Osallistun varovasti tähän keskusteluun minäkin, kun kuitenkin useamman vuoden tuli aika tarkastikin (=lähes joka pelin) seurattua Koivistoisen otteita
En osaa mitenkään tunnistaa hänestä kuvauksia "löysä" ja "palkkasoturi". Minusta asenne on hänellä ollut käytännössä aina kunnossa, mutta vähän liian tunteella hän tuntuisi peliin kyllä suhtautuvan. Ja kokonaan toinen asia on sitten, että mitä tulosta milloinkin on tulostaululle tullut.
Lukon mestaruusvuotena alkoi nähdä jo melko varhain kauden kuluessa, että erityisesti Saarelan kanssa heillä oli yhteistä kemiaa ja iloitsivat toistensa maaleista melkeinpä enemmän kuin omistaan. Ja kierre oli lähes koko kauden positiivinen, päättyen tietysti erinomaisen vahvoihin playoffs-otteisiin.
Kun tieto Koivistoisen siirtymisestä HIFK:hon julkaistiin, mietin, että toivottavasti löytää niitä pelikavereita, joitten kanssa homma toimii, koska muuten voi alkaa ahdistaa. Ahdistuksen kierrekin nähtiin Raumalla, ja sen taklaamiseen menikin sitten aika pitkä aika.
Kaikkien pelaajien peli sujuu tietysti voittoputkessa paremmin kuin tappioputkessa, mutta Koivistoiselle tuntuisi olevan poikkeuksellisen paljon merkitystä sillä, että pelikavereiden kanssa on "kivaa". Tuntuu, että silloin osuu maalipuiden väliin sata kertaa paremmin, vaikka muu työnteko olisi koko ajan ollut ok-tasolla.
En osaa mitenkään tunnistaa hänestä kuvauksia "löysä" ja "palkkasoturi". Minusta asenne on hänellä ollut käytännössä aina kunnossa, mutta vähän liian tunteella hän tuntuisi peliin kyllä suhtautuvan. Ja kokonaan toinen asia on sitten, että mitä tulosta milloinkin on tulostaululle tullut.
Lukon mestaruusvuotena alkoi nähdä jo melko varhain kauden kuluessa, että erityisesti Saarelan kanssa heillä oli yhteistä kemiaa ja iloitsivat toistensa maaleista melkeinpä enemmän kuin omistaan. Ja kierre oli lähes koko kauden positiivinen, päättyen tietysti erinomaisen vahvoihin playoffs-otteisiin.
Kun tieto Koivistoisen siirtymisestä HIFK:hon julkaistiin, mietin, että toivottavasti löytää niitä pelikavereita, joitten kanssa homma toimii, koska muuten voi alkaa ahdistaa. Ahdistuksen kierrekin nähtiin Raumalla, ja sen taklaamiseen menikin sitten aika pitkä aika.
Kaikkien pelaajien peli sujuu tietysti voittoputkessa paremmin kuin tappioputkessa, mutta Koivistoiselle tuntuisi olevan poikkeuksellisen paljon merkitystä sillä, että pelikavereiden kanssa on "kivaa". Tuntuu, että silloin osuu maalipuiden väliin sata kertaa paremmin, vaikka muu työnteko olisi koko ajan ollut ok-tasolla.