Mainos

Eduskunta vaalikaudella 2019–2023

  • 151 698
  • 1 505

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Nyt sitten ihan ensimmäisenä hommana suomeen ainakin 100.000 maahanmuuttajaa avoimesti sisään täysillä avustusoikeuksilla. Sitten paperittomille asuntoja ja jonkinlainen terveydenhuoltopassi, jota näyttämällä ei tarvitse ruuhkaisissa terveyskeskuksissa jonotella, vaan pääsee suoraan lääkärin ovelle. Kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat kielikursseille, kuten Rinne ideoi. Ja jos mahdollista (ja onhan se) niin henkilökohtaista avustusta mahdollisimman paljon sopeuttamista varten. Tämän kaiken kruunaa valtava moskeija, jolle rakennuslupa Kaivarin nurtsille järjestyy ihan muutamassa päivässä. Tampereelle samanlainen Koskenrantaan viimeistään ennen vuodenvaihdetta.

Eikse näin jotenkin etene tuon punavihreäruskean hallituksen kanssa maahanmuuttoon liittyen ;)
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, SaPko, Ivan Huml
Zyskowicz on jättäytynyt terveydellisistä syistä rivikansanedustajaksi, joten en vertaisi häntä jo kertaalleen puheenjohtaksi pyrkineeseen Lepomäkeen. Lepomäki on vielä nuori ja hänellä on kysyntää myös politiikan ulkopuolella enkä siksi usko hänen tyytyvän rivikansanedustajaksi. Kun ministerisalkku jää saamatta ja puheenjohtajaksi ei kelpaa, en näe mitään motiivia ja motivaatiota, jonka takia hän jatkaisi politiikassa.

Niin, Lepomäellä riittää kyllä varmasti halua j kysyntää muihinkin töihin, mikäli ei pääse Kokoomuksessa etenemään. Etkö sitten usko ministerisalkun mahdollisuuteen neljän vuoden päästä?
 

Tuen Vety

Jäsen
Suosikkijoukkue
RaiPen reippaat pojat
Voi tätä ilon ja onnen päivää! Kohta alkaa satamaan mannaa taivaalta kun KansanRinne-hallitus pistää maan asiat kuntoon. Nyt kun porvareille ja natseille on näytetty paikka oppositiossa, niin odotan seuraavia toimenpiteitä:
- Aktiivimalli puretaan heti. Köyhien kyykyttäminen on lopetettava ja anteeksi pyydettävä.
- Kansalaispalkka korvaa aktiivimallin. Vasemmistoliiton ehdotus korotettuna parilla vappusatasella pöytään.
- Verotusta tehostettava. Pääomaverotukseen kunnon korotus ja ansioveropuolelle progression mukaan niin, että sikariporras joutuu jatkossa polttamaan minisikareita.
- 18 maakuntaan hallintorakennukset ja pihaan uudet navetat.
- Vaasaan yliopistollinen sairaala ja ruotsin kielen opinnot pakollisiksi tarhasta amikseen.
- Feministinen ohjelma kuntoon ja naisen euroon parinkymmenen sentin korotus. Ei väliä mitä tekee tai tekisi vähän lyhyempää työpäivää. Korotukseen riittää, että on pari tissiä ja pimpero. Samat edut toki myös transsukupuolisille.
- Oman kunnan alueella saa ajaa polttoöljyllä. Kaupunkidieseleihin 10% korotus koska ilmastonmuutos.
- Merkittävimmät infrahankkeet ovat Helsinki-Tampere pyörätie ja Pölhölän kunnassa sijaitsevan kolhoosisoijakasvattamon edustan asfaltointi.
- Hävittäjähankinnoissa tehdään kompromissi ja tilataan Neuvostol.. Venäjältä 2 kappaletta rauhanhävittäjiä. Hankinnan erityisasiantuntijana toimii A. Lapintie Vasemmistoliitosta.
- Kehitysapua korotetaan vaikkapa miljardilla. Tämä investointi maksaa nopeasti itsensä takaisin, kun saamme houkuteltua osaavaa työvoimaa kehittyvistä maista.
- Helvetisti tuulimyllyjä!
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Niin, Lepomäellä riittää kyllä varmasti halua j kysyntää muihinkin töihin, mikäli ei pääse Kokoomuksessa etenemään. Etkö sitten usko ministerisalkun mahdollisuuteen neljän vuoden päästä?

Teoriassa kyllä, käytännössä en. Näin siitä syystä, että jos Lepomäki häviää puheenjohtajavaalin toistamiseen, ei hän asetu ehdolle seuraavissa vaaleissa, vaan jatkaa uraansa politiikan ulkopuolella. Lepomäki tiedostaa kyvykkyytensä, eikä varmasti tuhlaa niitä puolueessa, joka ei kelpuuta häntä puheenjohtajaksi.
 

eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ei tämä kokoonpano nyt varsinaisesti äänestäjien vaaleissa ilmaisemaa tahtoa noudata.

Jaa ei? SDP suurin puolue, vasemmisto ja vihreät lisäsivät eniten paikkoja. Ja kun on pakko valita kepu tai kokoomus, niin onhan selvää, kumpi kauempana demarien arvomaailmasta.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jaa ei? SDP suurin puolue, vasemmisto ja vihreät lisäsivät eniten paikkoja. Ja kun on pakko valita kepu tai kokoomus, niin onhan selvää, kumpi kauempana demarien arvomaailmasta.
Kyllä Persut lisäsivät eniten paikkoja.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Jaa ei? SDP suurin puolue, vasemmisto ja vihreät lisäsivät eniten paikkoja. Ja kun on pakko valita kepu tai kokoomus, niin onhan selvää, kumpi kauempana demarien arvomaailmasta.

Kokoomus + Perussuomalaiset 77 paikkaa total 34% ja SDP+Kepu 71 paikkaa total 31,3% ja muistelisin, että Kepulle äänestettiin rökäletappio siinä missä mm. Kokoomus otti yhden paikan lisää.
Varmaan se kansantahdon näkeminen vähän riippuu katsontasuunnasta.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Persut lisäsivät eniten "paikkoja" johonkin vuodentakaiseen galluptilanteeseen verrattuna. Sillä ei kyllä siltikään paukutella henkseleitä hallituskokoonpanon suhteen.
Gallup-tilanteeseen? Vertasin ihan todelliseen paikkamäärään eduskunnassa ennen vaaleja.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Sanani oli huonosti valikoitu. Tarkoitin "tehdastyöläisistä" ja nimenomaan työntekijän näkökulmasta niin kuin epäilit.
Kiitos nopeasta vastauksesta. Sen haluaisin vielä sinulta kysyä, miten näet tuon kustannuskorotuksen parantavan tehdastyöläisten asemaa? Sitten sama kysymys työttömien tehdastyöläisten asemaa koskien?
 

sininen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jaa ei? SDP suurin puolue, vasemmisto ja vihreät lisäsivät eniten paikkoja. Ja kun on pakko valita kepu tai kokoomus, niin onhan selvää, kumpi kauempana demarien arvomaailmasta.

Viittasin siihen, että keskusta menetti 18 paikkaa, joka on melkoinen epäluottamuslause äänestäjiltä, mutta tulee silti näillä näkymin seuraavaan hallitukseen, koska sattuu olemaan sopiva apupuolue SDP:n agendalle. Hallitustunnustelijahan nämä päättää, mutta ei se kollektiivista äänestäjien tahtoa juurikaan kuvaa.

(Tässä yhteydessä pakko mainita, että nimimerkkini ei ole yhtä kuin puoluekantani.)
 
Viimeksi muokattu:

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Viittasin siihen, että keskusta menetti 18 paikkaa, joka on melkoinen epäluottamuslause äänestäjiltä, mutta tulee silti näillä näkymin seuraavaan hallitukseen, koska sattuu olemaan sopiva apupuolue SDP:n agendalle. Hallitustunnustelijahan nämä päättää, mutta ei se kollektiivista äänestäjien tahtoa juurikaan kuvaa.
Li Andersson painotti, että kansan ääni pitää ottaa huomioon hallituksen muodostamisessa ja vasemmisto ottaa hallitukseen. Ilmeisesti tämä ei pätenyt Keskustaan.

Toki eipä tässä mitään väärää ole tehty. Harmi vaan, että oman sukupolven tulevaisuuden uhraamisella tullaan nyt ajamaan jo etuoikeutettujen suurten ikäluokkien asemaa.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Niin, nämä nyt ovat näitä suomalaisen prosessin ongelmia - blokkipolitiikka olisi niin paljon selkeämpää ja tulosvastuullisempaa. Anyway, jos nykyisen hallituksen kaikki kolme puoluetta olisivat kärsineet tappiot, mutta hallitukselle olisi silti jäänyt enemmistö niin olisiko ollut väärin ja epädemokraattista jatkaa?
 
Kookoomus tyrmää aina heikompiosaisten parannukset ilman että myös hyväosaiset hyötyvät. Eriarvoistumisen korjaamiselle ei ole koskaan oikeaa hetkeä.

Vaikka "kokoomuksen" mies olenkin, niin sama pistää silmään, eri sanoin toki. Milloin on se oikea aika ojentaa käsi duunarille? Ei pienituloiset ja keskiluokka mitään massiivista tarvitse ja moni ymmärtää, että yrityksien pitää olla kunnossa voidakseen maksaa palkkaa ja työllistää. Mutta lopulta tulee olo, että valtiovalta voi vaikuttaa vain niin paljon olosuhteisiin kuin voi ja se ei lopulta koskaan ole tarpeeksi, elleivät yritykset ja yrityskulttuuri itse tee asioita. Kuitenkin edelleen olisi paljon raivattavaa yritysten kukoistamista varten, mutta ehkä olisi jo pitänyt yrittää työläisillekin antaa sitä porkkanaa.

Nythän kokoomus yritti sillä agendalla, että tuloverotusta kevennettäisiin. Nyt tällä vasemmistolaisella veropolitiikalla se ei tule tapahtumaan, vaan saamme nähdä päinvastaisen ilmiön. Harmittaa jo etukäteen.
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Oikeastaan toivoin tätä hallituspohjaa, vaikka tuskin tulen olemaankaan samaa mieltä toteutetusta talouspolitiikasta. Hyvää kuitenkin on se, että nyt SDP ja Vasemmistoliitto saavat vihdoin kokeilla sitä vastuunkantoa haluamallaan linjalla. Jos linja menee metsään, niin tarkoittaa se samalla aikamoista kuoliniskua nykyvasemmiston linjalle. Mieluummin siis selkeä linjan muutos, kuin vesittyneitä kompromisseja koko hallituskausi.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Mitään ihmeempää ei liene tämäkään pohja tuo tullessaan. Se nyt kuitenkin kannattaa havaita, että ihan ansaitusti kokkarit on paitsiossa, heidän sekoilunsa vanhusten - ja laitoshoidon bisnesajattelussa saavutuksena on ihan raippojen arvoinen suoritus. taas ajatus Persut ja EU puheenjohtajuus on jo ajatuksenakin vitsi ja olisi suomelle pelkästään vahingollinen asia. Niinpä tulema on luonnollisen poliittisen konjunktion summa.

Kyse kuitenkin herää, millaisia innovaatioita ja investointeja tämä ryhmä kykenee löytämään ilmastonmuutoksen torjumiseen (se on pakkorako nyt, puhukoon kuka tahansa ihan mitä muuta) ja millä kompetenssilla koalitio kykenee asiaa eteenpäin viemään puheenjohtajakaudella. Kaikki nurkkakuntainen pikkupolitikointi ja rusinat pullasta pelleily pitäisi saada minimiin, siinä tilassa ollaan nyt, tuolileikit on leikitty ja kaikkien on syytä keskittyä pitämään paatti pinnalla sen sijaan. Taloususkovaisille voi latoa madonluvun: se tulee maksamaan jokaiselle, mutta mitä kauemmas lykkää, sitä kalliimmaksi tulee.

Nyt olis paikka, vielä puuttuu näytöt.
 

Cliffer666

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils, Jokerit, Järvenpään Haukat
Nyt näyttää todella hyvältä. Tästä näyttää tulevan Kansanrintamahallitus ilman kahta Suomen oikeistolaisinta puoluetta. Ihmeiden aika ei ole ohi, olen kieltämättä hieman täpinöissä. Tätä Suomi tarvitseekin.
 

Cliffer666

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils, Jokerit, Järvenpään Haukat
Nyt näyttää todella hyvältä. Tästä näyttää tulevan Kansanrintamahallitus ilman kahta Suomen oikeistolaisinta puoluetta. Ihmeiden aika ei ole ohi, olen kieltämättä hieman täpinöissä. Tätä Suomi tarvitseekin.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Voisi kuvitella että tässä menee vielä todellakin aikaa kun Keskustaa puristaa viimeisetkin myönnytykset osallistumiselleen - ihan en vieläkään sisäistä miksi historiallisen tappion jälkeen olisi järkevä mennä hallitukseen, mutta kai sitten ajattelevat, että maakuntahallinnon mahdollisimman laaja toteutuminen ja muut myönnytykset maaseudulle tulevat auttamaan ensi vaaleissa. Enpä tiedä, jos totta puhutaan. Kiinnostava prosessi.
 

sininen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nyt näyttää todella hyvältä. Tästä näyttää tulevan Kansanrintamahallitus ilman kahta Suomen oikeistolaisinta puoluetta. Ihmeiden aika ei ole ohi, olen kieltämättä hieman täpinöissä. Tätä Suomi tarvitseekin.

Jo tuo termi "kansanrintama" on niin ummehtunut, että koittakaa nyt edes keksiä joku muu termi tälle hienolle punavihreälle unelmallenne.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös