Mainos

Elokuu – kesän sunnuntai

  • 3 580
  • 53

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Mä lomailen kanssa mielelläni elokuussa. Omalla alalla juhannuksesta elokuun alkuun on todella hiljaista, joten se on ihan sama olla töissä. Voit vetää jollain 50% työtahdilla sen 5-6 viikkoa, mutta saat täydet palkat. Siitä sitten "oikealle lomalle", samalla kun valtaosa palaa töihin ja sen takia elokuun alussa työelämässä alkaa syksyn hurlumheit.

Mutulla heitän, että Suomessa kelit hellivät usein toukokuussa ja elokuussa, kesä-heinäkuu menee usein sellaisessa epämääräisessä kylmässä ja sateisessa kelissä, jossa hellepäiviä odotellaan kaihoisasti. Nyt tälläkin lomalla kelit ovat olleet varsin hyvät, mutta ei yhtä merkittävällä erolla kuin vuosi sitten. Vuosi sitten heinäkuussa ainakin Jyväskylässä satoi ennätykselliset määrät, joka taas rauhoittui elokuuhun.

Osa lomapaikoista menee tosiaan kiinni koulujen alettua, mutta ei suinkaan kaikki. Elokuussa tien päällä ovat keskieurooppalaiset turistit, joille pidetään mielellään ovia auki, joten suomiturrekin löytää vielä vaikka ja mitä. Etenkin koulujen alettua monissa turistikohteissa saa olla hyvinkin rauhassa, kun siellä ei juokse meluisat lapsiperheet, vaan kävijät ovat usein aikuisia.

Siitä ei pääse mihinkään, että kyllähän tässä on päivä päivältä enemmän se olo, että kesä käy vääjäämättä päätökseensä. Vaikken syksyn fani olekaan, niin tuossa öiden pimentymisessä ja viilenemisessä on kuitenkin joku eksotiikka. Mun mielestä se on vaan parasta istua loppukesäiltaa ulkona, kun vielä pärjää ilman takkeja ja pipoja, samalla kun voi jo ensimmäisiä kynttilöitä kaivella esiin.

Maanantaina takaisin töihin. Kiitos jo tässä vaiheessa taas elokuun lomalle!
 
Alex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tykkään lämmöstä ja valosta, joten elokuu ei maistu niin paljon kuin kesä- ja heinäkuu. Niinpä kesälomakin on silloin kuin kaikilla muillakin eli heinäkuussa. Varmaan elokuu on hyvä kuukausi nimenomaan niille, jotka eivät helteistä ja valoisista öistä tykkää. Lyhyt uimarantakausi alkaa nyt myös jo olla ohi, kun veden lämpö laskee alle 20 asteen.

Koulujen osalta olin aikoinaan ihan tyytyväinen, että ne olivat kiinni suurin piirtein 1.6 - 10.8. Kesäkuun alkupuolella valoa on enemmän kuin elokuun puolen välin jälkeen ja kelitkin todennäköisesti lämpimämmät. Lisäksi kevätlukukausi on jo valmiiksi pidempi, sitä ei tarvitse pidentää enää. Niille jotka matkustavat, Euroopassa ei ole mitään mieltä pyöriä elokuussa, kun siellä on kaikki muutkin ja lämpötilat jossain 40 asteessa. Kesäkuu on tässä suhteessa paljon parempi.
 
Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen
Rakastan syksyä. Elokuu aloittaa syksyn, ja sillon tietää että kohta lähenee ihanat syys- ja lokakuu. Illat viilenee, ilma on raikas, saa kaivaa villapaidan ja syystakin kaapista, värit ovat kauneimmillaan, mieli on luovimmillaan. Olen 110% syksyn ihminen.
 
Straight Edge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Leafs, Jokerit
Rakastan syksyä. Elokuu aloittaa syksyn, ja sillon tietää että kohta lähenee ihanat syys- ja lokakuu. Illat viilenee, ilma on raikas, saa kaivaa villapaidan ja syystakin kaapista, värit ovat kauneimmillaan, mieli on luovimmillaan. Olen 110% syksyn ihminen.
Tänään oli kyllä mukava polkea sateessa töihin, kun oli selkeästi syksyn merkit ilmassa. Aika lämmintä tosin.
Kesää on jatkunut kyllä tosi pitkään jo, toukokuussakin oli sen verran paljon helteitä. Ihan pian on syyskuu, se on hiano!
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Tykkään lämmöstä ja valosta, joten elokuu ei maistu niin paljon kuin kesä- ja heinäkuu. Niinpä kesälomakin on silloin kuin kaikilla muillakin eli heinäkuussa. Varmaan elokuu on hyvä kuukausi nimenomaan niille, jotka eivät helteistä ja valoisista öistä tykkää. Lyhyt uimarantakausi alkaa nyt myös jo olla ohi, kun veden lämpö laskee alle 20 asteen.
Lieneeköhän elokuussa merkittävästi vähemmän helteitä kuin kesäkuussa ennen juhannusta, jolloin lomakausi alkaisi tässä systeemissä?
 
K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tänään oli kyllä mukava polkea sateessa töihin, kun oli selkeästi syksyn merkit ilmassa. Aika lämmintä tosin.
Kesää on jatkunut kyllä tosi pitkään jo, toukokuussakin oli sen verran paljon helteitä. Ihan pian on syyskuu, se on hiano!
Viime talvi kesti likimain 6 kuukautta täällä eteläisessä Suomessa. Kesä on toistaiseksi ollut lyhyt siihen verrattuna. Ei edellisestä lumisateesta ole edes neljää kuukautta.
 
Rakastan syksyä. Elokuu aloittaa syksyn, ja sillon tietää että kohta lähenee ihanat syys- ja lokakuu. Illat viilenee, ilma on raikas, saa kaivaa villapaidan ja syystakin kaapista, värit ovat kauneimmillaan, mieli on luovimmillaan. Olen 110% syksyn ihminen.
Joo, syksyssä on tunnelmaa ja tosiaan voi pitää muitakin vaatteita kuin shortseja ja t-paitaa, mikä on erittäin kiva. Toki jotkut pitävät pitkälahkeisia vaatteita kesälläkin, mutta itse ainakin läkähdyn, jos aurinkoisessa tai kosteassa kelissä pidän kesällä farkkuja tms. Nyt on ollut sellaisia aamuja ja iltoja, jolloin ekaa kertaa sitten toukokuun alun on voinut pukea vähän lämpimämpää päälle.
 
Viime talvi kesti likimain 6 kuukautta täällä eteläisessä Suomessa. Kesä on toistaiseksi ollut lyhyt siihen verrattuna. Ei edellisestä lumisateesta ole edes neljää kuukautta.
No kesä alkoi kumminkin harvinaisen helteisenä jo toukokuussa. Terminen kesä voinee kestää lähemmäs 5 kk etelässä tänä vuonna. Jos pidempää ja kuumenpaa haluaa pitää muuttaa johonkin lämpimämpään maahan, ellei ilmastonmuutos lämmennä kesiä ja syksyjä 3-4 astetta täällä.

Edit ja FMI:n mukaan etelässä talvi alkoi 15.11. ja kevät 14.3 eli talven pituus oli 4 kk. Ja joo lunta tuli myöhemminkin, mutta huhtikuussakin oli jo lämpöä ihan kunnolla.
 
Viimeksi muokattu:

teemu73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mä en tykkää syksystä yhtään. Elokuussa se ahdistus alkaa jo nostamaan päätään, kun lomat on loppu ja pimeyden määrä kasvaa päivä päivältä. Kirkasvalolampun olen hankkinut avuksi ja sillä on vähintäänkin psykologinen vaikutus, eli se ajaa asiansa kyllä.

Olen koittanut joskus sijoittaa lomaa enemmän elokuulle, mutta ei se vaan silloin enää kesältä tunnu. Ja jos silloin sattuu olemaan vähänkin lämpimämpää, niin ampiaiset perkeleet ovat riesana eikä siksi ole kiva yrittää syödä ulkona tai olla jossain ulkoilmatapahtumassa. Ja iltaisin tosiaan pimeys tulee päälle jo joskus yhdeksän jälkeen.

Kesä- ja heinäkuu ovat parasta kesässä. Yötön yö, linnut laulavat, on lämmin eikä ole vielä merkkiäkään syksystä. Tykkäisin myös toukokuusta paljon, kun valon määrä lisääntyy vauhdilla, mutta yleensä tuohon aikaan on aina jumalaton kiire töissä, lasten kaikki kevätriennot ja muut kissanristiäiset osuu sinne, niin menee koko kuukausi vähän ohi. No ehkä tuostakin ajankohdasta saa joskus tulevaisuudessa enemmän irti.

En ymmärrä ollenkaan, mikä järki olisi siirtää koulujen kesälomat elokuulle keskelle pimeyttä ja kylmyyttä. Sitten istuttaisiin koulun penkillä kesäkuussa kun kesä on kauneimmillaan ja valoisimmillaan. Kevätlukukausi on muutenkin syyslukukautta pidempi, niin ei mene minun kaaliin tämä. Onneksi itse saan pitkälti päättää milloin lomailen ja omat lapseni ovat varmaan jo koulunsa siinä vaiheessa käyneet jos tuollainen älynväläys joskus astuu voimaan.
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
No kesä alkoi kumminkin harvinaisen helteisenä jo toukokuussa. Terminen kesä voinee kestää lähemmäs 5 kk etelässä tänä vuonna. Jos pidempää ja kuumenpaa haluaa pitää muuttaa johonkin lämpimämpään maahan, ellei ilmastonmuutos lämmennä kesiä ja syksyjä 3-4 astetta täällä.

Ja täytyy muistaa, että eipä se vappukaan tänä vuonna erityisen kylmänä ainakaan tilastoihin jäänyt. Meillä oli kyllä harvinaisen ikävä takatalvi, mutta sitäkin edelsi melkoisen lämmin jakso huhtikuun puolivälissä.

Viikonlopulle luvassa helteitä ja ensi viikolle kartoilla lämmin korkeapaine.

Keskilämmöt tällä hetkellä varmaan Kilpisjärven Saanaa lukuunottamatta koko maassa kesälämmöissä, järvivesi 20 täällä etelässä.

Joka paikka vihertää, ruohoa saa leikata noin kolmen päivän välein.

Shortseilla ja t-paidalla mennään edelleen.

Mä en ole kyllä itse vielä saa sitä syksyn tuntua niin millään tästä.
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Päivän valoisan ajan pituuskin on vähä siinä ja siinä.

Barcelonassa tänään 13,5 h, Berliinissä 14 h 15 min, Tampereella 15 h.

Päivän valoisan ajan pituus on vielä pidempi kuin Välimerellä ja keski-Euroopassa siis.
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ei kestänyt.

Ja virallisesti tuo meni niin, että piirretään jostain Närpiön kohdalta Imatran tienoille viiva ja sen eteläpuolella talvi alkoi marraskuun puolen välin tienoilla. Saaristossa hieman myöhemmin. Keski-Suomessa Oulun eteläpuolella sitten jo lokakuun viimeisen kymmenen päivän aikana.

Noin samat viivat sitten ja kevät alkoi virallisesti maaliskuun loppuun mennessä, siellä keskisessä Suomessa huhtikuun alkupäivinä.

Käytännössä etelässä kesti siis jonkin 4,5 kk, keskisessä Suomessa noin 5,5 kk. Lapissa tuo 6 kk saattoi toteutuakin.
 
K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Mä en ole kyllä itse vielä saa sitä syksyn tuntua niin millään tästä.
Menee metsään silmät auki niin kyllä syksyn alku näkyy jo varsin selkeästi. Saniaiset, kielot ja pihlajatkin alkaa tekemään ruskaa. Lämmintä on, mutta ei se pelkkä lämpö kesää tee.
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Menee metsään silmät auki niin kyllä syksyn alku näkyy jo varsin selkeästi. Saniaiset, kielot ja pihlajatkin alkaa tekemään ruskaa. Lämmintä on, mutta ei se pelkkä lämpö kesää tee.

No, jos tälle osastolle mennään, niin joillekin Suomen suvi on ohi kun omenapuista putoaa kukat.

Lämpötilan viileneminenhän se ruskan aloittaa, yhdessä valon vähenemisen myötä toki. Mutta kun sitä valoakin on vielä enemmän kuin keski-Euroopassa.

Termisessä tai meteorologisessa mielessä ei puolestaan olla vielä edes lähellä kesän loppua.

Kyllä sitä todellista ruskaa saa vielä odotellla useamman viikon.
 
Alex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Lieneeköhän elokuussa merkittävästi vähemmän helteitä kuin kesäkuussa ennen juhannusta, jolloin lomakausi alkaisi tässä systeemissä?

Kyse on siis koululomien osalta suurin piirtein ajankohdista 1.6 - 14.6 vs 10.8 - 26.8. Ei ole tilastoja, mutta luulisin, että kesäkuussa on todennäköisimmin paremmat kelit. Ainakin päivät ovat pidemmät ja tuntuu enemmän kesältä.

Viime talvena oli lunta lokakuun puolivälistä huhtikuulle saakka. Pitkä talvi se oli.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
En ymmärrä ollenkaan, mikä järki olisi siirtää koulujen kesälomat elokuulle keskelle pimeyttä ja kylmyyttä.
Ymmärtäisin tällaisen näkemyksen, jos kyse olisi jostain syys- tai lokakuusta. Aurinko kun nousee ihan eteläisessäkin Suomessa elokuun lopussa kuuden aikoihin ja aurinko laskee puoli yhdeksän aikaan illalla. Sanoisin että päivän aktiviteetteja saa suorittaa ihan kivasti kyllä valoisaan aikaan vielä elokuussakin.

Ihan mukavan lämpöistäkin on ollut ja tulee olemaan vielä jatkossakin tämän elokuun lopun aikana.
 
Jep, eipä esim eteläisimmässä Euroopassa hirveän paljon pidempi päivä taida olla edes keskikesällä. Edit Ateenan pisin päivä klo 6.02-20.51 kesäkuussa.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Jep, eipä esim eteläisimmässä Euroopassa hirveän paljon pidempi päivä taida olla edes keskikesällä.
Katsoin huvikseni mitä näyttää kesäkuussa esim. Madridissa, se on jo sen verta etelässä että isoja muutoksia ei tapahdu kuukauden aikana eli käytännössä koko kesäkuu menee siten että aurinko nousee n. klo 6.45 ja laskee 21.40-21.50 välisenä aikana. Eli tuossa ei oikeasti ole merkittävää eroa jos vertaa meneillään olevaan elokuun loppuun Suomessa.
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jep, eipä esim eteläisimmässä Euroopassa hirveän paljon pidempi päivä taida olla edes keskikesällä. Edit Ateenan pisin päivä klo 6.02-20.51 kesäkuussa.

Tsekkasin ja 23.9. Oulussa se päivän pituus 12.07 h ja samaan aikaan Berliinissä noin samat.

Siitä eteenpäin (noin) Oulussa alkaa päivä olla lyhempi kuin Berliinissä.

Eipä tuota siis päivän valoisalla ajalla ainakaan keski-Eurooppaan verrattuna voi perustella.
 
K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Minusta koululaisten kesälomat on nyt juuri oikealla paikallaan. Kesä on kauneimmillaan alkuvaiheessaan, ja Lapissakin on yöttömät yöt. Elokuussa niin ei enää ole. Itse olisin repinyt koulukirjani lapsena jos olisin joutunut istumaan koulun penkillä juhannukseen asti. Eikä meidän tarvitse apinoida kaikkea ulkomailta, vaan jotain omaleimaistakin on hyvä olla. Olkoon se tässä tapauksessa kesäkuun pitäminen lomakuukautena. Se istuu parhaiten suomalaiseen vuodenkiertoon.
 
Viimeksi muokattu:

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Eipä tämä lomien siirtely minullekaan mikään iso asia ole. Olkoon siellä missä ovat mun puolestani. Näin lapsettomana, joka nauttii elokuussa jo rauhoittuvasta menosta on toisaalta ihan jees mulle, että yleinen loma-aika on jo päättymässä kun oma vasta alkaa.

Mutta, on tämä kuukausi taas kutinsa pitämässä. Komeita kesäöitä on vietetty revontulia vahdaten ja sekä Perseidien tähdenlentoja kytäten. Luonnossa useampi patikka ja pyöräilyä päälle.

Kelit ovat suosineet ja varsin epävakaisen heinäkuun jälkeen nämä poutaisemmat päivät ovat olleet mukavia. Ja viimeistä lomaviikkoa näyttää koristavan sitten oikein stabiilimpikin korkeapaine.

Vaikea mun on lopulta valita sitä omaa lempparia tämän kesän eri vaiheista. Kaikissa niisä on omat upeat piirteensä. Siinä missä toukokuun alkavat kesäkelit, kesäkuun yöttömät yöt ja heinäkuun (yleensä) kovimmat biitsikelit on omalla tavallaan upeaa aikaa, niin niin se on tämä pikku hiljaa pimenevä ja viilenevä ajan jakso täällä kesän lopussakin.
 
Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Muistan koulujen kesälomien siirtämisestä myöhäisempään ajankohtaan keskustellun säännöllisesti ainakin sen parikymmentä vuotta. Tiedä sitten, miksi asia on jäänyt vain keskustelun tasolle ja konservatiivisesti pidättäydymme nykyisessä syklissä?/URL]
Viimeisten reilun parinkymmenen vuoden aikana koulujen kesälomat ovat lyhentyneet noin viikolla loppupäästään. Kesäloman lopusta elokuulta nipistetyt lomapäivät on käytetty syys- ja joululoman pidentämiseen.

Alun perinhän koulut alkoivat Suomessa 1.9. ja loppuivat 31.5. Kun lauantait muutettiin vapaapäiviksi, koulujen alku aikaistettiin elokuun puolelle. Seuraava muutos taisi olla vuonna 1993, jolloin koulujen päättyminen siirrettiin toukokuun viimeiseltä päivältä 30.5.-5.6. (karkausvuosina 29.5.-4.6.) välille osuvalle lauantaille, eli aavistuksen aiempaa myöhäisemmäksi. Samalla syksyyn lisättiin uusi loma, syysloma. Hmm, googletuksen perusteella syyslomaa oli paikoin pidetty jo 1980-luvun loppupuolella. Aiemminhan oli ollut perunannostoloma, joka oli jäänyt pois viisipäiväisen kouluviikon sekä peruskoulun myötä. Vuosituhannen vaihteen tienoilla syysloma oli yleensä parilla päivällä pidennetty viikonloppu. Joululoma alkoi 22.12. ja päättyi 2.1. Koulut alkoivat syksyllä elokuun puolivälin jälkeen. Vähitellen yhä useampi kunta pidensi syysloman viikon mittaiseksi ja joululoman jatkumaan loppiaiseen asti. Nämä sitten napsaistiin kesäloman lopusta ja nykyään ollaan tässä tilanteessa, että koulut alkavat monilla paikkakunnilla jo elokuun ensimmäisen viikon jälkeen.

Koulujen kesälomien alku on nykyään ihan oikeassa kohdassa. Ehkä ihan kosmeettista säätöä siihen voisi tehdä niin, että myös karkausvuosina koulu loppuisi vasta 5.6., jos toukokuun viimeinen päivä on maanantai tai ehkä jopa niin, että koulut loppuisivat aina kesäkuun ensimmäiseen lauantaihin. Tärkeämpää olisi kuitenkin saada tuota koulujen alkua työnnettyä takaisin myöhäisemmäksi, eli kevätpuolelta ei pidä lukuvuotta jatkaa kesäloman kustannuksella. Laki kun määrää koulujen päättymispäivän, mutta ei alkuajankohtaa, ovat kuntapäättäjät vähitellen syöneet kesälomaa lopusta lyhyemmäksi. Syyslomaksi riittäisi hyvin max kaksi päivää, eikä joululomankaan tarvitsisi pakosti viikkokausia kestää.
 
MegaForce

Jäsen
Joo, syksyssä on tunnelmaa ja tosiaan voi pitää muitakin vaatteita kuin shortseja ja t-paitaa, mikä on erittäin kiva. Toki jotkut pitävät pitkälahkeisia vaatteita kesälläkin, mutta itse ainakin läkähdyn, jos aurinkoisessa tai kosteassa kelissä pidän kesällä farkkuja tms. Nyt on ollut sellaisia aamuja ja iltoja, jolloin ekaa kertaa sitten toukokuun alun on voinut pukea vähän lämpimämpää päälle.
Ihmisiä ja pukeutumistyylejä- ja tottumuksia on toden totta erilaisia. Olen itse vetänyt kesäkuun kahta ensimmäistä viikkoa ja juhannusta lukuunottamatta lähes tulkoon kokonaan pitkissä chinoissa ja farkuissa. +20-25 asteen Suomen kesäkeleillä pidän ulkona joskus myös pitkähihaista kauluspaitaa. Vasta yli 25 asteen aurinkoisessa ja tuulettomassa lämmössä siirryn ä shortsien ja t-paidan yhdistelmään.

Nyt elokuussa on itsestään selvää, että käytän pitkiä housuja ja usein myös kevyttä takkia auki ulkona liikkuessani.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös