkohan miehestä on tykätä kun on joukkueen sisäisen maalipörssin ykkösnimi yhdessä Torresin kanssa.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Koko teksti

Asiaa tuo pääosin oli, mutta se ei nimenomaan ole Cescin vika ettei sinne ole ketään juoksemassa boksiin. Iniesta on minun silmissäni pyrkinyt pitämään vasemmalla pelin hyvin leveällä, mutta sitten leikkaamiset linjan taakse on jäänyt käytännössä kokonaan. Silva taas ajautuu käytännössä aina keskelle, mutta ei oikeastaan kovin montaa kertaa siellä ole linjojen väliin juossut. Joukkue luottaa (toki ymmärrettävästi) sokeasti pelitapaansa, eikä kovin hanakasti lähde sitä muuttamaan. Ainoa ongelma tuossa on se, että sinne ei ole oikeasti ketään väliin juoksemassa kun La Rojalla on pallo. Jokaisella on käytännössä keskikentällä taito antaa se läpisyöttö tyhjästä ja tätä pitäisi pystyä/pyrkiä käyttämään paremmin tällä hetkellä hyödyksi. Nämä kaikki puhuu puhtaan kärjen puolesta ja tällä hetkellä kokoonpanossa Fernando Torres on tähän rooliin paras mies. Ylihuomenna Italia pitää haastaa juuri maassa pelaamalla joten nyt mitataan myös Espanjaa kunnolla. Italia on äitynyt turnauksen edetessä vielä parempaan kuntoon mitä se oli turnauksen avausottelussa joten hitaalla pelitemmolla ja syöttelemällä maaliin asti Espanja ei tule voittamaan EM-kultaa.

Ja mitä nyt tulee Cescin kärjessä pelaamiseen, niin voisi käyttää Negredoa vertauskohtana. Fabregas sopii/osaa pelata tässä ryhmässä paremmin tuota roolia ja kaksi maalia tässä vaiheessa on suhteellisen hyvä suoritus.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Ja mitä nyt tulee Cescin kärjessä pelaamiseen, niin voisi käyttää Negredoa vertauskohtana. Fabregas sopii/osaa pelata tässä ryhmässä paremmin tuota roolia ja kaksi maalia tässä vaiheessa on suhteellisen hyvä suoritus.

Finaalissa vastassa Espanjalla on Italia. Seurasin eilen hieman tarkemmin Saksan perinteisten keskushyökkääjien pelaamista ja panosta. Italian puolustusmuuria vastaan niin Gomez kuin Klosekin olivat täysin vailla mahdollisuuksia. Espanjan ja Italian alkusarjan ottelussa maalit tekivät vaihdosta peliin tullut Di Natalie Pirlon syötöstä ja Fabregas Silvan syötöstä. Heikkoja olivat siinä pelissä Balotelli vaihtoonsa saakka sekä Torres tultuaan vaihdosta Fabregasin tilalle. Del Bosque tekee tunnetusti omat päätöksensä, mutta minä odotan Fabregasia piilokärkenä heti avaukseen. Negredo on nähty eikä Torres päässyt Portugalia vastaan ollenkaan kentälle.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Finaalissa vastassa Espanjalla on Italia. Seurasin eilen hieman tarkemmin Saksan perinteisten keskushyökkääjien pelaamista ja panosta. Italian puolustusmuuria vastaan niin Gomez kuin Klosekin olivat täysin vailla mahdollisuuksia.

Klosen sentään erotti kentältä muutamalla hassulla juoksulla. Totta puhut, että kumpikin hukkui puolustuslinjaan, mutta Saksa ampui itseään myös eilen jalkaan omalla tavallaan. Kerta toisensa jälkeen palloa pelattiin Boatengille (joka oli aina vapaana) -> keskitys ja Italia putsaa potin. Saksalla ei ollut tilaa eikä kykyä tulla keskeltä ja tämän takia nostin esille sen, että nyt on Espanjan todellinen mittari tuon pallonhallinan kanssa. Pelinopeus on kaiken a ja o Italian sumpun rikkomiseen ja luottavainen olen siihen ettei Espanja mene Saksan tavoin tuohon miinaan. Pääpelihän menee tässä suhteessa Italialle ihan sata-nolla.

eikä Torres päässyt Portugalia vastaan ollenkaan kentälle.

Tämä ei takaa del Bosquen papereissa yhtään mitään.
 

DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Itse olen ihminen, joka seuraa tunteella pelejä. Esimerkiksi en katsonut NHL:n finaaleja ollenkaan, koska ei voinut vähemmän kiinnostaa kumpi voittaisi cupin. Olin maksanut koko kauden (mukaanlukien kaikki pudotuspelit) mitä televisioidaan. Katsoin kauden aikana noin 170 peliä ja pudotuspeleissä noin 50 ( juu, on meikällä muutakin elämää, suurimman osan peleistä katsoin aamulla arkistoista ennen töitä, heh) Silti jätin katsomatta finaalit, koska ei todellakaan kiinnostanut kumpi voittaa.

Sama juttu näissä kisoissa. Uusi Italia (Espanja) vastaan Italia (sama vanha Italia) siirtelevät palloa 99% ajasta. Ei todellakaan kiinnosta, anti-futista kerrakseen. Kunnon anti-kliimaksi kisoille :(
 
Viimeksi muokattu:

verco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens
Itse olen ihminen, joka seuraa tunteella pelejä.
...
Sama juttu näissä kisoissa. Uusi Italia (Espanja) vastaan Italia (sama vanha Italia) siirtelevät palloa 99% ajasta. Ei todellakaan kiinnosta, anti-futista kerrakseen. Kunnon anti-kliimaksi kisoille :(
Kuuluisi ehkä "Asia, joka avautui..." -ketjuun, mutta minulle on vasta nyt selvinnyt, että ilmeisesti on ihan oikeasti olemassa myös niitä ihmisiä, joille ei merkkaa juuri ollenkaan se, kuka finaalissa pelaa. Ainoa oikea tapa seurata urheilua on satiinisilkkisessä aamutakissa viinilasi kädessä analysoida peliä ja paheksua kaikkea, mikä poikkeaa espoolaisesta fanikulttuurista. Säälittää oikein, miten paljon nämä menettävät, jos pelien seuraamisesta puuttuu kokonaan tunne ja intohimo lajia ja jotain joukkuetta kohtaan. Tai sitten tietysti näitä, joille tärkeintä on, että nähdään nähdään yltiöpäistä hyökkäystä ja/tai katkenneita jalkoja, kun kaikki muu kaatuilu on filmausta.

Joten vihatkaa vaan Italiaa niin paljon kuin sielu sietää ja antakaa sen näkyä ja kuulua! Sitä herkullisemmalta tuleva mestaruus ainakin täällä tuntuu.
 

Beast

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Vihdoin sain netin toimimaan taas koneellani. Hieno finaali tulossa, tasainen ja viihdyttävä! Ei todellakaan mitään anti-jalkapalloa vaan erittäin jalkapallon ytimessä olevaa peliä! Jos joku puhuu finaalista anti-jalkapallona, niin ei tiedä kyllä mitään futiksesta.

Paljon taitoa, taktisuutta, hyökkäystä, puolustamista, fyysisyyttä ja ennen kaikkea tunnetta. Espanja on hienoinen suoskikki kokemuksensa ansiosta, mutta Italia haastaa Espanjan erittäin tiukkaan kamppailuun. Hienot joukkueet finaalissa. Italia on parantanut kuin sika juoksuaan.
 

jamppa1919

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠Ässät♠
Hieno finaali tosiaan tulossa. Italia on Espanjalle ehkä pahin mahdollinen vastus niin pelitavallisesti kuin historiansakin puolesta. Italia on pelannut muutenkin niin nousujohteisen turnauksen että vaikea kuvitella sen huomenna häviävän. Todella hienoa peliä esittäneet ja ennen kaikkea viihdyttävää. Jotenkin hiipinyt -06 mieleen tuota peliä katsellessa. Saksaa vastaan Italia teki lähes mitä tahtoi ja hallitsi peliä täysin.

Espanja tulee huomenna olemaan kusessa. Tämän hetkisestä Italian muurista ei lyhyt syöttöpelillä läpi mennä ja Buffonille ei kaukolaukaukset uppoa. Olen täysin varma että Iniesta ja kumppanit ovat jatkuvasti rähmällään anelemassa pilkkua, harmi vaa että finaalin tuomitsee kaveri joka ei pilkkuja vihellä ja kortti tulee ennemmin filmaamisesta kuin rikkeestä.

Niin ja Pirlo on ollut ehdottomasti kisojen paras pelaaja, siitä ei kahta sanaa.
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Sama juttu näissä kisoissa. Uusi Italia (Espanja) vastaan Italia (sama vanha Italia) siirtelevät palloa 99% ajasta. Ei todellakaan kiinnosta, anti-futista kerrakseen. Kunnon anti-kliimaksi kisoille :(

Vittu nämä anti-futis narinat ovat kyllä väsyneitä juttuja. Joo, ymmärretty, ei kiinnosta, on tylsää, kaatuillaan ja hierotaan. Sitten katsellaan Valioliigaa innoissaan, vaikka siellä ei paljon muuta tehdä kuin potkitaan palloa sinne tänne ja juostaan ympyrää. No joo, onnittelut provollesi kuitenkin, näköjään ainakin minua kiinnostaa, että sinua ei kiinnosta. Siistiä!

Sitten asiaan. Finaali on siinä mielessä mielenkiintoinen, että Italia on oikeastaan koko tämän Espanjan valtakauden ajan osannut pelata juuri Espanjaa vastaan. Edellisissä EM-kisoissa se oli juuri Italia joka oli ainoana edes lähellä kaataa Espanjan ja sama taas näiden kisojen avausottelussa, siinä missä Italialla ei pitänyt olla mitään palaa.

Espanja on näissä kisoissa joutunut koville kahdesti ja saanut periaatteessa kaksi tasuria ulos, aivan kuten Italiakin. Molemmillahan on puolustus täyttä rautaa, joten suurempi kysymys lienee miten keskikenttä hoituu.

Paljon on jaksettu jauhaa Espanjan jostain kärkipelaajasta mutta paljon vähemmän siitä, että onkohan Cescin ja kuuden keskikenttäpelaajan tarkoitus nimenomaan saada selvä ylivoima keskialueelle, eli pitää unohtaa koko kärkimieshöpinä.

Tuli vain Portugali-matsin aikana mieleen juuri se, että saadessaan selvän ylivoiman keskustaan Espanja pystyisi luomaan ylivoimatilanteita ja käyttämään samaa asetta kuin Barca, eli taustajuoksuja ja syöttöjä tavallaan "kolmannelle" pelaajalle. Jotenkin se vaan tuntuisi luonnolliselta. Tuon perinteisen targetin käyttö taas ei tunnu istuvan yhtään joukkueelle ja Italiaa vastaan se tosiaan on vaikeaa muutenkin. Torresinkin ainoa riemu olisi jos Italia nostaisi linjaa rohkeasti (kuten mielestäni teki ensimmäisessä matsissa) ja tällöin Torresin avulla saisi revittyä tilaa myös syvyyssuuntaan.

No, Italia sitten. Kysymys on häkämiesläisittäin kolmesta asiasta: Pirlo, Pirlo ja Pirlo. Aivan kuten Espanja, niin myös Italia on erittäin taitava teknisesti. Se mahdollistaa myös hitaammat hyökkäykset, mutta vaatii aina Pirlon käynnistämään niitä. Pirlo on myös pelaaja joka osaa antaa pystysyöttöjä linjan taakse, ja niistä nauttivat sitten Balotelli tai Di Natale.

Cassanon ja Balotellin yhteispeli sujuu hienosti ja nämä kaksi poikkeusyksilöä lukevat samaa pelikirjan sivua. Espanja ei saa antaa tilaa linjan eteen, koska jossain vaiheessa se tullaan puhkomaan siitä aivan varmasti. Italia eroaa Portugalista juuri siinä, että se on paljon monipuolisempi hyökkäyskolmanneksella.

Taktinen ottelu tästä tulee aivan varmasti ja se siis tarkoittaa sunnuntaikatselijoille tylsää anti-futista. Itse kehotan seuraamaan tarkasti miten joukkueet vaikkapa pyrkivät estämään toisen pelinrakentelua, niin muuttuu se "tylsä" pelikin erilaiseksi. Toinen asia mitä itse tykkään katsella on pelaajien tekninen taito ja taitotempo, eli miten osaavat pelata liikkeessä. Pirloa, Cassanoa ja Xavia seuraamalla pääsee jyvälle siitä miten älykäs pelaaja voittaa aina pelkästään fyysisen pelaajan.

Espanjan syvyyssuuntaiset syötöt on tässä turnauksessa eliminoitu lähes täysin ja niin tulee Italiakin tekemään. Onko lääke pelata laidoille, vai tässä "negatiivisessa" asennossa oleville pelaajille linjan eteen? Korkeat pallot ovat tuhoontuomittuja. Eurosportilla uumoiltiin Italian lähtevän kolmen topparin linjalla ja sen lisäksi Balzaretti ja Maggio laitureina, eli tuollainen 3-5-2/5-3-2-hybridi. Jos tähän mennään niin se keskusta on aivan betonia, kun ottaa huomioon miten hyviä Italian topparit ovat.

Tasainen ottelu tästä tulee joka tapauksessa, eivätkä rankut ole taaskaan mahdottomuus. Mutta nähdäänpä ainakin liuta mahtavia pelaajia ja kaksi maailman parasta veskaria kehissä.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Tämän hetkisestä Italian muurista ei lyhyt syöttöpelillä läpi mennä ja Buffonille ei kaukolaukaukset uppoa.

J.Grönvall tuossa jo ottikin kantaa ja olen samaa mieltä, korkeat pallot on tuhoontuomittuja. Itse näen ainoana vaihtoehtona juuri tuon lyhyt syöttöpelin, mutta se pitää olla n. 5 kertaa nopeampaa mitä se on tähän mennessä ollut. Pienenä irvikuvana koko finaalia ajatellen on se, että Italia lyö oman keskustan tukkoonsa ja pyrkii pelaamaan Espanjan pois keskeltä. Tämä johtaa siihen ettei Espanja ota kovin paljoa riskejä ja tällöin tyytyy siirtelemään palloa mieheltä toiselle. Panokset on pelissä valtavat joten kumpikaan ei varmasti ylimääräisiä riskejä ota. Ihanne tilanne pelin kannalta olisi, että jompi kumpi tekisi maalin ensimmäiseen 20 minuuttiin. Silloin peli avautusi ja toiselle tulisi ainakin riskinotto pakko.

Huomenna mennään!
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Itse näen ainoana vaihtoehtona juuri tuon lyhyt syöttöpelin, mutta se pitää olla n. 5 kertaa nopeampaa mitä se on tähän mennessä ollut.

Kyllä ja tarkentaisin vielä, että seinäsyötöillä sen linjan läpi voi päästä, jos lähdetään siitä, että Italian linja ei tee henkilökohtaisia virheitä. Siihen rooliin voisi ajatella myös Torresia, eli juoksemaan linjaa pitkin ja sitomaan ainakin yhden topparin kerrallaan. Del Bosque varmasti miettii sitä peluuttaako Prandelli kahta vai kolmea topparia, jos kolmea niin veikkaanpa, että Cesc pelaa avauksessa ja jos kahdella niin Torres (tai jopa Llorente).

Sitten on vielä sekin asia, että Cesc pelaisi Xavin tilalla avauksessa ja Iniesta ottaisi sen Xavin paikan pelintekijänä. Iniesta on ollut näissä(kin) kisoissa yksi ehdottomasti parhaista pelaajista ja omasta mielestäni jotenkin dynaamisempi pelaaja kuin Xavi, eli liikkuu paljon pystyyn ja väleissä ja sitä kautta tekee tilaa.

Espanjalla on monia mahdollisuuksia, en pitäisi ihmeenä edes Pedron paikkaa avauksessa. Olisihan se aika hienoa kun Espanja heittäisikin kehiin vaikka Torres-Pedro-Iniesta-Navas-kvartetin ja pelintekovastuu jäisi enemmän sitten Xabi Alonsolle. Mutta en nyt ihan äkkiä maksaisi rahaa tuon puolesta :)

Alkaisijoalkaisijoalkaisijoalkaisjo...
 

CptCannon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers, AC Oulu
Olisihan se aika hienoa kun Espanja heittäisikin kehiin vaikka Torres-Pedro-Iniesta-Navas-kvartetin

No ei todellakaan olisi. Navas tarvii kentälle Llorenten koska Jesus ei osaa yhtään mitään muuta kuin kuljettaa päätyrajalle ja nakata keso keskelle. Tässä skenaariossa Espanjan keskialueen pelinpyörittely kärsisi kovasti mikäli kentällä olisi kaksi tähän sopimatonta peluria. Yksi "erilainen nuori" sinne vielä sopii kuten aiemmin on nähty Torres tai Soldado piikissä tai Navas laidalla. Navasinkin ollessä kentällä tosiaan keskustan pyörittely vielä toimi hyvin, mutta keskityksille ei ollut viimeistelijää.

Näkisinkin että matsi aloitettaisiin joko tällä kuuluisalla 4-6-0 ryhmittymällä ja juoksutettaisiin Italiaa edes vähän väsyksiin... jos he edes lähtevät ravaamaan pallon perässä, todnäk vain peittelevät syöttösuunnat ylöspäin. Sitten tunnin kohdalla Xavi pois ja Cesc alemmas jolloin Torres tulisi kärkeen tekemään juoksuja päästen joko itse kerran tai pari karkuun tai ainakin tekemään tilaa Italian puolustuslinjan eteen.

Samoin Silva voisi edelleen aloittaa, ja Pedro sitten toisella jaksolla hänen tilalleen kehiin. Ihan jo siksi että pystyy huomattavasti paremmin pyörittelemään alkumatsin pallorallia. Pedro sitten juoksemaan (toivottavasti edes vähän) väsyneitä puolustajia vastaan.

2-0 -- Iniesta 76', Torres 89'


Alkais jo!
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
No ei todellakaan olisi. Navas tarvii kentälle Llorenten koska Jesus ei osaa yhtään mitään muuta kuin kuljettaa päätyrajalle ja nakata keso keskelle.

Joo mutta kyseessä olikin utopia siitä, että Del Bosque tekisi ison taktisen muutoksen illan otteluun. Sitähän ei tulla näkemään, vaan mennään hautaan saakka omalla pelitavalla.
 

Beast

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Del Bosquehan puhui jossain, että Espanja lähtee kolmella hyökkääjällä finaaliin. Tämä tosin voi tarkoittaa mitä tahansa ja ketä sitten pidetäänkään hyökkääjänä.

Luultavasti lähdetään siis liikkeelle tällä kolmikolla:

Iniesta - Torres - Silva

Uskon, että Mursu laittaa 2008 finaalin esityksen ja kokemuksen nojalla Torresin avaukseen. Vaihdosta tulee todennäköisesti Fabrecas, Navas ja Pedro. Eri asia on sitten jos johdetaan peliä, niin vaihdetaan puolustavammat pelaajat. Itse vaihtaisin kentälle Llorenten, Navasin ja sitten joko Fabrecasin tai Pedron.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös