En ole sanonut että Lepomäki olisi vasemmistolainenkaan, eli ei hänen ajamansa mallin mitään vasemmistolaisia irvileukoja ole tarkoituskaan miellyttää. Silti oikeistolaista tai varsinkin äärimmäistä sellaista ei ole se, että pallotellaan hieman eriliasilla painoarvoilla miten tukea jaetaan. Tämä on tiettyä suomalaisuuden harhaa, kun kaikki puolueet ovat jonkinsortin demareita, niin kuvitellaan että jos perustulo olisi vain 800€ että se olisi äärimmäistä oikeastolaista näkemystä. Äärimmäinen näkymys olisi että soskusta saisi vain ruokakuponkeja."Lepomäen esittämässä mallissa jokainen kansalainen saisi 18-vuotta täytettyään perustililleen 20 000 euron alkupääoman. Mikäli perustilin saldo vastaa alkupääomaa tai on sitä alempi, perustililtä saa nostaa korkeintaan 600 euroa kuukaudessa."
Onhan tuo periaatteessa vasemmistolainen ajatus, mutta olen myös huomannut monen vasemmistolaisen irvileuan arvostelleen tuota mm. perusteilla:
1. heikoimmassa asemassa olevat saisivat vähemmän rahaa käyttöön kuussa kuin nykyisin
2. byrokratian väheneminen = työpaikkojen väheneminen
3. vain hänen taktiikkansa ajaa perusturvaa alemmas jne...
Lisäksi kokoomuksen puheenjohtajaksi pyrkiessään Leponiemi on nyt toki lievennellyt monia aiempia kantojaan ja poistellut vanhoja bloggauksiaan, mutta itse niitä aikoinaan lukeneena ja pari kertaa hänen kanssaan keskustelleena, en ihan vielä ainakaan lähtisi poistamaan sieltä oikealta laidalta. Onneksi meillä on myös aina luotettava Kansan Uutiset ja Timosen Sakke, jotka muistavat (linkki KU:n sivulle) : Lepomäen vanhat kirjoitukset paljastavat ”köyhien ystävän” piinkovan oikeistolaisuuden
Juu, ei osta samalla hinnalla. Kunnan tuottamien vanhusten hoito maksaa nykyään 172€ vuorokaudessa ja yksityisellä puolella 125€ vuorokaudessa:Niin että kuntako ostaa palvelun samalla hintaa kuin tuottaisi sen omakustanteisesti? Kyllähän firma katteensa haluaa ja ei nuo palkkakustannukset ainakaan merkittävästi halvempia ole yksityisellä puolella.
Ihme on jos hallituksen tärkeimmän uudistuksen ajaminen näinkin sekoilevasti ei tuota oppositiolle suurvoittoa:
Ihme on jos hallituksen tärkeimmän uudistuksen ajaminen näinkin sekoilevasti ei tuota oppositiolle suurvoittoa:
HS sai haltuunsa valtioneuvoston tilaaman selvityksen, joka antaa karun kuvan sote-uudistuksen valmistelusta – Miksi kriittisen raportin julkaisua siirrettiin vaalien yli?
Juu, ei osta samalla hinnalla. Kunnan tuottamien vanhusten maksaa nykyään 172€ vuorokaudessa ja yksityisellä puolella 125€ vuorokaudessa:
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/artikkeli-1.371817
Tutkimusten mukaan vanhusten hoito on yksityisellä puolella parempaa kuin julkisella | Juttutupa | Kaleva.fiTämähän sen sitten kiteyttää, miksi vanhukset makoilevat paskavaipoissaan lääkitsemättä kuolemaa odotellen. Halvalla saa huonoa. Tuolla hinnalla on ymmärrettävää, ettei t7uotto riitä kuin omistajien bemareihin ja verotuskin on kierrettävä paratiisien kautta, jotta edes jotakin raskaan bisneksen tekijälle jää käteen. Kokoomustyypit ilmeisesti laskee pragmatialla, että niitä mummoja ja pappoja riittää näännytettäväksi vielä monen kvartaalin verran, joten kiduttamalla hautaan on isämmaallinen teko. "Kunnan tuottamat vanhukset", mää repesin, yksityiset sitten vissiin halvimmalla pyrkii eroon näistä kunnan tuottamista.
Hupaisaa, että loppuraportti huijareiden sotesta piti piilottaa, ettei idiootit vaan rakkaitaan hylkäis ja äänestäis vastuullisempaa joukkoa, lisäten bisneksen kulungia, joka tietysti heti johtaa massatyöttömyyteen ja lamaan. Saas nähdä, mihin mittoihin kansallinen tyhmyys barometri tällä kertaa yltyy.
Tämähän sen sitten kiteyttää, miksi vanhukset makoilevat paskavaipoissaan lääkitsemättä kuolemaa odotellen. Halvalla saa huonoa. Tuolla hinnalla on ymmärrettävää, ettei t7uotto riitä kuin omistajien bemareihin ja verotuskin on kierrettävä paratiisien kautta, jotta edes jotakin raskaan bisneksen tekijälle jää käteen. Kokoomustyypit ilmeisesti laskee pragmatialla, että niitä mummoja ja pappoja riittää näännytettäväksi vielä monen kvartaalin verran, joten kiduttamalla hautaan on isämmaallinen teko. "Kunnan tuottamat vanhukset", mää repesin, yksityiset sitten vissiin halvimmalla pyrkii eroon näistä kunnan tuottamista...
Pakko olla fake news
Minä tuon keskusteluun tutkimuksia ja sinä omia faktoja. Oot kyllä mouhottamisessa tämän keskustelupalstan oma Trump.Niiden harvojen maksukykyisten vanhusten kohdallahan se ei ole fake news. Sääli vaan, kun siinä joukossa määrä on mitätön. Miä tulee koko klusteriin, niin kysehän on bisneksen ja politiikan mafiasta, riittävän huono ja kuristettu hoito kunnallisella johtaa yksityistämiseen, jossa hoito on riittävän huonoa ja vielä kuristetumpaa, kun voitotkin pitää kääriä jostain. On kiva, että hakee edes jonkinmoisia "tutkimuksia" tukemaan oletettuja näkemyksiään, mutta se edellyttäisi kokonaisuuksien ymmärtämistä, suhteellisuuden tajua ja sitä myötä johtopäätökseen pystymistä ja sittenpä se yksi käppyrä tai "tutkimus" ei enää merkitsekään tuon taivaallista kokonaisuuden kannalta, no, toki yhtenä osasena tieteellisessä debatissa.
Faktaa on, että pitkään rakennetun bisnes + politiikka apparaatin avulla on tarkoituksella alas ajettu julkista palvelun tuotantoa, jotta vaihtoehdoksi jäisi yksityinen bisnes, eli kokkarikaverien kullanvuolu heikkojen kustannuksella. Uskon toki, että täällä on monia, joiden korvissa asia kuulostaa kuin taivaalta sataisi mannaa, mutta yhteiskunnan kannalta se on sama sinihappoa joisi. Tästä voisin laittaa tutkimuksen jos toisenkin ihan kv - tasoisesti toteutettuna, mutta enpähän laita, koska jokainen tahtova löytää kyllä itse tietoa ja viisastuu sitä etsiessään.
Niiden harvojen maksukykyisten vanhusten kohdallahan se ei ole fake news. Sääli vaan, kun siinä joukossa määrä on mitätön.
En kyllä aivan hirveästi itse tässä yhteiskunnassa väittäisi hyvin toimeentulevan eläkeläisen olevan kovin harvinainainen asia.
Tilasto: Eläkeläisten varallisuus kasvaa nopeammin kuin muun väestön - Seura.fi
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006064964.html
Siinä talousviisaiden näkemyksiä aiheesta, jonka pitäisi olla yksi näidenkin vaalien merkittävimmistä. Toisin sanoen, tuossa on paljon asiaa, jotka Rinne ja palstan vasemmistolaiset voivat ohittaa.
Se oli turha provokaatio. Sori siitä. Antti Rinteen kohdalla toki ihan validi, koska hänelle ei kyllä kukaan asiantuntija tule kertomaan, että täytyy nipistää menoista.Joo, mehän ei taloustiedettä lueta tai siitä ymmärretä mitään, toisin kuin palstan piinkovat ja älykkäät, objektiivisesti asioihin suhtautuvat oikeistolaiset. Jännä miten nämä diskurssit kehittyvät kun keskustelijakunta on homogeeninen. Toki parempi tämä kuin anonyymien keskustelujen silmitön persupakotus, joka ilmiönä on muuten varsin mielenkiintoinen poliittisen vähemmistön ollessa kuitenkin kyseessä.
Kyllähän tilanne talouden järjestämisen kannalta on erittäin mielenkiintoinen. Tietysti tämän päivän ongelmat pitäisi ratkaista, mutta toivoisin paljon enemmän sellaista keskustelua, jossa pitäisi pitkäjänteisesti pohtia visiota tulevaisuuden Suomesta. Millainen se on? Millaista perusturvan tasoa tavoitellaan ja miten se ollaan valmiita rahoittamaan? Miten tulevaisuuden haasteet ratkaistaan siten, että hyvinvointiyhteiskunta voidaan säilyttää vai onko se edes tavoitteena?
Tuntuu, että niin tenttijät kuin haastateltavatkin ulottavat katseensa korkeintaan vaalikauden loppuun asti, eikä osa vaivaudu selittämään kantojaan edes sen osalta kovinkaan seikkaperäisesti.
Se oli turha provokaatio. Sori siitä. Antti Rinteen kohdalla toki ihan validi, koska hänelle ei kyllä kukaan asiantuntija tule kertomaan, että täytyy nipistää menoista.
Olen alkuosasta osittain samaa mieltä. Halvalla saa huonoa. Jos haluaa hyvää, niin pitää asettaa palvelulle kriteerit jolloin seuraus voi olla että hinnat nousevat.Tämähän sen sitten kiteyttää, miksi vanhukset makoilevat paskavaipoissaan lääkitsemättä kuolemaa odotellen. Halvalla saa huonoa. Tuolla hinnalla on ymmärrettävää, ettei t7uotto riitä kuin omistajien bemareihin ja verotuskin on kierrettävä paratiisien kautta, jotta edes jotakin raskaan bisneksen tekijälle jää käteen. Kokoomustyypit ilmeisesti laskee pragmatialla, että niitä mummoja ja pappoja riittää näännytettäväksi vielä monen kvartaalin verran, joten kiduttamalla hautaan on isämmaallinen teko.
Varsinkin tuota THL:n tutkimusta on tänne Jatkoaikaan linkkailtu jo useammankin kerran ja edelleenkin jos asiaan viitsisi yhtään perehtyä niin ''tutkimuksen'' perusteena on yritysten itse ilmoittamat tiedot joita ei tarkasteta mitenkään. Ei siis välttämättä kovin luotettavaa tietoa.
Hämäräksi jää miten tämä liittyy kokoomustyyppeihin.
Välistäveto tarkoittaa tulon hankkimista lisäarvoa tuottamatta. Jos sinun mielestäsi vanhustenhoito ei tuota yhteiskunnalle mitään arvoa, niin se on vain sinun näkemyksesi. Minusta vanhusten huolto on asia, johon voimme 125€ per vuorokausi per vanhus panostaa ja hyvä että sellaista palvelua tarjotaan lähes viisikymppiä edullisemmin kuin mitä kunnallisen puolen kustannukset on. Silti ostajien velvollisuus on sopia laatukriteereistä millaista hoivaa vanhuksille halutaan.Se on tosiasia, että jos luo mahdollisuuden välistävetoon, riittää välistävetäjiä joka puolelta.