Vaimon kanssa kun olemme välillä kurkistelleet elämään lapsien lennettyä kotipesästä, on yhtenä vaihtoehtona ollut jonkin sorttinen diginomadius. Nykyiset kuviot pitävät paikoillaan ainakin tyttären lukion ajan eli pari vuotta, ja todennäköisesti vielä poikakin saatetaan tutuissa ympäristöissä maailmalle, ellei sitten tule mahdollisuutta lähteä hänen lukion alkaessaan jollekin pidemmälle ulkomaankeikalle silloisella porukalla.
Anyway, koronan myötä ja varsinkin duunin vaihduttua olen alkanut haastaa ajatusta siitä, että näin keski-ikäisenäkään tarvitsisi mennä perinteisen kaavan mukaan omakotitaloineen ja olla pullantuoksuinen tukikohta mahdollisille lapsenlapsille. Duunia, lomanodotusta, duunia, eläkkeenodotusta... Ehkä opetustyön vahva syklisyys ja kesänodotus on tehnyt sen, että ainakaan tällä hetkellä ajatus tuollaisesta ei jaksa kiinnostaa. Ehdottomasti läheiset välit haluan pitää lapsiini ja joskus mahdollisiin heidän lapsiinsa, mutta samalla tämän yhden ainoan elämän sitä haluaisi käyttää mahdollisimman mielekkäällä tavalla kokemuksia keräten ja muistoja itsestään eteenpäin siirtäen. Meidän kohdallamme se olisi matkailu ja eri kulttuureihin tutustuminen sekä tällaisen avoimen asenteen eteenpäin siirtäminen.
Muksut olemme tehneet nuorehkoina, enkä ainakaan itse näe estettä sille, miksei aikanaan vaille 50-vuotiaana voisi myydä asuntojaan, pelejään ja pensseleitään, ja lähteä kiertämään läppärin kanssa maailmaa. Tässä vaiheessa mitään erityisiä suunnitelmia ei vielä ole, vaan vasta visiomme tulevaa, ja tarkemmat plänit laaditaan, jahka vaimoni alanvaihto konkretisoituu. Sen verran olemme kelailleet, että osin nomadius voisi olla myös muuta kuin digiä, että avustavat työt esim. maatiloilla tai vastaavissa matalan kynnyksen suorittavilla aloilla voisi tulla kyseeseen. Suomessa voisi olla "tiny house" tai jokin talviasuttava mökki, jonne tulla esim. jouluisin ja kesällä, mummola ja kiintopiste jälkipolville. Ehkä myös viimeisten työvuosien tukikohta, jos alkaa tuntua siltä, että on hyvä palata juurilleen ja asettua aloilleen. Tai ihan vain suunnitelmien muuttumisen varalta.
No, kuten todettua, ei kovin akuuttia vielä, mutta meillä molemmilla on sen verran vahva kaukokaipuu, että jotain viritelmää tulee aivan varmasti eteen. Näin suht anonyymisti nettipalstalla tällaista julkeaa lähteä pallottelemaan, josko täällä olisi peräti maailmaa työtä tehden kiertäneitä, parhaillaan kiertäviä tai sellaista suunnittelevia. Kasvokkain en kovin julkisesti tästä halua edes lähimmässä kaveripiirissäni keskustella, koska aika vahva defenssi on iskenyt monella päälle pelkästään perinteisen "iso omakotitalo järven rannalla hamaan tappiin saakka" -idyllin haastamisesta kokonaan eri yhteydessä kuin nomadiudesta puhuttaessa.
Mielelläni luen ajatuksia ja mahdollisesti jopa kokemuksia aiheeseen liittyen.
Anyway, koronan myötä ja varsinkin duunin vaihduttua olen alkanut haastaa ajatusta siitä, että näin keski-ikäisenäkään tarvitsisi mennä perinteisen kaavan mukaan omakotitaloineen ja olla pullantuoksuinen tukikohta mahdollisille lapsenlapsille. Duunia, lomanodotusta, duunia, eläkkeenodotusta... Ehkä opetustyön vahva syklisyys ja kesänodotus on tehnyt sen, että ainakaan tällä hetkellä ajatus tuollaisesta ei jaksa kiinnostaa. Ehdottomasti läheiset välit haluan pitää lapsiini ja joskus mahdollisiin heidän lapsiinsa, mutta samalla tämän yhden ainoan elämän sitä haluaisi käyttää mahdollisimman mielekkäällä tavalla kokemuksia keräten ja muistoja itsestään eteenpäin siirtäen. Meidän kohdallamme se olisi matkailu ja eri kulttuureihin tutustuminen sekä tällaisen avoimen asenteen eteenpäin siirtäminen.
Muksut olemme tehneet nuorehkoina, enkä ainakaan itse näe estettä sille, miksei aikanaan vaille 50-vuotiaana voisi myydä asuntojaan, pelejään ja pensseleitään, ja lähteä kiertämään läppärin kanssa maailmaa. Tässä vaiheessa mitään erityisiä suunnitelmia ei vielä ole, vaan vasta visiomme tulevaa, ja tarkemmat plänit laaditaan, jahka vaimoni alanvaihto konkretisoituu. Sen verran olemme kelailleet, että osin nomadius voisi olla myös muuta kuin digiä, että avustavat työt esim. maatiloilla tai vastaavissa matalan kynnyksen suorittavilla aloilla voisi tulla kyseeseen. Suomessa voisi olla "tiny house" tai jokin talviasuttava mökki, jonne tulla esim. jouluisin ja kesällä, mummola ja kiintopiste jälkipolville. Ehkä myös viimeisten työvuosien tukikohta, jos alkaa tuntua siltä, että on hyvä palata juurilleen ja asettua aloilleen. Tai ihan vain suunnitelmien muuttumisen varalta.
No, kuten todettua, ei kovin akuuttia vielä, mutta meillä molemmilla on sen verran vahva kaukokaipuu, että jotain viritelmää tulee aivan varmasti eteen. Näin suht anonyymisti nettipalstalla tällaista julkeaa lähteä pallottelemaan, josko täällä olisi peräti maailmaa työtä tehden kiertäneitä, parhaillaan kiertäviä tai sellaista suunnittelevia. Kasvokkain en kovin julkisesti tästä halua edes lähimmässä kaveripiirissäni keskustella, koska aika vahva defenssi on iskenyt monella päälle pelkästään perinteisen "iso omakotitalo järven rannalla hamaan tappiin saakka" -idyllin haastamisesta kokonaan eri yhteydessä kuin nomadiudesta puhuttaessa.
Mielelläni luen ajatuksia ja mahdollisesti jopa kokemuksia aiheeseen liittyen.