Doug Sheddenin kompetenssi liigavalmentajana

  • 148 345
  • 751
Tila
Viestiketju on suljettu.

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Thumbs up

Shedden tulee erilaisesta kulttuurista, siinä mielessä hän vastaa opettelee talon tavoille. Suomihan on kabinetti-kähmijöiden, pukukoppi-sopimusten tekijöiden ja selän takana puukottajien luvattu maa. Shedden on taas suoraviivainen kanadalainen, joka toimii ilmeisesti jopa ihan liian avoimesti ja ns. "rehellisesti". Voisi jopa sanoa, että tämän maan perinteisiä toimintaperiaatteita vastaan, ainakin näin aluksi.

Lisäksi Sheddenin pelitapa on "väärä", vaikka sillä voittoja tulisikin. Täällä huudetaan, että pitäisi opetella hyökkäämään, kun trap ei enää v. 2005 purekaan ja jo junnut valetaan kaikki samaan "kiekko ränniin ja vaihtoon" muottiin. Minusta tämä vanhanajan kiekkoa maalille ja äijät reboundeihin on sentään iänikuiseen kulmavääntämiseen verrattuna piristävää katsottavaa, vaikka se ei olisikaan maailman moderneinten kiekkosuuntausten mukaista hyökkäyspeliä. (Mitä se sellainen hyökkääminen sitten on, minulla ei ole aavistustakaan)

Pidän siis Sheddeniä piristysruiskeena ja herätyksenä koko Suomen kiekkovalmennukselle ja samalla sm-liigan ummehtuneelle kiekkoilulle, olkoon HIFK:n lopullinen menestys tällä kaudella mikä hyvänsä. Shedden on siis varmasti kompetentti liigavalmentaja.
 
rsalven

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool ja Canadiens
2 thumbs way way up!

Olen täysin sama mieltä!

Old time hockey is GOOD TIME hockey!
 
Viimeksi muokattu:

JJO

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, San Jose Sharks, HJK
Onko IFK:lla useampaakin peliä tällä kaudella (pl. Tappara- ja Jokeri-ottelut) jossa otteita leimaa täysi, miten sen sanoisi, pelityylittömyys? Hyökkäyksiinlähdössä ei tunnu olevan minkäänlaista logiikkaa tasakentällisin tai edes ylivoimalla, ylivoima rakentuu lähes yksinomaan kiekollisen pelaajan kyttäämiseen b-pisteen kaarella kun muut seisovat tumput suorina ja omassa päässä joukkueelta puuttuu kurinalaisuus täysin.

Peliä IFK näyttää avaavan joko yhdellä syötöllä tai ei ollenkaan, kiekko liikutetaan yhdelle pelaajalle omalla alueella joka sitten etenee joko yrittämään yksin vastustajan alueelle tai lyö päätyyn. Karvaus on joka tapauksessa lähes poikkeuksetta myöhässä.

Ylivoimalla tilanne vasta outo onkin, kun yksi mies yrittää kuljettaa kiekon poikkeuksetta oman maalin takaa aina vastustajan alueelle, kun neljä muuta kaveria seisoo tumput suorina vastutajan sinisellä. Nopeita syöttöjä tai liikettä ylipäätänsäkään ei hyödynnetä. Tässä keskialue ei pelkästään ruuhkaudu (josta on puolustuksen helppo tehdä katkoja), vaan myös päätykiekon heitettäessä karvaukseen lähtö on tuskallista kun vastustaja on liikkeessä ja omat pelaajat eivät. Lisäksi vastustajalle aukeaa mahdollisuuksia vastaiskuihin kun omat pelaajat eivät ole liikkeessä. Kuviossa kiekko ei liiku sujuvasti, koska pelaajat eivät hakeudu vapaaseen tilaan vaan seisovat paikallaan. Avausmaali oli toki hieno oivallus mutta erätauon haastattelussa IFK:n pelaaja kertoi ettei ko. kuviota oltu lainkaan harjoiteltu.

Lisäksi puolustuspelaaminen on aika outoa kiekon perässä juoksemista. Sekä Jokerit että Tappara loivat maalipaikkansa muutamalla nopealla syötöllä tai harhautuksella, joilla sitten pelattiin kaikki IFK:n pelaajat pihalle (koska kaikki tilanteessa olleet pelaajat katsoivat kiekkoa).

Tuntuu siltä, että IFK:n peli painottuu lähes yksinomaan kovan fyysisen paineen luomiseen vastustajan kiekollista pelaajaa kohti, ja kunnes se paine tuottaa tulosta juostaan kiekon perässä. Fyysinen prässi tuottaa jonkin verran tulosta joukkueita vastaan, jotka eivät saa kiekkoa nopeasti liikkeelle, mutta kurinalaisesti ja vauhdikkaasti pelaavat joukkueet tulevat antamaan IFK:lle aikamoisen vastuksen. Suurin kysymys mikä itselleni heräsi on, että mitä IFK oikein treeneissään harjoittelee.

Ylivoimalla ainoa ohje tuntuu olevan "antakaan kiekko Hirsovitsille, se kuljettaa sisään." ja tasakentällisin "paukuttaka kaikkea mikä liikkuu (tämä ei ollut sitten mikään tappelu/likainen peli -kuitti), kyllä se kiekko sieltä sitten tulee". Hyökätessä vaihtoehtojen kirjo tuntuu olevan hyvin kapea, ehkä pääosin avauspelissä olevien ongelmien vuoksi. IFK jumittuu usein omalle alueelleen tai viimeistään keskialueelle, kun nopeiden syöttöjen sijaan yritetään ylittää keskialue (tai päästä omalta pois) yksin.

Moni tässä aiemmin ehti teilata Sihvosen meriitit ja pointitkin osin, mutta on sanottava että kahden näkemäni pelin perusteella Sihvosen esittämät ongelmat pitävät hyvin pitkälti paikkansa. Jokerit voitti aika vaatimattomalla esityksellä, eikä IFK pystynyt luomaan kovin montaa laadukasta maalipaikkaa maaliensa lisäksi. Jäljet johtavat joka tapauksessa aika pitkälti valmentajaan, sillä hän on vastuussa taktiikan luomisesta sekä sen implmentoinnista harjoittelussa. Mikäli pelaajat toteuttavat harjoiteltua, nähdyn perusteella on vaikea ennustaa ruusuista tulevaisuutta. Mikäli taas vanha "pelaajat ne siellä kuitenkin pelaa eikä valmentaja" pitää kutinsa, on valmentaja vastuussa siitä, ettei saa joukkuetta kuriin ja pelaamaan haluamallaan tavalla. Joka tapauksessa IFK:n materiaalilla pitäisi pystyä ennen kaikkea laadukkaampaan peliin, jossa painopiste ei ole jatkuvasti joko keskialueella (koska joukkue ei kunnolla pysty ylittämään sitä) tai omalla alueella.

Tietysti tilannetta ei helpota, (mikäli Veikkaajan juttu pitää paikkansa) että Fööni tuntuu jo nyt kaivavan kuoppaa Sheddenin alta neuvottelemalla Jukka Jalosen kanssa tai ainakin selvittämällä hänen tilannetta. Toki Veikkaajan huhut ovat aina Veikkaajan huhuja, mutta HPK:n pj Korpelan kommentti "olemme tietoisia Jukan HIFK-kuviosta, mutta olemme kilpailussa mukana" antaa rahtusen aihetta epäillä, että kenties jotain saattaisi olla muhimassa. Ja tietysti jo tässä vaiheessa muiden valmentajien katsominen ei helpota Sheddenin asemaa pelaajienkaan silmissä.

Kaksi peliä on kuitenkin vain pieni ote ja siksi tuo alussa esittämäni kysymys. Voihan tietysti olla, että muissa peleissä asianlaita on toinen.
 
Viimeksi muokattu:

Johnny99

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
JJO kirjoitti:
Joka tapauksessa IFK:n materiaalilla pitäisi pystyä ennen kaikkea laadukkaampaan peliin
Höpö höpö. Shedden on tuottatut pisteitä IFK:lle jo enemmän kuin olisi muutama viikko sitten uskonut. Pidän äijästä lausuntojensa perusteella, armoton ammattilainen. Pidän myös joukkueen ilmeestä kuluvalla kaudella, pistesaldosta huolimatta. Shedden peluuttaa juuri sitä kovaa mutta kurinalaista, unelma-IFK:ta, jolta ei puutu kuin...pieni saavillinen taitoa. Se jos saadaan, niin avot..siinä ei enää viidenkymmenen tonnin sakotkaan pelasta liigaherroja IFK:n tyrmäykseltä.
 
BostnoRS

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New Jersey Devils
Shedden omaa toki paljon asiantuntemusta, muttei missään nimessä ole mielestäni sopiva SM-liiga valmentaja. Pohjois-amerikkalaiseen tyyliin liittyvä fyysinen ja kova peli, joka mielletään HIFK:lle ominaiseksi, ei mielestäni ole ollenkaan tuottoisa loppujen lopuksi Suomessa.

Pisteitä saattaa tulla, mutta ottaen huomioon rngaistusten määrän, ei tämä konsepti toimi ollenkaan playoffeissa. Ja mitä lehdistä nyt on saanut lukea, että muut joukkueet pelkäisivät HIFK:ta, niin pah, ei semmoinen kestä pitkään.

Pidemmällä aikavälillä (lue: runkosarja+playoffit) tämä kupla kyllä puhkeaa. Säälittävää tilanteesta tekee se, ettei IFK ole edes korkealla tällä hetkellä, vaan tasollaan.

Sinänsä aika harmi, ettei SM-liigan linja suosi kovempaa pelaavia joukkueita.
 
Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
JJO kirjoitti:
...
Ylivoimalla ainoa ohje tuntuu olevan "antakaan kiekko Hirsovitsille, se kuljettaa sisään." ja tasakentällisin "paukuttaka kaikkea mikä liikkuu (tämä ei ollut sitten mikään tappelu/likainen peli -kuitti), kyllä se kiekko sieltä sitten tulee". Hyökätessä vaihtoehtojen kirjo tuntuu olevan hyvin kapea, ehkä pääosin avauspelissä olevien ongelmien vuoksi. IFK jumittuu usein omalle alueelleen tai viimeistään keskialueelle, kun nopeiden syöttöjen sijaan yritetään ylittää keskialue (tai päästä omalta pois) yksin.
...
Vale, emävale ja tilasto. Hifk näyttäisi tällä hetkellä olevan tehokkain joukkue ylivoimalla. (www.sm-liiga.fi)

JJO kirjoitti:
...Jäljet johtavat joka tapauksessa aika pitkälti valmentajaan, sillä hän on vastuussa taktiikan luomisesta sekä sen implmentoinnista harjoittelussa. Mikäli pelaajat toteuttavat harjoiteltua, nähdyn perusteella on vaikea ennustaa ruusuista tulevaisuutta. Mikäli taas vanha "pelaajat ne siellä kuitenkin pelaa eikä valmentaja" pitää kutinsa, on valmentaja vastuussa siitä, ettei saa joukkuetta kuriin ja pelaamaan haluamallaan tavalla.
...
Tehojen valossa en tässä vaiheessa hirveästi kritisoisi joukkueen ylivoimapelaamista. Olkoonkin, että tuntumani mukaan Hauhtonen, Salmelainen & Luttinen ovat pitkälti vastanneet tehoista ja olisivat varmaankin tehokkaita myös ilman valmentajaa. Kuitenkin, kun sanot jälkien joka tapauksessa johtavan valmentajaan, kiitän tehoista siis myös Sheddeniä (pelaajien lisäksi).
 
Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
HIFK:lla on sm-liigan paras ylivoimapeli, keskimäärin kuluu aikaa 5:35 min, kun kiekko on vastustajan verkossa. Alivoimapelikin on kunnossa, vastustajalta kuluu 13:46 min keskimäärin maalintekoon ja olemme listalla sarjan 5. paras joukkue. Keskimäärin HIFK maalaa siis joka kolmannesta yv-pelistä ja päästää maalin kerran vastustajan 7 yrityksestä. Erikoistilannepelaaminen on Sheddenin HIFK:lla kunnossa.

Osittain myönnän tuon ongelman, että laitahyökkääjät odottavat seisovin jaloin kiekkoa vastustajan siniviivalla, kun puolustaja tai sentteri kuskaa kiekkoa kohti punaviivaa ja laukoo sen sitten vastustajan päätyyn. Vain Salmelainen kykenee sellaiseen spurttiin, että ehtii kiekkoon tästä lähtötilanteesta hyökkäykseen. Kiekosta luovutaan liian helposti ja hyökkäys ei etene viisikkona tasakentällisin. Tämä pelitapa on vienyt tehot täydellisesti pois kaikilta muilta paitsi ykkösviisikolta ja Petrelliltä. Oppiiko muu joukkue kuin meidän ykkönen pelaamaan paremmin Sheddenin lätkää vai pitääkö meille hankkia pari kokenutta hyvää laitahyökkäjää on tällä hetkellä hyvä kysymys vai pitäisikö Sheddenin vähän viilata pelikirjaansa. Nyt tuntuu, että hän vasta opettelee valmentamista sellaiseen kiekkoiluun, jossa ei ole punaviivaa, tasakentällisin.

Puolustuspäässä joukkue juoksee huonoimmillaan kiekon perässä, vastustajan pelaajia ei merkata oikein ja oma pää soi. Tällaista tapahtui Tappara ja Jokerit-peleissä. On meillä ollut kuitenkin sellaisiakin pelejä paljon, jossa homma on toiminut ihan hyvin, esim. HPK- ja Kärpät-pelit. Joukkue on uusittu lähes kokonaan ja meillä on uusi valmentaja, jonka työpesti alkoi 1.8.2005. Joukkue ja Shedden vasta totuttelevat toisiinsa, joten virheitä tulee ja pelit ovat pelien sisälläkin melkoista vuoristorataa.

Shedden on kuitenkin tuonut jo paljon ajateltavaa suomalaiselle kiekkovalmennukselle. Hän näyttää mitä voittaminen ja 100%:n asenteella pelaaminen on. Näihin pyritään jokaisessa ottelussa, vaikka välillä tulisikin 1-7 kuonoon. Peleihin ei kuitenkaan lähdetä neppailemaan trap-taktiikalla virkamies-asenteella. Se riittää minulle todistamaan Sheddenin kompetenssin liigavalmentajana ja toivottavasti herättelee koko suomalaisen kiekkovalmennuksen miettimään asenteen merkitystä pelien lopputulokselle. Loppujen lopuksi Summastakin kehuttiin juuri tästä asiasta valmentajana, vaikka hänkin on hyvin ristiriitaisia mielipiteitä aiheuttava henkilö.

edit. typo
 
Viimeksi muokattu:

Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Johannes kirjoitti:
Shedden on kuitenkin tuonut jo paljon ajateltavaa suomalaiselle kiekkovalmennukselle. Hän näyttää mitä voittaminen ja 100%:n asenteella pelaaminen on. Näihin pyritään jokaisessa ottelussa, vaikka välillä tulisikin 1-7 kuonoon. Peleihin ei kuitenkaan lähdetä neppailemaan trap-taktiikalla virkamies-asenteella. Se riittää minulle todistamaan Sheddenin kompetenssin liigavalmentajana ja toivottavasti herättelee koko suomalaisen kiekkovalmennuksen miettimään asenteen merkitystä pelien lopputulokselle.

Olen muuten Johanneksen kanssa täsmälleen samaa mieltä, mutta tämä "asenne"-ajattelu on tuli, joka saattaa polttaa pelaajat myös nopeasti loppuun. Kauden alussa on helppo sytyttää joukkueellinen miehiä hurmioon, jonka turvin käännetään tiukkoja matseja voitoksi (tai kunnioitettavaksi taisteluksi), mutta kauden edetessä, räntäsateiden tullessa ja runkosarjamatsien 30 ja 31 välissä "asenne" on todellisella koetuksella - ja silloin tarvitaan myös muita aseita, esimerkiksi taitoa, kokemusta tai (jos joukkue osoittaa selviä fyysisen ja/tai henkisen väsymisen merkkejä) selkeää pelijärjestelmää, josta ponnistaa tai johon palata, tilanteesta riippuen.

On käsitteekseni silkkaa toiveajattelua uskoa, että "asenne" vie tuloksellisesti joukkueellisen miehiä läpi kauden, koska jääkiekko on taitoon ja tunteeseen perustuvaa inhimillistä toimintaa. Esimerkiksi NHL-pelaajia kiitellään usein "asenteesta", mutta silti Pohjois-Amerikassakin nähdään lukuisia tylsiä ja mitäänsanomattomia pelejä, joissa väsyneet miehet yrittävät vain jotenkin selvitä loppusummeriin saakka.

Tätä ei pidä nyt ymmärtää väärin: "asenne" on mielestäni merkittävä tekijä urheilussa (kutsutaan sitä sitten vaikka "sisuksi" tai "peräänantamattomuudeksi" tai miksi hyvänsä). Sen avulla voi tehdä paljon, jopa pieniä ihmeitä, mutta sen korottaminen taidon, luovuuden ja kokemuksen edelle kannattaa vain silloin, kun taitoa, luovuutta ja kokemusta ei ole. Näiden rinnalle se tulee nostaa, tietenkin.
 
matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
BostnoRS kirjoitti:
Shedden omaa toki paljon asiantuntemusta, muttei missään nimessä ole mielestäni sopiva SM-liiga valmentaja. Pohjois-amerikkalaiseen tyyliin liittyvä fyysinen ja kova peli, joka mielletään HIFK:lle ominaiseksi, ei mielestäni ole ollenkaan tuottoisa loppujen lopuksi Suomessa.
Tuossahan itse kerrot Sheddenin olevan pätevä HIFK:n valmentajaksi. Enkä kyllä itse menisi tyrmäämään Pohjois-amerikkalaiseen tyyliin liittyvää fyysistä ja kovaa peliä epäonnistuneeksi kotoliigaamme, kaikki on kiinni pelaajamateriaalista. Jotain porukkaa ei olisi mitään järkeä peluuttaa tuolla taktiikalla, jollekin toiselle se on varteenotettava mahdollisuus. HIFK teki periaatepäätöksen jo viime kauden puolella, kaiken järjen mukaan jengin kasauskin on tehty tulevaa pelitapaa silmälläpitäen.

Tämä yksi veretseisauttava vahvistus josta Pena on puhellut jo pitkään voi tuoda HIFK:lle sen toisen ratkaisuihin kykenevän ketjun. Sen jälkeen HIFK:n peleissään esittämä asenne voi nousta arvoon arvaamattomaan. Tällä hetkellähän valmentaja sanoo avoimesti ettei joukkueen taitotaso riitä voittamaan sm-liigassa ketään ns. vasemmalla kädellä. Ainoa mihin tämä jengi kykenee on taistella loppuun saakka ja hoitaa tasaiset matsit yhdellä tai kahdella maalilla. Mutta se yksi vahvistus voi kyllä muuttaa senkin ajattelumallin.
 
Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
JJO kirjoitti:
Onko IFK:lla useampaakin peliä tällä kaudella (pl. Tappara- ja Jokeri-ottelut) jossa otteita leimaa täysi, miten sen sanoisi, pelityylittömyys?

Tietysti tilannetta ei helpota, (mikäli Veikkaajan juttu pitää paikkansa) että Fööni tuntuu jo nyt kaivavan kuoppaa Sheddenin alta neuvottelemalla Jukka Jalosen kanssa tai ainakin selvittämällä hänen tilannetta. Toki Veikkaajan huhut ovat aina Veikkaajan huhuja, mutta HPK:n pj Korpelan kommentti "olemme tietoisia Jukan HIFK-kuviosta, mutta olemme kilpailussa mukana" antaa rahtusen aihetta epäillä, että kenties jotain saattaisi olla muhimassa. Ja tietysti jo tässä vaiheessa muiden valmentajien katsominen ei helpota Sheddenin asemaa pelaajienkaan silmissä.

Tuo Jukka Jalosen kuviohan on ollut selvä jo pidemmän aikaa. IFK haki tälle kaudelle ulkomaista valmentajaa, mutta vain yhden vuoden sopimuksella, jotta näkisi Jalosen kuvion loppuun. Jalosta IFK:hon on monesti haikailtu ja kuulemieni puheiden mukaan Jalonen olisi kiinnostunut valmentamisesta täällä. Elikkä tämä "kuopan" kaivaminen ei ole mikään epäluottamuslause Sheddenille, vaan kerrankin Pentiltä hyvä ja toivottavasti vähän pidemmälle tähtäimelle suunnattu idea. Jos saadaan Jukka Jalonen Nordikselle pariksi vuodeksi, niin luulenpa, että hän kaivaa vielä jostakin menetetystä toivostamme pelurin ja osaa peluuttaa iloista kiekkoa, eikä pelkää fyysisyyden käyttämistään.

Tuosta ylivoimasta voisin sanoa sen verran, että tuskin se sinun kuvaamallasi tavalla on aina mennyt, jos kerran ollaan oltu tehokkaimpia liigassa. Ihan väkisin siellä on ollut jotain hyvääkin.

On ehkä totta, että pelityyli on hakusessa. Mutta rosteri on täysi paska myös. Hyvä ykkösketju löytyy. Kakkosta ei ollenkaan, vaan oikeastaan kolme nelosvitjaa. Yritä siinä sitten iskostaa kavereille taitopelaamista. Mutta uskon, että peli tästä paranee vielä. Shedden on ollut vasta pari kuukautta joukkueen kanssa ja saa varmasti kaiken mahdollisen irti meidän joukkueesta. Jos saataisiin vielä joku huippulaituri, niin voitaisiin yrittää kiusata kärkijoukkueitakin.

Mutta Pena, Guy Lafleurylle ei oo käyttöä!
 
Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Maple Leaf kirjoitti:
On käsitteekseni silkkaa toiveajattelua uskoa, että "asenne" vie tuloksellisesti joukkueellisen miehiä läpi kauden, koska jääkiekko on taitoon ja tunteeseen perustuvaa inhimillistä toimintaa. Esimerkiksi NHL-pelaajia kiitellään usein "asenteesta", mutta silti Pohjois-Amerikassakin nähdään lukuisia tylsiä ja mitäänsanomattomia pelejä, joissa väsyneet miehet yrittävät vain jotenkin selvitä loppusummeriin saakka.

Vaikka poikkeuksellisesti olenkin koko kirjoituksesi osalta ihan samaa mieltä, niin lainaan ja kommentoin vain tätä osaa. Todellakaan asenteella ei kahlata runkosarjaa läpi, mutta nythän HIFK ja kannattajansa ovat siitä onnellisessa asemassa, että pleijareihin pääsee suht helposti ja uskon itse että kevään play offs-peleissä asennepelaaminen korostuu entisestään ja siksi HIFK tullee olemaan paha vastustaja kenelle tahansa keväällä. Miehiä palaa loppuun jo ennen joulua, mutta niitä voi rahdata jengiin lisää. Mutta tosiaankin paljon paskaa pitää tässä välillä niellä ja ihan turha odottaa peli olisi värikästä ja voitokasta läpi runkosarjan. Tosipelit alkaa maaliskuussa, kuten sanonta kuuluu.
 
Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Eiköhän Jukka Jalosen HIFK-pesti ole jo varma, näin olen hyvistä lähteistä tiistaina kuullut.

Tilanne on mutkainen, koska HIFK haluaisi pitää Sheddenin, mutta Matikainen ei uskalla sainata Sheddeniä ensi kaudeksi koska on hyvin todennäköistä että mies vaatii/saa NHL-pykälän. Näin ollen on hyvin todennäköistä että Shedden suuntaa NHL:ään ensi kesänä ja jos meillä ei silloin ole valmentajaa niin tilanne on hirveä. Sheddenille tarjottiin jo NHL:ään 2-valmentajan paikkaa, ensi kesänä tulee sama tarjous tai sitten jopa 1-valmentajan pesti ja jomman kumman hän ottaa saman tien.

Eli varma kortti: Lyödään Jaloselle 2+1 sopimus kouraan ja pelataan varman päälle.
 
Knower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit+Petteri Nummelin
Sopiiko sitten Jalonen HIFK:lle valmentajaksi? Eikös HPK:n peli perustu enemmänkin jatkuvaan liikkeseen ja hyvään syöttöpeliin kuin fyysiseen rymistelyyn? Itselleni ei ainakaan kerhosta tule ensimmäisenä mieleen veretseisauttava taklauspeli vaan taitokiekko. Onko tämä sitten se mitä HIFK haluaa? Onko Jalosen näkemys jääkiekosta HIFK:n fanien ja niiden taustajäärien mielestä HIFK -kiekkoa?
 
mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Jos Jalonen ja Shedden ovat vastakkain niin kyllä minun mielestäni Jalonen on pätevämpi kaveri sm-liigaan.
Jos meillä olisi huippumateriaali niin miksei Shedden mutta kun joukkue koostuu pääasissa nuorista kavereista on Jalonen heille ehkä paras mahdollinen valmentaja.

Lisäksi Jalonen ei ole mikään neitikiekon ystävä tyyliin Heikkilä,Nenä tai Jortikka vaan Hpk:ssakin on pelattu fyysistä kiekkoa jos vaan on ollut joukkueessa sellaisia kavereita, nyt ei juuri ole.

Jaloselle sopimus 2+1 tai suoraan kolme vuotta.
 
sixtus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Barcelona
Kyllä mä näkisin J. Jalosen aivan ihanteellisena valmentajana IFK:lle. Muutama kausi sitten kun rosteri ei koostunu ihan näin mikkihiiriluokan pelaajista, Kerho todellakin esitti paitsi taitavaa myös kovaan taklauspeliin pyrkivää peliä. Näin on ollu Jalosen aikana aina, kun pelaajisto on antanut siihen mahollisuuden.
 
Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
mixu kirjoitti:

Just näin! Ja Jaloselle mandaatti osallistua ensi kauden rosterin rakentamiseen AJOISSA!!
 
lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
sixtus kirjoitti:
Kyllä mä näkisin J. Jalosen aivan ihanteellisena valmentajana IFK:lle. Muutama kausi sitten kun rosteri ei koostunu ihan näin mikkihiiriluokan pelaajista, Kerho todellakin esitti paitsi taitavaa myös kovaan taklauspeliin pyrkivää peliä. Näin on ollu Jalosen aikana aina, kun pelaajisto on antanut siihen mahollisuuden.

Totta. Ja jokainen valmentaja pystyy mukauttamaan pelifilosofiaansa tarvittaessa. Aravirran maajoukkue, JYP ja HIFK olivat aivan erinäköisiä jengejä vaikka valmentaja oli sama.

Ja kyllä, HPK on varmasti se seura mun silmissä joka IFK:n jälkeen pelaa viihdyttävintä kiekkoa.

Ja btw, mahtuihan Jalosen jengiin nyt Astashenko ja ennen Mäkiaho oli luottomies eikä Klesla mikään mikkihiiri ollut.
 
Clocks

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Renegade kirjoitti:
Eiköhän Jukka Jalosen HIFK-pesti ole jo varma, näin olen hyvistä lähteistä tiistaina kuullut.

Tilanne on mutkainen, koska HIFK haluaisi pitää Sheddenin, mutta Matikainen ei uskalla sainata Sheddeniä ensi kaudeksi koska on hyvin todennäköistä että mies vaatii/saa NHL-pykälän. Näin ollen on hyvin todennäköistä että Shedden suuntaa NHL:ään ensi kesänä ja jos meillä ei silloin ole valmentajaa niin tilanne on hirveä. Sheddenille tarjottiin jo NHL:ään 2-valmentajan paikkaa, ensi kesänä tulee sama tarjous tai sitten jopa 1-valmentajan pesti ja jomman kumman hän ottaa saman tien.

Eli varma kortti: Lyödään Jaloselle 2+1 sopimus kouraan ja pelataan varman päälle.

Tämä oli aika aukoton puheenvuoro. Nimenomaan Sheddeniin liittyvä NHL-riski kallistaa vaakaa voimakkaasti Jalosen suuntaan. Eipä silti, toivon jo nyt vilpittömästi Sheddenille NHL-päävalmentajan pestiä mahdollisimman pian. Voipi vain olla, että keväällä moni ei haluaisi äijästä luopua.

Riski on kuitenkin riski, ja tarjonnan yleisen tason huomioon ottaen Jalosen kaltainen viilipytty (onko joku joskus nähnyt sen Jalosen toisen ilmeen?) tulisikin kaiken järjen mukaan kiinnittää mahdollisimman pitkällä sopimuksella. Mies on näyttönsä HPK:n peräsimessä antanut. Toki mestaruus uupuu, mutta ehkä juuri se kauneusvirhe on korjattavissa suuremmalla hillopurkilla.

Jos tilanne todella on huhujen mukainen, on meillä pian positiivinen ongelma ratkaistavana. Jalonen vai Shedden? Onneksi omaa ääntä ei vielä tässä vaiheessa tarvitse antaa, on aikaa seurailla miesten vaalikampanjointia.

Brändissä on imua. Onhan?
 
Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Allekirjoitan itse TÄYSIN mixun koko viestin! Jopa pelottavan lähellä omaa kantaani. Shedden pystyisi varmasti valmentamaan suomalaisen joukkueen SM-kultaan mutta HIFK:n materiaali ei ole lähelläkään mitalipeleihin vaadittavalla tasolla..ja se on muistettava joka kerta, kun Shedden saa medialta, JA:laisilta ja muilta paskaa.

Loistava valmentaja on siis Shedden.
 
rossoblu

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Renegade kirjoitti:
Tilanne on mutkainen, koska HIFK haluaisi pitää Sheddenin, mutta Matikainen ei uskalla sainata Sheddeniä ensi kaudeksi koska on hyvin todennäköistä että mies vaatii/saa NHL-pykälän. Näin ollen on hyvin todennäköistä että Shedden suuntaa NHL:ään ensi kesänä ja jos meillä ei silloin ole valmentajaa niin tilanne on hirveä. Sheddenille tarjottiin jo NHL:ään 2-valmentajan paikkaa, ensi kesänä tulee sama tarjous tai sitten jopa 1-valmentajan pesti ja jomman kumman hän ottaa saman tien.

Eli varma kortti: Lyödään Jaloselle 2+1 sopimus kouraan ja pelataan varman päälle.

Jaloselle kolmen vuoden sopimus ja Shedden toimitusjohtajaksi. Näin olisivat pelityyli ja skouttaus P-Amerikan suuntaan kunnossa. Virmasen mukaanhan Shedden tuntee 5000 pelaajaa.
 
Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
rossoblu kirjoitti:
Jaloselle kolmen vuoden sopimus ja Shedden toimitusjohtajaksi. Näin olisivat pelityyli ja skouttaus P-Amerikan suuntaan kunnossa. Virmasen mukaanhan Shedden tuntee 5000 pelaajaa.

But but, what about Pentti?? Hallitukseen ja Frank ja /tai Heino pihalle!!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös