Edmonton Oilers 2009-2010

  • 70 371
  • 270

eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club
Niin ja Tim Sestito myytiin Devilsiin. Tällainen marginaalisiirto ja paluupostissa on tulossa joku varausvuoro joskus.
Hyvä, että kelpasi. Saa sitten nähdä, mikä tuo conditional pick oikeasti on, mutta kun organisaatiossa on ihan liikaa sopimuksenalaisia pelaajia, pitää joistakin hankkiutua eroonkin. Tosin "määrää laadusta" -tyyppisiä kauppoja sitä mielummin näkisi, mutta sellaisia on vaikea nykyisellä palkkarakenteella tehdä.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Aika hiljaista on edelleen ollut siirtorintamalla.
Dean Arsene hankittiin vahvistamaan AHL-puolustusta ja ehkä mahdollisten loukkaantumisten myötä saattaisi päästä myös piipahtamaan ylhäällä. Samalla Nickerson valuu yhä varmemmin kohti ECHL-paikkaa.
Dubnykin kanssa tehtiin jatkosopimus, mikä ei kai ollut mikään yllätys.
Rajalan kanssa ei ilmeisesti haluta tehdä samoja virheitä kuin vaikka Ritan kanssa tehtiin, vaan kaveri halutaan Pohjois-Amerikkaan saamaan runsaasti peliaikaa. Ja sitä peliaikaahan on luvassa WHL:ssä Brandon Wheat Kingsissä.

Grebeshkov on siis ilmoittautunut välimieskäsittelyyn, mutta muista QO:n hylänneistä Brule ja Smid jatkavat neuvotteluja Oilersin kanssa. Mielestäni yllätyksenä voisi pitää sitä että Reddox hylkäsi tarjouksen ja on kaiketi matkalla Eurooppaan ensi kaudeksi. Voi ehkä arvella, että organisaation puolelta on annettu ymmärtää ettei peliaikaa ole paljoa luvassa ensi kaudella. Toisaalta kaveri pelasi niin paljon viime kaudella NHL:ssä, että olisin kuvitellut hänen ainakin haluavan yrittää paikan nappaamista harjoitusleirillä.
 
Suosikkijoukkue
Ilves, Edmonton
Rajalan kanssa ei ilmeisesti haluta tehdä samoja virheitä kuin vaikka Ritan kanssa tehtiin, vaan kaveri halutaan Pohjois-Amerikkaan saamaan runsaasti peliaikaa. Ja sitä peliaikaahan on luvassa WHL:ssä Brandon Wheat Kingsissä.


Tähän on pakko puuttua. Jos viittauksella Ritan tapaukseen tarkoitat vastuun puutetta, niin Ilveksessä tätä pelkoa ei olisi ollut. Lisäksi Rajala olisi saanut pelata miesten kanssa eikä pyöriä yhtä kautta lisää poikien seassa.
Tähän kun vielä lisätään laadukkaampi reeni kotimaassa, kuin mitä WHL:ssä on tarjolla, niin täytyy ihmetellä Oilersin päätöstä.
 

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - Connorit Bedard & McDavid
Tähän on pakko puuttua. Jos viittauksella Ritan tapaukseen tarkoitat vastuun puutetta, niin Ilveksessä tätä pelkoa ei olisi ollut. Lisäksi Rajala olisi saanut pelata miesten kanssa eikä pyöriä yhtä kautta lisää poikien seassa.
Tähän kun vielä lisätään laadukkaampi reeni kotimaassa, kuin mitä WHL:ssä on tarjolla, niin täytyy ihmetellä Oilersin päätöstä.

Niin eihän WHL tuottanut tänäkään vuonna kuin 5 ykköskierroksen varausta joista 4 meni Top 10 joukossa. Aivan paska liiga. Suomelta sentään meni 10 pelaajaa koko draftissa.

WHL ei ehkä ole tasollisesti paras junnusarja Kanadassa (OHL edellä), mutta paljon parempi päätös tämä on kuin jäänti Ilvekseen. SM-liigassa hän olisi ehkä saanut pelata miesten kanssa, mutta mietitäänkö sitä, että olisiko Rajala saanut liigassa fyysisen pelinsä kuntoon? Ei olisi. WHL on fyysisesti vaativimpia liigoja Kanadassa joten aivan oikea päätös Edmontonilta ja Rajalalta.
 

anatsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thrashers
Niin eihän WHL tuottanut tänäkään vuonna kuin 5 ykköskierroksen varausta joista 4 meni Top 10 joukossa. Aivan paska liiga.

Niin ja näistä 4:stä top-10 pelaajioista 2 oli Brandonista, eli ihan paskaan joukkueeseenkin vielä menee.

Aivan samaa mieltä siitä, että tämä oli täysin oikea ratkaisu Rajalalta. Jos saa vielä ensi kauden pelata samassa ketjussa Schennin ja Glennien kanssa, niin ties minkälainen tulevaisuus Rajalalla on edessä. Ei tämä ratkaisu ainakaan hidasta kehittymistä.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Tähän on pakko puuttua. Jos viittauksella Ritan tapaukseen tarkoitat vastuun puutetta, niin Ilveksessä tätä pelkoa ei olisi ollut. Lisäksi Rajala olisi saanut pelata miesten kanssa eikä pyöriä yhtä kautta lisää poikien seassa.
Tähän kun vielä lisätään laadukkaampi reeni kotimaassa, kuin mitä WHL:ssä on tarjolla, niin täytyy ihmetellä Oilersin päätöstä.

Niin mutta sitten kannattaa ajatella asiaa Oilersin kannalta. Aivan samalla tavalla Rita oli aikoinaan huippulupaus joka loisti junnukisoissa. Ja varmasti Oilers silloin uskoi siihen, että niin lahjakas kaveri saa vastuuta myös SM-Liigassa, mutta totuus oli sitten se neljä minuuttia nelosketjussa. Ehkä Ilveksessä asiat olisivat toisin, mutta todennäköisesti Oilers ei halunnut ottaa riskiä. Lisäksi nyt organisaatio pystyy seuraamaan kaverin kehitystä lähempää ja mahdollisuudet kehittää kaveria paranevat. Tällä kehittämisellä tarkoitan siis sitä, että esimerkiksi Oilersin Development Coach (kunhan sellainen palkataan :)) pystyy esimerkiksi antamaan Rajalalle paljon helpommin treeniohjeita. Ja jonkinlainen projektihan tämä Rajala pelaajana kuitenkin on eli varmasti mahdollisimman paljon halutaan ohjata kaveria oikeaan suuntaan riittävän aikaisessa vaiheessa.
WHL:n tasosta tuossa tulikin jo kommentteja muilta.

EDIT: Toisaalta Oilersilla on kyllä hyviä kokemuksia Ilveksestä tulleista taitopelaajista... vai miten se meni?
 
Suosikkijoukkue
Ilves, Edmonton
SM-liigassa hän olisi ehkä saanut pelata miesten kanssa, mutta mietitäänkö sitä, että olisiko Rajala saanut liigassa fyysisen pelinsä kuntoon? Ei olisi. WHL on fyysisesti vaativimpia liigoja Kanadassa joten aivan oikea päätös Edmontonilta ja Rajalalta.


Naurettava väite, että junnusarjassa fyysinen peli kohenee SM-liigaa paremmin. Kaukalo lienee ahtaampi, joka itsessään aiheuttaa enemmän kontaktia ja vähentää tilaa ja aikaa, mutta eiköhän liigapelaajat fyysisyydessä pese juuri ja juuri täysi-ikäiset junnut. Siitäkin huolimatta, että osa on jo kerennyt päästä "amerikan puuron" makuun.

Toki tämä on Edmontonin kannalta sikäli suotuisa vaihtoehto, että nyt poika on valvovan silmän alla ja ykkösprioriteettina tulevan kauden aikana Oilersilla lienee tämä perinteinen lihasmassan lisääminen Rajalan hentoon varteen. Toivon mukaan eivät hidasta kuureillansa lupaavan kaverin uraa, niin kuin vanhemmalle Koivulle kävi aikanaan Montrealissa.

Itselleni tämä on kuitenkin se toiseksi paras vaihtoehto. Ilveksessä pelaamisen sijaan Oilers on se ainoa oikea vaihtoehto. Toki melkoisesti närästää edelleen se, että menivät tällaisen tempun siellä Kanadan suunnalla tekemään, eivätkä voineet odottaa sitä yhtä vuotta.



Edit. Niin, case-Jaloa en itse tiedä/muista tarkkaan, kun olin vielä niin junnu. Niinimäki on tapaus sinänsä. Takana loistava tulevaisuus ja pää täynnä sitä keltaista.
 

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Naurettava väite, että junnusarjassa fyysinen peli kohenee SM-liigaa paremmin. Kaukalo lienee ahtaampi, joka itsessään aiheuttaa enemmän kontaktia ja vähentää tilaa ja aikaa, mutta eiköhän liigapelaajat fyysisyydessä pese juuri ja juuri täysi-ikäiset junnut. Siitäkin huolimatta, että osa on jo kerennyt päästä "amerikan puuron" makuun.
Teoriassa yksittäiset SM-liigapelaajat ovat ehkä fyysisesti vahvempia kuin WHL:n "juuri ja juuri täysi-ikäiset junnut", mutta pelityylissä tuo ei kyllä näy. Kanadan junnusarjoissa taklataan yhdessä vaihdossa yhtä paljon kuin SM-liigassa koko pelissä. Hyvä päätös Rajalalta lähteä Brandoniin. Toivottavasti Pulkkinenkin menisi Kelownaan, mutta ilmeisesti hän on kuitenkin jäämässä Jokereihin. Toivottavasti eivät kuse Pulkkisen uraa siellä ihan totaalisesti.
 

AnFa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Naurettava väite, että junnusarjassa fyysinen peli kohenee SM-liigaa paremmin.
Heh. Tämä kommentti todistaa ettet ole nähnyt yhtään peliä CHL:stä. Itsekkään en ole nähnyt kuin viisi tai kuusi peliä, joista suurin osa vain osittain ja tämän kauden memorial cupista. Luulisi kuitenkin, että 18-vuotiaalle jannulle on tärkeämpää ettei joudu kaksi kertaa Aki Bergin alle pelissä vaan saa kaksi "oman kokoluokan" kaverin taklausta per vaihto
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Grebeshkovin kanssa päästiin onneksi sopimukseen ennen välimieskäsittelyä. Ei tarvinnut Denisinkään sitten kuulla kuinka huono pelaaja organisaation mielestä onkaan. Kyseessä siis yhden vuoden sopimus ja palkka on 3,15M$. Suunnilleen saman verran olisi varmasti saanut välimieskäsittelyn jälkeenkin. Nyt katsellaan sitten miten ensi kausi menee ja neuvotellaan uudestaan vuoden päästä. Grebeshkov on siis edelleen RFA ensi kesänäkin. Itse olen hyvin tyytyväien siihen, että soppari saatiin aikaiseksi.

Palkkakattoon on nyt matkaa ilmeisesti vähän yli kolme miljoonaa dollaria ja ilman sopimusta ovat Brule ja Smid. Noiden kavereiden palkat saadaan siis hyvin vielä mahtumaan, mutta sitten se kolmosketjun sentteri onkin jo hankittava tekemällä kauppa, jossa palkkakuluja liikkuu toiseenkin suuntaan.

Tällä hetkellä kokoonpano on siis käytännössä identtinen vuoden takaiseen verrattuna. Maalivahtiosastolla on toivottavasti tapahtunut pieni parannus (voi myös olla heikompi, mutta aika näyttää) ja sentteripuolella on menty hieman huonompaan suuntaan. Olen kyllä pettynyt Tambelliniin ellei sitä uutta sentteriä hankita tänäkään kesänä.
 

jäinenjänis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton & Espoo
Alkaakin Oilersin sopparit varmaan olemaan valmiita tältä kesältä. Grebsin sainauksen jälkeen Reddox, Potulny, Smid, Brule & Stone saatu sopimuksen alle. Smidin jatko noista vissiin se suurin juttu. Smidn soppari on kaksivuotinen ja Brulella ja Stonella yksivuotiset, kaksisuuntaiset pahvit. Reddoxin ja Potulnyn sopparien pituuksia ei nopealla haulla löytynyt.

Tietääkös kukaan Oilersin suunitelmia loppujen RFAiden Schrempin ja McDonaldin suhteen? Vaikka herrat kiinnitettäisiinkin, ei varmaankaan kovin paljoa peliaikaa ole tulossa ilman suurta loukkaantumissumaa. Tietysti Training Camppi antaa hieman suuntaa tällekin pohdinnalle. Dan Tencer on haastatellut Schrempiä ja tämä ilmeisesti tahtoo sopimuksen, jossa häntä ei voi heitellä edestakaisin farmin ja liigan välillä. Robbie sanoo myös NHL-paikan olevan edelleen päätavoite, jos paikka ei aukea Edmontonista niin jostain muualta.

Schremp ja McDonald saattavat olla myös jonkun kaupan osia jos sellaisia tehdään. Tätä veikkaan todennäköiseksi, että tulee käymään jossain vaiheessa. Kolmossena, ykkösen maalitykki ja mahdollisesti kakkosveska puuttuvat kuitenkin vielä. Aika näyttää.

Tambellini tiedotti jokunen päivä (vai onko viikko?) sitten, että Oilers ei ole enää kiinnostunut Heatleystä. Tästäkin löytyy niitä hyviä ja huonoja puolia. Ei saatu huippumaalintekijää :(, mutta ei myöskään Heatleyä tai herran palkkaa rasitteeksi :D!
 

Ihmeilja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Venäjä, Atlant, Ak Bars
Aivan samalla tavalla Rita oli aikoinaan huippulupaus joka loisti junnukisoissa. Ja varmasti Oilers silloin uskoi siihen, että niin lahjakas kaveri saa vastuuta myös SM-Liigassa, mutta totuus oli sitten se neljä minuuttia nelosketjussa. Ehkä Ilveksessä asiat olisivat toisin, mutta todennäköisesti Oilers ei halunnut ottaa riskiä.

Mitäs ihmettä... Kyllähän Rajalalle tarjottiin peliaikaa jo viime kaudella ihan mukavasti. Minä näin tämän siirron tappiona sekä Ilvekselle, että Rajalalle. Tietty Niinimäki kolottaa hampaankolossa, mutta silloinkin asiat olivat niin, että Jesse siirtyi farmiin pitkän loukkaantumisen jälkeen puolikuntoisena. Liikaa hoppuilivat Jessenkin kanssa.
Oilersilla taitaa olla yleinen käytäntö siirtää nuoria pelaajia junnusarjoihin, mutta en näe, että tämä olisi ollut kovinkaan hyvä ratkaisu tällä kertaa, kun jo draftissa nähtiin arvostus Rajalan pientä kokoa kohtaan. Neljän minuutin peliaika junnuissa tuskin on Ilveksessä pelatun vartin veroinen.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Mitäs ihmettä... Kyllähän Rajalalle tarjottiin peliaikaa jo viime kaudella ihan mukavasti. Minä näin tämän siirron tappiona sekä Ilvekselle, että Rajalalle. Tietty Niinimäki kolottaa hampaankolossa, mutta silloinkin asiat olivat niin, että Jesse siirtyi farmiin pitkän loukkaantumisen jälkeen puolikuntoisena. Liikaa hoppuilivat Jessenkin kanssa.
Oilersilla taitaa olla yleinen käytäntö siirtää nuoria pelaajia junnusarjoihin, mutta en näe, että tämä olisi ollut kovinkaan hyvä ratkaisu tällä kertaa, kun jo draftissa nähtiin arvostus Rajalan pientä kokoa kohtaan. Neljän minuutin peliaika junnuissa tuskin on Ilveksessä pelatun vartin veroinen.

Niin no mistä niistä NHL-organisaatioiden motiiveista tietää. Voisi kuitenkin luulla, että Rajala haluttiin saada Oilersin omien valmentajien valvovan silmän alle, koska kyseessä on pelaajana jonkinlainen "projekti". Enkä tosiaan ole Ilveksen touhuja seurannut sen tarkemmin, mutta jos nuo SM-Liigan peliaikatilastot yhtään pitävät paikkaansa, niin eihän tuo 8,5 minuuttia ottelussa nyt ihan hirveästi ole. Toki ehkä ensi kaudella peliaikaa olisi tullut lisää.
Jos Rajala on niin lupaava ja hyvä kuin on uskottu, niin eiköhän hänen tuolla junnusarjassa pitäisi olla kahden ekan ketjun pelaaja ja peliaikaa sen mukaan. Tietysti jos näin ei ole, niin sitten hype on ollut ehkä vähän turhaa.

Mikä sen Rajalan polven tilanne muuten on? Onko tullut tietoa siitä kuinka pitkä lepo on edessä. Tämä on toisaalta ihan normaalia Oilersille, että lupaava juuri varattu kaveri menee särki ja ei koskaan pääse sille tasolle mitä on odotettu. Toivottavasti nyt ei kuitenkaan käy niin.
 
Mikä sen Rajalan polven tilanne muuten on? Onko tullut tietoa siitä kuinka pitkä lepo on edessä. Tämä on toisaalta ihan normaalia Oilersille, että lupaava juuri varattu kaveri menee särki ja ei koskaan pääse sille tasolle mitä on odotettu. Toivottavasti nyt ei kuitenkaan käy niin.

http://www.edmontonjournal.com/spor...und+ready+take+larger+role/1887970/story.html

Highly rated draft forward Toni Rajala injured his knee at Finland's junior national camp in a scrimmage and is out four to eight weeks, which means he won't be at training camp. Rajala is still undecided whether he'll be playing junior with the Brandon Wheat Kings of the Western Hockey League this season.

Eli 4-8viikon huili, ja training camp jää näin ollen luonnollisesti väliin.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Jaahas, eikö se leiri voisi kohta alkaa. Varsinaisesti mitään uutta ei ole pelaajarintamalta Oilersin osalta kuulunut, joten fanien parissa on siirrytty taas jokavuotiseen Rob Schremp keskusteluun. Nyt on kaivettu esiin esimerkiksi OHL:n kauden 2003-04 (Rob varattiin siis kesällä 2004) pistepörssi ja jaettu pisteet ylivoimalla/tasakentällisin tehtyihin. Ja silloinhan nähdään, että esimerkiksi Liam Reddox teki tasakentällisin enemmän pisteitä kuin Schremp. Toisaalta Robilla ei ole vielä edes sopimusta ensi kaudeksi, joten aika turhaa spekulointia.
Muutenkin tuntuu vähän siltä, että hiljainen kesä on saanut pinnan kiristymään osalla porukasta Oilblogospheressä. Esimerkiksi Bob Stauffer suurinpiirtein haukkui Jonathan Willisin pystyyn siksi, että tämä kirjoittaa OilersNationiin liikaa. Onhan Willis kirjoittanut kesällä selvästi enemmän kuin kukaan muu ON:n porukasta, mutta mielestäni kuitenkin ihan mielenkiintoisia juttuja ja uusia näkökulmia eli mistään spämmäämisestä ei ole kyse. Stauffer arvosteli Willisin kirjoitusmäärää osin myös siksi, ettei Jonilla ole kontakteja eikä hän edes asu Edmontonissa. Tosin Stauffer nyt kuuluukin Oilersin "sisäpiiriin" ja on näin ollen osa jeesjees porukkaa.

Ainoana oikeana uutisena taitaa viime viikoilta olla se, että Oilers palkkasi valmennustiimiinsä Wayne Flemingin. Jos pisteet jaettaisiin valmentajien kokemuksen perusteella, niin Oilers olisi heittämällä pudotuspeleissä. Näillä näkymin pelaajamateriaalin osalta pudotuspelipaikka tulee kuitenkin olemaan tiukassa.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Nyt on sitten liikkeellä huhu, jonka mukaan Comrie olisi tehnyt sopimuksen Oilersin kanssa. Ja kyseisen huhun mukaan nimenomaan Katz olisi tämän sopimuksen takana. Lähde on ilmeisesti liikemies, joka "tuntee henkilöitä", mutta ei varsinaisesti kuulu kiekkopiireihin. Eli ei kovin luotettava, mutta ilmeisesti aiemmin häneltä on tullut ihan oikeita tietoja. Dan Tencer, joka taas on piireissä, sanoo ettei sopimusta ole tehty, muttei toisaalta pitäisi sitä mahdottomanakaan. Comrien agentti ei halunnut kommentoida.

Mielenkiintoistahan tässä on se, että Comrien lähtöön Oilersista kuului niin paljon dramatiikkaa ja asioita, joista ei vieläkään puhuta, että Brownlee kirjoitti vain reilu viikko siten siitä, ettei Comrie Oilersiin ole ikinä palaamassa. (Tuo kirjoitus sai siis alkunsa siitä, kun Comrie oli Edmontonissa Perry Pearnin "harjoitusleirillä" yhdessä mm. Bouwmeesterin, Laraquen, Chimeran ja monen Oilers-pelaajan kanssa.) Toisinsanoen tämä sopimus vaikuttaa varsin epätodennäköiseltä, varsinkin kun toissakaudellahan Edmontonissa aika suoraan vittuiltiin Comrielle soittamalla Hillary Duffin biisiä Miken luistellessa jäähyaitioon. (Eli jos sopimus on tehty, niin ainakaan Lowe ei ole enää puikoissa)

En myöskään ymmärrä, miten Comrie sopisi Oilersin kokoonpanoon, jossa on jo nyt liikaa pieniä miehiä. Tietysti hankkiutumalla vaikkapa Nilssonista eroon tilanne pysyisi siltä osin ennallaan. Comrie voitti viime kaudella vain reilut 40 prosenttia aloituksistaan, joten hän ei myöskään parantaisi tuota tilannetta Oilersissa. Positiivista olisi tietysti se, että pisteitä Mike pystyisi tekemään (vaikka viime kausi olikin vaisu), mutta toisaalta pysyäkseen plussalla ei Comrie saisi pelata vastustajien parhaita vastaan. Eli ehkäpä kakkosketjun keskelle voisi sopia, mutta silti jengistä puuttuisi vielä se kolmosen sentteri.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Rob Schremp on antanut varsin mielenkiintoisen haastattelun. Ensinnäkin kaveri on varmaan olettanut, että kirosanat jätetään kirjoittamatta julkaistavassa versiossa, sillä niitä on varsin paljon. Oikeastaan hämmentävän paljon ottaen huomioon missä asemassa Schremp on. Lisäksi Schremp on mm. sitä mieltä, että hän voi edelleen pelata kuten junioreissa pelasi ja unohtaa sellaiset pikkujutut kuin "puolustaminen" tai "pelisysteemi". Tai jos nyt ei unohtaa, niin ainakaan Rob ei pidä niitä kovin merkittävinä ongelmina itselleen... mikä on aika isossa ristiriidassa ulkopuolisten tarkkailijoiden näkemysten kanssa.
Schremp Jason Menardin haastattelussa kirjoitti:
"I just want to play my game and play how I can play. I just want to be able to play my game and play Rob Schremp hockey. Obviously there are things you have to work on, like defensive play and systems, but those are the things that every player has to work on.

Sitten haastattelussa haukutaan MacT, mikä nyt voi olla oikeutettuakin tai sitten ei. Niin ja myöntää Rob myös tulleensa viime vuoden harjoitusleirille huonossa kunnossa.
Schremp Jason Menardin haastattelussa kirjoitti:
"You work out and everybody does the same shit. It's not like I'm doing anything different than any other hockey player, but there's more things you can do, like dieting and protein shakes, and all that kind of shit. Working out with Sammy Gagner at that gym has really helped me a lot. I feel great on the ice, I feel great off the ice. You know, last year I went out and saw Chad Morrow and I got all the weightlifting down, but I didn't have a good diet. I came in to camp... [pausing] I wasn't fat at camp [pause]. I didn't come in... I didn't get the best results that I could if I had been on track with everything. This time I knew I had to buckle down.

Olisi voinut kuvitella, että Schremp (mikäli nyt saa sopimuksen) olisi tulossa leirille sillä asenteella, että nyt näytetään uudelle valmennusjohdolle ne omat kyvyt ja laitetaan kaikki peliin. Tai voihan hän tehdä niin edelleenkin, mutta erittäin erikoisen haastattelun on siihen nähden antanut. Omasta mielestäni tämän haastattelun jälkeen ei enää ole mitään "puhdasta pöytää", jota Schremp tuossa itselleen vaatii. Ei kaveri ainakaan kovin nöyrällä asenteella ole liikkeellä.
 

Jay79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers

Mounir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Eli Mike Comrie tekee sitten paluun Oilers paitaan ja sopimus on mallia 1-vuosi ja $1.125 miljoonaa. Ei sentään ihan puun takaa tullut kun asiaa on pohjusteltu jo muutaman viikon ajan usemmassa eri paikassa. Noh jos jotakin positiivista haetaan niin ainakin varmat 50 pistettä takova kaveri saatiin suht koht halvalla. Toisaalta taas vatsan pohjassa närästelee tuo kauden 03-04 alun härdelli, jonka päätteeksi mies kaupattiin Flyersiin vaihdosssa floppiin ja pariin Oilersin itse kusemaan varaukseen.

http://www.tsn.ca/nhl/story/?id=290627
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Eli Mike Comrie tekee sitten paluun Oilers paitaan ja sopimus on mallia 1-vuosi ja $1.125 miljoonaa. Ei sentään ihan puun takaa tullut kun asiaa on pohjusteltu jo muutaman viikon ajan usemmassa eri paikassa. Noh jos jotakin positiivista haetaan niin ainakin varmat 50 pistettä takova kaveri saatiin suht koht halvalla. Toisaalta taas vatsan pohjassa närästelee tuo kauden 03-04 alun härdelli, jonka päätteeksi mies kaupattiin Flyersiin vaihdosssa floppiin ja pariin Oilersin itse kusemaan varaukseen.

http://www.tsn.ca/nhl/story/?id=290627

Tää Comrien sopimushan sopii kuin nenä päähän siihen Tambon keväiseen puheeseen, että joukkueeseen hankitaan enemmän kokoa ja kovuutta....eiku.

Aika monella kaudellaan Comrie on tosiaan ollut tuollainen suunnilleen 50 pisteen mies, mutta ei sitä nyt ehkä voi ihan varmana pitää. Varsinkaan huonon viime kauden jälkeen.
08-09, 63 peliä 27 pistettä
07-08, 76 peliä 49 pistettä
06-07, 65 peliä 45 pistettä
05-06, 80 peliä 60 pistettä
03-04, 49 peliä 24 pistettä
02-03, 69 peliä 51 pistettä
01-02, 82 peliä 60 pistettä
00-01, 41 peliä 22 pistettä

Ja mihinköhän rooliin Comrie istutetaan? Mikään hyvä aloittajahan Mike ei ole, joten siihen osastoon ei tullut helpotusta. Jos pelaa ykkösketjussa ei sitä ketjua voida peluuttaa enää vastustajan parhaita vastaan ja koska kakkosketjussa olisi sitten kai Gagner niin kumpikin ketju tarvitsisi helppoja minuutteja. Ottawassa taisi pelata ihan hyvin taannoin kolmossentterinä, joten siihenköhän nyt olisi sitten tarkoitus Comrie laittaa.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Pari päivää on nyt harjoitusleirillä pelailtu ja ensi yönä on sitten vuorossa ensimmäinen harjoituspeli Calgaryssa.

Molempina jääharjoituspäivinä on ollut muutama ketju samassa kokoonpanossa. Joukkue A:ssa ykkösketjussa ovat pelanneet O'Sullivan, Horcoff ja Hemsky. Odotetusti tutkapari Horc-Hemsky on toiminut normaalisti ja O'Sullivanilla on ollut vielä vähän hakemista yhteispelin kanssa.
Yhdessä ovat pelanneet myös Penner, Gagner ja Eberle. Näistä voisi olettaa kahden ensin mainitun myös jatkavan yhdessä, mutta Eberlen tilalle tullee sitten todennäköisesti Comrie tai Nilsson.
Kolmas vakioketju on ollut Moreau-Cogliano-Pisani eli koostumus jota on kesän mittaan arveltu mahdolliseksi kolmosketjuksi. Cogliano on ollut ilmeisesti hieman viime vuotta terävämpi aloituksissa, mutta saapa nähdä miten käy kun tosipelit alkavat.
Ja sitten neljäs vakioketju on ollut Jacques-Pouliot-Stortini eli tuossahan on ollut nyt käytössä neljä ketjua, joilla saatettaisiin vaikkapa aloittaa kausi. Comrie tulee tietysti ottamaan paikan jostain ketjusta pelailtuaan ensimmäisenä päivänä Kip Brennanin ja Jamie Batesin kanssa sekä toisena päivänä Brennanin ja Miroslav Lazon rinnalla. Nilssonilla voi olla myös sanansa sanottavana ja hän onkin ollut toistaiseksi ilmeisesti aika hyvä pelattuaan molempina päivinä Brulen ja Chris Minardin kanssa samassa ketjussa.
Schremp on ollut myös varsin hyvässä iskussa näin leirin alkuun, mutta saapa nähdä miten harjoituspelit sujuvat. Niin ja aika vaikea on keksiä kenen tilalle Rob kokoonpanoon mahtuisi.

Puolustuksessa Smid ja Staios ovat pelanneet parina ja toisena todennäköisenä lopullisena parina ovat olleet Grebeshkov ja Gilbert. Sourayn pariksi tulee siten Visnovsky joka on ollut jäällä, mutta ilmeisesti ei vielä pariin päivään saa ottaa kontaktia. Peckham on loukkaantunut, joten ei ole päässyt osallistumaan leireilyyn.

Maalivahdeista nuoret kaverit tulevat saamaan vastuuta harjoituspeleissä ja Khabibulinia näin vähän säästellään. Mikä on ehdottomasti fiksua.

Jos jotain kiinnostaa Matt Nickersonin otteet, niin silminnäkijähavaintojen perusteella saattaisi ottaa paikan AHL:stä. Ainoana ongelmana on se, että Nickerson on todella hidas luistelija, mikä saattaa vielä tiputtaa hänet ECHL:n puolelle. Kokonaisuutena vaikuttaa siltä, että Falconsilla tulee olemaan selvästi viime vuotta parempi joukkue. Eikä viime kaudesta ainakaan huonommaksi olisi edes päässyt.

EDIT: Kokoonpano yön ottelussa:
O’Sullivan — Comrie — Stone
Jacques — Horcoff — Schremp
Brennan — Paukovich -Stortini
Moreau — Potulny — Minard

Gilbert — Chorney
Staios — Arsene
Plante — Strudwick

DD
JDD

Oikeastaan yllättävänkin hyvä kokoonpano liikkeellä ja nyt on useammalla "pyrkyrillä" paikka näyttää. Schremp pääsee "Hemskyn paikalle" ja Jacques on sitten kai köyhän miehen Penner. Melko tasapaksusti esiintynyt Stone pääsee myös riittävän hyvien kaverien kanssa samaan ketjuun. Kolmosketju on aika vakuuttavan kova. Puolustuksessa on selvästi laitettu aina kokenut ja kokematon kaveri pariksi. Itselleni ehkä pieni yllätys, että Dubnyk aloittaa tämän ensimmäisen pelin maalilla.
 
Viimeksi muokattu:

hardflip

Jäsen
Suosikkijoukkue
Alexander Barkov Jr.
Jos jotain kiinnostaa Matt Nickersonin otteet, niin silminnäkijähavaintojen perusteella saattaisi ottaa paikan AHL:stä. Ainoana ongelmana on se, että Nickerson on todella hidas luistelija, mikä saattaa vielä tiputtaa hänet ECHL:n puolelle. Kokonaisuutena vaikuttaa siltä, että Falconsilla tulee olemaan selvästi viime vuotta parempi joukkue. Eikä viime kaudesta ainakaan huonommaksi olisi edes päässyt.

Eli Nickersonin osalta kausi 09-10 jää Oilersissa training camppiin?

Mielenkiintoista on nähdä kuinka Schremp hoitaa hommansa ennen oikeiden pelien alkua, saako oikeasti kiinni paikasta Big Showssa.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Oilers voitti ensimmäisen harjoituspelinsä 4-1, mikä oli tietysti ihan odotettavaa, kun katsoi Flamesin kokoonpanoa. Jos joku jaksoi katsoa koko pelin, niin ei muuta kuin kertomaan omia arvioita (EDIT: olettaen että se streami edes näkyi). Tässä nyt jotain koosteen perusteella ja netistä luettuna.

O'Sullivan teki kaksi maalia mikä lupaa ihan hyvää. Eka näytti menevän kyllä Flamesin veskarin piikkiin ja toinen oli sitten maalinedusruuhkasta sisään sudittu. Gilbert teki ylivoimalla Oilersin kolmannen Schrempin syötöstä ja Horcoff sitten roiskaisi neljännen tyhjiin.

Maalilla aloitti ennakkotiedoista poiketen sitten kuitenkin JDD ja Dubnyk tuli vasta puolessa välissä sisään. Molemmat pelasivat hyvän pelin Dubnykin päästettyä Flamesin ainoan puolittaisesta läpiajosta. Muuten Dubnykille tuli enemmän torjuntoja ja ilmeisesti vähän pahempia paikkoja kuin Deslauriersille.

Schremp oli onnistunut siis ylivoimalla ja niinhän hänen pitääkin, mutta edelleen oli väistellyt kamppailutilanteita eikä ollut loistanut tasakentällisin. Muutenhan Robille saattaisi löytyä paikka ylivoimatilanteiden erikoismiehenä, mutta kättä pystyyn kaikki, jotka uskovat Schrempin syrjäyttävän Hemskyn ylivoimatilanteissa. Oikeastaan ilman Comrien (Mikelle kaksi syöttöä yön pelissä) sopimusta Robbiella olisi voinut olla ihan hyvät mahdollisuudet päästä kakkosketjun laitaan Nilssonin tilalle.

Isojen miesten ketju (Brennan, Paukovich, Stortini) oli ilmeisesti jyrännyt ihan kivasti Flamesin maalille ja Stortini oli löytänyt hyvän päivystyspaikan siitä veskarin nenän edestä. Staios oli ollut huono, mikä on tietysti varsin huolestuttavaa. Ilmeisesti tason lasku olisi jatkumassa eikä viime kausi jäämässä poikkeukseksi.

Kaksi maalivahtia pudotettiin leiriltä pois. Olivier Roy suuntaa QMJHL:n Cape Bretoniin ja Bryan Pitton sitten Falconsiiin. Olihan kahdeksan maalivahtia ihan liikaa. Pittonin kannalta voisi pitää huolestuttavana, että leirille vielä jäivät sopimuksettomat Sorochan ja Mucha. Nyt olisi Bryanin todella parannettava otteitaan jos haluaa ensi kesänä vielä uuden sopimuksen.
 
Viimeksi muokattu:

hardflip

Jäsen
Suosikkijoukkue
Alexander Barkov Jr.
O'Sullivanin ensimmäinen näytti kyllä vähän siltä että pieni lipsahdus tapahtui Calgaryn veräjän vartialla mutta toinen maali olikin jo sitten enemmän oikean maalin näköinen työvoitto.

Schrempin tarjoilu/oivallus oli hyvä, sopivan kokoinen reikä Gilbertille sutaista lätty verkkoon.

Mukavaa nähdä että isojen poikien kerhokin saa tilanteita ja tapahtumia aikaan, Brennanin kierto maalin takaa Stortinin sitoessa 2 Calgaryn pelaajaa itseensä, Stortini on kuitenkin isokoinen jässikkä joka jaksaa nuhrata ja parkkeerata sopivasti vastustajan maalin eteen. Toisaalta myös pieniä näytön haluja tuntuu löytyvän nyrkkihippasillakin eikä Prust mikään turisti noissa hommissa ole. Arse on hieman uudempi tuttavuus minulle, enkä nyt löytänyt taistosta mitään kuvamateriaalia.

Kommentit Staioksesta ovat huolestuttavia, ottaen kuitenkin huomioon että kantaa suhteellisen isoa viittaa joukkueessa, henkilökohtainen onnistuminen olisi nyt tarpeen useammassa pelissä. Liekkö on vähän itseluottamuksen pulaa vai onko kyseessä jotain pientä loukkaantumista ennen kauden alkua.

No mutta tästä on hyvä jatkaa, eikä peli nyt niin huonolta näyttänyt kokonaisuudessan, mitä nyt noista pätkistä pystyi pientä käsitystä itselle luomaan. Muutamia vähän hölmöjä mokia / huono tuuria oli parissa tilanteessa joka avasi Calgarylle mahdollisuuksia.
 

eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club
Eli Nickersonin osalta kausi 09-10 jää Oilersissa training camppiin?
No aivan varmasti jää, ei Nickersonilla ole kai missään vaiheessa ollut minkäänlaista toivoakaan mahtua NHL-kokoonpanoon. Lähinnä mielenkiinto kohdistuu siihen, mahtuuko Nickerson pelaamaan edes AHL:ssä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös