Disney+ haastaa muut streamauspalvelut

  • 62 262
  • 306

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Kyllä tämä kiinnostaa ja tulee tilattua ainakin tulevien Marvel-sarjojen vuoksi, joista osa vaikuttaa erittäinkin kiinnostavilta ja kun budjettia niissä on kunnolla ja elokuvista tuttuja näyttelijöitä
Itsekin taidan vihdoin alkaa katsomaan näitä Marvelin leffoja tämän palvelun kautta. Innostuin vähän jälkijunassa tästä Marvelin nykytuotannosta (jonka siis lasken alkaneeksi ekasta Iron Manista), joten erittäin hankala on ollut päästä tuohon mukaan kun näitä on ollut satunnaisesti eri suoratoistopalveluissa ja niissäkin vähän vaihtelevaan tahtiin. Esim. Avengersit kiinnostaa, mutta ei nyt viitsi ihan jostain sarjan puolivälistä alkaen.

Olen minä noita joitakin nähnytkin mutta ehkä aavistuksen helpompi aloittaa sitten kunnolla alusta kun siihen nyt aukeaa helppo väylä.
 
Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Itsekin taidan vihdoin alkaa katsomaan näitä Marvelin leffoja tämän palvelun kautta. Innostuin vähän jälkijunassa tästä Marvelin nykytuotannosta (jonka siis lasken alkaneeksi ekasta Iron Manista), joten erittäin hankala on ollut päästä tuohon mukaan kun näitä on ollut satunnaisesti eri suoratoistopalveluissa ja niissäkin vähän vaihtelevaan tahtiin. Esim. Avengersit kiinnostaa, mutta ei nyt viitsi ihan jostain sarjan puolivälistä alkaen.
Sieltähän nuo näppärästi sitten kyllä katsoo, tosin Spider-Manit ja Hulk ei tule tuolta löytymään, koska niissä Sonylla ja Universalilla on sanansa sanottavanaan. Kun ovat hahmojen oikeudenhaltijoita elokuvapuolella edelleen. Sony varsinkin pitää aika tiukassa pihdissä Spider-Manista varmasti ja miksei pitäisi. Viimeisimmät leffat on olleet huippumenestyksiä, samaten Spiderverse-leffa.

Tosin noista ainakin Incredible Hulk on pyörinyt aika tiiviisti nähtävillä muissa palveluissa ja Spider-Manitkin on ainakin Viaplayssa tällä hetkellä nähtävillä.
 
pikkuvaimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Dallas, Puustinen ja NATO
Vuoden sopimus ennakkotilauksena tuli otettua. Lähinnä kakaroita ajattelin tässä, pitkä talvi taas pimeine iltoineen tulossa. Mukuloille pitäis katsottavaa riittää. Miksei itsellenikin.
 
Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Mutta Disney siis omistaa Foxin leffat myös? Eikös siellä pitäisi olla ihan aikuiseenkin makuun tavaraa?
Disney omistaa nykyjään Foxin, mutta Disney+ on "koko perheen" suoratoistopalvelu, joten Alieneita ja Die Hardeja on turha sinne odottaa.
 
Buster

Jäsen
Mielenkiintoista tuo, että Disney +:sta voi nähdä Mulanin heti samasta päivästä lähtien, kun se tulee ensi-iltoihin teattereihin (syyskuun neljäs). Toki pitää ainakin jenkkilässä maksaa 30 dollaria siitä vielä erikseen. Hinta vissiin vaihtelee eri maissa ja lisäksi pitää olla itse palvelukin tilattuna. Suomeenko Mulan ei olisi tulossa ollenkaan teatterilevitykseen, jos hesarin uutista uskominen, mikä on melkoinen homma ja jopa vähän vaikea uskoa.

Hyvä keino toki myydä tuo palvelu uusille asiakkaille, mutta aika suolaista maksaa yksittäisestä elokuvasta noin paljon, että sen näkee ennakkoon. Toki jos laskee, että sen katsoo 3-5 päinen perhe, tai kaveriporukka kerääntyy sitä töllistelemään, niin siinä tapauksessa ei.

Jännä nähdä tuleeko tavaksi, koska Disneyn elokuvat on niitä leffateattereiden kassamagneeteista suurimpia, vai onko tässä vain poikkeus, kuten se on Disneyn toimesta kuitattu.

EDIT: Unohtui juuri tuo sama alla oleva linkki näköjään liittää.
 
Viimeksi muokattu:

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Mielenkiintoista tuo, että Disney +:sta voi nähdä Mulanin heti samasta päivästä lähtien, kun se tulee ensi-iltoihin teattereihin (syyskuun neljäs). Toki pitää ainakin jenkkilässä maksaa 30 dollaria siitä vielä erikseen. Hinta vissiin vaihtelee eri maissa ja lisäksi pitää olla itse palvelukin tilattuna. Suomeenko Mulan ei olisi tulossa ollenkaan teatterilevitykseen, jos hesarin uutista uskominen, mikä on melkoinen homma ja jopa vähän vaikea uskoa.
Julkaistaan Suomessakin suoraan Disney+:ssa ilman teatterilevitystä. Lähteenä HS:n uutinen johon Suomen Disneyn edustaja on näin kertonut.

Hyvä keino toki myydä tuo palvelu uusille asiakkaille, mutta aika suolaista maksaa yksittäisestä elokuvasta noin paljon, että sen näkee ennakkoon. Toki jos laskee, että sen katsoo 3-5 päinen perhe, tai kaveriporukka kerääntyy sitä töllistelemään, niin siinä tapauksessa ei.
Niin no tosiaan eiköhän nämä ole suunnattu sellaisille jotka vähän isommalla porukalla katsoo. Toisaalta onhan tuo leffassa käyminen ihan kohtalaisen hintaista huvia muutenkin, katsoin huvikseni Finnkinon sivuja niin 13,50 euroa näyttäisi olevan peruslipun hinta aikuiselle. Eli periaatteessa jos kaksi aikuista vuokraa tuon 30 dollarin eli n. 25 euron hintaisen ensi-iltaan tulleen leffan Disney+:sta niin sehän on jopa hieman edullisempi tuolla Disneyn palvelussa. Yksin toki ei.

Jännä nähdä tuleeko tavaksi, koska Disneyn elokuvat on niitä leffateattereiden kassamagneeteista suurimpia, vai onko tässä vain poikkeus, kuten se on Disneyn toimesta kuitattu.
Uskoisin että poikkeus koska koronavirushan tämän Mulanin ensi-illan nyt sotki ihan totaalisesti.
 
Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Lisäksi leffateatterista ostetaan niitä kymmenen euron poppareita, karkkeja ja juomia eli 30e menisi anyway rikki, jos kahden hengen talous lähtee tuota Mulania katsomaan.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Disney omistaa nykyjään Foxin, mutta Disney+ on "koko perheen" suoratoistopalvelu, joten Alieneita ja Die Hardeja on turha sinne odottaa.

Saattaahan ne tulla myöhemmin, jos tekevät jaon materiaaliin kuten esim. Netflixissä? Tuo Marvelin osio on ainakin hiukan ristiriidassa koko perheen palvelusta, joten sen puolesta myös 20th Centuryn koko tuotannon voisi tuoda ihan hyvin palveluun.

Vuoden paketti tuli myös otettua.
 
Viimeksi muokattu:

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Saattaahan ne tulla myöhemmin, jos tekevät jaon materiaaliin kuten esim. Netflixissä?
Voihan se olla, mistä sitä tietää. USA:ssa ymmärtääkseni Disneyn streamausbisnes on jaettu lapsiystävälliseen Disney+:aan ja "aikuisempaan" Huluun, mutta Suomessa Hulu ei taida olla (ainakaan toistaiseksi) saatavilla. Hulun lanseeraamista Suomeenkin pidän todennäköisempänä kuin Netflix-tyylistä jakoa Disney+:ssa.

Tuo Marvelin osio on ainakin hiukan ristiriidassa koko perheen palvelusta, joten sen puolesta myös 20th Centuryn koko tuotannon voisi tuoda ihan hyvin palveluun.
Marvelin leffat ovat kaikki PG-13 (Suomessa K-12), kun taas esim. Alienit ja Die Hardit ovat R (K-16). Tuossa se raja taitaa Disney+:lla kulkea.
 
Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Eli missäänkö ei vielä ole mitään virallista listaa, mitä tuo kokonaisuudessaan sisältää? Minut on niin aivopesty disneyn maailmaan, ettei oikeastaan olisi väliä vaikka valikoima olisi aluksi vähän suppeampi.
Mutta mutta varmaan Mandalorian ja Simpsonit löytyvät? Kummastakin tosin kaikki jaksot nähty, mutta ei aina jaksaisi dvd-soitinta raahata päälle, kun tekis mieli töllöttää vanhoja simpsoneita. Ja sitten Mandalorian suomiteksteillä olis kiva nyt katsoa.
 
Tjapalala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, FC Honka

Ei ole vielä julkistettu. Disney on kuitenkin luvannut julkistaa sisällön lähiviikkoina. Tämä bongattu Facebookista viime viikolla. Uskoisin ennen 15.9 ohjelman tulevan.
 
Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Eli missäänkö ei vielä ole mitään virallista listaa, mitä tuo kokonaisuudessaan sisältää? Minut on niin aivopesty disneyn maailmaan, ettei oikeastaan olisi väliä vaikka valikoima olisi aluksi vähän suppeampi.
Mutta mutta varmaan Mandalorian ja Simpsonit löytyvät? Kummastakin tosin kaikki jaksot nähty, mutta ei aina jaksaisi dvd-soitinta raahata päälle, kun tekis mieli töllöttää vanhoja simpsoneita. Ja sitten Mandalorian suomiteksteillä olis kiva nyt katsoa.

Mandalorian ja Simpsonit löytyvät. Iltalehden juttu DisneyPlussan sisällöstä.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Disney pärjää varmaan ihan hyvin ilman minun rahojani.
 
Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kyllä tuo valikoima ainakin minut vakuuttaa. Monia klassikkoja, sekä piirrettyjen, tietokoneanimaation että näyteltyjen elokuvien osalta ja monia huippusarjoja. Viis veisaan siitä, että homma on lapsiystävällinen. Kun nyt kuitenkin tilaan muitakin palveluja, kuten Netflix ja HBO, niin en nyt tuolta järin suuremmin kaipaa ns. aikuisten juttuja. Olen itse ainakin sen verran lapsi mieleltäni, että monet noista jutuista miellyttää. On sopivan kevytpäistä seikkailua mukana.

Pelkästään Pixarin elokuvat lämmittää jo mieltä suuresti. En ole niistä ihan kaikkia edes nähnytkään. Myös Disneyn omista piirrosfilkoista osa on näkemättä ja osasta on todella kauan aikaa.

Isosti tuo palvelu nojaa sellaiseen lapsuuden ja nuoruuden nostalgisointiin.

Ai niin, pakko nostaa esiin: Willow löytyy tuolta! Pidän sitä yhtenä kaikkien aikojen onnistuneimpana fantasiaelokuvana. Visuaalisesti todella upea ja tarina on tenhoava, vaikka nyt aika paljon Tolkienia lainaakin, mutta toisaalta niin lainaili hänkin.
 
Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
"Star Wars -sarjasta Mandalorian nähdään ensin vain kaksi ensimmäistä jaksoa ensimmäiseltä tuotantokaudelta. Sen jälkeen jaksoja nähdään yksi per viikko.

Mandalorianin toinen kausi alkaa 30. lokakuuta, ja silloin Disney Plus avaa kaikki Star Wars -elokuvat nähtäville. Aluksi nähtävillä on saagan episodit 1–7 sekä Clone Wars -animaatiosarja."

Näin episodi fbssä.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...

No ihan jaksoviikko periaatettahan Disney noissa sarjoissa käyttää, nyt sentään 2/viikko, ilmesimmin, että ehtii pois alta ennen 2 siisönin alkua... Clonewarsin seiskakausi on kyllä eeppinen... Mutta eikö Rebels:ä tule? sijoituu kuitenkin lähimmäs Mandalorinia ajallisesti kuin Clone Wars
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Niin no tosiaan eiköhän nämä ole suunnattu sellaisille jotka vähän isommalla porukalla katsoo. Toisaalta onhan tuo leffassa käyminen ihan kohtalaisen hintaista huvia muutenkin, katsoin huvikseni Finnkinon sivuja niin 13,50 euroa näyttäisi olevan peruslipun hinta aikuiselle. Eli periaatteessa jos kaksi aikuista vuokraa tuon 30 dollarin eli n. 25 euron hintaisen ensi-iltaan tulleen leffan Disney+:sta niin sehän on jopa hieman edullisempi tuolla Disneyn palvelussa. Yksin toki ei.

Joo ja jos tuota taas disneyn näkökulmasta katsoo niin nehän saa sen koko 30 dollaria suoraan ilman välikäsiä itselle, leffalipusta taitaa saada sen n. puolet hinnasta itselle. Jos jakelumäärä on vaan tarpeeksi iso niin tuokaan tapa ei välttämättä jatkossa ole niin huono jos yksittäisiä leffoja pystyisi etukäteen ostaan, siis firman näkökulmasta.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Tuli nyt lähdettyä mikkihiireilyyn mukaan ja ostin ronskisti vuodeksi ennakkoon tuon kun tarjoushinnalla vielä sai. Tosiaan ne Marvelin leffat on suurelta osin näkemättä niin tuo 60 on jo ihan järkevä hinta melkeinpä jo niistä, ja onhan tuolla sitten paljon muutakin. Mandalorian toki pitää sitten katseluun ottaa myös. Eiköhän tuolta vuodeksi eteenpäin katsottavaa löydy.
 
Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Disney+ avattu ja nopealla testillä toimii kuin junan vessa. AndroidTV-appikin löytyi.

Nuo "vuosien varrella" -kokoelmat ovat mainioita. Esim. kaikki Pixarit, sekä kokopitkät että lyhärit, löytyvät julkaisujärjestyksessä.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Hyvinhän tuo näyttää pelittävän myös LG:n töllössä. Olikohan jossain kerrottu, mikä WebOS versio pitää olla, jotta sovellus löytyy?
 
Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Hyvin toimii myös Chromecastilla.
Rekisteröityminen vain oli hieman hankalaa Puolasta käsin. Paikallisella verkolla, sekä mobiilidatalla, heitti luonnollisesti puolankieliselle sivulle. VPN:n kautta jäi sivun latautuminen joka kerta jumiin ennen rekisteröitymis-sivun aukeamista. Onneksi suomalaisen SIM-kortin datalla vihdoin onnistui.
 
Perusjäbä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
"Star Wars -sarjasta Mandalorian nähdään ensin vain kaksi ensimmäistä jaksoa ensimmäiseltä tuotantokaudelta. Sen jälkeen jaksoja nähdään yksi per viikko.

Mandalorianin toinen kausi alkaa 30. lokakuuta, ja silloin Disney Plus avaa kaikki Star Wars -elokuvat nähtäville. Aluksi nähtävillä on saagan episodit 1–7 sekä Clone Wars -animaatiosarja."

Näin episodi fbssä.

Onneksi ensimmäinen kausi on katsottu jo aikoja sitten. Toista kautta odotellessa voi uudestaankin katsoa. Miksiköhän kaikkia Star Wars -elokuvia ei näy alusta saakka?
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Miksiköhän kaikkia Star Wars -elokuvia ei näy alusta saakka?

Mandalorian ehkä vaatii? aikaisempaa maailmaan tutustumista ja org & Preq trilogiat & CloneWars sijoittuu aikaan ennen Mandaloriania.. toisaalta niin sijoittuu myös Rebels, RogueOne ja Solo...

CloneWars on aika suositeltavaa katsottavaa, koska Mandalorianin tokalla kaudella paikalle ilmestyy Ashoka, Bo Katan ja Rex... Toki 7 kautta on aika kahlattava, mutta ehkä se viimeinen riittää ja jos oikein haluaa välttää lapsellisia jaksoja, niin nelkä viimestä seiska kaudelta…(tosin silloin haluaa tietää miten tällä on Maul, mutta Maul:n tarinan jaksot on lueteltu kyllä wikipediassa erikseen, niin CloneWarsista kuin Rebelsistä)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös