Eepi - Legenda

  • 44 352
  • 228

Walton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Korinekki kirjoitti:
Joka tapauksessa uskon, että päätös miehen jatkosta tulee hyvinkin pian. Suuntaan taikka toiseen.
Jotenkin on sellainen kutina että päätöstä ei ole luvassa ainakaan ennen vappua. Eepi on yleensä tehnyt päätöksen vasta niihin aikoihin.

Eilen suurella mielenkiinnolla odotin että miten Eepi lähtee kaukalosta, jos siitä vois jotain erityisesti päätellä. Mies lähti normaalisti muiden mukana ulos kaukalosta, eikä käynyt kiittämässä erikseen yleisöä. Viime kaudella kauden viimeisen pelin jälkeen Eepi jäi kiittämään erikseen yleisöä, silloin oli ihan varma että eepi poistui viimeisen kerran kaukalosta Lukon paidassa.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mutta toisaalta tällä kaudellahan on ruvettu oikein julkisestikin (lehdissä) puhelemaan, että Eepi lopettaisi uransa. Muistaakseni ei näin ole aiemmin ollut, vaan on puheltu tyyliin "Eepi miettii ja tekee oman ratkaisunsa.." ja niin hän varmaan nytkin tekee, mutta olisiko mies höpissyt jo suunnitelmiaan muillekin josta sitten nämä jutut on lehtiin vuotaneet?

Kyllä mä olen rakkaasti sitä mieltä että Eepi vielä ensi kaudellakin pystyisi liigaa pelaamaan.
 

hoki 60

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi ja taitokiekko
Kyllähän Eepi vielä ensi kauden pelillisesti pärjäähyvinkin, ja olisihan se hienoa ensimmäisenä ylittää 1000 pelin raja jota ei ihan äkkiä kukaan muu tekisi.
 

Korinekki

Jäsen
Walton kirjoitti:
Jotenkin on sellainen kutina että päätöstä ei ole luvassa ainakaan ennen vappua.

Tämän päivän Iltasanomissa Eepi toteaa tekevänsä päätöksen jatkostaan muutaman päivän sisällä. Itse uskon, että Hämäläinen vielä kauden pelaa.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Mälsä pierumäki kiekko.
Eepillä on kaikki edellytykset pelata liigaa vielä ensi kaudellakin. Tällä(kin) kaudella Eepi oli Lukon top-2 osaston pakkeja. Eihän vauhti ole ollut enää vuosiin sitä mitä muilla on, mutta se sijoittuminen ja pelin luku on liigan kärkipäätä. Taas kerran Hämäläinen pelasi täydet 56 ottelua. Jäähymäärä kasvoi vain kuusi minuuttia verrattuna viime edelliseen kauteen. Olihan nyt tiukennettu tuomarilinja ja muutaman jäähyn pelin viivyttämisestä hän taisi saada, joten tasoihin kai ne minuutit menevät hyvinkin edelliseen kauteen verrattuna. Vauhdin puutteesta se ei siis taaskaan ole kiinni ;)

+/- tilaston voitto kertoo myös paljon. Lukon kausiveikkauksessa arvailin Eepin voittavan tämän osa-alueen ja niin myös kävi. Vähän vaan vauhtia lisää ja Eepi olisi takuuvarma eurohockeytourin mies =)

Joten, jatka Eepi vielä yksi kausi ainakin. Ilman sinua ei Lukko pärjää ensi kaudella. Jos Heikkinenkin on lähtökuopissa, niin ykköspakin tontti on ensi kaudella sinun aivan yksin ;)
 

Johto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Eepi pelasi taas kerran hyvän kauden, vaikka on Raipen tapaan ollut liian hidas SM-liigaan ainakin viimeiset 10 kautta. Itse olisin valmis näkemään Eepin Lukon puolustuksessa vielä ensi kauden ajan, kunhan miehen varaan ei lasketa kahden ensimmäisen pakkiparin pelipaikkaa. Lukon puolustus on vielä tällä hetkellä melkoinen kysymysmerkki ensi kautta ajatellen, joten Eepin jatko olisi siltäkin kantilta ajateltuna hyvä ratkaisu.
 

Korinekki

Jäsen
Johto kirjoitti:
Eepi pelasi taas kerran hyvän kauden, vaikka on Raipen tapaan ollut liian hidas SM-liigaan ainakin viimeiset 10 kautta. Itse olisin valmis näkemään Eepin Lukon puolustuksessa vielä ensi kauden ajan, kunhan miehen varaan ei lasketa kahden ensimmäisen pakkiparin pelipaikkaa. Lukon puolustus on vielä tällä hetkellä melkoinen kysymysmerkki ensi kautta ajatellen, joten Eepin jatko olisi siltäkin kantilta ajateltuna hyvä ratkaisu.

Eepi kolmospariin Honkaheimon kanssa kuulostaisi minusta erittäin hyvältä. Heikkinen ja Eepi toivottavasti jatkavat. Tämä helpottaisi huomattavasti peräpään rakentamista.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Eepi on siinäkin mielessä rautainen jätkä että hän ei ole koskaan kärsinyt pahasta loukkaantumisesta. Kolhuja tietysti tulee mutta harvoin hän on pelin joutunut kesken jättämään tai kokonaan sivuun jäämään matsista loukkaantumisen takia.
 

TwentyThree

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Korinekki kirjoitti:
Eepi kolmospariin Honkaheimon kanssa kuulostaisi minusta erittäin hyvältä

Samaa mieltä. Honkaheimolle hana päähän, niin eiköhän tämä pari pystyisi kolmosparin vaatimuksiin vastaamaan. Ja jos Heikkinen jatkaa ja ykköspariksi saadaan laatua niin kakkosen taakse Heikkisen kanssa Eepi kuuluu.

Eepin loistavuus on siinä että mies liikkuu järkevästi ja pystyy lukemaan peliä ja syöttösuuntia, kun Eepi liikkuu metrin pystyy hän tekemään kiekon riiston vastakohtana Viitanen/Mäkelä/Honkaheimo/Tähtisalo/Nordlund/Hajt/ on jo sykkinyt kolme kertaa oman maalin ympäri ja kiertänyt B-pisteen kahdesti ilman että kiekon riisto olisi ollut lähelläkään.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ei muuta kuin Eepi takaisin kehiin ensi kaudeksi ja tuhat täyteen! Osoitti tällä kaudella että kun on järkevä pelaaja ja harjoittelee järkevästi niin yli nelikymppisenäkin voi olla yksi pakiston parhaimmista SM-liigajoukkueessa.
 

RaLu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Eepi jatkaa ainakin kevääseen 2008 asti

Hyvä uutinen ja tuhat ottelua täyttyy mikäli vain ehjänä säilyy.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Eepi se vaan jaksaa porskuttaa eteenpäin kohti 1000 ottelun rajaa runkosarjassa, ja kyllähän se niin on , että Eepi pystyy vielä aivan hyvin pelaamaan ainakin yhden kauden sm-liigassa niin, että fanit voivat olla ylpeitä miehen otteista. Sen lisäksi, kun muistetaan, että eräs punainen kuutonen tulee takaa kovaa vauhtia näissä ottelumäärissä, niin karkuun pitää päästää tässäkin asiassa. Tsemppiä Eepille ensi kaudeksi.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Eepi se vaan pysyy niinkuin paska Junttilan tuvan seinässä. Toporowski ei nyt sitten sitä C:tä paitaansa saa, mutta ei se haittaa muuten näin hienona päivänä.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Aeroman kirjoitti:
Eepi se vaan jaksaa porskuttaa eteenpäin kohti 1000 ottelun rajaa runkosarjassa, ja kyllähän se niin on

Perhanan Eepi(950) kun ei lopettanut, nyt meidän Janne(778) joutuu tekemään vielä pidemmän sopimuksen päästäkseen ottelumäärissä ohitse. Tosin vaikka Hämäläinen olisi lopettanutkin tähän kauteen olisi erotukseksi jäänyt 172 ottelua, jotenka edes täydet kolme kautta ei olisi Jannelle riittänyt.

edit. typoja
 
Viimeksi muokattu:

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ainoa huono puoli tässä Eepin jatkossa on se että Topo ei vieläkään saa ansaitsemaansa C:tä rintaansa, muuten en kyllä löydä mitään negatiivistä. Ei muuta kuin samanlaista peliä kuin tälläkin kaudella ja tonni täyteen Eepi!
 

TiDo28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko,Toronto Maple Leafs
Olisiko päivän paras uutinen?Viinanen pääsee lähelle ja mahdollisesti Rullier,niinkuin uutisina ei siis pelaajina.Erittäin hyvä uutinen Eepin jatko kun katselee tällä hetkellä tuota lukko-pakiston roosteria.Rauha on jälleen lukon pakistossa,ei kiirettä.
 

Johto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Eepin viime kauden tehopörssilukema +13 on hyvä osoitus siitä, että #77 on edelleenkin pelipaikkansa ansainnut ensi kauden kettumiehistössä. Ainakin itse olen todella tyytyväinen, että Eepi jatkaa vielä tulevankin kauden. Uskoisin Toivolan suunnittelevan Eepille lähtökohtaisesti ruutua Lukon kolmospakkiparissa, Viitasen ja uusien miesten täyttäessä kahden ensimmäisen pakkiparin pelipaikat. 1000 ottelun rajapyykin rikkoutuminen ensi kaudella on erittäin todennäköistä, sillä Eepi on harvoin loukkaantumisten vuoksi ollut sivussa otteluista. Ainoana uhkana tuon huikean saavutuksen tavoittelussa näkisinkin sen, että Eepi intoutuu jossakin ottelussa ottamaan oikeuden omiin käsiinsä, ja antaa oikein isän kädestä jollekin räkänokalle, joka ajautuu liian lähelle Lukon maalia. Eepin hermostuessa jälki saattaa olla todella rumaa, joten pelikieltouhka lienee esteistä suurin tuota rajapyykkiä tavoiteltaessa.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Vaikka mieli tekisi hehkuttaa, että Lukosta löytyy se ensimmäinen tonnin ylittäjä, niin eipä tuo ole se tärkein asia. Eepi pystyy heittämään kolmosparissa todella varmaa peruspelaamista ja siinä samassa ajamaan Honkaheimoa tai vastaavaa nuorempaa peluria sisään.

Roolissaan tärkeä peluri ja tämän tuntuvat nuo monet vastustajien kannattajat unohtavan. Ei eepi pelaa missään ykkösparissa vaan roolissa, johon vain harvoilla kilpailijoilla on asettaa kentälle todella kokenutta pelimiestä joka hoitaa tontinsa 100%.
 

Korinekki

Jäsen
Nostetaan Eepin ketjua esiin. Mielestäni Hämäläinen on aloittanut kauden erinomaisesti. Mies on ollut selkeästi parempi mitä viime kaudella. Tähän tosin vaikuttaa se tosiasia, että joukkue on nyt voittanut pelejä (lue: Vehanen on maalilla). Joka tapauksessa Eepi on ilman muuta, edelleen, liigatason pelaaja. Kevyesti. Hieno pelaaja, hieno Kapteeni.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Hattu päästä. Erik Hämäläinen teki tänään uransa 400. tehopisteen SM-liigassa.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Hattu päästä. Erik Hämäläinen teki tänään uransa 400. tehopisteen SM-liigassa.
Kun en käytä hattua, niin virtuaalinosto nyt kuitenkin on tehtävä tämän rajapyykin kunniaksi. TOP-listallakin Eepi on sijalla neljä, vain 16 pistettä "Pratu" Levoa jäljessä. Jos kaikki taivaankappaleet ovat kohdallaan, niin onhan tuokin ero kiinni otettavissa, ja näin ollen nousu sinne kolmen sakkiin. Tosin voi olla, että se pistemäärä tarvitsisi vielä yhden kauden pelaamisen tämän kauden jälkeenkin, mutta voihan sekin onnistua meidän "teräsmieheltämme".

Joka tapauksessa vertaansa vailla oleva ura jo nyt on Eepillä takana.
 

TwentyThree

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mielestäni hyvinkin mahdollista että Eepi jatkaa vielä tämänkin kauden jälkeen, pelillisesti mies on kuitenkin aivan omassa kastissaan kun Lukkopakkeja tarkastellaan.
 

Korinekki

Jäsen
Mielestäni hyvinkin mahdollista että Eepi jatkaa vielä tämänkin kauden jälkeen, pelillisesti mies on kuitenkin aivan omassa kastissaan kun Lukkopakkeja tarkastellaan.
Pelillisesti Eepi on Lukon paras pakki, ja yhtään mieheltä pois ottamatta, tämä kertoo kyllä kaiken siitä missä Lukon ongelmat ovat.
Eepillä on paljon annettavaa (vielä ensi kaudellakin), mutta toivoisin että seurajohdossa tajuttaisiin hommata pari kunnon pakkia ensi kaudeksi.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Muita raumalaisurheilijoita siellä ei tainnut ollakaan kuin em. kaksikko (ihan varma muutaman hemmon kotipaikasta en ole). Siksi pelottaakin että joku Eepi tuon tittelin vie sen oikeasti ansaitsevien edestä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös