Eduskuntavaalit 2019

  • 397 199
  • 3 925

chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS
Eikös tää Rinne ole entinen valtionvarainministeri. Miten ihmeessä se voi olla sitten noin kujalla kaikesta, varsinkin talousluvuista.
 

Hangon keksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsi-Saksan ja Neuvostoliiton joukkueet
Kysyn nyt ihan oikeasti kaikilta sieltä vasemmalta laidalta. Haluatteko mielummin nähdä pääministerinä Antti Rinteen vai Jussi Halla-ahon?
En ole vasemmassa laidassa, mutta siinä mielessä luotan Rinteeseen enemmän että hän on kuitenkin edes jollain tavalla myös tolkun demarien talutusnuorassa, eikä pysty täysin omin päin huseeraamaan pääministerinäkään. Halla-aho taas on omilleen mestari, ja saattaa viedä vaikka mitä läpi jos mieleen tulee. Toisaalta ottaisin noista yhdeksästä pääministeriksi mielummin oikeastaan kenet vaan ennen noita kahta.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
En kutsuisi häntä mestariksi, mutta havaintojeni perusteella saa keskimääräistä poliitikkoa paremmin sanottavansa ilmoille.

ei mitään jakoa esim. Lin kanssa jos pragmaattisesti katsotaan, ei pärjää ulosannillaan edes Terholle. Mestariksi häntä tälläkin saitilla koroteltu useammin kun maassa on koskaan ollut pakolaisia ( kehujain mielenterveys toki huolettaa), joten sujuvasti omin tämän meemiksi muuttuneen termin kannattajiltaan.

Jos tuo jaarittelu ja ajatuksiinsa sotkeutuminen on keskimääräistä parempaa, ei ole voinut seurata politiikkaa kovinkaan kauaa, ihan eri tason tekijöitä siellä on ollut puolueessa jos toisessa kautta aikain. Väyrynen söisi tuon nieleskelijän sekunnissa ja kerkeäisi ulostaakin, kun tämä ulosannin isä aurinkoinen vasta harkitsisi ensimmäistä nielaisuaan.

Tietysti jokainen kannattakoon ketä haluaa, mutta minä näen tuon uuvatin noin. Mitään jaarittelijaa kummempaa siinä ei verbaalisti löydy ja sisältö kevyempi kuin nälkään kuollut itikka (ei se lehmä).
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ei Halla-Aho mikään mestari väittelyssä ole, mutta tuon porukan parhaimmistoa. Li on tosiaan myös hyvä ja saattaa olla Halla-Ahoa parempikin. Kuin myös Haavisto.

Rinne on sitten ylivoimaisesti huonoin.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
En ole vasemmassa laidassa, mutta siinä mielessä luotan Rinteeseen enemmän että hän on kuitenkin edes jollain tavalla myös tolkun demarien talutusnuorassa, eikä pysty täysin omin päin huseeraamaan pääministerinäkään.

Toiseksi Rinne on vain yksi hiekanmuru SDP:n pitkässä historiassa, joten hänen vaihtamisensa toiseen puheenjohtajaan ei vaadi paljon. SDP:llä on puoluekokous ensi vuoden kesänä, ja jos Rinne ei ole sitä ennen ajanut SDP:tä täyteen kriisiin (siis ellei pj vaihdu aikaisemmin), on aivan varma, että hän saa puheenjohtajavaaliin useamman haastajan. Perussuomalaiset taas on ollut kesäkuun 2017 puoluekokouksen jälkeen yhtä kuin Halla-aho.
 
Rinne on poliitikko. Ei asiantuntija.

Poliitikot ministereinä on usein, ellei jopa lähes aina. Poikkeuksena lähes jokainen oikeusministeri (ei se paperimies) ja Stubb ulkoministerinä. Tässä nopeasti mieleen tulleina. Tuomiojalla ulkoministerinä myös osaamista erittäin paljon
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Väyrynen söisi tuon nieleskelijän sekunnissa ja kerkeäisi ulostaakin, kun tämä ulosannin isä aurinkoinen vasta harkitsisi ensimmäistä nielaisuaan.
Ei jumalauta, tästä battlesta olisin valmis vaikka maksamaan. Väliajoilla sitten Rinne mölisemään ja heittämään kärrinpyöriä kehään.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Se ryhmä varmaan tunnetusti ajaa EU:n liittämistä Venäjään. Ainakin sinun väittämäsi mukaan ja tämä on kaikille selvää.

Sori, en huomannut että sulla oli näinkin tyhmä lause tuossa. Kannattaisi varmaan suorittaa geopoliitikan edes alkeiskurssi, jotta kykenisi muuhunkin kuin moisiin älyttömyyksiin.

Enempää en tuohon tässä viitsi, mutta eihän putinkaan halua eurooppaa venäjään liittää, se ei ole kenenkään päämäärä. Lopun saat selvittää ihan itse, jos kykyä siihen löytyy.
 

veskula

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Die Nationalmannschaft
ei mitään jakoa esim. Lin kanssa jos pragmaattisesti katsotaan, ei pärjää ulosannillaan edes Terholle. Mestariksi häntä tälläkin saitilla koroteltu useammin kun maassa on koskaan ollut pakolaisia ( kehujain mielenterveys toki huolettaa), joten sujuvasti omin tämän meemiksi muuttuneen termin kannattajiltaan.

Jos tuo jaarittelu ja ajatuksiinsa sotkeutuminen on keskimääräistä parempaa, ei ole voinut seurata politiikkaa kovinkaan kauaa, ihan eri tason tekijöitä siellä on ollut puolueessa jos toisessa kautta aikain. Väyrynen söisi tuon nieleskelijän sekunnissa ja kerkeäisi ulostaakin, kun tämä ulosannin isä aurinkoinen vasta harkitsisi ensimmäistä nielaisuaan.

Tietysti jokainen kannattakoon ketä haluaa, mutta minä näen tuon uuvatin noin. Mitään jaarittelijaa kummempaa siinä ei verbaalisti löydy ja sisältö kevyempi kuin nälkään kuollut itikka (ei se lehmä).

Ok, mielipiteesi hänestä on selvä ja kunnioitan sitä mielipiteenä muiden joukossa. Saa nähdä kuinka monta mielenterveyspotilasta on häntä äänestänyt. Jos hänen kehujan ja mieleterveyspotilaan välille olet valmis vetämään yhdistävän viivan. Tokikaan kaikki häntä äänestäneet eivät varmaan ihan mestariksi häntä uskalla kutsua. Huomaatko että tartut hänen nieleskelyynsä, joka voi olla kenties joku somaattinen vaiva. Tarttuisitko jos hänen mielipiteensä olisivat lähellä omiasi? Ihan vilpitön kyssäri...
 

ipaz

Jäsen
Tämähän tulee menemään niin, että Persut voittaa vaalit suurimpana puolueena, mutta eivät saa enemmistöhallitusta muodostettua koska kukaan suuri ei lähde mukaan sellaista tekemään. Halla-Aho vie porukkansa taas oppositioon, koska sieltä on hyvä huudella.

Vaaleissa SDP on toiseksi suurin ja saa seuraavaksi viestikapulan hallitusneuvotteluille. Rinne saa mukaansa joko Keskustan tai Kokoomuksen ja sitten joitakin apupuolueita. Mutta koska pekonipasta-Rinne ei todellakaan tule kestämään pääministerin erittäin raskaassa työssä, niin hän vetäytyy puoleen johdosta ja puheenjohtajaksi nousee Sanna Marin. Sen jälkeen Suomen pääministerinä on reilut 30-vuotias vasemmistofeministi Sanna Marin. Miettikää sitä.

Tässä vaiheessa Kokoomus tai Keskusta nostaa kytkintä ja SDP jää yksin "isona" puolueena hallitukseen. Vähemmistöhallitus ei saa mitään aikaan ja homma pysähtyy. Tällöin oppositio järjestää välikysymyksen, joka menee heittämällä läpi ja hallitus kaatuu. PM Marin pyytää että presidentti Niinistö hajottaa eduskunnan ja maassa järjestetään uudet vaalit.

Uuden puheenjohtajansa Elina Lepomäen johdolla Kokoomus on karistanut ajatteluaan korporatismista markkinaliberaalimpaan suuntaa ja voittaa ennenaikaiset vaalit. Täten Suomen politiikassa alkaa täysin uusi yksilön vapauteen ja vastuuseen perustuva aikakausi kuitenkin vahvalla pohjoismaisen hyvinvointivaltion perinteellä. Valtakunnassa kaikki hyvin.
 
Viimeksi muokattu:

Ziggy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Vaikka Rinne on paha niin Halla-aho on pahempi. Clinton vs Trump. Toinen pulla yhdellä rusinalla (Rinne) ja toinen on pulla vitun monella rusinalla (Halla-aho). Kumpikaan ei oo hyvä mut 1 rusina sitten mielummin.
Rinteen pullassa on n. 1-3 miljardia rusinaa.
Kyllä tässä kuitenkin tulee valitettavasti käymään niin että Rinteestä leivotaan pääministeri väkisin. Ikävää toki työssäkäyvien ihmisten puolesta, mutta ainakin kaikki tukia hyväksikäyttävät pummit kiittää jos syntyy punaviherhallitus.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Uuden puheenjohtajansa Elina Lepomäen johdolla Kokoomus...

Analyysisis oli tähän asti ihan luettavaa, mutta sitten päästit jotain, jolla tehtäisiin suomalaista poliittista historiaa. Ajatella, että mustasta aukosta saatiin valokuva ennen kuin kokoomuksen puheenjohtajaksi valittiin nainen.
 

Hangon keksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsi-Saksan ja Neuvostoliiton joukkueet
Tämähän tulee menemään niin, että Persut voittaa vaalit suurimpana puolueena, mutta eivät saa enemmistöhallitusta muodostettua koska kukaan suuri ei lähde mukaan sellaista tekemään. Halla-Aho vie porukkansa taas oppositioon, koska sieltä on hyvä huudella.

Vaaleissa SDP on toiseksi suurin ja saa seuraavaksi viestikapulan hallitusneuvotteluille. Rinne saa mukaansa joko Keskustan tai Kokoomuksen ja sitten joitakin apupuolueita. Mutta koska pekonipasta-Rinne ei todellakaan tule kestämään pääministerin erittäin raskaassa työssä, niin hän vetäytyy puoleen johdosta ja puheenjohtajaksi nousee Sanna Marin. Sen jälkeen Suomen pääministerinä on reilut 30-vuotias vasemmistofeministi Sanna Marin. Miettikää sitä.

Tässä vaiheessa Kokoomus tai Keskusta nostaa kytkintä ja SDP jää yksin "isona" puolueena hallitukseen. Vähemmistöhallitus ei saa mitään aikaan ja homma pysähtyy. Tällöin oppositio järjestää välikysymyksen, joka menee heittämällä läpi ja hallitus kaatuu. PM Marin pyytää että presidentti Niinistö hajottaa eduskunnan ja maassa järjestetään uudet vaalit.

Uuden puheenjohtajansa Elina Lepomäen johdolla Kokoomus on karistanut ajatteluaan korporatismista markkinaliberaalimpaan suuntaa ja voittaa ennenaikaiset vaalit. Täten Suomen politiikassa alkaa täysin uusi yksilön vapauteen ja vastuuseen perustuva aikakausi kuitenkin vahvalla pohjoismaisen hyvinvointivaltion perinteellä. Valtakunnassa kaikki hyvin.
Muuten hyvä, mutta Lepomäestä tuskin tulee Kokoomuksen puheenjohtajaa mikäli he eivät muuta sitä ennen puheenjohtajan valintatapaa. Nykyinen järjestelmä jossa pääasiallisesti iäkkäät ja arvokonservatiivit puoluekokousedustajat valitsevat puheenjohtajan ei Lepomäkeä suosi. Ainoa mahdollisuus Ellulla on se että hänet on pakko valita, koska kukaan muu ei asetu ehdokkaaksi. Tosin kun tarkemmin ajattelee niin tuo on itse asiassa ihan realismiakin. Helpompi työ Lepomäellä on vakuuttaa muut ehdokkaat luopumaan ja siirtymään hänen puolelleen kuin saada puoluekokous puolelleen.
 
vasemmistofeministi Sanna Marin

Uuden puheenjohtajansa Elina Lepomäen johdolla Kokoomus on karistanut ajatteluaan korporatismista markkinaliberaalimpaan suuntaa ja voittaa ennenaikaiset vaalit. Täten Suomen politiikassa alkaa täysin uusi yksilön vapauteen ja vastuuseen perustuva aikakausi kuitenkin vahvalla pohjoismaisen hyvinvointivaltion perinteellä. Valtakunnassa kaikki hyvin.

Olisiko tuolle kuitenkin vastaparina joku oikeistosovinisti? Löytyykö joku halukas?

Miten markkinaliberalismi ja vahva pohjoismainen hyvinvointivaltio on yhdistettävissä? Vai onko tuo perinne siinä se juttu, vähän niinkuin voittamisen perinne vaikkapa Raumalla, 1963 newöfoget?
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Ovatko pihalla, en osaa sanoa. Mutta kuinka he tämän vaalikauden toimintaan ovat vaikuttaneet?
Tuossa puhutaan yksilön (maahanmuuttajan) kannalta hyvin tärkeästä asiasta ja jos palautetaan maahan joka ei ole turvallinen niin saattaa olla vainaja. Tänään turvallinen, kuukauden päästä jotain muuta. Suomi on sivistysvalio ja näiden kanssa tulee olla tarkka, vaikka helpolta kuulostaa "laitetaan leiriin".

Tuossa on Euroopan yhteinen ongelma, joka on pakko ratkaista jonkinlaisilla väliaikaisilla sijoittamisilla eri maissa. Mutta kuka sen ns. palautusmaan turvallisuuden sitten jonkin ajan päästä arvioi? Suurlähettiläät, korruptoituneet poliitikot siellä vai peräti kielteisen päätöksen saanut itse. Tätä minä pohdin. Kukaan terve ihminen ei kiduttamista/tappamista hyväksy. Kuitenkaan kielteisen päätöksen saaminen täällä(kään) ei voi johtaa samaan kun luvan hyväksyminen. Sillä on vaan mentävä, että johonkin odottamaan siihen kun palautus on turvallisempi.

Li Andersson muuten puhui raskaana olevista naisista. Eikös joku 90% Tornion kohdalta yli tulleesta isosta ulkolaisjoukosta ollut nuorehko mieshenkilö. Toki onnistuihan se raskaaksi tuleminen Arnold Schwarzeneggeriltäkin siinä vanhassa Isäni on Turbomies -leffassa. Ymmärrän että mies lähtee yksin kun pystyy helpommin sen tekemään (vrt perhe,naiset,lapset), mutta vähän heikko esimerkki Anderssonilta jälleen.
 

ipaz

Jäsen
Olisiko tuolle kuitenkin vastaparina joku oikeistosovinisti? Löytyykö joku halukas?

Miten markkinaliberalismi ja vahva pohjoismainen hyvinvointivaltio on yhdistettävissä? Vai onko tuo perinne siinä se juttu, vähän niinkuin voittamisen perinne vaikkapa Raumalla, 1963 newöfoget?

Jotakuinkin niin kuin Tanskassa. Paljon vapautta tehdä ja toimia, mutta samalla yksilön vahva perusturva ettei kaadu ojaan jos se vapaasti tekeminen ja toimiminen meneekin vituiksi. Tämä on tietenkin pelkkää kuulopuhetta Tanskan hyvyydestä, kun en ole sikäläisiä medioita seurannut. Monella listalla ovat kuitenkin yhtälailla kärkipäässä Suomen ohella kun valtioita laitetaan järjestykseen.
 

Salama44

Jäsen
Olipa huutamista tuo Ylen suuri vaalikeskustelu.

Gallupeista ja Ylen viimeisestä kannatuskyselystä vielä se havainto että hallituksen muodostaneiden Keskustan, kokoomuksen ja Perussuomalaisten kannatuksen lasku viime eduskuntavaaleihin on 10, 5 % ja Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannatuksen nousu on melkein 8 %.

Tämä kertoo siitä että on äänestäjien mielestä on harjoitettu liian oikeistolaista politiikkaa jonka suuntaa halutaan muuttaa. Perussuomalaiset ajoivat samanlaista poilitiikkaa hallituskauden alussa vaikka sen oikeistolaisempi siipi myöhemmin loikkasi puolueesta ja oli loppukauden hallituksen juoksupoika jolla ei ollut mitään omaa poliittusta aatetta. Se oli kuin RKP ennen ja halusi pysyä hinnalla millä hyvänsä loppukauden hallituksessa. Perussuomalaiset on yksi eriskummalkisimpia ilmiöitä Suomen polliittisessa hitoriassa. Soini loi koko puolueen nousun ja kun hän lähti niin hän ei saanut aatetta ja kannattajia mukaan vaan itse rakennettu talo jäi uusille asukkaille.
 

nahkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappelemalla pelinsä pilaava KalPa
Kyllähän tämän tentin pääasiallinen anti oli se, että Suomen kansalle paljastui viimeistään nyt millainen torvelo Suomen hallitusta johtaisi, mikäli SDP voittaa vaalit.

Rinteen linja:

- Yrityselämä verotetaan kuoliaaksi
- Ei oikeita työllisyystoimia. Sen sijaan lisää velkaa ja "helikopterirahaa" taivaasta kansalle
- Miljardit ja miljoonat menevät budjeteissa sekaisin. Vaan eipä tuolla väliä kun ollaan muutenkin jakamassa sellaista rahaa mitä ei ole olemassa
- Ulkopoliittinen linja vaihtuu päivittäin
- Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet - ei suinkaan pois maasta - vaan "kielikouluun ja töihin".

Oma veikkaukseni on, että Kokoomus puksuttaa äänestysvarmuutensa turvin 18 prosenttiin, joka riittää ykköstilaan. SDP sulaa kakkoseksi tai kolmoseksi. PS:n tehtävänä on olla puskurina punavihreälle vaalivoitolle.

Tämän jälkeen SDP, Kok ja joku apupuolue muodostavat hallituksen. Kokoomus kyykyttää hallitusneuvotteluissa torvelo-Anttia niin että lähtee.

PS:n voisi toki ottaa hallitukseen (hajoamaan uudestaan/lopullisesti), mutta en tiedä onko Suomen tilanne (SOTEineen) niin vakaa, että tällaisiin "sivuprojekteihin" on aikaa.
 

nahkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappelemalla pelinsä pilaava KalPa
Pääinkvi..korjaan tentaattori Salmén. Heti ekassa klipissä Kääriäinen on kuin rikospoliisin kuulusteluissa. :D Linkki: Yle Areena

Tentaattorina Leif Salmén
Tämä on tietyllä tavalla hauska nosto, koska suomalaisten vaalitenttien "poliisikuulustelu" -tyyli keksittiin todennäköisesti juuri Salmenin (ja Pekka Oksalan) toimesta.

Leppoisalla 80-luvulla tuota hiillostamista pidettiin "aivan törkeänä" ja politikot eivät enää uskaltaneet tulla haastateltavaksi. Salmen saikin lopulta kenkää YLE:stä. Nykyisinhän tuossa ei ole mitään ihmeellistä. Silloinen Salmen olisi erinomainen vahvistus nykyiseen Yleisradion tiimiin (myös koska on ääri-vas.)

Täytyy nyt kuitenkin muistaa, että tuo politikkojen onnistunut hiillostaminen (joka on eri asia kuin pelkkä päälle huutaminen) voi tapahtua ainoastaan silloin kun toimittajalla on faktat hallussa yhtä hyvin tai paremmin kuin haastateltavalla.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Tämä on tietyllä tavalla hauska nosto, koska suomalaisten vaalitenttien "poliisikuulustelu" -tyyli keksittiin todennäköisesti juuri Salmenin (ja Pekka Oksalan) toimesta.
Heh, oli ajat vähän toiset. Siellä puhuttiin ihan vakavalla naamalla Paavo Väyrysen pääministeriydestä.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös