Mainos

Edmonton Oilers 2020–2021 – kohti pudotuspelejä

  • 229 306
  • 880

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Torontolta takkiin 4-2. Paikkoja oli ja valtaosan pelistä näytti hyvältä, mutta ei vaan lähtenyt. Varsinkin Draisaitlin ketju loi useita tilanteita, mistä olisi voinut tehdä, mutta vastustajan maalilla Andersen oli mies paikallaan.

Puljujärvi nostettiin vikassa erässä ykköseen Kassianin tilalle ja pelasikin oikein pirteän ottelun. Koskinen oli myös hyvä.

Ensimmäisen Toronton maalin aikana Shorella tipahti kypärä silmille ja sitä korjaillessa Spezza syötti helposti miehen läpi ja Leafs tasoitti pelin. Sitten vikassa erässä koukkaamisesta boksiin ja Tavares ohjasi voitto-osuman yv:llä. Olisi mukavaa nähdä Haas pian askissa.

Neal pelasi kauden ekan pelinsä ja voi herranjumala miten hidas se on. Pari hyvää paikkaa kuitenkin maalinedustalta.

Ylihuomenna vastassa Winnipeg.
En jaksanut peliä taaskaan katsoa. Silleen ihan positiivisia arvioita on tuntunut kuitenkin tulevan että Oilers oli pelissä mukana? Ei ollut mikään Canadiens-peli missä olivat ihan eri tasolla. Ja koosteen perusteella paikkoja olisi ollut kyllä maaleihin mutta kun ei mene niin ei mene.

Draisaitl meni aika helppoon siinä Tavaresin voittomaalissa. Turhaan lähti alivoimalla ennakoimaan syöttöä ja päästi Marnerin laukomaan.

Jos Shorea kehuttiin paljon edellisen pelin jälkeen, niin nyt tuli ilmeisesti paluu arkeen. Ensimmäisessä takaiskussa tosiaan vähän huonoa tuuriakin kun joutui korjailemaan kypärää päähän, mutta silti se siinä oli isoimpana syynä maaliin. Tai ehkä vielä isompana se, ettei Shore saanut purettua kiekkoa keskialueelle.
Toisessa olivat jo Nealin kanssa hyvää vauhtia menossa keskialueelle kun kiekko vielä pomppi omassa kulmassa. Larsson sen tietenkin päädyssä menetti kun yritti löysästi heittää kiekon maalin taakse. Ja tuon takia oli sitten koko puolustus epäjärjestyksessä kun Koekkoek jo oli menossa sinne maalin taakse vastaanottamaan syöttöä. Mutta taas se nelosketju voisi keskittyä ensin siihen että omissa ei soi ja sitten toissijaisena lähdetään varastamaan hyökkäyssuuntaan (nelosketjulla ilmeisesti laukaukset pelissä 0-5, mikä on aikalailla huono juttu).
Ja sitten voittomaalin aikana Shore jäähyllä, mutten kyllä yhtään tiedä että millaisesta tilanteesta jäähyn otti.
Jos aikoo pidempää NHL-uraa tehdä niin vähän vähemmän kannattaisi olla kuvissa kun kiekkoa kaivetaan omasta maalista. Sieltä se Haas on ainakin tulossa haastamaan peliajasta piakkoin.

Erikoistilannepelaamiseenhan homma taas taisi ratketa. Vastustajalle kaksi ylivoimamahdollisuutta ja kaksi maalia niistä (tietenkin yksi av-maali myös) ja oma ylivoima ei tehnyt kummallakaan yrityksellä. RNH ei jostain syystä pelannut lainkaan alivoimaa. Tiedä sitten oliko oikea ratkaisu vai ei.

Ja kiva kuulla että Puljujärvi on ollut pirteänä. Vaikka olenkin toisaalta sitä mieltä että olisi ihan hyvä siellä kolmosessa olla pienemmässä vastuussa ja kehittää pelaamistaan, niin toisaalta jos Kassian ei saa ykkösessä mitään aikaan, niin pakkohan on kohtapuoliin jotain muutoksia tehdä. Riski tuossa on se, että Puljujärvi ei saa siinä ykkösketjussakaan kiekkoa maaliin ja sitten alkavat paineet kasautua.

Nealilla ei viime kaudella ainakaan ollut muuta käyttöä kuin ylivoimalla eli ei kyllä yllätä jos ei kauheasti nytkään ollut miehestä iloa. Varmaan Tippett kuitenkin ennemmin tai myöhemmin kokeilee ylempänä kokoonpanossa jos eivät muut kaverit onnistu, mutta ei sillä viime kauden vauhdilla ainakaan pitäisi olla paljoa asiaa mihinkään ykkösketjuun.
 

Freewind

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Hyvin oltiin pelissä mukana, vaikka tappio tulikin. Ensimmäisessä erässä jopa hienoisesti hallittiin peliä. Täysin voitettavissa oleva ottelu oli, mutta nyt vain kääntyi Torontolle. Ainoa paha virhe puolustuksessa oli tosiaan tuo 2-1 maaliin johtanut tilanne. Shore oli tosiaan kahdessa ensimmäisessä kentällä ja otti sen jäähyn, mistä kolmas maali tuli. Kyllä se nyt vaikutti hänellä olevan paluu arkeen. Maalinteko ja varsinkin ylivoima tuntuu olevan yhtä tuskaa ja ihmettelen jos Barrie jatkaa vielä ylivoimassa. Taas syötti parikin kertaa Torontolle puolittaisia läpiajoja ja muutenkin todella heikkoa pelaamista. Puljujärvi oli tosiaan taas pirteä, oli toisessa erässä puolittaisessa läpiajossa ja laukoi kerran hyvältä paikalta. Pelasi muutenkin sellaista helppoa ja fiksua jääkiekkoa ja tuntui, että ne suurimmat sekoilut olisi jääneet. Sai tosiaan kolmeen viimeiseen vaihtoon ylennyksen Kassianin tilalle ja pelasi hyvin siinä. En ole itsekään ihan varma, että onko vielä viisasta peluuttaa vielä täysiä pelejä siinä, ettei menisi yliyrittämiseksi. Kahun oli nyt ensimmäistä kertaa pelipäällä ja tuntui, että kemia rupeaisi hänelläkin löytymään. Neal oli ylivoimassa ja loppuhetkillä hyvä, mutta kyllä se paikka 5v5 pelissä on nelosketjussa. Tuolla pelillä Winnipeg on täysin voitettavissa, joten sitä odotellessa.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Kuten todettua, pelissä oli paljon hyviä merkkejä tappiosta huolimatta. Paikkoja tosiaan oli ja paremmalla viimeistelyllä tämäkin peli olisi hoidettu. Veseyn maalista tosiaan Larssonille iso miinus, löysää ja huolimatonta pelaamista kiekon kanssa. Toisaalta kyllähän koko viisikko oli pihalla kuin lumiukko.
 
Viimeksi muokattu:

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Noniin, Jack Michaelsin tietolähteet Winnipegistä kertovat tällaisesta kokoonpanosta:

RNH-McDavid-Puljujärvi
Kahun-Draisaitl-Yamamoto
Ennis-Turris-Kassian
Neal-Shore-Archibald

Nurse-Bear
Russell-Barrie
Koekkoek-Larsson

Koskinen

Toivotaan nyt että Puljujärvi alkaa laittamaan kiekkoa maaliin... tai on ainakin hödyllisempi kuin Kassian on ollut.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Melko äkkiä se nosto Ykköseen tuli ja hyvinhän Pulju on pelannut. McDavidin rinnalla ei 0+0 kuitenkaan enään riitä, vaikka peli-ilme olisikin hyvä. Toivottavasti se nyt lähtee ja Tippett on vähintään yhtä kärsivällinen kuin oli Kassianin kanssa.
 

agent082

Jäsen
Melko äkkiä se nosto Ykköseen tuli ja hyvinhän Pulju on pelannut. McDavidin rinnalla ei 0+0 kuitenkaan enään riitä, vaikka peli-ilme olisikin hyvä. Toivottavasti se nyt lähtee ja Tippett on vähintään yhtä kärsivällinen kuin oli Kassianin kanssa.
Eikös McDavid saanut hattutempun, kun Pulju oli viimeksi ykkösessä?
 
Eikös McDavid saanut hattutempun, kun Pulju oli viimeksi ykkösessä?

McDavid on tehnyt NHL-urallaan kahdeksan hattutemppua (Connor McDavid Stats | Hockey-Reference.com) joissa Puljujärvi on ollut ilmoitetussa aloituskokoonpanossa McDavidin kanssa ykkösketjussa yhden kerran. Tuo kerta oli marraskuussa 2016 Dallasia vastaan, en osaa sanoa onko tuo Jessen viimeisin esiintyminen Edmontonin ykkösketjussa.
 

laamis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville Predators
Melko äkkiä se nosto Ykköseen tuli ja hyvinhän Pulju on pelannut. McDavidin rinnalla ei 0+0 kuitenkaan enään riitä, vaikka peli-ilme olisikin hyvä. Toivottavasti se nyt lähtee ja Tippett on vähintään yhtä kärsivällinen kuin oli Kassianin kanssa.
Ainakin yksi piste tuli, ei ehkä mikään kaunein mutta piste se silti on.
Peli toki vielä käynnissä joten vo itulla useampikin.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Kolmannen erän heräsin katsomaan. Ei mitenkään kovin laadukasta peliä kummaltakaan. Kiekkokin pomppi vähän kaikilla siihen malliin että vähemmän mitään kontrolloitua saivat aikaiseksi. En tiedä oliko jääkään ihan priima.
Mutta ihan jännäksihän se meni.

Olihan Oilersin oman pään pelaaminen taas aika puuhastelua ja sekoilua. Tasoitusmaali oikeastaan roikkui ilmassa, sen verran usein Jets pääsi kokeilemaan.
Russell teki tavaramerkki-lumienkelinsä kolme kertaa alivoiman aikana ja kolmannella sitten hänen kauttaan kiekko omiin.
Ja sitten taas heti eri syke tekemisessä kun alkaa tulla kiire ja ovat tappiolla. Vahva vaihto Draisaitlilta ja siirretyn jäähyn Yamamoto maalin edestä tasoihin.
Ja sitten viimeisellä sekunnilla voittomaali. Kelpaa.

Ihan hyvä että Turriskin sai pistetilin auki. Tuo Kassianin ja Puljujärven vaihtaminen siis auttoi tässä pelissä molempia ketjuja ainakin vähäsen.
Koskiselta hyvää pelaamista mutta aika mahdottomia tilanteita puolustus saa hänelle järjestettyä.
Ja Puljujärveltä vahvaa pelaamista. Toivottavasti häneltä löytyy sen verran käsiä että alkaa laittamaan kiekkoa maaliin. Nytkin hyvää työtä kiekon kanssa ja ilman, mutta jos vielä saa tuohon lisättyä sen että alkaa kiekko mennä maaliin, niin mahdollisuudet ovat vaikka mihin.

Nurse on muuten noussut nyt ilmeisesti ykkösylivoimaan Barrien tilalle. Mielenkiintoinen muutos.

EDIT: Ja siis vaikka voitto tulikin niin on tuossa työmaata Tippettillä ihan riittävästi. Jetsillä vähän jalka painoi ja peli olisi pitänyt laittaa kolmannessa erässä pakettiin jo paljon aikaisemmin mutta meni taas siihen että katselivat mitä vastustaja tekee ja juoksivat kiekon perässä omassa päässä.

Ja vielä sellainen lisäys että helposti unohtuu aina mainita siitä miten hyvä McDavid on, koska se on niin normaalia. Niin nyt taas siinä vaiheessa kun vastustaja siirtyi viisi minuuttia ennen loppua johtoon niin McDavid otti homman harteilleen ja antoi pari maaliin johtanutta ykkössyöttöä. On se kova.
 
Viimeksi muokattu:

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Ainakin yksi piste tuli, ei ehkä mikään kaunein mutta piste se silti on.
Peli toki vielä käynnissä joten vo itulla useampikin.

Joo niin tuli ja olihan tuo tavallaan kaunis. Hyvä ja röyhkeä nousu maalille. Vähän harmittaa, ettei ole nyt jaksanut nousta katsomaan pelejä. Peliaikaakin napsahti yli 17min, mikä on reilusti enemmän kuin Kassianin minuutit ykkösessä. Ilmeisesti joukkueenakin on nyt mennyt viimeiset kolme peliä ihan mukavasti.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Olipahan loppu, huhhuh. Ei olisi voinut parempaa lopetusta ottelulle käsikirjoittaa. Puljujärveltä hyvä peli. Tosiaan yksi syöttöpinna ja teki myös tärkeää maskia tuossa Draisaitlin voittomaalissa. Turris heräsi myös viimein, toivottavasti nyt olisi toimiva kolmosketju kasassa. Tosin aikamoisessa mankelissa olivat ennen tuota maalia. Ylivoimapeli tosin ei toiminut tänäänkään, kolme yritystä ja nolla maalia. Lisäksi päästivät alivoimalla yhden. Larssonille voisi myös tehdä hyvää katsoa yksi peli katsomon puolelta. Mies on ihan pihalla joka kerta jäällä ollessaan ja kiekko tuntuu polttavan lavassa.

Mikä siinä on kun sitä kiekkoa ei sitten millään saada purettua oman sinisen yli? Nyt taas kolisi omissa, kun purkuyritys jäi torsoksi ja Lowry iski ottelun avausmaalin. Oilersin puolustus näyttää välillä ihan laumalta F-junnuja.
 
Viimeksi muokattu:

Freewind

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Olipahan loppu, huhhuh. Ei olisi voinut parempaa lopetusta ottelulle käsikirjoittaa. Puljujärveltä hyvä peli. Tosiaan yksi syöttöpinna ja teki myös tärkeää maskia tuossa Draisaitlin voittomaalissa. Turris heräsi myös viimein, toivottavasti nyt olisi toimiva kolmosketju kasassa. Tosin aikamoisessa mankelissa olivat ennen tuota maalia. Ylivoimapeli tosin ei toiminut tänäänkään, kolme yritystä ja nolla maalia. Lisäksi päästivät alivoimalla yhden. Larssonille voisi myös tehdä hyvää katsoa yksi peli katsomon puolelta. Mies on ihan pihalla joka kerta jäällä ollessaan ja kiekko tuntuu polttavan lavassa.

Lisäksi laittaisin myös Barrien penkille. Menetti tosiaan sen yv-pakin paikan Nurselle ensimmäisen yv:n jälkeen. Ajattelin jo, että taas hävitään ja pleijaripaikan saa ruveta hyvästelemään, mutta hienosti noustiin vielä tasoihin ja ohi. Toinen erä oli melkoista dominointia mutta muuten vielä parantamisen varaa on. Keskiviikkona part 2
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Mitenkäs, ennen pelin alkua uutisoitiin että Pulju saa tilaisuuden ykkösessä. Vaihtuiko sit kuitenkin pelin kuluessa toiseen ketjuun?

Tässä taidettiin juuri tarkoittaa sitä Puljujärven siirtymistä ykkösketjuun Kassianin tilalle. Kassian siis kolmoseen Puljujärven paikalle. Molemmat saalistivat syöttöpisteen ottelussa. Kyllä Pulju tuossa ykkösessä koko pelin pelasi.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Olipahan loppu, huhhuh. Ei olisi voinut parempaa lopetusta ottelulle käsikirjoittaa. Puljujärveltä hyvä peli. Tosiaan yksi syöttöpinna ja teki myös tärkeää maskia tuossa Draisaitlin voittomaalissa. Turris heräsi myös viimein, toivottavasti nyt olisi toimiva kolmosketju kasassa. Tosin aikamoisessa mankelissa olivat ennen tuota maalia. Ylivoimapeli tosin ei toiminut tänäänkään, kolme yritystä ja nolla maalia. Lisäksi päästivät alivoimalla yhden. Larssonille voisi myös tehdä hyvää katsoa yksi peli katsomon puolelta. Mies on ihan pihalla joka kerta jäällä ollessaan ja kiekko tuntuu polttavan lavassa.

Mikä siinä on kun sitä kiekkoa ei sitten millään saada purettua oman sinisen yli? Nyt taas kolisi omissa, kun purkuyritys jäi torsoksi ja Lowry iski ottelun avausmaalin.
Eikä kyllä ainakaan tuossa kolmannessa erässä Koekkoek auttanut yhtään Larssonin asiaa. Parhaana esimerkkinä yksi tilanne missä omassa päässä pyörityksen jälkeen Koekkoek sai kiekon kulmassa ja käänsi sokkona suoraan oman maalin eteen Larssonin jalkoihin. Veteraaneja ei ihan helposti laiteta katsomoon mutta eiköhän tuo jatkuvasti pienentyvä jääaika kerro siitä että mitä mieltä valmennuksessa ollaan Larssonin pelaamisesta. Olettaisin että Bouchard saa myös piakkoin peliaikaa. Ja ainakin spekulaatiot ovat olleet käynnissä että kenet laitetaan waivereihin. Chiassonia on ainakin veikkailtu ja sopimus on sellainen että tuskin miestä ainakaan kukaan sieltä poimii.

Pelin aikana muuten Ennis pudotettiin neloseen ja Neal nousi tilalle kolmoseen. Ennisillä on ollut myös aika vaikea alkukausi. Kolmannessa erässä kolmosketjulla yksi vahva hyökkäyspään vaihto missä Neal yritti kääntää kiekkoa maaliin ja muutenkin oli hyvä paine. Mutta se sitten päättyi Jetsin 2-2 tasoitukseen. Eli vaikka Turris tekikin kauden ensimmäisen 5v5 maalin alaketjuille, niin sitten päästivät myös tuon yhden. Tai itseasiassa kolmonen tietenkin päästi kaksi maalia eli ei se nyt vieläkään paljoa kehuja ansaitse.
 

astraljava

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Jyp
[...] Mikä siinä on kun sitä kiekkoa ei sitten millään saada purettua oman sinisen yli? Nyt taas kolisi omissa, kun purkuyritys jäi torsoksi ja Lowry iski ottelun avausmaalin. Oilersin puolustus näyttää välillä ihan laumalta F-junnuja.

En nähnyt tota matsia, mutta Punasiivet oli ihan samassa moodissa aiemmin eilen. Ihan hirveetä kateltavaa.
 

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Oilersin puolustus näyttää välillä ihan laumalta F-junnuja.

Omasta mielestä se ei kyllä missään vaiheessa ole miltään muulta näyttänytkään, kiekollisia ominaisuuksia voi löytyä, mutta omaa aluetta puolustetaan hävyttömän huonosti ja sitä Jets tajusi myös hyödyntää. On se hitto kumma, että vastustajien annetaan ampua siitä maalivahdin edestä joku 3-4 kertaa putkeen ilman kontaktia hyökkääjään? Ei tuota voi selittää sitten millään.
 

agent082

Jäsen
McDavid on tehnyt NHL-urallaan kahdeksan hattutemppua (Connor McDavid Stats | Hockey-Reference.com) joissa Puljujärvi on ollut ilmoitetussa aloituskokoonpanossa McDavidin kanssa ykkösketjussa yhden kerran. Tuo kerta oli marraskuussa 2016 Dallasia vastaan, en osaa sanoa onko tuo Jessen viimeisin esiintyminen Edmontonin ykkösketjussa.
Juu. Tuota peliä tarkoitan. Voi olla, että on jossain pelissä pelannut ykkösessä tuon jälkeenkin, mutta ei tule mieleen. Hajavaihtoja toki on pelannut.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Aika hyvin keretty jo kommentoida yön peliä. Muutamia irrallisia asioita, joista osaa tuossa sivuttiinkin jo.

Mielestäni Neal-Turris-Kassikotka olisi lisätutkimisen paikka kolmoseksi. Toimi todella hyvin tuossa maalissa. Larssonista tuli jo Janne Niinimaa fibat oliko jo aikalailla siinä ensimmäisen erän alussa, kun luisteli polvillaan. Ei oikein vakuuta. Pulju teki oikeita asioita, näkyi positiivisesti koko pelin ja vielä ihan voimahyökkääjän syöttö Nugen maaliin.

Puolustuksestakin on lausuttu aikalailla kaikki tarpeellinen, mutta on se kyllä kumma. Juuri esimerkiksi Koekkoekin kaverisyöttö antaa hyvän kuvan puolustuspelin mentaliteetista. Toinen verkkokalvoille syöpynyt kuva oli Kahunin löysä puolustaminen Ehlersin maalissa. Ei näin. Hyökkääjätkin voisi antaa vähän apuja.

Silti ihan lupauksia antava peli. Jos ei muuten, niin takaa ja ohi.
Katsoin tuossa nyt vielä noita maaleja uudestaan. Ja siis joo Kahun oli vähän myöhässä siinä Ehlersin maalista. Tuli toki suoraan vaihdosta mutta jos olisi ollut vähän skarpimpi niin olisi ehtinyt estämään vedon. Mutta mitä ihmettä koko muu kentällinen tekee? Joo, oli pitkähkö vaihto alla, mutta Turriskin menee kulmaan taistelemaan kuin Dubois konsanaan. Barrie ja Kassian ovat myös jäällä tarkkailemassa tilannetta. Russell on ainoa joka tekee aikalailla sitä mitä pitäisi.

Ja sitten kun tuohon päälle katsoo Turrisin pelaamisen ensimmäisessä takaiskussa, niin siinä on kyllä kaveri joka voisi kanssa katsella vaikka katsomosta yhden pelin. Vaikka maalin tekikin. Siis miten mies voi olla noin löysä omassa päässä. Ensin kulmassa näennäisesti yrittää jotain ja sitten tulee kivasti omalle maalille "pitämään" Lowryn.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
...Ja ainakin spekulaatiot ovat olleet käynnissä että kenet laitetaan waivereihin. Chiassonia on ainakin veikkailtu ja sopimus on sellainen että tuskin miestä ainakaan kukaan sieltä poimii.

Pelin aikana muuten Ennis pudotettiin neloseen ja Neal nousi tilalle kolmoseen. Ennisillä on ollut myös aika vaikea alkukausi.
No se onkin sitten Ennis joka laitettiin waiverehin.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Ei tullut yllätyksenä, että Ennis pistettiin waiversiin. Ei hän ole saanut oikein juuri mitään aikaan jäällä. Siitä kertoo myös vähentynyt peliaika. Saa nähdä kuka nostetaan tilalle nelosketjuun. Haas ei vielä tällä viikolla ole pelikunnossa.
 
Viimeksi muokattu:

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Ei tullut yllätyksenä, että Ennis pistettiin waiversiin. Ei hän ole saanut oikein juuri mitään aikaan jäällä. Siitä kertoo myös vähentynyt peliaika. Saa nähdä kuka nostetaan tilalle nelosketjuun. Haas ei vielä tällä viikolla ole pelikunnossa.
Chiasson on ainakin yksi mahdollisuus kun on jo valmiiksi "ylhäällä". Mutta riippuu varmaan vähän siitäkin että mikä tässä on suunnitelmana. Tehdäänkö tilaa Bouchardille, nostetaanko taxi squadista joku hyökkääjä vai liittyykö tämä ehkä maalivahtitilanteeseen.
Itse ihmettelen miksei Chiassonia laitettu waivereihin. Tuolla palkalla ei taatusti olisi kukaan poiminut. Ja jatkoa ajatellen uskon enemmän olevan iloa Ennisistä.
 

Falcon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mitähän Edmonton aikoo tehdä maalivahti tilanteen suhteen. Nythän Koskinen joutuu pelaamaan käytännössä joka pelin,kun ei ole kunnollista kakkosmaalivahtia. Kyllä Mikkokin jossain vaiheessa lepoa tarvitsee. Smithin paluusta ei ole tietoa, eikä tuosta tuskin muutenkaan olisi liiemmälti apua. Huhuja on ollut mm. Raannan ja Merzlikinsin hankinnasta. Koskinenkin on parhaimmillaan silloin kun on kunnon kilpailuasetelma.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Taas Jack Michaelsin mukaan:

RNH-McDavid-Puljujärvi
Kahun-Draisaitl-Yamamoto
Neal-Turris-Kassian
Archibald-Khaira-P. Russell

Nurse-Bear
K. Russell-Barrie
Jones-Larsson

Koskinen

Eli Khairan palaa kokoonpanoon ja Tanskan Russellille tulossa kauden ensimmäinen peli.

Smithistähän Tippett sanoi ettei ole vielä lähellä pelikuntoa. Grosenickin karanteeni varmaan alkaa olla kohta taputeltu mutten usko että paljoa saa vastuuta.

Bouchardilla on selkävaivaa eikä siis ole pelikunnossa.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös