Tässä EY:n tekemässä katsauksessa SM-liigaseurojen talouteen käytiin hyvin läpi myös tätä Liigan ja Mestiksen välistä eroa. Keskimäärin liigajoukkueen liikevaihto on yli seitsemän kertaa isompi kuin Mestis-joukkueella, henkilöstökulut yli kahdeksankertaiset ja liiketoiminnan muut kulut lähes kuusinkertaiset. Ei tarvitse kovinkaan paljon ymmärtää taloudesta, jotta ymmärtää että jojoilu noiden kahden sarjan välillä on mille tahansa joukkueelle ihan täysi mahdottomuus. Eli toisin sanoen sieltä nykymuotoisesta Mestiksestä ei yksikään joukkue käy "hakemassa vauhtia", vaan putoaminen tulee tarkoittamaan toiminnan pidempiaikaista surkastumista.
Tuossa vertailussa näkyy myös hyvin se, millä tavalla tuo tasoero on kasvanut sen jälkeen, kun nämä uusimmat liiganousijat ovat nousseet sarjaan. Sportin, KooKoon ja Jukureiden piti aikoinaan 2-3 kertaistaa toimintansa liiganousun myötä. Nykypäivänä liiganousu vaatisi bisneksen kasvattamista 3-4 kertaa suuremmaksi ja Liigan suurseuraksi nouseminen lähes bisneksen kymmenkertaistamista verrattuna Mestikseen. Tasoero on nykyjärjestelmällä yksinkertaisesti aivan liian iso.
Mielenkiinnolla jään seuraamaan tuota Jokerien nousuprojektia. Jokerit on Suomessa ainut seura, jolla on oikeasti jonkunlaiset realistiset mahdollisuudet nousta karsintojen kautta Liigaan. Ja helvetin kova homma se tulee heillekin olemaan. Näitä asioita tulen ainakin itse seuraamaan:
1) Riittääkö rohkeus kaivaa Mestikseen jo liigatasoinen budjetti, vaikka se tulee tarkoittamaan isoja taloudellisia tappioita? Ovatko omistajat valmiita kuittaamaan nämä tappiot?
2) Jos rahaa uskalletaan sijoittaa joukkueeseen, niin mitä sillä saadaan? Saadanko oikeasti liigatasoisia pelaajia pelaamaan Mestikseen jotain FPS:ää ja Hokkia vastaan edes rahalla? Vai otetaanko iso taloudellinen riski ja joudutaan silti lähtemään karsintoihin selvänä altavastaajana?
3) Jos saadaan aikaiseksi liigatasoinen joukkue, niin miten käy sitten karsinnoissa, kun vastaan asettuu joukkue, joka on pelannut koko kauden ihan eri vaatimustason otteluita? Ollaanko valmiita pelin tempoon vai yllätytäänkö, kun se Liigan jumbo onkin vähän eritasoinen joukkue kuin se Mestiksen finaaleissa voitettu Imatran Ketterä?
4) Jos nousu ei onnistu ensimmäisenä vuonna, niin kuinka monta kertaa perse kestää lähteä isolla riskillä hakemaan tuota liiganousua?
Sen jälkeen, kun on sen vaikean ja kalliin liiganousun saavuttanut, niin jostain pitäisi löytyä vielä se 3 miljoonaa (vai mikä nykyinen arvo onkaan) liigalisenssiin. Monet uskovat, että Jokerit nousee heti ensimmäisellä yrittämällä Liigaan, mutta itse en ollenkaan vakuuttunut siitä. Ja kellään muulla kuin Jokereilla ei ole (eikä tule olemaan ilman mitään uutta ja yllättävää rahoittajaa) mitään mahdollisuutta tuohon. Liiga on nyt käytännössä auki, mutta oikeasti se mahdollistaa ainoastaan nousun Jokereille. Ja jos Jokerit onnistuu nousemaan, niin yksi seura tulee putoamaan liigakartalta ja siitä tulee Mestis-seura, jolla ei ole mitään mahdollisuutta sarjanousuun.
Isompaa sarjauudistusta tämä vaatisi, jos siltä kilpailua halutaan sarjojen välille. Mestis ei myöskään ole mikään ratkaisu mihinkään, vaan Liigan sisällä pitäisi yhteisen tv-rahan piirissä olla kaksi eri sarjaa. Se 10+10 -malli voisi olla ihan toteutettavissa, kun Mestiksestä Kiekko-Espoolla, Jokereilla, TuTolla ja JoKPilla voisi talousalueensa turvin olla edellytyksiä mukaan. Se kahdeskymmenes joukkue voi olla vähän haastava löytää. Vantaa? Rovaniemi? IPK ja Ketterä pelaavat tuloksellisesti ihan hyvin Mestiksessä, mutta ei taida talousalueen koko riittää uskottavaksi joukkueeksi edes tuohon toiseksi korkeimmalle tasolle.